BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: oPoika - 01.08.2023, 11:11
-
En tunne todellisuutta, joten tämä on parhaimmillaankin vain valistunutta arvailua.
Luin Redditistä ketjua, jossa konsensukseksi muodostui, että kinkyilijöistä ylivoimaisesti suurin osa tahtoo romanttiseen, yksiavioiseen ja pitkään parisuhteeseen. Tämä on omakin toiveeni. Sosiaalisia ja hälyisiä paikkoja ja äärimmäisyyksiä vierastavana minua ei kiinnosta kinkyilyn sosiaalinen puoli lainkaan niin kuin ei kiinnosta mikään muukaan yhdistystoiminta, bilettäminen tai baareissa tai edes kahviloissa istuskelu.
Jos jossain tahdon pienessä porukassa istua, niin mieluiten nuotiolla, kalastusveneessä, vaelluksen kahvi- tai ruokatauolla, pienessä kirjallisuuspiirissä tai muussa vastaavassa tilanteessa, jossa on rauhallinen tunnelma ja jossa osallistujajoukko on rajattu.
Minulla on sisäiset tarpeeni, mutta tarpeistani ei seuraa, että tahtoisin harrastaa kinkyilyä. Kuitenkin tuntuu, että juuri kinkyilyn harrastaminen on kuva, joka nousee julkisuudessa kinkyilystä esiin. Kinkyily esitetään paljon enemmän elämäntapana bileineen, opetuspajoineen, vaihtuvine kumppaneineen tai polyjärjestelyineen kuin identiteettinä, joka on aina ihmisessä läsnä ilman sosiaalisuutta tai teatraalisia esityksiäkin.
Arvaan, että pelkästään Suomessa on suuri määrä ihmisiä, joilla on kinkyilyn tarpeita, mutta ei omalle luonteelleen sopivaa mahdollisuutta niiden toteuttamiseen. Suurin vaikeus on löytää kumppani. Vaikeus vain korostuu, kun kaipaa romanttista yhteyttä ja kumppanin pitäisi tyydyttää muutkin henkiset kuin vain seksuaaliset tarpeet.
Tietenkin on niin, että jos tahtoo löytää kinkyilyseuraa, pitäisi mennä sinne, missä muutkin kinkyt ovat. Kuitenkin tuntuu, että nykyään kinkyt ryhmäytyvät tavoilla, jotka eivät ole omiaan epäsosiaalisille introverteille.
Myönnän toki, etten edes tiedä, onko olemassa päiväretkeileviä nuotiokinkyjä, netissä tai kasvokkain kokoontuvia kirjapiirikinkyjä, luontokuvauskinkyjä tai vastaavia porukoita, joihin voisi mennä muun kiinnostuksen kuin seksuaalisuuden perusteella.
Joka tapauksessa tuntuu, että nykykulttuurissa portti kinkyilyyn on kapea ja vain kovin rajatulle persoonallisuuskirjolle sopiva. Ongelmaa voimistaa se, että ihmiset, jotka kaikkein eniten kaipaisivat vaihtoehtoisia kohtaamisen tapoja, lienevät usein sellaisia, jotka kaikkein vähiten tahtovat niitä järjestää.
-
Mikä tekee kinkyjen kokoontumisista kinkykokoontumisia, jos niihin ei liity seksuaalisuutta tai ne eivät ole yhdistysjuttuja? Eivätkö ne silloin ole vain ystävien kokoontumisia, ketkä ovat tavanneet tietyn mielenkiinnonkohteen parissa? Niistä kokoontumisista ei aina ilmoiteta täällä, mikä tekeekin varmaan välillä tarjonnasta hyvin yksipuolisen. Ehkä kyse on vain siitä, että löytää sen oman ihmisporukkansa tämän aihepiirin ympäriltä ja löytää ne rajatut ihmiset, keiden kanssa haluaa viettää aikaa.
"Skene" (ei hitto vihaan tota sanaa) on koko maan kattava, kuitenkin loppuen lopuksi aika pieni ihmisryhmä, joita yhdistää vain se kiinnostus kinkyilyä kohti ja muuta tarttumapintaa ei välttämättä ole. Vaikeus oman ystäväporukan löytämisestä kinkyjen sisällä korostuu, koska me ei välttämättä törmätä toisiimme joka päiväisessä elämässä. Tavallaan pitää itse olla aktiivinen ja etsiä niitä omia ihmisiä.
Ehkä neuvoisin ihmisiä kyseisessä tilanteessa etsimään ystäväseuraa/omaa porukkaansa avoimesti esimerkiksi seuranhakupalstalla ja katsomaan, jos löytyisi niitä ihmisiä, keiden kanssa haluaa viettää aikaa ja keiden vapaa-ajanvietto näyttää samalta omaan katsottuna. Itse tein ystäväseuranhaun vuoden alussa ja löysin ihan huippuja tyyppejä ja lähimmäisiä, keiden kanssa jaan suuria osia vapaa-ajastani nykyjään.
Myönnän toki, etten edes tiedä, onko olemassa päiväretkeileviä nuotiokinkyjä, netissä tai kasvokkain kokoontuvia kirjapiirikinkyjä, luontokuvauskinkyjä tai vastaavia porukoita, joihin voisi mennä muun kiinnostuksen kuin seksuaalisuuden perusteella.
Alkukesän aikoihin Helsingissä (muistaakseni? Joku korjaa jos olen väärässä?) oli kinkyjen kirjatapaaminen, jota varten he lukivat kirjan ja keskustelivat siitä. Myös Tampereella on ainakin yritetty aikaisempina vuosina järjestää lyhyitä patikointiretkiä. Mökkeilyä (mihin kuuluu mökkielämä) järjestää useampi taho. Yleensä näihin kuuluu kylläkin pervoilua ja nämä on yleensä yhdistyksen jäsenille.
Todella hyvää pohdintaa, pisti itsenikin miettimään!
-
Joka tapauksessa tuntuu, että nykykulttuurissa portti kinkyilyyn on kapea ja vain kovin rajatulle persoonallisuuskirjolle sopiva. Ongelmaa voimistaa se, että ihmiset, jotka kaikkein eniten kaipaisivat vaihtoehtoisia kohtaamisen tapoja, lienevät usein sellaisia, jotka kaikkein vähiten tahtovat niitä järjestää.
Tämä on totta, mutta juuri toisinpäin kuin oletat. Skene kattaa enenevässä määrin tarjontansa juuri heille, joille normaali sosiaalinen kanssakäyminen on liian vaikeaa ja pelottavaa. Autistit, aspergerit, epä- ja antisosiaaliset, kaikenlaiset mielenterveyspotilaat, ovat paitsi tervetulleita, myös ensisijainen kohderyhmä.
Nykyskenellä on vähiten annettavaa normaalia sosiaalista kanssakäymistä kaipaavalle, joka tahtoisi heittää läppää ilman lupalappuja, värikoodeja ja mitä systeemeitä nyt tuoreimmissa turvallisissa pileissä onkin.
-
Mikä tekee kinkyjen kokoontumisista kinkykokoontumisia, jos niihin ei liity seksuaalisuutta tai ne eivät ole yhdistysjuttuja?
Jollain tavalla jaettu seksuaalinen kokemusmaailma. Minulle on kuitenkin vierasta tutustua ihmisiin seksuaalisuus edellä, vaikka kysymys olisi ihan vaniljakuviosta. En tutustu naisiin pääasiallisena ajatuksenani seksi, tissit tai pillu, vaan minua kiinnostaa ihminen. Se, tunnenko oloni turvalliseksi hänen seurassaan, pystymmekö olemaan keskenämme luontevasti hiljaa, millaisia arvoja ja ajatuksia hänellä on, miten hän reagoi muihin ihmisiin ja ympäristöönsä ja niin edespäin.
Tahtoisin tapaamisia, joissa kinkyily on pelkkä sivujuonne ja ihminen itsessään pääasia. Jos keskustelen kirjasta, keskustelen kirjasta ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa. Jos teen nuotiolla ruokaa, teen ruokaa ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa.
"Skene" (ei hitto vihaan tota sanaa) on koko maan kattava, kuitenkin loppuen lopuksi aika pieni ihmisryhmä, joita yhdistää vain se kiinnostus kinkyilyä kohti ja muuta tarttumapintaa ei välttämättä ole. Vaikeus oman ystäväporukan löytämisestä kinkyjen sisällä korostuu, koska me ei välttämättä törmätä toisiimme joka päiväisessä elämässä. Tavallaan pitää itse olla aktiivinen ja etsiä niitä omia ihmisiä.
Asiaa ei mielestäni auta, jos kinkyily rinnastuu kinkyilyn harrastamiseen. Minusta ihmisten kohtaamiseen pitäisi löytää laveampi ote. Jotkut leskeksi jääneet saavat suurta apua tukiryhmistä, mutta osa leskistä kokee ryhmät vieraiksi. Näin se mennee kinkyilyssäkin. Ihminen voi olla kinky, mutta vierastaa kinkykeskeistä toimintaa.
Tällä hetkellä kinkyilyn julkikuva on varsin raju. Rakkaus, romantiikka, pehmeys, hellä ohjailu ja sen sellainen puuttuu. Ymmärrän hyvin, jos kinkyhenkinen ei tällaisen julkikuvan varassa astu eteenpäin. Se on liian suuri askel.
-
10.8. on seuraava kevytkenkäinen lukupiiri. Vielä ehtii lukea kirjan ja voi tulla pienellä porukalla keskustelemaan.
Itselläni on takavuosina ollut ihan ystäväilmoitus jossa hain seuraa makkaranpaistoon ja löysinkin. Monet makkarat onkin sen jälkeen paistettu ja tehty muutakin kivaa. Sitten yhdestä ilmoituksesta löysin lenkkeilykaverin jonka kanssa on käyty kävelemässä ja juttelemassa. Sitten olen myös laittanut perinteisen seurahakuilmoituksen, joka poiki elämääni yhden saunakaverin ja yhden ihmisen, josta aika näyttää mitä hän voi minulle olla.
Kesällä olin järjestämässä seniorimiittiä, siellä meitä kylläkin oli isompi porukka, yli 20 henkilöä. Mikään ei kuitenkaan estä rajaamasra tapahtumaa maksimissaan x henkilön tapahtumaksi. Joskus olen ollut toisena järjestämässä teatteriretkeä. Tämä reissu käytiin lopulta ystävän kanssa kaksin. Joskus minua on lähestytty sen vuoksi, mitä olen keskystepalstalla kommentoinut.
Pointti oli että seuraa ja ihmisiä löytää helpoiten olemalla itse aktiivinen. Jos sopivaa tapahtumaa ei ole, järjestää moisen. Silloin voi määritellä itse millaiset raamit tapahtumassa on. Jos on introvertti niin kuin moni täällä, pitää löytää ne itselle ominaiset tavat olla aktiivinen.
Sitten taas tuohon sinun varsinaiseen kysymykseen vastauksena että mistä tahansa porukasta tai asiasta kun ottaa pintaraapaisun, näkee ne äänekkäimmät ja eniten esillä olevat jutut ja mitä paremmin asiaan tutustuu, sitä moninaisempi kokonaisuus on. Tämä maa on täynnä kinkyjä pariskuntia jotka eivät vaan huutele missään että "hei, meillä pervoillaan salaa kotona".
-
Pointti oli että seuraa ja ihmisiä löytää helpoiten olemalla itse aktiivinen.
Luulen että tämä on paitsi sukupuoli- myös persoonallisuuskysymys. En löydä vaniljatreffailtaviakaan, vaikka kuinka yrittäisin panostaa ilmoitukseen, tehdä arjessa tuttavuutta, käyttäytyä kohteliaasti tai valita kuvat harkitusti (olen ulkonäöltäni keskiverto, en komea enkä ruma). Asiaa vaikeuttaa vielä se, että en käytä alkoholia enkä viihdy alkoholinhuuruisissa paikoissa, joissa ihmisillä on pariutumismieliala ja laskeneet estot.
Tämä näyttää olevan miehille yleinen ongelma. He joutuvat näkemään suunnattoman määrän vaivaa saadakseen vastauksen edes yhteen yhteydenottoonsa, eikä sekään yleensä kanna. Netti on täynnä deittailun kanssa luovuttaneita miehiä, koska työmäärä, jonka mies joutuu tekemään edes vähän huomiota saadakseen, on valtava. En haaveile enää minkäänlaisesta seurasta, koska en yksinkertaisesti enää jaksa yrittää. Jatkuva ohitetuksi tuleminen murentaa pahasti itsetuntoa.
Naiset saattavat valittaa, etteivät miehet viitsi nähdä vaivaa ja panostaa, mutta oma kokemukseni on, että panostaminen on turhaa. Kun ei osaa, niin ei osaa. Lisäksi arkipäivän kohtaamisiin liittyy suuri sosiaalinen riski. Monet naiset eivät tahdo kahville kysyviä miehiä arkeensa, eikä mies voi etukäteen tietää, miten hänen pyyntöönsä suhtaudutaan, vaikka sen esittäisi kuinka hienotunteisesti ja tunkeilematta.
Mitä taas tulee tuohon asioiden järjestämiseen itse, niin se on minulle persoonallisuuteni vuoksi vaikeaa. En ole sillä tavalla aktiivinen ihminen. Olen niin umpimielinen, etten edes osaa kuvitella, miten järjestäisin vaikkapa nuotioretken. Laittaisinko vain johonkin ilmoituksen ja sitten olettaisin, että ihmisiä tulee paikalle?
Yritin yliopistoaikanani järjestellä erilaisia retkiä, ulkoilmatapahtumia ja harrastuskokeilumahdollisuuksia. Parhaimmillaan niihin tuli joitakin ilmoittautuneita, mutta kun täytyi tehdä sitoutuva ilmoittautuminen ja laittaa kymppi tai pari pöytään, niin kaikki katosivat. Minulle jäi tehtäväksi anteeksipyynnön kera perua homma kolmannen osapuolen kanssa, vaikkapa jousiammuntakerhon.
Uskon sen, että esille pyrkivä ihminen huomataan, mutta eivät kaikki ihmiset ole sellaisia. Ja jos ihminen toimii perusluonnettaan vastaan, niin se vaikuttaa kömpelöltä ja teennäiseltä. Kun introvertti esittää sosiaalista, esitys paljastuu nopeasti.
-
Pointti oli että seuraa ja ihmisiä löytää helpoiten olemalla itse aktiivinen.
Luulen että tämä on paitsi sukupuoli- myös persoonallisuuskysymys. En löydä vaniljatreffailtaviakaan, vaikka kuinka yrittäisin panostaa ilmoitukseen, tehdä arjessa tuttavuutta, käyttäytyä kohteliaasti tai valita kuvat harkitusti (olen ulkonäöltäni keskiverto, en komea enkä ruma). Asiaa vaikeuttaa vielä se, että en käytä alkoholia enkä viihdy alkoholinhuuruisissa paikoissa, joissa ihmisillä on pariutumismieliala ja laskeneet estot.
Tämä näyttää olevan miehille yleinen ongelma. He joutuvat näkemään suunnattoman määrän vaivaa saadakseen vastauksen edes yhteen yhteydenottoonsa, eikä sekään yleensä kanna. Netti on täynnä deittailun kanssa luovuttaneita miehiä, koska työmäärä, jonka mies joutuu tekemään edes vähän huomiota saadakseen, on valtava. En haaveile enää minkäänlaisesta seurasta, koska en yksinkertaisesti enää jaksa yrittää. Jatkuva ohitetuksi tuleminen murentaa pahasti itsetuntoa.
Naiset saattavat valittaa, etteivät miehet viitsi nähdä vaivaa ja panostaa, mutta oma kokemukseni on, että panostaminen on turhaa. Kun ei osaa, niin ei osaa. Lisäksi arkipäivän kohtaamisiin liittyy suuri sosiaalinen riski. Monet naiset eivät tahdo kahville kysyviä miehiä arkeensa, eikä mies voi etukäteen tietää, miten hänen pyyntöönsä suhtaudutaan, vaikka sen esittäisi kuinka hienotunteisesti ja tunkeilematta.
Mitä taas tulee tuohon asioiden järjestämiseen itse, niin se on minulle persoonallisuuteni vuoksi vaikeaa. En ole sillä tavalla aktiivinen ihminen. Olen niin umpimielinen, etten edes osaa kuvitella, miten järjestäisin vaikkapa nuotioretken. Laittaisinko vain johonkin ilmoituksen ja sitten olettaisin, että ihmisiä tulee paikalle?
Yritin yliopistoaikanani järjestellä erilaisia retkiä, ulkoilmatapahtumia ja harrastuskokeilumahdollisuuksia. Parhaimmillaan niihin tuli joitakin ilmoittautuneita, mutta kun täytyi tehdä sitoutuva ilmoittautuminen ja laittaa kymppi tai pari pöytään, niin kaikki katosivat. Minulle jäi tehtäväksi anteeksipyynnön kera perua homma kolmannen osapuolen kanssa, vaikkapa jousiammuntakerhon.
Uskon sen, että esille pyrkivä ihminen huomataan, mutta eivät kaikki ihmiset ole sellaisia. Ja jos ihminen toimii perusluonnettaan vastaan, niin se vaikuttaa kömpelöltä ja teennäiseltä. Kun introvertti esittää sosiaalista, esitys paljastuu nopeasti.
Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi järjestämään asioita jossain useamman henkilön kollektiivissa, tällöin ei tarvitse olla yksin se organisoiva taho :)
-
Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi järjestämään asioita jossain useamman henkilön kollektiivissa, tällöin ei tarvitse olla yksin se organisoiva taho
Tämä on varmasti hyvä neuvo ja tällaiseen pystyisin, jos toiminta olisi minua kiinnostavaa. Toisaalta pelkäisin etukäteen, että korostuneen vastuuntuntoisena ihmisenä se olisin sitten yksinäni minä, jolle vastuu jää. Tästäkin minulla on kokemusta. Yhteistoiminta muuttuu yksintoiminnaksi, kun muille tulee ties mitä todellisia tai keksittyjä esteitä.
-
Ei pahalla, mutta: Kannattaa ehkä myös tarkastella omaa asennetta. Jos kaikessa näkee uhkia, kaikki on vaikeaa, panostaminen turhaa ja "ei tämä nytkään onnistu", karsii se myös potentiaalisia kiinnostuneita. Aika harva on itse niin iloinen, avoin ja energinen että tietentahtoen ottaa elämäänsä ketään, josta tulee sellainen perässä vedettävä fiilis.
Myös sellainen lähestymistapa että voi mennä mukaan johonkin joka on vähän oman mukavuusalueen ulkopuolella mutta vain vähän. Yhdistyksen kokouksessa voi istua yksin nurkassa ja miiteissäkin on totuttu introvertteihin jotka istuvat sivummalla eivätkä välttämättä osallistu keskusteluun. Kotoa harva tulee hakemaan varsinkin jos omaa asenteen ettei viitsi/jaksa/halua panostaa.
-
Ei pahalla, mutta: Kannattaa ehkä myös tarkastella omaa asennetta. Jos kaikessa näkee uhkia, kaikki on vaikeaa, panostaminen turhaa ja "ei tämä nytkään onnistu", karsii se myös potentiaalisia kiinnostuneita.
Tietenkin on niin, että jos luovuttaa etukäteen, mitään ei saa, mutta kun on yrittänyt kovasti vuosia, eikä tulosta ole tullut, enemmän kysymys on oppimisesta. Vain tyhmä hakkaa päätään puuhun loputtomiin. Kanssani saman kokemuksen jakaa suuri määrä miehiä (https://www.google.com/search?q=men+are+quitting+dating&oq=men+a&aqs=edge.0.69i59l3j69i57j69i60l3j69i65l2.2225j0j1&sourceid=chrome&ie=UTF-8). Heidän kokemuksistaan voi lukea foorumeilta ja Redditin langoista.
Seuran etsiminen ja löytäminen on mielenkiintoinen ilmiö, koska niin naisissa kuin miehissä on kauan sinkkuina olleita ihmisiä, vaikka näissä ihmisissä ei ole päällisin puolin mitään vikaa. He ovat fiksuja, hyvin käyttäytyviä ja heillä on elämänhallinta kunnossa. Jostain syystä he kuitenkin yrittämisestään huolimatta pysyvät sinkkuina.
-
Kinkymiiteissä voi ihan hyvin tutustua ihmisiin ihmisinä, eikä tarvitse ajatella kenenkään tissejä tai pilluja. Miiteissä jutellaan paljon sellaista, mikä ei liity seksuaalisuuteen. Aika harva kinky miettii pelkkää kinkyilyä, koska ihmiset näin ylipäätäänkin ovat persoonina monipuolisia ja heillä on kaikenlaisia kiinnostuksenkohteita. Kuten myös mainittu, harrastus-/aktiviteettipohjaisia miittejä on järjestetty ja järjestetään koko ajan.
Vaikuttaisi siltä, etteivät aloittajan ongelmat varsinaisesti liity kinkyasioihin, koska samat ongelmat ovat edessä vaniljapuolella. Omien ennakkoluulojen takaa kannattaa välillä tulla pois.
PS: Kinkyilyn julkikuva on lehdistön luoma, ja perustuu siihen millaisilla jutuilla saa eniten klikkauksia.
-
Tahtoisin tapaamisia, joissa kinkyily on pelkkä sivujuonne ja ihminen itsessään pääasia. Jos keskustelen kirjasta, keskustelen kirjasta ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa. Jos teen nuotiolla ruokaa, teen ruokaa ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa.
"Skene" (ei hitto vihaan tota sanaa) on koko maan kattava, kuitenkin loppuen lopuksi aika pieni ihmisryhmä, joita yhdistää vain se kiinnostus kinkyilyä kohti ja muuta tarttumapintaa ei välttämättä ole. Vaikeus oman ystäväporukan löytämisestä kinkyjen sisällä korostuu, koska me ei välttämättä törmätä toisiimme joka päiväisessä elämässä. Tavallaan pitää itse olla aktiivinen ja etsiä niitä omia ihmisiä.
Asiaa ei mielestäni auta, jos kinkyily rinnastuu kinkyilyn harrastamiseen. Minusta ihmisten kohtaamiseen pitäisi löytää laveampi ote. Jotkut leskeksi jääneet saavat suurta apua tukiryhmistä, mutta osa leskistä kokee ryhmät vieraiksi. Näin se mennee kinkyilyssäkin. Ihminen voi olla kinky, mutta vierastaa kinkykeskeistä toimintaa.
Tällä hetkellä kinkyilyn julkikuva on varsin raju. Rakkaus, romantiikka, pehmeys, hellä ohjailu ja sen sellainen puuttuu. Ymmärrän hyvin, jos kinkyhenkinen ei tällaisen julkikuvan varassa astu eteenpäin. Se on liian suuri askel.
Hmm. Mä en nyt hahmota mitä yrität sanoa. Puhutko seuranhausta vai ystävistä vai skenestä kokonaisuudessa? Sä haluat tutustua kinkyyn, mutta olla puhumatta kinkyilystä? Tai en oikein tajua mitä haet takaa kun puhut seksuaalisuudesta edellä. Ihmisiähän me kaikki ollaan. Seksistä saatetaan joo puhua vähän herkemmin, mutta kinkyt on kuitenkin ihan ihmisiä. En mä katso mun kinkyjä ystäviä ja nää heitä pilluina. Mutta saatan mainita heille mun seksiseikkailuista ohimennen, jos semmonen ihminen ja ilmapiiri on. Täällä ei tarvi salata itseään. Ei kukaan kuitenkaan oo vaan niiden seksuaalisuus tai fetissit, edes näissä porukoissa.
-
Mä en edes keskustele seksiseikkailuista eikä kinkyilyt ole mulle mitään harrastamista ja vähän sorahtaa toi harrastus-sanan käyttö tässä yhteydessä.
Toki omista mieltymyksistä puhun suht avoimesti. Mutta sekään ei tarkoita että kaikkia niitä tekisin yhdessä sitten kumppanin kanssa. Kun se mitä tehdään, on aina kahden kauppa.
Miiteissä jne keskustelen tavallisista elämän asioista mistä puhuisin kenen tahansa kanssa. Mulle ihmiset on kanssa ihmisiä eikä pilluja tai kyrpiä. Vaikka ajoittaisena ihmisvihaajana ajattelen kun että osa ihmisistä on varsin kyrpiä.
-
Minä en harrasta kinkyä. Minä olen kinky. Yhteisö on arvokas asia siksi, että siellä voin olla se oikea, oma itseni. Se ei tarkoita, että seksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta tulisi edes puhuttua, mutta tieto siitä, että elämäntapaani ei tarvitse salailla tai piilotella, hävetä, on enemmän kuin tarpeeksi.
-
Minä en harrasta kinkyä. Minä olen kinky. Yhteisö on arvokas asia siksi, että siellä voin olla se oikea, oma itseni. Se ei tarkoita, että seksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta tulisi edes puhuttua, mutta tieto siitä, että elämäntapaani ei tarvitse salailla tai piilotella, hävetä, on enemmän kuin tarpeeksi.
Ehdit ensin, hyvä niin, tämähän se on, jopa täysin ennalta tuntemattomien kinkyjen kanssa kokee tämän heti, saa olla kokonainen. Ennemin aukeaa mielenkiintoisia keskusteluja, kun tuomitsemiseen ja paheksuntaan päätyviä kuulusteluja.
Eikä se "kinky-portti" kapea ole, sieltä se löytyy jokaisen oman pään peräkammarista, kuka siitä tohtii kulkea löytää kyllä.
Eri asia sitten jos ei oikein tahdo mistään portista olla helppo kulkea ja kaikissa porukoissa tuntuu vaikealle olla. Samoin joskus on pitänyt erikseen ilmoittaen rajata suoraa ja välitöntä parinmuodostus tai väliaikaishuvituksen löytämis intoa tilanteissa joihin se ei kuulu edes top 10 tärkeimmän paikallaolon syiden listaan. Toki, kieltäähän sitä ei sinänsä voi, mutta ensisijainen "tissit ja pillua" seksuaalinen- tai pariutumistahtotila edellä jokaisen vähänkään potenttiaalisen osallistujan läpikäyminen yksitellen käy ahdistavaksi ja häiritseväksi, on sitten kyseessä paikallisen kyläseuran kokous tai kinkymiitti.
Katkeruudesta polttoaineensa saava "incel-kulttuuri" näyttäisi myös hiipivän skeneen, skeneen joka on loputtomassa metamorfoosissa ja uuden edessä muutenkin. Ehkä jossain kohtaa, jopa seuraavaksi on enemmän pakko kun suositus myös tämän huomiointi, jokaiselle kun on oltava kaikkea tässä sakenevassa lumituiskussa tasapuolisesti, ihan sama mitkä omat potenttiaalit ja avut on. Siellä jo bileiden tuulikaapissa on tarjottava oraalistanautintoa ensisijaisesti niille jotka kertovat etteivät sellaista saa ja mukisematta kaikille on kelvattava kaiken, preferensseistä ja omistatunniista huolimatya. En kohdistaa tätä nyt tähän keskusteluun, mutta aktiivisesti seuraten keskusteluja, alkaa katkeruus maistumaan jo lukijankin suussa. Ah niin ja sitten ne asiaan muka vihkiytyvät jotka näkevät sen väylänä johonkin helpommille markkinoille kuin niille turhuuksien markkinoille joita enemmistöksi kutsutaan tai normiksi.
Laukallehan tämä lähti, mutta se on jo enemmän normi kun poikkeus. Vain itseään saa pakottaa, ilman suostumusta.
-HPM
"Lunta joka suuntaan
Eikä tietä missään
Minä olen palaamassa
Sinne mistä lähdin
Kuunhopea loistaa
Valaisee kylmät taivaat
Minä tähyän taivalta
Koetan arvioida matkaa"
-
Itse kirjauduin aikoinaan skeneen just siksi, koska halusin varmistua siitä että potentiaaliset kumppanit on lähtökohtaisesti kiinnostuneita samoista jutuista kuin minä. Ei mulla ollut silloin, eikä ole oikein vieläkään tulenpalavaa itseisarvollista kiinnostusta bileisiin, miitteihin tai työpajoihin, vaikka sinänsä mulla on kaikista edellämainituista lähes yksinomaan positiivisia okemuksia. Kyllä mäkin mieluiten pidän nämä BDSM-puuhat yksityisenä juttuna jotka jaetaan yhden tai kahden, ihan maksimissaan kolmen tai neljän kaverin kanssa kerrallaan. Ja tietysti kuvat kaikesta baariin jälkeenpäin 8) (vitsi vitsi, alle puolet päätyy julkaisuun). En ole koskaan muutenkaan löytänyt yhtään seuralaista bileistä tai miiteistä, vaan kaikki mun kinkkiset kohtaamiset on järjestään tulosta deitti-ilmoituksista. Eli niinkin voi tehdä. Tru story, bro.
Kinkyssähän on muuten semmoinen kiva juttu, että siinä ei tarvii ollenkaan kajota tisseihin, pilluun, peppuun tai pippeliin jos ei taho. Bin deer, dan dät. Niin voi sitten tutustua ihmisiin ihmisinä. Tai ihan korkeintaan köysinukkeina tai piiska-automaatteina, hahaha :D (Kyllä, tämä viimeinen virke oli sarkasmia (https://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi)).
Jos kuitenkin haluaa löytää kumppanin, jonka kanssa olisi tarkoitus kinkyillä nimenomaan sillä lailla seksuaalisesti, että siinä kinkyillessä mahdollisesti käpälöitäisiin sukukalleuksia tai muita erogeenisia ulokkeita, niin mun mielestä olisi tarkoituksenmukaista olla rehellinen sen asian suhteen. Kas kun se kumppanikokelas voi olla hyvinkin genitaaliseksuaalinen olento, vaikka ei niin huutelisikaan siitä pitkin kyliä.
Seksuaalisuudessahan ei sinänsä ole mitään pahaa, likaista tai hävettävää. Siitä voi myös keskustella tasavertaisesti redusoimatta keskustelukumppaniaan pelkäksi sukupuolielimeksi tai tarkoin määritettyjen fantasioiden toteuttajaksi ja palveluntarjoajaksi. Sitä keskustelua ei ole pakko käydä ensikättelyssä eikä miittipöydän hälinässä, vaan sen voi hoitaa ihan kahden kesken sitten kun se tuntuu sopivalta. Jossain vaiheessa - ehkä melko piankin - se olisi kuitenkin hyvä käydä, eikä vaan toivoa ja odottaa että jotenkin puolivahingossa se patikkamatkalle houkuteltu retkikaveri alkaisi omatoimisesti viritellä käsirautoja ranteisiin ja kaivella piiskoja päivärepusta.
-
Julkikuva on suppea koska jos aiheesta jossain keskustellaan kommentit otetaan niiltä
samoilta ihmisiltä vuosikymmenestä toiseen. ja tiedän ettei julkisuuteen varmasti ole
kauheasti tunkua. mutta jos ulkopuolinen katsoo vaan noita kuva on väärä.
-
Itse kirjauduin aikoinaan skeneen just siksi, koska halusin varmistua siitä että potentiaaliset kumppanit on lähtökohtaisesti kiinnostuneita samoista jutuista kuin minä.
Ei kai skeneen kuuluminen tarkoita, että kaikilla on samanlaiset tarpeet. Yksi skeneläinen voi olla tarpeiltaan tyystin erilainen kuin toinen.
Otaksun, että skeneen löytää vain pieni joukko ihmisistä, joita kiinnostaa kokeilla kinkyilyä, koska kyselyissä kinkyfantasioita on suurilla prosenttiosuuksilla. Monille fantasiat ovat vain fantasioita eivätkä he haluakaan enempää, mutta moni myös tahtoisi kokeilla käytäntöä, jos siihen olisi turvallinen kumppani, tilanne ja mahdollisuus.
Skene saattaa olla tälle porukalle kuitenkin liian suuri harppaus joko kiinnostuneiden persoonallisten ominaisuuksien vuoksi tai skenen luonteen ja julkikuvan vuoksi.
Minusta tämäkin keskustelu vihjaa skenen todellisuudesta. Kun joku, tässä tapauksessa minä, kyselee tai pohtii erilaisia tapaamisen mahdollisuuksia ja osallistumisen kynnystä, varsin nopeasti syyllinen löydetään pohtijasta. Incel-nimityskin jo ehdittiin hihkaista.
Kysymys ei ole siitä, ettei skene saisi olla skene. Kun ihmiset näkevät vaivaa ja uhraavat rahaa toiminnan pyörittämiseen, niin totta kai heillä on oikeus tehdä toiminnasta juuri sellaista kuin he haluavat. Ymmärrän ihmisten pois sulkemisenkin.
Silti voi miettiä, miten kinkyhenkiset saataisiin kohtaamaan, koska kuten totesin, kyselyiden perusteella heidän määränsä on suuri. Monet heistä kuitenkin todennäköisesti tahtoisivat harjoittaa toimintaa yksiavioisessa ja ulkopuolisilta suljetussa parisuhteessa eikä edes puolijulkisesti.
Tulisiko ajaa kaikkien kinkyjen asemaa ja mahdollisuuksia vai vain julkisesti osallistuvien kinkyjen oikeuksia?
-
Ei kai skeneen kuuluminen tarkoita, että kaikilla on samanlaiset tarpeet. Yksi skeneläinen voi olla tarpeiltaan tyystin erilainen kuin toinen.
Ei tarkoita ei, enkä tietääkseni niin väittänytkään. Mun tapauksessa kun tein tunnuksen sivustolle nimeltään BDSM-baari, niin koin että mulla oli edellytyksiä olettaa, että sivuston kautta tapaamillani ihmisillä on lähtökohtaisesti vähintään jonkin asteinen kiinnostus BDSM:ää kohtaan, tai ei ainakaan suoranaista inhoa.
-
Minä en harrasta kinkyä. Minä olen kinky. Yhteisö on arvokas asia siksi, että siellä voin olla se oikea, oma itseni. Se ei tarkoita, että seksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta tulisi edes puhuttua, mutta tieto siitä, että elämäntapaani ei tarvitse salailla tai piilotella, hävetä, on enemmän kuin tarpeeksi.
Julkikuva on suppea koska jos aiheesta jossain keskustellaan kommentit otetaan niiltä
samoilta ihmisiltä vuosikymmenestä toiseen. ja tiedän ettei julkisuuteen varmasti ole
kauheasti tunkua. mutta jos ulkopuolinen katsoo vaan noita kuva on väärä.
Vielä kun muistaa, että ICD-10-luokituksen käytöstä kinkyihin luovuttiin 2010-luvun alussa (Luokituksesta ei siis luovuttu, vaan ICD-11-diagnoosiluokituksen käyttöönottoa valmistellaan vuosien 2023 - 2026 aikana),
niin ainakin tällaisen 60-luvulla syntyneen ikäluokassa suuri osa vaniljoista ei edes halua kuulla mistään "pervosta", joten he sulkevat silmänsä ja korvansa koko asialle, jolloin mikään julkinen keskustelu ei saa aikaan muuta kuin hylkimisreaktion.
Tällöin julkisuuskuvan (joka ei ole pienen piirin luoma, vaan vuosikymmenien salailun tuote) kiillottamisen mahdollisuudet yleisestikin ovat aika pienet, ja kinkyn - joka ei siis vaan harrasta kinkyä siinä ohimennen vaniljan esileikkinä - mahdollisuudet kääntää edes yksittäisen ihmisen mielikuvia ovat olemattomat.
Ymmärtääkseni nuoremmilla sekä suhtautuminen asiaan että käsitys siitä mitä se kinky oikein on, on muuttunut ymmärtävämpään suuntaan.
-
Sidoit sanoiksi Tanuki aatokseni. :love: Kiitos :love: Se tunne, olipa yhteen saattava tekijä bileet, kävely taikka sienessä käyminen tai vaikkapa se klassikko ikea :), hyväksytyksi tuleminen juuri kinkyjen kanssa on itselleni äärest tärkeää.
Se miten näet mailmaa, tunnet, aistit, ihanan usein resonoi kanssakinkyissä, minimissään syvän hyväksynnän verran, useimmiten myös mieltymysten ja kiinnostusten jakamisen kautta. Se tunne kun olet omiesi parissa vahvistaa. Useimmiten varsin arkisten näennäisesti " mitään sanomattomien " tapahtumien ja tilanteiden äärellä eniten :)
Se on Tanukin sanoittamasti juuri se juttu itselleni kinkyjen ääreen hakeutumisen tarpeessa. Voit olla sitä mitä olet, annat muillekkin luvan olla, niin paljon tai vähän, Kinky, siinä hetkessä lähellä ja läsnä- hyväksyen sekä ajoin myös jakaen. Siksi kinkyläheiset ja laajemmin kinky-yhteisö on itselleni niin merkittävä- sanojen tuolla puolenkin. Eniten privaatisti, harvemmin isoissa joukoissa, kummassakin omat tärkeytensä. Ihmisten elämään löytäminen on vaatinut liikeelle lähtöä, tänne Baariinkin kirjautumista, aikanaan rohkeutta sen deitti-ilmon laittamiseen vaniljamaailman tuolle puolen, Kinkyjen äärelle hakeutumista, pitkätie, moninainen ja mutkainenkin. Mutta tässä ja nyt on hyvä olla. Tämä saattaa oli inan ohi aloituksen, kirjoitan silti ilmoille aatokseni.
Minä en harrasta kinkyä. Minä olen kinky. Yhteisö on arvokas asia siksi, että siellä voin olla se oikea, oma itseni. Se ei tarkoita, että seksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta tulisi edes puhuttua, mutta tieto siitä, että elämäntapaani ei tarvitse salailla tai piilotella, hävetä, on enemmän kuin tarpeeksi.
-
Minusta tämäkin keskustelu vihjaa skenen todellisuudesta. Kun joku, tässä tapauksessa minä, kyselee tai pohtii erilaisia tapaamisen mahdollisuuksia ja osallistumisen kynnystä, varsin nopeasti syyllinen löydetään pohtijasta. Incel-nimityskin jo ehdittiin hihkaista.
Voit muuttaa vain itseäsi. Siinä kohtaa kun omat epäonnistumiset pariutumismarkkinoilla ovat muiden syytä, nimitys incel on ikävän lähellä totuutta.
-
Itselle on lisäksi aika sama millainen julkisuuskuva kuinkyistä on. Tapahtumia ja tapaamisia järjestän itsekkäästä näkökulmasta sen perusteella että mitä itseä haluan tehdä ja missä olla mukana. Muut ja muunlaiset kinkyt hyväksyn mutta ei minulla ainakaan ole mitään tarvetta miellyttää heitä ja järjestää heidän näköisiä tapahtumia jne. Yhdistykset huomioivat jossakin määrin erilaista kinkyyttä. Kannattaa mennä siihen toimintaan mukaan. Oman kokemuksen mukaan, kohta 20 vuotta skenessä roukkuneena: Ylipäätään jos ihmisiin tutustuu ihmisinä ja unohtaa tuon seuranhaun ja pohdinnan kaikista mahdollisena kumppanina, jotenkin niitä ihmisiä kenen kanssa tilanne kehkeytyy kinkyilyksi, löytyy myös herkemmin omaan elämään.
-
Skene koostuu yksittäisistä, yksityisistä ihmisistä, eikä ole mikään yhdessä ohjattu kokonaisuus. Jos haluaa osallistua vain nettikeskusteluihin, niin voi tehdä. Jos haluaa osallistua matalan kynnyksen miitteihin, niitä on tarjolla. Jos haluaa hakea kahdenkeskistä seuraa, siihen on tarjolla alustoja (tietenkään ei voida luvata, että seuraa löytyy jokaiselle). Jos haluaa orgioihin, niitäkin löytyy. Jos ei löydä omanlaistaan juttua, voi sitä lähteä järjestämään itse tai muiden samanhenkisten kanssa. Yhdistyksiin pääsee aktiiviksi aika helpolla.
Kaikki kinkysivustot, miitit, bileet jne. ovat olemassa vain siksi, että joku on halunnut sellaisia järjestää. Ei kenelläkään ole velvollisuutta luoda kinkytapahtumia.
Minä en ihan oikeasti ymmärrä mikä tässä on ongelmana. Ei skene ole vastaanottavainen tai torjuva, kun lopulta skene on vain osiensa sekalainen summa.
PS: Jos ei halua olla mukana kinkyskenessä, siinä ei ole mitään vikaa. On luvallista olla kinky ilman kontaktia yhteisöön.
-
Nyt alkoi mietityttämään, että mistä sen kinkyilyn julkikuvan voi käydä tarkastamassa? Kohtuu suppeaa on varmasti oma mediaseurantani, mutta juuri mitään aihetta käsittelevää ei tule oikeastaan missään vastaan.
-
En tunne todellisuutta, joten tämä on parhaimmillaankin vain valistunutta arvailua.
Jos jossain tahdon pienessä porukassa istua, niin mieluiten nuotiolla, kalastusveneessä, vaelluksen kahvi- tai ruokatauolla, pienessä kirjallisuuspiirissä tai muussa vastaavassa tilanteessa, jossa on rauhallinen tunnelma ja jossa osallistujajoukko on rajattu.
Myönnän toki, etten edes tiedä, onko olemassa päiväretkeileviä nuotiokinkyjä, netissä tai kasvokkain kokoontuvia kirjapiirikinkyjä, luontokuvauskinkyjä tai vastaavia porukoita, joihin voisi mennä muun kiinnostuksen kuin seksuaalisuuden perusteella.
Joka tapauksessa tuntuu, että nykykulttuurissa portti kinkyilyyn on kapea ja vain kovin rajatulle persoonallisuuskirjolle sopiva. Ongelmaa voimistaa se, että ihmiset, jotka kaikkein eniten kaipaisivat vaihtoehtoisia kohtaamisen tapoja, lienevät usein sellaisia, jotka kaikkein vähiten tahtovat niitä järjestää.
Hei,
Kannattaa tutustua todellisuuteen :).
Kinkyt mökkeilevät, vaeltavat, retkeilevät, lukevat kirjoja ja kokkaavat keittiöissään ja mökeillään ihan niinkuin suurin osa ihmisistä. Useimmat tekevät näitä "pienen luotettavan porukan" asioita pienellä luotettavalla porukalla. Eli tuttujen kanssa. Tämä voi kuulostaa muna-kana -ongelmalta introvertille, mutta ei ole. Jos introvertti kaipaa yhteyttä kaltaisiinsa, hän ehkä kykenee menemään oman mukavuusalueensa rajoille tai ulkopuolelle edes hetkellisesti. Kinkypiireissä esim. tutustumalla ihmisiin vaikkapa aluksi nikkien kesken tämän baarin sätissä (ikivanha tapa) tai Discordissa (uusi tapa). Jos sekin on liian nopeatempoista ja vaikeaa, aina voi alkaa tutustuttaa ihmisiä omaan erityiseen sisimpään vaikkapa avaamalla oman blogin baarin päiväkirjaosioon, tai vastailemalla ketjuihin ja avaamalla uusia, kuten oletkin jo tehnyt.
Kun sitä sielujen sympatiaa alkaa tuntea jonkun nikin kanssa, tai toisen äly ja huumorintaju ovat häikäisseet kirjallisesti, voi vaikkapa kokeilla yksityisviestillä, onko tunne molemminpuolinen. Tai vaikkapa kysellä ensikertalaiselle paikallisopasta lähikaupungin miittiin.
Koska olen itse pyörinyt näissä piireissä suunnilleen koko tämän vuosituhannen, tunnen varmaan enemmän ihmisiä näistä piireitä kuin aloittaja, mutta ei se ole tullut minullekaan ilman omaa uskallusta kirjoittaa ekat lauseet sätissä, tai kulkeutumatta miittiin, jonne menossa muitakin sätin kautta tuttuja nikkejä. Alkuun päästyäni olen toki ollut itsekin järjestämässä kaikenlaista hullua, joskus omalla taloudellisella riskillä ja ihmisten perumisia tuskaillen, mutta lopputuloksiin silti tyytyväisenä. Yleensä paikalle on saatu juuri sopiva määrä oikeanlaisia ihmisiä.
Eli jos haluat olla osa skeneä ja löytää merkityksellisiä suhteita, joudut toimimaan, kuten normielämän puolella esim. työelämässä joutuu: säätämään olemustasi hetkittäin sellaiseksi, että normaalit toiminnot kuten vaikkapa kahvikupin juominen toisten nähden onnistuu, koska ilman jonkinlaista kohtaamista ei voi olla toiselle ihmiselle luotettava tuttu ihminen.
Jos taas et halua olla osa tätä erilaisten ihmisten sekalaista seurakuntaa, se ei ole pakollista. Ei tarvitse järjestää, ei tarvitse osallistua. Ja saa toki valittaa, vaikka itse ei haluaisi järjestää sitä itse haluamaansa juttua. Asioihin osallistuvista henkilöistä kai jokainen joko tulee muiden keksimiin ideoihin mukaan, tai sitten toteuttaa omia vielä parempiaan.
Valitus ei kuitenkaan velvoita ketään miettimään, haluaisiko laajentaa omaa melko introverttiä sisäpiiriään vielä yhdellä introvertillä, ja jos, niin kenellä. Ja tässä kohtaa voi olla, että sinne sisäpiiriin päästäkseen joutuu todistamaan arvonsa yhteisölle, ryhmälle tai itselleen. Ja niitä yhteisiä nimittäjiä olisi hyvä olla muitakin kuin kattotermi kinky. Ja vaikka olisi kuinka match ja fully interlocking palapelinpala, joskus aika tai paikka tai elämäntilanne tai sattuma johtaakin siihen, että asiat eivät tapahdu. Ja joskus taas tapahtuvat.
Koska itse kirjoitan nikkini isolla ja olen nainen, ja ajoittain jaan iloa ympärilleni toimimalla bilepiiskurina, niin moni tietää suuntaukseni. Siksi en voi olettaa, että yksityisviestitse tulevat yhteydenotot tuntemattomilta olisivat aina vain siksi, että olen hyvää sienestysseuraa. Se ei ole minusta huono asia, koska kinkyys on kuitenkin nimenomaan seksuaalinen juttu, vaikka sen eri osa-alueita voikin puuhata vaatteet päällä ja kaverienkin kesken. Jos hakee kavereita, niitä löytyy, jos hakeaa leikkikaveria tai syvempää suhdetta, niitäkin todistettavasti syntyy skenen pimeillä kujilla ja valoisilla niityillä.
T: Vir, jonka ensimmäinen keskustelu kinkyjen yhteisössä koski rhododendroneiden hoitoa, paikka oli Cityn KinkyBar -chat, ja asiallisen toimivat puutarhavinkit sain nikiltä, joka on baarissa edelleen. Toki välissä on ollut Tuntematon maa, Leikkikehä, Kukkalaatikko, ja nyt BDSM Baari. Kinkyt ovat ihmisiä, olen oppinut. Toinen tärkeä juttu näin naiselle opittavaksi oli se, että myös miehet ovat ihmisiä. Jotkut miehet eivät ole vielä oppineet, että naisetkin ovat ihmisiä, kannattaisi. Koska ihmisillä on keskenään hauskinta.
-
Jos baarissa olisi tykkäys-toiminto, olisin painanut sitä.
Hienosti vastattu🙏
-
T: Vir, jonka ensimmäinen keskustelu kinkyjen yhteisössä koski rhododendroneiden hoitoa, paikka oli Cityn KinkyBar -chat, ja asiallisen toimivat puutarhavinkit sain nikiltä, joka on baarissa edelleen. Toki välissä on ollut Tuntematon maa, Leikkikehä, Kukkalaatikko, ja nyt BDSM Baari. Kinkyt ovat ihmisiä, olen oppinut. Toinen tärkeä juttu näin naiselle opittavaksi oli se, että myös miehet ovat ihmisiä. Jotkut miehet eivät ole vielä oppineet, että naisetkin ovat ihmisiä, kannattaisi. Koska ihmisillä on keskenään hauskinta.
Olipas hyvä vastaus kokonaisuudessaan! Hieman olen tätä asiaa pohtinut, olen nyt vasta muutaman vuoden harrastanut bdsm-tapailua - vaikka inklinaatio on ollut jo paljon pidemmän aikaa. Seksin ja seksuaalisuuden osalta olisi kuin olisin kotiin tullut, ei ole tarvinnut asiaa miettiä. Olen hyvin luontevasti löytänyt itsestäni domin näin keski-iällä. Vaan sitten on omituinen kynnys ryhmätapaamisiin ja miitteihin. En mielestäni tavallaan ole yhtään ujo, mutta välillä ajattelen, että pohjimmiltaan olen huolellisesti introverttiyteni kätkevä introvertti, sisältä ujo. Tuntematon ihminen kahdestaan on tosi mielenkiintoinen eikä ole mitään ongelmaa tutustua ja jutella, mutta esim. 10-15 tuntematonta ihmistä on haastavaa vaikka pystynkin sen about täysin peittämään. Anyway, vain sivuhuomautuksena tähän aihepiiriin. Minusta on erittäin mukavaa, että henki on hyväksyvää ja kynnykset matalia!
-
Jos oisin Markku en kävisi Markku-liiton tapahtumissa. Se että tykkään kinkyistä tytöistä ei saa mua kinky tapahtumiin kun senkin ajan voi käyttää paremmin >:D.
Vaniljatytöstäkin saa lelun kun osaa painella oikeita nappeja oikeeseen aikaan >:D
Mutta isolle osalle noi on hyvä tapa tutustua muihin jne.
-
Meistä on tosiaan moneksi, itse perustaisin anonyymit-Markut yhdistyksen, julkinen salaseura, loisin monimutkaisen hierkarkian ja säännöstön. Jäseneksi pääsisi vain ottamalla Markku-nimeni, mutta itse käyttäisin vain korottavaa liitettä nimenyhteydessä ja muut Markustuneet käyttäisivät vastaavasti alentavaa, toki tietenkin järjestysnumeroidusti, koska mitä ylempi Markku sitä laajemmat oikeudet. markku, markumpi, markuin, Markku. Lukisin päivät pääksytysten muiden markkujen raportteja siitä miten säälittävissä petipuuhissaan pyytäisivät kumppaneitaan "sano mua markuks, huuda sun nimee!" ja loputtomat laukeamiset ylistäisivät nimeäni kautta maan. Jaettaisiin vuoden-markkuteko palkintoja, valittaisiin viikon-Markku ja käytäisiin eräilemässä, mato-ongella(vaikka väkisin, vaikkei kaikki tykkäis, mut joku toinen markku vois vuorollaan pakottaa vaiks golfaamaan tai vielä oarempaa frispiigolffaamaan) saunottaisiin, oltaisiin aidosti yhdenvertaisia, rehellisiä, aitoja Markkuja kaikki, ilman ennakkoasenteita, markkuina markuille, aidosti. Kilpailematta mistään ja silti mittelöiden omia kylyjä kaikessa. Se ois hienoa. Kaikki markut pukeutuis valkoseen t-paitaan ja sellaiseen pappa-ruskeaan kravattiin, kesät talvet. Ei olis voittajia, ei häviäjiä, ei yksinäisiä, eikä liikatarjonnasta kusipäistyviä muka yleisavaimen omistajia, ois vaan markkuja, loputtomasti markkuja :love:
Sigma rotsin niskanasa vetäissyt alfa ei nyt nosta lämpöjä, arvostan ajattelutapaasi, jokainen arvottaa aikansa tavallaan.
-HPM
"Sä tunsit mut aiemmin Markkuna
Sä revit lehden muistokirjasta
Oon sun mielestä poissa kokonaan
Sokerijuurikas ei mua kiinnosta
En aio mennä syksyllä opistoon
Mä en tahdo tarttua aseeseen
Pitsiverhoissa ruusukuvio
Mul on huoneessa mennyt maailma
Isäni veisteli puisia ukkoja
Puisen naisen mä löysin Pellosta
Keihäänkärjenkin löysin ja hävitin
Omat ukkoni veistän epiteeleihin"
-ei todellakaan cmx
-
Hei,
Samalla kun halusin miettiä kokemusmaailmaasi, niin haluan n yrittää vastata lainaamalla tekstiäsi onnistuneesti ja vastaamaan sen perään.
Katsotaan miten käy.
En tunne todellisuutta, joten tämä on parhaimmillaankin vain valistunutta arvailua.
Luin Redditistä ketjua, jossa konsensukseksi muodostui, että kinkyilijöistä ylivoimaisesti suurin osa tahtoo romanttiseen, yksiavioiseen ja pitkään parisuhteeseen. Tämä on omakin toiveeni. Sosiaalisia ja hälyisiä paikkoja ja äärimmäisyyksiä vierastavana minua ei kiinnosta kinkyilyn sosiaalinen puoli lainkaan niin kuin ei kiinnosta mikään muukaan yhdistystoiminta, bilettäminen tai baareissa tai edes kahviloissa istuskelu.
Jos jossain tahdon pienessä porukassa istua, niin mieluiten nuotiolla, kalastusveneessä, vaelluksen kahvi- tai ruokatauolla, pienessä kirjallisuuspiirissä tai muussa vastaavassa tilanteessa, jossa on rauhallinen tunnelma ja jossa osallistujajoukko on rajattu.
Oliko siis niin, että sinun on yhtä epämukavaa mennä tavalliseenkaan esim. Opiston järjestämään pienen porukan kurssille vai koskeeko tämä vain kinky-porukoiden tapaamisia?
Minulla on sisäiset tarpeeni, mutta tarpeistani ei seuraa, että tahtoisin harrastaa kinkyilyä. Kuitenkin tuntuu, että juuri kinkyilyn harrastaminen on kuva, joka nousee julkisuudessa kinkyilystä esiin. Kinkyily esitetään paljon enemmän elämäntapana bileineen, opetuspajoineen, vaihtuvine kumppaneineen tai polyjärjestelyineen kuin identiteettinä, joka on aina ihmisessä läsnä ilman sosiaalisuutta tai teatraalisia esityksiäkin.
Minusta mediassa esitetyt mielikuvat liittyen mitä moninaisimpiin asioihin esitetään usein hiukan liian yksipuolisesti tai usein jopa ohjaavasti näkemään asiat tietyllä tavalla.
Jotkut meistä kaipaavat sellaista ohjausta ja tukea näkemyksiinsä, jotka eivät oikeastaan omia näkemyksiä välttämättä edes ole vaan on haluttu omaksua ison ryhmän ajattelutapaa ja kokea ehkä näin samaistumista ja yhdenmukaisuutta toisiinsa.
Kinkyily on varmaan sekin takuuherkullinen aihe esittää median kautta yksipuolisesti olemassaolevalle yleisölle.
Mitä se merkitsee sulle? Siis se yksipuolisen kuvan antaminen?
Arvaan, että pelkästään Suomessa on suuri määrä ihmisiä, joilla on kinkyilyn tarpeita, mutta ei omalle luonteelleen sopivaa mahdollisuutta niiden toteuttamiseen. Suurin vaikeus on löytää kumppani. Vaikeus vain korostuu, kun kaipaa romanttista yhteyttä ja kumppanin pitäisi tyydyttää muutkin henkiset kuin vain seksuaaliset tarpeet.
Tämän tuskan näen, ihminen kaipaa toista ihmistä. Eniten kai juuri sitä "omaa" Erityistä ihmistä.
En tiedä onko Oman löytäminen helpompaa joillekin muille kuin toisille "ryhmille"?
Entä jos/kun Oma löytyykin, miten helppoa on tulevaisuudessakin olla läheisiä ja yhdessä?
Joillekin helpompaa kuin toisille?. Oli miten oli, se on jo paljon että sen omansa löytää. Sitten toivottavasti asiat kehittyy suotuisasti ja opitaan keskinäinen kommunikointi, vastuu omasta itsestä ja kasvamisestaan.
Kaiken epätahtisuuden ja erilaisuuden yhteensovittaminen ja kaikenlaisten hankausten sietäminen plussan puolella olevien asioiden voimaannuttamina.
Tietenkin on niin, että jos tahtoo löytää kinkyilyseuraa, pitäisi mennä sinne, missä muutkin kinkyt ovat. Kuitenkin tuntuu, että nykyään kinkyt ryhmäytyvät tavoilla, jotka eivät ole omiaan epäsosiaalisille introverteille.
Myönnän toki, etten edes tiedä, onko olemassa päiväretkeileviä nuotiokinkyjä, netissä tai kasvokkain kokoontuvia kirjapiirikinkyjä, luontokuvauskinkyjä tai vastaavia porukoita, joihin voisi mennä muun kiinnostuksen kuin seksuaalisuuden perusteella.
Onko mahdollista, jos hakeutuisit haluamaasi harrastukseen peruspirjojen ja peruspaavojen kanssa.
ja koska et itsekään halua kertomasi mukaan mennä sellaiseen kinkyily edellä niin mene vain ihanana itsenäsi, rohkeasti.
Itse koen hyvänä asiana että olen avoin ottamaan ihmisiä kanssani kontaktiin vaikken tietäisi heidän seksmieltymyksiään.
Jos vielä saisit vinkattua jollekin kaltaisellesi että olet tällaiselle kurssille osallistumassa niin ehkä joku avullasi rohkaistuu lähtemään.
Joka tapauksessa tuntuu, että nykykulttuurissa portti kinkyilyyn on kapea ja vain kovin rajatulle persoonallisuuskirjolle sopiva. Ongelmaa voimistaa se, että ihmiset, jotka kaikkein eniten kaipaisivat vaihtoehtoisia kohtaamisen tapoja, lienevät usein sellaisia, jotka kaikkein vähiten tahtovat niitä järjestää.
Onneksi muut järjestää ja toivon että löydät jonkun mieluisan tavan harrastaa jotain mukavaa.
Anna tänä syksynä mahdollisuus itsellesi osallistua johonkin kuvailemaasi mieluisaa sisältöä tuottavaan toimintaan.
Anna mahdollisuus, myös itsellesi.
Sinun ei tarvitse olls muuta kuin mitä olet
Riität sellaisenaan.
Tsemppiä sulle, me ihmiset muututaan hitaasti. Niin sen kuulukin mennä halaus! 🙂
-
Luettuani aloitusviestin pariin otteeseen haluan ensin varmistaa, ymmärsinkö oikein.
Oliko sun oPoika siis tarkoitus sanoa, että olet saanut julkisuudesta käsityksen, että tarjolla oleva tapa tutustua toisiin kinkyihin on lähteä mukaan erilaisiin "kinkyharrastuksiin", kuten kinkybileisiin, kinky-yhdistyksiin tai kinkyaiheisiin työpajoihin? Ja että näissä kaikki haluavat polysuhteita tai erilaisia vain seksiin keskittyviä suhteita?
Oliko tarkoitukses sanoa, että kaipaisit ja arvelet muidenkin kaipaavan toisenlaisia mahdollisuuksia tavata muita kinkyjä?
Ja koska et tunne asiaa vaan teet "valistuneen arvauksen", oletat, ettei tällaisia muita tapoja ole, etkä itse halua sellaisia järjestää eikä ehkä kukaan muukaan?
Vastaushan näihin taitaa olla jo tullut: sun saama kuva ja sen pohjalta tekemäsi arvaus on vääriä. Kinkyt tapaa jo nykyisin toisiaan muissakin merkeissä kuin kinkyaiheiden ympärillä pyörien. On lukupiirejä, lentopalloa, seuraa etsitään retkille ja ties mihin toimintaan, ja sitä löydetään. Miiteissäkin kanssakäyminen pyörii pitkälti ihan muiden aiheiden ympärillä.
Näitä mahdollisuuksia tavata ihmisiä rennoissa merkeissä löytää ihan lukemalla tältä foorumilta ajankohtaisia tapahtumailmoituksia ja varmaan deittipalstaltakin, kun sinne ihmiset myös kirjoittaa noita muitakin kuin seksiseuranhakuilmoituksia.
Eli ei nähtävää, hajaantukaa.
Vai oliko jotain muuta? Ymmärsinkö väärin?
-
Niin ja ne suhdetyypit. Kieltämättä kinkyjen piirissä ei-monogaamiset suhteet tuntuu olevan tavallisempi ilmiö kuin valtakulttuurissa. Tähän on varmasti monia syitä, joiden takia poly- ja avoimet suhteet on yleisempiä ja toisaalta suhdemuodoista puhutaan avoimemmin ja mutkattomammin kuin muualla. Porukkaan mahtuu kuitenkin iso määrä niitä, jotka haluaa monosuhteen tai suhteellisen perinteisen primäärisuhteen, joka sitten saattaa olla avoin esim. yhden lempiorjan tulla silloin tällöin vierailemaan, tai mitä nyt kenelläkin. Kukaan ei kuitenkaan edellytä keneltäkään polyytta. Kätevää on se, että ihmiset aika pitkälti osaa itse kertoa, millaisia suhteita itsellään preferoi, kun törmäävät erilaisiin suhdemuotoihin ympärillään.
-
Kinkyillehän on juuri sellaista tapahtumaa ja sellaisia tapaamisia kuin joku viitsii järjestää. Jos ei ole tyytyväinen olemassa olevaan, voi hyvin järjestää itse.
Itse olen nauttinut suuresti kävelymiiteistä, joita joskus järkättiin niin Vantaalla kuin Turussakin. Niissä pääpainona oli esim. ulkoilu, uusiin paikkoihin tutustuminen, mahdollisten kuvauspaikkojen bongailu, ihan mikä vaan, mistä ihmiset olivat kiinnostuneet. Kävellessä saattoi tallata samaa matkaa aina vähän eri ihmisen kanssa ja tutustua vaikka vaan yhteen ihmiseen kerralla. Joskus oli eläinkavereitakin mukana, mikä tietenkin rikkoi mukavasti jäätä :)
Itse olen valikoiva sen suhteen, miten ja keiden kanssa tahdon olla tekemisissä. Silti on löytynyt tapoja tutustua ihmisiin ja löytää jopa elämänkumppani skenestä. On vaan pitänyt olla avoin ja, niin kuin joku jo viittasikin, kohdata ihmiset ihmisinä ja olla kiinnostunut ja innostunut heistä.
Tähän väliin terveiset kaikille ihanille, jotka ovat tulleet elämääni kinky edellä. Se on ihan toimiva lähestymistapa myös ystävyyssuhteisen luomisessa. <3
-
Mun oikeastaan koko ystävä- ja tuttavapiiri muodostuu nykyisin kinkyistä; tavalla tai toisella tai ainakin jonkun mutkan kautta kinky- tai shibariskenen kautta kohdatuista ihmisistä. Varsinaisesti ns. skenessä eli miiteissä ja bileissä toisaalta tulee aika vähän lopulta hengattua, säännöllisiä shibarimiittejä lukuunottamatta.
Kun tapaan kinkyjä ystäviäni, keskustelujen aiheet ovat yleensä varsin tavallisia; mitäs sinun töihin tai opiskeluun kuuluu, kuinka keittiöremppa sujuu, onko äitisi ollut terveenä, haluatteko meiltä viinimarjamehua kun olis ylimääräistä omista marjoista. Monet meistä ovat lapsiperheellisiä ja lapsemme ovat ystäviä keskenään. Lapset eivät luonnollisesti varsinaisesti tiedä, millaisten yhteyksien kautta aikuiset ovat alkujaan toisilleen tutuksi tulleet. Pulkkamäessä, makkaranpaistoreissulla tai lasten taidetapahtumassa ei varmasti kukaan ulkopuolinen pysty aavistamaan, että nuo pari tavallisen näköistä kaveriperhettä tuolla ovat niitä semmoisia kinkyjä. Edes paris- ja moniskuntien väliset 24/7-valtasuhteet eivät tavallisessa arjessa näy ulkopuolisille yleensä yhtään mitenkään. Joskus on kyllä pohdittu ja keskusteltu siitä, millaisissa tilanteissa kaulapannan käyttäminen julkisesti on sopivaa. Loppujen lopuksi siihenkään ei kyllä yleensä juuri kukaan kiinnitä huomiota, menee muotiasusteesta.
Tällainen tavallinen arkinen elo ei liene mikään merkittävä osa kinkyn julkisuuskuvaa, enkä toisaalta tiedä, miksi sen edes pitäisi olla. Kinkyt ihmiset ovat ihan tavallisia ihmisiä ja kun tutuiksi tullaan, niin eipä niistä itse kunkin seksuaalisista mielenkiinnonkohteista aivan loputtomiin riitä juttua, niin kiehtova kuin aihe onkin. Itse kuitenkin koen oloni turvalliseksi ja luontevaksi ystäväpiirissä, jossa näistäkin aiheista tarvitaessa voi puhua avoimesti ilman kauhistelua, ihmettelyä ja paheksuntaa. Vaikka esimerkiksi valtasuhteet eivät olisikaan jatkuvasti päällimmäisenä puheenaiheena ystävien kesken, tuntuu hyvältä tietää, että ystävät ymmärtävät mistä asiassa on kyse ja että heillä on myös itsellään siitä kokemusta. Tarvittaessa vertaistukea ja näkökulmia on saatavilla aina tarvittaessa.
Kinky-yhdistysten ja -kerhojen erilaiset miitit ovat minusta oikeastaan vain tutustumisalusta, jonka kautta voi luoda kontakteja itsestä kiinnostavilta ja mukavilta vaikuttaviin ihmisiin. Varsinainen tutustuminen kunnolla on ainakin minun kohdallani sitten tapahtunut yksityisesti ihan niin kuin nyt uusiin ystäviin yleensäkin tutustutaan; kylästellään, käydään kahvilla ja niin edelleen. Tutustua voi myös esimerkiksi tämän foorumin kautta, joskin miiteissä tutustuminen saattaa olla jossakin määrin turvallisempaa.
Skenen bileet ovat minulle tapahtumia, joihin menen ensisijaisesti pitämään hauskaa jo ennestään tuttujen ystävien kanssa, en niinkään ainakaan ensisijaisesti tutustumaan uusiin ihmisiin. Bileet ovat hyvin pieni, karnivalistinen välähdys kinkykulttuurista ja kinkyjen elämänmenosta. Yleisesti ottaen meikäläistenkään elo ei ole pelkkää juhlaa. Toisinaan on kuitenkin kivaa irrotella ja turvallisessa seurassa voi uskaltautua tekemään villejäkin fantasioitaan todeksi.
Kinkyskenen kautta kohtaamani ihmiset ovat hyvin harvoja yksittäispoikkeuksia lukuun ottamatta olleet lämminhenkistä, avarakatseista, mukavaa ja rentoa porukkaa. Sellaisen vinkin antaisin, että ihmisin kannattaa lähteä tutustumaan ensisijaisesti ihmisinä eli porukkaa ei lähtökohtaisesti kannata screenata esimerkiksi pelkästään kumppanin hakumielessä. Moneen hyvään tyyppiin en olisi tutustunut ja monet mielenkiintoiset keskustelut olisi jääneet käymättä, mikäli ainoa kriteeri jutustelulle olisi ollut "panisinko".
-
Osa muodostaa mielikuvan videoista. Meneekö silloin syteen vai saveen?
-
Näin niinkuin otsikon perusteella ajattelen, että bdsm:n julkikuva on kokonaan eri asia, kuin skenen sisällä toimivat sosiaaliset kuviot ja dynamiikat.
BDSM:n julkikuva määräytyy mielestäni hyvin pitkälti valtavirtaviihteen mukana; fifty shades of grey on epäilemättä globaalein määrittäjä sille, mikä on perehtymättömän mielikuva bdsm-maailmasta, kun taas kotimaisista... Koirat ei käytä housuja, vaimikäsenytoli?
Toki unohtamatta Tiia & Jouni Forsströmin "BDSM Aapinen" -teosta, joka on kerrassaan mainio ja kevyt lähestyminen aiheeseen, ja luo enemmän julkista mielikuvaa kuin mikään, mikä tapahtuu skenen sisällä.
Välittömästi löydettyäsi tiesi esimerkiksi bdsmbaariin, olet jo ohittanut julkisuuskuvan ja olet itse löytämässä omaa polkuasi bdsm:n jännittävässä, kiehtovassa ja joskus pelottavassa tai vaarallisessakin maailmassa.
Löydettyäsi oman polkusi, onkin sitten yhtä monta tarinaa iloineen, suruineen, nautintoineen ja kauhuineen kuin on tekijääkin, mutta julkisuuskuvan kanssa niillä on tekemistä vasta sitten kun joku puhuu asioista julkisesti. Skenen sisällä harrastelu on skenen sisällä harrastelua, ja ehkä parempi niin.
-baltsu
-
Osa muodostaa mielikuvan videoista. Meneekö silloin syteen vai saveen?
Oma kuvani perustuu suurimmaksi osaksi luettuun, muun muassa Redditin alle linkattuihin ja useisiin foorumeihin.
Niiden perusteella kuvaksi on syntynyt mielenterveysongelmat, huumeiden tai alkoholin hallitsematon käyttö, vastuuttomuus eli sovittujen rajojen rikkominen, kyvyttömyys määrittää rajoja ja sopia niistä vastavuoroisesti, saalistajat, kohtuuttoman kovakouraiset ja asenteellisesti toksiset dominoivat naiset, pienten piirien keskinäiset kahnaukset ja suoranainen ulkopuolisten syrjintä, järkensä himon jalkoihin menettäneiden miesten taloudellinen hyväksikäyttö, suostumuksellisuus ainoana kriteerinä ja porukka, joka ei erota totta ja sovittua leikkiä eli joka kuvittelee, että tietty identiteetti oikeuttaa käytöksen, jossa muut ihmiset on alistettu tiettyyn rooliin ilman neuvottelua.
Selvästi suurin osa keskustelusta koskee käytäntöä ja omaa mieltä painavia pieniä asioita, mutta joka tapauksessa kokonaisuudesta syntyy kaikkea muuta kuin luotettava vaikutelma.
Tietysti nimenomaan ongelmat nousevat esiin ja saavat keskustelussa korostuneen aseman, mutta silti keskustelusta jää nuhjuinen olo. Sellainen, että markkinointikoneisto hokee tiettyä vastuullisuusmantraa, mutta silti toiminta mahdollistaa väärinkäyttäytyville uhrien löytämisen.
Eikä tämäkään foorumi ole kuvaa pelkästään haalistanut. Kaikenlaista täältäkin löytyy. Ja niin kuin ulkomaalaisilla foorumeilla, myös täällä kieltäminen näyttää olevan ensimmäinen reaktio. Jos uhrit eivät uskalla ajaa asiaansa tai tahtovat oman etunsa vuoksi vaieta, niin yhteisö ei omaehtoisesti nosta ongelmia pintaan, vaikka niistä tietäisikin.
https://www.reddit.com/r/BDSMAdvice/
https://www.reddit.com/r/BDSMcommunity/
-
Osa muodostaa mielikuvan videoista. Meneekö silloin syteen vai saveen?
Oma kuvani perustuu suurimmaksi osaksi luettuun, muun muassa Redditin alle linkattuihin ja useisiin foorumeihin.
Niiden perusteella kuvaksi on syntynyt mielenterveysongelmat, huumeiden tai alkoholin hallitsematon käyttö, vastuuttomuus eli sovittujen rajojen rikkominen, kyvyttömyys määrittää rajoja ja sopia niistä vastavuoroisesti, saalistajat, kohtuuttoman kovakouraiset ja asenteellisesti toksiset dominoivat naiset, pienten piirien keskinäiset kahnaukset ja suoranainen ulkopuolisten syrjintä, järkensä himon jalkoihin menettäneiden miesten taloudellinen hyväksikäyttö, suostumuksellisuus ainoana kriteerinä ja porukka, joka ei erota totta ja sovittua leikkiä eli joka kuvittelee, että tietty identiteetti oikeuttaa käytöksen, jossa muut ihmiset on alistettu tiettyyn rooliin ilman neuvottelua.
Selvästi suurin osa keskustelusta koskee käytäntöä ja omaa mieltä painavia pieniä asioita, mutta joka tapauksessa kokonaisuudesta syntyy kaikkea muuta kuin luotettava vaikutelma.
Tietysti nimenomaan ongelmat nousevat esiin ja saavat keskustelussa korostuneen aseman, mutta silti keskustelusta jää nuhjuinen olo. Sellainen, että markkinointikoneisto hokee tiettyä vastuullisuusmantraa, mutta silti toiminta mahdollistaa väärinkäyttäytyville uhrien löytämisen.
Eikä tämäkään foorumi ole kuvaa pelkästään haalistanut. Kaikenlaista täältäkin löytyy. Ja niin kuin ulkomaalaisilla foorumeilla, myös täällä kieltäminen näyttää olevan ensimmäinen reaktio. Jos uhrit eivät uskalla ajaa asiaansa tai tahtovat oman etunsa vuoksi vaieta, niin yhteisö ei omaehtoisesti nosta ongelmia pintaan, vaikka niistä tietäisikin.
https://www.reddit.com/r/BDSMAdvice/
https://www.reddit.com/r/BDSMcommunity/
Aivan kuin aisaan lähestymisen kulma olisi hieman muuttunut. Toki korruptoitunut kovalevyni saattaa käsitellä tätä ketjua jo hajanaisemmin, kun luettua on tullut useammassa palassa.
Niin sanotusti "tällä osastolla", jota nyt tässä kuvailet vaikutelmaksi muodostuu hyvin nopeasti tämä. Sukupuolieroja ei enää olisi suotavaa olla, mutta jälleen, tässä ne roikkuvat luomassa tilastoa, karuakin sellaista. Toisaalta samaan sekamelskaan heijastuvat myös suostumukselliset ja jopa tarpeina vaaditut asiat. Ei, ei, ei, koskaan, koskaan tapahtunut ei ole uhrin syy, silloin kun asetelma on selvä. Kun sekoitetaan roolit ja pakka uusiksi, muodostuu uudet tilastot, hieman erilaiset, mutta lajissaan karut nekin.
Väkivalta on väkivaltaa ja BDSM ei sitä ole, jos se siltä alkaa kokijasta tuntumaan niin se on jo muuttunut sellaiseksi. Sivusta ja ulkoapäin on vaikeaa arvioida, livenä, videolta tai huhupuheista. Järkevätkin kyseenalaistavat julkituodut ajatukset häilyvät niillä rajamailla, kielletäänkö ongelma vai pyritäänkö aiheesta penkomaan näkökulmia ja syy, seuraus kokonaisuuksia.
Vaikeaa yhtäkaikki, mutta tämä viimeisin vie ketjun nyt jo huomattavasti tarkemmin rajattuun osa-alueeseen ja siitä muodostuvaan mielikuvaan. Kova äänisin ja näkyvin on tietenkin se joka mielikuvia luo, niitä vastaanotetaan suoraan kyseenalaistamatta tai sitten ei, ilmeisesti kyseenalaistajat ja asioihin laajemmin perehtyvät ovat se vähemmistö. Eikä totuutta aina saa selville vaan sen tietävät vain ne joilla on vielä omatunto ja ovat suoraan osallisia negatiivisissa tapahtuneissa. Itselleen kun on kovin helppo valehdella ja se muuttuu totuudeksi kuulijoille.
-HPM
"Soita ja tilaa kullattu tuhatkuusisataasivuinen esite,
jossa on tupsut nurkissa.
Lisäksi osallistut arvontaan
jossa voit voittaa itsesi.
Optiona miehen sielunelämä,
hollantilainen sianpaskakeitto
ja lippu Liberiaan spitaalisten seksiorjaksi.
Et kadu,
ja rahat takaisin jos et kadu!"
-
Piirit ( skene på engelska ) on sellanen hassu juttu, kuin ameeba. Kinkypiirit on sitä mitä kinkyt ovat ja tekevät sopimatta asioista keskenään, asymmetrinen jopa. Ei ole kiveen hakattuja sääntöjä tai muotoja. On erillisiä yhdistyksiä, joilla kullakin on omat tapansa ja pieniä piirejä yhdistysten sisällä, ulkopuolella sekä siinä rajapinnassa. Ei ole edes yksimielisyyttä siitä mikä on kinkyä ja mikä vaniljaa.
Kuinka siis voisi olla kinkypiirien julkikuvaa? Toki julkikuvaksi voi tulkita koviten huutavien mielipiteen, mut pieleen menee; he ovat pieni vähemmistö.
On kuitenkin lainalaisuuksia, jotka ovat kuin luonnonlait: niistä ei ole sovittu, ne vain ovat. Nuo lainalaisuudet eivät koske vain kinkypiirejä tai kinkysuhteita. Eihän kinkyys ole irrallinen osa ihmisyyttä tai seksuaalisuutta.
-
Jos muodostaisin käsitykseni maailmasta Redditin perusteella, en varmaan poistuisi neljän seinän sisältä. Kannattaa elää, kokea ja muodostaa maailmankuvansa ihan itse.
-
Jos muodostaisin käsitykseni maailmasta Redditin perusteella, en varmaan poistuisi neljän seinän sisältä. Kannattaa elää, kokea ja muodostaa maailmankuvansa ihan itse.
Peukut tälle! Jotenkin tuntuu, että vuosi vuodelta äärimmäinen kärjistys yleistyy kaikilla somealustoilla.
-
Käsitykseni perustuu muinaiseen Tuntematonmaahan ja sieltä linkittyvään sättiin olikohan se kinkybar tai jotain sinnepäin, ja toiseen saman nimiseen sättiin joka oli enemmän lihatiski. Sen lisäksi perustuu käsityölehti Tabun juttuihin kinky-yhdistyksistä ja niiden toiminnasta, ja oli juttuja myös pervopornoelokuvien tuotannosta ja kinkyistä seksimessuosastoista ja kinkyistä toimijoista. Tabussa oli Dark Room tai jotain sinnepäin niminen palsta, josta voi kysyä kinkyjä kysymyksiä ja sitä palstaa tavasin antaumuksella. Kaikki tämä about 2002-2009. Käsitykseni perustuu myös pariin kirjaan: Neiti N:n tarina ja Kivun kauneus.
-
Se oli city.fi keskustelupalstan sätti, jossa kinkybaari.