BDSM-baari
Newbie-nurkka => Tervetuloa newbie- nurkkaan ! => Aiheen aloitti: TyTy - 04.12.2022, 05:09
-
Moikka moi!
Uutukainen täällä. Kaipailisin vähän vinkkejä..
Olen aina tiennyt, että olen todella seksuaalinen ja kinkyt asiat kiehtoo ja kiihottaa. Ongelma on, etten ole ikinä ollut suhteessa jossa pääsisin kunnolla tutkimaan omaa seksuaalisuuttani. Varsinkaan nykyisessä suhteessa, jossa kumppani on erittäin vanilja. Hiljaista lähetyssaarnaajaa kun itse haluaisit suurinpiirtein, että viskottaisiin pitkin seiniä.
Olen varsinkin viime aikojen uutisoinnin jälkeen kiinnostunut kinkybileistä. Mutta vähän jännittää. Saanko toisen mukaan? Haluanko edes toista mukaan? Mistä löytää turvallinen ihminen kenen kanssa kokeilla omia rajojaan?
Auttakaa oikealle polulle!
Edit. Joskus löysin testin, että millainen kinky olet ja liitteenä tulokseni.
-
En nyt ota kantaa noihin bileisiin tai turvallisiin kumppaneihin, mutta tuosta tilanteesta, jossa olet...
Sinulla on oikeastaan neljä vaihtoehtoa
1. Suck it up - Tyydy vanilijaan ja fantasioi siitä, mitä voisi olla
2. Salaseuraa - Käyt tyydyttämässä halusi kertomatta siitä kumppanillesi
3. Luvalla liikkeessä - Puhutte asiasta, ja päädytte siihen, että voit käydä purkamassa paineitasi sovitusti muualla
4. Ero - Dumppaat kumppanisi, koska seksi ei kohtaa, ja lähdet toteuttamaan itseäsi vapaasti ja täysin rinnoin
Mikä noista nyt on se oikea on sinun itse päätettävä, minen kenenkään moraaliseksi kompassiksi sovi - olen liian hedonisti siihen.
Toki moni varmasti kertoo että todelliset vaihtoehdot ovat kolme tai neljä, mutta mutta...
Suhteissa on paljon erilaista dynamiikkaa, ja tällainen näytön takaa huutelija ei pysty tietämään kuinka avoin keskustelusuhde teillä on, tai kuinka monogaaminen kumppani on jne.
Siksi sanon että tämä on sinun asia miettiä.
-
Edellistä voi hyvin peesailla. Toki vaikea on tietää onko ketjun avaajan kumppanissa sisäinen kinky, joka vain on jostain syystä piilossa. Voihan olla että on vaikeaa hyväksyä sellaisia piirteitä itsessään tai sitten vain sellaisia ei ole.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että sisäisen kinkyilijän voi kaivaa esiin, mutta jos sitä ei ole niin sitä ei ole.
Toiselle kevyt bondage voi olla yhtä extremeä kuin minulle vaikka on uloste/oksennusleikit ja en tuskin minäkään vaikka kieroutunut olekaan voisin harkita noita osana omaa seksielämääni.
Jos taipuu kohtaan 1, niin sekin kanssa pitää olla sinut ettei sitten katkeroidu tai tunnu 10 vuoden kuluttua lasten ja asuntolainan kanssa, että on hukannut elämästään ison osa kieltäessään sen mitä on.
-
Tuosta voisi tulkita ettei kumppanin kanssa ole kenties vielä edes yritetty? Hieman yllätti että vaihtoehdoista tuo oli unohdettu että kumppanikin voisi "syttyä" vaikka voihan se toki olla että sitä on koitettu jo. Jossain kivassa todellisuudessa molemmat haaveilette saman suuntaisista asioista mutta kumpikin olette liian ujoja ottamaan asiaa puheeksi.
Jos tuota ei ole tehty niin siitä kannattaa ainakin aloittaa!
-
Suosittelen lähtemään liikkeelle siitä, että keskustelet aiheesta kumppanisi kanssa. Avoimella keskustelulla pääsee jo pitkälle ja voitte yhdessä miettiä että onko esim. avoin suhde vaihtoehto.
-
Joo ehdottomasti ensin avointa keskustelua kumppanin kanssa. Onko todella niin, että kumppani nauttii nimenomaan siitä hiljaisesta lähetyssaarnaajasta ja vain siitä? Vai onko silläkin jotain muitakin kiinnostuksia (vaikkei olis samoja kuin sulla), mutta uskallusta kokeiluihin puuttuu, tai uskallusta puhua toiveistaan tai uteliaisuudestaan. Tähän kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa, että pääsette perille toisistanne.
Sen jälkeen on aika keskustella käytännön ratkaisuista, eli millaset ratkaisut tässä kohtaa sopii teidän suhteeseen. Mitä sä haluaisit tehdä mahdollisesti suhteen ulkopuolella ja miltä se kumppanista tuntuu. Miten lähdetään toteuttamaan asioita, jotka voi herättää vaikeita tunteita, kun ryhdyt tutkimaan itseäsi. Miten otetaan molempien tunteet huomioon ja hoidetaan suhdetta. Vai halutaanko sittenkin lähteä eri teille, jos asia on liian iso jomman kumman käsitellä nykyisessä suhteessa.
Vasta kun teidän välillä on puhuttu asioita selkeiksi, kannattaa ryhtyä toteuttamaan ja miettiä, mistä päästä aloittaa. Siihen, tuleeko kumppanikin bileisiin, on kumppanillakin sananvalta - älä vaadi toista mukaan sellaiseen, mihin se ei halua, toisaalta et voi myöskään kieltää kumppanias lähtemästä bileisiin, jos se haluaa. Jos ette halua samoihin bileisiin toistenne kanssa, voitte ehkä sopia että käytte eri bileissä. Samaan tyyliin käytännön ratkaisut ylipäätään kannattaa rakentaa sille pohjalle, että ensin tiedätte, mitä kukakin suhteessa haluaa.
-
Haasteellista jos toinen vanilja ja ei halua kokeilla
Henkilökohtaisesti olen ex kanssa kokeillut
Ja ei se oikein toiminut tosin eroon
Muitakin syitä... ja jos esim. Piiskan
Antaminen tai saaminen on seksuaalinen
Esileikki tai kiihottuu voimakkaasti
Niin kyllä se sessio onnistuu ilman
Seksiäkin mutta ei tietenkään ole sitä
Mitä tavoitteena. Mutta siihen on
Tyydyttävä. Jos ja kun kumppani kanssa
Jatkaa suhdetta. Jos suhteessa kaikki ok
Niin se on sitten hyväksyttävä tilanne.
Mutta lopuksi kaikkein tärkein
Puhu rohkeasti kumppanin kanssa.
Ja aina pidettävä sovituista asioista kiinni.
-
Oletko puhunut aiheesta?
Joskus voi käydä niin, että kumppani pitää omat halunsa visusti salassa luulojen, häpeän, pelon tai arkuuden vuoksi. Kun asiasta vihdoin avaudutaan, voi yhteisiä intressejä löytyäkin.
Tulee mieleen se tarina vanhasta parista, joista toinen oli aina leikannut kumppanilleen leivän kantapalat. Toinen ei voinut niitä sietä, mutta söi kiltisti, jottei olisi aiheuttanut konfliktia. Lopulta selvisi, että kantapalojen antaja olisi itse halunnut ne palat, mutta oli luullut hemmotelleensa kumppaniaan.
Lopulta kumpikin sai, mitä halusi.
-
Meillä käytiin tuo lähimpänä yllä oleva keskustelu edellisessä suhteessa. Tai siis olin kuullut siitä version jossa toinen antoi kumppanille hyvää hyvyyttään yläpuolet leivästä vaikka olisi halunnut itse syödä ne ja toinen hyvää hyvyyttään söi ne yläpuolet vaikka olisi halunnut alapuolet. Meillä selvisi eksän kanssa että toinen tosiaan tykkäsi leivän yläpuolista ja toinen alapuolista.
Sitten taas tuon pervouskeslustelun kanssa ei käynyt yhtä hyvin. Siinäkin yritettiin, mutta kun toiselle asia oli lisämauste, joka jäi sitten arjen vyöryessä päälle, ja toiselle enemmänkin tapa elää, ei lopulta riittänyt se, että asioita ollaan valmiita toteuttamaan toisen mieliksi.
-
Ei voi muuta kuin kompata edellisiä, ties vaikka kumppanista löytyykin niitä kinkympiä puolia!
Nykyinen kumppanini on paljon vanillampi kuin minä, mutta onneksi on myös halukas testaamaan uusia asioita, toki niin että tuntuu turvalliselta ja hyvältä molemmista osapuolista. Jotkut asiat omassa taloudessa ovat jääneet vain kokeiluiksi, mutta sidottuna mies malttaa pysyä hienosti 😍
-
Tämä aloitus sai mut rekisteröitymään tänne - kiitos siis siitä! Samoja keloja ollut jo tovin päässäni. Tässä oma vastineeni, koska vertaistuki on pop ja sitä rataa ::)
Olen sysännyt tän alistuvan kinkyn puolen itsessäni piiloon, kun olen opintojen myötä tullut tutuksi naisten oikeuksista ja tasa-arvon ongelmista. Tällöin myös olen ollut erittäin ristiriidassa sen kanssa, voiko samalla haastaa miehiä jotka tarkoituksellisesti tytöttelee ja alistaa, MUTTA samaan aikaan olla alistuvana ja varsinkin vanhempien miesten alistettavana. :o
Nyt, kun asiaa on kypsytellyt mielessä jo tovin, vanillameno alkaa turruttaa ja eniten sytyttää polvistuminen ja luvan pyytäminen, tukistaminen ja piiskaaminen. Ja se hiton auktoriteettinen ote muhun. MUTTA. Nyt olen kihloissa sellaisessa parisuhteessa, jossa avoimet suhteet yms ovat molempien mielestä ehdottomasti ei, mutta jossa mies ei myöskään kehtaa ottaa isommasti ohjia makuuhuoneen puolella, vaan kyselee vointia pienemmästäkin läpsytyksestä. Parisuhde on kuitenkin viimein sellainen jota olen halunnut: tasa-arvoinen, kannustava ja keskusteleva. Olenko siis itsekäs, jos pelkän alistumisen tarpeen vuoksi hylkään kaiken sen, mitä olen 5 vuoden aikana rakentanut? Ei ole helppoa ei.
Välillä on toki miettinyt, että haittaisiko se, jos yksiin bdsm-bileisiin menisi - mutta sitten taas en voisi elää itseni kanssa, sillä ahdistaa jo että edes pohdin tällaista. Olenkin päättänyt, että jos tämä suhde ajaa karille, niin wildclub on mun osoite ;D
Olen ratkaissut asian tällä erää nyt kirjoittelemalla novelleja itsekseni. Olen huomannut, että jos kirjoitan tarinoita missä samaistuttavalle hahmolle tapahtuu asioita joita toivoisin, se tuntuu miltei samalta kuin olisin itse siinä tilanteessa. Nyt vain luon itse ne tilanteet.
Mutta ymmärrän täysin mitä pohdintoja sulla on meneillään. Ei oo helppoa tulla kaapista ja laittaa kaapin sisältö etusijalle. Sulla kuitenkin on vielä keskustelun mahdollisuus ja se, että saattaisit saada puolison mukaan leikkeihin! Tsemppiä hulluna! :love:
-
Tämä aloitus sai mut rekisteröitymään tänne - kiitos siis siitä! Samoja keloja ollut jo tovin päässäni. Tässä oma vastineeni, koska vertaistuki on pop ja sitä rataa ::)
Olen sysännyt tän alistuvan kinkyn puolen itsessäni piiloon, kun olen opintojen myötä tullut tutuksi naisten oikeuksista ja tasa-arvon ongelmista. Tällöin myös olen ollut erittäin ristiriidassa sen kanssa, voiko samalla haastaa miehiä jotka tarkoituksellisesti tytöttelee ja alistaa, MUTTA samaan aikaan olla alistuvana ja varsinkin vanhempien miesten alistettavana. :o
Nyt, kun asiaa on kypsytellyt mielessä jo tovin, vanillameno alkaa turruttaa ja eniten sytyttää polvistuminen ja luvan pyytäminen, tukistaminen ja piiskaaminen. Ja se hiton auktoriteettinen ote muhun. MUTTA. Nyt olen kihloissa sellaisessa parisuhteessa, jossa avoimet suhteet yms ovat molempien mielestä ehdottomasti ei, mutta jossa mies ei myöskään kehtaa ottaa isommasti ohjia makuuhuoneen puolella, vaan kyselee vointia pienemmästäkin läpsytyksestä. Parisuhde on kuitenkin viimein sellainen jota olen halunnut: tasa-arvoinen, kannustava ja keskusteleva. Olenko siis itsekäs, jos pelkän alistumisen tarpeen vuoksi hylkään kaiken sen, mitä olen 5 vuoden aikana rakentanut? Ei ole helppoa ei.
Välillä on toki miettinyt, että haittaisiko se, jos yksiin bdsm-bileisiin menisi - mutta sitten taas en voisi elää itseni kanssa, sillä ahdistaa jo että edes pohdin tällaista. Olenkin päättänyt, että jos tämä suhde ajaa karille, niin wildclub on mun osoite ;D
Olen ratkaissut asian tällä erää nyt kirjoittelemalla novelleja itsekseni. Olen huomannut, että jos kirjoitan tarinoita missä samaistuttavalle hahmolle tapahtuu asioita joita toivoisin, se tuntuu miltei samalta kuin olisin itse siinä tilanteessa. Nyt vain luon itse ne tilanteet.
Mutta ymmärrän täysin mitä pohdintoja sulla on meneillään. Ei oo helppoa tulla kaapista ja laittaa kaapin sisältö etusijalle. Sulla kuitenkin on vielä keskustelun mahdollisuus ja se, että saattaisit saada puolison mukaan leikkeihin! Tsemppiä hulluna! :love:
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen, että teillä lienee varsin hyvät lähtökohdat käydä seksistä ja seksuaalisuudesta avoimia, lämpimiä ja perusteellisia keskusteluja. Kun vielä ehkä tutustut lisää siihen, millasia asioita alistuminen sulle merkitsee ja mikä siinä antaa sulle ja mitä, ehkä saat kumppaniskin ymmärtämään sua paremmin. On tietysti myös tärkeetä kuunnella kumppania siinä, mitkä asiat tuntuu siitä miltäkin, onko joku ahdistavaa ja miksi. Sekin, että hän tutustuis seksuaalisuuden eri muotoihin esim lukemalla foorumeita tai seuraamalla kinkytilejä instassa, vois auttaa luomaan käsitystä aiheesta. Varsinkin insta on mun mielestä hyvä tapa saada kevyttä ja arjenmakuista ja asiallista tietoa ja ymmärrystä kinkystä ja sen merkityksestä eri ihmisille.
Mahdollisesti sun kumppanille vois olla oivalluksen tuottava kokemus, jos saisit hänet uskaltamaan kokeilla alistamista kunnolla ja hän näkis, millasia reaktioita se saa sussa aikaan. Kun käytännössä näkis, miten sä nautit ja hehkut, kun pääset olemaan kokonainen itsesi, ei enää tunnekaan itseään pahaksi ihmiseksi kun haluaa tehdä sulle sellaisia asioita. Hoksaa, ettei siinä ole kyse vääränlaisesta epätasa-arvosta vaan aidosta nautinnosta ja halusta. Se oivallus voi olla vaikea saada tunnetasolle asti pelkällä vakuuttelulla, sen sijaan yksi kokemus voi aiheuttaa ahaa-elämyksen.
-
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen, että teillä lienee varsin hyvät lähtökohdat käydä seksistä ja seksuaalisuudesta avoimia, lämpimiä ja perusteellisia keskusteluja. Kun vielä ehkä tutustut lisää siihen, millasia asioita alistuminen sulle merkitsee ja mikä siinä antaa sulle ja mitä, ehkä saat kumppaniskin ymmärtämään sua paremmin. On tietysti myös tärkeetä kuunnella kumppania siinä, mitkä asiat tuntuu siitä miltäkin, onko joku ahdistavaa ja miksi. Sekin, että hän tutustuis seksuaalisuuden eri muotoihin esim lukemalla foorumeita tai seuraamalla kinkytilejä instassa, vois auttaa luomaan käsitystä aiheesta. Varsinkin insta on mun mielestä hyvä tapa saada kevyttä ja arjenmakuista ja asiallista tietoa ja ymmärrystä kinkystä ja sen merkityksestä eri ihmisille.
Mahdollisesti sun kumppanille vois olla oivalluksen tuottava kokemus, jos saisit hänet uskaltamaan kokeilla alistamista kunnolla ja hän näkis, millasia reaktioita se saa sussa aikaan. Kun käytännössä näkis, miten sä nautit ja hehkut, kun pääset olemaan kokonainen itsesi, ei enää tunnekaan itseään pahaksi ihmiseksi kun haluaa tehdä sulle sellaisia asioita. Hoksaa, ettei siinä ole kyse vääränlaisesta epätasa-arvosta vaan aidosta nautinnosta ja halusta. Se oivallus voi olla vaikea saada tunnetasolle asti pelkällä vakuuttelulla, sen sijaan yksi kokemus voi aiheuttaa ahaa-elämyksen.
Kiitos rohkaisusta ja positiivisesta näkökulmasta! :love: Täytyy tehdä jokin suunnitelma, millä tätä lähtisi näyttämään mahdollisimman varovasti.
-
Kaapista kertarysäyksellä ulos tulleena avioliiton aikana voi sitten ainakin varautua jonkinasteiseen tunnekuohuun ja jopa tahtomattaan eroon. Asian käsittely otti noi 1,5 v ja sen jälkeen vielä seestymän jälkeen tovin.
Asia on meillä loppuun käsitelty ja lupa on. Molemmin puolin. Minulla kinky. Vaimolla toki myös, mutta ei ainakaan kinkykorttia hän halua käyttää. Jos on kinkykortti niin on vaniljakorttikin.
Jälkikäteen, kun asiat näin hyvin lopulta päättyivät niin voin suositella avautumista. Vaikka ei tämä ollut pienimmän riesan tie ollut! Omalletunnolleni ja aviolittolle tietenkin pelastava tekijä. Loputtomiin voi salailla, mutta ah sitä auvon tunnetta, kun sain kertoa ja varsinkin kun eri vaiheiden jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen vaimon kanssa. Rakkausavioliitto kestää kyllä yhden kinkyn;) Mutta työtä se vaatii. Molemmilta ja enemmän kinkyltä!
Mooky kyllä raadollisen realistisesti kiteytti hienosti asian! Turha sitä on lähteä tekopyhästi kainostelemaan jotain muuta.
-
Puhumalla selviää. Jokainen suhde on erilainen. Minulla on ollut avioliitto ei kinkyn kanssa 20 vuotta. Tsemppiä.
-
Moi! Itsekkin aika aloittelija vasta ja ymmärrän jännityksen :) Aloitan Villissä Kartanossa orjattarena. Siellä on kinkybileitä ja yksityisiä sessioita. Ainakin tiedän että tuolla on hyvä meininki. Jos oot koskaan tulossa esim bileisiin niin ilmota mulle, voin tulla kaveriksi!
Kommunikaatio on avain kaikkeen :love:
-
Juuri katsoin sähköpostiluonnosta minkä olen kirjoittanut puolisolleni aheesta, siitä on nyt 4 vuotta enkä ole painanut lähetä nappia vielä. Tuntuu että aina on jotain, "ei nyt viitti sen murheita kasvattaa kun tuli vastoinkäymisiä". Omat sitten alkaa kertymään. Välillä tulee olo että nyt vain pitää tehdä jotain ns. peruuttamatonta joka saa sitten vyöryn liikkeelle.
-
Hei,
Täälä täysin sama tilanne ja olen pohtinut vaihtoehtoja. Ei pitkän parisuhteen pitäisi kariutua sellaisesta, mutta suurin kynnys on se kertomisen uskallus.
-
Onhan se yhden sortin uskollisuutta sekin että jakaa murheensa puolison kanssa. Minä ainakin löysin tällaisia asioita päästäni niin kerroin. Ei se siitä pahana ollut mutta jostain syystä se jokin jota ehkä kuvittelen havittelevani, niin a) en voisi tehdä puolison kanssa ja b) ei kiinnosta puolisoa.
Toisaalta sitten puoliso oli sitä mieltä että toisen pitäis saada toteuttaa itseään, ainakin jonkin verran. Vähän vaikea sitä sopivaa tapaa on löytää.
-
Puhuminen asiasta kannattaa, voi ottaa aikaa että uskaltaa.
Kannattaako kärvistellä väkisin jos mieli haikailee muuta?
Toisaalta rakkaus murtaa muureja.
Ole avoin ja sinut itsesi kanssa. Tee omat päätöksesi.
Minen kadu mitään mitä olen tehnyt, vaan mitä olen jättänyt tekemättä.
-
Tuota noin. Tämä oli ensimmäinen ketju täällä, jonka luin kokonaan alusta loppuun, joten kirjoitan vähän vanillakumppanin mietteitä siltä varalta, että kysymys on yhä ajankohtainen jollekulle, joka tänne etsiytyy.
Ensinnäkin, siinä voi käydä ihan hyvin. Meillä ainakin kävi. Ei ollut helppoa, vaati aikaa ja kärsivällisyyttä ja monia, monia keskusteluja ja kommunikaatiota. Puolisoni kink ei omaa populaarikulttuurin hyväksyntää, vaan päinvastoin hänellä oli (on ehkä yhä, vaikkei sitä minulle myönnäkään) työstettävänään vuosikausien häpeäntunne jostain varhaisteini-ikäisestä lähtien. Kävimme kerran yhdessä seksuaaliterapeutillakin, noin vuosi sen jälkeen, kun hän oli uskoutunut minulle; syy oli se, että minä tunsin itseni niin avuttomaksi, tuntui, että tarvitsin ammattilaisen tukea sanoilleni, ennen kuin hän uskoi, ettei hänen tarvitse hävetä tai yrittää opetella pois kinkistään. Rakkaus auttaa, vaikkei se ihan kaikkea korjaakaan. Itse koen, että olen hänen kinkyytensä ansiosta paljon suvaitsevaisempi, rohkeampi ja viisaampi ihminen.
Toiseksi, meitä vanilloja on toki moneen junaan, mutta osa meistä on varsin helposti korruptoitavissa. Itselläni meni ehkä noin 2 vuotta asiaan tutustuessa, sain edetä rauhassa omaa tahtiani. Yksi podcastin pitäjä sanoitti asian osuvasti näin: Jos joku intohimoisen rakkauteni kohde, oikea sielunkumppanini kertoisi minulle, että psst, minulla on tällainen salainen nappi, jota painamalla voisit saada minut tuntemaan ihaninta ja taivaallisinta euforiaa, mitä pystyn kuvittelemaan - niin kukapa ei sellaista nappia haluaisi painaa, tai edes vähän kokeilla? ;) :love:
Joten jos kumppanini onkin yksisarvis-tuttifruttijäätelö, niin kyllä minäkin olen vähintään vaniljajäätelö, jonka päällä on strösseleitä ja mansikoita ja hilloja ja vadelmia ja kinuskikastiketta ja ja ja…! 8)
-
Sitä vaan, että olipa ihana puheenvuoro. Kiitos. ^-^
Tuota noin. Tämä oli ensimmäinen ketju täällä, jonka luin kokonaan alusta loppuun, joten kirjoitan vähän vanillakumppanin mietteitä siltä varalta, että kysymys on yhä ajankohtainen jollekulle, joka tänne etsiytyy.
Ensinnäkin, siinä voi käydä ihan hyvin. Meillä ainakin kävi. Ei ollut helppoa, vaati aikaa ja kärsivällisyyttä ja monia, monia keskusteluja ja kommunikaatiota. Puolisoni kink ei omaa populaarikulttuurin hyväksyntää, vaan päinvastoin hänellä oli (on ehkä yhä, vaikkei sitä minulle myönnäkään) työstettävänään vuosikausien häpeäntunne jostain varhaisteini-ikäisestä lähtien. Kävimme kerran yhdessä seksuaaliterapeutillakin, noin vuosi sen jälkeen, kun hän oli uskoutunut minulle; syy oli se, että minä tunsin itseni niin avuttomaksi, tuntui, että tarvitsin ammattilaisen tukea sanoilleni, ennen kuin hän uskoi, ettei hänen tarvitse hävetä tai yrittää opetella pois kinkistään. Rakkaus auttaa, vaikkei se ihan kaikkea korjaakaan. Itse koen, että olen hänen kinkyytensä ansiosta paljon suvaitsevaisempi, rohkeampi ja viisaampi ihminen.
Toiseksi, meitä vanilloja on toki moneen junaan, mutta osa meistä on varsin helposti korruptoitavissa. Itselläni meni ehkä noin 2 vuotta asiaan tutustuessa, sain edetä rauhassa omaa tahtiani. Yksi podcastin pitäjä sanoitti asian osuvasti näin: Jos joku intohimoisen rakkauteni kohde, oikea sielunkumppanini kertoisi minulle, että psst, minulla on tällainen salainen nappi, jota painamalla voisit saada minut tuntemaan ihaninta ja taivaallisinta euforiaa, mitä pystyn kuvittelemaan - niin kukapa ei sellaista nappia haluaisi painaa, tai edes vähän kokeilla? ;) :love:
Joten jos kumppanini onkin yksisarvis-tuttifruttijäätelö, niin kyllä minäkin olen vähintään vaniljajäätelö, jonka päällä on strösseleitä ja mansikoita ja hilloja ja vadelmia ja kinuskikastiketta ja ja ja…! 8)
-
Komppaan ylempää myös! :love:
Ihmisiä on monenlaisia, toiset avoimempia tutustumaan ja ymmärtämään uusia asioita. Ehkäpä tällaiset päätyvät useammin yhteen toistensa kanssa kuin tavanomaisempiin muotteihin istuvat. Tietysti asiat muuttuu aina ja kinkyys voi herätä vasta vuosien yhteiselon jälkeenkin. Näistä on tosi vaikea alkaa puhumaan, onneksi nykypäivänä kinkyys tulee useammin esille pop-kulttuurissa auttaen asiaa. Hyvässä pitkässä suhteessa mielellään kaikesta voidaan puhua ja puhutaan.
Oma kokemukseni entisen kumppanin kanssa meni siten mukavasti että hän oli heti ymmärtäväinen ja hyväksyväinen. Aiheen pöydälle nostaminen ja keskustelun aloittaminen n. puoli vuotta yhteen muuttamisemme jälkeen vaati minulta todella kovaa ponnistelua mutta vihdoin onnistuin siinä niin että möläytin "Mun pitäis kertoo sulle jotain" etten voi perääntyä avautumisesta enää niin helposti, sitten painoin naaman tyynyyn ja vaikeroin ja mongersin kunnes sain jotain sanottua. Hän otti asian hyvin ja pikkuhiljaa alettiin kokeilla pientä sidontaa ja kevyitä femdom leikkejä. Koitin olla myös painostamatta ja antaa hänen tutustua omaa tahtia mutta hän ei kuitenkaan koskaan varsinaisesti innostunut niin paljon kuin minä. Ei ihan osannut painaa salaista nappiani ja jouduin yleensä vonkaamaan koiranpentuilme naamalla "voidaanko leikkiä tänään?". Kai se lievä seksuaalisuuksiemme epätasapaino oli osasyynä miksi päädyimme lopulta eroamaan. Hyväksyntä ja ymmärtäväisyys on hyvä alku, muttei se kuitenkaan takaa että toinen aidosti innostuu.
-
Itselläni ensimmäinen pitempi kumppani ei ollut mitenkään kinky, mutta muuten vaan kokeilunhaluinen ja avoin uusille jutuille - ja lopulta hän tarttuikin aika innokkaasti omiin melko varovaisiin ja jopa vähän nolosteleviin kink-ehdotuksiini. Ei hän omakohtaisesti niistä kinkseistä syttynyt, mutta kun toivoin dominoivia otteita, piiskaa, sitomista, yms. niin ihan innokkaasti niihin lähti mukaan toteuttamaan, kun huomasi minun tykkäävän. Olin silloin aika nuori, ja tuon kumppanin myönteinen suhtautuminen oli hyväksi oman seksuaali-identiteettini muodostumiselle. Voi olla, että ilman häntä olisin nuoruuden epävarmuuksissa muuten saattanut kipuilla omien mieltymysteni ja kohtalaisen epäkorrektien fantasioiden kanssa. Hän olisi saattanut toteuttaa enemmänkin kinkyideoita, mutta itse olin silloin vielä niin varovainen ja uusi asioiden kanssa, että se olinkin lopulta minä, joka alkoi jossain vaiheessa vähän jarrutella.
Mutta tosiaan, riippuu paljon henkilöstä - yleisesti ottaen läheisen kumppanin kanssa kannattaa tietenkin tällaisista jutella. Joskus siitä vaniljakumppanista voi löytyä sellaisiakin puolia, joita ei tiennyt olevankaan. Ja ainakin itse koin suhdetta lujittavana ja lähentävänä, kun toin itsestäni esiin tällaisia puolia ja kumppani otti ne hyväksyen ja jopa ihan innokkaasti vastaan.
-
Tässä vaniljakumppanin näkemys ja EI NÄIN-esimerkki. Ollaan oltu melkein 20v yhdessä ja meillä on monta lasta. Vaimoni kävi aika hiljaiseksi seksissä, ei halunnut kokeilla mitään, haukkui seksiämme huonoksi. Muutenkin hän oli hiljainen ja hyvin stressaantunut. Hän alkoi vihjailla, että suhteemme voisi päättyä.
Sain sitten hänet 2v sitten kiinni pettämisestä. Näin viestejä, jotka selvästi liittyivät minulle tuntemattomaan asiaan, BDSM:ään. Hän oli vahvasti sub-roolissa. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, että hän voisi tällaisesta tykätä. Puhuimme asiasta ja pohdimme miten edetään. Hän oli häpeissään taipumuksistaan, mutta oli todella tykännyt, kun oli päässyt niitä toteuttamaan. Kuulemma hän oli niihin hiljattain herännyt, vaikka joku pohjavire oli ollutkin. Hän ajatteli, että minä ehdottomasti tuomitsisin tämän ja haluaisin heti erota.
On kuitenkin niin, etten minä sitä mitenkään tuomitse. Päin vastoin, tutustuttuani asiaan koin sen hyvin mielenkiintoisena, ja sovittiin, että avataan suhdetta ja minä saan myös hänen kanssaan toteuttaa sitä. Tie oli pitkä jo sen takia, että keskinäinen luottamus ja yhteys oli pitkään täysin mennyttä ja pitkän eksklusiivisen suhteen avaaminen tuottaa omat ongelmansa. Minäkin halusin kuitenkin siitä hyötyä uusien kumppaneiden muodossa. Pikku hiljaa ollaan tuotu elementtejä meidän väliseen seksiin ja koen luonnollisena dominoivan roolin itselläni, vaikka aiemmin seksissä oltiin tasa-arvoisia. Vaimo kuitenkin kokee edelleen, ettei hän pysty henkistä alistamista tuomaan meidän suhteeseen edes makuuhuoneeseen. Se kuitenkin minua kiinnostaa kaiken piiskaamisen ja sitomisen lisäksi. Minulla ei ole mitään estoja alistaa tai aiheuttaa kipua hänelle yhdessä sovituissa rajoissa. Tässä kuljettiin kuitenkin pitkä tie, että löydettiin yhteinen tapa toimia. Meidän suhteemme kuitenkin parani roimasti sen kautta, että voimme olla oma itsemme. Voisin itsekin dominoida muita naisia, nyt kun suhteemme on avattu. Minä koen suurena rikkautena, että minulla on puoliso, jota voin piiskata ja alistaa ja joka saa siitä niin paljon ;-)
Summa summarum, kannattaa tuoda asia partnerin kanssa esille hyvän sään aikana. Pettämiskokemus oli meille molemmille äärimmäisen rankka, ja vei meidät äärirajalle, puhumattakaan haitasta, mikä olisi voinut tulla lapsille. Jos tästä asiasta oltaisiin rauhassa keskusteltu ennen kuin mitään tapahtui, olisin voinut jopa, asiaan tutustuttuani, sallia hänelle sen kokeilun jonkun muun kanssa. Kyse on kuitenkin toisenlaisesta asiasta parisuhteen kannalta kuin että vaikkapa rakastuisi työkaveriin ja hänen kanssaan olisi vaniljaseksisuhde. Tässä ei ollut tunnesidettä kehenkään ihmiseen. Ei voi koskaan tietää, josko kumppani kuitenkin hyväksyisi kinkyn seksin, kunhan asiasta voidaan rauhallisessa tilanteessa puhua eikä äärimmäisen tunnekuohun keskiössä.