Baarin kannatusmaksut
Kaikki suhteet, ja polysuhteet ehkä erityisesti, vaativat avoimuutta, neuvotteluja ja kykyä sanoittaa omia tarpeita. Se on minusta myös polyyden hyvä puoli, että ei lähdetä suhteeseen oletusten ja normien pohjalta, vaan aidosti omista tarpeista käsin. Ainakin ideaalitilanteessa.
Sillä on aika paljonkin merkitystä että millaista suhdetta etsii. Onko se vain fwb, satunnainen sessiokaveri vai rakkaussuhde. Itse näen omalla kohdallani ongelmallisena sen että mikäli monona lähtisin rakkaussuhteeseen henkilön kanssa jolla olisi useita rakkaussuhteita, tulisiko omat tarpeeni tyydytettyä. Jos esim. tämä henkilö asuisi jonkun kanssa ja olisi vaikka perhettäkin niin voisiko hän silti viettää mun kanssa öitä ja tulla lohduttamaan kun tarvitsen sitä? Ja miten samalla viivalla itse olisin suhteessa muihin rakastettuihin? Kyllä sekin tuntuisi ikävältä että vaikkapa oma yhteinen aika peruuntuisi jonkun toisen vuoksi. Mitäpä jos itse vaikka haluaisinkin asua rakastamani ihmisen kanssa? Nämä kaikki on hypoteettisia skenaarioita mutta esim. tämänkaltaisia tilanteita olen miettinyt enkä usko että omalta osaltani voisin päästä itseäni tyydyttävään kompromissiin. Vastaan on myös tullut vaniljaliitossa olevia jotka ovat houkutelleet suhteeseen kanssaan. Jos mä toivon suhteelta rakkautta ja kumppanuutta ja myös fyysistä yhdessäoloa ja läheisyyttä niin yksikään varattu ei ole pystynyt mulle perustelemaan miksi mun kannattaisi lähteä sellaiseen suhteeseen kun selvää on että esim. jouluja mun kanssa ei tultaisi ikinä viettämään.Mielenkiintoista olisi kuulla kokemuksia ja ajatuksia siitä että kuinka konkreettisesti rakkaudelliset useammat suhteet toimivat. Onko niissä hierarkioita, mitä jos useammalla rakkaalla on yhtäaikainen kriisi? Miten päättää kenen kanssa asuu (onko sillä merkitystä kuka oli ensin)? Tai jos on mono ja suhteessa polyn kanssa niin minkälaiset omat arvot ja toiveet on ja miten suhtautuu esim. tälläisiin asioihin joita mainitsin?Kaikki ei varmaankaan ole yhtä ”tarvitsevia” kuin itse olen, onnistuisiko edes minun tyyppisen ikinä ollakaan suhteessa polyamorisen kanssa?
Sulla on selvästi tosi paljon kysymyksiä nimenomaan polyydestä, ja ihmiset eivät ehkä tässä ketjussa ala näin spesifeihin kysymyksiin vastaamaan. Suosittelen avaamaan tästä erillisen ketjun. Kuulostaisi siltä että vaikka vannotkin monouden nimeen, jokin polyydessä kuitenkin kiehtoo kun olet näin paljon miettinyt. Aiheesta on myös kirjallisuutta, jotka auttavat avaamaan.En itsekään jaksa alkaa tässä enempää avaamaan mutta ei polysuhteessa eläminen välttämättä tarkoita kompromisseja, pettymyksiä, peruuntuneita menoja tms. Ne ovat tavallisia suhteita joissa kaikkien tulee olla onnellisia ja saada mitä haluavat.
Lainaus käyttäjältä: notreallyhere - 01.02.2020, 12:04Sulla on selvästi tosi paljon kysymyksiä nimenomaan polyydestä, ja ihmiset eivät ehkä tässä ketjussa ala näin spesifeihin kysymyksiin vastaamaan. Suosittelen avaamaan tästä erillisen ketjun. Kuulostaisi siltä että vaikka vannotkin monouden nimeen, jokin polyydessä kuitenkin kiehtoo kun olet näin paljon miettinyt. Aiheesta on myös kirjallisuutta, jotka auttavat avaamaan.En itsekään jaksa alkaa tässä enempää avaamaan mutta ei polysuhteessa eläminen välttämättä tarkoita kompromisseja, pettymyksiä, peruuntuneita menoja tms. Ne ovat tavallisia suhteita joissa kaikkien tulee olla onnellisia ja saada mitä haluavat. Joo, näin on. Siksi tuossa alemmassa mainitsin että kysymyksiä sikiää. Olen luontaisesti utelias eli se että olen kiinnostunut tietämään miten joku asia toimii ei tarkoita että itse siihen olisin valmis. Lähinnä koen että monisuhteisuus on pinnalla ja tunnen polyja mutta en sellaisia joilla olisi sama elämäntilanne kuin itsellä. Ja jotenkin ehkä koen painetta että pitäisi olla poly tai pystyä hyväksymään monisuhteisuus jos meinasi ikinä mitään suhdetta löytää (ja en missään nimessä kritisoi monisuhteisia, jälleen kerran vain omasta näkökulmasta). Tiedän kuullostaa ehkä tyhmältä mutta kun kaikki muut ympärillä löytävät seuraa monin kappalein, se tuntuu itsestä vähän lannistavalta vaikkakin ymmärrän että lähtökohdat ja tarpeet ovat varmasti ihan erilaiset kuin itsellä.Lemmikin kirjoitukseen pystyin samaistumaan.
Availehan uutta ketjua niin jatketaan keskustelua!
Jos on pakko olla parisuhteessa vain sen takia, että pelkää olla yksin, kannattaa minun mielestäni tutkia itseään syvemmästi. Tuntemalla itseäsi paremmin myös mahdolliset parisuhteilut onnistuvat paremmin.
Samanlaisia ajatuksia on pyörinyt myös omassa päässäni tämän vuoden puolella. Sessiosuhteita - seksiä - on helppo saada kinkymaailmassa. Kertasessioita tai pidempiä fwb-järjestelyjä joissa olet toiselle se himon kohde - muttet rakkauden. Vapaamielisenä pääset pitkälle - eihän sinun tarvitse valita mitään tai luopua mistään. Saati sitoutua. Voit ottaa yhden sieltä, toisen tuolta - vaikka kaikki kerralla ja yhdistellä itsellesi sopivia ihmis- ja suhdekomboja. Mahtavaa!Mutta entäpäs kun oletkin kinkynä mono tai "monoisa" tai tulee hetki jolloin sessioinnin sijaan kaipaatkin sitoutumista, parisuhdetta ja tunteita? Jonkun joka hoitaa aftercaren muillakin kuin kaverillisilla "välittämis"tunteilla ja jää paikalle pyörimään session/touhun jälkeenkin. Jonkun jolle soittaa dropissa ja joka oikeasti haluaa kuunnella - ei vain hoitaa "velvollisuuttaan" vastuullisena alistavana osapuolena. Jonkun joka on muutakin kuin kylmä kivikasvo joka käy kun käy ja sitten taas katoaa kunnes taas palaa.Sitä Oikeaa odotellessa moni parisuhdetta etsivä kerää historiaansa suhteita mitkä ovat "complicated" koska ne eivät syystä tai toisesta täytä 100%:sesti kummankaan toiveita tai vaatimuksia. Tai sitä itse parisuhteen mahdollisuutta. Toisen tai molempien sitoutumattomuus, eriävät karkkilistat, välimatka tai sitten se sessio tai pari kuussa ei vain riitä tyydyttämään nälkää ja kontaktimäärää, mutta silti roikutaan suhteessa - muutenhan saattaisi jäädä kokonaan ilman. Siinä on pohdinnan ja itsetutkiskelun paikka.Jos jätetään varsinaiset polykuviot ja kaverikuviot pois laskuista, varovasti veikkaan että monissa "tunteettomissa" ja parisuhteeksi määrittelemättömissä "jutuissa" on loppujen lopuksi kyse siitä että toinen - tai kumpikaan - osapuoli ei uskalla tai edes tahdo tuoda niihin mukaan tunteita. Miksi? Koska ilman tunteita on "helppoa" ja "draamavapaata". Jos asettaa itsensä alttiiksi ja tunnustaa tunteensa, saati alkaa nimittää touhuilua parisuhteeksi, kehtaa pyytää monoa, se toinen osapuoli saattaakin kauhistua ja lopettaa. Antaa sitä monoa monon kuvana takalistoon ja kirmata karkuun vauhdilla. Apua, eihän mistään tällaisesta ollut puhetta!?! Tunteet eivät kohtaakaan himoista ja kemioista huolimatta. Rohkeus ei riitäkään antaa itsestään kaikkea. Se jokin vielä hetki sitten sessioinnista/touhuilusta saatu hyvä muuttuu, turmeltuu tai hajoaa palasiksi ikuisiksi ajoiksi. Kauhuskenaariota välttääkseen on helpompi olla etäinen ja kylmä, olla antamatta itsestään ihan kaikkea, vaikka kaiken antamalla saattaisikin saavuttaa vielä syvempiä ja herkempiä alistamisen/alistumisen tasoja.Väitän että pannan kantaminen ja Omistettuna oleminen, tuntuu erilaiselta tunteilla ja tunteitta. Voiko tilanteessa, jossa toinen on kylmä ja tunteeton, omaa useita subeja tai on siviilistatukseltaan varattu, olla samaa tunnetta Omana olosta kuin tilanteessa, jossa Omistaja On Se Yksi Ja Oikea jolle olet Hänen Kaikkensa? Miltä mahtaa tuntua Omistajasta jonka subi on moninkertaisesti omistettu? Onko toinen todella Oma jos on olemassa muitakin Omia tai muita Omistajia? Tokihan polykuviot tuonkin mahdollistavat, voi ajatella että on silti se Tärkein tai hyväksyä sen että on yksi useasta Tärkeästä. Asenne ja suhtautumiskysymys kai tuo pitkälti on, ajattelee, kunnes pitkään asiaa pohdittuaan huomaa, että ei vain voi taipua. Sessioida voin vaikka puolen maailman kanssa kerralla mutta jos minut haluat kaikista syvimmin omistaa olen mono, tarvitsen tunteet, enkä siitä saappaaksi tai flip flopiksi muutu. Tunteeton omistussuhde kuvastaa lähinnä vakiintunutta sessiosuhdetta, pelkkää valtasuhdetta, mikä kokemukseni mukaan jättää vielä aika kylmäksi ja etäiseksi kun sitä vertaa parisuhteessa tapahtuvaan omistukseen ja omistettuna olemiseen. Omistautumalla vain yhdelle kinkylle kerrallaan, tunteilla, päästää toisen hyvin lähelle, asettaa itsensä herkille ja herkäksi. Astuu areenalle ja ottaa mahdollisuuden siihen että ottaa turpiin ja kunnolla - tunnepuolella. Mutta se saattaakin olla sen arvoista. Kevyempi sessiointi pitää draamavaaran (ainakin näennäisesti) kauempana, mutta miltä tuntuu kun toinen aina kerta toisensa jälkeen poistuu viimeistään aftercaren (mikäli sellaista tarjotaan) jälkeen? Miltä tuntuu kun sisin huutaa halia, toista ihmistä vierelle sub dropin aikana? Moni mahtaa noina yksinäisinä hetkinä miettiä, onko tunteeton sessiointi sittenkään se hyvä vaihtoehto itselle. Kuitenkin pelko olla raadollisesti ja kokonaan täysin yksin - vailla minkään sortin kinkyilyä - saa tunteellisen monon palaamaan sessiointiestradille yhä uudestaan ja uudestaan - sub droppi-itkujen kera.