Kirjoittaja Aihe: Jakaisitko toisen kinkyn henk. koht. tietoja kolmannen osapuolen(ystävä) kanssa?  (Luettu 7971 kertaa)

Ai

  • Vieras
Oli aika karvas kokemus kun juttelin erään kinkyn kanssa sähköpostitse.
Ehdotettuani kuvien vaihtoa tutustumista edistääkseni niin hän sanoi, että on jo nähnyt kuvani toisen henkilön kautta.
Eli siis toinen kinky tältä foorumilta jonka kanssa sähköpostissa tutustuttuani  olin jakanut kuvani.

Vieläpä lähti nöyryytys linjalle ja mm torui minua siitä, että a) luotan liikaa ihmisiin netissä ja lähti myös torjumaan minua ulkonäkööni perustuen. Sanoi, että näytän liian nuorelta.

Noh sanoin tähän että aion setviä tämän nimimerkkien (joka on tietojani väärinkäyttänyt) kanssa täällä foorumilla julkisesti. Tätä en kuitenkaan lähde tekemään jos ei tämä jotenkin eskaloidu. (henkilökohtaisia tietojani levitellään enemmän ja enempi julkisesti)

On mielestäni aika super rohkeaa lähteä tälläisellä tietosuoja asialla nokittelemaan ja käyttämään sitä jotenkin tutustumisessa aseena tai vääntökeppinä ihan mihin suuntaan vain. Hänen ystävälleen ja paska kaatuu koska hän on vuotanut yksistyistietoja. Eikä siinäkään välttämättä mitään..ei ole ehkä välttämättä kovin paheksuttua?! (vai onko) levitellä ystäväpiirille henkilökohtaisia kolmansien osapuolten tietoja. Mutta a) silloin olisin varma, ettei ystävä levittele tietoaan ja saata minua paskaan tilaan. b)uhkaile näillä tiedolla muita. jne.
(tässä tapauksessa kummankaan nettitutun kanssa ei ole ollut puhe tapaamisesta tai vaihdettu vielä edes puhelinnumeroita, joten erittäin akuvaiheessa tutustuminen)

Mutta pitemmittä pohjustuksitta?

levittelisitkö kolmanne osapuolen tietoja ystäväpiirillesi?
Missä tilanteessa levittelisit?
miksi?

Ite hyväksyn ja oon itekkin tehnyt sen, että kolmannen osapuolen luvalla ilmoitan ystäville että tapaan tätä kolmatta osapuolta ja olen paikassa x (hänen kotonaan tai muualla) ja ilmoitan kun lähden, että kaikki on hyvin.  Näin olen kerran toiminut ite ja näin on useita kertoja toinen osapuoli toiminut kun minua on tullut tapamaan. aina minun luvallani ja  aina minulle ilmoitettu kun näin on toimittu.

Alina

  • Vieras
Mun mielestä on kovin törkeää levitellä mitään mistä ei ole sovittu tai mikä ei lue jo jossain julkisesti. Vaikka kyse olisi jostain todella pienestä ja mitättömästä asiasta, on sen levittäminen kolmansille osapuolille väärin. Vaikka ei olisi erikseen sanottu, ettei saa levitellä!

Yksityiset tiedot ovat yksityisiä, ja kyseisen henkilön pitää, mun mielestä, saada itse päättää mitä jakaa kenellekin. Jonkun kuvan lähettäminen voi olla toiselle todella iso asia, ja jos sen sitten levittää eteenpäin, voi toinen oikeasti saada vaikka traumat.

Jos, ja vain jos, joku kokee toisen käyttäytymisen ahdistelevaksi tai häiritseväksi, eikä hän lopeta pyynnöstä/käskystä, on oikeus levittää tiedot jonkin auktoriteetin kanssa. Esimerkiksi täällä baarissa voi kertoa ylläpidolle. Mutta näissäkään tapauksissa ei mun mielestä saa mennä kertomaan yksityisiä asioita ystäville. Voi kyllä mainita nimimerkin, esimerkiksi, jottei ystävä joudu kyseisen ihmisen ahdisteltavaksi.

Luuseri

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 59
  • Olen mielenkiintoinen. Ja kiva!
  • Galleria
Toi on niiin väärin, vaikka lukeehan kuuklekin postit ja jakaa kolmansille. Se on sitä nykypäivää :(

Silti.

Andante

  • Vieras
Vs: Jakaisitko
« Vastaus #3 : 25.09.2014, 17:43 »
En jaa enkä jakaisi nimiä, saati kuvia kenenkään kanssa. En luultavasti sanoisi sitä tai tätä vaikka kysyttäisi jostakusta. Edes lähin kinkypiirini ei tiedä asioita, joiden ainakin oletetaan pysyvän kahden henkilön välisinä. Jos odottaa ettei omaa kuvaa jaeta muualla, millä ideologialla muiden kuvaa sitten jaetaan...  ???

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1873
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
En levittele ... ja olen aika tarkka siitä, miten kerron vanhoista kokemuksistani.

Tieto on valtaa. Mutta vain silloin tiedät enemmän, kuin muut, jos kuuntelet muttet kerro.

Mutta idiotismi on parantumaton sairaus.

chilinen

  • Vieras
Ei, ei, ei ja ei. Ellei ole toisin sovittu, niin EI

Blod_Fet_Finn

  • Vieras
Jaan toisten kuvia vain ja ainoastaan jos minulla on lupa siihen. Luottamus on kaikista tärkeintä ja jos ei voi luottaa edes kuviaan toisen henkilön haltuun, niin kuinka voi luottaa henkilöön mitenkään muutenkaan?

eugénie

  • Vieras
En kyllä jakaisi. Toimin aina yksin. En ole koskaan kertonut etukäteen tapaamisistani kolmannelle osapuolelle (siis tyyliin aika ja paikka turvallisuussyistä). Ei oikein edes ole sellaista luottohenkilöä elämässäni, jolle voisin halutessani kertoa, missä olen ja kenen kanssa.

Onhan noita mm. kuviani mennyt ihan täysin julkisille nettisivuillekin, eikä käsittääkseni mitenkään kiusalla vaan puhtaasti erilaisten moraalikäsitysten vuoksi. Enpä ole siitä meteliä jaksanut nostaa, koska olen ollut puun ja kuoren välissä. Tapaamiset olisivat varmaan loppuneet siihen paikkaan, ja olisin monta kokemusta köyhempi. Tällaista on elämä kun naiset ovat heikkoutena. :) Miehiä olen toki määrällisesti useampia tavannut, tietääkseni heidän käsistään ei ole lähtenyt tietojani eteenpäin.

Neiti Heinänen

  • Vieras
Hieman kuulostaa ehkä liiankin tutulta. On levitetty s-postia ja yksityisviestejä että tiedän mistä puhut. Ei missään nimessä sellaisia saa mennä jakamaan kellekään muulle. Todella idioottimaista käytöstä levitellä salaa toisen juttuja.

Ducasse

En jakaisi yksityisessä kommunikaatiossa saatua tietoa kolmannelle osapuolelle ilman selkeää lupaa, en edes sitä että yksityistä kommunikaatiota on tapahtunut. Edes normielämän "harmiton" juoruilu ei ole täällä hyväksyttävää sillä se vaarantaa kohteensa anonymiteetin.

Tätä ketjua lukiessa alkaa kyllä ohimoita kiristää. Jotenkin kuvittelisi että kaikille on selvää tämän sivuston anonymiteettiolettama, sekä edes alkeellisin kunnioitus kanssaihmisten yksityisyyttä kohtaan. Jos joku haluaa tähän yhteisöön itsestään jotakin kertoa, hän kertoo sen itse foorumilla tai profiilissaan. (Tai kenties chatissa, sekin on julkinen kanava jossa olemme nimimerkkiemme suojissa.) Tämä pätee tietenkin myös kuviin, joita voimme laittaa galleriaan mielinmäärin jos niitä haluamme julkiseen jakoon. Yksityinen kommunikaatio oli se sitten privachatti, yksäri, skypepuhelu tai vaikkapa analoginen kahvipöytäkeskustelu on todella törkeää jakaa eteenpäin. Itse en ole kovin henkilökohtaisia asioita julkisesti itsestäni kertonut täällä, mutta yksityisessä viestienvaihdossa alkutunnustelujen jälkeen lähettänyt kyllä kuvani ja esitellyt itseni ihan omalla nimelläni.

Hatunnosto Ai:lle siitä, että hänessä oli tarpeeksi ryhtiä pitääkseen aloitusviestin anonyymina eikä vajonnut häntä loukanneiden osapuolten tasolle julkaisemalla nimimerkkejä. Se olisi tosin varmaankin ollut myös baarin sääntöjä vastaan... Uskon myös että nimimerkin julkaisemisen sijaan on parempi ottaa yhteys moderaattoriin jos tilanne alkaa eskaloitumaan ko. henkilöiden kanssa.

riikinkana

  • Vieras
Missään nimessä en paljastaisi kenenkään henkilöllisyyttä kolmansille osapuolille!
En nimiä, yhteystietoja, kuvia, mitään.
En edes niin, että joku kysyisi tyyliin "Tiäksähei onko nimimerkki Esimerkki oikeesti Maija Meikäläinen?" Vaikka tietäisin ja vaikka olisi, vastaisin etten tiedä ja kehottaisin kysymään suoraan häneltä itseltään, jos niin kovin kiinnostaa.  :D

Ainoastaan JOS olisin sopinut jostain kahdenkeskisestä sessioinnista toisen kinkyn kanssa ilman, että Isäntäni on paikalla, pitäisi jo turvallisuussyistä Isännän saada tietää kenen kanssa olen, missä jne. Eli sessiointi toteutuisi vain sillä edellytyksellä, että Isäntäni saa nämä tiedot - ja siihen tietysti pitäisi saada lupa sessiokumppanilta.
Joskaan sitä ongelmaa ei ole eikä tule, kun kuljen aina ja vain Isäntäni kanssa. ;)


riikinkana

  • Vieras
Vielä tätä aihetta liipaten heitän jatkokysymyksen (modet voi laittaa omaksi viestiketjukseen, jos on aiheellista):

Paljastaisitteko OMAN henkilöllisyytenne toiselle, jos toinen sitä kysyy?


Esimerkiksi nyt vaikkapa minun tilanteeni:

Olen "semijulkisessa" työssä, tekemisissä tärkeiden asiakkaiden ja suurien rahasummien kanssa. En halua vaarantaa sen enempää työtäni kuin asiakassuhteitanikaan tämän vinoumani vuoksi, joten peittelen puolin ja toisin: Työtilanteissa peittelen mm. tatuoinnit, jotka ovat näkösällä ollessani vähäpukeisena kuvissa tai bileissä. Ja kuvissa sekä yleisölle avoimissa bileissä naamioidun sen verran, että ei-toivottuja tunnistamisia ei pääse tapahtumaan...
JOS joku sattuisi lähestymään kysymyksellä "Hei ootko sä se-ja-se, töissä siellä-ja-siellä?" en varmastikaan myöntäisi...
Kinky-yhteyksissä, niin foorumilla kuin bileissäkin, minä olen vain ja ainoastaan riikinkana;)

Mitä muut tekisitte? Paljastaisitteko itse itsenne?
Tai kuinka moni ylipäänsä peittelee henkilöllisyyttään myös ns. livetilanteissa?

LegendaM

  • Vieras
Kyllä mä olen oman henkilöllisyyteni paljastanut viimeistään siinä vaiheessa kun Skypessä jutellaan ja se on mun omalla nimellä ja naamalla.

spanking man

  • Vieras
Itse olen hyvin tarkka yksityisyydestäni työni takia. En myöskään paljasta toisesta mitään tietoa kolmannelle osapuolelle. Esim. Tampereen bileissä olin kivan porukan mukana ja kiitin heitä seurasta maininnalla eteläsuomesta olleista seuralaisista. En edes maininnut foorumille rekisteröitynyttä nimimerkkiä.

Papi

En tietenkään jaa kuvia. En omiani enkä kenenkään muunkaan.