Kirjoittaja Aihe: PDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?  (Luettu 4007 kertaa)

Rama

  • Vieras
Vs: BDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #15 : 10.10.2021, 13:17 »
Tiedän kuinka kauheaa hellyydenosoitukset voi olla traumatisoituneessa mielessä  ;D mutta jos tuo on se jolla toinen saa susta tarvitsemansa kauhun irti ja kuitenkin myös itse siinä tilanteessa nautit kun rakkaus annetaan rajusti ja väkisin, niin tuo ei omaan korvaan kuulosta huonolta tavalta toimia. Kunhan turvasanat on käytössä jos jokin asia laukaisee sitten esimerkiksi mahdollisia väkivaltatakaumia, ja silloin on lupa suuttua jos niitä ei kunnioiteta.

Sun helvettis

Vs: BDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #16 : 10.10.2021, 13:22 »
Tiedän kuinka kauheaa hellyydenosoitukset voi olla traumatisoituneessa mielessä  ;D mutta jos tuo on se jolla toinen saa susta tarvitsemansa kauhun irti ja kuitenkin myös itse siinä tilanteessa nautit kun rakkaus annetaan rajusti ja väkisin, niin tuo ei omaan korvaan kuulosta huonolta tavalta toimia. Kunhan turvasanat on käytössä jos jokin asia laukaisee sitten esimerkiksi mahdollisia väkivaltatakaumia, ja silloin on lupa suuttua jos niitä ei kunnioiteta.

Jep ❤️ helvetin hirveetä kattoo miestä silmiin mikä ihan todella rakastaa. Mä alan irvistää ja murisee tai itkee tai sanon - mä vihaan suo. 🤣🙈Hienosti menee hei. 🤷😂
kiitos ❤️

Rama

  • Vieras
Vs: BDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #17 : 10.10.2021, 13:33 »
Se on silloin sun tapas, ja kunhan just se sun mies tietää että se on vain miten just sinä reagoit rakkauteen ja osaa suhtautua asiaan sillä tavalla eikä aitona vihana, niin se on aivan ok eikä sitä tarvitse yrittää kitkeä väkisin pois.  :love: se rapisee sitten aikanaan ihan itsellään pois kun alat tuntemaan oloasi paremmaksi.

Sun helvettis

Vs: BDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #18 : 10.10.2021, 15:21 »
Se on silloin sun tapas, ja kunhan just se sun mies tietää että se on vain miten just sinä reagoit rakkauteen ja osaa suhtautua asiaan sillä tavalla eikä aitona vihana, niin se on aivan ok eikä sitä tarvitse yrittää kitkeä väkisin pois.  :love: se rapisee sitten aikanaan ihan itsellään pois kun alat tuntemaan oloasi paremmaksi.

Niin. ❤️ Eiköhän se näillä vuosilla jo tiiä,että se on mulle rakas. Arvaa oonko yrittänyt eroo ja koittaa,et jos joku semmonen " normaali" parisuhde. No ei onnistu ku en tunne mitään ketään muuta miestä kohtaan. Ihan todella outoa,mutta en tunne ja vaikka seksikin olis hyvää,ei sekään tarkota mitään jos se ei oo tää mun raastinrauta.
En tajuu miten on edes mahdollista haluu tälleen ihmistä.yks katse ja se on siinä.  Ei tässä ainakaan arpoo tarvii ,et ketä rakastaa sillee syvästi. Kauheesti täytyy vaa hyväksyy sitä toista ja sen tunteita ja traumoja.

Jos tulee mieleen millä tavalla nuo vois rankasta huutamista silleen et se kaikki tukee kuitenkin pois päin traumasta ja lisää turvaa ja itsensä rakastamista no saa antaa vinkkejä millä tavalla yhdistää trauman purku ja BDSM. Kiitos ❤️❤️

vila

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 382
  • Ghetto subi
  • Galleria
Vs: BDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #19 : 10.10.2021, 16:18 »
Mietin koko eilisen illan vastaanko tähän ketjuun vai en, koska menee tosi henkilökohtaiselle tasolle. Ja sitten kun on päättänyt vastata piti miettiä minkä verran haluan vastata, koska menee tosi henkilökohtaiselle alueelle.
---

Minulla on diagnosoitu PSTD, alatyypiltään C-PSTD. Suomessahan ei virallisesti luokitella PSTD:n alatyyppejä, mutta kun diagnoosia määriteltiin niin tästä puhuttiin. Minä elän suhteellisen normaalia elämää pitkässä parisuhteessa (suhteellisen tarkoittaa sitä, että taustani vuoksi tietyt asiat ehkä ylikorostuvat esim. egot ei mahdu meille ja tietyt perusturvallisuuteen liittyvät asiat on oltava koko hallinnassa). Ainakaan C-PSTD:sta varsinainen parantuminen ei taida olla mahdollista, mutta olen siinä pisteessä elämääni että se ei hallitse elämääni. Mukana se on loppuun asti, mutta suhtaudun siihen vähän kuin vaikka astmaan (pitää huolehtia itsestään, että pystyy elämään). Omat traumani ovat sen tyyppisiä, ettei niihin suositella muuta kuin nimenomaan PSTD-hoidossa hyödyllisiksi todettuja traumaterapiamenetelmiä. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että BDSM ei ole mikään terapiamenetelmä. Joo, jotkut BDSM-jutut voivat olla parantaviakin - mutta PTSD on ihan eri monsteri. Traumaterapia on (tässä ei lue "voi olla") vaarallista ihan ammattilaisellekin, joten se on sitä ihan varmasti amatöörillekin. Lisäksi traumamuistojen psykologinen jälkipuinti on jo aika kiistattomasti todettu potentiaalisesti vahingolliseksi, joten voi muodostua niitä lisätraumoja. PSTD-ihmisillähän on taipumusta traumatisoitua lisää. Olen itsekin lisätraumatisoitunut. Itse olen saanut aikanaan todella paljon apua traumaterapiasta, parisuhde on auttanut tervehdyttämään kiintymyssuhdetaitojani ja erilaiset keholliset harjoitteet ovat parantaneet kehotietoisuuttani.

Se miten PSTD sopii yhteen parisuhteiden ja BDSM-seksin kanssa riippuu varmaan aika paljon siitä mikä PSTD:n aiheuttanut ja millä tavoin oireidensa kanssa toimii. Itsellä ehkä määrittävinä (ja myös ihan loppuelämän mukanani kulkevat) ovat lapsuudessa opittu ylitarkkuus sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja se että olen tosi itsenäinen (koska opin lapsena, että kukaan ei todellakaan pelasta minua yhtään mistään eli en ole koskaan oppinut pyytämään apua oikealla tavalla). Tutustun tosi helposti ihmisiin ja olen sosiaalinen, mutta ystävyyssuhteiden syventäminen on vaikeaa koska tarkkailen ihmisiä hyvin herkästi. Tämän vuoksi viehätyn etupäässä hyvin dominoivan persoonallisuuden omaavista ihmisistä, koska he käyttäytyvät kaikissa tilanteissa samalla tavalla. En pidä tätä sinänsä haitallisena ominaisuutena, josta pitäisi opetella pois. Mutta ennen kuin opin ymmärtämään itseäni niin tulkitsin kaiken "vaihtelevan" käytöksen osoitukseksi epäluotettavuudesta. Kuka tahansa voi ymmärtää, että saattaa vaikeuttaa elämää jos pitää 95% kohtaamistaan ihmisistä epäluotettavina. Nykyään ajattelen eri tavalla, nykyään vappumarssi lähtee liikkeelle vasta kun on selkeästi aihetta - enkä yritä pelastaa ketään. Paljonko ongelmia aiheutui siitä, että yritin saada muut näkemään jonkun toisen potentiaalisen vaarallisuuden. Nykyään hahmotan, ettei luottamus ole mikään joko-tai-kysymys vaan se on skaala. Toiseen voi luottaa toisessa ja toiseen toisessa. Enkä ole vastuussa muiden ihmisten pelastamisesta. Itsenäisyys taas on monissa ihmissuhteissa hankalaa, koska teen niin kauan omaa juttua kunnes toinen sanoo jotain. Jos toinen ei ikinä sano niin sitten vaan jatkan tekemistä. Minulla ei ole erityistä tarvetta "saada päättää asioista" ja sopeutan omaa toimintaani ihan mielelläni kun luotan toiseen ihmiseen, mutta tarvitsen sen että toinen ilmaisee tarpeensa selkeästi. En yhtään kestä sellaista "osoitan sanattomasti mitä mieltä olen"-viestintää. Toisaalta koska en ole dominoiva ihminen niin en myöskään kaipaa itselleni "seuraajia".

Tuo huutaminenhan on ihan selkeä traumareaktio. Auttaako siihen oikeasti selibaattia? Tuskin. Olenko ymmärtänyt oikein, että mies ei ole aiheuttanut näitä traumoja - vaan hän on vain triggeröinyt niitä?  Tunteet tai traumat eivät mene pois sillä, että niitä häpeää tai teeskentelee olemaan tuntematta niitä. Oletko jo huutanut ja itkenyt alkuperäisen trauman aiheuttamat tunteet? Se on auttanut minua todella paljon monissa asioissa. Pystyn nykyään suhtautumaan kaikkiin selkeisiin lapsuusmuistoihin neutraalisti, koska olen itkenyt ja huutanut niiden aiheuttamat tunteet loppuun. Traumapainajaisetkin ovat loppuneet kauan sitten. Mitä jos ensi kerralla kun trauma iskee päälle niin lähdet ulos ja menet metsään vihaamaan puita? Meillä on kotona nyrkkeilysäkki, jolla on ollut osan minun toipumisessani.

Sun helvettis

Vs: BDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #20 : 10.10.2021, 17:04 »
Mietin koko eilisen illan vastaanko tähän ketjuun vai en, koska menee tosi henkilökohtaiselle tasolle. Ja sitten kun on päättänyt vastata piti miettiä minkä verran haluan vastata, koska menee tosi henkilökohtaiselle alueelle.
---

Minulla on diagnosoitu PSTD, alatyypiltään C-PSTD. Suomessahan ei virallisesti luokitella PSTD:n alatyyppejä, mutta kun diagnoosia määriteltiin niin tästä puhuttiin. Minä elän suhteellisen normaalia elämää pitkässä parisuhteessa (suhteellisen tarkoittaa sitä, että taustani vuoksi tietyt asiat ehkä ylikorostuvat esim. egot ei mahdu meille ja tietyt perusturvallisuuteen liittyvät asiat on oltava koko hallinnassa). Ainakaan C-PSTD:sta varsinainen parantuminen ei taida olla mahdollista, mutta olen siinä pisteessä elämääni että se ei hallitse elämääni. Mukana se on loppuun asti, mutta suhtaudun siihen vähän kuin vaikka astmaan (pitää huolehtia itsestään, että pystyy elämään). Omat traumani ovat sen tyyppisiä, ettei niihin suositella muuta kuin nimenomaan PSTD-hoidossa hyödyllisiksi todettuja traumaterapiamenetelmiä. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että BDSM ei ole mikään terapiamenetelmä. Joo, jotkut BDSM-jutut voivat olla parantaviakin - mutta PTSD on ihan eri monsteri. Traumaterapia on (tässä ei lue "voi olla") vaarallista ihan ammattilaisellekin, joten se on sitä ihan varmasti amatöörillekin. Lisäksi traumamuistojen psykologinen jälkipuinti on jo aika kiistattomasti todettu potentiaalisesti vahingolliseksi, joten voi muodostua niitä lisätraumoja. PSTD-ihmisillähän on taipumusta traumatisoitua lisää. Olen itsekin lisätraumatisoitunut. Itse olen saanut aikanaan todella paljon apua traumaterapiasta, parisuhde on auttanut tervehdyttämään kiintymyssuhdetaitojani ja erilaiset keholliset harjoitteet ovat parantaneet kehotietoisuuttani.

Se miten PSTD sopii yhteen parisuhteiden ja BDSM-seksin kanssa riippuu varmaan aika paljon siitä mikä PSTD:n aiheuttanut ja millä tavoin oireidensa kanssa toimii. Itsellä ehkä määrittävinä (ja myös ihan loppuelämän mukanani kulkevat) ovat lapsuudessa opittu ylitarkkuus sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja se että olen tosi itsenäinen (koska opin lapsena, että kukaan ei todellakaan pelasta minua yhtään mistään eli en ole koskaan oppinut pyytämään apua oikealla tavalla). Tutustun tosi helposti ihmisiin ja olen sosiaalinen, mutta ystävyyssuhteiden syventäminen on vaikeaa koska tarkkailen ihmisiä hyvin herkästi. Tämän vuoksi viehätyn etupäässä hyvin dominoivan persoonallisuuden omaavista ihmisistä, koska he käyttäytyvät kaikissa tilanteissa samalla tavalla. En pidä tätä sinänsä haitallisena ominaisuutena, josta pitäisi opetella pois. Mutta ennen kuin opin ymmärtämään itseäni niin tulkitsin kaiken "vaihtelevan" käytöksen osoitukseksi epäluotettavuudesta. Kuka tahansa voi ymmärtää, että saattaa vaikeuttaa elämää jos pitää 95% kohtaamistaan ihmisistä epäluotettavina. Nykyään ajattelen eri tavalla, nykyään vappumarssi lähtee liikkeelle vasta kun on selkeästi aihetta - enkä yritä pelastaa ketään. Paljonko ongelmia aiheutui siitä, että yritin saada muut näkemään jonkun toisen potentiaalisen vaarallisuuden. Nykyään hahmotan, ettei luottamus ole mikään joko-tai-kysymys vaan se on skaala. Toiseen voi luottaa toisessa ja toiseen toisessa. Enkä ole vastuussa muiden ihmisten pelastamisesta. Itsenäisyys taas on monissa ihmissuhteissa hankalaa, koska teen niin kauan omaa juttua kunnes toinen sanoo jotain. Jos toinen ei ikinä sano niin sitten vaan jatkan tekemistä. Minulla ei ole erityistä tarvetta "saada päättää asioista" ja sopeutan omaa toimintaani ihan mielelläni kun luotan toiseen ihmiseen, mutta tarvitsen sen että toinen ilmaisee tarpeensa selkeästi. En yhtään kestä sellaista "osoitan sanattomasti mitä mieltä olen"-viestintää. Toisaalta koska en ole dominoiva ihminen niin en myöskään kaipaa itselleni "seuraajia".

Tuo huutaminenhan on ihan selkeä traumareaktio. Auttaako siihen oikeasti selibaattia? Tuskin. Olenko ymmärtänyt oikein, että mies ei ole aiheuttanut näitä traumoja - vaan hän on vain triggeröinyt niitä?  Tunteet tai traumat eivät mene pois sillä, että niitä häpeää tai teeskentelee olemaan tuntematta niitä. Oletko jo huutanut ja itkenyt alkuperäisen trauman aiheuttamat tunteet? Se on auttanut minua todella paljon monissa asioissa. Pystyn nykyään suhtautumaan kaikkiin selkeisiin lapsuusmuistoihin neutraalisti, koska olen itkenyt ja huutanut niiden aiheuttamat tunteet loppuun. Traumapainajaisetkin ovat loppuneet kauan sitten. Mitä jos ensi kerralla kun trauma iskee päälle niin lähdet ulos ja menet metsään vihaamaan puita? Meillä on kotona nyrkkeilysäkki, jolla on ollut osan minun toipumisessani.

Suuri ja lämmin kiitos tekstistäsi. Vastaan myöhemmin tähän ja luen tämän muutaman kerran uudestaan. ❤️ Mieheni on laukaissut minussa vanhaa traumaa kun kerran oman hätätilansa tähden potkaisi. Enkä selvinnyt siitä yli. + Hän onnistui noin 8vuotta sitten pelästyttämään sanallisesti minut perin pohjaisesti (en aukaise sitä tässä) enkä ole oikein siitäkään selvinnyt.
Lisäksi olin toisen miehen kanssa tässä välissä avioliitossa 7 vuotta jossa oli väkivaltaa monta vuotta ( eikä edes bdsm maailmaa) . Edellinen mieheni tämä josta tässä puhutaan palasi takaisin ja tajusin kyllä heti,että - vittu minä pelkään.

Molemmilla paha trauma tausta takana ja meno sen mukainen. Vaikkakin arki on 98% rauhallinen. Se ei riitä koska jos tilanne eskaloituu en pysty luottamaan fyysiseen turvaan. Hän ei tee mitään pahuttaan niinkuin ex aviomieheni toimi silkasta kostosta ja pahuudesta käsin. Nykyinen raastinrautani toimii ikävästi omasta pelkotilastaan johtuen. Ja kun molemmat pelkää,kumpikaan ei luota,se on helvetin raskasta. Meillä on silti syvä yhteys ,syvä vankkumaton rakkaus toisiamme kohtaan mutta traumojen tähden yhdessä elo on hyvin haastavaa. Ja yhteyden lisäksi minulla on maatila ja tämä elämän tapa on se mitä molemmat haluaa+ paras bdsm suhde ikinä.

Mutta Luen ajatuksella tekstiäsi vielä läpi.

Rama

  • Vieras
Vs: PDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #21 : 10.10.2021, 17:26 »
Vilan tekstiin: oon samaa mieltä että itsensä rajoittaminen on juuri se mitä ei pidä tehdä, mutta musta myös tahallaan triggeröiviin tilanteisiin jatkuvasti hakeutuminen hajottaa päätä jos trauman lähde ei ole vielä täysin tiedossa tai rationaalisessa hallinnassa. Triggerihän saa tuntemaan olon uhatuksi ja uhatuksi olonsa kokeminen aiheuttaa puolustusreaktiona vihaa. Oon omalla kohdalla kokenut että vaikka tunteiden täytyy antaa tulla ja tuntea ne, siihen vihaan lähteminen ei ole aina paras idea kun alkuperäinen tunne sen alla onkin pelko ja uhan suuruus on enemmän omassa päässä kuin todellinen, mutta helpottaa kun löytää sen oikean tunteen sieltä alta ja muistaa (jos on siinä tilanteessa että kykenee jo muistamaan, senkin allekirjoitan ettei näitä kannata alkaa kaivelemaan väkisin, mutta ne palailee itsekseen mieleen kun alitajunta tavallaan katsoo että oot valmis hajoamatta muistamaan) sen alkuperäisen traumalähteen ja voi käsitellä loogisesti miksi tuntee tätä tunnetta nykyhetkessä ja -tilanteessa ja uhantunne yleensä tällöin poistuu ja viha rauhoittuu.

Ja joskus sitten taas on kyllä hyvä idea mennä potkimaan käpyjä ja karjumaan vaikka sinne metsään.

Sun helvettis

Vs: PDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #22 : 10.10.2021, 18:12 »
Noh. Ei tässä auta ku ranskalaiset viivat.
Mulla ei ole mitään hävittävää ni sama kai puhuu suoraan.
-olin 4 v. Kun vierestä seurasin kun isäni koittaa tukehduttamalla tappaa äitiäni.
Siitä kun mutsi nousi se sano - etkö sinäkään huora äpärä voinut auttaa.

Että siitä voi varmaan aavistaa miten on sujunut tuo elämä.
Ei minkään näköistä käsitystä oo kyllä rakkaudesta ollut.
Mun pelastus oli metsä ja eläimet.

- parisuhteissa olen " etsinyt isää ja äitiä" - hyvin huono idea se.
-Terapiassa käynyt yhteensä 15 vuotta.
- entinen kumppani tuli ja ilmoitti mulle,että oli kiukkupäissään vuoden suunnitellut mun palottelu surmaa eron jälkeen kun luuli,että oon tahallani tartuttanut ( eikä edes ollut mitään) sukupuoli taudin- ehkä ihan vähän pelästyin.

- samanen mies kertoi minulle yhtenä aamuna,että oli yöllä hetken ajatellut polttaa minut.
Tollasta ku tulee tarpeeksi ni mistä minä tiedän miten pitkä matka on ajatuksest tekoon.

-sitten luulin löytävä semmosen hyvän miehen.
Noh,se hyvä mies ajaa paketti autolla vastaan tulijan kaistaa ja huutaa,että tappaa kaikki.
- se hyvä mies jahtaa kirveellä pitkin pihaa ja huutaa,että tappaa mut kun löytää.
- se hyvä mies saa pahoinpitely syytteen ja minä luojan kiitos avioeron.

- sitten tulee takas yksi entinen mies johon luotan ku vuoteen,että vaikka se puhuu hurjia ,se ei lyö.
Ei niin,ei lyö,mutta omassa trauma hätätilassa potkasee muo niin,että mun kroppa hajoo. Se oli todella vahinko,mutta näin kävi.

Sitten olen tässä kaks vuotta kohta käyny treffeillä
Varmaan ainakin 15 treffillä.ollu yksin kun kukaan ei tunnu missään ja käyny terapiassa.

Hätä tila oli 2vuotta sitten sitä luokkaa,että pelkäsin varjoonikin.
Kroppa ylivireessä kokoajan ja vaan navetalla tai metsässä rauhotuin.
Jos pihaan tulee vieras mies tai auto mulla on kirves vieressä.
Jos mettässä lensi hävittäjä,minä maastouduin. Nyt on hei 2021 vuosi- minä maastouduin.

Tällä hetkellä terapiassa koitetaan luoda väljyyttä ja rauhaa ja keskityn arkeeni.

-Suren erossa oloa kumppanistani rajusti kokoajan.

-Terapeutti pois sulki läheisriippuvuuden ja hän täysin ymmärtää miksi suren näin kovin.
Kuitenkin mieheni laukaisee hätätilan nano sekunnissa.
Mutta hätä tila on minussa oli häntä tai ei.
Mielummin kävisin tämän hänen kanssaan läpi kun eläisin ilman suhdettamme.

- en voi vaatia kumppaniltani hänen persoonallisuudessaan olevien piirteiden muuttamista,että - älä puhu noin,minä pelkään. Se on vaan asia mikä mun pitää hyväksyä.
Mutta se pahin on se,että se voi joskus omassa hätätilassaan potkasta muo uudestaan. Ehkä vuoden päästä,ehkä kymmenen. - silti joutuisin elämään jälleen pelossa. Vaikka hän siitä oli hyvin hyvin pahoillaan ja häpeissään.

- tiedän tasan mistä mikäkin tulee ja ymmärrän millaisen kumppanin tarvitsisin elämääni.
- turvallisen ja psyykkisesti vakaan,ei yhtään väkivaltaa.

Mutta niinkuin edellä sanoin kukaan ei tunnu missään.
Kaipaan miestäni. Enkä tahtois lopun elämääni elää yksin.
Ei tää oo mikään - paranna ittes ja oo yksin sen aikaa.
Saan olla sitten yksin lopun ikäni. Tämä vain lievenee,ei parannu.
Ja mun terapeuttina on johtava Psykin ylilääkäri.

Kyllä mä selviin tän asian kanssa muuten mutten haluu elää ilman mun miestä.
Ja tosiasia on se,että hän herättelee vanhaa traumaa mutta on myös lisännyt sitä. 😥
Ja mä tahdon pitää mun bdsm maailmani.
Nuo oksettaa hellästi lääppivät miehet,tekee mieli lyödä turpaan. ( En kyl,ellei oo lupa.)
 
Noin.siitä. 🤣🤷🤣


Sun helvettis

Vs: PDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #23 : 10.10.2021, 18:25 »
Kumppaniltani siedä kyllä hellää jos mun on lupa läppästä sitä naamaan. Se sitten estää sen ja jatkaa sitä mihin jopa itkien reagoin ja mä voin hyvin kun valta on multa pois ja liikkuminen rajoitettu. Että kyllä mä hellää kestän,vähän. 🙈

Sun helvettis

Vs: PDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #24 : 10.10.2021, 18:38 »
Ja tämä mun mies ei ole halukas terapiaan joka oli syy siihen miksi tammikuussa huusin,että erotaan. (Jota en kyllä tarkoittanut mutta hädissänibpois tolaltaan sen huusin)

Sun helvettis

Vs: PDST (postraumaattinen stressi) ja BDSM vertaistukea?
« Vastaus #25 : 11.10.2021, 09:33 »
 Sain monia yhteyden ottoja liittyen postraumattiseen hätä tilaan. Kiitos luottamuksesta ja vertaistuesta ❤️

Silti. En tiiä oliko suurin osa niin väsyneitä viikonlopusta vai ilmaisenko itseäni ihan päin vittua,mutta miksi löydän itseni puolustamasta elämäni raastirautaa. Miksi ihmiset täälläkin asettelee toisia hyväksi ja pahaksi ja uhriksi ja pedoksi.

On olemassa erilaista pahuutta.
Systemaattista ja järjestelmällistä harkittua pahuutta ja sitten on traumasia olentoja joita pelottaa ja pelko päissään ihminen voi lyödä lukkoon ja toimii vahingossa vihasta käsin.
Mun elämäni raastirauta ja sydämeni katupora kuuluu jälkimmäiseen kastiin.
Mulle on elämäni aikana tahallisesti tehty pahaa,mutta EI hän.

Sen kahden asian erottelua tarvitaan.
Kaks pelokasta ihmistä yhdessä on pelottavaa,mutta myös kaunista kun sitä toista ymmärtää.

Miksi niin monen mielestä on syytä luovuttaa?
Ei se auta muo pumpuliin kääriä. Pelkään silti.
Miksi ratkaisu olisi kieltää itseltään bdsm ?
Tai erota siitä ainoosta ihmisestä joka sun sydämeen yltää ja sielussas kulkee ku omassaan?

Ehkä vastaus on minulle itselleni selkeä.
En voi lakata elämästä pelon takia,en voi lakata rakastamasta pelon takia.

Mulle tämä on selvää. Mä kävelen sinne,leuka rinnassa. Koska minäkin olen mokannut. Mä voin vaan toivoo,että minäkin saan anteeksi.
Voin toivoa,että pidetään kiinni vielä kovemmin ja pahana päivänä vieläkin hellemmin,armollisemmin.ymmärretään vieläkin selvemmin.
Me molemmat toivotaan jotain tasaista ja pysyvää.
Eilisen jälkeen musta tuntuu, että kaikki ei sittenkään ole menetetty.

Kiitos todella kaikelle viesteistä ❤️