Kirjoittaja Aihe: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18  (Luettu 4793 kertaa)

Riia

OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« : 27.12.2014, 16:14 »
OuSM:n ja Oulun Setan yhteinen SM/fetisisti/kinky-ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran vuodelle 2015 tulevana perjantaina 2.1.2015 kello 18.

Tervetuloa mukaan porisemaan ja tutustumaan muihin lähialueen harrastajiin kaikki aiemmin käyneet ja varsinkin uudet kiinnostuneet, iästä, taipumuksista ja sukupuolesta riippumatta. Luvassa mielenkiintoisia keskusteluja mukavien ihmisten seurassa aiheelle avoimessa ilmapiirissä! Ketään ei sidota, piiskata tai muuten kiusata, ei ehkä edes pyynnöstä. Itsestään ja taipumuksistaan saa kertoa, tai olla kertomatta, sen verran kuin haluaa ja luontevalta tuntuu. Mitään 'dresscodea' tai muuta sisäänpääsyvaatimusta ei myöskään ole. Tarjolla kahvia, teetä ja ehkä myös virvokkeita, ja ellei pelkkä keskustelu kuivaa suuta, mahdollisesti myös keksiä.

Tapaamiseen osallistuminen ei edellytä minkäänlaista jäsenyyttä mihinkään. Sen kummempia etukäteisaiheita ei tälle kertaa vielä ole, mutta sana on vapaa ja jokainen saa nostaa esiin itseään kiinnostavia aihepiiriin liittyviä asioita tai esitellä mukanaan tuomiaan harrastevälineitä.

Kokoontumispaikan sijainti (Isokatu 45, keskellä korttelia, porttikäytävän kyljessä) löytyy nettiosoitteesta http://www.oulunseta.fi/ kohdasta 'Yhteystiedot'.
Myöhempään tullessasi saat alaoven aukaisijan paikalle ovessa olevassa Setan kyltissä mainittuun puhelinnumeroon soittamalla. (Jos puhelimella toimiva ovisummeri ujostuttaa, niin kello 18 (+/- 5 min) joku on pitelemässä varvastaan oven välissä ja pääset luikahtamaan näin sisään ihan huomaamatta.)

Näitä perjantaikokoontumisia jatketaan koko kevät, aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Seuraavan kerran helmikuussa 6.2.2015 ja siitä eteenpäin 6.3., 3.4., 8.5. ja viimeisen kerran ennen kesätaukoa 5.6.2015. Ajankohdat voit tarkistaa myös Setan sivuilta osoitteesta http://www.oulunseta.fi kohdasta 'Toiminta' löytyvästä kalenterista.

Tervetuloa!

RMK

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #1 : 27.12.2014, 21:13 »
Tuun!

minikettu

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 490
  • Prumm prumm!
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #2 : 29.12.2014, 17:32 »

Riia

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #3 : 01.01.2015, 18:39 »
Kaikki tulee!!!

Tämähän on jo huomenna!

Hyvää uutta vuotta!

Neiti Heinänen

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #4 : 02.01.2015, 07:30 »
Tulossa tietty. Muutaman kaverinkin raahaan mukaani.

Kunzmann

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #5 : 02.01.2015, 10:00 »
Oltiin tulossa mut rouva tuli kipeeksi :/ saatan tulla yksinään piipahtaan mikäli raaskin jättää potilaan muksujen kans keskenään kotiin

Chimene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 131
  • ei enää etsi, sillä löysi.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #6 : 02.01.2015, 12:18 »
Muuten kyllä, mutta vielä reissussa. Tapahtumarikasta ja puheenpulinan täyttämää miittiä!

minikettu

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 490
  • Prumm prumm!
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #7 : 02.01.2015, 13:15 »
Vaikuttaa ikävästi siltä, että minäkin joudun ottamaan yhden kaverin mukaan... Sitä ei onneksi haittaa härskimmätkään jutut ;D

tuulia78

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #8 : 02.01.2015, 16:46 »
Mieki tuun :D

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2231
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #9 : 02.01.2015, 16:55 »
Ennakkolupailuista poiketen tuun piipahtamaan paikalla ja otan pikkuiseni mukaan. Käydään hetki olemassa ennen kuin juna lähtee.

RMK

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #10 : 02.01.2015, 21:16 »
Olihan se kiva käydä juomassa teetä
 ;D Paitsi että poltin kieleni ja nyt se on kipiä!

Riia

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 02.01.2015 klo 18
« Vastaus #11 : 02.01.2015, 23:15 »
Kiitoksia runsaasta osallistumisesta!
Melkein sai kaikki oman istumapaikankin, kun yksi sohva oli raahattu lisää varastojen kätköistä.

Kostea oli ilta ulkona vallinneen sakean räntäsateeen kasteltua saapujat. Osa suuntasi jatkamaan kinkyilyjä säästä huolimatta vielä paikalliseen.

Tätä samaa lisää taas kuukauden päästä, mutta sitä ennen piakkoin jossain baarissa, pysy kanavalla!

PS. Ovipuhelimen numero on vaihtunut, joten jos olet sen puhelimeesi tallentanut, niin tarkista seuraavalla kerralla ovessa olevasta kyltistä uusi numero.