BDSM-baari
Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: IlonaSinulle - 31.05.2021, 15:16
-
Klo 18 Pahalammen lentopallokentällä.
Viime sunnuntaina meitä oli 7 henkeä lyömässä Wilsonia. Osallistujien taitotaso on vaihteleva, joten jokainen joka erottaa pallon esimerkiksi kuutiosta on pätevä liittymään seuraan. Tarkoitus on pelailla hyvässä hengessä ja hyvällä mielellä. Otsarypyt ja hampaan irveet voi jättää tässä tapahtumassa kotiin.
Mukavaa tietysti olisi jos hihkuisit tähän ketjuun mahdollisen osallistumisesta niin ettei tarvitse arpoa olenko Wilsonin kanssa kentällä kahden.
Tulethan paikalle vain koronaoireettomana.
Ilona
-
Tämähän on ihan kohta :)
-
Sijainnista on tullut kyselyä yksärillä, vastaan tässä yhteisesti kaikille.
Pahalammen päässä (Urheiluhierojakoulun lähellä) on kaupungin ylläpitämä lentopallokenttä joka on usein tyhjänä. Tapaamme siellä.
Laitathan jatkossa pelaamiseen liittyvät kysymykset tähän ketjuun, sillä joku muukin saattaa pohtia samaa asiaa :)
-Ilona
-
Niin mielelläni osallistuisin,mutta onnistuin telomaan itteeni niin pahasti tiistaina että hädin tuskin pääsen kävelemään. Hengessä mukana ja sit kun olen taas tolpillani tulen varmasti. Vuoden 1977 ammattikoulujen lentopallohopea joukkueessa pelasin.
-
Tulossa tuon kumppanin kanssa :) Mä en osaa kyllä yhtään pelata lentopalloa, mutta onneksi tässä oli matalat kriteerit. Muiden tapaaminen lähinnä kiinnostaa.
-
Huomenna klo 18 pelataan taas :)
-
Oltiin Tumpin ja Wilsonin kanssa kolmestaan ja todettiin ettei peli onnistu niin pienellä porukalla.
Pistetään tämä homma nyt toistaiseksi jäihin ja kaivetaan ylös jos löytyy tarpeeksi monta innostunutta pelaajaa :)
Kiitos kaikille tähän mennessä mukana olleille;
-Ilona
-
Vaalit hyvin todennäköisesti porukkaa harventaneet
-
Vaalit hyvin todennäköisesti porukkaa harventaneet
Nyt oli kyl kova selitys. 🤣🤣🤣
En toki tiedä kuinka poliittisesti aktiivisia kinkyt lentopalloilijat ovat. 🤔
-
Jotkut EM-kisatkin voi vähentää väkeä. Ehkä palloilevan porukan keskuudessa ennemmin kuin vaalit. Viikonloppuisin ei ole paljon ylimääräistä aikaa. Muuten kyllä laji kiinnostaa.
-
Meitä oli viikko sitten sunnuntaina 4 henkilöä. Paikalle pitäisi ilmestyä vähintään 8 pelaajaa, että peli pyörisi edes jotenkin järkevästi.
Jos pelaajia ilmaantuu jostain niin olen mukana ja lupaan tuoda pallonkin tullessani. En vain halua varata aikaani johonkin sellaiseen mikä ei toteudu :)
Päivää tai kellonaikaa ei myöskään ole hakattu kiveen. Olen itse arkisin töissä ja ehtisin aikaisintaan 18.30 kentälle.
-
Me oltiin silloin ekalla kerralla, minä pieni nainen ja se kentän liikkuvaisin herra. Joka toisen viikonlopun vietän lasteni kanssa ja nyt edellisenä sunnuntaina olin sitten nuhainen. Juhannussunnuntaista en osaa vielä sanoa. Kiinnostuneita olemme edelleen.
-
Mä olin myös ekalla kerralla ja edelleen kiinnostunut. Aiempiin spekulaatioihin: katson futista ja erityisesti Suomen pelit ja jatkopelit sitten kun niitä on.
-
Tämä kyllä kiinnostaisi. Juhannusviikonloppuna en varmastikaan pääse, mutta muutoin ei pitäisi olla sunnuntaisin mitään menoja
-
Katsotaan heinäkuussa uudestaan josko löytyisi riittävä määrä innostuneita :)
Tapaamme
4.7. klo 18 Pahalammen lentopallokentällä.
-
Nostetaan tämä tähän pinnalle. Ilmoitathan tulostasi tähän ketjuun. Ujoimmat voi ilmoittaa tulostaan yksärillä.
Tämä siksi että mahdolliset miettijät näkevät onko muita tulossa :)
-
Eli su 4.7. klo 18 Pahalammen lentopallokentällä. Tulossa.
Ekan kerran taitotaso oli sellainen, että kaikki kiinnostuneet sopivat jengiin. Jos joku osaa oikeasti pelata, niin kai sekin käy.
-
Saattaisinpa uskaltautua mukaan. Mitään kovin taidokasta pallonkäsittelyä en voi luvata enkä varsinkaan kovin nopeita liikkeitä. Suu kyllä toimii joten hiljaisuutta ei tarvitse pelätä.
Ps. Ilona voisin ottaa sit mukaani ne sinulle jääneet romppeet.
-
Hmm, hyvällä tuurilla voisin minäkin liittyä mäiskimään palloa!
-
kyllähän sitä vois tulla
-
Tulen jos ehdin paikalle muualta! Eli vahva ehkä 8)
-
Meitä on nyt kuusi pelaajaa jos kaikki ehkät saapuvat paikalle. Vielä pitäisi ainakin pari pelaajaa saada mukaan niin pääsisi läpyttelemään 4+4 peliä.
-
Mukana :)
-
Olen varmasti tulossa! Saisiko vielä huomenna vahvistusta, toteutuuko?
-
Tulen ehdottomasti paikalle, jos edellisessä menossa ei vaan kestä liian pitkään. Ikävää antaa tällainen ''ehkä'' vastaus, mutta näin nyt harmillisesti on tällä kertaa. Lentopallokentän varmaan löytää jos kiertää tarpeeksi kauan Pahalampea vai? Suhteellisen uusi Tampereella, enkä koskaan kyseisellä lenttiskentällä käynyt ;D Google antoi vähän kummallisia tuloksia.
-
Kenttä on järven pohjoispuolella. Löytyy toki kiertämälläkin.
-
Tänään pelataan!!! :)
Pahalammen ympärys on noin 800 metriä joten kovin kauas ei pääse eksymään jos lammen löytää. Kenttä on Tampereen urheiluhierojakoulun puoleisessa päässä ja maksuttomia parkkipaikkoja löytyy ainakin Kurjentaipaleen varrelta.
Ilona
-
Ajattelin lähteä uimaan tuon jälkeen. Olen autolla, joten kyydissäkin pääsee. Pahalammella ei taida olla uimarantaa.
-
Noniin hyvä että kävin täällä vielä vilkaisemassa paikan ja ajan, olisin tullut paikalle jo klo 17 ;D Mutta siis minun varma ehkä muuttui varmaksi kylläksi eli saavun paikalle.
-
Jospa lähtis kohti kenttää, nähdään siellä!
-
Enpäs ole ihan hetkeen palloa lyönyt ja syöttökin oli alkuun hukassa. Välillä jopa näytti ihan oikealta lentopalloilulta. Valitettavasti oma kunto ei kestänyt lähellekkään haluamaani. Kiitos seurasta ja uintiretki pelin päätteeksi kruunasi illan.
-
Paikalla huikeat 10 pelaajaa!
Kiitos paikalle tulleille mukavasta ja iloisesta pelitunnelmasta.
Ilona
-
Sunnuntaina pelataan taas jos pelaajia löytyy tarpeeksi. Ilmoitathan tulostasi tähän ketjuun :)
-
Mulla tulee tällä kertaa liian pitkä matka lähteä, mutta uskon että saatte kyllä pelit ilman muakin aikaan!
-
Laitettu kalenteriin ylös. Pyrin saapumaan paikalle.
-
onko nyt sunnuntaina?
-
onko nyt sunnuntaina?
On jos vaan saadaan tarpeeksi pelaajia.
-
mää tuun, jos on
-
Meitä on tällä hetkellä neljä. Jos vielä muutama jostain löytyy niin saadaan peli aikaiseksi :)
-
Mä tuun jos pelit on.
-
Minä tulen pelaamaan!
Täytyy lähteä joskus klo 19.
-
3+3 peliä klo 19 saakka, mennään sillä :D
-
Valitettavasti tänään jää pelit välistä, mutta ensi viikolla taas sitten!
-
Kiitos taas kerran osallistujille! Mukavan pelin lisäksi saimme ensimmäinen kerran paikalle myös katsojan :)
Viikon päästä uudestaan!
Ilona
-
Oli kyllä tosi hauskaa, vaikka oikeesti teloinkin kyynärpääni ;D Harmi, kun en näillä näkymin pääse seuraavaan kahteen kertaan, ellei jotain tapahdu työkuvioissa.