Kirjoittaja Aihe: Kuinka täytätätte sessiotarpeenne jos ei ole sessiokumpania olemassa?  (Luettu 9195 kertaa)

-katy-

  • Vieras

Sehän on ihan oma valinta ja riippuu tyypistä. Suurimmalla osalla varmastikaan mentaliteetti ei ole se, että ihmiseen tutustutaan ensisijaisesti instant-panemisella. Tai jos näin onkin, niin todnäk ovat lähinnä hoitoja. Mutta toki on just niitäkin, jotka hakevat vain yhtä asiaa tai sitten niitä, jotka ajoittain hairahtuvat. Rohkenisin väittää, että suurimmalla osalla on silti se ajatus pohjalla, että tyyppi on jollain tavalla kiinnostavakin. Eikä siis pelkästään se, että voisi olla seksimielessä kivaa.

Mulle on tullut pikemminkin tästä skenestä kuva, että monilla on asenne, että väliäkö sillä, miten jonkun kanssa menee arvot ja maailmankatsomukset yksiin, sessioidaan nyt vaan. Käsitykseni toki saattaa olla virheellinen.

Itse en ihan noin karkeasti ole asiaa kokenut,mutta en väitä mitään- Ainakin kännissä jää tutustumiset hieman hatariksi,vaikka sitten olisi helpompi mennä heti pedin kautta. Tää ei ole vähimmässään määrin mitää moralisointia, koska jokainen tekee niin kuin itselle sopii ja mitä tietää haluavansa ja hakevansa.

Yksi syy miksi alunperin tänne BDSM-maailmaan "eksyin",oli ajatus, että tässä ehkä mietitään asioita vähän enemmän kuin pintapuolisesti ja että sitoutumisen taso olisi syvempää kuin viikonloppu-lihatiskeillä. Mene ja tiedä, ainakin monta tunnen jotka eivät vaihda kumppania/kumppaneita kuin paitaa ja eipä se mulle kuulu,vaikka vaihtaisikin. Se vähän auttaa/auttaa vähään, kun tietää itsensä, että minkätyyppinen on olemisessaan

windmillsw

  • Vieras
Mukaville skenen sisäisten ihmisetn välille voi jopa muodostua etäsessio-suhde ihan vain ilman tapaamistakin...
etätehtäviä voi jakaa ja saada kiksejä molemmin puolin myöskin ihan vain käskyttämällä ja tottelemalla.

klipklop

  • Vieras
Mulle on riittänyt mielikuvitus, joka helposti selättää valtaosan kokemistani rl-sessioista.

asterdisa

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 14
  • Takana loistava tulevaisuus.
  • Galleria
Hurjan pitkään on pärjännyt hienoilla muistoilla.. ja kyllähän sydän jyskyttää vieläkin, kun kohdalle osuu joku jäätävä tallenne informaation valtatiellä.

Kaipaanko jotakin oikeaa? Ehdottomasti.

Pohja

Kuinka täytätätte sessiotarpeenne jos ei ole sessiokumpania olemassa? 

XHamster on ystävä.

Mari

  • Vieras
Eiköhän ne täyttämättä silloin jää... Muistolla pärjää suht pitkälle mutta kaipuu sessiointiin pysyy. Sitten purataan sitä turhautumista jollain keinoin.

Nick

  • Vieras
Vanilijalla.

eugénie

  • Vieras
Meen pururadan viereiseen puskaan venttaamaan että seuraava kumppani hölkkää paikalle.
Pimee tulee aikasemmin, yöt pitenee... metsästyskausi!  :o

Hahhah, tässä on sitä asennetta. Niillä hölkkääjillä on kuitenkin melkein aina raiskaus- ja kidutusfantasioita, vaikka ne eivät aina sitä myönnä tai itse (vielä siinä vaiheessa) tajua. ;D

Chimene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 131
  • ei enää etsi, sillä löysi.
  • Galleria
Harrastamalla vierihoitolajeja, joissa saa fyysistä kontaktia ihmisiin. Musiikin tahtiin ja ilman sitä. Toimii joskus liiankin hyvin, ja pehmentää päätä, mutta eipä sinne sisään kukaan osaa katsoa ja tiedä mitä siellä tapahtuu. Mun havaintoni, ajatukseni ja muistikuvani tilanteesta eivät voi loukata ketään niin kauan kun käyttäydyn tilanteeseen sopivan asiallisesti. Tietenkään en oikeasti suunnittele minkäänlaisia noloja lähestymisyrityksiä jonkun suhteen, vaikka pitäisinkin niin henkilöstä kuin hetkellisestä läheisyydestä hänen kanssaan.

Vieläkin onnellinen eilisestä maahan viennistä, hetkeksi juuri sellainen olo mistä pidän, yhtä aikaa säikähtänyt, täysin avuton mutta myös turvallinen ja luottavainen, meni pää niin sekaisin että hyvä kun pääsin sen jälkeen matolta pystyyn : D Meni koko ilta jälkifiiliksissä leijaillessa... Kaipa tilanne sitten lipesi vahingossa mun kannalta katsottuna vaatteet päällä sessioinnin puolelle sitten, mutta ei hävetä eikä kaduta.     

Des

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 108
  • Dom & fettari
  • Galleria
Onneksi omissa taipumuksissa on puolet fettaria. Sen lajin "sessioksi" riittää kävelyretki keskustassa syyssäällä. :love:

Norja

  • Vieras
EN MILLÄÄN. Mä en mielelläni käytä koko sanaa sillä sessio eli istunto on niin kaavamainen jo sanana. Mun tekee ajoittain tosi paljon mieli tehdä sitä pahaa mitä mä en kovin usein voi tehdä enkä varmaan koskaan niin raakamaisesti kun sisälläni haluaisin. Voi olla etten koskaan saa täysin tyydyttävää kokemusta sadomasokistiselle himolleni joka ei liene täysin konsensuaalistakaan tai edes tervettä kinkyskaalan mukaan. Muutama masreri voisi käydä tarkoitukseen hyvin, mutta ne tuppaa olemaan vanhan kansan heteroita ja ei niin seksuaalisesti kiinnostavia muutenkaan yleensä. oho, menipäs fantasiapuolelle. No kun tuli avattua lärvi niin kerrotaan sitten että mua kiinnostais sessio komean ja isokyrpäisen miehen kanssa niinkuin olen itsekin ja tarttis kestää sikamaista raakuutta vähintään se puoli tuntia putkeen, mutta mielellään 45 min ja mielellään niin että mukana olisi toinen D, nainen. Lihaksia pitää olla mutta ei saa olla läski. rasvaprosentti mahd pieni mutta isosta kyrvästä sais anteeks vähän Lyhyet hiukset tai ajellaan.

Oho. Tätä vois luulla deitti-ilmoksi mutta sitä se ei ole.  O:-) :love:

Mei

Tuskastumalla aivan järjettömän pahasti.
Tämä on myös minun metodini.

kohtaaminen

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 50
  • Kohtaamisesta yhteyteen
  • Galleria
Jos noin moni on vailla sessioseuraa, niin jako kahteen vain ja iloisesti sessioimaan!

Yksi

Zenith

  • Vieras
No nyt ihan tuskastuin tästä. Kun on ollut vaikeeta kestää - juuri opittuani systeemistä jotain - lyhyemmätkin tauot, niin mitä v***ua mä teen, kun bänät tulee kuitenkin. Painan villasella koko jutun ja maadun voikukkia ja vuohenputkia ruokkimaan pellolle??