Kirjoittaja Aihe: Kuinka suurta ahdistusta piirteenne on aiheuttanut teissä?  (Luettu 73313 kertaa)

miki

  • Vieras
Itselleni piirre on vuosien varrella aiheuttanut niin iloa kuin ahdistustakin. Nuorempana BDSM/ fetissi tyylistä seksiä tuli harrastettua lähinnä baari-iltojen jälkeen humalassa ja niistä ei sitten selvinpäin puhuttu eli oltu asian kanssa avoimia. Nämä jutut tapahtuivat pitempiaikaisten kumppanien kanssa. Silloin kyse oli jostain salaisesta ja kielletystä ja piiloon kätketystä asiasta mutta humalatilan myötä estot lähtivät ja uskalsin toteuttaa rajumpaa puoltani.

Myöhemmin hurahdin "henkisyyteen" ja silloin pidin seksuaalisuutta (varsinkin voimakasta sellaista) "huonona asiana" niin asia ahdisti kovasti. Se on kiva tehdä henkisiä harjoituksia (esim meditoida) kun pään sisällä pyörii vain sadistiset seksiajatukset ja niiden tuoma huono omatunto ja ajattelee että "pitäisi" olla seesteisen rauhallinen oman päänsä sisällä ja kehossa :/ Useamman kerran vaihtui meditointihetket masturbaatioon ja jatkuivat meditoimisena kun oli saanut tarpeensa purettua mutta kyllähän se ahdisti ja tuli huono omatunto...

Nyt olen päässyt toteuttamana itseäni avoimesti BDSM mielessä vajaan vuoden ja piirre ei enää ahdista. Oli todella onni että puolituttu alkoi puhua kokemuksistaa (hän on sub) ja mitä hän alistuvana osapuolena saa irti sessioista. Mua auttoi asian "hyväksymisen" kanssa se että ymmärsin mitä alistettu voi asiasta saada psyykkisesti ja fyysisesti (=vapautusta, helpotusta, nautintoa...) ja sitä kautta hyväksyin omat Dom piirteeni. Tuohon asti olin rajun seksin ajatellut olevan toisen osapuolen hyväksikäyttöä mutta onneksi tajuan nyt asian toisin. Nykyisin näen jopa niin päin että Dom taitaa palvella alistuvaa enemmän kuin alistuva Domia...

Nykyisin piirre ei enää ahdista ja onhan se niin ihanan vapauttavaa kun voi rehellisesti olla oma irstas itsensä ja jakaa kokemusta koko sydämellään toisen ihmisen kanssa :)


Heippis

  • Vieras
Sinällään en ole ahdistunut mieltymyksistäni. Olen vasta raapaissut sitä pintaa ja alkanut etsiä mitä kaikkea omaan kinkiyteen kuuluu. Välillä lähinnä ahdistaa olenko riittävästi kumppaneilleni kun olen enempi opetettavana koko ajan.

Kinkykundi

Sinällään en ole ahdistunut mieltymyksistäni. Olen vasta raapaissut sitä pintaa ja alkanut etsiä mitä kaikkea omaan kinkiyteen kuuluu. Välillä lähinnä ahdistaa olenko riittävästi kumppaneilleni kun olen enempi opetettavana koko ajan.

Ne ketkä ottavat aloittelijoita koulutettaviksi yleensä tietävät mihin ryhtyvät.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Tuskinpa monikaan ahdistuu siitä mitä on, enemmän varmasti aiheuttaa ahdistusta jos ei löydä vastakappaletta itselleen.

Löytämisen vaikeus lienee suurikin ahdistuksen aihe.

IKRM

SaRu

En oo hirveesti kerenny ahdistumaan kinkyydestäni enkä myöskään seuran puutteen vuoksi.
Hyvää seuraa sai toki odottaa tovin pidempään, mutta kivuttomasti sekin löytyi.
Ja lopulta se paras tuli ihan kotiin katselemaan.

arkinenalistuja

  • Vieras
Aikanaan mulla oli (teininä) todella vaikea hyväksyä itseni. Kaikki alkoi kaatua lapsena siinä vaiheessa päälle, kun alkoi tajuta mikä on ja mitä tämä kaikki on. Ajatukset meni tosi pahasti solmuun ja mulle alko tulemaan psyykkisiä oireita. Likaisuuden tunne oli aika totaalinen. Tuntui, että on likainen ja sitä likaisuutta riitti monella eri tavalla, tuntui että jos koskee itseensä, niin on esim. pestävä kädet tms. myös ajatusten suhteen tuli ongelmia, kun tuntui, että ajattelee väärin eli ajattelee normi heteroista poikkeavasti. Kun masturboi ja laukesi, niin sitten tuli pahat itsensä syyttämiset aina ja tyyliin vannoi, että ei enää ikinä tällaista. Aloin kieltämään itseäni ja pyrin siihen, että olisin normaali. Kun joskus onnistuin vaikka masturboimaan normaalisti, niin mietin, että "mä onnistuin, musta voi tulla vielä normaali". Mutta en koskaan mahtanut itselleni mitään, aina nää jutut nousi uudelleen ja uudelleen pintaan. Sitä kesti tosi pitkään ja muiden ihmisten syyllistäminen ei ainakaan parantanut asiaa. Kunnes sitten vihdoin vaan totesin, että en pysty itselleni mitään, että tällainen mä olen, halusin tai en. Sitä kautta aloin hyväksymään itseäni ja välttelemään tietyn tyyppisiä ihmisiä. Normihetero juttuja mun elämässä ei nykypäivänä ole enää juurikaan. Välillä on pakko antaa pakit jollekin, joka luulee musta jotain aivan muuta, kuin olen eli normiheteroille. En enää nykyään haluaisi muuta ollakaan, enkä missään nimessä normihetero. Parisuhteesta haaveilin aikani, mutta enää en haaveile edes siitä. Nykyään mulle riittää se, että tiiän itse mikä oon ja elämä sujuu noin muuten, niin hyvä.

Lettu

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1449
  • Kipunarkkari, hyvänäpitoleluja omasta takaa
  • Galleria
Ei ole ahdistanut koska en ole ymmärtänyt mitä puuttui. Nyt kun vähän olen päässyt toteuttamaan käytännön tasolla, lähinnä harmittaa etten aiemmin ymmärtänyt mistä oli kyse.

Headmaster_

  • Vieras
En ole tuntenut ahdistusta, elämänrikkautena olen spankouteni kokenut, enhän vahingoita ketään, toki ymmärrän että monista haluni on omituinen. En tietenkään asiasta toreilla huutele kuten en muustakaan seksuaalisuuteeni liittyvästä, yksityisasia, vaatii luottamusta, on luottamuksen osoitus jos siitä jollekin kerron.

Irwikissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 568
  • Kiltti niin halutessaan
  • Galleria
 Oma luonne ja intressit ei ahdista. Positiivinen ilmiö vain kun niistä pääsee ottamaan selkoa.
Haastavampi puoli on löytää sopiva vastakappale, jolle on myös ok että kartoitan vielä paljon asioita.

jayjay

  • Vieras
En ole osannut ahdistua kinkyydestäni, joskus aika-ajoin jotkin yksittäiset osat ovat herättäneet huolta omasta kelpaavudesta tai peilautuneet taustaani vasten ja olen niitä kyseenalaistanut. Lopulta kuitenkin kinkyys on niitä harvoja asioita, joita en itsessäni ole hävennyt.

notreallyhere

Ei ole koskaan ahdistanut. Jossain vaiheessa toki rationaalisella tasolla harmitti että seurustelu- ja perhekuviot ovat huomattavasti vaikeampia, mutta ei sekään suorastaan ahdistanut ole.

Ainoa mikä on ahdistanut tähän liittyen on se että en usko että olisin muutoin elämässäni törmännyt ns. aidosti pahoihin ihmisiin, jopa väkivalta- tai seksuaalirikollisiin. Sellaiseen törmääminen on ollut ahdistavaa (todennäköisyyttä törmätä on lisännyt se että olen toiminut yhteisöjen vastuurooleissa, mutta on sitä käynyt seuranhaussakin valitettavasti).

PallasAthene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 154
  • EI kaveripyyntöjä ilman viestiä jos ei tunneta IRL
  • Galleria
EI koskaan. Olen ihmisenä aika omanlaiseni ja osin normista poikeava persoona ja hyväksynyt erilaisuutta myös muissa. En myöskään ole koskaan elänyt tietyn yleisen sosiaalisesti hyväksytyn mallin mukaan tai toteuttaen muiden toiveita tai odotuksia (vaikkakin muita ihmisiä paljonkin huomioiden).

Ja koska lapsuudenkotini oli myös hyvin suvaitseva ja monimuotoinen, paineita "tavallisuuteen" ei ole ollut ja minua on tuettu ja hyväksytty omana itsenäni. Olen aina ollut seksuaalisesti hyvin avoin, ja myös puhunut asioista avoimesti ja nuorempana joskus törmäsin siihen, että avoimuuteni loukkasi tai hämmensi muita ja tästä  olen nykyään paremmin tietoinen ja kunnioitan heitä, joille avoimuus on vaikeaa tai ei tunnu omalta. Toki oma seksuaalisuus ja mieltymykset ovat kehittyneet ja muokkautuneet iän myötä.

Ja  ikäkin vaikuttaa - on kai usein helpompi olla sinut itsensä kanssa 40 kuin 20-vuotiaana? Omalla kohdalla tietyt asiat jotka eivät  nuorempana tuntuneet omilta ja olivat jopa hard limits(kuten sadismi ja kumppani joka vaippailee) ovat tulleet mukaan ajan kanssa ja kumppanin kautta ja koen, että tämä jatkuva kasvu ja kehitys on hyvä asia. Nykyinen minäni on nuorempaa itseäni huomattavasti suvaitsevampi ja armollisempi - niin itseä kuin muita kohtaan :)

Qurat

  • Majuri
  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 673
  • I´m really bad..
  • Galleria
Miksiköhan se default asetus on että pitää aiheuttaa ahdistusta? Eiköhan se vois olla ilon ja riemun lähde, asia jonka oivaltaaminen, oppiminen ja harrastaminen on iloinen ja positiivinen. Että se vastoinkäimisiin katsomatta antta värejä na sävyjä ihmisen elämään?

Hirvaz

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 494
  • Murrur.
  • Galleria
Vähintään paritahoinen kysymys tietenkin.

Perusasetuksinen pervous ei ole aiheuttanut ahdistusta oikeastaan koskaan lainkaan, joskus on saattanut simppelimmin vain vituttaa mikäli olosuhteet eivät ole tavalla tai toisella sallineet itsen toteuttamista, yksinkertaisesti samaan tapaan kuin jos joskus on jostain syystä vallinnut vähäseksinen kausi. Ei minua juuri kiinnosta konventionaalinen moraali, häpeä, siveellisyys tai sen sellaiset muuten kuin metatasolla, tarkastelemisen ja pohdinnan kohteina - mikä ei suinkaan tarkoita sitä että olisin moraaliton olento, kaukana siitä, mutta moraalini on omani, sanotaan nyt sitten vaikka eksistentiaalinen sellainen.

Mutta sitten.

.. . on se varsinainen synkeä, makaaberilla tavalla utelias puoli joka on ajanut vuosikymmenten mittaan ottamaan selkoa kiduttamisen, ruumiillisten rangaistusten, teloitustapojen, ylipäänsä julmuuden ja väkivallan kirjosta ja kulttuurihistoriasta. Kronikat, tietosanakirjat, elämäkerrat, kuvitelmat, kuvat, elokuvat, you name it. En toki ole tässä viehtymyksessäni yksin, tiedän sen ja tottahan jo pelkästään inhimillisen julmuuden historian ällistyttävä mitta, laajuus ja kirjo sinänsä sen kertoo, enkä ole sentään mitään varsinaisesti mielestäni pahaa ja sairasta tosielämän snuff-kamaa etsiskellyt, vaikka totisesti monenmoista dokumentaarista matskua onkin vastaan tullut. En ole myöskään sillä tavalla sairas että minun täytyisi päästä itse todellisuudessa johonkin kellariin sahaamaan tajuissaan olevia lajitovereita kappaleiksi, luu luulta vasaroimaan murskaksi, kalttaamaan ja grillaamaan tai mitään vastaavaa herttaista.

Vaikkakin.. .

Pahoittelut herkimmille sieluille äskeisistä.

Mitenköhän kaiken tämän kertyneen kapitalisoisi?

Voin sanoa että em. disclaimereista huolimatta tämä tutkimusmatka on tehnyt vahinkoa sielulleni ja olisin kenties onnellisempi jos se olisi ja jäisi tekemättä. Vaikkei mikään inhimillinen olisi vierasta mutta kaikki tieto olisi rikkautta, ei kaikkiin kuiluihin kannata katsoa, niin se on. En haluaisi tietää näin paljon kaikesta siitä mitä maailmassa on viime vuosinakin tapahtunut ja epäilemättä tapahtuu kaiken aikaa, ja minusta esim. nykyinen scandinavian noir kaikessa yltiöpäisessä sadismilla mässäilyssään saisi yksinkertaisesti suurelta osin jäädä kirjoittamatta (mikä on täysin eri asia kuin mikään sensuurihaave, tietenkin), on hieman surullista että pelkästään päivän perusmedian kuluttajakin on viime vuosikymmenen varrella saanut Daeshin brutaliteetin kasvoihinsa hierotuksi ja että niin suuri osa videopeliskenestä rakentuu gore-efekteille jne.

Toki yksi jos toinenkin kelaa epäilemättä tämän luettuaan että onpa siinä tissiposki sadistiksi, mää oon ainakin niin kova jätkä ja/tahi jätkätär etteivät suurin piirtein samoilla kilsoilla moiset mietteet vähääkään vaivaa, ja siitäpä toki vain kaikin mokomin, enkäpähän tuota varsinaiseksi sadistiksi itseäni mainitsekaan. Saas nähdä vaivautuuko joku ihan merkeiksi asti keulimaan.



  * )
« Viimeksi muokattu: 12.01.2020, 22:52 kirjoittanut Hirvaz »

Pawbaby

  • Vieras
Itse piirre ei aiheuta minkäänlaista ahdistusta, päinvastoin, sen avulla puretaan ahdistavia tunteita. Piirteen piilottelu sen sijaan välillä stressaa, haluaisin pitää pikkuiskamojani esillä(muitakin kuin pehmot siis).
« Viimeksi muokattu: 14.01.2020, 19:42 kirjoittanut Pawbaby »