Äänestys

Oletko löytänyt onnistuneesti toivomaasi seuraa Baarista (siis täältä, ei Mummotunnelista)

En
Deittaillut, mutta se ei ole johtanut toivomaani lopputulokseen
Olen, sessioseura riittää minulle
Olen, en kuitenkaan pysyvää, onni antaa odottaa itseään
Olen, löysin hänet todellakin täältä (ja onnemme jatkuu)
Jotain ihan muuta, kerron ehkä lisää kommenteissa

Kirjoittaja Aihe: Baari ja seuranhaku  (Luettu 13673 kertaa)

Tigrita

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 139
  • Galleria
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #15 : 16.09.2020, 09:53 »
Baaria on varmasti kiittäminen kumppanini löytymisestä. Kiinnitin huomiota hänen deitti-ilmoitukseensa, vaikka vielä tuolloin seurustelinkin toisen ihmisen kanssa. Ilmoitus kolahti niin paljon, että sitä oli pakko kehua. Kolahti myös profiili ja kuvat. Kaikki muu tuntui osuvan yksiin paitsi parisuhdetilanne ja asuinpaikka.

Sittemmin tapasimme kavereina. Vietimme hauskan illan Helsingissä bileissä. Jäin kaipaamaan illan päätteeksi annettua halausta. Muutama viikko sen jälkeen silloinen kumppanini tahtoi lähteä eri teille. Silloin en vielä tajunnut, mitenkä itseäni lykästi! Eihän jätetyksi tuleminen kivaa ole, mutta uusi alku se on.

Ilmaiseksi tämä parisuhde ei ole tullut. Se on vaatinut paljon muutoksia, paljon panostusta. Uuden asuinpaikan, uudet ystävät, epävarmuuden työstä. Rakkaus vaatii rohkeutta. En edes saanut sellaista ihmistä, jota deitti-ilmo ja profiili kuvasivat. Kuvatkaan eivät kertoneet kaikkea. Suunnan ne kuitenkin antoivat ja siihen päälle tuli iso kasa muuta, yllättävääkin.

Sitten ne muut tärkeät ihmiset. Ystävät. Heitäkin on täältä löytynyt, myös toisilta sivustoilta ja bileistä. Jokainen tärkeitä, vaikka osaa en ole pitkään aikaan tavannut, osaa en koskaan.  :love:

Elämäni ilman Baaria olisi kyllä hyvin toisenlaista.

xniksu

  • Vieras
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #16 : 16.09.2020, 10:04 »
100 vastausta  :)

20% ei löydä seuraa
31% löytänyt deittiseuraa tai vastaavaa kuitenkin ilman toivottuja tuloksia
40% löytää Baarista toivomaansa seuraa
9% no kommentit varmaan kertoo osan tarinasta

Voisiko sanoa, että pääasiassa ihmiset kyllä pääsee tapailemaan toisiaan ja joskus myös syntyy elämää suurempiakin tarinoita 😊  :love:

Flikk

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1746
  • It's playtime;)
  • Galleria
    • Novelleja
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #17 : 16.09.2020, 10:05 »
..

Sitten ne muut tärkeät ihmiset. Ystävät. Heitäkin on täältä löytynyt, myös toisilta sivustoilta ja bileistä. Jokainen tärkeitä, vaikka osaa en ole pitkään aikaan tavannut, osaa en koskaan.  :love:

Elämäni ilman Baaria olisi kyllä hyvin toisenlaista.

Näin mullakin. Täältä on tullut niin paljon ja vielä enemmän kuin osasin toivoa, vaikka isännän kanssa muualla tavattiin.
Chatissa en ole ensikerran jälkeen koskaan käynyt, kun koin sen jotenkin kauhean ahdistavana kaikkine kuiskauksineen. Mut koittanut muuten olla aktiivinen ja helposti lähestyttävä, sekä käynyt miiteissä, kun aikatauluun on sopinut.

SpeedMaster

  • Vieras
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #18 : 17.09.2020, 11:47 »
Täältä löytyy ystäviä, jos haluaa päästää lähelleen. Joskus se julkisuuteen välittettävä kuva voi olla tarkoituksellakin hyvinkin erilainen todellisuuteen verrattuna.
Täältä löytyy varmasti seuraa, jos itse niin haluaa. En epäile hetkeäkään, etteikö täältä löytyisi myös se parisuhde. Kaikella on aikansa ja paikkansa.

raafael-k

  • Vieras
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #19 : 17.09.2020, 17:41 »
Nyt kun olen lukenut toisten kommentteja niin taisin tulla jonkinlaiseen päätelmään. Tietysti omat fantasiat ei kohtaa oikein muiden kanssa. Tietysti tässä voisi miettiä että pitänee alkaa kokeilla jotain jota ei ole kokeillut kun ei ole ollut moiset asiat halulistan kärjessä. Mutta sitten voikin miettiä että miten kokemattomana piiskaajana ja setämiehenä esim tuollainen piiskaus onnistuisi. Kun alan harrastajat varmaan haluavat kokemusta vanhemmilta. Ja ne jotka hakevat alle kolmekymppistä seuraa ovat enemmän ok kokemattomuuden kanssa. Vai kuvittelenko nyt koko homman taas aivan väärin?

Toisaalta olen vähän vieraantunut näistä ympyröistä. Tuntuu että olin aktiivisempi aikaisemmilla alan foorumeilla. Olen kyllä vähän vieraantunut bileistäkin. Onko skene muuttunut vai olenko vaan itse lähtenyt jonnekin väärään suuntaan? Voihan ihmetys.

SaRu

Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #20 : 17.09.2020, 18:29 »
. Mutta sitten voikin miettiä että miten kokemattomana piiskaajana ja setämiehenä esim tuollainen piiskaus onnistuisi. Kun alan harrastajat varmaan haluavat kokemusta vanhemmilta.
Höpsis.
Itsellä ainakin vain hyviä kokemuksia siitä, että ei-enää-nuorenakin voi yhdessä kumppanin kanssa opetella itselle uusia juttuja, joista toinen tykkää.
Hyvällä tuurilla tms siitä oppii itsekin pitämään kun saa myönteisiä kokemuksia ja positiivisten reaktioiden kautta positiivista palautetta.

armadillo

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1025
  • Vehkeilyyn taipuvainen sieluseksuaali.
  • Galleria
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #21 : 17.09.2020, 18:44 »
miten kokemattomana piiskaajana ja setämiehenä esim tuollainen piiskaus onnistuisi. Kun alan harrastajat varmaan haluavat kokemusta vanhemmilta. Ja ne jotka hakevat alle kolmekymppistä seuraa ovat enemmän ok kokemattomuuden kanssa. Vai kuvittelenko nyt koko homman taas aivan väärin?
Mulla oli jokseenkin sama ennakkokäsitys kauan sitten alkuaikoina, kun koitin etsiä seuraa, mutta onneksi se osoittautui puolitotuudeksi. On ihan totta, että jotkut alistujat vaativat kokenutta piiskaajaa, mutta kokemuksesta voin kertoa että kun on rehellinen kokemustasonsa suhteen, ja osoittaa halua kehittyä, niin aina löytyy kaikista ikäryhmistä avuliaita, ymmärtäväisiä ja avarakatseisia harjoituskavereita tarjoamaan sitä paljon kaivattua kokemusta. Onneksi näin on, sillä muutenhan kukaan ei voisi koskaan harrastaa mitään koska kukaan ei ikinä pääsisi sitä ensikokemustaan hankkimaan. Ei siis parane liian pitkälle miettiä että mitä muut mahtaisivat tai eivät mahtaisi haluta, vaan olla alusta asti rehellinen halujensa ja rajoitustensa suhteen ja luottaa siihen että kyllä aikuiset alistujat osaavat omasta puolestaan päättää että kelepaako.

Silloin kun itse wuosia sitten löysin ekan kerran leikkikaverittaren piiskattavaksi (tuhannet kiitokset hänettärelle), otin parhaani mukaan nöyrän mutta reippaan oppilaan asenteen. Tarkkailin kaverin reaktioita session aikana, mutta en kuitenkaan arkaillut ja kysellyt liikaa session aikana ettei tunnelma latistuisi. Jälkikäteen kyselin tuntemuksia perusteellisemmin ja kuuntelin korvat hyvinkin höröllä, että miten oli mennyt vastaanottajan mielestä. Itse asiassa tämä tapa on sittemmin jäänyt kaikkiin sessioihin, koska ihmiset on niin yksilöllisiä että jokaisessa uudessa kumppanissa riittää varmasti opiskeltavaa vaikka kokemusta olisikin päässyt jo kertymään.

Eli ei muuta kuin treffimainosta deittipalstalle, ja sitten nöyrästi pää pystyssä alistamaan ja yhteisiä kokemuksia hankkimaan!

toysnstuff

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 526
  • Sinä antaudut, minä pidän sinusta huolen
  • Galleria
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #22 : 18.09.2020, 23:30 »
Juu olen. Tinderin kautta löytyneet on olleet kovin erilaisia ihmisiä mitä itse on, mutta Baarin ja pitkän kirjoittelun myötä tapahtuneen tutustumisen myötä on tullut mainioita sessiokokemuksia.

mauje

  • Smurffit
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1464
  • Siitä ei ole lainkaan vaivaa...
  • Galleria
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #23 : 19.09.2020, 08:32 »
Seuraa on löytynyt niin Baarista kuin ulkomaailmastakin, nykyinen ulkomaailmasta. Ehkä kolme tärkeintä asiaa seuranhaussa ovat pienen kärsivällisyyden ohella tuuri, mäihä, säkä ja onni.  ::)

Kinkykundi

Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #24 : 19.09.2020, 14:45 »
Nyt kun olen lukenut toisten kommentteja niin taisin tulla jonkinlaiseen päätelmään. Tietysti omat fantasiat ei kohtaa oikein muiden kanssa. Tietysti tässä voisi miettiä että pitänee alkaa kokeilla jotain jota ei ole kokeillut kun ei ole ollut moiset asiat halulistan kärjessä. Mutta sitten voikin miettiä että miten kokemattomana piiskaajana ja setämiehenä esim tuollainen piiskaus onnistuisi. Kun alan harrastajat varmaan haluavat kokemusta vanhemmilta. Ja ne jotka hakevat alle kolmekymppistä seuraa ovat enemmän ok kokemattomuuden kanssa. Vai kuvittelenko nyt koko homman taas aivan väärin?

Toisaalta olen vähän vieraantunut näistä ympyröistä. Tuntuu että olin aktiivisempi aikaisemmilla alan foorumeilla. Olen kyllä vähän vieraantunut bileistäkin. Onko skene muuttunut vai olenko vaan itse lähtenyt jonnekin väärään suuntaan? Voihan ihmetys.

Jos on "samalla kokemustasolla" oleva kumppani, niin sehän on aivan mahtavaa tämän kanssa ryhtyä kokeilemaan ja opettelemaan yhdessä. Kokeneet ihmiset eivät aina ole hyvä juttu näissäkään hommissa.

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 724
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #25 : 19.09.2020, 19:12 »
Karkea on/off-jako Baarista löytyneisiin suhteisiin on hieman vaikea, sillä osalla täällä pyörivistä ihmisistä on profiileja muissa, ns. perinteisissä deittipaikoissa.

PallasAthene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 154
  • EI kaveripyyntöjä ilman viestiä jos ei tunneta IRL
  • Galleria
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #26 : 19.09.2020, 23:31 »
Vastasin "jotain ihan muuta", sillä ajattelin seuranhaun tässä kyselyssä viittaavaan lähinnä sessio- tai kumppaniseuraan. Kumpaakaan en ole täältä koskaan etsinyt.

Mutta olen löytänyt tai tutustunut tätä kautta ihaniin ihmisiin: ehkä tärkeimpänä kanssa-dommeihin, ja vaikka en haluaisi sukupuolettaa asiaa, niin kovasti odottaisin  tutustuvani myös dom-miehiin, mitä ei vielä ainakaan ole juurikaan tapahtunut. Lisäksi olen päässyt toteuttamaan "taiteilijaa" itsessäni meikkaamalla  ja pukemalla sissyja yhdessä omani kanssa, ja näistäkin tapaamisista on syntynyt arvokkaita ja merkityksellisiä.

Joidenkin baarilaisten kirjoitukset ovat resonoineet tavalla, että kiinnostus tutustua "kaverina" on herännyt vahvasti, mutta sellaisen viestin laittaminen tuntuisi hassulta. Silti osaan olen tässäkin mielessä ottanut yhteyttä.

« Viimeksi muokattu: 20.09.2020, 20:14 kirjoittanut PallasAthene »

tomi

Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #27 : 20.09.2020, 12:18 »
Valitsin kohdan kaksi kun on täältä baarista tullut ihmisiä vuosien varrelta tavattua ja vaikka kivaakin on ollut niin ihan sitä ei ole löytynyt mitä ainakin luulen hakevani.

Teslasnake

  • Vieras
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #28 : 09.12.2021, 21:06 »
Olen uusi täällä ja ainakaan vielä ei ole kovinkaan paljoa sessioseuraa löytynyt. Toivon että voin vuoden päästä palata tähän kejuun ja kirjoittaa pitkät PS-tekstit siitä, kuinka olen löytänyt hienoja ihmisiä täältä.

Uusia tuttavuuksia odotellessa  :)

Rob69

  • Porttikiellossa
  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 4
  • Galleria
Vs: Baari ja seuranhaku
« Vastaus #29 : 13.12.2021, 16:34 »
Hei,

Sinä ihana nainen, profiili Tupu.. Päästiin viikonloppuna viestittelyssä alkuun. Haluan ehdottomasti jatkaa viestittelyä kanssasi. Ota yhteyttä suoraan sähköpostiini, avaan sen sinulle.

T. Rob69