Kirjoittaja Aihe: Baarin rikkinäiset päät ja sielut  (Luettu 1965 kertaa)

IlonaSinulle

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1670
  • Welcome to the cute side. We NEED coocies.
  • Galleria
Baarin rikkinäiset päät ja sielut
« : 31.12.2019, 16:49 »


Miten erottaa tervepäinen, mutta huono-onninen lajitoveri rikkinäisestä ja huomiohakuisesta yksilöstä? Naisena ja subina olen valmis barrikaadeille, jokaisen väärällä tavalla kohdelluksi tulleen puolesta, sukupuolesta riippumatta. On ollut hienoa seurata miten väärinkäytöksistä ja asiattomista viesteistä kertonut saa muilta tukea, lohtua ja kannustusta. Niin sen pitääkin mennä. Entä sitten jos asiasta kertoneen ainoa tarkoitus on vain saada sitä huomiota, eikä mitään ikävää ole todellisuudessa tapahtunut tai jos on, niin se kerrotaan vahvasti paisutellen ja värittäen. Silloin kyse on yhteisön tuen väärinkäyttämisestä ja oikea avun osoite on jossain muualla kuin täällä.
Subit ovat haavoittuvassa asemassa kehonsa kanssa ja Dominoivat taasen joutuvat vastaamaan lain edessä silloin kun leikit eivät menekään sovitulla tavalla tai menevät, mutta toinen osapuoli muuttaakin jälkeenpäin mieltään. Jäseniä täällä on kuitenkin tällä hetkellä 6247 kappaletta joten joukkoon mahtuu taatusti monenlaista tohvelin kuluttajaa.

Hyvää ja turvallista tulevaa vuotta, meille kaikille  :love:

DeLaFey

  • Vieras
Vs: Baarin rikkinäiset päät ja sielut
« Vastaus #1 : 01.01.2020, 20:28 »
Nyt ollaankin sitten jännän (ja hankalankin asian) äärellä.

Oletettavasti tässä yhteydessä ''rikkinäisellä'' tarkoitetaan jollain tavalla (kenties selkeästikin) psyykkisesti sairasta yksilöä. Saa korjata, jos olen väärässä. Kuvailemasi kaltainen käytös onkin tyypillistä erityisesti huomiohakuisessa persoonallisuushäiriössä, jolle on ominaista nimenomaan pakonomainen huomion haku, joka muuttaa henkilön käyttäytymistä eri tilanteissa. Henkilö saattaa kiinnittää toisten huomiota mm. juuri dramaattisuudella, eloisuudella, pukeutumisella, korostetun hurmaavalla käytöksellä, flirttailulla jne. Henkilö saattaa myös olla epäasiallisesti seksuaalisesti viettelevä käyttäytymiseltään tai ulkoasultaan.

On kuitenkin syytä muistaa, että raja normaalina pidetyn ja persoonallisuushäiriöisen käyttäytymisen välillä on häilyvä. Tämä johtuu siitä, että useimmilla psyykkisesti terveilläkin ihmisillä ilmenee etenkin stressitilanteissa eri persoonallisuushäiriöille ominaisia tapoja kokea ja käyttäytyä. Lisäksi, kuten muissakin psyykkisissä sairauksissa, henkilön tutkiminen ja diagnosointi on laaja ja monipuolinen prosessi, ja siksi aikaa vievää ja paikoin hankalaa myös alan ammattilaisille. Maallikkona pidättäytyisin syväluotaavammasta analysoinnista täysin. 

Pitkän pohjustuksen päätteeksi vastaus alkuperäiseen kysymykseesi: ei mitenkään.  :D Ei ainakaan erityisen luotettavasti, eikä varsinkaan yksittäisten nettikirjoittelujen pohjalta. Siihen, että onko tämän takia syytä antaa säästeliäämmin vertaistukea epäasialliseksi kokemastaan kohtelusta raportoiville ihmiselle tällaisella foorumilla, joutuu kukin vastaamaan tykönään. Joka tapauksessa paras keino oman viihtyvyytensä/hyvinvointinsa/turvallisuutensa/tms takaamiseksi lienee oma intuitio. Jos jokin kanssakäyminen ei tunnu hyvältä/oikealta, kannattaako sitä jatkaa? :)

Ai niin, olen samaa mieltä siitä, että on ollut ilo seurata miten tämä yhteisön edustajat tukevat jäseniään tarpeen tullen.   

deliciosa

  • Turun Baletti
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 46
  • Galleria
    • Alistumisen anatomia
Vs: Baarin rikkinäiset päät ja sielut
« Vastaus #2 : 01.01.2020, 21:22 »
Minusta on viisainta mennä ihmisten tukemisessa siltä pohjalta että luottaa toisiin sen sijaan että epäilisi kaikkea. Kun lähtee tukemaan jotakuta jota ei tunne on aina se riski että tulee höynäytetyksi, mutta sekään ei ole millään tavalla itseltä pois muuta kuin viestin näpyttelyyn menneenä aikana. Todennäköisempää kuitenkin on että niin tulee tehneeksi maailmasta hieman siedettävämmän paikan jollekulle.

balthazar

  • Vieras
Vs: Baarin rikkinäiset päät ja sielut
« Vastaus #3 : 01.01.2020, 22:23 »
Ensinnäkin ajattelen, että jokainen kaltoin kohdeltu ansaitsee tukea ja ymmärrystä, erityisesti vertaisiltaan.

DeLaFeyllä olikin tuossa varsin painavaa asiaa korulauseiksi kudottuna, mutta niin persoonallisuuden häiriöiden kuin mielenterveydenkin järkkymiseen on olemassa ihan helppo diagnostinen kriteeri, (huom. kriteeri, ei diagnoosi. Kuten DeLaFey totesi, varsinainen diagnoosin määrittäminen on pitkä ja monimutkainen prosessi) joka on maallikonkin helppo ymmärtää. Mielenterveyden tai persoonallisuuden häiriöt ovat joko haitaksi tai vaaraksi itselle, tai muille.

Kaikille meille sattuu välillä kurjia asioita, ja on erittäin hyvä ja tärkeä asia että tällaisessa yhteisössä voi niistä avoimesti kertoa. Kenellekään tuskin sattuu joka viikko, saati useita kertoja viikossa tai yksinomaan kurjia asioita ja kokemuksia.

Oikeastaan tällä julkituontiotannallahan iso osa feispuukin ja instagramin yms jne käyttäjistä joutaa samaan jonoon, aamiaisesta iltakahviin kaikki on niin täydellistä että sateenkaariyksisarvisetkin katsoo että hei toi tyyppi ei oo todellinen.

Se mitä haluan sanoa on, että yksittäisestä tunteenpurkauksesta on turha lähteä ekstrapoloimaan tai spekuloimaan. Rakentavaa, aitoa ja inhimillistä on osoittaa tukensa sitä kohtaan, joka kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Ihminen kun kuuntelee itseään ja/tai muita. Jos muiden äänistä valtaosa on kritisoivia, hyväksyvien ja vahvistavien sijasta, alkaa ihminen kuvitella että muiden mielipide sinusta on itseasiassa totuus sinusta.

Jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista. Aivan jokaisessa.

Jos ei osaa löytää kauneutta muissa, tuskin näkee sitä itsessäänkään, n'est-ce pas?

toysnstuff

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 526
  • Sinä antaudut, minä pidän sinusta huolen
  • Galleria
Vs: Baarin rikkinäiset päät ja sielut
« Vastaus #4 : 01.01.2020, 23:59 »
Ehkä se tuen osoittaminen jokusella lauseella ei ole niin iso juttu, vaikka menisikin väärään osoitteeseen. Mutta mukaan lähtemistä kannattanee välttää.

arkinenalistuja

  • Vieras
Vs: Baarin rikkinäiset päät ja sielut
« Vastaus #5 : 02.01.2020, 01:49 »
Niin, että tällaisista tapauksista ei puhuttaisi täällä mitään. Koska kukaan muuhan ei voi tietää miten asia on, kuin osalliset itse, eikä kukaan voi mistään tietää kuka on siinä paha ja kuka hyvä. Jos tällaisen tiedon pystyisi jollain konstilla helposti selvittämään, niin kyse olisi maailmanlaajuisestikin aivan jäätävästä sensaatiosta.