BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 29.05.2023, 19:38
-
Olethan lähiseudulta?
Luettuani muutaman seuranhakuilmoituksen, mietin matkaa. Välimatkaa. Mikä on liikaa?
Joskus se on rajattu pariin tuntiin, joskus pitäisi olla ratikkareitin varrella. Kuitenkin matkaahan on lopulta sopivasti jos molemmat on valmiita kulkemaan? Tulemaan ehkä vastaan? Matkustaa vuorollaan?
Itseasiassa, jos se pari löytyy, niin eikö matkaa ollut sopivasti, jos sen haluaa toisen vuoksi taittaa? Tietenkin feikit ja vedättäjät pilaa jotain kaikilta muiltakin, mutta ajatellaan nyt tilannetta, jossa kumpikin on sitä, mitä sanookin olevansa ja suhdetta haluaa.
Jos juttu muuttuu vuosiksi ja yhteinen pesä on toiveissa, eikö sitä voi miettiä vasta silloin, voiko toinen muuttaa? Itse ainakin jo siinä iässä, ettei lapset enää sido paikkakunnalle, jolloin asioita katsoo ihan eri silmällä kuin vaikka viisi vuotta sitten. Täällä maalla, kun töihinkin on helposti tunti matkaa, niin parin löytyminen sitä lähempää on jo lottovoitto. Eikä parikaan tuntia tunnu missään, jos on koko viikonloppu aikaa.
Jos kummallakaan ei ole autoa, ymmärrän, että homma hankaloituu julkisten varaan, mutta jotenkin ajattelisin, että Suomi on niin pieni maa, että matka on korkeintaan hidaste, ei este.
Miten on, kannattaako sinun vuoksi matkustaa?
- Flikk-
-
Hyvä avaus. Olen tätä monesti miettinyt, ja tullut siihen tulokseen, että "olethan lähialueilta". Itsellä on arjessa ja vapaallakin niin monta liikkuvaa osaa, vaikken enää ruuhkavuosia vietäkään, että kun leikkikaveri on lähellä, voi tehdä jotain spontaanistikin, eikä ilman viikkojen suunnittelua. Mietitäänpä nyt vaikka meikäläistä, joka asuu Nokialla. Jos haluaisin puuhastella vaikka Mäntsälässä (tiedät kyllä, kenestä puhun, pus ja nam <3 ) asuvan ihmisen kanssa, mulla täytyy olla vähintään koko päivä vapaata. Ajomatkat inasen vajaa neljä tuntia, ilman bensa- ja kusitaukoja, sessio x tuntia ja loppuköllöttelyt tms. Kun taas vaihtoehtoisesti joku kaveri asuisi Nokialla tai Tampereella, niin tässä jää ne turhat ajokilometrit pois. Ettei tartte tosiaan katsella kalenteria ja 1.6. sanoa, että tossa 20.6 vois onnistua..
-
Tämäpä se ainainen hankaluus onkin. Vaikka Suomi on periaatteessa pieni maa niin kyllä täällä on paikkoja joihin pääseminen, varsinkin julkisilla on juurihoitoon verrattava suoritus.
Itsellä luki joskus että 'fillarimatkan päässä'. Sekin on aika suhteellista, itsellä se on noin 45km suuntaansa, mutta moni varmaan polkee pidemmällekin. Toisella kerralla määrittelin asian niin että 'jos ajelet tästä läpi säännöllisesti, voit asua pidemmälläkin'. Nykyään on paljon ihmisiä jotka työn takia joutuu liikkumaan isolla alueella, joten sekin optio on pidettävä valmiudessa.
Tämä häme on loppujen lopuksi pieni alue. Naapurireservaatit on aika lähellä ja tästäkin on uudellemaalle lyhyempi matka kuin Forssaan. Ja Forssa on sentään maailman napa!
Joskus olen ajellut bussilla tunti ja vartti, jonka jälkeen autokyydillä ajettiin puoli tuntia kohteeseen. Aikansa sitäkin jaksaa mutta siinä vaiheessa kun tulee ne syksyn pimeät illat ja lähdet kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen ison repun kanssa bussiasemalle, vaatteet märkinä, istut siellä autossa yli tunnin jännittäen ettet nukahda ja livahda pysäkin ohi, alkaa mieli miettiä vaihtoehtoja etäsuhteelle. Pimeässä kun on pirun vaikea hahmottaa missä mennään. Onneksi kännykät nykyään osaa näyttää missä ollaan, mutta silloin kun oltiin nuoria ja notkeita ei tälläisiä apuvälineitä ollut. Silloin tosin kuski oppi jo muutaman kerran jälkeen että tuo äijä jää sille pysäkille keskelle pelto-aukeata, lakkautetun bensa-aseman kohdalle. Koiviston autot lahti-turku linjalla oli kyllä parasta kyytiä ikinä!
Omalla autolla tuo matka sujuikin sitten sutjakammin. Nyt vaan jännityksenä oli se että kaikki bensa-asemat ei ollut auki yöllä ja ne jotka oli, niissä saattoi olla sen verran epäilyttävää porukkaa että piti ajaa seuraavalle, vaikka merkkivalo jo ilmoitti matkan kohta keskeytyvän. Talvella lumi, jää, peurat ja savuttavat venäläisrekat piti huolen siitä että persvako ei päässyt kuivumaan vaikka ahterinlämmitin sitä kiivaasti yritti.
Maaseudulla oli joskus myrsky heittänyt puita tielle. Pidin aina autossa raivausvälineistöä, mutta rankkaa se on vesisateessa isoa mäntyä nitkuttaa poikki käsisahalla, samalla kuullostellen tuleeko sieltä kohta toinenkin puu rytisten alas kuin giljotiini, silpoen jalosukuisen saksalaisen menopelin päreiksi. Talvella piti joskus lapioda auto irti lumesta, peltoaukeilla oli lunta niin ettei nähnyt missä tie kulkee ja se etupyörä ei paljon tartte haukata ojan reunaa kun se vie koko vaunun väärille urille.
Kesällä autoilu kullan luokse oli silkkaa juhlaa. Jokioisten leipomon myymälästä sai lämmintä leipää ja pullaa viemisiksi. Samalla sai tujakan kofeiiniruiskeen omaan suonistoon.
Silti halajan lähisuhdetta. On tosi kiva kun voi vaikka töistä poiketa kullanmurun luokse kahvittelemaan, paikkakunnan kirjastot ja kirppikset on molemmille tuttuja, murre on suurin piirtein sama, vierihoitoa saa vaikka keskellä yötä, sairastuessaan on aina joku joka tuo ruokapaketin ja Nessuja oven taakse.
Riskinä on tosin se että bongaa tosi kivan lyylin ja myöhemmin hän paljastuukin sen kettumaisimman työkaverin siskoksi/eksäksi/tai joksikin muuksi vakipanoksi! Ja pikkupaikkakunnalla kun jutut leviää, ne omat kinkyt tavat saattaa levitä omalle lähipiirillekin jos joutuu riidan päätteeksi ulkoruokintaan.
Olen tosin pari kertaa treffannut naisen joka on juuri muuttanut paikkakunnalle jostain kauempaa, eikä tunne paikkoja/ihmisiä. Se on kuin löytäisi neitsyen Riihimäeltä!
Kuvaprojektitkin onnistuu kivasti kun melkein heti inspiraation saatuaan, saa muusan paikalle kokeilemaan uusinta rooliasua, asentoa tms kieroutta jota voi sitten vanhana yhdessä kauhistella.
Omalla kohdalla pelastuksena on se että olen kolmessa eri kreivikunnassa asunut, Häme, Uusimaa ja Pirkanmaa, joten jos se iso klapi lyö päähän niin eipä tuossa kauaa nokka tuhise kun tämän seutukunnan pölyt on karistettu jaloista.
Etsintä jatkuu.
-
Tässä elämäntilanteessa ja arjessa mitä nyt on niin mut pitää mielellään hakea kotoota.
Muuten en liiku 5 km kauemmaksi vaikka olis millainen uros.
;D
-
Varmastikin se joka toivoo ettei välimatkaa ole paljoa on miettinyt omat syynsä sille, miksi esittää toiveen. Varsinkaan jos ei etsi kaveria pesänrakennukseen tai muuhun vakavaan, on ymmärrettävää ettei reissaaminen innosta. Minun takiani ei ainakaan kannata matkustaa :D
-
Itselle se ei ole niinkään se autossa istuttujen minuuttien tai tuntien määrä, itselle etäsuhde on valitettavan huono tunnesyistä.
En kestä sitä tilannetta, että olen äärimmäisen ihastunut tai jopa rakastunut johonkuhun, ja sitten tuota ihastumista tai rakastumista ei pysty toteuttamaan kuin ennalta sovitussa rytmissä. Mahdollisuus tunteiden näyttämiseen on aaltomaista, ja minun on todella vaikea tottua siihen, että intensiteetti vaihtuu.
Kuvitellaan esimerkiksi, että menisin toisen luo viikonlopuksi ja olisin koko sen ajan täynnä positiivista tunnelatausta. Sitten olisin päiviä tai viikkoja poissa toisen luota, jolloin on taas totuttava olemaan yksin ja toiseen ei mahdollisesti saa edes kontaktia. Ja jos saa, niin ei teksti tai puhe ole sama asia kuin fyysisesti samassa paikassa oleminen.
Joillekin tämä on varmasti peruskauraa. Tunnen itseni tältä osin ja en sovellu tähän. Valitettavasti nykyinen polykumppanuus on oman muuttoni takia etäsuhde, ja on kyllä hankalaa. Jos tapaisimme vasta nyt, en missään tapauksessa aloittaisi etäsuhdetta.
-
Kaikki edelliset avoliitot ovat alkaneet pitkän matkan seurustelulla, ja 2 vaati minulta muuton ajan mittaan.
Totesin, etten enää jaksa. Ensinnäkin olen jo saanut pääteltyä missä kaupungissa minun on syytä asua ihan mielenterveys- ja jaksamissyistä (sosiaalinen verkosto yms), ja toisekseen en enää jaksa etäsuhdetta. Ei ole voimavaroja edes siihen reissaamiseen, saati etäsuhteen haasteisiin. Enkä edes halua, en suostu enää omistamaan autoa, se on sellainen riesa, joten julkisilla pitää pärjätä. En myöskään pitäisi reiluna tai realistisena vaatia, että vain toinen reissaisi.
Ja onneksi ei tarvitsekaan reissata, heti kolahti kun sain itseni viime kesänä hilattua tälle minulle oikealle paikkakunnalle takaisin, ennen kuin ehdin etsimäänkään. (Oikeasti alle viikko muuttokuorman tuomisesta!)
-
Minulla on se että olen alle 50vrk vuodessa kotona. Muuten matkailen matkailuautolla, olen ystävieni parissa ympäri suomen, kiertelen miittejä ja tapahtumia. Ja puolet vuodesta olen Espanjassa talvea paossa.
Tämä käytännössä tarkoittaa että vakinaisempi kiinteä suhde vaatisi että toisella ihmisellä olisi myös mahdollisuus olla ja lisäksi viihtyisi myös reissun päällä. En oikein usko että minusta on paikalleen asettujaksi. Mutta on ihana kun on tuttuja ja ystäviä kinky yhteisöstä eri puolilta suomea. Ja nämä ihmiset ymmärtävät minua tässä.
Mutta kyllä tämä tilanne ärsyttääkin kun ei voi oikein edes miettiä sellaista kokoaikaisempaa suhdetta kun ihmisillä ei tyypillisesti ole tätä mahdollisuutta eikä tahtotilaa tämäntyyppiseen elämään.
Treffeillehän ja tapaamaan ihmisiä voin mennä pitkiäkin matkoja. Mutta ystävien kanssa on kiva käydä reissaamassa lyhyempiäkin reissuja.
-
Hyvä aihe, hyvää pohdintaa.
Tuo "ehto" sulkee usein paljon pois ja estää runsaasti hyvin todennäköisesti niitä potenttiaalisia vastaajia pois.
"Minä en liiku mihinkään" kertoo sanojastaan paljon, jopa D joka linjaa noin on vähän turhan lujassa.
Oma ajatus on että vaikka kuuhun ja takaisin. Kokemuksesta voin sanoa että en vaihtaisi lottovoittoonkaan, vaikka lähtötilanteessa välimatkaa oli päivän visiitille liikuttavaksi millä tahansa keinoin vanhan mallin saksalaisen työpäivän verran. Hidaste, ei este ja mikä sitten kenellekin on tärkeää, mistä ei voi luopua tai lähteä tekemään kompromissia.
-HPM
"Lunta joka suuntaan
Eikä tietä missään
Minä olen palaamassa
Sinne mistä lähdin
Kuunhopea loistaa
Valaisee kylmät taivaat
Minä tähyän taivalta
Koetan arvioida matkaa
Lähdinkö viimein matkaan
Päin tarujen pohjolaa
Joka on aina kaukana
Joka ei tule maanteillä vastaan"
-
Varallisuus on varmasti vaikuttava tekijä tässä. Kivoimmat sitomisleikit on tullut toteutettua henkilön kanssa, kuka on kulkenut Oulusta asti varaamaamme hotelliin, vietimme päivän yhdessä, kinkyilimme ja aamulla aamiaisen nautiskelun jälkeen toivotimme toisille hyvää päivänjatkoa ja tiemme erkanivat. Muutaman kerran saman vuonna tehtiin tuo uudelleen, kunnes itselläni ei ollut vapaa-aikaa eikä ylimääräistä budjettia sellaisiin nautintoihin.
Myös paikka missä sessioida rajoittaa oikean henkilön kanssa touhuilua kuten omalla sukupolvella ei ole haaveissaankaan varaa omistaa yksityistä asuntoa, jossa olisi leikkihuone sessioille. Suomalaiset ovat niin riippuvaisia työstä tai ainakin itse olen sen verran, että jokainen tapaaminen on suunnittelun takana, en voi vain mielijohteesta tehdä mitään, kuin mennä töihin. Töiden jälkeen moni voi olla henkisesti niin loppu, ettei jaksa miettiä muutakuin kotiin pääsyä, että pystyisi hetkeksi lepäämään.
Jotta keskustelu ei olisi vain ekonomiasta, jotain tekemistä asialla on myös toisen odotukset. Odotetaan liikoja eikä uskalleta edes yrittää nähdä mitä toisella on tarjota vaan eletään fantaisassa sen verran kuin kliimaksin on tuloillaan ja sen halun tyhjentämisen jälkeen tapaaminen peruutetaan tai jätetään roikkumaan.
-
Asuintiheys vaikuttaa luonnollisesti kohdantaongelmaan; mikäli asutus on tiheämpää niin kriteerit täyttäviä tarjokkaitakin on todennäköisesti enemmän, mutta ei se silti takaa sitä että löytäisi etsimäänsä. Se on oikeasti harmi, että ihan huipputyypit eivät kohtaa toisiaan käytännön ongelmien vuoksi.
Toisaalta, käytännön asiat on vaan käytännön asioita, jos tahtotila on olemassa. Väitänkin, että välimatkaa suurempi ongelma on odotusten erilaisuus, mukavuudenhalu ja suoranainen laiskuus. Sen täydellisen kumppanin kun pitäisi tulla kotiovelle ja istahtaa nätisti elämään, ja vaikka kuinka olisi täydellinen kumppani niin se vie elämästä tilaa ja aikaa joka vielä hetki sitten oli 100% omassa käytössä.
Toisaalta taas joku venyy ja paukkuu järjestäen asioitaan väsymättä yhteisen ajan järjestämiseksi, kun toinen miettii viitsiikö pitkästä viikonlopusta käyttää päivän tai pari toiseen ihmiseen vaikka kuinka olisi ihana ja mukava.
Siksipä ajattelenkin, että oikeastaan ainut tapa saada haluamansa on olla tyytymättä vähempään. Ei ole oikein ketään kohtaan sekään, että jää puolivillainen olo tapaamisista, joihin toinen panostaa (ja jolta mahdollisesti odottaa) enemmän kuin toinen.
-baltsu
-
Varallisuus on varmasti vaikuttava tekijä tässä. Kivoimmat sitomisleikit on tullut toteutettua henkilön kanssa, kuka on kulkenut Oulusta asti varaamaamme hotelliin, vietimme päivän yhdessä, kinkyilimme ja aamulla aamiaisen nautiskelun jälkeen toivotimme toisille hyvää päivänjatkoa ja tiemme erkanivat. Muutaman kerran saman vuonna tehtiin tuo uudelleen, kunnes itselläni ei ollut vapaa-aikaa eikä ylimääräistä budjettia sellaisiin nautintoihin.
Myös paikka missä sessioida rajoittaa oikean henkilön kanssa touhuilua kuten omalla sukupolvella ei ole haaveissaankaan varaa omistaa yksityistä asuntoa, jossa olisi leikkihuone sessioille. Suomalaiset ovat niin riippuvaisia työstä tai ainakin itse olen sen verran, että jokainen tapaaminen on suunnittelun takana, en voi vain mielijohteesta tehdä mitään, kuin mennä töihin. Töiden jälkeen moni voi olla henkisesti niin loppu, ettei jaksa miettiä muutakuin kotiin pääsyä, että pystyisi hetkeksi lepäämään.
Jotta keskustelu ei olisi vain ekonomiasta, jotain tekemistä asialla on myös toisen odotukset. Odotetaan liikoja eikä uskalleta edes yrittää nähdä mitä toisella on tarjota vaan eletään fantaisassa sen verran kuin kliimaksin on tuloillaan ja sen halun tyhjentämisen jälkeen tapaaminen peruutetaan tai jätetään roikkumaan.
Tuohon omistusasuntoon leikkihuoneineen pätee vähän sama kun "olethan lähiseudulta" kokonaisuuteen.
Teuvan Myrkystä (nyk. Karijoen)saa rivitalon halvan yksiön hinnalla. Mutta tämä nyt sellaista lillukanvarsien letitystä.
-HPM
"Kaunis on rumaa, tiedän
ja helppo on halpaa
vaan en voi uskoa sattumaan
vaikka tuuli kääntää lehtiä"
-
Itsellä tähän on pääasiassa kaksi syytä:
1. Oma taloustilanne ei tällä hetkellä anna myöten matkata pidempiä matkoja ainakaan kovin usein, joten pitkän matkan suhteessa joutuisi tekemään sen kompromissin ettei tavata kovinkaan usein. Tästä syystä "lähiseudulla" tarkoittaa minulle "mihin pääsee julkisella paikallisliikenteellä".
2. Olen ollut kerran jo etäsuhteessa, ja vaikka siinä olikin hetkensä, niin lopulta se oli kuitenkin henkisesti niin raskasta ja logistisesti niin vaativaa, että olen tehnyt päätöksen etten toiste enää siihen ryhdy.
-
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sopivan ihmisen vuoksi kannattaa matkustaa, ja olen itse matkustamisen arvoinen. Nykyisessä deitti-ilmossani olen toivonut välimatkaksi maksimissaan paria tuntia, mutta on näistä joustettu ennenkin, kun muuten kolahtaa.
Olen elänyt etäsuhteessa, jossa yhdensuuntaista matkaa ei taittanut millään kulkuneuvolla alle 5 tunnin, molemmat olivat opiskelijoita ja kummallakin asui toinen kumppani kotona. Välillä saatiin kasaan rahat Omenahotelliin, välillä puuhailurauha varmistettiin sitomalla 40-neliöisen pseudokaksion väliovi kiinni köydellä. Toisinaan mentiin ulos leikkimään. VR:n opiskelija-alennussarjalippuja kytättiin ja ostettiin kasoittain, kaikki suunnille osuneet kokousmatkat venytettiin sisältämään vähintään pikainen näkeminen ja niin edelleen. Kerran satuin vaihtamaan junaa partnerini kotikaupungissa, joten soitin aseman vieressä olevaan ravintolaan tilaukset valmiiksi, nähtiin laiturilla, kipaistiin syömään ja jatkoin matkaani alle tuntia myöhemmin. Molemmat laittoivat aikaa ja työtä siihen, että saatettiin nähdä, ja hainpa opiskelujen lomassa kesätöitäkin niin, että pääsin olemaan lähempänä. Tätä kesti reilut kolme vuotta, kunnes opinnot etenivät riittävän pitkälle ja saatoin muuttaa kokonaan uudelle paikkakunnalle.
Jos joku kysyisi, oliko raskasta, niin totta helvetissä oli, mutta tekisin tuon kaiken uudestaan vaikka heti. Olen tuon jälkeenkin matkustanut ulkomaille, istunut satoja tunteja autossa ja junassa, perunut työpäiviä, maksanut toisen junalippuja ja tehnyt äkkilähtöjä valikoitujen ihmisten vuoksi. Kun halua on löytynyt, kaikki on ollut järjestettävissä, ja on jatkossakin. Olen valmis laittamaan paljon resursseja siihen, että voin viettää aikaa kumppaneideni kanssa, koska se on minulle parasta, mitä elämällään voi tehdä. Olkoonkin, että joskus se tarkoittaa pikaista halausta huoltoaseman pihalla, olennaista siinä on se toinen ihminen.
-
Tässähän tullaan siihen, että ihmisien resurssit, ja mihin muuhun niitä tarvitaan, vaihtelevat hyvin paljon. Paraskaan motivaatio ei taio lisää resursseja elämään, eikä aina ole kyse priorisoinnista. Ja ulkopuolisen on turha mennä sanomaan, mikä on kenellekin realistista.
On parempi olla itselleen rehellinen, ja toisellekin. Ylioptimismista seuraa joko pettymys, kun ei oikeasti sitten saakaan järjestymään, tai uupumus tai vararikko.
-
Eihän Suomi edes ole pieni maa. Se on Euroopan 8:ksi suurin maa (ja ekana on Venäjä joka on omaa luokkaansa). Helsingistä käsin Turku/Tampere-matka olisi vielä ajateltavissa, mutta pitemmälle lähteminen tuottaisi jo vaikeuksia, vaikka liikkuisinkin autolla.
-
Itselle välimatka ei ole este, jos yhteys säilyy myös tpaamisten ulkopuolella. Sessiojuttuihin en pysty, joten on tärkeää, että toinen osaa rakastaa myös etänä ja nähdä vaivaa
-
Eihän Suomi edes ole pieni maa. Se on Euroopan 8:ksi suurin maa (ja ekana on Venäjä joka on omaa luokkaansa). Helsingistä käsin Turku/Tampere-matka olisi vielä ajateltavissa, mutta pitemmälle lähteminen tuottaisi jo vaikeuksia, vaikka liikkuisinkin autolla.
Niin, jos "pieni maa" tarkoittaa puhtaasti vain pelkkää pinta-alaa niin Suomi ei ole pieni maa. Mutta jos puhutaan ihmisten välisestä kanssakäymisestä, kuten tässä ketjussa puhutaan, niin silloin Suomi on Euroopan maissa sijalla populaationsa puolesta 26. eli puolet Euroopan maista on isompia kuin Suomi.
-
Ensimmäinen huomioni on, että jokaisen elämäntilanne on omanlaisensa kokonaisuus eikä siihen kai oikein muilla ole sanomista jos joku toteaa, että ainoastaan lähisuhteet ovat itselle toimivia ratkaisuja. Etäisyys on yksi kriteeri siinä missä muutkin ja se olkoon jokaisen oikeus määritellä mikä on riittävän lähellä. Kuten täälläkin on jo aiemmissa kommenteissa todettu, toisiin paikkoihin on helpompi matkustaa kuin toisiin, toiset kulkureitit tai -muodot ovat kalliimpia kuin toiset jne, muuttujia on monta.
Omassa elämässäni olen todennut, että kun on joskus istunut samalla sohvalla ihmisen kanssa, joka on fyysisesti kosketusetäisyydellä mutta henkisesti täysin saavuttamattomissa... taistelen huomattavasti mieluummin sen fyysisen etäisyyden kanssa. Jos läheltä löydän vain ihmisiä, joiden kanssa ei henkinen läheisyys löydy, sitten laajennan mieluummin fyysisen etäisyyden spektriä tavoitellessani itselleni sopivaa suhdetta. Minulle fyysinen etäisyys on asennekysymys; ratkaisuja löytyy jos molemmilla osapuolilla riittää tahtotilaa niitä ratkoa ja olen itse valmis tekemään paljon sen eteen, että yhteistä aikaa lähikontaktissa on tarjolla molempia tyydyttävä määrä.
-
Omassa elämässäni olen todennut, että kun on joskus istunut samalla sohvalla ihmisen kanssa, joka on fyysisesti kosketusetäisyydellä mutta henkisesti täysin saavuttamattomissa... taistelen huomattavasti mieluummin sen fyysisen etäisyyden kanssa. Jos läheltä löydän vain ihmisiä, joiden kanssa ei henkinen läheisyys löydy, sitten laajennan mieluummin fyysisen etäisyyden spektriä tavoitellessani itselleni sopivaa suhdetta. Minulle fyysinen etäisyys on asennekysymys; ratkaisuja löytyy jos molemmilla osapuolilla riittää tahtotilaa niitä ratkoa ja olen itse valmis tekemään paljon sen eteen, että yhteistä aikaa lähikontaktissa on tarjolla molempia tyydyttävä määrä.
Tämä. Etäsuhteissa on paljon eroa siinä, miten suhdetta pystyy pitämään yllä arjessa. Silloin kaivataan tuota henkistä läheisyyttä.
Joku suhde voi toimia hyvin vaikkei välimatkan ja muiden tekijöiden takia puoleen vuoteen nähtäisi, kun yhteys säilyy ja arjen asiat pystyy käymään yhdessä läpi päivittäisellä / säännöllisellä viestittelyllä ja asioista pystyy puhumaan. Viestintäkanavista ei nykypäivänä ole puutetta.
Toisessa kaukosuhteessa taas viestittely ei välttämättä ole niin luontevaa, ja jostakin tärkeästä asiasta keskustelu jää hoitamatta sekä etänä että tavatessa. Unohtuu, ei tunnu niin tärkeältä, ei tunnu olevan sopivaa hetkeä, syitä voi olla monia. Kohta huomataan että liian moni asia on jäänyt käsittelemättä.
-
Itse en ymmärrä miksi tästä "olethan lähiseudulta"-kriteeristä aina valitetaan. Ihmisillä on erilaisia kriteereitä deittikumppanin suhteen ja tämä on yksi niistä. Kyllähän porukka asettaa kriteereitä myös mm sille, saako toisella osapuolella olla entuudestaan lapsia.
Itsellä rajana on se, että voin matkustaa parin tunnin sisällä akselilla Tampere-Jyväskylä-Turku-Pk-seutu-Lahti. Autottomana ihmisenä oon aika pitkälti julkisten kulkuneuvojen varassa
-
Siinä vaiheessa kun on jälkikasvua, omistusasunto niin ettei muutto noin vain onnistu ja kapean osaamistaan erityisasiantuntijan työ, on elämä sidottu tiettyyn kaupunkiin. Sitten jos hakusessa ei ole sessiosuhde vaan oikeaa arjen jakamista, on kumppani löydettävä läheltä tai hänen oltava sellaisessa tilanteessa elämänsä suhteen, että muutto on mahdollinen vaihto. Tai että toisen on mahdollista olla pidempiä aikoja muuten siellä toisella paikkakunnalla.
Se, mikä on lähellä, on suhteellinen käsite.
-
Jos olet jostain naapurigalaksista tai Linnunradan toiselta laidalta, nakkaa viestillä tai tuu viemään galaksienväliselle kruisailulle aluksellasi. Käydään jossain nauttimassa yhdet paikallisten lakien mukaan lailliset virvokkeet ja tutustutaan. Varmaan juttua riittää.
-
Tässä elämäntilanteessa täytyy kyllä todeta, että en olisi säännöllisen matkustamisen arvoinen. Eikä kukaan olisi minullekkaan. Ei kannata priorisoida ihmisiä keillä ei ole priorisointivaraa ja mulla on sit ehkä just nyt se hetki meneillään. Oon eläny etädynamiikassa yli vuoden, jossa toinen asui useamman aikavyöhykkeen päässä. Sain sen aikana tarpeekseni etätreffeistä, etäsessioinnista, etätehtävistä, etäleluista ja kaikesta mikä alkaa sanalla ETÄ. Tässä elämäntilanteessa Oulussa asuminen on mun silmissä sama asia, kuin että toinen asuu eri vyöhykkeellä.
Elämä on kiireistä.
Myös omat kiintymismallit ja tapa miten rakastan ja tapa miten tykkään on suurimmaksi osaksi semmosia, missä pitää olla ihoetäisyydellä. Olen mielummin yksin, kuin lisään etäsuhteen tuomaa kompleksisuutta elämääni tässä vaiheessa. Tähän vaikuttaa myös se, että en etsi mitään elämänkumppania tässä vaiheessa elämää ja nuoruutta. Etsin ihmisiä keiden kanssa jakaa tämän hetkistä elämää ja keiden kanssa on helppo olla. Parin kymmenen vuoden päästä, tai sitten kun olen valmis, koulut on käyty ja palkka on hyvä ja vakaa, voisin hyvinkin miettiä etäsuhteen mahdollisuutta ja muuttamista. Muttakun se ei tässä vaiheessa ole semmoinen asia mitä tahdon (aloilleen asettuminen.)
-
Itselleni matkustaminen ei ole ongelma koska tykkään ajamisesta. Mutta ajankäyttö on se hankaluus koska kotona on eläimiä joita ei jättää yli 9 tunniksi sisälle. Ihanteellista tietenkin olisi että leikkikaveri tulisi luokseni, oma tupa oma lupa eikä naapuritkaan häiritse.
-
Hyvä kysymys. Välimatka on aina suhteellinen, peninkulma taitaa olla eri pituinen Helsingin itäisessä kantakaupungissa tai Tampereen Kalevassa Tunturi-Lappiin verrattuna. Ainakin henkisesti.
Pitkään ajattelin, että en ala ainakaan verkkotuttavuuksien kanssa etäsuhdetta virittelemään. Vaan miksi en? Elämään on kuitenkin mahtunut täysin partnerin yksinhuoltajuuden ehdoilla pyörivää suhdetta, missä alle kymmenen kilometrin matkasta huolimatta nähtiin yleensä kerran viikossa, joskus ei sitäkään. Kun omia menemisiä ei pidättele mikään jonkun verran säädeltävissä olevia töitä kummempi ja tykkään junassa istua, ei se parin tunnin välimatka varmaan ongelma olisikaan. Vaatisi toki aikatauluttamista, mutta semmoista elämäni on muutenkin aika paljolti, niin ei kai siinä.
Olisinko luokseni matkustamisen arvoinen? En tiedä. Ehkäpä. Riippunee matkustelijasta.
-
Mun lähiseutu oli joskus 30km, sit 100km, sit 300km.. nyt se taitaa olla jotain 600-800km väliltä.😅 Joo kaukosuhteet ei aina toimi, ja ns. lähisuhteet on ihan perusteltuja, mut sydänasiat nyt ei vaan toimi silleen. Mun sydämel ei oo rangee niinku tinderil ja jos oikeesti tykkää toisesta you make it work ihan sama onko se poronkusema vai pitempi matka. Aina ei ole se lyhyt välimatkakaan tae suhteen toimivuudelle ja jos etsii seuraa vaan sijainnin perusteella joutuu tyytymään siihen mitä lähikapakasta saa, ellei ole tarjontaa niinku jossain hesuloissa.
-
Snoukalle pointsit täältä❣️
Kun se ikä on vain numeroita, niin on myös fyysinen etäisyys harhaa (kuten aikakin, ehh)
Meillä on nykyisin kaiken maailman näköEtäNettiChättiYhteydet olemassa ja jos aikuisten oikeesti paraabelit paikoilleen loksahtaa, niin se ~125km puolVäliin kuulostaa sangen siedettävältä.
Tai noh, mihin on tottunut tai kuin tiuhaan tahtoo tavata.
Oma etäSuhteeni (70km per siivu), tavattiin abaut joka 3.vko, 2-3 pvää kerrallaan. Kesti aikansa, yhteyksissä ja ystävinä edelleen.
Herkästi myös tulee nuo ajalliset kriteerit, milloin julkisien kohdalla tai niiden puuttumisen..däämn, sama asia, no olkoon, mutta meillä menee nykyisin kaikki 3 dösää joka tunti keskustaan, kesto 20min ja matka 7km (ennen meni 2 per tunti), notta suhteuttaa tuokin hieman etäisyyksiä.
Kaiketi se tärkein kaikessa, että mitä on tähtäimessä, hakusessa, kuten useampikin jo langassa maininnut =)
-
... ja jos oikeesti tykkää toisesta you make it work ihan sama onko se poronkusema vai pitempi matka.
Mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toisella.
Elämäntilanteet ja velvollisuudet on jokaisella omanlaiset.
Vaikka kuinka tykkää, rakastaa ja on kivaa, valintoja voi joutua tekemään jos oma aika ja olosuhteet menee liian tiukalle.
Kun löytää potentiaalisen uuden suhteen, hän tulee tilanteeseen jossa elämä on muodostunut tietynlaiseksi. Vakiintuneet pakolliset tehtävät arjessa, muut ihmissuhteet ym ym.
Tilaa suhteelle on tehtävä sekä henkisesti että fyysisesti.
Se mistä tilaa yritetään saada on yleensä aika.
-
Riskaabelia hommaa, viitaten siis sekä näihin sivuttuihin matkaan, että ikäeroon. Ensin viestittelet kiinnostavan oloisen, mutta toisessa kaupungissa, tunnin matkan päässä, asuvan vanhemman pervosedän kanssa ja ajattelet, että ikä ja välimatka voi olla ihan hyviäkin asioita. Pysyypähän tietyt rajat ainakin tässä touhussa. Ja BOOOOM puolitoista vuotta myöhemmin yksi asia on johtanut toiseen ja jotenkin koko elämä on mennyt uusiksi ja välimatkaa onkin enää jokunen hassu minuutti ja toistelet itsekin sen samaisen pervosedän kotiseuturakkauden sekaisia hokemia onnellisena uudesta ihanasta kotikaupungistasi.
Ihan vain näin niinku täysin hypoteettisenä riskinä siis.
-
Matka on aina matka.
Mutta kun lähdetään sille yhteiselle matkalle niin mikäli vastike on molemmille naatinnollista niin se matkustusaika ei ole ratkaiseva.
Mutta mikäli se vastike onkin ns. korvikkeen vastiketta niin silloin lyhytkin matka on aivan liian pitkä.
Tämä on tullut vuosien varrella huomioiduksi..
-
Ensin katsotaan, onko itsellä ollenkaan riittävästi resursseja siihen, mitä etäsuhde vaatii. Vasta sen jälkeen pääsee miettimään, saako etäsuhteesta niin paljon, että on mielekästä tehdä järjestelyjä.
-
Pitkälti itäisessä Suomessa asuneena olen ollut harmissani siitä, miten ne kiinnostavimmilta vaikuttavat tyypit ovat yleensä asuneet melko lailla päinvastaisessa suunnassa. ”Huonon” sijaintini takia olen kokenut olevani altavastaajan asemassa, joten olen ollut iloinen jos toinen osapuoli onkin todennut, ettei välimatka ainakaan automaattisesti ole ongelma. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi joku etsii seuraa vain lähialueelta. Onhan se kätevämpää kun toinen on lähellä, enkä minäkään voi kieltää etteikö olisi ihanaa jos leikkikaveri olisi lähiseudulta tai peräti paikallinen.
Itse olen kuitenkin ollut valmis ja halukas matkustamaan hyvien tyyppien luo. Kun on ollut tilanteessa, jossa rakkaaseen ihmiseen on etäisyyttä se muutama tuhat kilometriä, ei ajatus Suomen sisällä matkustamisesta ole tuntunut juuri missään. Jostain kierosta syystä olen toistaiseksi jopa nauttinut muutaman tunnin junamatkoista (vaikka netin toimimattomuus raastaakin välillä hermoja). Toki matkan pituus ja työt rajoittavat tapaamisten ajankohtia, ja ehkä minullekin löytyy raja, milloin matkustamiseen kuluva aika on jo liikaa. Olen ollut ilahtunut jos minun takiani on vaivauduttu matkustamaan, mutta en ole olettanut sitä.
-
Olen sitä mieltä että, siinä omat ongelmansa jos on välimatkaa useampi 100km. Ennen tapaamista kannattaa vaikka soitella muutaman kerran puolin ja toisin. Jos edelleen tuntuu siltä että voisi toisen tavata, niin sitten mietitään sopiva esim. viikonloppu.
Välimatka ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön este.
-
Viimeiset 9 vuotta on ollut lähes pelkästään etäsuhteita ja en ole kokenut niissä ongelmaa, vaikka ikävä välillä ollutkin. Aikoinaan luulin, etten tule koskaan pärjäämään etäsuhteen kanssa, mutta niin vaan nyt sitten on tapahtunut. Toki mun elämäni on nykyisellään rakentunut niin, että arvostan omaa rauhaa, joten "perinteisemmälle" suhteelle olis erittäin haasteellista tunkea mun ja oman rauhan väliin.
-
Kun temmelsin aktiivisemmin, tuli matkusteltua ympäri maita ja mantuja. Hiljaksiin sitä rupesi miettimään, kuinka paljon jaksaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaa jonnekin matkustamiseen. Kun työpäivän päälle laskee pari tuntia ylimääräistä matkustamista viikonpäivälle, ei suhteesta tule kovin intensiivistä tai tapaamiset jäävät harvaan. Yhtäkkiä huomaa Vantaan ja itä-Helsingin karsiutuvan automaattisesti pois.
-
Kuten moneen kertaan on jo todettu, resurssit on rajallisia ja niiden käyttö vaihtelee ihmisten kesken. Kymmenen vuotta sitten olisin pitänyt tunnin tai parin kulkemista suuntaansa lähireissaamisena. Tällä hetkellä mietin todellakin kannattaako. Kymmenen vuoden päästä tilanne on taas toinen ja joustoa todennäköisesti huomattavasti enempi. Kannattavuuteen taas vaikuttaa se millainen keskinäinen suhde olisi. Tällä hetkellä en liikahda ns.vain seksin vuoksi, hyvän kinkyseksin vuoksi saattaisin harkita, mutta hemmottelun ja vastuusta vapaan hetken tai läheisyyden vuoksi lähtisin varmasti. Seuranhakumielessä tiedostan olevani tällä hetkellä vähemmän hyvä vaihtoehto (eipä siinä, en aktiivisesti edes hae samoista syistä) ja minusta on reilua tuoda se esille heti alkuun.
-
Kun temmelsin aktiivisemmin, tuli matkusteltua ympäri maita ja mantuja. Hiljaksiin sitä rupesi miettimään, kuinka paljon jaksaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaa jonnekin matkustamiseen. Kun työpäivän päälle laskee pari tuntia ylimääräistä matkustamista viikonpäivälle, ei suhteesta tule kovin intensiivistä tai tapaamiset jäävät harvaan. Yhtäkkiä huomaa Vantaan ja itä-Helsingin karsiutuvan automaattisesti pois.
Niin, sä olit Stadin kloddeja - vai porvoosta kotoisin?
-
Jos kaikki olisikin kiinni halusta olisi elämä helpompaa.
Jos matkustamisen suhteen kysymys on vain omasta priorisoinnista sillä hetkellä olevien halujen suhteen olisi kovin yksinkertaista.
Jos olisin irrallinen saari, voisin lainehtia meren rantaan tai Lappiin tunturinjuureen milloin mielin ja jäädä sinne siksi aikaa kun haluan.
Se ei kuitenkaan kovin monella meistä ole noin vain mahdollista, sillä olemme usein vastuussa myös muista: lapsistamme tai lapsenlapsistamme, vanhenevista vanhemmistamme jotka kaipaavat kokoajan enemmän apua, on huolehdittavia eläimiä tai asioita. Meillä on palkkatyöt , vapaaehtoistyöt ja ura ja ystäväpiiri, joka luo osaltaan turvaverkkoja puolin ja toisin.
Muutto (rakkauden perässä) toiseen kaupunkiin ei näin ollen ole läpihuutojuttu, vaikka kuinka haluaisi.
Edes säännölliset viikonloppureissut toiseen kaupunkiin ei onnistu ilman että jonkin muun asian elämässään joutuisi silloin pudottamaan pois tai jättämään vähäisemmälle huomioille kuin mitä se ansaitsisi - ihan siksi että toisessa kaupungissa ollessaan ei fyysisesti voi käydä laittamassa kissalle tai mummolle ruokaa tai tavata kolmannessa kaupungissa asuvaa ystävää ja siksi että matka-aika on aina jostakin pois.
Ja silloin kun näitä on molemmilla osapuolilla, on myös kalenterin sovittaminen kaiken muun pakollisen suhteen aikamoinen palapeli ja välillä siinä ehkä kaipaa jopa vasaraa... joka on väkivaltaista joko itseään, rakastettuaan tai muita lähellä olevia tärkeitä asioita kohti. Ja se myös tuottaa aikamoista stressiä - joka saa ehkä kysymään itseltään onko tämä tämän arvoista? Tai välttämään samanlaiseen tilanteeseen joutumista mikäli on saman pohdinnan äärellä joskus uudelleen.
Rakkaus ei kuitenkaan katso elämäntilannetta, vaan kun kolahtaa niin kolahtaa :love:
-
Tässäpä sitten esimerkki toimivasta kaukosuhteesta :) Olen ollut D/s-suhteessa kohta 9 vuotta. Välimatkaa on 700km. Tämä toimii ja sopii meille. Sitä emme kiistä, etteikö moni asia olisi helpompaa (ja halvempaa) jos välimatkaa olisi edes jonkin verran vähemmän, saati jos asuttaisiin samassa paikassa. Jo alunperin oli selvää, että saman katon alle muuttaminen ei ole vaihtoehto. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja D elää tahollaan avoliitossa. Kumpikaan ei ole valmis muuttamaan, joten näillä mennään ;D
Pidetään edelleen päivittäin yhteyttä. Tiedetään toisen menemiset ja tekemiset hyvinkin tarkkaan aamusta iltaan. Tapaamisten jälkeenkin usein suuri osa kotimatkasta ollaan puhelimessa. Kertonee kai siitä, miksi suhde toimii edelleen. D/s:n lisäksi kumppani on ystävä ja rakkauskin hiipi mukaan muutaman vuoden jälkeen.
Yhdessäolo on meille täydellistä irrottautumista arjesta - kaikesta muusta. On vain me, dynamiikka, leikit ja sessiot. Tapaamiset voivat olla viikonloppuja, pitkiä viikonloppuja, usein viikonkin mittaisia. Se toki helpottaa ikävän tuskaa, kun tapaamisten käytännön järjestelyt onnistuvat puolin ja toisin kohtuu helposti. Vuodet ovat opettaneet mestariksi sumpimisessa ja organisoinnissa. Pidempiin tapaamisiin toki sisältyy usein arkisiakin velvotteita, kuten töitä ja yhteydenpitoa lapsiin (kyllä, minulla on lapsia). Ollaan jomman kumman luona, mutta usein myös yhdessä reissussa. Reissuihin sisältyy em. lisäksi toki muitakin aktiviteetteja, liikuntaa jne. Tavataan yleensä muutaman viikon välein. Joskus arki lyö kapuloita rattaisiin ja voi mennä parikin kuukautta.
Kolikon kääntöpuolena välimatka aiheuttaa välillä raastavaakin tuskaa, kun elämässä tulee tilanteita jolloin kaipaa enemmän henkistä tukea. Ja kuten oli jo kirjoitettu, olisihan se välillä kiva vaan kömpiä kainaloon piiloon pahaa maailmaa. Vaikka kontrasti tapaamisten ja jokaisen kotiinlähdön välillä on jäätävä, kääntyy se droppi aina uuden yhteisen ajan odottamiseen, suunnitteluun ja valmisteluun.