Subina olemisen jälkeen vanilja-suhde

[tuulikello88]

Tervehdys, ihan uusi jäsen kirjoittaa tässä ensimmäistä viestiään!

Liityin seuraanne voidakseni pohdiskella kokeneempien tai muuten vaan samoista asioista kiinnostuneiden kanssa tilanteestani.

Olen nuorehko nainen, parisuhteessa mahtavan miehen kanssa. Takana ensimmäinen vuosi, ja hyvin pyyhkii. Paitsi yhdellä osa-alueella… Olen hyvin vahvasti alistuvaa tyyppiä. Varsinkin makuuhuoneen puolella, mutta muutenkin, henkisesti. Olen tiennyt tämän ”aina”, ja nuoruuden ensimmäisten parisuhteiden aikana alitajunnassa kalvoi aina pohdinta sen suhteen, sopisiko minulle paremmin jokin muu kuin vanilja.

Löysin sitten sattuman kaupalla sinkkuaikoinani itselleni masterin. Lyhyesti sanottuna elämäni muuttui täysin. Olin onnellinen, tunsin oloni turvalliseksi ja halutuksi, tunsin olevani sataprosenttisesti oma itseni. Kyseessä ei ollut parisuhde, vaan master/sub -suhde johon kuului sekä henkisiä että fyysisiä elementtejä. Masterini oli upea ihminen, hän opetti minulle niin paljon uusia asioita itsestäni ja koko tästä maailmasta!

Tiesimme silti molemmat, ettei suhde tule jatkumaan ikuisesti, tai etenemään parisuhteeksi. Suuri ikäero oli esteenä, ja muitakin asioita. Lopulta lopetimme suhteemme, kun aloin kaivata romanttista parisuhdetta.

Nyt sitten minulla on ihana parisuhde. Kuitenkin sisälläni on taas kerran se palava tarve saada alistua täysin toisen valtaan. Tuo kaipuu on uskomattoman turhauttava, välillä lähes itkettää. Mieheni on hieman kiinnostunut näistä asioista, ja suostuu mielellään käyttämään esim. piiskaa, mutta ei ole erityisen mukavaa joutua pyytämään sitä, minkä haluaisi toisen tekevän omasta halustaan. Lisäksi sellaista kokonaisvaltaista master/sub -suhdetta en voi mieheni kanssa koskaan saada. En koskaan sitä paitsi painostaisi häntä mihinkään sellaiseen! Olen onnellinen jo siitä, että hän on suhtautunut asiaan avoimesti ja on jossain määrin kiinnostunutkin aihepiiristä.

En edes harkitse suhteeni päättämistä, sillä rakastan miestäni syvästi, ja lisäksi haluan normaalia perhe-elämää. Silti tuntuu, että olen menettänyt pienen (tai ison) osan itsestäni, kun olen luopunut subin roolista Vaikka teinkin sen uhrauksen vapaaehtoisesti. Tuntuu kovalta kohtalolta, etten saisi sellaista enää kokea.

Miten te muut olette ratkaisseet tällaisia ristiriitaisia tilanteita? Onko lohdutuksen sanoja? Tiedän ettei elämässä saa koskaan kaikkea, ja olen onnellinen siitä mitä minulla on, mutta tämä yksi tarve sisälläni on todella, todella voimakas… Tavallaan pelkään tulevaisuutta. Entä, jos vaikka jossain keski-iän kriisissä totean, etten pystykään enää tavalliseen suhteeseen?

[datura]

Kiitos pohdiskelevasta kirjoituksestasi. Minunkaan puolisoni ei ole kinky. (Tai ehkä tavallaan on, riippuu miten kinkyys määritellään, mutta enpä nyt lähde sille tielle.) Tämä ei kuitenkaan aiheuta harmia kummallekaan, sillä toteutan bdsm-puoltani muiden ihmisten kanssa. Nämä suhteet ovat olleet enemmän tai vähemmän romanttisia. Molempia tarvitaan.

Kinkyskenessä minulle yksi hienoja ja viihtyisältä tuntuvia puolia onkin se, miten täällä (ainakin oman pikku otantani perusteella) (rakkaus)suhteiden moninaisuus, polyamoriakuviot ja erilaiset sopimukset suhteissa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Eli just toisinpäin kuin yleensä.

[Selina]

En ikävä kyllä osaa niitä lohdutuksen sanoja antaa. Ajattelin kuitenkin jakaa oman kokemukseni ja toivon, etten masenna sinua. Tämä on vain minun kokemukseni ja toki tarinoita on monenlaisia. Toivon kovasti, että saat suhteestasi kaiken mitä haluat. Luulen tietäväni miltä sinusta juuri nyt tuntuu.

Olin itse noin vuoden päivät syvästi ihastunut erääseen vaniljamieheen ja meillä olikin jonkinlainen suhde, mistä toivoin itse kovasti kunnollista seurustelusuhdetta. Olin valmis vaikka mihin hänen vuokseen. Kemia välillämme oli käsittämätöntä ja yhteinen aika oli päätä huimaavaa. Hän tuntui yksinkertaisesti täydelliseltä kumppanilta minulle, kaikin muin tavoin paitsi seksin suhteen...

Hän oli hyvin aktiivinen ja innostunut ja halusi kovasti löytää tapoja, mistä minäkin nauttisin, mutta lopulta en vaan kyennyt saamaan seksuaalisesta puolesta tarpeeksi tyydytystä. Kaipasin jatkuvasti kipua ja alistamista. Minulla oli sellainen olo, että pakotin häntä johonkin mikä ei ole luonnollisesti hänessä ja se oli minulta väärin. Maailmamme eivät fyysisellä tasolla kohdanneet. Minulle tulikin rinnalle toinen suhde, minkä kautta sain toteuttaa alistuvaa ja masokistista puoltani. Ajattelin, että näin kun nämä tarpeeni on tyydytetty, niin voin elää ihastukseni kanssa sellaista elämää kuin hän haluaa, tai oppia tulemaan toimee sen kanssa, että meidän seksuaalisuuteme on erilaista. Jokatapauksessa fysinen elämämme oli kiivasta ja vilkasta, joten se oli sentään hyvä.

Mutta ei se kuitenkaan mennyt ihan niin yksinkertaisesti. Ihastukseni voi pahoin nähdessään mustelmat kehossani. Hän ei mitenkään kyennyt ymmärtämään miksi halusin itseäni kohdeltavan kuin halusin. Hän kokeili asioita minun mieliksi, eikä saanut niistä itselleen nautintoa. Lopulta tajusin olevani hänelle aivan liikaa. Hän alun perin ihastui minussa luonnollisuuteeni ja villiin luonteeseeni, mutta ei hän sellaisen kanssa halunnut seurustella. Suhteemme päättyi. Olin siitä pitkään erittäin surullinen. Hän oli suurimpia ihastuksiani ja kaipaan häntä toisinaan edelleen. Tiesin jo ennen suhteen syttymistä, että vaniljasuhde ei ole minua varten. Halusin kuitenkin hänen takiaan vielä kerran yrittää, sillä tunteeni olivat niin suuret. Enää en lähde yrittämään.

Nyt olen hyväksynyt sen, että en voi lähteä vakavampaan suhteeseen, elleivät nämä elementit ole läsnä, sillä ne ovat niin isona osana minussa. En voi poistaa itestäni ja elämästäni asioita, mitkä tuottavat minulle niin paljon iloa. Minut joko otetaan kaikkineni tai ei ollenkaan.

[tuulikello88]

Kiitos pohdiskelevasta kirjoituksestasi. Minunkaan puolisoni ei ole kinky. (Tai ehkä tavallaan on, riippuu miten kinkyys määritellään, mutta enpä nyt lähde sille tielle.) Tämä ei kuitenkaan aiheuta harmia kummallekaan, sillä toteutan bdsm-puoltani muiden ihmisten kanssa. Nämä suhteet ovat olleet enemmän tai vähemmän romanttisia. Molempia tarvitaan.

Kinkyskenessä minulle yksi hienoja ja viihtyisältä tuntuvia puolia onkin se, miten täällä (ainakin oman pikku otantani perusteella) (rakkaus)suhteiden moninaisuus, polyamoriakuviot ja erilaiset sopimukset suhteissa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Eli just toisinpäin kuin yleensä.

Kiitos vastauksesta! Arvelin, että monet varmaan ovat päätyneet samanlaiseen ratkaisuun kuin te. Minun miehelleni kyseinen järjestely ei kuitenkaan missään nimessä sopisi, enkä kyllä haluaisi sitä itsekään. Haluan saada omalta mieheltäni kaiken, mitä tarvitsen. Realistisesti ajatellen ymmärrän, että ihan kaikkea ei kuitenkaan voi vaatia. Ja kuten sanoin, ei siitä olisi mitään iloa minullekaan, jos painostaisin miestä käyttäytymään tavalla, joka ei häntä miellytä.

Olen kiitollinen siitä, että sain kokea masterin kanssa kaikki ne asiat joista olin aina haaveillut. Ehdimme sessioida melko pitkään, ja opin luottamaan häneen täysin, mutta tarpeekseni en silti ehtinyt saamaan... Oli silti oma päätökseni tavoitella mieluummin rakkautta.

[tuulikello88]

En ikävä kyllä osaa niitä lohdutuksen sanoja antaa. Ajattelin kuitenkin jakaa oman kokemukseni ja toivon, etten masenna sinua. Tämä on vain minun kokemukseni ja toki tarinoita on monenlaisia. Toivon kovasti, että saat suhteestasi kaiken mitä haluat. Luulen tietäväni miltä sinusta juuri nyt tuntuu.

Olin itse noin vuoden päivät syvästi ihastunut erääseen vaniljamieheen ja meillä olikin jonkinlainen suhde, mistä toivoin itse kovasti kunnollista seurustelusuhdetta. Olin valmis vaikka mihin hänen vuokseen. Kemia välillämme oli käsittämätöntä ja yhteinen aika oli päätä huimaavaa. Hän tuntui yksinkertaisesti täydelliseltä kumppanilta minulle, kaikin muin tavoin paitsi seksin suhteen...

Hän oli hyvin aktiivinen ja innostunut ja halusi kovasti löytää tapoja, mistä minäkin nauttisin, mutta lopulta en vaan kyennyt saamaan seksuaalisesta puolesta tarpeeksi tyydytystä. Kaipasin jatkuvasti kipua ja alistamista. Minulla oli sellainen olo, että pakotin häntä johonkin mikä ei ole luonnollisesti hänessä ja se oli minulta väärin. Maailmamme eivät fyysisellä tasolla kohdanneet. Minulle tulikin rinnalle toinen suhde, minkä kautta sain toteuttaa alistuvaa ja masokistista puoltani. Ajattelin, että näin kun nämä tarpeeni on tyydytetty, niin voin elää ihastukseni kanssa sellaista elämää kuin hän haluaa, tai oppia tulemaan toimee sen kanssa, että meidän seksuaalisuuteme on erilaista. Jokatapauksessa fysinen elämämme oli kiivasta ja vilkasta, joten se oli sentään hyvä.

Mutta ei se kuitenkaan mennyt ihan niin yksinkertaisesti. Ihastukseni voi pahoin nähdessään mustelmat kehossani. Hän ei mitenkään kyennyt ymmärtämään miksi halusin itseäni kohdeltavan kuin halusin. Hän kokeili asioita minun mieliksi, eikä saanut niistä itselleen nautintoa. Lopulta tajusin olevani hänelle aivan liikaa. Hän alun perin ihastui minussa luonnollisuuteeni ja villiin luonteeseeni, mutta ei hän sellaisen kanssa halunnut seurustella. Suhteemme päättyi. Olin siitä pitkään erittäin surullinen. Hän oli suurimpia ihastuksiani ja kaipaan häntä toisinaan edelleen. Tiesin jo ennen suhteen syttymistä, että vaniljasuhde ei ole minua varten. Halusin kuitenkin hänen takiaan vielä kerran yrittää, sillä tunteeni olivat niin suuret. Enää en lähde yrittämään.

Nyt olen hyväksynyt sen, että en voi lähteä vakavampaan suhteeseen, elleivät nämä elementit ole läsnä, sillä ne ovat niin isona osana minussa. En voi poistaa itestäni ja elämästäni asioita, mitkä tuottavat minulle niin paljon iloa. Minut joko otetaan kaikkineni tai ei ollenkaan.

Kiitos tarinastasi! Vaikka se todellakin oli hieman masentava Juuri jotain tuollaista nimittäin pelkään. Joko niin, että minä en pystykään tähän suhteeseen, tai mieheni ei pysty. Pidän todennäköisempänä sitä että en itse pystyisi, sillä mieheni on suhtautunut taipumuksiini ihan iloisesti ja kiinnostuneesti, ainakin toistaiseksi. Emme kuitenkaan mene minun näkökulmastani tarpeeksi pitkälle, kevyt läimäyttely takamukselle ei riitä. Uskon, että minunkin mieheni kavahtaisi esim. mustelmia ja muita jälkiä kehossani.

Minä olen nyt siinä tilanteessa, että suhteen alkuhuuman jälkeen nämä tunteeni ovat alkaneet vaivata useammin ja useammin. Tällä hetkellä en missään nimessä harkitse eroamista tai muitakaan radikaaleja toimia, mutta tulevaisuus pelottaa. Haluan pitää kiinni rakastamastani ihmisestä, mutta toisaalta haluan olla oma itseni. Vaikka mieheni ei ole ottanut pahalla tarpeitani, niin tunnen silti itseni jotenkin vääränlaiseksi, ja nolostun helposti, kun keskustelemme näistä asioista. Omassa mielialassani on aika iso ero verrattuna siihen, millaista oli olla masterini kanssa Silloin minua suorastaan jumaloitiin juuri tällaisena, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Pakko kai vaan katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivon yli kaiken, etten joutuisi tästä suhteesta luopumaan... Oikeanlaisen kumppanin löytäminen seksuaalisessa mielessä on vaikeaa, mutta ei todellista rakkauttakaan joka kulman takana odota.

[Selina]

Mietinkin hetken vastaanko sinulle, sillä aihe on kohtalaisen syvä. Mutta kirjoitit itsekin, että voit vain katsoa mihin suhteenne johtaa ja hyvä asia kuitenkin, että miehesi hyväksyy mielitekosi ja ymmärtää niitä. Parhaassa tapauksessa tuosta voi vielä tulla jotakin upeaakin. Kunhan muistat olla ennen kaikkea itsellesi rehellinen ja muistat, että myös sinä ansaitset kokonaisvaltaisen suhteen ja sellaisia ihmisiä ympärillesi, jotka arvostavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Tämä foorumi on osoitus siitä, että tyydyttävä seksuaalisuus ja rakkaus voivat myös kohdata samassa suhteessa.

[Pip]

Valitettavan usein olen nähnyt juurikin aloittajan tarkoittamasta näkökulmasta katsoen olleita suhteita etäältä ja minun nähteni ne kaikki on päättyneet katastrofiin. Varmasti on sellaisia, jotka ovatkin jatkuneet onnellisina, mutta niitä ei ole mun korviini tullut. Itse olen uinuvan pandoran lippaan avannut juurikin alistuvan naisen avustuksella, joka on järkähtämättömästi lähettänyt minulle linkkejä erinäköisiin bdsm -henkisiin pornolinkkeihin. Tätä kautta jotenkin ymmärsin, että oikeasti on joillakin naisilla halua alistua, vaikkakin niissä kyseisissä linkeissä se olikin niin teatraalista. Silloin pikkuhiljaa uskalsin sitä lipasta raottaa ja jossain vaiheessa tuli toteamus, että mitä vittua sieltä onkaan tullut päästettyä irti...

Kun vertaa siihen kasvatukseen, jonka olen saanut, jossa mies ei lyö naista. Niin ehkä tällä varjolla on helpompi käsittää se vaikeus, omalla kohdallani, siihen että piiskaisin naista ihan vaan siksi, että se tuntuu minusta hyvältä.

Mitään muuta ei ole omalla kohdallani, kuin että pistät omia pornolinkkejäsi vihjailevasti toisen katsottavaksi ja jäät odottamaan reaktioita ja vaikutuksia. Ne vaikutukset eivät tule yhdessä yössä.

[tuulikello88]

Mietinkin hetken vastaanko sinulle, sillä aihe on kohtalaisen syvä. Mutta kirjoitit itsekin, että voit vain katsoa mihin suhteenne johtaa ja hyvä asia kuitenkin, että miehesi hyväksyy mielitekosi ja ymmärtää niitä. Parhaassa tapauksessa tuosta voi vielä tulla jotakin upeaakin. Kunhan muistat olla ennen kaikkea itsellesi rehellinen ja muistat, että myös sinä ansaitset kokonaisvaltaisen suhteen ja sellaisia ihmisiä ympärillesi, jotka arvostavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Tämä foorumi on osoitus siitä, että tyydyttävä seksuaalisuus ja rakkaus voivat myös kohdata samassa suhteessa.

Mukavaa, että vastasit kuitenkin Rekisteröidyin tänne juuri vertaistuen toivossa, tällaisista asioista kun ei ymmärrettävästi ihan kaikille läheisille tule puhuttua. Ja asia on kuitenkin itselleni iso ja tärkeä, ja nykyään melkoista ahdistusta aiheuttava. Miestäni en halua liiaksi vaivata, sillä voin kuvitella että itselleni tulisi hänen sijassaan riittämätön olo ja pelko siitä, lähteekö toinen.

Toivon, että suhteemme kehittyisi sellaiseen suuntaan etten joutuisi tukahduttamaan mitään osaa itsestäni. Ja ettei miehenikään joutuisi. Olen kuitenkin erittäin onnellinen kaikilla muilla tavoilla, joten en nyt liikaakaan kehtaa valittaa. Näin aloittelijana kokeneen masterin seura oli jotain uskomatonta, elämäni parhaimpia kokemuksia, mutta luovuin siitä vapaaehtoisesti saadakseni jotain muuta tavoittelemisen arvoista. Yritän pitää sen tosiasian mielessä.

[tuulikello88]

Valitettavan usein olen nähnyt juurikin aloittajan tarkoittamasta näkökulmasta katsoen olleita suhteita etäältä ja minun nähteni ne kaikki on päättyneet katastrofiin. Varmasti on sellaisia, jotka ovatkin jatkuneet onnellisina, mutta niitä ei ole mun korviini tullut. Itse olen uinuvan pandoran lippaan avannut juurikin alistuvan naisen avustuksella, joka on järkähtämättömästi lähettänyt minulle linkkejä erinäköisiin bdsm -henkisiin pornolinkkeihin. Tätä kautta jotenkin ymmärsin, että oikeasti on joillakin naisilla halua alistua, vaikkakin niissä kyseisissä linkeissä se olikin niin teatraalista. Silloin pikkuhiljaa uskalsin sitä lipasta raottaa ja jossain vaiheessa tuli toteamus, että mitä vittua sieltä onkaan tullut päästettyä irti...

Kun vertaa siihen kasvatukseen, jonka olen saanut, jossa mies ei lyö naista. Niin ehkä tällä varjolla on helpompi käsittää se vaikeus, omalla kohdallani, siihen että piiskaisin naista ihan vaan siksi, että se tuntuu minusta hyvältä.

Mitään muuta ei ole omalla kohdallani, kuin että pistät omia pornolinkkejäsi vihjailevasti toisen katsottavaksi ja jäät odottamaan reaktioita ja vaikutuksia. Ne vaikutukset eivät tule yhdessä yössä.

Niin, kuka tietää mitä piirteitä miehestäni voisikaan vielä paljastua... Ainakaan täyttä tyrmäystä en ole saanut tarpeilleni, joten pientä toivoa voinen pitää yllä. Jos ei ole tällaisiin asioihin koskaan missään törmännyt, niin ymmärrän ihan hyvin että ajatukseen pitää tottua. Toisaalta voi sitten olla, että hän toteaakin ettei halua samoja asioita kuin minä. Eivät minun tarpeeni kuitenkaan ole sen tärkeämpiä kuin hänen. Toistaiseksi olemme yrittäneet hieman kohdata jossain keskivaiheilla, ja olen kyllä iloinen siitä

[-katy-]

-

[TEGAMi]

Itse olen aloittajan kanssa samassa tilanteessa. Vaniljasuhde, kinkiys pintaan (haudattu kun sormuksia vaihdettiin) ja perhe. Toinen ei mielellään katso sidonta, raiskaus yms pornoa kuten minä.. saan piiskaa, kun kerjään sitä pitkään. Kaikenlainen rajojen ylittäminen on ollutta ja mennyttä.
Mutta vaikka elämä tuntuu vaniljalta, on onneksi porukka jossa keskustella asiasta sekä olla oma itsensä. Mieheni ei häpeä minua vaikka kuljen hännän kanssa kaupungilla. Hän tahtoo minun olevan kuin olen, mutta olettaa että tuittupää kisu/brat teini tahtoisi kaiken muistaa JOS vaikka sattuisikin piiskaa (tai muuta kuritusta) saamaan.
Tässä on kuitenkin lehmä ojassa. Olemme keskustelleet asioista avoimesti. Tiedän ettei hänen auktoriteettinsa alista minua 24/7 vaikka niin tahtoisin. Hän on luvannut, että oltuani tarpeeksi kärsivällinen ja malttanut mieleni eikä hän silti pysty täyttämään seksuaalisia tarpeitani saan lähteä hakemaan sitä muualta. Mutta sen aika ei ole vielä. Hän tahtoo yrittää. Minä tahdon odottaa. Odottavan aika on vain kamalan pitkä. Onneksi siihen on lääke nimeltä miittiläiset 

[tuulikello88]

Itse olen aloittajan kanssa samassa tilanteessa. Vaniljasuhde, kinkiys pintaan (haudattu kun sormuksia vaihdettiin) ja perhe. Toinen ei mielellään katso sidonta, raiskaus yms pornoa kuten minä.. saan piiskaa, kun kerjään sitä pitkään. Kaikenlainen rajojen ylittäminen on ollutta ja mennyttä.
Mutta vaikka elämä tuntuu vaniljalta, on onneksi porukka jossa keskustella asiasta sekä olla oma itsensä. Mieheni ei häpeä minua vaikka kuljen hännän kanssa kaupungilla. Hän tahtoo minun olevan kuin olen, mutta olettaa että tuittupää kisu/brat teini tahtoisi kaiken muistaa JOS vaikka sattuisikin piiskaa (tai muuta kuritusta) saamaan.
Tässä on kuitenkin lehmä ojassa. Olemme keskustelleet asioista avoimesti. Tiedän ettei hänen auktoriteettinsa alista minua 24/7 vaikka niin tahtoisin. Hän on luvannut, että oltuani tarpeeksi kärsivällinen ja malttanut mieleni eikä hän silti pysty täyttämään seksuaalisia tarpeitani saan lähteä hakemaan sitä muualta. Mutta sen aika ei ole vielä. Hän tahtoo yrittää. Minä tahdon odottaa. Odottavan aika on vain kamalan pitkä. Onneksi siihen on lääke nimeltä miittiläiset 

En pysty mitenkään kuvittelemaan että meidän suhteessa voisi koskaan tulla kyseeseen se, että minä hakisin tyydytystä tarpeilleni muualta Vaikka mieheni ymmärtää minua ja hyväksyy minut tällaisena, on hän myös hyvin konservatiivinen mitä parisuhteisiin tulee. Ja olen toki itsekin. En halua joutua hakemaan muualta mitään.

Tämän foorumin löytäminen ja keskustelun aloittaminen sai minut ajattelemaan syvemmin omaa historiaani. Kun mietin entisiä suhteitani, on nyt helppo nähdä, että olen koko ajan edennyt lähemmäs sellaista seksielämää jota tarvitsen. Ensimmäinen poikaystäväni oli mahdollisesti alistuvaa tyyppiä itsekin (ymmärrettävästi se suhde ei toiminut), seuraavat jo enemmän dominoivaa tyyppiä, ja sitten kuvioihin tuli kaiken huipennuksena oikea master. Nykyinen tilanne tuntuu siis askeleelta taaksepäin. Olin vasta päässyt alkuun, ja sitten piti jo lopettaa.

Mieheni on lähes täydellinen, joten haluan vielä yrittää Olen vain malttamaton. Mies on kiinnostunut näistä asioista, joten ehkä jo muutaman vuoden sisällä tilanne voisi olla aivan toisenlainen

[Riesa]

Täällä myös yksi samanmoisessa tilanteessa elävä. Minulla on hyvä ja toimiva parisuhde, joka ei sitten kuitenkaan toimi. Olen tiennyt omat tarpeeni aina, sen että saan täydellisen nautinnon vain ja ainoastaan alistumisen tunteesta sekä jossain määrin mukana kulkevasta kivusta. Suhteemme alussa yritin vihjata miehelleni näistä asioista sanoin ja elein, ilman tulosta. Sitten itkin ja ahdistuin, halusin erota. Kunnes kerran mies osasi kysyä yhden ainoan kysymyksen, johon rehellisesti vastaaminen avasi tien erilaisten halujen jakamiseen.

Mies on kiinnostunut asioista ja haluaa kokeilla, yrittää. Hän on otettu siitä että olen uskoutunut tästä asiasta hänelle ja minä kiitollinen siitä että hän on valmis yrittämään. Suunta on jo oikea.

Silti minusta tuntuu että liian usein kipuilen yksin näiden asioiden kanssa. On äärettömän vaikeaa saada toinen ymmärtämään jotain joka minussa on sisäsyntyistä, hänessä ei. Hän ei ymmärrä miksen saa tyydytystä siitä että hän yrittää. Hän ei ymmärrä, ettei ole lainkaan sama asia alistua jollekin, jonka tietää antavan periksi heti jos kieltää tekemästä jotain tai jollekin, jonka tiedän yrittävän vain minun vuokseni. Että minä saan nautintoni siitä, että tiedän toisen nauttivan minun alistamisestani ja satuttamisestani ja siitä, että saan upota tilanteeseen ja tunteeseen tietäen että toinen tietää mitä tekee. Lisäksi mies on kiltti, lempeä ja suloinen. Ei siis lainkaan sellainen jolla olisi luonnollista auktoriteettia tällaiseen tulisieluun 

En tiedä mihin tiemme vie. Olen leikitellyt ajatuksesta toisesta suhteesta, jolla tyydyttäisin nämä tarpeeni. Kyseessä on kuitenkin niin intiimi asia, etten usko voivani jakaa sitä noin vain kenenkään muun kanssa vaikka luvan saisinkin.

Lohduttavaa kuitenkin tietää etten ole yksin ajatusteni kanssa.

[Alexios]

Lisäksi mies on kiltti, lempeä ja suloinen. Ei siis lainkaan sellainen jolla olisi luonnollista auktoriteettia tällaiseen tulisieluun 

Toi pisti silmään. Pitääkö miehen olla ilkeä, kylmä ja töykeä omatakseen auktoriteettia?

[tuulikello88]

Täällä myös yksi samanmoisessa tilanteessa elävä. Minulla on hyvä ja toimiva parisuhde, joka ei sitten kuitenkaan toimi. Olen tiennyt omat tarpeeni aina, sen että saan täydellisen nautinnon vain ja ainoastaan alistumisen tunteesta sekä jossain määrin mukana kulkevasta kivusta. Suhteemme alussa yritin vihjata miehelleni näistä asioista sanoin ja elein, ilman tulosta. Sitten itkin ja ahdistuin, halusin erota. Kunnes kerran mies osasi kysyä yhden ainoan kysymyksen, johon rehellisesti vastaaminen avasi tien erilaisten halujen jakamiseen.

Mies on kiinnostunut asioista ja haluaa kokeilla, yrittää. Hän on otettu siitä että olen uskoutunut tästä asiasta hänelle ja minä kiitollinen siitä että hän on valmis yrittämään. Suunta on jo oikea.

Silti minusta tuntuu että liian usein kipuilen yksin näiden asioiden kanssa. On äärettömän vaikeaa saada toinen ymmärtämään jotain joka minussa on sisäsyntyistä, hänessä ei. Hän ei ymmärrä miksen saa tyydytystä siitä että hän yrittää. Hän ei ymmärrä, ettei ole lainkaan sama asia alistua jollekin, jonka tietää antavan periksi heti jos kieltää tekemästä jotain tai jollekin, jonka tiedän yrittävän vain minun vuokseni. Että minä saan nautintoni siitä, että tiedän toisen nauttivan minun alistamisestani ja satuttamisestani ja siitä, että saan upota tilanteeseen ja tunteeseen tietäen että toinen tietää mitä tekee. Lisäksi mies on kiltti, lempeä ja suloinen. Ei siis lainkaan sellainen jolla olisi luonnollista auktoriteettia tällaiseen tulisieluun 

En tiedä mihin tiemme vie. Olen leikitellyt ajatuksesta toisesta suhteesta, jolla tyydyttäisin nämä tarpeeni. Kyseessä on kuitenkin niin intiimi asia, etten usko voivani jakaa sitä noin vain kenenkään muun kanssa vaikka luvan saisinkin.

Lohduttavaa kuitenkin tietää etten ole yksin ajatusteni kanssa.

Olen iloinen että löysin tämän foorumin, se todellakin auttaa kun saa keskustella sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät Vaikka sanon, että mieheni ymmärtää minua, niin se on erilaista ymmärtämistä. Hän ei koe asiaa kuitenkaan samoin kuin minä.

Kuvailit täydellisesti ne tuntemukset, joita minäkin kaipaan. Vaikka puoliso suostuisi tekemään sitä tai tätä mitä toivon, niin lopputulos ei ole tyydyttävä. Hänen pitäisi vain vahvemman oikeudella ottaa se, mitä haluaa, ja minun pitäisi pystyä luottamaan siihen, että hän tietää mitä tekee. Hänen pitäisi nauttia minun alistamisestani, ja vilpittömästi ihailla vaikkapa piiskan tai tiukasti sidottujen köysien aiheuttamia jälkiä ihollani. Ja hänen pitäisi arvostaa sitä, että haluan alistua täysin hänelle. Muuten alan nolostelemaan sitä, että minulla on tällainen tarve

Minä olen nyt siinä vaiheessa, että itkeskelen yksinäni ja tunnen syvää ahdistusta asian johdosta. En harkitse eroa, enkä mitään sivusuhteita, mutta kyllä tämä sydämeen sattuu. Löytyisipä pian jokin ratkaisu...

Tsemppiä ja jaksamista vaan meille kaikille, joilla tällainen tilanne on