Kirjoittaja Aihe: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere  (Luettu 13438 kertaa)

Privax

  • Vieras
HUOM! Porealtaaseen tuli tekninen vika, eikä se valitettavasti ole tällä kertaa käytössä. Pahoittelumme.

On jälleen aika viettää avajaisia Jankan tuoreella klubilla, tällä kertaa BDSM-painotteisella menolla!
Osoite on ankkarinraitti 2.

Ovet aukeavat klo. 19.00 ja sulkeutuvat klo. 03.00
Illan hinta on 40e/henkilö, ja maksutapana käy käteinen tai pankkikortti.
Liput ostetaan ovelta, mutta ulkopaikkakuntalaisille on varattu joitain paikkoja ilmoittautumista vastaan, minkä voi tehdä yksityisviestillä. Muistathan myös vapauttaa paikkasi ajoissa peruutustapaukssa.

Illan aikana päästään ihailemaan kahta taatusti intensiivistä ja vangitsevaa performanssia, esiintyjinä Nagor ja Cheri sekä Isla Ika ja Luisa.

Vieraiden käytössä on koko tila kaikkine välineineen ja anteineen:

-Iltapalaa läpi yön
-Kaikki alkottomat juomat kahvista mehuun
-Sauna
-Pyyheet
-Kumit
-Liukkarit
-Musiikkia

Käytössä on narikka ja lukolliset kaapit, joihin jäävät arvotavarat ja kännykät.
Arvostamme käytöstapoja ja ongelmatilanteet selvitämme välittömästi paikan päällä.
Illoissamme on riittävästi henkilökuntaa varmistamassa, että ilta kuluu mallikkaasti.

Saapuminen:
Kulku pihaan saavuttaessa käy vasemman kautta. Ovelta löytyy kyltti tekstillä ”Tilaussauna Club Privax”
Otathan huomioon, että kulku ovelle tapahtuu ravintolaterassin ohi.
Pihassa on maksuttomia parkkipaikkoja ja lähin bussipysäkki on n. 100m päässä ovelta.

Lisätietoja saa kysäisemällä yksityisviestillä.

Muistathan lukea huolellisti bileiden säännöt, jotka löytyvät klubin profiilista.

HUOM! Jääthän luonnollisesti kotiin, mikäli oireilet tai epäilet altistumista koronavirukselle.
Pidetään huolta hyvästä hygieniasta: desinfioidaan lelut käytön jälkeen ja pidetään kädet puhtaana.
Saatavilla on sitä varten desinfiointiainetta, käsisaippuaa ja kertakäyttöisiä käsipyyhkeitä.
Myös ruokailuvälineet ovat kertakäyttöisiä.

Tervetuloa!
« Viimeksi muokattu: 09.07.2021, 23:52 kirjoittanut Privax »

Privax

  • Vieras
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #1 : 05.07.2021, 12:56 »
Tervetuloa!

Privax

  • Vieras
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #2 : 05.07.2021, 14:00 »
Isla Ika ja Luisa

Privax

  • Vieras
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #3 : 05.07.2021, 14:00 »
Nagor ja Cheri

Greta

  • Rsyke
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 918
  • väkivaltiatar
  • Galleria
    • Löydät mut täältä
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #4 : 05.07.2021, 17:39 »
On jälleen aika viettää avajaisia Jankan tuoreella klubilla, tällä kertaa BDSM-painotteisella menolla!
...
Pihassa on maksuttomia parkkipaikkoja ja lähin bussipysäkki (linja nro. 3) on 100m päässä ovelta.
Paikallinen bussinörtti täällä vaan huutelee, että jos paikka sijaitsee Jankassa ja Prismalle on 2,5km (tämän tiedon poimin muistaakseni profiilista), niin bussilinjan nro 3 pysäkki ei mitenkään voi olla lähin tai 100m päässä kohteesta.

Muuten ei valittamista, kiva että Tampereellekin saadaan jotain uutta!

Privax

  • Vieras
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #5 : 05.07.2021, 18:57 »

Kiitos tarkkaavaisuudesta! Typo korjattu.

Oranssilyhty

  • Rsyke
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 614
  • Galleria
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #6 : 06.07.2021, 17:22 »
Vähän tuntuu olevan kiire pitää avajaiset kun juuri korona tilanteen käännettyä kunnolla nousuun päätetään järjestää. Toivottavasti menee hyvin ilman ikäviä jälkiseurauksia kenellekään.

EveLin

  • Smurffit
  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 18
  • Galleria
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #7 : 06.07.2021, 17:49 »
Vähän tuntuu olevan kiire pitää avajaiset kun juuri korona tilanteen käännettyä kunnolla nousuun päätetään järjestää. Toivottavasti menee hyvin ilman ikäviä jälkiseurauksia kenellekään.

Tampereella aika hyvä tilanne. Toki sitä toivoisi, että ulkomaankävijät eivät heti reissulta palattuaan näihin tulisi.

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2231
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #8 : 06.07.2021, 19:03 »
Saako lipusta kuitin? Kaverin firman puolesta kyselen.

Privax

  • Vieras
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #9 : 06.07.2021, 19:36 »
Vähän tuntuu olevan kiire pitää avajaiset kun juuri korona tilanteen käännettyä kunnolla nousuun päätetään järjestää. Toivottavasti menee hyvin ilman ikäviä jälkiseurauksia kenellekään.

Kiitos viestistä.
Tilannetta seurataan ja hygieniatoimien kanssa ollaan erityisen tarkkaavaisia, mitä luonnollisesti edellytetään myös vierailta.

Privax

  • Vieras
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #10 : 06.07.2021, 19:37 »
Saako lipusta kuitin? Kaverin firman puolesta kyselen.

Kiitos kysymyksestä.
Kuitin saa korttimaksun yhteydessä sähköpostiin.

koosatakybämiinusyks

Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #11 : 06.07.2021, 19:39 »
Saako lipusta kuitin? Kaverin firman puolesta kyselen.

Omasta mielenkiinnostani kysyn, että miten kaverisi firman liiketoimintaan liittyy pervobailuissa käyminen? Asiakkaiden kestitys? Työntekijöiden liikuntaetu?

vanilja-suklaa

  • Bizarre Club
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 31
  • Vanilja, ja Suklaa. Ihana yhdistelmä!
  • Galleria
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #12 : 06.07.2021, 19:59 »
Saako lipusta kuitin? Kaverin firman puolesta kyselen.

Omasta mielenkiinnostani kysyn, että miten kaverisi firman liiketoimintaan liittyy pervobailuissa käyminen? Asiakkaiden kestitys? Työntekijöiden liikuntaetu?

Entäs voiko maksaa SmartumPay:llä?

CreamLemon

Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #13 : 06.07.2021, 20:35 »
Jes, tätä onkin jo odoteltu.
Kai näillä helteillä tiloista löytyy myös hyvä ilmanvaihto ja/tai ilmastointi?  8)

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2231
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Vs: Club Privax kinkyavajaiset: 10.7.2021, Tampere
« Vastaus #14 : 06.07.2021, 20:37 »
Saako lipusta kuitin? Kaverin firman puolesta kyselen.

Kiitos kysymyksestä.
Kuitin saa korttimaksun yhteydessä sähköpostiin.
Kiitos tiedosta, tämä on minulle riittävä. Jos muuten käytätte Zettleä, niin kuitin saa myös tehtyä käteismaksusta.

Omasta mielenkiinnostani kysyn, että miten kaverisi firman liiketoimintaan liittyy pervobailuissa käyminen? Asiakkaiden kestitys? Työntekijöiden liikuntaetu?

Menee varmaan asiakaskestitysten alle tässä tapauksessa.