BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Isrika - 12.06.2017, 20:02
-
Ennakkoilmoitus vuoden 2017 kuvakisasta, jonka aiheena on Yin/Yang - BDSM:n kaksi puolta.
Yhdistimme aikaisempien kisojen suosittuja ehdotuksia, jolloin vastapareiksi nousivat Darker Things ja Pink Kink.
Darker Things kuvastaa BDSM:n voimakkaita, vahvoja ja ehkä jopa synkkiä ja raakoja puolia.
Sen vastakkaisena ja täydentävänä perusvoimana on Pink Kink, joka kertoo BDSM:n hauskasta, kepeästä ja pehmeästä puolesta.
Mikään asia ei ole täysin vain toista tai kumpaakaan. Kepeydessä on pieni aavistus rankkuutta taustalla ja synkkyydessä näkyy rakkaus ja/tai ilo.
Eli nyt mietintämyssyt päähät ja ideoimaan! Kuvan voi toteuttaa kuvaparilla (kaksi kuvaa rinnakkain kollaasina) tai yhdellä kuvalla, jossa näkyy molemmat elementit.
Kuvakisa starttaa elokuun puolivälissä.
-
Vieno toive olisi mieluummin loppukuusta, ihan vaan siksi, että odotan uuden kamera ilmestymistä ja huhujen mukaan se ilmoitetaan 29.7. ja jakelu lähtee silloin käyntiin. Saattaa olla, että saan kameran käsiini vasta, kun kisa on jo käynnissä... Jonkunasteinen idea on kyllä jo, mutta sitähän on helppoa viedä eteenpäin, kun aikaa kerran on.
-
Messis.. Kännyl ja appeina snapseed ja photowizard
-
Eli kuvassa pitää olla nuo molemmat puolet, pelkästään yhden puolen esitys ei kelpaa?
-
Eli kuvassa pitää olla nuo molemmat puolet, pelkästään yhden puolen esitys ei kelpaa?
Mä kokisin et jokainen tulkitsee annettua aihetta tavallaan.
-
Eli kuvassa pitää olla nuo molemmat puolet, pelkästään yhden puolen esitys ei kelpaa?
Kisan ajatuksena oli, että molemmat puolet BDSM:stä näkyisivät kuvassa. Fetisseistä toki myös! Asioita ei tarvitse alleviivata, mutta saa toki. Toinen puoli voi tulla esiin taustallakin: esineenä, asuina, värimaailmana, tunnelmana - aavistuksena sen olemassaolosta vain.
Kuvan voi toteuttaa kuvaparilla (kaksi kuvaa rinnakkain) tai yhdellä kuvalla, jossa näkyy molemmat elementit.
Lihavoituna tuo oleellinen. Kuten edellisinäkin vuosina, kisaan voi osallistua monella eri tekniikalla tehdyllä kuvalla.
Loppupeleissä kuitenkin käyttäjät arvioivat kuvat ja äänestävät voittajan :)
-
Kiva aihe kisassa :) Kannattaa tieten mahdollisimman väljänä pitää kuvien rajoitukset, niin kuvien monimuotoisuus kisassa korostuu. Nythän noilla väljähköillä reunaehdoilla on aika helppo keksiä idea sekä sopiva toteutus
-
Selvennys itselleni...ja ehkä jollekkin muulle.
Kuva voi olla millainen vain ja mistä vain?
Ja äänestäjäthän sen sitten päättää mikä on paras ja täyttääkö se vaaditut elementit. Kait voittaa voi kuvalla jossa periaatteessa ei näy kumpaakaan suoraan.
Voittohan tulee saaduista äänistä.
Jos joku ottaa hel***n upean kuvan käsiraudoista pöydällä ja se saa eniten ääniä niin on voittaja.
Mutta tuskin se käytännössä saisi kun äänestäjät ei äänestä koska...☺
Eli ei ole esiraatia joka rankkaa onko kuva ehdotelman mukainen tai ei.
Ymmärsinkö oikein??
-
Kisan tarkemmat säännöt annetaan lähempänä kisan alkua. Aihe on annettu ennakkoon, jotta porukka voi hyödyntää kesän mahdollista vapaata ja valoa, ja ottaa kuvia ajan kanssa.
Mitään esiraatia kisassa ei ole. Kuvakisan kuvat noudattavat muutenkin Galleriassa olevien kuvien ehtoja. Ei eläimiä, lapsia, vainajia. Foorumi on BDSM/fetissi- teemainen, joten odotamme myös kuvien olevan sitä. Kuvat päivänkakkaroista, mopoista ja usvasta nousevasta sikkiuikusta kuuluvat muille foorumeille :)
Jos jonkun mielestä käsirautakuva on timanttia, niin why not. Kunhan otos on annetun aiheen mukainen, joka on kerrottu avausviestissä.
Uskon että foorumin käyttäjät osaavat myös äänestäessään arvostaa kuvaa, joka on annetun teeman mukainen.
-
selvennys kysymys, siis oliko tuo " Darker Things ja Pink Kink." nyt tänä vuonna tuossa yin yang hommassa, vai?
-
selvennys kysymys, siis oliko tuo " Darker Things ja Pink Kink." nyt tänä vuonna tuossa yin yang hommassa, vai?
Kyllä. Kuten aloitusviestissä on kerrottu, Darker things ja Pink kink edustavat yin-yang asetelmaa, jossa vastakkaiset voimat täydentävät toisiaan.