Kirjoittaja Aihe: OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18  (Luettu 5088 kertaa)

Riia

OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18
« : 03.11.2014, 16:29 »
OuSM:n ja Oulun Setan yhteinen SM/fetisisti/kinky-ryhmä kokoontuu jälleen tulevana perjantaina 7.11.2014 kello 18.

Tervetuloa mukaan porisemaan ja tutustumaan muihin lähialueen harrastajiin kaikki aiemmin käyneet ja varsinkin uudet kiinnostuneet, iästä, taipumuksista ja sukupuolesta riippumatta. Luvassa mielenkiintoisia keskusteluja mukavien ihmisten seurassa aiheelle avoimessa ilmapiirissä! Ketään ei sidota, piiskata tai muuten kiusata, ei ehkä edes pyynnöstä. Itsestään ja taipumuksistaan saa kertoa, tai olla kertomatta, sen verran kuin haluaa ja luontevalta tuntuu. Mitään 'dresscodea' tai muuta sisäänpääsyvaatimusta ei myöskään ole. Tarjolla kahvia, teetä ja ehkä myös virvokkeita, ja ellei pelkkä keskustelu kuivaa suuta, mahdollisesti myös keksiä. Tällä kertaa illan päätteeksi saanemme perehtyä neulotukseen. Alkuilta varataan aiheille, jotka sopivat kaikille, mahdollisista neula/verikammoista huolimatta.

Tapaamiseen osallistuminen ei edellytä minkäänlaista jäsenyyttä mihinkään. Sen kummempia etukäteisaiheita ei tällä kertaa ole, mutta sana on vapaa ja jokainen saa nostaa esiin itseään kiinnostavia aihepiiriin liittyviä asioita tai esitellä mukanaan tuomiaan harrastevälineitä.

Kokoontumispaikan sijainti (Isokatu 45, keskellä korttelia, porttikäytävän kyljessä) löytyy nettiosoitteesta http://www.oulunseta.fi/ kohdasta 'Yhteystiedot'.
Myöhempään tullessasi saat alaoven aukaisijan paikalle ovessa olevassa Setan kyltissä mainittuun puhelinnumeroon soittamalla. (Jos puhelimella toimiva ovisummeri ujostuttaa, niin kello 18 (+/- 5 min) joku on pitelemässä varvastaan oven välissä ja pääset luikahtamaan näin sisään ihan huomaamatta.)

Näitä perjantaikokoontumisia jatketaan koko talvikauden ajan, aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina eli vielä kerran vuoden 2014 puolella 5.12. Tammikuussa jatketaan heti vuodenvaihteen jälkeen 2.1.2015 ja siitä eteenpäin 6.2., 6.3., 3.4., 8.5. ja viimeisen kerran ennen kesätaukoa 5.6.2015. Ajankohdat voi tarkistaa myös Setan sivuilta osoitteesta http://www.oulunseta.fi kohdasta 'Toiminta' löytyvästä kalenterista.

Tervetuloa!

PS. Jo ylihuomenna voi tutustua alueen ihmisiin:
http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=9256.0

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2231
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18
« Vastaus #1 : 03.11.2014, 17:12 »
Jaha, oon epähuomioissani jättäny melkein kaikki neulat subini luo etelään. Hyvä että aloin tarkistaa nyt, ehdin vielä piipahtaa apteekissa ennen perjantaita.

Ja kuten jo aiemminkin sanottu, neulat otetaan esiin vasta kun se kaikille paikallaolijoille sopii, eli ei tarvi jäädä pois vaikka niitä pelkäisikin. Luvassa on perustekniikkaa, käytännön vinkkejä, demonstraatio ja todennäköisesti myös jonkin verran verta... olettaen ettei mun alustavasti malliksi lupautunut vapaaehtoinen jänistä :D

Kunzmann

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18
« Vastaus #2 : 06.11.2014, 13:41 »
Me tulemma pistäytyyn jos sinne vaan mahtuu, ei voida olla kovin kauaa kun pikkunen kantokopassa mukana ja vähän isompi mummulassa hoidos, mutta käydään kuitenkin mutka

Riia

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18
« Vastaus #3 : 06.11.2014, 23:09 »
Mahtuu mahtuu!

Ja tapahtumahan on jo alle vuorokauden päästä! :)

Neiti Heinänen

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18
« Vastaus #4 : 07.11.2014, 09:52 »
No sit täytyy tulla paikalle jos mahtuu mahtuu ;)

Leviathan

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18
« Vastaus #5 : 07.11.2014, 10:48 »
Keskiviikon miitistä innostuneina tulemme myös tänään ehdottomasti paikalle.

RMK

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18
« Vastaus #6 : 07.11.2014, 21:14 »
Eteisessä olin osallistumassa!

Riia

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18
« Vastaus #7 : 08.11.2014, 02:25 »
Eteisessä olin osallistumassa!

Onneksi sovit kuitenkin sisäänkin asti, ettei mennyt koko ilta eteisessä!

Kiitoksia ennätysmäisen runsaasta osanotosta kaikille konkreettisesti ja ajatuksissaan mukana olleille!

Lauantaina voisi jatkaa liki samalla teemalla Setan bileissä Nukessa, koska illan pääesiintyjä mainostaa omaa esiintymistään seuraavasti:
"Enkeli piiska kädessä. Rautaneito kaulapannassa, routanainen kaamoksenmustassa hupussa. Yksinäinen homotyttö, piru olkapäällä. Sadomasolepakko. Ja täysi rähinä. "  ;)
Tämän lisäksi paikalla saattaa olla lukematon määrä morsiuspukuisia...

Chimene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 131
  • ei enää etsi, sillä löysi.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 07.11.2014 klo 18
« Vastaus #8 : 08.11.2014, 12:49 »
Esityksen kuvaus kyllä kuulostaa hyvin houkuttelevalta, mutta jäänpä miettimään liikkeelle lähtöä. Kyllä tää kolme kertaa viikossa tahti hipoo jo epämukavuusrajaa, vaikka kuinka olisi hyvää seuraa ympärillä. Mutta hyvillä mielin seuraavaa miittiä ja muuta ohjelmaa (pikkujoulut...?) kohti : )