Kirjoittaja Aihe: seksipalvelut  (Luettu 24399 kertaa)

Dominaattori

  • Smurffit
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 281
  • Galleria
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #15 : 09.05.2014, 01:51 »
Äkkiseltään laskien 5 kertaa olen maksanut pillusta (joista tosin kerran kaveri tarjosi) ja kaikki ulkomaalaisia joista 2 x Suomessa. Hintahaitari 20 - 150 euroa ja aikaa käytettävissä 45-120 minuuttia. Kolme kylmää kyytiä tyyliin rojut ränniin ja äkkiä, mittari raksuttaa ja pari parempaa kokemusta. Perus vaniljaa, ei mitään mikä olisi saanut tulemaan uudestaan saman tarjoajan luokse (jos sen olisi yleensä edes löytänyt mistään uudestaan). Jos itse lähtisin rakentamaan ko palveluita niin satsaisin juurikin tuohon ensi kertaan enemmän vakiasiakkaan toivossa kuin siihen että seuraava odottaa jo kulman takana. Scenessä tämä vielä tietty korostuu kun asiakaskunta on pieni, varsinkin Suomessa.

Sinäänsä hauska aihe kun seksin myymisestä/ostamisesta on räsänen & co aina aika ajoin yrittäneet päästä eroon. Mikä sitten lasketaan seksipalveluksi? Japanin mallihan on että kaikki on sallittua kunhan pimperoa tai peenistä ei näytetä kuin pikselöitynä, mutta käytettyjä pikkuhousuja voi ostaa vaikka automaateista katujen kulmista - Japani lieneekin maailman pervoin valtio? Räsäsen & co 45 asteen kulma pelitti pitkään Suomessakin ja samaan aikaan roballa myytiin eläinporno VHS-kasetteja aivan avoimesti. Fetisseihin ei ole tainnut kukaan poliitikko missään päin maailmaa koskan uskatanut puuttua pl. Pohjois-Korea jossa sukkahousutkin on vielä kortilla.  ;D

Mutta joo, kuten kaikki muutkin palvelut niin seksipalvelutkin on aina riippuvaisia kyseisen ammatinharjoittajan taidoista, tilanneherkkyydestä ja henkilökemiösta kiinni ja jokainen palvelutapahtuma on aina erilainen eli toisen suositus saattaa olla toisen mielestä kusetus. Myy sitten parturipalveluita tai persettä, niin aina palveluammateissa tulee ne huonotkin hetket eteen. Ja Tuomari Nurmiota  siteeraten "jokainen myy itseään: päätään, käsiään tai persettään" eli ammatihenkilö on aina palkkansa ansainnut, teki sitten puusepän töitä tai myi seksipalveluita.

Knknti

  • Vieras
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #16 : 09.05.2014, 08:18 »
Nykysuomessa ja monissa muissakin maissa on ihan ok olla pornotähti, mutta ei huora. Asia on jaksanut kummastuttaa minua. Eihän esimerkiksi amatööripornossa ja huoraamisessa erona välttämättä ole mikään muu kuin se, että toisen työskentely tallennetaan videolle.

Shy

  • Vieras
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #17 : 09.05.2014, 12:35 »
Jos siirretään tunteet sivuun... Miten eroaa maksullisten palvelujen käytöstä se, että puolisot hankkivat toisilleen esim. koruja/ omien fetissiensä mukaisia asusteita (tuoksut mukaanlukien)?
Yllättäen maksullisten palvelujen käytöstä tuli halvempaa kuin parisuhdekuviot?  :))

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #18 : 09.05.2014, 12:38 »
Jos siirretään tunteet sivuun... Miten eroaa maksullisten palvelujen käytöstä se, että puolisot hankkivat toisilleen esim. koruja/ omien fetissiensä mukaisia asusteita (tuoksut mukaanlukien)?
Yllättäen maksullisten palvelujen käytöstä tuli halvempaa kuin parisuhdekuviot?  :))

Ihminen ei ole esine. Toivottavasti. Eikä ihmissuhteet rahassa mitattavia. Toivottavasti.

Ja ihminen joka voi/pystyy/haluaa laittaa tunteet sivuun voi olla jotakin muuta kuin kokonainen (-mies) muttei kuitenkaan edelleenkään esine.

Ja lahjojen annossa, toivottavasti, ei ole kyse toisen ihmisen ostamisesta. Mitä tulee omien mieltymysten mukaisten lahjojen antamiseen taas niin eikö jo peruslähtökohta parisuhteessa (myös muissa suhteissa) ole tuottaa hyvää oloa ja nautintoa toiselle koska se tuottaa sitä samalla itsellekin. Ja sitten siinä kohtaa kun ei näin ole, niin kertoa asiasta....vai, olenko jotenkin aivan pihalla...

Kinkykallio

  • Vieras
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #19 : 09.05.2014, 14:50 »
Lainaus käyttäjältä: Chmlnidae link=topic=8010.msg13[i
[/i]7490#msg137490 date=1399628334]
Ja ihminen joka voi/pystyy/haluaa laittaa tunteet sivuun

Lisäksi tällaisissa kuvioissa on ihmisiä, joille on tapahtunut jotain sellaista, että he joutuvat laittamaan tunteet sivuun.

submiesjns

  • Vieras
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #20 : 09.05.2014, 17:00 »

"Ja lahjojen annossa, toivottavasti, ei ole kyse toisen ihmisen ostamisesta. Mitä tulee omien mieltymysten mukaisten lahjojen antamiseen taas niin eikö jo peruslähtökohta parisuhteessa (myös muissa suhteissa) ole tuottaa hyvää oloa ja nautintoa toiselle koska se tuottaa sitä samalla itsellekin. Ja sitten siinä kohtaa kun ei näin ole, niin kertoa asiasta....vai, olenko jotenkin aivan pihalla...
[/quote]
(yllä oleva lainaus Chmlnidaelta siis)

Et ole yhtään pihalla..et ainkaan minun mielestäni!!

miekku 93

Vs: seksipalvelut
« Vastaus #21 : 10.05.2014, 00:14 »
Itse olen menossa ekan kerran maksulliselle parin viikonpäästä. Miten se yleensä on ? maksoin tunnista, erikseen ei ollut esim montako laukeemista jne. Onko käytäntö se että tuntiin saa laueta vaikka kymmennen kertaa ellei toisin mainita?

lehtorg

  • Vieras
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #22 : 10.05.2014, 04:33 »
Eiks ekana ekalla oo aina kaikkein hauskinta? Noo, sopiva rytmi löytyy varmaan sitten teistä?

Knknti

  • Vieras
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #23 : 10.05.2014, 09:21 »
Itse olen menossa ekan kerran maksulliselle parin viikonpäästä. Miten se yleensä on ? maksoin tunnista, erikseen ei ollut esim montako laukeemista jne. Onko käytäntö se että tuntiin saa laueta vaikka kymmennen kertaa ellei toisin mainita?

Maksoit? Jos olet menossa vasta parin viikon päästä, miksi ihmeessä olet maksanut jo nyt?

Suomessa maksat yleensä ajasta, eli saat ruikkia sinä aikana niin monta kertaa kuin haluat.

miekku 93

Vs: seksipalvelut
« Vastaus #24 : 10.05.2014, 09:34 »
Itse olen menossa ekan kerran maksulliselle parin viikonpäästä. Miten se yleensä on ? maksoin tunnista, erikseen ei ollut esim montako laukeemista jne. Onko käytäntö se että tuntiin saa laueta vaikka kymmennen kertaa ellei toisin mainita?

Maksoit? Jos olet menossa vasta parin viikon päästä, miksi ihmeessä olet maksanut jo nyt?

Suomessa maksat yleensä ajasta, eli saat ruikkia sinä aikana niin monta kertaa kuin haluat.
Sori, en vielä siis maksanut. Tarkoitin että varasin tunniksi.

ChickenRace

  • Vieras
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #25 : 10.05.2014, 10:40 »
vois.. olla kyl fetissintynkää aiheeseen.. Muistattekos 9½ -viikkoa ja kohtauksen jossa Basinger konttasi seteleitä keräten... mmmm >:D

EDIT: https://www.youtube.com/watch?v=trPe1i9RE0c 
tavallaan niin "viatonta" kuvaa.. mut niiiin rakaa psykologista dominointia kun vaan olla voi...
« Viimeksi muokattu: 10.05.2014, 11:14 kirjoittanut ChickenRace »

Bambi

Vs: seksipalvelut
« Vastaus #26 : 10.05.2014, 17:17 »
Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea Punainen eksodus. Se on Anna Kontulan tutkimus seksityöstä Suomessa. Kirja on selkokielinen ja käsittelee aihetta kattavasti.

Ja korrekti termihän on seksityöläiset/seksityöntekijät ja seksityö. Kontula puhuu tutkimuksessaan myös "huorastigmasta" johon vanha termi tosiaan viittaa.

Linkki aineistoon: http://annakontula.fi/wp-content/uploads/2012/08/Punainen-eksodus.pdf

Nepo

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 498
  • "Kyllä se mökillä menis"
  • Galleria
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #27 : 10.05.2014, 17:22 »
Viikon aforismi: Vaikka maailma on millä mallilla tahansa, niin sutenööri se vitut välittää

Leccare

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 935
  • Orgasmikiduttaja
  • Galleria
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #28 : 10.05.2014, 18:12 »
En vielä koskaan ole ollut niin epätoivoinen, että tuhoaisin itsekunnioitukseni ja alentuisin maksamaan seksistä. Onneksi tällä palstalla on varmasti lukuisia, jotka kykenevät informoimaan aloittajaa paremmin kuin minä.

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: seksipalvelut
« Vastaus #29 : 10.05.2014, 19:24 »
Ajatellaan seksinosto näin päin...ei tarvitse miellyttää naista, saa olla vapaasti itsekäs, ostaa samalla anonyymiuden, seksiä saa silloin kun sitä haluaa ja siinä muodossa kuin haluaa, nainen ei soittele perään ja häiritse ja jos valitsee oikeanlaisen naisen, seksi on hyvää.