BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: baarimikko - 05.07.2023, 15:22
-
Olen polyamorisessa ENM avioliitossa elävä vähän yli neljäkymmentävuotias mies.
Mulla on vaikeita tunteita liittyen vaimon kinkyilyyn. Kirjoittelen tänne ehkä mahdollisen vertaistuen vuoksi, mutta ehkä myös selventääkseni ajatuksiani.
Meidän suhde alkoi monogaamisena, mutta muuttui "don't ask, don't tell" tyyliseksi avoimeksi suhteeksi pari vuotta seurustelun alun jälkeen. Vaimolla oli tuolloin diagnosoimattoman kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoksi silloin tällöin hyvin seksuaalisesti aktiivisia hypomaanisia kausia ja yhden tälläisen kauden aikana tulin kerran töistä kotiin aiemmin ja löysin vaimon meiltä toisen miehen kanssa.
Saimme käsiteltyä kriisin ja avasimme suhteemme, pyynnöstäni dadt-tyyliin. Olin tuolloin epävarma seksualisuudestani, enkä ollut valmis kohtaamaan vaikeita tunteita ylipäätänsä. Tuo järjestely toimi meille tosi hyvin monta vuotta. Itse nautin vapaudesta kohdata muita ihmisiä, mutta yleensä nuo omat kohtaamiset olivat seksityöntekijöiden kanssa. Se toimi mulle tosi hyvin. En ollut valmis mihinkään rinnakkaiseen suhteeseen välttääkseni hankalia tunteita, enkä kaivannut enempää ystäviä. Satunnainen maksullinen seksi oli minulle tähän juuri oikea tapa toteuttaa itseäni.
Aloitin terapian kolmisen vuotta sitten perhepiirissä ilmenneen vakavan hyväksikäyttötapauksen takia ja hyvin pian tajusin, että minun olisi syytä myös kohdata lapsuuden traumani, jotka syntyivät vanhemman itsemurhasta. Pikkuhiljaa aloin olla valmis kohtaamaan tunteeni ja sain terapiasta paljon työkaluja joiden avulla käsitellä vaikeita asioita elämässäni.
Pääsimme yksilöterapiani kautta myös pariterapiaan ja siitä oli todella paljon apua suhteellemme. Monia solmuja saatiin auki ja luottamuksen ilmapiiri parani. Pystyimme pitkästä aikaa kommunikoimaan kunnioittavasti ja avoimesti toisillemme.
Pikkuhiljaa vaimoni alkoi avautua omista kinkyistä kokemuksistaan. Minusta oli todella ihana kuulla minkälaisia seikkailuja hän oli saanut kokea. Se oli myös todella kiihottavaa. Oma kiinnostukseni kinkyilyyn myös alkoi tästä.
Vaimoni oli joskus vuosia sitten ehdottanut että kokeilisimme seksin aikana köysiä, mutta en ollut tajunnut kuinka tärkeästä asiasta oli kyse hänelle, enkä silloin osannut vastata hänen tarpeisiin. Silloin hän oli tehnyt päätöksen että alkaa itsenäisesti tutustumaan bdsm maailmaan. Tämä tapahtui siis täysin meidän suhteen sääntöjen mukaisesti ja eettisesti toimien.
Tämä selvisi minulle muistaakseni viime kesänä / syksynä ja tulin asiasta todella surulliseksi. Koin että vaimoni ei luottanut minuun tarpeeksi että olisi halunnut minun kanssa kokeilla näitä asioita. Saimme tämänkin asian kuitenkin käsiteltyä ja olin ylpeä vaimostani joka toteuttaa seksuaalisuuttaan tahtomallaan tavalla.
Noihin aikoihin aloin seurata Jodelin avoinparisuhde ja kinky kanavia, koska aihe oli ajankohtainen elämässämme. Vaimoni oli jo kauan ollut aktiivinen Jodlailija.
Eräänä iltana näin avoinparisuhde kanavalla postauksen, jossa aloittaja kyseli, milloin avoin suhde on muuttumassa polyamoriseksi. Postauksen tekijä oli "täällä" ja tunnistin vaimoni kirjoitustyylin siitä. Postauksessa hän kertoi että oli tavannut miehen jonka kanssa hänellä oli suhde joka oli jo syventynyt ihastukseksi ja ehkä rakkaudeksi. He lähettelivät toisillensa hyvän yön viestejä ja aamuisin ensimmäiseksi herättyään kyselivät toistensa kuulumisia. Tiesin heti että kyse oli vaimostani ja illalla hänen kotiin tultuaan kysyin oliko postaus hänen. Vaimo vastasi myöntävästi ja siitä alkoi puolen vuoden intensiivikurssi omien vaikeiden tunteiden kanssa.
Sain vaimolta suunnattoman paljon apua asiaan, päivitimme suhteemme sääntöjä, juttelin myös tämän vaimon rakastajan kanssa ja sekin auttoi minua paljon. Pikkuhiljaa sain sisäistettyä sen, että tämä toinen suhde ei ole vaaraksi meidän primäärisuhteellemme.
Viime syksystä alkaen olen tämän kaiken keskellä myös hyväksynyt sen että minulla on omia kinkkejä ja tajusin vaimon toiminnasta, että se on ok alkaa toteuttamaan fantasioitaan. Kevään aikana olen saanut muutamia kohtaamisia sovittua ja leikkimisestä on tullut asia jota kaipaan.
Mutta samalla kun olen tutustunut tarkemmin kinkyilyyn ja lukenut muitten fantasioita netistä ja Jodelista, olen joutunut ajattelemaan myös vaimoni ja hänen rakastajansa D/s suhdetta.
Kesäkuun aikana olen tehnyt muistiinpanoja aiheesta ja vaikeimpana ajatuksena tällä hetkellä on se, että vaimoni olisi jonkun toisen miehen lelu.
Haluan, että vaimoni saa toteuttaa seksuaalisuuttaan juuri hyväksi katsomallaan tavalla, enkä halua rajoittaa hänen kokemuksiaan.
Vaikeaa tästä tekee kuitenkin se, että minulla ja vaimollani ei ole tällä hetkellä mahdollista leikkiä yhdessä. Siihen on monia syitä. Ensinnäkin elämme kiireistä lapsiperhe-elämää. Toiseksi meillä on ollut ongelmia suhteen aikana sen kanssa, että olen kokenut meidän välisen seksin tapana palauttaa yhteys välillemme. Minulla on ristiriitainen kiintymyssuhde ja ahdistun valtavasti jos koen että yhteys vaimon kanssa katkeaa. Näin käy usein kun hän näkee rakastajaansa. Viimeaikoina tosin olen oppinut jo kokemaan aitoa myötäiloa näistä tapaamisista. Tämä rakastaja kohtelee vaimoani hyvin ja auttaa häntä myös muilla tunne-elämän alueilla. Olen siitä kiitollinen hänelle. Joka tapauksessa, olen näistä em syistä käyttäynyt vaimon kieltäytyessä seksistä välillä hyvin huonosti. En tarkoituksella, enkä ole pystynyt muulla lailla käyttäytymään, koska historiani on mitä on. Eli jos olen ehdottanut vaimolle seksiä ja hän on siitä kieltäytynyt, olen tämän jälkeen ruvennut mököttämään tai olemaan surullinen tai muutoin henkisesti käyttäytynyt arveluttavalla tavalla.
Olen tästä ihan kauhean surullinen että olen näin toiminut. Onneksi olemme saaneet nyt keskusteltua asiasta ja teen töitä asian eteen. En halua toimia niinkuin olen joskus toiminut.
Tämä on siis se syy, että vaimoni kokee että välillämme ei voi (ainakaan vielä pitkään aikaan) olla bdsm leikkiä. Koska siihen saattaisi liittyä kokemuksia esim siitä, että jos haluaisin tehdä jotain vaimoni kanssa jota hän on tehnyt jonkun toisen kanssa, mutta sitten leikkiessämme vaimoni haluaisikin lopettaa, hän pelkää että ei pystyisi käyttämään turvasanaa kanssani, koska hänellä on kokemus siitä, että normiseksiä harrastaessa seksistä kieltäytyminen on johtanut epämieluisaan lopputulokseen. Ymmärrän tämän todella hyvin ja teen kaikkeni, jotta saisin vaimoni luottamuksen palautettua itseeni.
Mutta tämä on työtä jota minun pitää tehdä itse. Ensin hyväksyä tapahtunut. Sitten antaa itselleni anteeksi tapahtunut ja koittaa opetella parempi tapa.
Mutta koen silti suurta ahdistusta siitä, että en voi olla vaimoni leikkikumppani. Ahdistukseen liittyy hyvin paljon kateutta vaimon rakastajaa kohtaan, fomoa kaikesta kivasta mitä he tekevät yhdessä, mihin itse en pääse mukaan. Lisäksi tuntuu vaikealta se että tämä rakastaja olisi vaimoni omistaja ja herra tai vaimoni olisi hänen lelunsa. Nämä asiat eivät kuitenkaan kuulu minulle, vaan liittyvät heidän väliseen kanssakäymiseen. Mutta minun on vaikea saada näitä asioita päästäni pois pyörimästä.
Pahoittelut pitkästä postauksesta. Luulen kuitenkin että jo tästä oli paljon apua minulle, kun sain näitä asioita tänne kirjoittaa.
Kuulisin mielelläni, jos teillä muilla sattuu olemaan samankaltaisia kokemuksia.
-
Hyvä, että kirjoitit tänne. 💜 Aika varmaankin ja asian rakentava käsittely auttaa, ehkä jopa terapiakin. Seurakunnilta (en ole siis itse uskossa) saa uskontovapaata parisuhdeterapiaa. Kävin itse sellaisessa joskus ex-mieheni kanssa, ja koimme käynnit hyviksi. 🙏👍
-
Olet mielestäni käsitellyt asioita paljon ja on todella hienoa, että kirjoitit tänne. Pystyit hyvin avaamaan ajatuksiasi ja tunteitasi meille. Toivottavasti löydät keinoja ja keskustelun kautta myös vertaistukea foorumilta. Tunteet ovat välillä vaikeita käsitellä itsekseen. Kokemuksesta tiedän myös, että lähes kaikki monisuhteiset kokevat koko tunnekirjon ja suurin ero on, että kuinka niitä pystyy tunnistamaan ja käsittelemään.
Puhuminen tietysti suoraan vaimollesi kaikista näistä asioista ja tunteistasi on ensijaisen tärkeää. Yhdessähän muutenkin suhteenne säännöt, tavat ja rajat määritätte.
Kuten Sinnister jo sanoi, niin jonkinmoinen terapiakin voisi jo ihan keskustelun vuoksi auttaa. Monesti asiat pystyy kuutioimaan ihan uudella tavalla,kun niistä kirjoittaa tai puhuu muiden kanssa.
Voimia ja myös iloa kinkylöytöretkellesi!
-
Kiitos vastauksista!
Onneksi meillä on vaimon kanssa loistava keskusteluyhteys. Seksuaaliterapeutillekin on varattu jo aika. Pariterapiaa on myös takana. Työkalut siis on kunnossa.
Oli tärkeetä kirjoittaa tää auki itselleen ja huomata, että ei tässä nyt niin isosta asiasta ollutkaan kyse.
Ja Lovemachine oot ihan oikeassa että tunteitten käsittely on helpompaa kun pääsee keskustelemaan muitten kanssa. Mulla on ollut jonkinlainen kynnys tänne kirjoittaa, täytynee aloittaa osallistumaan aktiivisemmin keskusteluun täällä, sekin voisi auttaa jo paljon :)
-
Hienoa että uskalsit kirjoittaa, olen aivan varma että moni muu polysuhteessa elävä ihminen samaistuu yhteen tai useampaan kohtaan kirjoituksessasi. On myös mahtavaa kuulla että teillä on hyvä keskusteluyhteys - monilla tätä ei valitettavasti aina ole. Nämä on vaikeita asioita ja kaikista tunteista pitää pystyä puhumaan.
Olen myös huomannut että näissä asioissa tuntuu olevan kahta ääripäätä: heitä, jotka haluavat kuulla ihan kaiken yksityiskohtia myöten, ja sitten heitä, jotka eivät halua kuulla oikeastaan mitään, mitä puoliso puuhaa jonkun toisen kanssa. Jos haluaa kuulla kaiken, sillä säästää itsensä siitä että alkaisi mielikuvitus laukkaamaan ja kuvittelisi yhtä sun toista mutta samalla voi myös satuttaa itseään. Tunnistan itseni hyvin tuosta "Ahdistukseen liittyy hyvin paljon kateutta vaimon rakastajaa kohtaan, fomoa kaikesta kivasta mitä he tekevät yhdessä, mihin itse en pääse mukaan". En ole itsekään ihan varma kumpaa ääripäätä olen, vai olenko keskellä.
Toinen asia mikä tuli mieleen on se, että kaikesta voi ja pitääkin sopia. Jos jostain asiasta tulee toiselle ihan sietämätön olo, pitääkö sitä kestää loputtomiin? Mihin raja vedetään? Onko sulle varmasti ja ihan aikuisten oikeasti kaikki ok, mitä puoliso tekee? Mielestäni kenenkään ei pidä uhrata omaa terveyttään, henkistä tai fyysistä, loputtomiin toisen onnellisuuden puolesta.
Sitten vielä ehkä se mikä pisti silmään eniten:
Tämä on siis se syy, että vaimoni kokee että välillämme ei voi (ainakaan vielä pitkään aikaan) olla bdsm leikkiä. Koska siihen saattaisi liittyä kokemuksia esim siitä, että jos haluaisin tehdä jotain vaimoni kanssa jota hän on tehnyt jonkun toisen kanssa, mutta sitten leikkiessämme vaimoni haluaisikin lopettaa, hän pelkää että ei pystyisi käyttämään turvasanaa kanssani, koska hänellä on kokemus siitä, että normiseksiä harrastaessa seksistä kieltäytyminen on johtanut epämieluisaan lopputulokseen. Ymmärrän tämän todella hyvin ja teen kaikkeni, jotta saisin vaimoni luottamuksen palautettua itseeni.
Kurjaa kuulla että jotain ikävää (to put it mildly) on selkeästi tapahtunut ja ymmärrät varmasti itsekin, että kenenkään ei kuuluisi pelätä kieltäytyä seksistä. Ei kenenkään. Jos jotain positiivista tästä etsisi, niin hyvä että olet ymmärtänyt asian - mutta luottamuksen ja turvallisuuden tunteen jälleenrakentaminen vie aikaa, jos se edes ylipäätään on enää mahdollista.
Toivotaan parasta, teille molemmille.
-
Mököttäminen seksin kieltäytymisestä on itselle kerrasta poikki juttu. Jos vaimo sen jälkeen suostuisi seksiin niin se olisi painostettu suostumus. Hienoa, että oot saanu työstettyä sitä. Toivottavasti vaimollasikin on joku ulkopuolinen (kenties ammattitaho) kelle puhua asiasta ja työstää omia tunteitaan liittyen suhdekuvioon. On hienoa, että uskalsit kirjoittaa!
-
Kiitos myös Floora ja Midnight vastauksistanne.
Mulla on paljon käsiteltävää vielä ja tiedän että olen välillä toiminut väärin. Onneksi olen ymmärtänyt asian ja teen nyt töitä sen hyväksymiseksi ja omien haitallisten käyttäytymismallien korjaamiseksi.
Oon tosi onnekas siitä syystä että mun ja vaimon välinen rakkaus ei ole vähentynyt näitten vaikeitten asioitten käsittelyssä, vaan kasvanut.
-
Minusta näistä sinun pohdinnoista pystyy rivien välistä tunnistamaan valtavan ison työmäärän jonka olet jo tehnyt näiden vaikeiden tunteiden käsittelemisessä ja erityisesti niiden olemassaolon sietämisessä. Myös tuo että pystyy aidosti itselleen myöntämään, että joku käyttäytymismalli on huono, on tosi iso juttu. Asioiden myöntäminen ei tietenkään saa niitä huonoja juttuja tekemättömäksi ja oma kokemus tästä on että se jos mikä voi masentaa. Mutta kaikki tämä prosessointi on vaivan arvoista, lupaan sen sinulle. Anna sille aikaa.
-
Kiitos Digitalis :'(
Se on ihan hirveetä tajuta toimineensa väärin. Mutta siinä elämänvaiheessa mun taustalla ja ristiriitaisella kiintymyssuhteella se oli mulle ainoa tapa toimia. En osannut muuta. Onneksi nyt terapiaa kolme vuotta ja pariterapiaa vuosia takana. Ja toimiva keskusteluyhteys ja rakkaus vaimoon. Nää auttaa.
Meillä on kyl keskinäisessä seksielämässä isoja lukkoja joiden käsittelemistä varten otetaan ulkopuolinen ammattilainen mukaan.
Ja vaimolla on hyvä hoitosuhde jossa pääsee käsittelemään asioita yksin.
Kyllä tää tästä. Mut välillä vaa hajottaa käsittää oman toiminnan tuhoisuus.
-
Ilman arvottamista tulee mieleen kysyä, että mitä yhteistä sinulla on vaimosi kanssa 'avioliiton' ja lasten lisäksi?
-
Me jaetaan samat arvot, meillä on huvin mätsäävät huumorintajut. Me molemmat halutaa elää perhe-elämää ja meillä on kaks ihanaa pientä lasta yhdessä. Me ollaan toistemme elämänkumppanit ja halutaan vanheta yhdessä.
Liitteenä viesti jonka sain just vaimolta eilen:
-
En ihan ymmärrä mitä ajat takaa tolla kysymyksellä?
-
Tuli vähän outo fiilis tosta kysymyksestä, niin ajattelin kysyä että mitä tarkoitit sillä?
-
Alkuperäisesä kirjoituksessasi jäi kovin vähäiseksi yhteisen elämänne kuvaus, mutta vastauksesi valotti sitä hyvin 🙂
-
Ok, hyvä. Meillä on siis todella ihana parisuhde. Mutta myös näitä vaikeita tunteita ja välillä ajattelematonta käytöstä. Molemmin puolin.
Mutta me tehdään todella paljon töitä tän eteen. Koska me halutaan olla yhdessä.
-
Itse taas jäin miettimään kuinka paljon pitää sietää ja kestää 'yritetään yhdessä"- lauseen takia ennenkuin tulee raja vastaan. Ei enää jaksa eikä pysty.
Omien tunteiden ns uhraaminen sen puolesta, että toinen osapuoli olisi onnellinen tilanteessa kuin tilanteessa, onko se pidemmän päälle kannattavaa.
Missä vaiheessa nousee esille katkeruus. Missä vaiheessa ajatuksiin nousee "liian vaikeeta"- lauseet.
-
Komppaan edellistä tuossa omien tunteiden uhraamisajatuksessa. Se oli oikeastaan syynä aiempaan kysymykseeni.
-
Kiitos Lady Whip ajatuksistasi. Tosta me ollaan puhuttu paljon myös. Tarkoituksena meidän suhteessa on että kumpikaan ei katkeroituisi tai joutuisi kestämään liikaa. Eihän se toimisi.
Viime syksynä mulla oli paljon ajatuksia siitä, että ok, mä haluan kokeilla tätä tyyliä elää, mutta mitä jos mä en pystykään. Mitä jos se onkin mulle liikaa?
Tätä varten me lisättiin meidän suhteen sääntöihin kohta, että jos tilanne sitä vaatii, niin voidaan sulkea meidän suhde väliaikaisesti. Se auttoi mun fiiliksiin.
Puoliso myös otti esille sen kannan, että jos me jouduttaisiin sulkemaan suhde, niin voisi olla että hän joutuisi silloin sulkemaan elämästänsä pois asian joka on ollut hänelle oman selviytymisen ja minuuden kannalta elintärkeä. Silloin voisi köydä niin että hän katkeroituisi ja alkaisi pettämään. Silloin me ei voitaisi enää olla toisillemme täysin rehellisiä. Ja se olisi meidän suhteen loppu.
Älkää käsittäkö väärin, mä saan irti tästä vapaudesta ihan kauheesti! Mä elin 20 vuotta kaapissa sen kanssa että käytän seksityöntekijöiden palveluksia. Kun mä pystyin avautumaan siitä vaimolleni, suunnattoman iso kivi vierähti mun sydämeltä.
Mä rakastan sitä jännitystä ja nautintoa ja se on osa mua. Mä saan olla itseni tässä suhteessa ja tehdä sen rehellisesti ja avoimesti.
Lisäksi meillä on myös vähän kinkympääkin menoa myös vaimon kanssa mutta meidän dynamiikka on enemmän sellaista että vaimo dominoi mua. Mä en edes tiedä pystyisinö tai haluaisinko olla vaimon Dom koska meillä on niin isoja tunteita tässä että mä pelköisin että mä satutan sitä enkä ehkä pystyisikään siihen D:n rooliin.
Mutta silti mulla on noita vaikeita ajatuksia. Mutta on tosi ihanaa kirjoittaa tänne ja kuulla teidän mielipiteitä asiasta ja siten pystyn käsittelemään näitä tunteita ja jösenneltyä niitä. Se auttaa tosi paljon.
Kiitos että saan kirjoittaa ajatuksiani tänne :)
-
Paljon tuttuja keloja sulla. Olen itse tullut edelliseen pitkään suhteeseeni yksisarvisena, olen polyamorinen pan demiseksuaali. Nykyinen suhde on avoin ja molemmilla on vapaus toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla myös suhteemme ulkopuolella, se vapaus tuo itselleni turvaa. Jos ei ole valmis päästämään irti ja luottamaan että toinen palaa ei polysuhteeseen ole valmis. Omista epävarmuuksista ja kipukohdista ne tunntepuolen ongelmat usein johtuvat ja vain itseensä voi vaikuttaa, terapia on hyvä työkalu niinkuin olette varmasti todenneet jo puolisosi kanssa, on vahvuutta myöntää kun omat työkalut eivät ole riittävät ja hakea apua.
Mulla on itselläni tunne-elämältään epävakaapersoonallisuushäiriö joka on seurausta lapsuuden traumoista ja 36 vuotiaaksi asti diagnosoimattomasta neurokirjon häiriöstä, tällä hetkellä persoonallisuushäriön lisäksi diagnoosina ADHD, mutta olen menossa lisätutkimuksiin koska luultavasti olen jollain tasolla autisti.. Näistä syistä olen ollut jonkinlaisessa hoitosuhteessa kahdeksannelta luokalta asti ja joutunut tutustumaan itseeni ja tekemään töitä tunne-elämän ongelmieni kanssa tuosta saakka. Mulla on lääkitys joka tasoittaa pahinta "ailahteluani" sillä muille mitättömiltä vaikuttavat asiat saavat mut kohtuuttoman tunnekuohun valtaan. Terapian ja sopivan lääkityksen myötä en koe olevani enää vaaraksi itselleni tai muille, tiedostan kuitenkin sellaisen riskin olevan jollen pidä tietoisesti arjessani huolta jaksamisestani, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistani. Rajojensa löytäminen ja niiden asettaminen on tällä hetkellä huomionarvoisin työmaani.
Nää kaikki on kuitenkin samoin osa mua ja työkalut joita olen saanut omiin haasteisiini auttaa myös ihmissuhteiden haasteissa ja toivottavasti näin tekevät musta myös paremman kumppanin ja kanssakulkijan ei vain itselleni vaan myös muille leikkikavereilleni, ystäville ja rakkaille.
Entiedä onko mistään tästä apua, mutta se mitä yritän tosiaan sanoa on että kaikilla meillä on taakkaamme jotka kannamme mukanamme myös suhteissa toisiin ihmisiin ja ootte jo pitkällä yhteisellä matkallanne puolisosi kanssa. Se että jonkun kanssa on, on valinta jonka tekee joka päivä aina uudelleen, yhdessäolo on mielestäni ensisijaisesti tahtotilasta kiinni ja jos tavoitteet ovat yhteisiä niin toivoa on varmasti. Keskusteluyhteys on välttämätön ylläpitävä tekijä luottamuksen ja yhteisen elämän rakentamisessa.
Toivon kaikkea hyvää aloituspostaajalle :love:
-
Itse luin äskettäin kirjan nimeltä: Parisuhdepäivitys, uudet säännöt rakkaudelle, ja siinä oli pohdittu asioita eri näkökulmista ottamatta silti kantaa, mikä olisi hyvä tapa juuri kenenkin toimia. Suosittelen. Joku äänihommakin tästä olisi ollut, löytynee Googlella.
Yleisesti ajattelen että ihmiset ehkä vähän turhan herkästi nykyisin antaa periksi. Tosiasia kuitenkin, suhteessa kuin suhteessa on, että ruoho on vihreintä siltä puolelta aitaa mistä sitä hoitaa. Ja ihan riippumatta siitä montako aidanvierustaa on vailla hoitamista. Toki mikään suhde ei ole enää mielekäs, jos se on vain jatkuvaa työtä, mutta alkuperäisellä aloittajalla näkyi monia hyviä syitä jatkaa yhdessä vaimon kanssa ja kummallakin vaikuttaa olevan halua saada asioita sujumaan ja keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta ja välittämistä toiseen. Se on paljon enemmän kuin mitä monella muulla.
Oma kokemus on että kannattaa yrittää mennä pintaa syvemmälle. Tunteista on toki hyvä keskustella, mutta itse ajattelen, että ne vaan ilmentää, mitä siellä niiden takana on. Ja ne asiat taas oikeastaan on niitä, mihin pitäisi keskittyä. Miksi joku juttu ahdistaa, tuntuu vaikealta, pelottaa jne.
Viisaita neuvoja ei ole, itsekin kipuilen asian kanssa. Toisaalta todennäköisesti kipuilisin jo ihan omia uusia tunteita, jos tapailisin ihmistä, joka ei ole poly. Tuon polyamorian "syyksi" on helppo laittaa muutakin omia kipukohtia ja epävarmuksia, jotka eivät sitten varsinaisesti edes liity siihen.