Kirjoittaja Aihe: mustasukkaisuudesta  (Luettu 35043 kertaa)

LiseCohen

  • Bizarre Club
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1217
  • Untermensch
  • Galleria
    • TOMM¥ €A$H PERVOILUT
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #60 : 22.12.2011, 17:41 »
Kahdessa edellisessä suhteessa olin mustasukkainen. En oikein osannut suhtautua siihen kun mies nuoleskeli naispuolisen kaverinsa kanssa humalaspäissään kun minä istuin vieressä. Mutta tasapuolisuuden nimissä nuoleskelin minäkin (samaa naista)...ihan vittuilumielessä. Tiesin kyllä että he olivat vain kavereita mutta pussailu ärsytti silti.

Nykyisessä suhteessa ei ole tarvinnut olla kertaakaan mustasukkainen koko kohta 8 vuotta kestäneen suhteen aikana. Olen ensimmäistä kertaa miehen kanssa johon luotan 100%:sti. Ollaan yksiavioisia, mutta eri sukupuolta olevia ystäviä saa toki olla. Itse ajattelen aina niin että en tee toiselle sellaista mitä en haluaisi itsellenikään tehtävän.

Kun ollaan avoliitossa niin kumpikin tarvitsee välillä omaa aikaa ja hengähdystauon yhdessä nyhräämisestä. Itse harrastan ulkomaanmatkoja tyttökavereiden kanssa ja se on oma henkireikäni. Miehellä on sitten omat harrastukset. Jotkin naisethan eivät päästäisi ukkoaan edes tallinnanlaivalle yksin. Puolisoni työkaveri oli ihmetellyt miten se voi päästää minut viikoksi reissuun tyttöjen kanssa! Jos luottamus on kunnossa molemminpuolin ei toista tarvitse vahtia koko ajan.

Simone

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #61 : 22.12.2011, 20:14 »
Näiden viimeisten kommenttien myötä taidankin pyörtää puheeni (olen nainen, helposti voin tehdä niin  :-*)
Enhän mä taidakaan oikeastaan olla mustasukkainen niillä määreillä, mihin raamit näyttävät asettuvan.
Ehkä mun heikkouteni ja traumani on enemmänkin menettämisen ja hylätyksi tulemisen pelko.

Kyllä molemmilla saa ja pitää olla omat menot, harrastukset, duunit, ystävät - elämä!
Itse ainakin tarvitsen aika laajan reviirin, en yhtään jaksaisi tyyppiä, joka kiehnää koko ajan jaloissa.
Toki, haluan kuulua toisen elämään ja olla tärkeä osa sitä, jakaa yhteistä elämää, mutta en haluaisi olla kenenkään koko elämä.
Ihan kauheaa kuvitella, että pitäisi kysyä jonkun lupa tai mielipidettä tekemisilleen ja menemisilleen. Jos, niin silloin ei luottamus ole kohdallaan ja tästähän mulla jo kokemusta olikin.

Aiheesta vielä enemmän kukkarukkuun - usein kuulee sanottavan, kun perheeseen syntyy uusi vauva, että vanhempi lapsi on mustasukkainen. Varmasti oikea ja hyväksyttävä, luonnollinen tunne, jolla ei ole seksuaalisuuden kanssa mitään tekemistä.

chilinen

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #62 : 22.12.2011, 21:37 »
Timjami, aiVan

Itse en ole omistushaluista tyyppiä, mutta tavat pitää osata ja rajat tietää.

Lucrezia

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #63 : 24.12.2011, 14:09 »

ystävllisen keskustelun ja nuoleskelun raja,esimerkkitapaus olisin kanssasi jossain tapaamisessa pöydässä olisi

joku muukin Domina jos totean onpas rouvalla hienot saappaat,ruoska tms  olisiko tuo nuoleskelua?

mutta ihmisten rajat on tuossakin niin erilaisia,joku ei hyväksy edes chatti keskustelua toisen kanssa

jos on joku viritelmä päällä,en ehkä ole paras vastaaja koska itse en ole mustasukkaista tyyppiä

ja monellakin Dominallani on ollut myös muita subeja,ja kun tuonkin tietää jo suhteenalkaessa ei tule

yllätyksiä,asia varmankin muuttuu jos ja kun suhde on kestänyt pitenpään.

orjamies, juurihan kommentissani totesin, että minun mielestäni ääneen lausuttu positiivinen havainto jonkun ulkonäöstä on ihan soveliasta  :) Nuoleskeluksi se menee silloin, jos aletaan luetella melkeinpä kaiken ko. henkilössä olevan ah niin ihanaa ja upeeta.

Minusta on normaalia. että samaakin sukupuolta olevat voivat kehua toisen ulkonäköä, eihän siinä ole mitään seksuaalista. Kyllä omakin katse pysähtyy joskus minun silmääni miellyttävään naiseen enkä silti tunne halua päästä koskettelemaan häntä. Ulkonäköä voi ihailla hieman kuin kaunista maisemaa.

Mitä tulee D/s -suhteisiin, en edes pyri rajoittamaan subien tekemisiä sessioiden ulkopuolella. Suhteet kun eivät ole niin vakavia, vaan kyse on yhteisestä kivasta harrastuksesta. No yhdellä on kielto alistua muille, mutta eihän minulla ole tosielämässä mahdollisuus valvoa sitäkään. Se on siis enemmän toive.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1873
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #64 : 25.12.2011, 15:49 »
Mustasukkaisuus on perseestä ... niin näissä kuin muissakin suhteissa. Luokittelen sen väkivallaksi ilman seksuaalista nautintoa.

Alistajana olen sallinut subini muut suhteet. Ehtona on tietysti ollut, että minulla on ensisijainen käyttöoikeus ja luvan pyytäminen joka ikinen kerta. Tuo luvan pyytäminen ja tarkka selostus tapahtuneesta kaikkine antamineni rajoituksineen tai pukeutumismääräyksineen on enemmän hallintaa kuin kolmantena pyöränä olemista  ;D Eli moisestakin voi saada tavan kontrolloida ja alistaa toista. Toisen masterin tai rakastajan hyväksyminen on subin elämän hallintaa. Ei vallan menettämistä.

No mustasukkaiselle tämä on tietysti käsittämätöntä

SubGirl

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #65 : 29.12.2011, 01:11 »
Mä oon mustasukkainen luonteeltani, mutta sessioita se ei koske. Nimenomaan tiedän, tai ainakin uskon vahvasti, et nauttisin jos Masterini nöyryyttäisi mua esim. panemalla toista subia ja laittais mut katsomaan. Mut silloinhan on tosiaan kyse nimenomaan yhteisestä sopimuksesta kaikkien kolmen kesken. Harmi ettei moinen sessio ole vieläkään toteutunut :(... Siviilielämässä en missään nimessä suvaitse pettämistä.

swan

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #66 : 29.12.2011, 01:45 »
Mä oon mustasukkainen luonteeltani, mutta sessioita se ei koske. Nimenomaan tiedän, tai ainakin uskon vahvasti, et nauttisin jos Masterini nöyryyttäisi mua esim. panemalla toista subia ja laittais mut katsomaan. Mut silloinhan on tosiaan kyse nimenomaan yhteisestä sopimuksesta..
Ei kai tuossa mitään hätää ole, jos on "oma" masteri ja on jossain määrin selkeät sävelet olemassa kera molemminpuolisen luottamuksen. Luulisi olevan halukkaita kokelaita jonossa.

..tuleekohan luotto sitten kuin kaupan hyllyltä ja muutamassa viikossa esim. tai jopa muutamassa minuutissa, varsinkin jos jotain vähän "poikkeavampaa" aletaan kokeilla. Jos ei tunne riittävästi, voi ainakin supilla tulla ihmeeellisiä reaktioita, jos on "vähän vaan mustis"..

mastervsop

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #67 : 29.12.2011, 15:57 »
Mä oon mustasukkainen luonteeltani, mutta sessioita se ei koske. Nimenomaan tiedän, tai ainakin uskon vahvasti, et nauttisin jos Masterini nöyryyttäisi mua esim. panemalla toista subia ja laittais mut katsomaan. Mut silloinhan on tosiaan kyse nimenomaan yhteisestä sopimuksesta kaikkien kolmen kesken. Harmi ettei moinen sessio ole vieläkään toteutunut :(... Siviilielämässä en missään nimessä suvaitse pettämistä.

Hmmmm kiinnostavaa.. ja myös toisinpäin että subi tulee Masterin käskystä toisen/ien naiduksi... >:D
Tunteepahan sitten seuraavana päivänä paikkansa ;)

mastervsop

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #68 : 29.12.2011, 16:01 »

..tuleekohan luotto sitten kuin kaupan hyllyltä ja muutamassa viikossa esim. tai jopa muutamassa minuutissa, varsinkin jos jotain vähän "poikkeavampaa" aletaan kokeilla. Jos ei tunne riittävästi, voi ainakin supilla tulla ihmeeellisiä reaktioita, jos on "vähän vaan mustis"..

Mulla tää Luottamus menee toisinppäin se ei kasva vaan se on Tapissa alussa... vähän kuin Idols voittajan suosio...siitä eteenpäin omalla käytöksellään joko ryssii luottamuksen tai saa sen ylläpidettyä.

*Hirveitä paineita heti täysillä niskaan vaan  ;D

SubGirl

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #69 : 29.12.2011, 18:38 »
Lainaus
Hmmmm kiinnostavaa.. ja myös toisinpäin että subi tulee Masterin käskystä toisen/ien naiduksi... >:D
Tunteepahan sitten seuraavana päivänä paikkansa ;)

Tästä mä tykkäisin hirveesti, mutta valitettavasti Masterini on sitä sorttia, että tuskinpa tuo moiseen suostuisi :(

Pandemonia

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #70 : 29.12.2011, 22:05 »
Mä oon mustasukkainen luonteeltani, mutta sessioita se ei koske. Nimenomaan tiedän, tai ainakin uskon vahvasti, et nauttisin jos Masterini nöyryyttäisi mua esim. panemalla toista subia ja laittais mut katsomaan. Mut silloinhan on tosiaan kyse nimenomaan yhteisestä sopimuksesta kaikkien kolmen kesken. Harmi ettei moinen sessio ole vieläkään toteutunut :(... Siviilielämässä en missään nimessä suvaitse pettämistä.

Hmmmm kiinnostavaa.. ja myös toisinpäin että subi tulee Masterin käskystä toisen/ien naiduksi... >:D
Tunteepahan sitten seuraavana päivänä paikkansa ;)

Älä viitti, rupee panettaa :D

mastervsop

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #71 : 29.12.2011, 22:24 »
Lainaus
Hmmmm kiinnostavaa.. ja myös toisinpäin että subi tulee Masterin käskystä toisen/ien naiduksi... >:D
Tunteepahan sitten seuraavana päivänä paikkansa ;)

Tästä mä tykkäisin hirveesti, mutta valitettavasti masterini on sitä sorttia, että tuskinpa tuo moiseen suostuisi :(

Korjasin pikkasen....

mastervsop

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #72 : 29.12.2011, 22:25 »
Mä oon mustasukkainen luonteeltani, mutta sessioita se ei koske. Nimenomaan tiedän, tai ainakin uskon vahvasti, et nauttisin jos Masterini nöyryyttäisi mua esim. panemalla toista subia ja laittais mut katsomaan. Mut silloinhan on tosiaan kyse nimenomaan yhteisestä sopimuksesta kaikkien kolmen kesken. Harmi ettei moinen sessio ole vieläkään toteutunut :(... Siviilielämässä en missään nimessä suvaitse pettämistä.

Hmmmm kiinnostavaa.. ja myös toisinpäin että subi tulee Masterin käskystä toisen/ien naiduksi... >:D
Tunteepahan sitten seuraavana päivänä paikkansa ;)

Älä viitti, rupee panettaa :D

Rauhotu lutka  >:D

Pandemonia

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #73 : 29.12.2011, 22:32 »

...kele!

submit

  • Vieras
Vs: mustasukkaisuudesta
« Vastaus #74 : 29.12.2011, 23:10 »
Lainaus
Hmmmm kiinnostavaa.. ja myös toisinpäin että subi tulee Masterin käskystä toisen/ien naiduksi... >:D
Tunteepahan sitten seuraavana päivänä paikkansa ;)

Tästä mä tykkäisin hirveesti, mutta valitettavasti masterini on sitä sorttia, että tuskinpa tuo moiseen suostuisi :(

Korjasin pikkasen....

Tsot, tsot - ny hieman jäitä hattuun (tai housuihin :D ). Tämä ei ehkä ollut kaikkien mielestä hauskaa..