BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 17.06.2018, 20:48
-
Suru on kunniavieras
On pitkälti sosiaalisesti säännösteltyä, millaisia tunteita on sopivaa milloinkin tuntea, ja varsinkin miten niitä on lupa tai edes mahdollista ilmaista. Meillä on ikään kuin valmis paletti, josta saamme sekoittaa omat sävymme ja maalata mieltämme näkyväksi muille.
Parisuhteen päättyminen on tunnetusti kova paikka. Kaikki ymmärtävät heti missä mennään, kun sana "ero" nostetaan esiin. Siihen liittyvät tunteet ovat tuttuja ja tunnustettuja, niillä on kaikki oikeus olla ja ilmetä. Mutta millainen paletti kinkyillä on eron koittaessa käsissään? Millaisia tunteenilmaisuja on odotettavissa, kun päätökseensä tulee suhde jota ei koskaan ole kutsuttu parisuhteeksi?
Kinkyjen keskinäiset suhteet kun ovat hyvin moninaisia, eikä perinteinen parisuhde ole siinä mallistossa ainoa myyntitykki. Suosittuja ovat avoimet ratkaisut, ihmissuhteet joita ei yritetäkään sovittaa mihinkään yleisesti tunnustettuun kategoriaan. Puhutaan seksuaalisiin tarpeisiin ja taipumuksiin perustuvilla käsitteillä, vaikka ne eivät kertoisi itse ihmissuhteen luonteesta paljoakaan. Jos taas joudumme yllättäen esittelemään intiimin suhteemme jollekulle ulkopuoliselle, jäämme helposti haparoimaan sanoja joita ei ole olemassakaan, lantraamaan käsitteitä ja piirtelemään ympäripyöreitä jäljitelmiä muille tutuista muodoista. Ystäväkin on väärä sana, ystävä on vale ja vähättelyä, mutta joskus siihen on tyydyttävä.
Kinkysuhteen päättyessä käytettävissä oleva tunnepaletti ja puheenparsi tuntuu olevan yhtä rajoittunut kuin suhdesanastommekin. Usein tartutaan haikeaan mutta omasta ja toisen puolesta onnelliseen tyhjän pesän diskurssiin: yksi vaihe on tullut päätökseensä, uusi aika häämöttää muine onnineen. Toinen vaihtoehto on tietysti viha, katkeruus tai uhriutuminen, mutta sekin kohdistetaan toisen epäonnistumiseen siinä roolissa jonka kinky suhdesopimus on asettanut, ei niinkään siihen kohtuuttomuuteen jota saatamme kokea kun joudumme toisistamme luopumaan.
Kaiken romahduttava suru toisen menettämisestä kinkysuhteen kaatuessa onkin jotain, mistä ei julkisissa tiloissamme liiemmin pysty puhumaan. Ei ole oikein tapaa eikä paikkaa, ei valmista palettia johon tukeutua. Ikävä pidetään joko kokonaan omana tietona tai vain harvoille raotettavana salaisuutena. Kaikilla ei vain ole niin läheisiä kinky-ystäviä, että heille voisi todellisista tunteistaan kertoa. Ulkopuolisille kerrottaessa taas olisi jälleen kätkeydyttävä kategorioihin jotka eivät vastaa todellisuutta, vaan ulkomaailman tunnustamia suhdekategorioita. Niitä, joita on tila ja lupa surra.
Olisi tietysti houkutteleva ajatus elää ilman suuria suruja, osata nähdä kaiken väliaikaisuus jokaisessa hetkessä. Tuntuu jollain tapaa kypsemmältäkin lähestymistavalta, se ettei maailman tarvitsekaan kaatua vaikka jostain tärkeästä joutuu luopumaan. Mutta kääntyykö se kuitenkin lopulta itseämme vastaan? Varsinkin, jos rinnalla joka tapauksessa tunnustetaan perinteistä parisuhdetta, joka kenties jo on olemassakin, tai josta jäädään yhä haaveilemaan. "Oikean" kumppanin menetys saatetaan yhä nähdä uhkana ja kauhistuttavana skenaariona, mutta muiden intiimien suhteiden päättyminen vain jonkinlaisena luonnollisena kausivaihteluna lohduttoman lopun sijaan.Tarkoittaako se sitä, että itsekin hyväksymme normatiivisesta poikkeavat pariutumisemme perinteistä parisuhdetta vähäisempänä? Jonakin, minkä menettäminen ei näyttäydy surun arvoisena.
En väitä, että kinkyt tietoisesti patoaisivat tunteitaan, saati arvottaisivat suhteensa täydessä ymmärryksessä alemmas. Mutta voiko olla niin, että olemme tulleet näissä ahtaissa alkoveissamme omaksuneeksi sellaisia tuntemisen, kertomisen ja vaikenemisen malleja, jotka tahtomattamme vahvistavat valtaväen urautuneita rakastamisen ja seurustelemisen karikatyyrejä? Juuri niitä, joiden ulottumattomissa tahtoisimme kuvitella tässä maailmassa olevamme.
On tärkeää tietää ja tunnustaa, että joskus näissä suhteissa voi särkyä sydän. Silloinkin, kun kaikki päättyy hyvin, ja sen mikä päättyy ei ollut tarkoituskaan kestää tai johtaa yhteiseen asuntolainaan tai muihin perinteisiin merkkipaaluihin - ei kenties koskaan edes makuuhuoneen seinien ulkopuolelle. Voi silti olla, että kaiken euforian ja löytämisen jälkeen tulee hetki, jolloin suru murtaa rintalastan yhdellä räsähdyksellä sisäänpäin ja silpoo elintärkeitä elimiä, katkoo reitit niihin paikkoihin itsessä ja toisessa joihin ei enää koskaan ole pääsyä. Sekin kuuluu tähän pakettiin, siitä ei pääse piiloutumalla isojen ja pienten kirjainten tai muiden määritteiden taakse. Kutsuimmepa ihmissuhteitamme millä nimellä hyvänsä, me olemme kaikenlaisissa suhteissa yhä ihmisiä. Ja kun ihminen menettää jotain sille merkityksellistä, siihen tuppaa tekemään kipeää.
Jos aina vain pyyhimme sen surun silmistämme, saatamme samalla tehdä itsemme ja toisemme entistäkin näkymättömämmäksi.
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=21127;type=avatar) -pikkusisko
-
Joltain osin erittäin samaistuttava kirjoitus, kiitos Pikkusisko.
Näin eron keskellä on joutunut mielessään käymään suuren skaalan erilaisia tunteita ja ajatuksia. ”Mitä voin kertoa, miten ja kenelle..”
-
Kiitos tästä kolumnista! Ajankohtainen aihe täälläkin. Ihanasti kirjoitettu vaikeasta aiheesta.
-
Hyvä kirjoitus, mutta kovin vaikea samaistua...Itsellä kun on koko tämän puolen löytymisen jälkeen ollut turvaverkosto myös kinkypuolen ystävistä. Mitään elämäntilanteita ei ole tarvinnut salailla sen kummemmin, aina on ollut joku luotettava ja objektiivinen lähellä. Taidan olla kovin onnekas tuolta osin.
-
Vaikean, hankalan ja tuskallisen aiheen monisäikeistä asiallista katselua. Tapahtuma mitä en koskaan toivo kenenkään joutuvan kokemaan. Suhde-elinkaaren pakollinen pysäkki. Toivottavasti ei se viimeinen.
Meidän yhteisö lisää, moninkertaisesti, käänteitä ja jälkivaikutuksia suhteen päättyessä. Kaikesta tästä huolimatta pohjimmillaan oikein antoisan ja tärkeiden partnerin menetys on salpaavaa. Olet menettänyt juuri Sen toisen puolikkaan elämästä kenen kanssa maskit valahtivat pois. Olit itsesi. Vapaasti. Et ollut tuomittu tai automaattisesti peittelemässä itsenäsi olemassa. Vieressä oli toinen joka näki sinut ja ymmärsi jopa sanatta. Pystyit tuomaan arat murheesi parrasvaloon. Teillä oli oma yksityinen kupla missä rajat olivat, mutta niiden sisällä pystyit hengittämään vapaasti ja toteuttamaan itseäsi huojentuneena. Kasvoit ja palkinnot olivat... uskomattomia.
Ja nyt kaikki on menetetty.
Hengitys kerrallaan.
Viheltelyä pimeässä yksin.
Raskas askel kerrallaan.
Sydän ruhjottuni, pyydän, että toimit yhä ja anna minulle voimaa tukahduttaa tuskani ja himoni tarpeet. Jotta saisin aikaa kerättyäni itseni jälleen.
Muokkaus: Teille on oikeassa, ystävät auttavat. Monelle on haasteena meidän piiriemme ystävyyksien etäisyydet. Ei ihan kaikille voi soittaakaan.
Kiitos tärkeän aiheen esille nostamisesta.
-
En ymmärrä minkä ihmeen vuoksi BDSM-suhde olis erilainen tässä suhteessa kuin mikä tahansa muukaan suhde.
Ihminen rakastuu jos on rakastuakseen, tuntee pettymystä jos tulee petetyksi tai jätetyksi, suree jos menettää jonkun tärkeän ihmisen elämästään.
Että miksi se olis tai miksi sen pitäis olla erilaista jos suhteessa on ollut tai jos se on perustunut BDSM-asioille.
IKRM
-
En ymmärrä minkä ihmeen vuoksi BDSM-suhde olis erilainen tässä suhteessa kuin mikä tahansa muukaan suhde.
Ihminen rakastuu jos on rakastuakseen, tuntee pettymystä jos tulee petetyksi tai jätetyksi, suree jos menettää jonkun tärkeän ihmisen elämästään.
Että miksi se olis tai miksi sen pitäis olla erilaista jos suhteessa on ollut tai jos se on perustunut BDSM-asioille.
IKRM
Juurikin näin. Ihmisiähän kaikki kuitenkin ovat....
-
En ymmärrä minkä ihmeen vuoksi BDSM-suhde olis erilainen tässä suhteessa kuin mikä tahansa muukaan suhde.
Ihminen rakastuu jos on rakastuakseen, tuntee pettymystä jos tulee petetyksi tai jätetyksi, suree jos menettää jonkun tärkeän ihmisen elämästään.
Että miksi se olis tai miksi sen pitäis olla erilaista jos suhteessa on ollut tai jos se on perustunut BDSM-asioille.
IKRM
No ainoastaan varmaan siten, että jos ei oo tullu pervokaapista, niin surun ja eron hetkellä joutuu peittelee sitä läheisiltä, kun ei voi kertoa olevansa eronnut kun ei koskaan ollut "virallisesti" suhteessa. Ei voi mennä äitille itkemään että nyt toi jätti mut, ellei keksi jotain tarinaa kaverista, jonka kanssa meni välit poikki, ja se taas ei oikein vastaa realistisesti sitä tilannetta ja sydänsurun määrää. Niin sit jos ei oo kunnon tukiverkostoa kinkykavereissa, saattaa eron hetkellä olla aika yksin sydänkipujensa kanssa. Kun taas jos eroaa normiparisuhteesta, kaikki ymmärtää mitä käyt läpi just silloin ja voi tosiaan mennä kelle vaan kaverille tai vaikka sille äitille hakemaan lohdutusta, mikä yleensä hieman helpottaa prosessia.
-
Luopumisen tuska....
Niin tuttua.
Niin monin eri tavoin.
Jo mahdollisuudesta luopuminen, koska olosuhteet, voi olla sydäntä särkevää.
Miten kertoa surevansa jotain, mitä ei ikinä ollut?
Luovut sydän vereslihalla yhdestä tärkeästä voidaksesi saavuttaa jotain parempaa.
Siinäkin saa helposti katseita "et voi surra, koska on jo uusi".
Kyllä minä voin. Koska se että jokin päättyy, tekee kipeää silti. Etenkin kun siihen liittyy mielen tarve takertua tuttuun...
Suru on monisäikeistä.
Onneksi itsellä on ystäviä, niin vaniljoissa kuin kinkyissä, joiden kanssa voi koota sirpaleita ja vahvistaa sydämen murtumia vaikka jesarilla. :love:
Yleensä ei-niin-läheisille tulee puhuttua vain ihmissuhteista. Joskus tulee määriteltyä, että kyse on/oli tärkeästä ihmissuhteesta.
Harva kyselee lisätietoa. Ymmärtävät, että kyse on jostain enemmästä kuin kevyt irtosuhde, mutta jotain "vähemmän" kuin parisuhde.
En koe tarpeelliseksi määritellä ihmissuhteen laatua tarkemmin. En näille vieraammille muutenkaan julista omaa pervoutta.
Enkä lopulta kaipaa kenenkään hyväksyntää surulleni.
Mutta tunteen esiin tuominen helpottaa muita ymmärtämään, miksi en ehkä ole ihan täysillä läsnä.
-
En ymmärrä minkä ihmeen vuoksi BDSM-suhde olis erilainen tässä suhteessa kuin mikä tahansa muukaan suhde.
Ihminen rakastuu jos on rakastuakseen, tuntee pettymystä jos tulee petetyksi tai jätetyksi, suree jos menettää jonkun tärkeän ihmisen elämästään.
Että miksi se olis tai miksi sen pitäis olla erilaista jos suhteessa on ollut tai jos se on perustunut BDSM-asioille.
IKRM
No ainoastaan varmaan siten, että jos ei oo tullu pervokaapista, niin surun ja eron hetkellä joutuu peittelee sitä läheisiltä, kun ei voi kertoa olevansa eronnut kun ei koskaan ollut "virallisesti" suhteessa. Ei voi mennä äitille itkemään että nyt toi jätti mut, ellei keksi jotain tarinaa kaverista, jonka kanssa meni välit poikki, ja se taas ei oikein vastaa realistisesti sitä tilannetta ja sydänsurun määrää. Niin sit jos ei oo kunnon tukiverkostoa kinkykavereissa, saattaa eron hetkellä olla aika yksin sydänkipujensa kanssa. Kun taas jos eroaa normiparisuhteesta, kaikki ymmärtää mitä käyt läpi just silloin ja voi tosiaan mennä kelle vaan kaverille tai vaikka sille äitille hakemaan lohdutusta, mikä yleensä hieman helpottaa prosessia.
Ding, ding, ding... juuri näin. Kummaltakin puolen näkökulmaa.
-
Yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.
Kyllä sitä yksin tunteidensa kanssa jää, jos elelee arkea vaniljakuplassa/-suhteessa ja saa D/s-(sivu)suhteessa nenilleen. Sisällään se kaikki tuska ja itku on pidettävä, kun ei enää ole tahoa, joka ymmärtäisi näitä asioita.
-
En ymmärrä minkä ihmeen vuoksi BDSM-suhde olis erilainen tässä suhteessa kuin mikä tahansa muukaan suhde.
Ihminen rakastuu jos on rakastuakseen, tuntee pettymystä jos tulee petetyksi tai jätetyksi, suree jos menettää jonkun tärkeän ihmisen elämästään.
Että miksi se olis tai miksi sen pitäis olla erilaista jos suhteessa on ollut tai jos se on perustunut BDSM-asioille.
IKRM
No ainoastaan varmaan siten, että jos ei oo tullu pervokaapista, niin surun ja eron hetkellä joutuu peittelee sitä läheisiltä, kun ei voi kertoa olevansa eronnut kun ei koskaan ollut "virallisesti" suhteessa. Ei voi mennä äitille itkemään että nyt toi jätti mut, ellei keksi jotain tarinaa kaverista, jonka kanssa meni välit poikki, ja se taas ei oikein vastaa realistisesti sitä tilannetta ja sydänsurun määrää. Niin sit jos ei oo kunnon tukiverkostoa kinkykavereissa, saattaa eron hetkellä olla aika yksin sydänkipujensa kanssa. Kun taas jos eroaa normiparisuhteesta, kaikki ymmärtää mitä käyt läpi just silloin ja voi tosiaan mennä kelle vaan kaverille tai vaikka sille äitille hakemaan lohdutusta, mikä yleensä hieman helpottaa prosessia.
Nyt en oikein ymmärrä? ???
Eihän muille läheisille tarvitse tehdä selontekoa petipuuhista vaikka itse suhde olisi tiedossa.
-
Vähän menee nyt itse asian ulkopuolelle, mutten ole koskaan oikein ymmärtänyt itse julkipervona, miksi kinkyt kätkee tämän puolen itsestään muilta ???
En usko, että vaniljapuolen kanssaihmiset koskaan voisivat ymmärtää täysin, mistä on kyse, jos pitkä sessosuhde päättyy. Meidän seksiin kun sisältyy niin paljon asioita ja tunteita, joita ei vanilja pidä sisällään. Oman itsen ja rajojen venyttämistä, ylittämistä ja äärimmäistä luottamusta toiseen ihmiseen.
Kyllä silti voin kuvitella saavani tukea ja ymmärrystä ystäviltäni, vaikkeivat he täysin koskaan käsittäisikään, mistä näissä kuvioissa on kyse.
Kyllä ystävä tukee toistaan aina!
-
En ymmärrä minkä ihmeen vuoksi BDSM-suhde olis erilainen tässä suhteessa kuin mikä tahansa muukaan suhde.
Ihminen rakastuu jos on rakastuakseen, tuntee pettymystä jos tulee petetyksi tai jätetyksi, suree jos menettää jonkun tärkeän ihmisen elämästään.
Että miksi se olis tai miksi sen pitäis olla erilaista jos suhteessa on ollut tai jos se on perustunut BDSM-asioille.
IKRM
Riippuu suhteen syvyydestä, miten syvälle toinen on vaikuttanut toiseen ihmiseen.
Surua voi tuntea niin monesta syystä.
BDSM suhteet ovat monesti sellaisia suhteita, joista ei voi kertoa, ei edes ystäville.
Itse olen elänyt arkea, ja sitten minulla on tämä BDSM puoli.
Olen tuntenut vahvasti surua arjessa läheisten kuoleman takia, mutta olen tuntenut myös vahvasti monenlaisia tunteita tässä BDSM maailmassani.
-
Jostain syystä sessiosuhteen lopetus tuntui potenssiin kaksi pahemmalta kuin tavallisen suhteen. (ja uuden aloittaminen potenssiin kolme paremmalta kuin tavallisen). Masokistinen huipennus on vielä kun erosta ei kenellekään voi/halua kertoa. Voi että mä kärsin, ihanaa. (Ei enää, kiitos.) Vaikka ei voi tietää, mitä elämä tuo ja vie ???.
No viissiitä ja eteenpäin.
-
Uskon, että suurimmat sydäsurut suhteessa kuin suhteessa, ovat seurausta kommunikaation puutteesta, pettymyksistä toiveissa joista toinen ei ole välttämättä ollut edes tietoinen ja joita ei siksikään ole voinut täyttää. Onneksi kuitenkaan mikään ei vain ota vaan myös antaa, "suru joskus käy ja ikävää riittää" mutta "kantaa laineet laivankin". Suru opettaa, sen kääntöpuolella on onni jostain mitä on saanut kokea ja mikä ei häviä mihinkään vaikka suhde päättyisikin, puhumattakaan mitä kaikkea muuta tämän matkan varrelta on jäänyt "käteen".
-
Hyvää pohdintaa aiheesta, johon varmasti moni törmännyt.
Kun alkuvuonna meinasi tulla stoppi noin 1,5v kinky"suhteelle" niin olihan se aikamoista. Ei ollut oikein ketään kenelle avautua. Töissä ei voinut puhua mikä painaa, puolison kanssakin tuntui erikoiselta asiaa käydä läpi (vaikkakin kyllä mainitsin että nyt on paska olla kun näin kävi). Yhdelle vaniljaystävälle sitten aiheesta uskouduin ja sain jonkinsortin tukea. Mutta vaikea se on saada lohtua kun on vaikea pukea sanoiksi toiselle, mitä on menettämässä. Kun onhan mulla kuitenkin se puolisokin. Vaikea ilmentää mitä ne koetut tunteet on, kun kyse ei ole rakkaudesta - sen päättymistä ja sen loppumista muutkin ymmärtää.
-
Hienosti asetettuja sanoja. Oli haikeaa, mutta lohduttavaa lukea, sillä on sattunut tismalleen myös omalle kohdalle. Jotenkin kiva tietää, että joku muukin on ajatellut asioista näin.
Itsellä on se haaste, että siviilissä olen huomattavasti enemmän tekemisissä monogaamisten vaniljoiden, kuin monisuhteisten kinkyjen kanssa, vaikka jälkimmäiseen osioon itse kuulunkin. Välillä päätä kiristävä vanne menee totaalisen tiukalle juuri siitä syystä, ettei kirjoituksesi kaltaisista suruista yksinkertaisesti voi puhua lähipiirille sanaakaan. Kyse on kuitenkin oman elämän sisällä olevista erittäin isoista asioista. Ne surut on vaan nieltävä ja koitettava löytää joku muu purkautumiskeino, kuin sanat. Ja se ei pitkällä tähtäimellä tosiaan ole hyvä keino. Onneksi nykyään muutama vanilja-ystäväni jo tietää vähän elämästäni.
-
Nyt kaipaisi sitä muualta tuttua tykkäys -nappia. Kolumnin pohdinta osui itseen tosi hyvin, kun on viimeisen vuoden aikana ollut eroja ja ”eroja” pitkistä parisuhteista ja intensiivisistä kinkysuhteista. Tähän päälle uusia alkuja joihin on lähdetty takki auki sillä periaatteella, että tunteita ja mieltymyksiä ei tarvitse kätkeä ulkomaailman tunnustamiin kategorioihin. Suru on kunniavieras, joka pahimmillaan tukahduttaa ja parhaimillaan auttaa kasvamaan ja siirtymään elämässä vaiheesta toiseen.
-
Kaikkein pahiten minun sydämeni on särkynyt juuri kinky suhteessa. Asiasta on reilu vuosi, ja silti välillä edelleen sattuu niin pirun paljon. Sen tapauksen jälkeen en enää ole halunnut pitkällä tikullakaan koskea D/s-juttuihin. Vain masokisti on jäljellä. Koko pervoskene tuntuu vieraalta, enkä oikein usko, että enää alistuisin kenellekään. Kenenkään pervon kanssa en ole asiasta oikein puhunut, tai tilittänyt tunteitani.
Suru on kunniavieras kyllä, mutta eteenpäin on menty. Uusi elämä. Haamuja menneestä tulee edelleen vastaan. Tiettyjä biisejä pitää vältellä.
Toki on tullut havaittua, että olin paljon heikompi silloin, kuin nyt. Ja jos olin hankala silloin, niin nyt olen mahdoton.
-
Toki on tullut havaittua, että olin paljon heikompi silloin, kuin nyt. Ja jos olin hankala silloin, niin nyt olen mahdoton.
Pidän tästä! Ja niinhän se on että enitenhän ne vaikeudet vahvistaa!