Kirjoittaja Aihe: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18  (Luettu 5571 kertaa)

Riia

OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« : 31.01.2015, 16:51 »
OuSM:n ja Oulun Setan yhteinen SM/fetisisti/kinky-ryhmä kokoontuu jo toisen kerran tälle vuodelle tulevana perjantaina 6.2.2015 kello 18.

Tervetuloa mukaan porisemaan ja tutustumaan muihin lähialueen harrastajiin kaikki aiemmin käyneet ja varsinkin uudet kiinnostuneet, iästä, taipumuksista ja sukupuolesta riippumatta. Luvassa mielenkiintoisia keskusteluja mukavien ihmisten seurassa aiheelle avoimessa ilmapiirissä! Ketään ei sidota, piiskata tai muuten kiusata, ei ehkä edes pyynnöstä. Itsestään ja taipumuksistaan saa kertoa, tai olla kertomatta, sen verran kuin haluaa ja luontevalta tuntuu. Mitään 'dresscodea' tai muuta sisäänpääsyvaatimusta ei myöskään ole. Tarjolla kahvia, teetä ja ehkä myös virvokkeita, ja ellei pelkkä keskustelu kuivaa suuta, mahdollisesti myös keksiä.

Tapaamiseen osallistuminen ei edellytä minkäänlaista jäsenyyttä mihinkään. Sen kummempia etukäteisaiheita ei tälle kertaa vielä ole, mutta sana on vapaa ja jokainen saa nostaa esiin itseään kiinnostavia aihepiiriin liittyviä asioita tai esitellä mukanaan tuomiaan harrastevälineitä.

Kokoontumispaikan sijainti (Isokatu 45, keskellä korttelia, porttikäytävän kyljessä) löytyy nettiosoitteesta http://www.oulunseta.fi/ kohdasta 'Yhteystiedot'.
Myöhempään tullessasi saat alaoven aukaisijan paikalle ovessa olevassa Setan kyltissä mainittuun puhelinnumeroon soittamalla. (Jos puhelimella toimiva ovisummeri ujostuttaa, niin kello 18 (+/- 5 min) joku on pitelemässä varvastaan oven välissä ja pääset luikahtamaan näin sisään ihan huomaamatta.)

Näitä perjantaikokoontumisia jatketaan koko kevät, aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Seuraavan kerran maaliskuussa 6.3.2015 ja siitä eteenpäin 3.4., 8.5. ja viimeisen kerran ennen kesätaukoa 5.6.2015. Ajankohdat voit tarkistaa myös Setan sivuilta osoitteesta http://www.oulunseta.fi kohdasta 'Toiminta' löytyvästä kalenterista.

Tervetuloa!

Riia

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #1 : 05.02.2015, 01:36 »
Perjantai on jo huomenna!

Mahdollisuus liittyä halutessasi myös OuSM:n jäseneksi, painotuoreet jäsenkortit odottavat!
(Käteismaksu.)
« Viimeksi muokattu: 05.02.2015, 02:09 kirjoittanut Riia »

Chimene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 131
  • ei enää etsi, sillä löysi.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #2 : 05.02.2015, 21:59 »
Näillä näkymin tulossa pitkästä aikaa. Tuleekos muitakin paikalle?

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2231
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #3 : 05.02.2015, 22:37 »
Näillä näkymin tulossa pitkästä aikaa. Tuleekos muitakin paikalle?

Me tullaan pikkuisen kanssa pyörähtämään ja toivon mukaan myös lunastamaan jäsenkortit.  Muitakin kuulosti olevan tulossa.

cristine

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #4 : 05.02.2015, 22:51 »
Minä oon kans tulossa :) Toivon mukaan tulee mukana uutta vertaki. (ennen kuin kukaan ehtii innostua liikaa voin kertoa ettei kyseessä ole Omistajani )

Kunzmann

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #5 : 06.02.2015, 07:51 »
Mäki tuun pyörähtään mutkan pitkäst aikaa

mimmu_

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 573
  • tyttö.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #6 : 06.02.2015, 12:49 »
Tuun tuun! Jäsenkorttii hakemaan :)

RMK

  • Vieras
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #7 : 06.02.2015, 14:23 »
Ehkäpä.

Riia

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #8 : 06.02.2015, 23:21 »
Kiitoksia runsaasta osanotosta, ennätyslukemien tuntumassa taas pyörittiin.  :)
Ja juttua riitti balettisaappaiden kärkien tasolta alkaen ties miten ylös ja laajalle!
Myös liikunta kuului ohjelmaan poistujien jättäessä hissin oven auki alakerrassa ja juoksuttaessa jäljelle jääneitä portaissa, onneksi sentään vain alaspäin.  ;)

Seuraavalla kerralla taas uudet kujeet ja uudet vetäjät allekirjoittaneen vetäytyessä hieman syrjempään järjestelytoimista. Nähdään baaritapaamisissa (jo ensi viikolla?) ja viimeistään näissä samoissa merkeissä perjantaina 6.3.!

Kunzmann

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #9 : 06.02.2015, 23:47 »
Ei vittu sori!  <3 Myönnän se olin mä maalaistollo joka ei hissejä osaa käyttää .
Meilleppäin tuli vasta äskettäin liikennevalotkin.
Nöyrimmät anteeksi pyyntöni :)

mimmu_

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 573
  • tyttö.
  • Galleria
Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #10 : 07.02.2015, 05:03 »
Ei vittu sori!  <3 Myönnän se olin mä maalaistollo joka ei hissejä osaa käyttää .
Meilleppäin tuli vasta äskettäin liikennevalotkin.
Nöyrimmät anteeksi pyyntöni :)

Et se ollut sinä! Sun jälkeen tilasin hissin ylös ja se tuli ihan normaalisti. Minä ja yöpeikko poistuttiin hissistä viimeisenä. Hups  ;D

Kunzmann

Vs: OuSM:n SM-ryhmä pe 06.02.2015 klo 18
« Vastaus #11 : 07.02.2015, 12:08 »
sattuuha sitä :)