Seuran löytämisen vaikeus

[pikkusisko]

Naiset haluaa akateemisesti koulutetun moottoripyöräjengiläisen joka nyt sattuu olemaan ihan sairaan komee ja rikas ja tiety omistaa elämänsä heille.
Miehet haluu persettä.

Tuo akateemisesti koulutettu moottoripyöräjengiläinen osu ja upposi niin että nauru kait mulla pääsi. Turhaan olen koittanut itse saada unelmien masteria mahtumaan mihinkään pähkinänkuoreen, ja siinä se nyt sitten on!

Mutta ei miehen komia tartte olla, itse asiassa mielummin ei, koska minä en jaksa kilpailla missien kanssa. Riittää, jos on pitkä tukka ja parta. Eikä nyt herrannimessä rikas, sitä pyrkyreitten määrää sitten..! Riittävän vaurauden merkki on, jos mies raaskii ostaa kerralla kahta erinmakusta Aino-jäätelöä. Ei mulle tartte elämäänsäkään omistaa, kunhan haluaa mun persettä ylivoimaisesti eniten.

Eikä ole aivan välttämätön pakko olla edes akateemisesti koulutettu, joku keskeneräinen tutkinto on ihan nokko. Oikeastaan riittää, jos on joskus hakenut yliopistoon. Jos on oikein hauska niin siitäkin voidaan joustaa. Eikä se moottoripyöräjengikään nyt niin, se pitkä tukka ja parta riittää oikein hyvin. Ja jos nyt on aivan pakonomainen tarve olla olematta pitkätukkainen ja parrakas, niin menköön, mutta sitten pitää kyllä olla joko akateemisesti koulutettu tai moottoripyöräjengiläinen.

Toisin sanoen, tämä nainen haaveilee jostakusta yltäpäältä karvaisesta, joka haluais minun persettä ihan helvetisti. Ei, minä en oikeasti älyä, miten tämä voi olla näin vaikeaa

En tokikaan tiedä, miten kranttuja muut tolallaan ovat, mutta kyllä minä pahoin pelkään, että tämä on yksinkertaisesti liian pieni lampi kaikkien saada napatuksi se mamelukkikalansa. Omista kriteereistä joustaminen on asia erikseen, mutta tyytyminen on minusta äärimmäisen huono ratkaisu. Minä viihdyn yksiksenikin, en minä aio huolia ketään vain siksi että mullakin joku olis.

[Warguess]

Miehet haluaa 22-vuotiaan akateemisesti koulutetun alusvaatemallin, jonka isällä on 1000 hehtaaria metsää, miljuunan arvosta osakkeita ja 80 sijoitusasuntoa Helsingin keskustassa.

Naiset haluu jonkun, jonka kainaloon käpertyä, kunhan ne ensin on piiskattu kuriin ja nuhteeseen.

Miksi naisten on niin vaikea saada haluamansa? 

 

Aamen, mutta mä haluan välillä olla piiskan kahvassa, jos siltä tuntuu 

[Underworld]

Kai näiden sarkastis-vaikutteisten kommenttien pointti on, että niin naiset kuin miehet haluaa sitä parasta, mutta eikö kaikki jotain saa loppupeleissä, ihmiset kuitenkin loppupeleissä laskee rimaansa.

Itselle kyllä tuo IRL toimii paremmin, aina kun lopettanut inisemisen yksinäisyydestä ja salkkarien katsomisen sijaan tavannut oikeita ihmisiä niin aina sitä seuraa on löytynyt.

[Loc]

Katsotaanpas. Itsestään huolehtivä, älyllinen kokemus, Riittävästi samoja mielenkiinnonkohteita/haluja. Ei luulisi olevan vaikeaa?

Minua ei kiinnosta onko:
-Akateeminen
-Hyvintienaava
-Mallitaustaa
-Omaisuutta

Jne.

Voivat toki olla plussia. Se sitten että sitä ainutta paikallista hyvännäköistä miljoonaperijää piirittää jo ihan tarpeeksi monta. Ja se kihahtanut hattuun. Se vaikka ei olisikaan, niin liian kaunis, jne voi aiheuttaa muita ongelmia kuten ultimaattista mustasukkaisuutta. En koe sitäkään onnellisuudeksi.

Mitä sitten tarjoan. Se on ihan itse selvitettävä.

Odotellessa hakemusvyöryä privapostilaatikkooni.

[Warguess]

Seuran löytämisen vaikeus...todellakin sehän on pitkälti kiinni mitä seuraa hakee ja miten korkealle riman asettaa.

Tässä nyt noita ehdokkaita on "pörrännyt", jos niin voi sanoa.
Se pakkaa joskus vituttamaan, kun menee kaffettelemaan jonkun uuden naaman kanssa, ok, mukava on ja juttu luistaa, mutta se "The Thing" puuttuu. Kun sanon kohteliaasti, että jatketaan vain kavereina, toinen kiskoo vähintään melonin nenäänsä. Siinä kohtaa ei rehellisyys tunnu palkitsevan.

Ei minulla ole kovinkaan isoja vaatimuksia.

Mies, jonka kainaloon käpertyä, kun päivä on murjonut, joku - jota pitää hyvänä tavalla tai toisella.
Mies, jolla on itseluottamusta, auktoriteettiä, tietää mitä haluaa ja ottaa sen myös. Hissukka mun kanssa ei pärjää, sen verran räiskähtelen välillä, että miehen pitää pysyä ja uskaltaa rauhoittaa minut silloin.
Muutenhan olen silkka enkeli. 

Tiedän mitä on omistaa materiaa, se ei tuo onnea, vaan kateellisuutta ja ongelmia.
Raha helpottaa elämistä, mutta ei sen enempää. Nyt downshiftanneena elämä on paljon antoisampaa ja onnellisempaa.

Elämän onni löytyy pienistä asioista.
Usein se onni tulee vastaan silloin, kun sitä vähiten odottaa ja ihan toisessa muodossa 

[miss_ridinghood]

Mutta ei miehen komia tartte olla, itse asiassa mielummin ei, koska minä en jaksa kilpailla missien kanssa. Riittää, jos on pitkä tukka ja parta. Eikä nyt herrannimessä rikas, sitä pyrkyreitten määrää sitten..! Riittävän vaurauden merkki on, jos mies raaskii ostaa kerralla kahta erinmakusta Aino-jäätelöä. Ei mulle tartte elämäänsäkään omistaa, kunhan haluaa mun persettä ylivoimaisesti eniten.

Juuri näin. Tosin pitkän tukan ja parran kanssa voin tehdä kompromissin. Tai ainakin sen pitkän tukan.

Hauskaa tietty voi pitää, mutta vakavan parisuhteen kohdalla en halua enää tyytyä vähempään.

[Isrika]

Siitähän se on kiinni täysin paljonko itse vaatii.
Sänkyseuraa löytyy naisille aina, mikäli he sitä tahtovat. Tämä on yleensä omasta viitsimisestä kiinni. Ehkä se oma vaatimustasokin voi jonkin verran himmata, jos esim baarista ei löydy kuin yksi mies joka vastaa ulkonäkökriteereitä.
Itse tuossa kompastelen sen viitsimisen kanssa. Paljon helpompaa ja mukavempaa hyväksikäyttää niitä, jotka on jo kerran hyväksi havainnut. 

Parisuhde taas... Taas se vaatimustaso. Tässä pitäisi ehkä osata joustaa itsekin, mutta kun ei huvita. Hiljattain jouduin antaa parille vaniljamiehelle, rakkaille ystäville, pakit. He eivät pysty tarjota sitä mitä tarvitsen ja haluan seksielämässä, eikä kumpikaan mustasukkaisuuteensa kanssa taivu siihen, että saisin sen hakea muualta.
Sen verran olen seksin perään kuitenkin, että parisuhde ei voi toimia ilman hyvää seksiä. Vaikka sitten sitä luvan kanssa haettua ulkopuolista. Ja olisihan sen vaniljaisenkin version oltava hyvää.

Mitä vanhemmaksi tulee, sen hankalammaksi tämä tuntuu menevän. Oma vaatimuslista kasvaa ja joustavuus vähenee.

[d20]

... Se pakkaa joskus vituttamaan, kun menee kaffettelemaan jonkun uuden naaman kanssa, ok, mukava on ja juttu luistaa, mutta se "The Thing" puuttuu. Kun sanon kohteliaasti, että jatketaan vain kavereina, toinen kiskoo vähintään melonin nenäänsä...

Juu. Mulla on sellainen ongelma että en oikein pysty kiinnostumaan kenestäkään netin kautta enkä jaksa sitä pitkäveteistä alun viestienvaihtoa mitä teet työksesi aijaa voivoi plääplää. Pitäisi tavata ihan kaikki, ja siinä on sitten se, etten jaksaisi lässyttää niiden "väärien" kanssa yhtään pidempää kun on pakko. Noin viisi minuuttia kuitenkin riittää analyysiin viittiikö tuota kattella enempää.

Olen vähän erakkoluonne ja inhoan small talkia niin se tutustumisvaihe voi olla kivulias, toisaalta jos se tuntuu tosi pahalta niin pitäisi ymmärtää heittää pyyhe heti kehään. Mulla oli johonkin parikymppiseksi olevinaan joku miestyyppi mutta sittemmin olen huomannut ettei semmoista voi olla. Varsinkaan ulkonäköön liittyen, tuntuu että kaikki mieheni ovat olleet ihan satunnaisen näköisiä. Paitsi etten kestä itteäni lyhyempiä ukkoja ja olen itse aika pitkä.

Joitain suuntaviivoja voisi olla esimerkiksi ulkoilusta ja eläimistä pitävä, maalla viihtyvä, no pitkä, intohimoisesti seksiin suhtautuva, omillaan toimeentuleva ihminen.

[Karhukolmonen]

Minusta tuntuu, että yhteiskunnassa ei riitä ongelmaksi enää vain se, että keillä on seuraa vaan myös se, että ketkä saavat seuraa kenestäkin hakea. En nyt tarkoita, että yläasteen pihalla karkkipussi taskussa juoksentelun pitäisi olla ihan ok kolmekymppiselle miehellekin tai törkeyksien huutelu naisille olisi kohteliasta, mutta minusta tuntuu, että ihan rehellistä seuranhakua pidetään jotenkin epäsopivana.

[submit]

mutta minusta tuntuu, että ihan rehellistä seuranhakua pidetään jotenkin epäsopivana.

Missä tai miten olet kokenut tällaista?

[Karhukolmonen]

mutta minusta tuntuu, että ihan rehellistä seuranhakua pidetään jotenkin epäsopivana.

Missä tai miten olet kokenut tällaista?

Täytyy myöntää että juuri nyt ja yksin kotona kevyen surumielisyyskohtauksen kanssa. "...määrä mun on olla lajini viimeinen..." kun toivun pikku hiljaa. Mutta asiallisesti ottaen minusta on kummallisempaa mennä sinkkubaariin jauhamaan small talkia kuin etsimään ja lähestymään ihmisiä.

Asiaan liittyen muistan akuankkamaisen sattumuksen ruotsinlaivalta muutaman vuoden takaa. Menin baariin alkuillasta ja baari oli vielä melko tyhjä. Kolmen nuoren naisen porukka istuskeli pöydässä ja tyyräsin lähelle suht selvänä (oikeasti) ja hyvin pukeutuneena. Yksi naisista kiinnosti minua eritoten ja puhuinkin hänelle. En nyt muista verbaaliakrobatiaani, mutta ilmaisin, että hän on viehättävä ja halusin viedä hänet tanssimaan toiseen baariin jossa bändi vielä soitti. Tai vaikka syömään. Puhe katkesi ja kaikki kolme tuijottivat minua hetken kuin olisin pudonnut taivaasta. sitten yksi naisista, ei siis hän jolle puhuin, kivahti minulle että "Se on varattu!" Odotin edelleen ensimmäisen vastausta. "E-emmä taida..." No, toivotin hyvät illanjatkot ja nousin. Kun olin päässyt hieman kauemmaksi yksi naisista sanoi että "en ole ikinä nähnyt noin paljon testosteronia kerralla!" Minusta se oli kohteliaisuus.

Ei silti, virittelen tässä seuranhakujuttuja huonolla menestyksellä mutta en oikein haluaisi kuunnella mitään neuvoja naisten pokaamisnikseistä normaalin hyvän käytöksen lisäksi. En halua sumuttaa tai manipuloida ketään millään ihme tekniikalla. Joten jos lähestyn jotakuta ja ilmaisen haluavani hänen seuraansa niin on ihan ok jos se ei käy tai ei kiinnosta, en minä suutu mutta en minä sitä SAATANA SENTÄÄN MILLÄÄN PAHALLA KYSELE! ON SE IHME KUN EI RIITÄ REHELLINEN JA VAHVA LIITTOLAINEN JOKA HUOMIOI, PITÄÄ SANANSA JA JOLLA ON MIELIKUVITUSTA! Varmasti en opettele sen lisäksi mitään psykologisia soidintansseja perkele. Kunhan vain haluaisin jonkun syliin.

[-katy-]

Asiaan liittyen muistan akuankkamaisen sattumuksen ruotsinlaivalta muutaman vuoden takaa. Menin baariin alkuillasta ja baari oli vielä melko tyhjä. Kolmen nuoren naisen porukka istuskeli pöydässä ja tyyräsin lähelle suht selvänä (oikeasti) ja hyvin pukeutuneena. Yksi naisista kiinnosti minua eritoten ja puhuinkin hänelle. En nyt muista verbaaliakrobatiaani, mutta ilmaisin, että hän on viehättävä ja halusin viedä hänet tanssimaan toiseen baariin jossa bändi vielä soitti. Tai vaikka syömään. Puhe katkesi ja kaikki kolme tuijottivat minua hetken kuin olisin pudonnut taivaasta. sitten yksi naisista, ei siis hän jolle puhuin, kivahti minulle että "Se on varattu!" Odotin edelleen ensimmäisen vastausta. "E-emmä taida..." No, toivotin hyvät illanjatkot ja nousin. Kun olin päässyt hieman kauemmaksi yksi naisista sanoi että "en ole ikinä nähnyt noin paljon testosteronia kerralla!" Minusta se oli kohteliaisuus.

Ei silti, virittelen tässä seuranhakujuttuja huonolla menestyksellä mutta en oikein haluaisi kuunnella mitään neuvoja naisten pokaamisnikseistä normaalin hyvän käytöksen lisäksi. En halua sumuttaa tai manipuloida ketään millään ihme tekniikalla. Joten jos lähestyn jotakuta ja ilmaisen haluavani hänen seuraansa niin on ihan ok jos se ei käy tai ei kiinnosta, en minä suutu mutta en minä sitä SAATANA SENTÄÄN MILLÄÄN PAHALLA KYSELE! ON SE IHME KUN EI RIITÄ REHELLINEN JA VAHVA LIITTOLAINEN JOKA HUOMIOI, PITÄÄ SANANSA JA JOLLA ON MIELIKUVITUSTA! Varmasti en opettele sen lisäksi mitään psykologisia soidintansseja perkele. Kunhan vain haluaisin jonkun syliin.

Jos tästä tajuilin jotain,niin tuli mieleen,että onhan se aika kummallinen tilanne,että pitäisi hakea kumppania ikäänkuin ei hakisikaan. Jotenkin mystisesti esittää,että "olen ihan tyytyväinen itseksenikin,mutta jos nyt jostain sattuisi irrota jotain,niin en pane hanttiin".
Lisäksi sitten tuo,että pitäisi mennä ihan itsenään juttelemaan ja tekemään tuttavuutta tuntemattomiin ihmisiin, niin hui- Nostan hattua sinulle Karhukolmonen ja toki kaikille,jotka asiallisesti käyvät juttusille,ilman tuota Pahaa Tarkoitusta.
Mulla ei rohkeus riitä alkaa tuosta vain jutuille,paitsi ihan ilman seurahakua voin kyllä jutella vaikka bussipysäkillä ja tämä on ollutkin lisääntymään päin,mulle jutellaan ja meikä höpisee jotain säähän liittyvää tms. 

[Karhukolmonen]

no joskus noin käy mullekin. Siis lähes aina. Mutta en mä siitä muuta seuraa saa kuin korkeintaan Ranen (nimi muutettu) himaani jatkamaan juttua 

[Underworld]

Itseluottamus(ja samanaikaisesti ei liian ylpeä)on oman analyysin mukaan varsin tärkeää. Oli aihetta sivuava keskustelu joku kuukausi sitten yhden tutun naisen kanssa. Henkilö elää nykyisin vakiintuneesti, mutta vauhdikkaita vuosia takana. Ihan kivannaköinen, mutta suhteessa hyvään menekkiin ja kysyntään kuitenkin melko tavallinen. Tämän pointin itse tiedostaen kommentoi:" No kun minä vaan luotan itseeni, jos päätän iskeä jonkun liikennevaloissa niin sehän jumalauta tapahtuu!" 

Ja vaikka tämä viittaa ehkä enemmän lyhyisiin hurvitteluihin, ainakin itse ajattelen, että sama periaate pätee vaikka puhuttaisiin vakavamielisemmästä seuran hakemisesta: sitä saa mitä haluaa ja uskoo saavansa

[vorona]

Joten jos lähestyn jotakuta ja ilmaisen haluavani hänen seuraansa niin on ihan ok jos se ei käy tai ei kiinnosta, en minä suutu mutta en minä sitä SAATANA SENTÄÄN MILLÄÄN PAHALLA KYSELE! ON SE IHME KUN EI RIITÄ REHELLINEN JA VAHVA LIITTOLAINEN JOKA HUOMIOI, PITÄÄ SANANSA JA JOLLA ON MIELIKUVITUSTA! Varmasti en opettele sen lisäksi mitään psykologisia soidintansseja perkele. Kunhan vain haluaisin jonkun syliin.

No just näin.

Asiasta viidenteen: onkohan kukaan ns. pelimies ikinä oikeesti saanut ketään mimmiä vonksattua jollain mystisellä kikkakolmosella? Henk.koht. (ja muistaakseni) omalle kohdalle sattuneet psykologiset soidintanssijat ovat olleet lähinnä myötähäpeää herättäviä. Toki asiaa voi vaikuttaa sekin että meitsi tod.näk. vetää puoleensa korkeintaan puulaakisarjan playereitä