Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas.
Baari on onneksi varsin pieni osa elämääni enkä kuulu mihinkään ”piireihin” niin mietin tätä myös tämän laatikon ulkopuolelle. Pumpulissa turvallisesti kasvanut höpönassu käsittää tuon maineen ja kunnian hieman erilailla kuin vaikkapa villimpää lähiöelämää viettänyt ja elämän realiteetit nähnyt siniset silmänsä sulkenut henkilö. Joku asia mikä ei toiselle merkitse juurikaan mitään voi olla toiselle täyttä tuskaa, ihmiset on hirvittävän erilaisia tunteineen ja arvoineen, kunnioineen ja maineineen.
Sääliä saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita.
Olen itsekkin käyttäytynyt huonosti, sanonut todella rumasti ja tehnyt asioita joista en ole yhtään ylpeä. Suurta osaa näistä olen myöhemmin katunut ja suurimpia virheitä olen pyytänyt nöyrästi anteeksi ja näillä on ollut vaikutusta omaan ajatusmaailmaan ja käytökseen myöhemmin. Kunniaa vai mainetta siis, toisen silmissä olen varmasti mulkku ja toisen silmissä ehkä en niin mulkku.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Olen ottanut välimatkaa ihmisiin jotka ovat käyttäytyneen toistuvasti, jopa vuosia, huonosti minua kohtaan sitä koskaan pahoittelematta, katumatta tai anteeksi pyytämättä saati että olisivat ikinä ajatelleet minusta, minulle tai läheisilleni mitään hyvää. Ja toisaalta yksi minulle tärkeä ja rakas ihminen on herättänyt minut yöllä ja seissyt kirves kohotetussa kourassa yläpuolellani ja uhannut lyödä reiän päähäni mutta edelleen hän on minulla rakas ja tärkeä koska oli sitä jo paljon ennen tapahtumaa ja oli tapahtuneesta katuvainen ja myös osoitti sen, ei sellaista voi jättää huomioimatta eikä tuomita, katumuksellaan hän säilytti kunniansa ja arvostukseni.
Luulo ei ole tiedon väärti.
Olen antanut anteeksi ihmisille jotka ovat käyttäytyneet minua kohtaan todella törkeästi jos käytöksestä ja silmistä on kuitenkin näkynyt välittämistä, nöyryyttä ja rakkautta ja että ei tämä ole mitään oikea vihaa vaan hätähuuto, huomionhakemista tai pahanolon ilmaisu vaikkakin raju sellainen ja olen ollut onnellinen että se kohdistui minuun, tärkeään läheiseen ihmiseen joka ymmärtää ja antaa ajallaan anteeksi kun pyytää aidosti anteeksi koska sitä varten on läheisiä ihmisiä että voi näyttää sitä rumaakin puolta ilman pelkoa ja hirveitä seuraamuksia. Missä niitä rumempia tunteita pitäisi esittää, koviksen ”maineen” toiveessa grillijonossa, esittää täällä baarissa/somessa jotain virtuaalitietäjää tms. roolia jos ei voi tehdä sitä kunniakkaasti ja turvallisesti edes tutussa ja rakkaassa seurassa?
Parempi laiha sopu kuin lihava riita.
Virheen tekeminen tai muu mokaaminen missä menetät ”kunniasi” on helppoa ja nopeaa, aito nöyrtyminen ja anteeksi pyytäminen niin että sitä oikeasti tarkoitat onkin astetta vaikeampi juttu.
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Ihmisiä jotka ovat menettäneet silmissäni kunnioituksen on muutama vaikka se ei ole helppoa, tulee nimittäin aina etsittyä ihmisistä niitä hyviä puolia. Yksi narkkari jonka ilmestyminen läheiseni kuvioihin aiheutti paljon tuskaa ja kuolemaa kuuluu tämän kusipäälistan kärkipäähän. Toki hänkin on jonkun lapsi ja ehkä ollut jollekkin joskus rakas mutta ikinä hän ei näyttänyt katuvaiselta, ei pyytänyt mitään anteeksi eikä antanut ikinä mitään anteeksi, muita selityksiä ja vaatimuksia kyllä oli vähintään riittävästi ja vika oli aina muissa. Tuskin paljoa peiliin katselee jos on enää hengissäkään.
Toinen puhuu aidasta, toinen aidan seipäästä.
Baarin ja somen osalta kunnia ja maine, no, ei ole hirveästi merkitystä kun koko somen osuus elämästäni on häviävän pieni enkä puhu ihmisistä pahaa selän takana enkä myöskään kysele muilta enkä muutenkaan juoruile. Ja eiköhän tuo sitten selviä ajallaan mimmonen kukin jos kohtalo on sitä mieltä että kannattaa tavata ja tutustua.
Statuksia ja titteleitä en ole koskaan arvostanut enkä kumartanut niin jokainen on samalla viivalla.