Kirjoittaja Aihe: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?  (Luettu 11776 kertaa)

Glori

  • Vieras
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #15 : 28.11.2015, 22:57 »
Olisi asiallista laittaa lähteensä tekstin perään, kun suoraan kopioi muilta. Olisit nyt edes vaivaa nähnyt ja lukenut tekstin minkä kopioit. Tuo ensimmäisen lauseen perässä oleva lähde? paljastaa heti että kyseinen teksti on plagiaatti.

http://www.wikiwand.com/fi/Sadomasokismi



Japanissa 1600-luvun Edo-kaudella varakkaissa piireissä perinteisestä sidontataidosta, joka oli alun perin julma kidutusmenetelmä, muokattiin omanlainen sadomasokismin muoto.lähde? Japanin sisällissodissa erilaiset sotaherrat ja rosvopäälliköt toisinaan kidnappasivat kilpailijoidensa rakastajattaria, vaimoja tai tyttäriä, joita kidutettiin tai uhattiin kidutuksella uhkavaatimuksien painottamiseksi. Naisia ei kuitenkaan yleensä haluttu vahingoittaa pahoin, joten sidontataitoa kehitettiin vammojen välttämiseksi. Sidontataitoa käytettiin myös rakastajattarien ja jalkavaimojen kurittamiseen ja myöhemmin sitä harrastettiin huvin vuoksi: Japanin taiteessa ja kirjallisuudessa on runsaasti kertomuksia ja kuvauksia siitä. Japanilaisen perinteisen sidontataidon mestari on sensei (sensei viittaa japanin kielessä mihin hyvänsä ohjaajaan tai opettajaan, tietyn taidon hallitsijaan) ja hän tekee naisesta taideteoksen sitomalla tämän erilaisiin asentoihin symboloiden kasveja tai eläimiä. Nykyaikaisessa sidontaleikissä usein painotetaan kuitenkin pitkitettyä nöyryytystä ja toisinaan lievää kivunkin tuottoa. Yleensä senseit ovat miehiä ja sidottavat naisia. Välineinä on karkeita köysiä sekä bambukeppejä ja vahakynttilöitä. Tämä japanilainen sadomasokismin muoto unohtui 1800-luvun lopulla Japanin pyrkiessä länsimaalaistumaan, jolloin varsinkin brittiläistä tapakulttuuria suosittiin. Sidontataito koki uudelleentulemisen toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain miehittäessä Japanin pääsaaria. Tällöin Yhdysvaltain sotilaita varten perustettiin useita bordelleja, joissa japanilainen sidonta oli eräs suosituimmista ohjelmanumeroista.
Britanniassa viktoriaanisena aikana sadomasokismi nousi kukoistukseen. Yläluokkaisten miesten ja naisten elämää leimasivat hemmotteleva palvelusväki ja tiukka tapakulttuuri. Monet miehet ja usein naisetkin hakivat (oletettavasti) henkistä tasapainoa vierailemalla kalliissa bordelleissa vapaaehtoisesti nöyryytettävinä.

1950-luvun Britanniassa perinteinen tyttöjen ja poikien sisäoppilaitoksen koulukuri sai toisinaan sadomasokistisia piirteitä opettajien käyttäessä väärin rankaisuvaltaansa oppilaitaan kohtaan. Tuolloin Britanniassa tehtiin maanalaisesti lukuisia pornografisia elokuvia, joiden aiheena oli oppilaitaan rankaiseva opettaja ja siten koulutyttöteema vakiinnutti asemansa sadomasokistien fantasioissa. Stereotyyppisiä tämän kauden kuritusvälineitä ovat ruokokeppi eli cane sekä maila eli paddle.

Toinen oppilaitosympäristöön sijoitettava sadomasokismin muoto - todellisuudessa tai fantasiassa - ovat opiskelijayhteisöjen initiaatioriitit, joihin kuvitellaan liittyvän piiskaamista esimerkiksi mailalla.
masokisti, alk. Leopold von Sacher-Masochin nimestä, sadisti, alk. markiisi de Saden nimestä

Lionred

Pip

Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #16 : 28.11.2015, 23:02 »
Tuosta tekstista unohtui se kuuluisa sidontasensei (jonka nimeä dementikko ei muista, mutta muistaa juurikin lukeneensa siitä, eikä muista vuosilukuja oikein), jota pidettiin Japanissa perverssinä, koska harrasti lajia 1800 -luvun lopulla. Kuoli muistaakseni 1902??? Hänen taiteestaan taitaa olla ensimmäiset valokuvat shibarista.

edit: Samurait lainvalvojina käyttivät tietynlaista sidontaa vangille, riippuen rikoksen laadusta, sekä rikollisen säädyn mukaan. Tavallaan siis kidutus- ja nöyryytyskeino (kun kuljetettiin kylän läpi sidottuna rikoksesta epäilty).

KalvinK

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 639
  • Tykkää sitoa nättejä nakuja naisia.
  • Galleria
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #17 : 29.11.2015, 00:59 »

Pip

Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #18 : 29.11.2015, 01:10 »
Seleenikolle: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Seiu_Ito :)
Gurulleni tuosta propsit, löysi juuri sen mitä tarkotinkin.

edit: Vai mahtoiko tuon sensei olla se, ketä alunperin tarkoitin?  Känäläisenä nostatn kädet ilmaan...

StockingMask

  • Vieras
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #19 : 29.11.2015, 09:39 »
Huomenta

SM juttuja on ollut aina. Joitakin vuosia sitten olin vinovinttisen tuttavani kanssa kirpputorilla. Käteeni sattui vallan piiskaukseen toimivalta tuntuva paistinlasta. Läpsyttelin sitä käteeni ja tokaisin kaverilleni "toimisiko"? Vieressäni oli n. 75-80v muori ja hänen kujeilevasta ilmeestään näki, että hän tiesi tasan tarkkaan mitä tarkoitin. Eli sm-seksiä on ollut ennenkin :). Nooh, pohjalainen nainenhan on Dommen prototyyppi

SM

Underworld

  • Vieras
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #20 : 29.11.2015, 10:06 »
Mitä vanhaan kirjallisuuteen luottaminen, ainakin Intiassa soturit aikoina menneinä kaappasivat vihollisen prinsessoja vaimoikseen, ei siis vain hyväksikäytettäväksi sotasaaliiksi vai täysivaltaisiksi vaimoiksi myös. Viralliset hääseremoniat tehtiin kai erikseen, mutta vaimonryöstö oli soturi-kastin erikoisoikeus. Vaikka en ole kuullut tarkempia kuvauksia minkälaista seksiä sitten harjoitettiin, onhan tuossa pohjana aika hyvin Sm-fantasioihin sopiva asetelma: hampaisiin aseistautunut soturi hyökkää kotiisi ja kidnappaa väkisin mukaansa

tildalinda

  • Vieras
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #21 : 29.11.2015, 11:53 »
Mitenkähän on ollut täällä Suomenmaassa?
Täällä ei varmaan ole kartanonherrat tai kreivit tai muut suuret herrat kaapanneet neitoja eivätkä käyttäneet näitä surutta hyväkseen?
Ja tarkoitan aikoja ennen 1900 lukua?

Virtaavatvedet

  • Vieras
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #22 : 29.11.2015, 19:08 »
Mitenkähän on ollut täällä Suomenmaassa?
Täällä ei varmaan ole kartanonherrat tai kreivit tai muut suuret herrat kaapanneet neitoja eivätkä käyttäneet näitä surutta hyväkseen?
Ja tarkoitan aikoja ennen 1900 lukua?

No, raiskaamista ja hyväksikäyttöä on varmasti ollut, mutta ei välttämättä ihan siinä muodossa, että naisia olisi kaapattu kartanoihin seksiorjiksi. Jos puhutaan konsensuaalisesta bdsm-touhusta, niin sellaisen esiintymisestä tai esiintymättömyydestä esim. Suomen maaseudulla ennen 1900-lukua on vaikea sanoa mitään, koska ihmisten seksikäyttäytymisen yksityiskohdista on säilynyt varsin vähän tietoa.

hohoi

Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #23 : 09.12.2015, 20:02 »
Pitää kehua Lionrediä, ei monella ole noin hyvää avausta viestien tasossa.

Valitettavasti teksti on copypastettu Wikipediasta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadomasokismi

Eipä silti, onpahan tuossa nyt näppärästi kaikkien luettavissa.

EDIT: No tämähän oli jo huomattukin, luulin jossain mielenhäiriössä olevani viimeisessä viestissä

Amunet

Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #24 : 18.12.2015, 07:16 »
Ei, kyllä bdsm keksittiin vasta 1990-luvulla, kuten nautinnollinen selksi 1970-luvulla, siihen asti seksiä harrastettiin vain kun haluttiin lisääntyä.

Eli...

Kylläpä oli typerä kysymys.

Typeriä kysymyksiä ei ole. Tämänkin aloituksen myötä virisi hieno keskustelu.

heinrich

  • Vieras
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #25 : 18.12.2015, 09:21 »
Taitane tiivistyä ennemminkin niihin typeriin vastauksiin...

Mutta Nicolauksella on totta toinen puoli vaikka hänen ironiansa on hiukka karkeaa.
(kas kun olikin itselleni niin helppoa lukea) ;)
Vähänpä tästä nisäkäslajista tietää jos olettaisi, että koko "skene" tai "jutzka" olisi keksitty vasta internetissä.
Eiköhän toi alistaminen ole kiihottanut seksuaalisesti lie aina.
Ja sitä myöten myös se toinen puoli on saanut aikaan "tietynlaisia fiboja".
Tää kun on aikas pervo nisäkäs tää inehmo ;)
Koska aivot...

Mutta kuten Amunet asian ilmaisi.
Kyllä päivänselvyydestäkin voi saada keskustelun aikaiseksi :)

Linjalla

  • Vieras
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #26 : 18.12.2015, 22:41 »

Iskevä hieno teos seksistä Suomessa 1600 ja 1700-luvulla on Teemu Keskisarjan Kyynelten kallio, jossa käydään läpi erilaisia oikeusjuttuja, mm. homoseksuaalisuudesta, eläimiin sekaantumisesta (mikä oli varsin tavallista kai aikanaan), itsetyydytyksestäkin.
   Keskisarjan väitöskirja eläinteen sekaantumisoikeusjutuista on luettavissa pdf-tiedostona, ks.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Teemu_Keskisarja

"Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa": Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, Helsinki 2006.

Loc

  • Vieras
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #27 : 18.12.2015, 22:53 »
Pitää kehua Lionrediä, ei monella ole noin hyvää avausta viestien tasossa.

Valitettavasti teksti on copypastettu Wikipediasta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadomasokismi

Eipä silti, onpahan tuossa nyt näppärästi kaikkien luettavissa.

EDIT: No tämähän oli jo huomattukin, luulin jossain mielenhäiriössä olevani viimeisessä viestissä

Njooh. Ne pasteaa jotka osaavat löytää tiedon, ne jotka ei osaa sitäkään, arvostelee.

Riverlady

  • Vieras
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #28 : 21.12.2015, 21:58 »
1890-luvulla erilaiset sähköapparaatit oli suurta huutoa terveydenhoidossa. Tottakai sähköä tyrkytettiin myös potenssitarkoituksiin "When a man is broken down by the results of hard usage - when his vitality is low - electricity poured into his nerves will build him up".

On voinut olla tuskallinen laite käyttää. Ties miten kivaa käyttö joidenkin mielestä on ollut.


Hirvaz

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 494
  • Murrur.
  • Galleria
Vs: Oliko sm-seksiä wanhaan aikaan?
« Vastaus #29 : 21.12.2015, 22:17 »
"Tomb of The Whipping", etruskihauta noin 2500 vuoden takaa freskoineen. Tarkat merkitykset ovat toki kadonneet ajastaikain hämäriin, mutta mehän arvaamme.. .


  * )