BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: bowowl. - 20.02.2024, 22:14
-
Meidän ala-asteella leikittiin joka vuosi lipunryöstöä. Lyhyesti: Kaksi joukkuetta, kaksi aluetta, kumpikin joukkue piilottaa alueelleen lipun. Voittajajoukkue on se, joka saa ekana haltuunsa vihollisen lipun. Jos jää kiinni vihollisen alueella, jää vangiksi. Ja viedään vankilaan.
Muistan ihmetelleeni ihan tosissani, että miksi se vangiksi jääminen on minusta niin kivaa, ja miksi se on mulle suurin syy olla innostunut lipunryöstöstä. Miksi sydän hakkaa ja kehon läpi menee lämpöisiä väreitä? Vasta aikuisena olen tajunnut, että kokemani tunteet olivat jo silloin seksuaalisia, vaikkei mulla ollut niille mitään kontekstia. Yhä edelleen tykkään jäädä vangiksi. ;)
Onko teillä lapsuusmuistoja, joissa kinkypersoonan herääminen näkyy?
-
Juu, tuttu tunne, ja tämä, tai yleisemmin pervoksi kehittymisen tarina, on asia jota mielenkiinnosta kysyn usein treffeillä kinkyjen kanssa. Monilla on vastaavia esi- tai varhaisseksuaalisia muistoja. Itsestä tuntui lapsuudessa kivalta tulla sidotuksi esim. puuhun juuri jossain rosvot-poliisit-leikeissä. Näin vanhempana rooli on muuttunut enemmän sitojaksi, mutta molempi parempi!
-
Tuttu juttu minullekin. Olin leikeissä usein vanginvartija, poliisi, tai joku muu kurinpitäjä. Taisinpa olla joskus orjakauppiaskin :)
Sitominen ja muu alistaminen oli jo silloin minulle mieleistä puuhaa.
Olen myös ollut kiinnostunut tekniikasta ihan pikkulapsesta alkaen, ja suunnittelin erilaisia panokoneita jo noin kymmenen vuoden ikäisenä.
Samat jutut kiinnostavat minua edelleenkin.
-
Tästä ketjusta löytyy aika paljon juttua samansuuntaisella otsikoinilla:
https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=28397.0