Kirjoittaja Aihe: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?  (Luettu 19213 kertaa)

Kukkanen

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #60 : 16.12.2017, 18:25 »
Enemmänkin mun mielestä pitäis murtaa asenteita siihen suuntaan, että on ok ja toivottua, jos nainen tekee aloitteen. Tällöin naiset itse voivat päättää, milloin ja kehen tutustuvat. Yleensä kun kuitenkin vaakakuppi on niin päin, että naisena seuraa löytää helpommin kuin miehenä.

Ite silloin harvoin kun kaipaan satunnaista seikkailua, katson löytyykö kivan oloista tyyppiä esim. baarista ja menen juttelemaan. Jos jutellessa ei olekaan enää niin kiva, kiitän kohteliaasti seurasta ja jatkan matkaa. Ei ole tullut suurempia ongelmia; yleensä miehet ovat imarreltuja jo siitä, että nainen tulee juttelemaan, joten vaikka sitten lähtisinkin pois, ei tule kauheaa loukkaantumisdraamaa. Tai jos tulee, olen jo mennyt siinä vaiheessa :D

Omien rajojen ilmaisua ja EI:n sanomista pitäis myös opetella ja opettaa, auttaa monessa tilanteessa.

Yhdynnässä on riskinsä, seksiä taas voi harrastaa monenlaista. Itse suosin uudempien ihmisten kanssa sellaista seksiä, missä ei ole minkäänlaista riskiä raskauteen tai sukupuolitauteihin, ja on myös turvallinen ja mukava olo. a) valitsen tarkoin tyypin, joka vaikuttaa lempeältä, myötätuntoiselta, perusterveeltä ja fiksulta. Tähän menee usein eniten aikaa, joskus vuosikin... mutta parempi olla tinkimättä laadusta
b) jos kyseessä on lyhyempi tuttavuus tarkoituksella, pohdin tarkoin, mitä haluan tehdä juuri hänen kanssaan, tässä hetkessä. Mulla ei ole minkään maan velvollisuutta esim. suudella tai "antaa pillua". Enkä myöskään anna ymmärtää sellaista, vaan ilmaisen toiveeni selkeästi (yleensä, joskus kiva jättää arvailun varaakin).
c) Kun ollaan itse puuhissa, ilmaisen rajani ja toiveeni selkeästi ja odotan toiselta samaa; kysyn, jos ei oma-alotteisesti ota puheeksi.

Tällä reseptillä oon mm. viettänyt yön random (mutta oikein mukavan) tyypin kanssa siten, että hän hyväili varpaitani 4 tuntia :D Naimista ei ollut, mutta nautinnollista silti kummallakin ja lopuksi omasta tahdostani annoin hänelle kortsun kanssa hyvän kiireettömän suuhoidon. Tyyppi hämmästeli, että oli loppujen lopuks paljon mukavampaa, kuin perusnaiminen, virkistävän erilaista.
Jonkun toisen kanssa saatan vaikkapa pyytää silittelemään koko kehoa paitsi vaginaa, kutittamaan jne. Yhdyntä ei ole tarpeellista ja voi olla kummallekin osapuolelle virkistävän mukavaa tehdä muita juttuja. Sitten kun on luottamus ja intiimimpi suhde, yhdyntä tuntuu luontevalta ja myös paljon paremmalta. Toki jos uuden ihmisen kanssa tekee mieli yhdyntää, on sekin kondomin kanssa OK. Tällä vain halusin muistuttaa sitä pointtia, että seksi ja seksuaalisuus on paljon muutakin kuin yhdyntää, ja monenlaista nautintoa voi antaa ja saada ilman riskejä raskaudesta tai sukupuolitaudeista.

LeCoq

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #61 : 16.12.2017, 18:31 »
Niin, seksuaalinen häirintä on nykyisin rikos. En tiedä koska seksuaalinen häirintä on tullut rikoslakiin, mutta on se tainnut rikos olla jo muutaman kymmenen vuotta.

Seksuaalinen häirintä on kriminalisoitu noin kymmenen vuotta sitten. Onko sitäkään.

Lainaus
Naisia kuolee synnytyskomplikaatioihin edelleenkin maailmassa satoja tuhansia vuodessa. Suomessa on harvinaista että kuolee synnytyksessä, mutta muut komplikaatiot tai vammautuminen synnytyksessä tai raskausaikana ei enää olekaan niin harvinaisia.
Naisia kuolee synnytykseen nykyisinkin. Totta. Ja niin naisia kuin miehiä kuolee, vammautuu etc. sen jälkeenkin. Sekä mies että nainen voi jäädä yksinhuoltajaksi. Jokainen mies ja nainen, äiti ja isä, kuolee joskus. Käytännössä huoltajuusvelvoite on sekä äidillä ja isällä. Äidin tuota velvoitetta ei tosin tarvitse niin todistaa kuin isän, jos yksinhuoltajaksi jää. :)

Lainaus
Jos raskaus on epätoivottu ,niin nainen on se joka joutuu käymään abortin läpi, joka ei ihan riskitön ja vaivaton toimenpide ole sekään. Jos taas päättää pitää lapsen, käytännössähän lapsen hoitovelvoite on äidillä. Mies voidaan velvoittaa kyllä osallistumaan lapsen hoidosta aiheutuviin kuluihin mutta ei itse lapsen hoitoon. Joka on 18-vuoden homma. Joten kyllä, raskaus ja synnytys on naiselle epäedullista, mieheen nähden joka vaan heittää rojut ränniin ja maksaa elatusmaksun.
Ei ketään voida velvoittaa osallistumaan "itse" lapsen hoitoon, jos siihen ei kykene. Lapsen voi aina halutessaan antaa huostaan, oli kyseessä yksinhuoltajana isä tai äiti. Sukupuolella ei ole juridisesti (/sosiaalisesti) mitään merkitystä tässä.

Lainaus
Kortsut tai e-pilleritkään ei tältä epätoivotun raskauden riskiltä suojaa, kortsu voi mennä rikki eikä pillerit ole 100% luotettavia. Joten onhan siinä naisella aina pelissä muutakin kun pelkkä huoltajuusvelvoite.
Tämä toki totta, mutta esim. kuppa voi olla yhtä paha niin miehellä kuin naisella. Jos on terveys kyseessä, niin kaiketi sama mikä sukupuoli on?

Lainaus
Ei:n sanominen monta kertaa päivässä on melko rasittavaa.
Ymmärrän. Vaihtoehtoja kuitenkin on.

Ansku

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #62 : 16.12.2017, 18:53 »
Hienoa! Saatiinko tästäkin ketjusta paikka, missä miehet kertovat naisille, millaista naisten kokema seksuaalinen häirintä on ja oikeastaan, se on vain kohteliaisuus, eikä häirintää ollenkaan?

Meeri

  • tuhma hauva
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 4507
  • Galleria
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #63 : 16.12.2017, 18:57 »
Ei ketään voida velvoittaa osallistumaan "itse" lapsen hoitoon, jos siihen ei kykene. Lapsen voi aina halutessaan antaa huostaan, oli kyseessä yksinhuoltajana isä tai äiti. Sukupuolella ei ole juridisesti (/sosiaalisesti) mitään merkitystä tässä.

Kyllä, lapsen voi antaa huostaan. Mutta sitten ennen sitä pitää kantaa mahassaan 9kk ja kestää synnytys mahdollisine komplikaatioineen. Eikä synnytyksen jälkeenkään vielä selvillä vesillä olla, synnytyksestä palautumiseen menee siihenkin useampi kuukausi. Jos on joutunut keisarinleikkaukseen niin voi mennä vuosikin. Mies säästyy kaikelta tältä.

kuppa voi olla yhtä paha niin miehellä kuin naisella. Jos on terveys kyseessä, niin kaiketi sama mikä sukupuoli on?

Onneksi kuppaa ei juurikaan suomessa enää esiinny. Sen sijaan todella yleinen HPV aiheuttaa naisilla kohdunkaulan syöpää. Miehen riski saada syöpä HPV:stä on huomattavasti pienempi. Ilmeisesti se tarttuukin helpommin miehestä naiseen,mutta tästä en jaksanut etsiä vahvistusta. Jokatapauksessa minusta se raskauden riski on suurempi paha kun sukupuolitauti ja ehkäisyn pitäisi olla kummankin vastuulla.
Meneepä off topiciksi mutta tuleepa seksivalistusta nyt sitten samalla :P.

LeCoq

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #64 : 16.12.2017, 19:02 »
Hienoa! Saatiinko tästäkin ketjusta paikka, missä miehet kertovat naisille, millaista naisten kokema seksuaalinen häirintä on ja oikeastaan, se on vain kohteliaisuus, eikä häirintää ollenkaan?
Hmm.. Sorry kun miehenä vastaan? Seksuaalinen häirintä on toki väärin (imho). Mutta missä se raja menee? Meneekö se oikeasti siinä, jos kysytään suoraan, että lähdetkö panee? Itse ymmärrän, että jos kysymykseen vastataan ei, niin asia on niin. Jos tämän jälkeen jatketaan ja intetään, niin sitten voidaan puntaroida, onko kyseessä seksuaalinen häirintä.

LeCoq

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #65 : 16.12.2017, 19:09 »
Kyllä, lapsen voi antaa huostaan. Mutta sitten ennen sitä pitää kantaa mahassaan 9kk ja kestää synnytys mahdollisine komplikaatioineen. Eikä synnytyksen jälkeenkään vielä selvillä vesillä olla, synnytyksestä palautumiseen menee siihenkin useampi kuukausi. Jos on joutunut keisarinleikkaukseen niin voi mennä vuosikin. Mies säästyy kaikelta tältä.
Olet kyllä ihan oikeassa. Enpä ajatellutkaan. Ehkä itse muistin vain kuulemani tilanteen, kun hätäsektiossa tuleva isä oli silittänyt äidin päätä ja anestesiahoitaja oli kehoittanut jatkamaan, koska silittäminen oli selvästi laskenut verenpainetta.

Lainaus
Onneksi kuppaa ei juurikaan suomessa enää esiinny.
Hyvä jos näin on. Varmaan tähän voi nyt kaikki tuudittautua?

Brak

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #66 : 16.12.2017, 19:22 »
Mutta missä se raja menee? Meneekö se oikeasti siinä, jos kysytään suoraan, että lähdetkö panee?

Jengi voisi kertoa, kuinka seksiin ollaan ajauduttu selvinpäin työkaverin tai harrastuskaverin tai opiskelukaverin kanssa. Miten tilanne on käytännössä edennyt?

Jomman kumman suora ehdotus on kai tehtävä vai miten toimitaan? Yhtäkkiä vain ruvetaan mistään puhumatta suutelemaan ja riisumaan vaatteita?

Jos tunnen seksuaalista vetoa työkaveriini ja minusta tuntuu, että hän tuntee samalla tavalla minua kohtaan, niin miten kannattaisi toimia? Jos suoraa ehdotusta ei saa tehdä, niin miten ehdotus sitten tehdään?

Ihminen on seksuaalinen olento ja ihmisellä on seksuaalisia tarpeita. Kun ei tahdo käydä baareissa tai harrastaa känniseksiä eikä tahdo pelailla lihatiskipelejä Tinderissä, niin kuinka seksuaalisten tarpeiden kanssa edetään?

Ihan käytännön neuvoja kaipaisin. Vai onko todellakin niin, että seksin aktiivinen haku on suljettu pelkästään baarien ja humalan ja netin piiriin?

LeCoq

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #67 : 16.12.2017, 19:50 »
Ihan käytännön neuvoja kaipaisin. Vai onko todellakin niin, että seksin aktiivinen haku on suljettu pelkästään baarien ja humalan ja netin piiriin?
Ei näiden nykyisten lainsäädöntöjenkään takia voi, tai kannata, kiinnittää mitään huomiota työkavereihin.

Vanhoille tutuille/työkavereille kannattaa vain sanoa suoraan. Jos ei osu, niin ei osu. Asiasanoina on kai tilannetaju ja nöyryys. Ja luottaminen siihen, että samankaltaiset hakeutuu samankaltaisten seuraan.

Konkreettista neuvoa on vaikea antaa, koska silloin se on se, että mene kirjastoon ja kysy.

godjat

Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #68 : 16.12.2017, 21:39 »
Mutta missä se raja menee? Meneekö se oikeasti siinä, jos kysytään suoraan, että lähdetkö panee?

Jengi voisi kertoa, kuinka seksiin ollaan ajauduttu selvinpäin työkaverin tai harrastuskaverin tai opiskelukaverin kanssa. Miten tilanne on käytännössä edennyt?

Jomman kumman suora ehdotus on kai tehtävä vai miten toimitaan? Yhtäkkiä vain ruvetaan mistään puhumatta suutelemaan ja riisumaan vaatteita?

Jos tunnen seksuaalista vetoa työkaveriini ja minusta tuntuu, että hän tuntee samalla tavalla minua kohtaan, niin miten kannattaisi toimia? Jos suoraa ehdotusta ei saa tehdä, niin miten ehdotus sitten tehdään?

En oikein tiedä, että saavuttaako tähän vastaamalla enää mitään tai ymmärränkö kysymyksen jotenkin täydellisen väärin, mutta noin lähtökohtaisesti kutsu(isi)n kohteen vanhanaikaiseen malliin johonkin vapaavalintaiseen vapaa-ajan aktiviteettiin.  Jos toinen vastaa kahvikutsuun myöntävästi, voi olla hyvillään siitä, että toinen pitää todennäköisesti jo jokseenkin vaarattomana ja mielenkiintoisena ihmisyksilönä. Todennäköisesti viimeistään muutaman mukavan tapaamisen seurauksena päädytään suutelutilanteeseen, jonka jälkeen on luonnollista ja suotavaa kysyä mahdollisesta seksiaktista. Kahvikutsun esittäminen on ihan normaalia toimintaa, mutta tietenkin ennen senkin tekemistä, olisi ainakin omasta mielestäni suotavaa vaihtaa muutamia lauseita.

Tottakai supliikit ja sosiaalisesti älykkäät saavat flirttailtua homman kotiin (ja sänkyyn) nopeamminkin, mutta olen pitänyt tätä toimivana matalan kynnyksen toimintamallina. Ei tietenkään toimi, jos tavoitteena on saada pelkästään seksiä tuhlaamatta aikaa mihinkään muuhun kanssakäymiseen, mutta ehkä silloin voi harkita palveluntarjoajien käyttämistä.

submit

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #69 : 16.12.2017, 21:48 »
Veikkaan että vaikka suhtautuminen suoraviivaisiin seksitarjouksiin olisi huomattavan erilaista nykyiseen verrattuna, ei kysyntä ja tarjonta jakaantuisi tasaisesti. Samoin kuin nytkin, osalla tärppää paremmin, johtuen esim. ulkonäöstä ja/tai sosiaalisista taidoista. Viimeisimpään liittyy sekin, hiffaako oman ”markkina-arvonsa” (en ole laasaslainen kuitenkaan).

Ja tosiaankin onnistumisprosenttia laskisi sekin, että osa ei ole kiinnostunut kertaluonteisesta seksistä tai ylipäätään seksin harjoittamisesta samantien.

Mutta kukapa tietää, miten ihmisten käytös muuttuu vuosikymmenten mittaan. Ehkäpä kunnon dystopian toteutuessa paetaan entistä enemmän seksiin. Ellei ennen sitä leviä joku superhyppykuppaepidemia, joka muuttaa seksuaalisen käyttäytymisen toiseen ääripäähän. Toisaalta jo nytkin maapallolla on melkoisia eroja esim. naisten mahdollisuuksissa toteuttaa vapaasti seksuaalisuuttaan, joten vaikea kuvitella mitään yhtenäistä käyttäytymismallia muutenkaan.

LeCoq

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #70 : 16.12.2017, 22:08 »
Veikkaan että vaikka suhtautuminen suoraviivaisiin seksitarjouksiin olisi huomattavan erilaista nykyiseen verrattuna, ei kysyntä ja tarjonta jakaantuisi tasaisesti.
Hyvä veikkaus ja ajatus.

Mutta mikä on ajanut tähän? Miksi ihmiset ei esimerkiksi kokoonnu toreille näihin kovasti kuulutettuihin "soidintansseihin"?

Miksi olisi luonnotonta, että vaikka parillisten viikkojen keskiviikkoina miehet haistelisi torilla olevien pyllistävien naisten pyllyjä ja vastavuoroisesti parittomina viikkoina olisi päinvastoin? Tällöinhän kysyntä ja tarjonta jotenkin kohtaisi..

Ansku

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #71 : 17.12.2017, 01:23 »

Koska sinne torille ilmestyisi epätoivoisia rupisia ukkoja massoittain haistelemaan parin naispuoleisen eukon persettä. Ymmärrätkö? Tilastot? Ukoille ei riitä kysyntää seksipuuhiin siinä määrin, kuin naisille. Ja rupisia ukkoja siksi, että ne ei rupiset saavat muutakin tuin toripillua.
Joten kulttuurin muuttuminen ei muuta kysynmän ja tarjonnan lakeja, kuten tässä keskustelussa on jo monta kertaa tullut ilmi.

Apollyon

  • Bizarre Club
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 651
  • Galleria
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #72 : 17.12.2017, 09:20 »
Taustalla tuntuu kulkevan sanoittamaton näkemys siitä, että on väärin, että kaikki ei saa yhtä paljon seksiä.

Onko se väärin?

Pitäisikö jokaisen saada yhtä paljon, vaikka kyseessä olisi kumppani, jonka kanssa seksi ei ole yhtä houkutteleva ajatus kuin jonkun toisen?

Toisaalta saako nainen oikeasti seksiä yhtään sen helpommin? Väitän, että lausahdus "aina sitä joku naisi" on pätee sekä miehiin, että naisiin ja kysymys siitä, miksei jotkin miehet saa seksiä olisi tarkemmin muotoiltuna "miksei jotkin miehet saa seksiä haluttavina pitämiltään naisilta?"

Seksiä saa jos on valmis laskemaan vaatimuksia. Se, onko se enää sitä seksiä, mitä haluaa on sitten ihan eri asia.

--

Toki on surullista jos ihminen joutuu elämään niin, ettei koe seksuaalista tyydytystä, mutta on myös totta, että seksuaalisuuden jakaminen muiden kanssa vaatii kykyä toimia yhteisten sääntöjen mukaan. On perseestä jos siihen ei pysty, mutta onko se merkki siitä, että systeemi on rikki? En ihan sanoisi niin.

Lopulta ihmisellä on kuitenkin oikeus vain omaan seksuaalisuuteensa, ei oikeutta jakaa sitä muiden kanssa jos nämä eivät sitä halua.

KingDom

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #73 : 17.12.2017, 09:26 »
Joten kulttuurin muuttuminen ei muuta kysynmän ja tarjonnan lakeja, kuten tässä keskustelussa on jo monta kertaa tullut ilmi.

Itse asiassa kulttuurin muuttuminen muuttaa kysynnän ja tarjonnan lakeja, jopa paljonkin. Mutta kulttuurin muuttuminen ei muuta sitä tosiasiaa että on olemassa kysynnän ja tarjonnan lait, jotka ei ole oikeudenmukaisia, tasa-arvoisia tai edes reiluja niitten kannalta jotka jää alakynteen.

mustepullo

  • Vieras
Vs: Miksi seksuaalisuuteen ei suhtauduta luonnollisesti?
« Vastaus #74 : 17.12.2017, 09:53 »
Taustalla tuntuu kulkevan sanoittamaton näkemys siitä, että on väärin, että kaikki ei saa yhtä paljon seksiä.

Tämä, ja lisäksi siellä tuntuu olevan myös ajatus, että seksiä pitäisi saada helposti, vähällä vaivalla. Olen samaa pohjavirettä ihmetellyt viime aikoina, ilmiö tuntuu korostuvan sähköisessä seuranhaussa. Ei jakseta kirjoittaa perusteellista ilmoitusta, yritetään aloittaa keskustelu "moi"-viestillä tai pahimmillaan vain deittipalvelun auliisti laiskoille tarjoamilla "tykkää"/"flirttaa"-toiminnoilla... ja sitten ihmetellään ja kiukutellaan, kun ei seuraa löytynyt. Useimpien ihmisten mielestä seksi on kuitenkin elämän parhaita asioita, joten miksi arvokkaana pidetyn asian eteen ei olla valmiita näkemään vaivaa? Harvalla muulla elämänalueella odotetaan hyviä tuloksia ilman merkittävää omaa panosta.