Kirjoittaja Aihe: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18  (Luettu 5231 kertaa)

Riia

OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« : 01.12.2014, 00:38 »
OuSM:n ja Oulun Setan yhteinen SM/fetisisti/kinky-ryhmä kokoontuu jälleen tulevana perjantaina 5.12.2014 kello 18.

Tervetuloa mukaan porisemaan ja tutustumaan muihin lähialueen harrastajiin kaikki aiemmin käyneet ja varsinkin uudet kiinnostuneet, iästä, taipumuksista ja sukupuolesta riippumatta. Luvassa mielenkiintoisia keskusteluja mukavien ihmisten seurassa aiheelle avoimessa ilmapiirissä! Ketään ei sidota, piiskata tai muuten kiusata, ei ehkä edes pyynnöstä. Itsestään ja taipumuksistaan saa kertoa, tai olla kertomatta, sen verran kuin haluaa ja luontevalta tuntuu. Mitään 'dresscodea' tai muuta sisäänpääsyvaatimusta ei myöskään ole. Tarjolla kahvia, teetä ja ehkä myös virvokkeita, ja ellei pelkkä keskustelu kuivaa suuta, mahdollisesti myös keksiä.

Tapaamiseen osallistuminen ei edellytä minkäänlaista jäsenyyttä mihinkään. Sen kummempia etukäteisaiheita ei tällä kertaa ole, mutta sana on vapaa ja jokainen saa nostaa esiin itseään kiinnostavia aihepiiriin liittyviä asioita tai esitellä mukanaan tuomiaan harrastevälineitä.

Kokoontumispaikan sijainti (Isokatu 45, keskellä korttelia, porttikäytävän kyljessä) löytyy nettiosoitteesta http://www.oulunseta.fi/ kohdasta 'Yhteystiedot'.
Myöhempään tullessasi saat alaoven aukaisijan paikalle ovessa olevassa Setan kyltissä mainittuun puhelinnumeroon soittamalla. (Jos puhelimella toimiva ovisummeri ujostuttaa, niin kello 18 (+/- 5 min) joku on pitelemässä varvastaan oven välissä ja pääset luikahtamaan näin sisään ihan huomaamatta.)

Näitä perjantaikokoontumisia jatketaan taas ensi vuoden alusta, aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Tammikuussa heti vuodenvaihteen jälkeen 2.1.2015 ja siitä eteenpäin 6.2., 6.3., 3.4., 8.5. ja viimeisen kerran ennen kesätaukoa 5.6.2015. Ajankohdat voi tarkistaa myös Setan sivuilta osoitteesta http://www.oulunseta.fi kohdasta 'Toiminta' löytyvästä kalenterista.

Tervetuloa!

RMK

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #1 : 01.12.2014, 09:36 »
Tulen ehdottomasti!

Paikalle siis.

Neiti Heinänen

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #2 : 01.12.2014, 16:09 »
Mukana ollaan ja uusia naamoja koitan jälleen saada houkuteltua mukaan.

Chimene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 131
  • ei enää etsi, sillä löysi.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #3 : 01.12.2014, 21:20 »
Kuulemma puolisen tuntia kestävä "kynttiläpaja" on luvassa, kakskielisesti pidettynä. Ja lupailihan joku viimeksi köysihommiakin näyttää? Ajankohtaan sopivia puuhia molemmat, kynttiläleikit ja lahjapaketointi : D Taatusti tapahtumarikas ilta edessä!

cristine

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #4 : 01.12.2014, 21:21 »
Minä joudun tällä kertaa ikävä kyllä jättämään välistä :( Harmittaa kyllä,mutta ens kerralla sitte taas oon mukana. Raportoikaahan tänne sitte illan tapahtumista

RMK

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #5 : 02.12.2014, 09:46 »
Minä joudun tällä kertaa ikävä kyllä jättämään välistä :( Harmittaa kyllä,mutta ens kerralla sitte taas oon mukana. Raportoikaahan tänne sitte illan tapahtumista



Toki! :)

Neiti Heinänen

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #6 : 02.12.2014, 11:28 »
Kunhan ei tartte ambulanssia kutsua niin miitti on ihan onnistunut :D

RMK

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #7 : 02.12.2014, 13:30 »
Kunhan ei tartte ambulanssia kutsua niin miitti on ihan onnistunut :D


Älähä nyt,mun terveys on aika huonossa jamassa. Ei voi tietää!

mimmu_

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 573
  • tyttö.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #8 : 05.12.2014, 10:24 »
Vaikka oottekin ihanaa seuraa, niin juhlistan synttäreitä tänään jossain kaupungilla =) Harmi kun jää kynttilät näkemättä!  :-\

Riia

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #9 : 05.12.2014, 15:37 »
Onnittelut päivänsankarille!

Me muut ängetään kohta sinne yläkertaan ihmettelemään niitä kynttilöitä! Ja ties mitä kaikkea muuta!

Amunet

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #10 : 06.12.2014, 15:19 »
Oli kyllä hieno ilta! Erityiskiitos Joulupukille ylläreistä.
« Viimeksi muokattu: 07.12.2014, 21:56 kirjoittanut Amunet »

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2231
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #11 : 06.12.2014, 15:58 »
Mainittakoon epäselvyyksien välttämiseksi että vaikka kuvassa olenkin minä talutushihna kädessä, kyseessä ei ole subini.

Vaan notta hauskaa oli, keskiviikkona sitten miitataan!

Riia

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #12 : 08.12.2014, 16:29 »
Paljon oli väkeä ja rento tunnelma. Lisäksi vielä tosiaan yllätysjoulupukki lahjasäkkeineen!
Kiitoksia kaikille!
Seuraavan kerran samassa paikassa muutaman vuoden päästä, ensinhän on tämä vuosi ja uusi vuosi ja vasta ensi vuonna päästään ryhmäilemään! Onneksi siihen ei lopulta ole kuin muutama viikko.  :)

Itsenäisyyspäiväähän osa väestä juhlikin seuraavana iltana burleskia katsellen joskin oma iltani päättyi hieman kauhunsekaisiin hetkiin...

Hipsuttelin illan päätteeksi pikkumekossa ja korkkareissa juhlista autolle ja jotenkin tajusin siinä auton ovea avatessani jonkun auton ajavan ohi ja kääntyvän seuraavasta risteyksestä. Sitäkään en vielä tietoisesti ajatellut, että auto teki kääntymisen jäkeen u-käännöksen. Tapahtuneet huomioin vasta, kun olin jonkin aikaa käyttänyt autoani ja koittanut saada pyyhkimillä kuurat pois tuulilasista ja huomasin tuon sinänsä tavallisen näköisen henkilöauton seisovan yhä risteyksessä käynnissä ja valot päällä. Koitin siinä sitten viivytellä ja ruikkia ikkunaa rapaamisen jälkeen pissapojalla sulaksi. Epäilyttävästi käyttäynyt auto vain seisoi paikallaan, joten lähdin liikkeelle ja niin lähti ohitettuani risteyksen tuo toinenkin auto ja kääntyi perääni.
No, ehkäpä tuo kääntyi samaan suuntaan ja yhtä aikaa vain sattumalta, ajattelin, mutta käännyinpä varmuuden vuoksi seuraavasta risteyksestä, vaikken sinne ollut menossakaan. Niin kääntyi tuo autokin, joten jo aika epäluuloisena ajoin kadun reunaan, että pääsee ohi. Mutta eikö mitä, niin ajaa tuo toinenkin. Tässä vaiheessa jo ihmettelin, että onpas kumma ja lähdin uudestaan liikkeelle. Niin teki tuo toinenkin ja ajattelin, ettei ole enää sattumaa ja käännyin taas seuraavasta risteyksestä kaivellen samalla puhelinta käsilaukusta auton yhä seuratessa miettien hälytyskeskuksen numeroa ja alanko suunnistamaan suoraan poliisilaitoksen pihaa kohti.
Onneksi ei tarvinnut miettiä pidemmälle, kun takana oleva sytytti punaisia ja sinisiä vilkkuvaloja.
"Poliisista iltaa."
"No niin huomasin, lopulta."
"Ajattelitte, että mikä tyyppi lähti seuraamaan?"
"Niinpä, sitä kun on tämmöisessä asussa liikkeellä..."
"Saisinko puhalluksen tähän."

Amunet

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #13 : 08.12.2014, 18:04 »
 :D palomiehiä ei paikalle saatu, mutta poliisi sentään  ;)

Chimene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 131
  • ei enää etsi, sillä löysi.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 05.12.2014 klo 18
« Vastaus #14 : 08.12.2014, 20:01 »
Huh, mahdoit säikähtää? Sori, ei tullut ajateltua kysellä, että haluatko että saatellaan sua porukalla autolle. Totta kai jatkossa tehdään niin, onhan se kuitenkin turvallisempaa.