BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: subitar89 - 05.04.2020, 21:47
-
Ihan aluksi haluan sanoa, etten ollut varma mille alueelle tämä kuuluisi. Enkä myöskään siitä, kuinka osuva otsikointini on. Kuitenkin viime päivien tuntemusten ja mietteiden johdosta haluan pohtia "ääneen", kuinka yleistä on, että jokin ikävä kokemus muuttuukin fantasiatasolla kiihottavaksi. Oikeastaan kuvailen teille vain omaa kokemustani ja siitä seurannutta hämmennystä ja ahdistusta. Olen iloinen, jos tämä herättää keskustelua. Jos jollakin on saman kaltaisia kokemuksia, niin kuulisin mielelläni. Toki ymmärrän, että aihe voi olla monelle arka.
Minulla on siis pitkä syömishäiriötausta. Suhde ruokaan ja omaan kehoon on ollut kauan varsin mutkikas. Lyhyesti kerrottuna sairastuin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana bulimiaan. Itse pidän vaikuttaneina asioina kiusatuksi tulemista, ulkopuolelle jättämistä ja ongelmallista isäsuhdetta. Sain kuulla koulussa, sekä isältäni, että olin liian lihava. Muistan myös, että jo neuvolakortissa oli merkintöjä, että olin kasvukäyrällä liian painava. Painoa oli syytä tarkkailla. Olin pyöreä lapsi, mutten ihan oikeasti mikään valtava. Pituuskasvu olisi terveelliseen normaaliin ruokavalioon yhdistettynä korjannut tilanteen.
Kuitenkin koin huonommuutta muihin lapsiin, kun en ollut yhtä hoikka. Ja koska minua kiusattiin muutenkin, oli painoni yksi syy lisää kiusata. Minusta tuli arka ja pelokas. Isää pelkäsin, koska hän suuttui helposti ja kohteli äitiäni huonosti. Menemättä yksityiskohtiin vanhempani eivät olleet yhdessä, mutta isäni piti äitiäni vallassaan. Olin usein äitini kanssa isäni luona ja tuolloin isäni vertasi minua muihin lapsiin ja moitti milloin mistäkin. Hän myös itse antoi minulle usein herkkuja, mutta valitti että söin liikaa. Oikeastaan muistan herkkujen olleen ainoa asia, mikä viesti isän kohdalla siitä että olisi välittänyt.
Sitten silloin 13-vuotiaana oksensin ensimmäisen kerran ja siitä alkoi oksentelun, ahmimisen, paastoamisen ja erilaisten pakkotoimintojen kierre. Kaava meni usein niin, että ensin laihduin ja sitten aloin lipsua ja ahmin. Yleensä lihoin sitten reippaasti yli lähtötilanteen. Se ahdisti kovasti.
Mutta nyt itse tähän traumaan. Olin 15-vuotias, kun jouduin sairaalaan alipainoni takia. Takana oli kesäloma, jolloin olin laihduttanut kenenkään puuttumatta asiaan. Sairaalaan joutuminen oli kamalaa. Ahdisti ja pelotti. Siellä mulle laadittiin ruokasuunnitelma, tavoitepaino, ym. Pitkän paaston jälkeen olo oli ruoan jälkeen kamala. Inhosin kehoani. En saanut minkäänlaista terapiaa, keskityttiin vain painon nousuun. Punnitukset oli kamalia. Koska pelkäsin, en uskaltanut huijata. Sairaalasta päästyäni oireilu kyllä uusiutui ja on ollut parempia ja huonompia jaksoja. Muu ahdistus usein nostaa oireet pintaan. Suhde omaan kehoon on yhä vaikea. En kestä tilanteita, joissa minun olisi pakko syödä jotain. Myöskin ulkonäköni arvostelu ahdistaa. Etenkin lihomisesta huomauttelu. Siksi järkytyinkin, kun huomasin kiihottuvani fantasian tasolla ajatuksesta, että mun käskettäisiin nostaa painoa ja sitä tarkkailtaisiin.
Tämä lähti siitä, kun itse sanoin että haluaisin laihtua ja Omistajani totesi, ettei mun pepun pitäisi enää pienentyä kun ei ole niin kiva piiskata liian laihaa peppua. Sanoi siis tämän oikeasti hyvällä ja hän ei arvostele muita tai minua. Jostain syystä tämä ajatus tuli sitten mieleeni kesken session ja huomasin kiihottuvani tästä. Fantasiana se muuttui sellaiseksi, että joutuisin lihomaan kiloja tietyn määrän ja tätä tarkkailtaisiin. Tunsin tätä miettiessäni vahvoja alistumisen tunteita ja nämä ajatukset ovat jo useamman kerran kosketteluun yhdistettynä johtaneet todella hyvään orgasmiin. Tämä on itselleni outoa, kun tosiasiassa en todellakaan antaisi toisen määrätä painostani. Se on mulle todella herkkä ja vaikea alue. Mutta miksi sen miettiminen alkoi yht´äkkiä kiihottaa? Kuitenkin kyseessä on asia, mikä on aiheuttanut itselleni suurta ahdistusta. Onko kellään saman kaltaisia kokemuksia? Mulla tuo trauma liittyy etenkin pakotettuun painnon nousuun ja se ilmeisesti on, mikä eniten tuossa kiihottaa. Olen itse asiassa vaniljasuhteissa ollessanikin huomannut joskus kiihottuvani noista samoista ajatuksista, mutta järkytyin ja työnsin ne pois. Nyt ensimmäistä kertaa annoin itseni käyttää tuota fantasiana ja aloin miettiä syitä. Haluan ymmärtää ja ymmärryksen kautta ehkä kästellä asiaa.
Anteeksi pitkä taustoista kertominen. Koin sen tässä oleelliseksi, vaikka yritin pitää lyhyenä. Eli kysyn siis, onko sinulla jokin trauma, mikä on alkanut toimia fantasiana? Häpesitkö asiaa ja jos häpesit, kuinka käsittelit häpeän tunnettasi?
Lisään tähän vielä, että todellista tarvetta painon muutokselle suuntaan tai toiseen ei ole, vaikka pyrinkin hieman laihtumaan.
Ja sinänsä mielenkiintoista, ettei painon tarkkailu toisen toimesta toiseen suuntaan kiihota yhtään. Se olisi itse asiassa ehkä jopa todellisuudessakin kiva juttu, niin ei pääsisi lihomaan. Kivaa, muttei kiihottavaa. Sen sijaan toisin päin en todellakaan asiaa suostuisi todellisuudessa tekemään, se vain kiihottaa puhtaasti pään sisäisenä fantasiana. Laihtuminen on ollut itselle aina miellyttävää ja lihominen on ällöttänyt. Toki siis syömishäiriö puhunee tässä vahvasti.
Eli kai siinä fantasiassa on niin vahvoina häpeä ja alistuminen, että siksi tuo kiihottaa. Kuitenkin tosiasia on, et sairaala-ajasta jäi mulle ahdistavia muistoja. On esim ruokia, mitä en syö vieläkään, kun siellä oli pakko syödä. Ja sen jälkeen en ole suostunut edes normi lääkärissä käymään vaa'alla, koska nuo muistot ahdistaa yhä. Siksi tosiaan olen hieman järkyttynyt noiden asioiden muuttumisesta mielessä seksuaalisiksi/kiihottaviksi.
-
Tolisin päin on kokemusta eli pervoiluun on tullut mukaan ihan tahallisestikin toisen heikkoja ja arpeutuneita paikkoja elämänkokemuksesta.
Varovainen saa näissä jutuissa olla ja ihmistuntemus sekä avoin mieli on suureksi hyödyksi. Pitää ymmärtää vastuu, jos homma kusee kintuille.
Olen kuullut myös vastakkaisista tariniosta, että fantasiasta on tullut ikävä kokemus/trauma. Se on tietysti oma ja vähemmän suosittu keskustelunsa mutta noin laajemmin sanottuna pervoilun keinoin on kuitenkin mahdollista hieman kehittää itseään eteenpäin. Mitään ihmeitä ei nyt kannata odotella mutta kaikki on aina eteenpäin.
kallon- ja pillunkutistaja
K
-
Tosi mielenkiintoinen avaus, kiitos siitä.
Mulla on nyt sellainen olo, että jotain vastaavaa voisi olla kaivettavissa esiin. Pitää oikein miettiä asiaa.
-
Mulla on tosi mustia ja jopa ihan pimeän puolen fantasioita, jotka juontaa juurensa omista erittäin traumaattisista kokemuksistani. En pysty näistä puhumaan yhtään mitään, enkä edes kirjoittamaan, mutta oikean ihmisen kanssa avattuna ne ovat erittäin herkullisia ja tunnelataus on tällöin x 100 tai 1000 normaaliin verrattuna. Se lisää niin paljon intensiivisyyttä pelkästään keskustelun tasolla, että saatan maata selälläni sängyllä ja tuntuu, että laukean ajatuksen voimalla. En voi edes hipaista penistäni tai laukean. Olo on niin herkkä, että sitä on todella vaikea kuvailla. Mutta samalla en halua laueta tuon tunteen aikana tai jos haluan, niin haluan heti päästä hellään syleilyyn. Mä oon voittanut sen, oon kääntänyt sen nautinnoksi ja ilman niitä kokemuksia nautintoa ei olisi.
-
Kiitos tämän keskustelun aloittamisesta.
Minulla on sellainen trauma (vai onko se trauma kuka sen määrittelee) että mut on jätetty yksin vaille huomiota synnärissä (no oli äiti joka mut sitten vei kerkiävien ihmisten hoitoon), kätilöillä ei ollut aikaa. Ja sen jälkeen olisi paljon lapsuudessa sellaista että minua ei huomioitu.
Fantaioissa ehkä haluan maistella sitä alistumisikokemuksissa, mutta olen hyvin nirso siitä kenelle alistun. Suhteen pitää olla luotettava. Asenne että minusta noin vaan pumpattaisiin jotain pihalle ei toimi.
Se että en ole oikein saanut itsekkään vielä selville miten minä tuohon asiaan suhtautuisin on vaikeuttanut tätä pervouden löytämistä.
-
Ooo olenkin mietiinyt tätä aihetta paljon viime vuosien aikana! Ei voi puhua edes fantasiasta, mutta minua on kuristettu/tukehdutettu useampaan kertaan lapsena ja terapian kiltisti läpikäyneenä olen myöntänyt että tämä on yksi isoimpia asioita mikä minua kiihottaa seksin aikana. Tämä on käsittääkseni aika yleinen leikinaihe, joten mitenkään erikoinen en kuvittele olevani. Mutta olen yhdistänyt nämä asiat toisiinsa, varmaan asiat olisi menneet erilailla erilaisen lapsuuden kanssa.
Tietenkään tämä ei päde kaikkiin. Toki en myöskään harrasta seksiä kaikkien kanssa. :D Mutta kyllä tukehduttaminen ja kuristaminen vaativat aika hyvän suhteen domiin/leikkikaveriin, että tuollaisen vallan uskaltaa toiselle antaa.
-
Hyvä kirjoitus! Sekä aiheen että sisällön puolesta tosi kiinnostava. Oli myös helppo asettaa itseään noihin tuntemuksiin, kun kuvailit niitä niin luonnollisesti.
Jos sopii niin kysyisin, mitä tarkoitit tuolla, kun kirjoitit että et uskaltanut huijata sairaalassa vaa'lla, koska pelkäsit. Mitä sä pelkäsit?
-
Ooo olenkin mietiinyt tätä aihetta paljon viime vuosien aikana! Ei voi puhua edes fantasiasta, mutta minua on kuristettu/tukehdutettu useampaan kertaan lapsena ja terapian kiltisti läpikäyneenä olen myöntänyt että tämä on yksi isoimpia asioita mikä minua kiihottaa seksin aikana. Tämä on käsittääkseni aika yleinen leikinaihe, joten mitenkään erikoinen en kuvittele olevani. Mutta olen yhdistänyt nämä asiat toisiinsa, varmaan asiat olisi menneet erilailla erilaisen lapsuuden kanssa.
Tietenkään tämä ei päde kaikkiin. Toki en myöskään harrasta seksiä kaikkien kanssa. :D Mutta kyllä tukehduttaminen ja kuristaminen vaativat aika hyvän suhteen domiin/leikkikaveriin, että tuollaisen vallan uskaltaa toiselle antaa.
Itselläni vähän sama juttu, että eräs pahimmista koulukiusaajistani aikoinaan tukahdutti mua ja nykyään hengityksen kontrollointi on suosikkijuttujani. En toki voi täysin väittää, että mieltymys kumpuaa tuosta kiusaamisjutusta, mutta herättää kuitenkin ajatuksia, josko se olisi näin.
-
Oon itse pohtinut tätä paljon. Mut ja mun tarpeet torjuttiin usein lapsuudenkodissa. Lisäks mua kousattiin iso osa peruskoulusta. Mulle on jääny noista traumoja ja suuri hylätykstulemisen pelko (jonka tosin oon terapian avulla saanut hallintaan❤).
Mua myös kiihottaa aivan mielettömästi, jos dom torjuu mua tai käyttäytyy mua kohtaan välinpitämättömästi seksin aikana. Fantasioin myös tosta aiheesta tosi paljon. Muuten ku roolileikeissä torjuminen edelleen muistuttaa mua traumasta ja tuntuu pahalta.
Clementine Morrigan on pohtinu tota zinessä fucking crazy. Siinä Morrigan pohtii voiko hänen oma halunsa alistua tietyillä tavoilla liittyä siihen, että hänellä on vastaavanlaisista asioista traumoja. Roolileikeissä vaikeita kokemuksia pääsee parhaimmillaan käsittelemään turvallisessa ympäristössä tietäen samalla, että tällä kertaa kokemus on oma valinta ja sen voi halutessaan lopettaa.
-
Itse myös oon koulukiusattu, nyt on alkanut tulla fantasioita miten olisin halunnut tulla kiusatuksi ym alustetuksi
-
Mulla on myös samoja kokemuksia, kuin Huskylla. Olin koulukiusattu ja hylätyksi tulemisen pelko on myös suuri.
Itse en kuitenkaan, ainakaan vielä, kestä torjumista tms sessioissakaan juuri lainkaan. Enkä fantasioi siitä. Mulla on Omistaja, joka on myös avopuolisoni. Paljon keskustellaan näistä asioista ja mietitään, mitä asioita on järkevää tehdä. Ollaan ainakin toistaiseksi tultu siihen tulokseen, ettei hylätyksi tulemisen pelkoani "härpitä" millään lailla sessioissa tai muutenkaan. Ennemminkin saan paljon huomiota ja kipua seuraa aina hellyys. Turvallisuuden tunne on itselleni äärimmäisen tärkeää.
Kun aloituksessa kerroin kehon kuvastani ja syömishäiriötaustastani, niin myös sen suhteen ollaan varovaisia. Omistajani ei sessioissa tai niiden ulkopuolella ikinä kommentoi negatiivisesti ulkonäköäni. Session aikana ennemminkin hän pyrkii vahvistamaan itseni hyväksymistä. Ihan esimerkiksi kehumalla, miten kauniilta näytän, kun ihollani on rottingin viiruja.
Sanallinen alistaminen voi olla ihan muuten torumista, että olen ollut tuhma ja tarvitsen piiskaa. Sen sijaan ajatuksen tasolla painooni/kokooni/kehooni/jne puuttuminen kiihottaa, vaikka se on mulle todellisuudessa herkin ja pelottavin asia että siihen joku todellisuudessa puuttuisi. Enkä siis silläkään halua edes leikitellä sessiossa, vaan se on nimen omaan oman pääni sisällä tapahtuvaa fantasiointia. Itseäni hävettää kovasti tuosta kiihottuminen ja usein lauettuani mua ahdistaa, että ajattelin sitä. Mutta nämä on monimutkaisia asioita. Erittäin kiinnostavia kyllä ja aina oppii itsestään uutta.
Sanottakoon, että luen/opiskelen tällä hetkellä Tunnelukko -sarjan kirjoja, niin silläkin voi olla osuutensa näihin pohdintoihin kun asioita joutuu käymään läpi ja miettimään.
-
Omistajani ei sessioissa tai niiden ulkopuolella ikinä kommentoi negatiivisesti ulkonäköäni. Session aikana ennemminkin hän pyrkii vahvistamaan itseni hyväksymistä.
Toi boldattu kohta :love: Miten ihanaa ja tavattoman tärkeää.
-
Jo Nick Broomfieldin Fetissit-dokumenttielokuvassa se sanottiin: "Fetissit ovat pahimpien pelkojemme ja painajaistemme erotisointia. Ne heijastavat pelkoa pahimmasta, mitä itselleen voisi kuvitella tapahtuvan". Vittumaisen totta. Vittumaisen nimenomaan siksi, että siellä menneisyydessä on tavaraa itsellänikin, joihin en oikeastaan haluaisi koskea pitkällä tikullakaan, enkä todellakaan saada kiksejä niistä. Olen jo valmiiksi viallinen yksilö muutenkin. Miksi seksielämäni piti vielä pilata tällaisella taakalla? Sen lisäksi, että tällaisen "nautinnon" tunnustaminen on äärimmäisen nöyryyttävää, en loppujen lopuksi usko, että on edes olemassakaan toista ihmistä, joka osaisi käsitellä settejäni asiaan kuuluvalla hienotunteisuudella. Juntti-Suomessa kun ollaan, missä toisten paska kohtelu on sallittua ja kulttuurillisesti hyväksytty maan tapa.
-
Kiitos jakamisesta! Pitkä taustatarina ei haitannut ollenkaan, päinvastoin. Oma fantasiani ei tule traumoista, eikä siksi tähän kuulu. Oli kuitenkin mukava lukea, että jollain muullakin on painonhallintaan liittyviä fantasioita. Omani tulevat varmaan entisestä fitness-elämästä. Asiat päälaelleen käännettynä ja nyt olisikin lihoamistavoitteet 🙂
-
Mulla on myös samoja kokemuksia, kuin Huskylla. Olin koulukiusattu ja hylätyksi tulemisen pelko on myös suuri.
Itse en kuitenkaan, ainakaan vielä, kestä torjumista tms sessioissakaan juuri lainkaan. Enkä fantasioi siitä. Mulla on Omistaja, joka on myös avopuolisoni. Paljon keskustellaan näistä asioista ja mietitään, mitä asioita on järkevää tehdä. Ollaan ainakin toistaiseksi tultu siihen tulokseen, ettei hylätyksi tulemisen pelkoani "härpitä" millään lailla sessioissa tai muutenkaan. Ennemminkin saan paljon huomiota ja kipua seuraa aina hellyys. Turvallisuuden tunne on itselleni äärimmäisen tärkeää.
Tähän viitaten mä mietin omia kokemuksiani ja tuntemuksiani ja koen löytäneeni jotain kiinostavaa.
Olen huomannut kiihottuvani siitä, kun Isi laittaa odottamaan. Vaikkei Isi ehkä tee sitä tarkoituksella(vielä) niin mua kiihottaa tosi paljon, jos esim. Tiedän, että tänään nähdään Isin kanssa, mutta nyt Isi on töissä tai jossain ja mun pitää odottaa. Isi ei vastaa viesteihin, vaikka lähettäsin kuin monta.
Taustalla on ajatus siitä, että Isi tekee sen tarkoituksella. Isi jättää vastaamatta tietosesti ja antaa mun odottaa. Kai se on sitä, että se odotus kasvattaa kiimaa, kun ei heti saa sitä mitä haluaa, tai jotain.
Se tuntuu erittäin oudolta kuitenkin, koska erinäisistä aiemmista kokemuksista johtuen mun pelko siitä, että en ikinä saa vastausta on ollut suhteettoman suuri. On välillä ollut vaikeaa odottaa vastausta ja mun asian huomioimista lyhyitäkin aikoja. Pelkään esim. sanovani jotain tyhmää ja siksi mulle ei vastata ja pää on ruvennut kehittämään kauhu skenaarioita jo tosi lyhyessä ajassa.
Näiden kummitusten käsittely on saanut paljon harppauksia viime aikoina ja ne pelot ei ole sillä lailla aktiivisia enää. Ehkä se, mikä on aiemmin aiheuttanut niitä pahimpia pelkoja, muuttuu kiihotusta tuottavaksi nyt, kun luottamus Isiin alkaa olla riittävän hyvä. Se kääntyy jotenkin positiivisella tavalla päälaelleen, kun tunnen helpotusta siitä, että voin luottaa siihen, ettei Isi katoa ja Isi kyllä odottaa myös mun näkemistä ja haluaa, että mulla on kaikki hyvin ja haluaa antaa mulle myös sen nautinnon ja tyydytyksen sitten kun odotus on ohi. Ja ennen kaikkea Isi haluaa pitää musta huolta.
Toistaiseksi en kauheesti tätä asiaa halua vielä tökkiä, koska se on kuitenki aika arka, mutta kiinostaa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan tähänkin liittyen. Olishan se hauskaa jos onnistuis kaikki aiemmat pelot muuttamaan itseään voimaannuttaviksi ja kiijottaviksi ☺️
-
On. Nuorena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö, kun mun luultiin nukkuvan mutta en vaan uskaltanut liikahtaa tai paljastaa olevani hereillä. Kokemus muodostui erittäin merkittäväksi fantasiaksi, jota häpesin kuollakseni. Ei ollut sellaista vaihtoehtoa, että olisin puhunut tapahtuneesta tai sen seurauksena syntyneestä fantasiasta kenellekään. Kertomista olisi seurannut kuolema. Kunnes terapian ja erinäisten muiden tapahtumien seurauksena aloin puhua asiasta, purkaa kokemusta ja siitä seurannutta häpeää. Yllättävä seuraus oli, että mua vuosikymmenet kiihottanut fantasia kuihtui, enkä enää kiihotu siitä lainkaan. Häpeän mukana katosi suurin osa pornon ja fantasioiden nautinnosta, mikä oli helkkarin yllättävä sivutuote muuten niin vapauttavasta prosessista. Tällä hetkellä ihmettelen, josko häpeäfantasioinnin tilalle kasvaisi muunlaista kiinnostusta.
-
Palaan tähän aiheeseen nyt lähes kahden kuukauden jälkeen, kun asioita olen miettinyt lisää ja muutoksia omassa itsessä on tapahtunut.
Tosiaan olen tietoisesti laihdùttanut normaalipainon sisällä vajaa kymmenen kiloa kevään ja kesän aikana. Pidän enemmän nykyisestä hoikemmasta vartalostani, jollainen minulla on ajoittain ollutkin kunnes olen alkanut syödä liikaa erilaisiin tunteisiin ja lihonut.
Minulla on ollut syömishäiriöoireilua nyt ajoittain jonkin verran, mutta pahimman olen saanut jätettyä taakse sopimalla, etten saa ahmia enkä oksentaa.
Tässä joitakin viikkoja sitten sessiomme aikana Omistajani käski minun nousta vaa'alle, kun silmäni oli peitetty. Hän halusi nähdä, puhunko painostani totta. Tosiasiassa hän ei painoani katsonut, vaan hän tahtoi nähdä reaktioni. Se oli paniikki ja kaikki vanhat muistot sairaala-ajoilta tulivat mieleen. Tottelin kuitenkin, vaikka olisin voinut käyttää turvasanaa. Tästä kirjoitinkin sessiokertomuksen Trauma.
Tämä herätti minussa paljon tunteita ja ajatuksia. Aloin pohtia syömishäiriön vaikutusta elämääni ja miten se taas oli ajamassa minua kohti epäterveitä itselleni tuhoisia käyttäytymismalleja. Ja se ahdistus. Se on pahinta. Aloin pohtia itsekseni, että voisinko siirtää vallan sairaudelta edes osittain Omistajallenì. Että voisimmeko hyödyntää meidän turvallista ja hyvin toimivaa valtadynamiikkaamme taistelussa syömishäiriötä vastaan. Ajatus jäi päähäni pyörimään ja toimi edelleen myös kiihokkeena.
Satuin sitten juttelemaan erään tutun pikkuisen kanssa. Hän kertoi syömisistään D:ĺleen ja heillä oli jonkinlainen sopimus liittyen ruokailuihin. Aluksi ajatus oli, etten itse kestäisi sellaista. Sitten se alkoi kuitenkin kiinnostaa ja juttelin tästä Omistajani kanssa. Ajattelin, että syömishäiriö on tehnyt mulle paljon pahaa. Hajottanut hampaat, lihottanut, laihduttanut liikaa, aiheuttanut suunnatonta ahdistusta ja itseinhoa. Voisiko vallan antaminen ihmiselle, keneen luotan ja joka tahtoo minun voivan hyvin, olla pahempaa? Kun valta ei kerran nytkään ollut minulla, vaan sairaudella. Ehkä voisimme hyödyntää suhdettamme selättämään nämä ongelmat.
Näiden pohdintojen lopputuloksena teimme sopimuksen. Määritimme minulle rajat, joissa painoni saa vaihdella. Sovimme aterioista ja liikunnasta. Näin minulla on turvalliset raamit, joissa toimia. Ylimääräinen napostelu, ahminta ja paastopäivät jäävät pois. En liiku liikaa, enkä liian vähän. Mun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä jäätelöstä, kun siihen on lupa. Eìkä miettiä pitäisikö laihtua vielä pari kiloa, kun niin en saa tehdä. Siis tietyn rajan jälkeen. Enää syömishäiriö ei ole se, joka sanoo mitä mä saan syödä, paljon liikkua ja kuinka paljon painaa. Toki se sanoo vastaan, kun valta otetaan siltä pois. Mutta nyt mä saan myös muualta ohjeet ja tuen, kuinka toimia. Ja tiedän, että se mitä Omistajani sanoo on minun parhaakseni. Ja minulla on Omistajani kanssa toimiessani aina turvasanat käytössäni. Syömishäiriö ei niitä tunne. Mä oon itkeny nälkääni tai oksentamisesta kipeää kurkkuani ja toivonut saavani syödä jotain ilman seuraamuksia (ahdistus) tai lopettaa oksentamisen. Mutta se ahdistus toisin toimimisesta on ollut liian suuri. Kun olen yrittänyt uhmata sairauden valtaa, niin se on ollut aina vain julmempi. Ja ajanut minua jatkuvasti voimaan vain yhä huonommin. Siksi ajattelin, ettei tämä voisi ainakaan aiheuttaa mitään pahempia seuraamuksia kuin sairauden tahdon mukaan toimiminen. Teimme nyt siis sopimuksen, jota aloimme noudattaa. Aluksi melko kevyen, jota täydennämme kun olen valmis. Turvasanat ovat molemmilla käytössä ja asioista ja tunteista puhutaan avoimesti. Sovimme ettei tämän toimivuus tai toimimattomuus uhkaa parisuhdettamme tai vaikuta siihen. Tämä on erillinen projekti, osa valtadynamiikkaamme minun ja meidän parhaaksi. Voin myöntää, että pelon tunteitakin tulee. Mitä jos tämä ei toimikaan? Mutta ainakin meillä on tahtoa yrittää. Olen hyvin toiveikas. Onnistuessaan tämä voi tuoda mukanaan paljon hyvää.
Mainittakoon vielä, että Omistajani tuntee erään syömishäiriöisiä hoitavan terapeutin, jonka kanssa hän on keskustellut tästä projektistamme. Hän oli sitä mieltä, että tätä on turvallista kokeilla ja piti oikein hyvänä asiana.
Kirjoitan tänne myöhemmin vielä tuntemuksiani ja miten tämä matka etenee. Ja toki myös minulla on vastuu. En ajattele, että pääsisin näin helpolla. Helppoa tämä ei tule olemaan. Mutta nyt jos päässäni herää haitallisia ajatuksia, niin mulla on joku joka sanoo mulle kuinka minun olisi parempi toimia. Ennen mä olin yksin niiden tunteiden kanssa, enkä pystynyt kyseenalaistamaan niitä, saati toimimaan niitä vastaan. Siksi uskon, että tästä voi olla suurta apua minulle.
-
Kiitos hienosta, tärkeästä ja rohkeasta avauksesta!
Fantasiat on aina oikein. Tämä keskustelu herätteli myös huomaamaan, miten viisas oma mieli voi parhaimmillaan olla! Jos on turvalliset puitteet, niin traumoja voi päästä työstämään fantasioinnin, tarvittaessa myös turvallisen toteuttamisen ja keskustelujen kautta.
Kiitos vielä.
-
Vähän taustoja.
Olen kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni pelon ja alistamisen keskellä. Olen joutunut kokemaan raakaa väkivaltaa. Niin henkistä kuin fyysistäkin. Minua on kuristettu, perse on hakattu verille sähköjohdolla, kepillä, vyöllä ja milloin milläkin.
On myös hakattu päätä seinään, lattiaan ja auton ovea vasten hiuksista repien. Jokunen yö tuli myös vietettyä ulkona vähissä vaatteissa. Tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin joutua jälleen kerran hakatuksi ja nöyryytetyksi.
Pahin trauma jäi kuristamisesta jonka jouduin kokemaan 4-vuotiaana. Oltiin landella. Isäni taisi olla tapansa mukaan kankkusessa ja nelivuotiaan itkuhepuli kävi hänen hermoilleen. Muistan joka päivä sen tunteen, kun henki ei kulkenut ja taju alkoi hiipumaan. Nenä oli räkää täynnä itkun takia eikä henki kulkenut muutenkaan, koska olin jäykistyneenä pelosta jo muutenkin. Tuo oli kaikkia hakkaamisia ja suusanallisia häpäisyjäkin pahempi kokemus.
Mennäkseni tähän päivään. Esimerkiksi lääkärikäynnin yhteydessä kehoni jännittyy ja kädet puristuvat nyrkkiin, jos lekuri tunnustelee kaulaa esim. flunssan takia. Koen myös pelkän spatulan tunkemisen kitusiini lähes yhtä vastenmielisenä. Ikävät muistot tulvivat mieleeni jopa miellyttävän parturitädin asetellessa pehmein käsin paperikäärettä kaulalleni. Kaulaliinoja en ole käyttänyt koskaan. Talvipakkasilla korkeat kaulukset ja kaulurit hoitavat niiden virkaa.
Yläasteen viimeistä luokkaa käydessäni sain kokea todella pahan nöyryytyksen suuren yleisön silmien alla. Kysykää keneltä tahansa mieheltä hänen pahinta painajaistaan. Se on julkinen häpäisy. Tuon tapauksen jälkeen minusta hävisi kuin salamaniskusta kaikki arkuus, alistuvuus ja ujous.
Tuli seuraava kerta, kun faija oli taas tapansa mukaan mitättömästä syystä kimpussani ja heitti minut seinään. Tällä kertaa nousin ylös ja kohdistin voimakkaan kantapääpotkun hänen ylävatsan ja rintalastan väliin joka myös solar pleksuksena tunnetaan. Isän koristessa lattialla pitelemässä rintaansa henkeään haukkoen kävin vielä viimeistelemässä. Tuossa tilanteessa tuli saturaatiopiste vastaan kaikesta kärsimyksestäni joka purkautui ulos suunnattomana berserkkiraivona.
Tapauksen jälkeen olin pari viikkoa evakossa sukulaisilla, että saatiin pahin pöly laskeutumaan. Ollessani ysiluokalla ammattiapu noissa tilanteissa oli mitä oli. On sitä myös nykyään. Jotkut varmaan muistavat mitä Helsingin Puotilassa tapahtui jokunen vuosi sitten pienelle tytölle biologisen isän ja äitipuolensa toimesta.
"Ammattiapu" oli välissä ja saatiin perheessä asiat jokseenkin kuntoon. Väkivaltaa en joutunut enää kokemaan. Olin muutenkin kotoa poissa sen minkä pystyin.
Olen pahasti allerginen kaikelle dominoinnille ja voimannäytöille. En siedä edes leikillistä vihjailua siitä, että joutuisin missään tilanteessa alistujan tai vastaanottajan asemaan. Armeijastakin sain vapautuksen rauhanaikaisesta palveluksesta asenneongelmien takia. Auktoriteetti- ja kaikenlainen valta-asemaviha on minuun vahvasti koodattua.
Jo pelkkä poliisin tai tullivirkailijan läsnäolo nostaa verenpainetta. Pelkkä tieto jonkun tahon rankaisuvallasta tai muusta vallasta aiheuttaa negatiivisen tunnemyrskyn.
Galleriassa on lukematon määrä kuvia piiskatuista perseistä ja vastaavista. Aiheesta on myös kirjoituksia suunnilleen parin Raamatun verran. Moni tuntuu saavan nautintoa ja kiihoketta alistumisesta, häpäisystä ja kivun vastaanottamisesta. Asian juurisyyt kutakuinkin tiedän eikä ole tarvetta kysyä aiheesta enempää.
Sen sijaan kysyn;
Onko täällä ketään kivusta, alistumisesta ja nöyryyttämisestä tykkääjää/kiihottujaa jotka ovat kokeneet ruumiillista kuritusta lapsuudenkodissa??
Joku on joskus sanonut, että trauman kohtaaminen ja käsittely hoituu parhaiten kohtaamalla se kasvokkain. Olen asiasta vahvasti eri mieltä. Freudilaiset ajatukset ovat hyvää viihdettä, mutta siihen niiden käyttöarvo suunnileen loppuukin. Erikoislääkäritkin tekevät virhediagnooseja tämän tästä ja monet potilaat päätyvät Honkanummelle terveen loppuelämän sijasta.