BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Kukkanen - 28.11.2017, 12:40
-
Tulipas tällainen aihe mieleen. Mitkä ovat teille kiintopisteitä, maj, joiden avulla luotsata tätä elämää niin tyynellä säällä kuin myrskyissäkin?
Saa tässä ketjussa pohtia yleisemminkin, en halua tarkkaan rajata, kunhan keskustelu pysyy asiallisena.
Mun pääarvot ovat rakkaudellisuus ja rehellisyys. Voin avata tarkemmin, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Olisi mielenkiintoista lukea teidän muiden arvoista ja myös siitä, ovatko ne muuttuneet, miten ja miksi?
Myös hyvät neuvot, mitkä toimivat omassa elämässänne, ovat kiinnostavaa luettavaa. Ns. hyvän elämän resepti, mitä se kelläkin sisältää.
-
Empatia, itsenäisyys, antaminen.
-
Elämä on liian vakava asia otettavaksi vakavasti.
Hulluksihan sitä tulee, jos ei pysty nauramaan oman elämän kömmähdyksille, vähintään jälkikäteen.
Mielipiteet ovat kuin persreiät, jokaisella on sellainen.
Mielipiteillä ei ole mitään väliä, faktoilla on.
-
Ohje johon törmäsin netissä toimii minulle:
Love her, use her,
fuck her,slap her.
But if you make her fall damn certain you catch her.
-
Älä valita, ainakaan liikaa. Jokainen kärsimys tulee syystä
Aika paljastaa totuuden
-
- Empatia
- Lähimmäisenrakkaus
- Kunnioitus
- Rehellisyys
- Huumori
Erityisesti empatiaa, rehellisyyttä, huumoria ja kunnioitusta pidän tärkeinä d/s suhteissa, kuten missä tahassa muussakin suhteessa.
-
Moni kirjoitti ja tulee kirjoittamaan esim rehellisyys.
Mitä se sitten kenellekin tarkoittaa. Onko tarkoitus olla rehellinen itselleen vai muille vai onko epärehellinen ja väittää olevansa molempia?
Sallitaanko jossain tilanteessa epärehellisyys ja miksi arvolla ei siinä tilanteessa ole enää väliä?
Milloin nämä arvot eivät enää ole tärkeimpiä vai puolustetaanko niitä kuolemaan saakka?
Vaaditaanko arvoja myös muilta?
-
Teen mitä haluan, kunhan tekoni ei vahingoita. Jos tiedostan, että toimintani on vahingollista itselle/toisille/ympäristölle, niin harkitsen sitä tarkemmin.
Mitä tämän asian tai reaktion takana on? Käytän tätä lausetta paljon varsinkii peilatessa omia negatiivisia tunnereaktioita. Ja no, oman toiminnan ihmettelyssä muuteskii.
Haluun myös uskoa siihen, että hyvää tekemällä hyviä asioita tapahtuu. Ja että elämältä saa läksyjä oppimista varten.
-
Mitä Jeesus tekis? Voi soveltaa agnostikoille, ateisteille ja kaikenkieltäjillekin.
-
^^ WWJD :love:
-
Kohtele muita ihmisiä niin kuin haluaisit heidän kohtelevan itseäsi ja ole rehellinen kaikissa asioissa niin muille kuin itsellesikin. Vain kovalla työllä ja kaiken panostamalla voit saavuttaa jotakin ja ole kiitollinen pienistäkin asioista. Älä murehdi liikaa tulevia asioita koska ne tulevat kuitenkin ja koskaan ei voi tietää etukäteen mitä elämä tuo tullessaan
-
1. Älä välitä liikaa mitä muut ajattelevat. (Jos olisin ajatellut, niin olisi jäänyt tekemättä sellaisia asioita, jotka ovat itselle tärkeitä + en olisi voinut toteuttaa itseäni kunnolla)
2. Jos joku sanoo "luota muhun/voit luottaa muhun", niin älä todellakaan luota sellaseen henkilöön ;D
3. "Live hard, live your dream", elikkäs elä täysillä, unelmoi + toteuta unelmiasi, pieniäkin sellaisia
-
Mielenkiintoisia kysymyksiä nämä periaatteita ja arvoja koskevat kysymykset. Monesti kun niitä alkaa rehellisesti pohtia päätyy ensimmäisen perstuntuman pohjalta kirjoittamansa listan korvaamaan hienot ja ihmeelliset arvonsa listalla, joka koostuu suunnilleen niinkin syvällisistä asioista kuin "Tykkään tehdä näin", "Joku kertoi joskus, että on hyvä ajatus...", "Se on niin paljon helpompaa..."
En usko, että oikeastaan kukaan ihminen toimii arvojensa mukaan mitenkään järjestelmällisesti. Opitut ja totutut tavat jyräävät ylevät periaatteet aina silloin, kun niitä ei aktiivisesti ole keskittynyt muokkaamaan.
Omaa elämääni koitan elää seuraavanlaisten arvojen mukaan (eivät välttämättä järjestyksessä):
- Olen vastuussa kaikesta
En voi sanoa "emmä tarkottanu.." tai "emmää tienny...", koska minun pitäisi tietää mitä seurauksia toimillani on ja minun pitäisi tietää. Oma vastuuni koskee kaikkea alkaen sanavalinnoista, ennakkoluuloista ja pienistä vittumaisuuksista päättyen planeetan kohtaloon, henkilökohtaiseen kasvuun ja inhimillisen hyvän lisäämiseen maailmassa. Sama koskee kaikkia.
- Olen velkaa muille
Mikään, mitä me ihmiset teemme ei ole omaamme, vaan osa isompaa kudelmaa jossa omat tekomme koskettavat muita aina. Mikään hyvä, mitä minulla on ei ole omaa aikaansaannostani, vaan olen saavuttanut sen osana joukkoa ihmisiä. En voi ajatella, että "jokainen pärjätköön omillaan", vaan minulla on vastuu ja velvollisuus huolehtia muista ihmisistä. Tämä ei tarkoita, että olen aikaansaamaton paska (vaikka joskus sitäkin), se on pelkkä havainto siitä, miten maailma toimii.
- Aito välittäminen
Sellainen synkällä tavalla cool sarkasmi on jotenkin tosi väsynyttä ja laimeaa, ja aito, joskus pliisu, joskus helvetin badass välittäminen asioista on tärkeää. Pitää antaa itsensä kiinnostua muista ihmisistä, asioista ja suostua olemaan vähän hömelö kun tykkää puolustaa milloin mitäkin asiaa. Muuten sitä päätyy elämään elämänsä keskikaljahuurussa urheilua/putousta/jne tuijotellen samalla tolkuttaen sille tiedostavamalle osalle omasta tietoisuudesta että "Ei tää oikeesti oo paha, ei tää oikeesti oo paha..." Henkiset oopiumit, joilla koitetaan kääntää tietoisuus pois todellisuudesta eivät ole ihmiselle hyvästä.
Kannanko siis kaikesta vastuuta? En helvetissä. Syön lihaa, ajan autolla, joskus en lajittele ihan kaikkia jätteitä.
Maksanko velkaani takaisin muille? En. Taputtelen itseäni ihan jatkuvasti olalle siitä, että olen niin hieno ja aikaansaapa yksilö.
Välitänkö oikeasti kaikesti, mistä pitäisi? En. Turrutan itseäni arjen kauheuksilta ja pieniltä epäoikeudenmukaisuuksilta ihan jatkuvasti.
Ihmiselämässä on käsittääkseni kysymys omien vajaavaisuuksien tunnistamisesta, niiden kanssa selviämisestä ja sitten keskinkertaisten ja hyvien asioiden tekemisestä. Ainakin jos haluaa, että siinä on sen verran järkeä, kuin järjettömään asiaan voi mahduttaa.
-
Tärkeitä arvoja minulle ovat mm. turvallisuus, onnellisuus, aitous, totuus, avoimuus, vapaus ja nautinto.
Nautinto tuntuu kummalliselta listata tuonne samaan jonkin totuuden kanssa, mutta sinne se nyt vaan itselläni tuntuu kuuluvan. Elämän aikana suurin muutos on varmaan ollut arvojen kirkastuminen itselle sekä tuon nautinnon tunnistaminen arvona ja pyrkimys hyväksyä asia. En oikein koe, että olen ns. tehnyt mitään arvojeni muokkausta tarkoituksella, vaan ne ovat jotenkin elämänhistoriani tulosta. Ehkä oma päätökseni on ollut tutkia niitä tarkemmin ja pyrkiä elämään niiden mukaan. Ehkäpä nyt ihmettelen, että miksi ihmeessä totuus on minulle niin tärkeää... ollut ihan pienestä asti. Se on noista arvoista myös ehkä jollain lailla jyrkin tai mustavalkoisin, toisin kuin todellisuus. Koen totuuden liittyvän enemmän siihen, millainen maailma ja todellisuus on kuin esim. ihmisten käytökseen jota kuvaisi paremmin termi rehellisyys.
Hyvän elämän resepti.... sopivasti kaikkea, vähän liikaa kivoja juttuja ja jostain ne ylimääräiset tunnit joita en ole vielä löytänyt? Hmm. "Elä siten, ettei kaduta."
-
Totuus sattuu aina vähiten.
-
-Synkimmälläkin pilvellä on kultareunat
-Mikä ei tapa, se vahvistaa
-Kysy aina "miksi", älä oleta, älä unelmoi
-Kohtaa pelkosi
-Tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita muita
...Riittäähän noita arvomaailmallisia elämän ohjeita itselle, tuntuvat vain jotenkin lisääntyvän mitä vanhemmaksi tulee ;D
-
Selkä suoraksi ja pää pystyyn
-
Totuus sattuu aina vähiten.
Tämä. Hyvin sanoitettu. Kiitos.
-
Hyvä elämänohje on aina ollut, että ne jotka eniten jauhaa rehellisyydestä, reiluudesta, suvaitsevaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta harvemmin itse täyttää omia kriteerejään.
Tuolla pääsee tosi pitkälle miltei kaikissa yhteyksissä.
-
Mielenkiintoisia ja paljon (osin) samastuttavia vastauksia, mukava kun tämä aihe herätti keskustelua ja toivottavasti viriää syvempääkin pohdintaa.
Mä en ole toistaiseksi keksinyt mitään tärkeimmistä arvoistani, joka ei menisi pääarvoni rakkaudellisuuden alle. Enkä vaikuta olevan suinkaan ainoa, jolle rakkaus on pääarvo; samantapaista on tainnut sanoa tai toimia rakkaudellisuudesta käsin niin Buddha, Jeesus, Yrjö Kallinen, Äiti Teresa kuin Einsteinkin. Useimmille tulee myös "rakkaus on kaiken perusta" -oivallus esim. psykedeelisissä kokemuksissa (sisältäen meditaation, voimakkaat seksuaaliset kokemukset ymym., eli ei pelkästään päihdyttävin ainein aikaansaadut) muodossa tai toisessa ja se on yksi syy, miksi joillekin kokemukset ovat hyvin voimauttavia ja "avartavia". Voi olla, että rakkaudellisuus on vain looginen arvo laumaeläimelle; halu rakastaa ja olla rakastettu on se perimmäinen tarve, joten on ihan luonnollista, että sitä haluaa myös edistää "laumassaan" eli ihmiskunnassa. Mutta itse uskon, että rakkaus on kaikkialla, valona ja soluissamme "sisäänrakennettuna" maailman syntyajoista lähtien, se on tietysti vähän hippimäinen näkemys, mutta niin mä koen.
Rakkaudellisuus on toki hyvin ympäripyöreä ja kattava kattotermi, jonka ihmiset käsittävät helposti myös väärin (huoh, koko termi "rakkaus" pitäisi varmaan määritellä uudelleen, kun sitä on käytetty väärin niin monta kertaa..), mutta on pääasia että itse olen oivaltanut ja tiedän sen merkityksen. Rakkaudellisuuteen sisältyy niin itseni, muiden ihmisten, eläinten kuin maailmankaikkeudenkin rakastaminen, ja siihen taas omia pienenpieniäkin osasiaan, kuten esim. nautinnon antaminen ja salliminen itselle ja muille. Rakkaudellisuus on olemista osa jotain suurempaa, pieni palanen kokonaisuutta, ei itsensä pienentämistä tai suurentamista. Haluamista hyvää itselleen ja muille. Se on myös suunnannäyttäjänä aika selkeä: kysyn itseltäni, miten voisin toimia mahdollisimman rakkaudellisesti tässä tilanteessa?.
Rehellisyyskin menee oikeastaan rakkaudellisuuden alle, koska rehellisyys ja pyrkimys nähdä maailma sellaisena kuin se on, auttaa ihmisiä kasvamaan. En usko, että kuitenkaan kukaan näkee maailmaa aivan sellaisena kuin se on, vaikka miten haluaisi. Jokainen katsoo omasta vinkkelistään, kuin enemmän tai vähemmän vääristävän linssin läpi, ja sen takia lopullista "totuutta" tuskin saadaan koskaan tietääkään, saati sanoiksi puettua, koska sanat itsessään jo vääristävät todellisuutta ja aistit ovat rajalliset (oivallukset tulevat ainakin itselläni ensin kuvina, kuin "videoina" eli nopeina kuvasarjoina, ja vasta sitten niitä voi alkaa pukea sanoiksi, eivätkä kuvat ja sanat ole "samaa kieltä", joten vääristymistä tulee väistämättä matkan varrella, helposti myös väärinkäsityksiä vastaanottajan taholta, ja jokaiseen sanaan liittyy erilaisia assosiaatioita jokaisella ihmisellä, mikä vääristää osaltaan. Silti sanat ovat tärkeä työkalu, eräänlaiset silmälasit oman linssin päälle). Myös suurin osa riidoista tulee väärinkäsityksistä, tavalla tai toisella. Luulosta, ettei toinen rakastakaan, vaikka oikeasti kumpikin haluaisi toiselle hyvää. Siksi sanaton läsnäolo aika ajoin tekisi hyvää mille tahansa ihmissuhteelle.. siinä voi vain olla läsnä, aistia toisen lämmön (monella tasolla) ja rakastaa. Rakkauteen ei tarvita sanoja, se vain on. Sanat ovat pelkkä työkalu kokonaisuuksien hahmottamiseen ja maailman jäsentämiseen, mutta samalla ne pelkistävät tai vääristävät todellisuutta, joten niihin ei voi liikaa tukeutua.
Joskus rehellisyys satuttaa, mutta silti vielä piinaavampaa on epätietoisuus ja kiellossa eläminen, rehellisyyden satuttavuus on kuitenkin tietyllä tavalla puhdistavaa. Ja rehellinenkin voi olla monella tavalla; rakkaudellisesti tai satuttavasti, vihaisesti/välinpitämättömästi. Esim. vanhempani olivat aidosti kiitollisia ja helpottuneita, kun kerroin heille, mitä traumoja he ovat minulle aiheuttaneet, monen tunnin keskusteluissa. Siitä (ja jo sitä ennen) lähti prosessi, jossa lähennyimme ja perheen ongelmat alkoivat myös hiljalleen helpottaa -ei toki itsestään, vaan tietoisella työstämisellä. Merkittävää oli, että joku uskalsi vihdoin rikkoa vaikenemisen ja pelon muurin ja puhua asioista suoraan, silti lempeästi. Se joku olisi toki voinut olla kuka tahansa muukin, kuin minä, mutta muiden elämä oli niin hektistä ja jatkuvaa "kamppailua", että en tiedä olisiko kukaan muu perheestämme sitä tehnyt. Olin kyllä odottanut aikani, kunnes totesin että itse se täytyy tehdä, eikä jäädä odottamaan, muuten saattaa joutua venailemaan hautaan saakka. Tärkeää on, miten ja milloin asiat ottaa puheeksi. Vanhempieni kanssa traumoista keskustelussa tärkeää oli, että olin jo itse pitkällä prosessissa, ymmärtänyt syy-yhteydet ja antanut aidosti anteeksi -siten pystyin kertomaan kipeimmätkin asiat rakkaudella ja ilmaisemaan rakkauteni siten, että he sen todella uskoivat ja se tuki heitä. Jos olisin katkeruuden sävyisenä tai syyllistävänä ottanut asiat puheeksi, olisi tullut todennäköisesti puolustusreaktio, marttyyriys-reaktio, kieltäminen tai valtava riita, jopa välien katkeaminen täysin. Koska puhuin rakkaudellisesti, he pystyivät ottamaan vastaan hyvinkin vaikeat asiat rakentavasti ja voitiin yhdessä surra ja pohtia, miten voisi jatkossa toimia paremmin. Alettiin luoda korjaavia kokemuksia traumaattisten tilalle; elää traumaattisia tilanteita uudelleen siten, miten ne olisivat olleet eheyttäviä. Korjaavat kokemukset ovat olleet korjaavia kaikille osapuolille, ei pelkästään "uhrille", uskon että myös kollektiivisten traumojen tilalle voi saada korjaavia kokemuksia, siksi suuri kaipuu isompaankin yhteisöllisyyteen. Korjaavat kokemukset ovat opettavaisia, koska samalla oivaltaa, miten jatkossa vastaavassa tilanteessa olisi hyvä toimia, miten kukin osapuoli voi vaikuttaa omalta osaltaan.
Rehellisyyteen kuului tiedostaa myös, mitä traumoja vanhemmille on aiheutunut omista virheistään. Sillä esim. väkivaltatilanne aiheuttaa nähdäkseni aina trauman paitsi uhrille, myös "sivullisille", jotka eivät ole kyenneet, uskaltaneet tai osanneet puuttua, sekä väkivallantekijälle. Sillä jokainen haluaisi pohjimmiltaan kyetä ratkaisemaan tilanteet jollain muulla tavalla, kuin väkivallalla. Vaikka kyse olisi dominanssista (mistä ei aina väkivallassa ole kyse, vaan usein väkivaltaan ajautuu kun tuntee olevansa "kuin keihäillä nurkkaan ajettu susi"), siinäkin tapauksessa "hyvä johtaja" (sekä ihmis, että eläinlaumoissa) on niin arvovaltainen ja kunnioitettava, luotettava, ettei hänen tarvitse käyttää väkivaltaa. Joten väkivalta tuntuu aina musertavalta, epäonnistumiselta vuorovaikutuksessa kaikista osapuolista, viimeinen keino kun muut keinot eivät riitä tai niitä ei osaa. Esim. koiralaumassakin huomaa, ettei yleensä todellinen hyvä johtaja ole se, joka haukkuu ja rähinöi, vaan se aidosti itsevarma, joka seisoo vankasti omilla jaloillaan, mahtailematta mutta silti ylväänä ja kokemuksistaan viisastuneena, opiksi ottaneena. Hyvä johtajuus on sekä synnynnäistä, että opittua, mielestäni; kumpikaan ei yksinään riitä. Ja kun tulee kahakka, hyvän luottamuksen ja kunnioituksen ansainneen johtajan ei tarvitse yleensä kuin mennä ja laittaa kuononsa väliin rähinöimättä itse, niin muut rauhoittuvat. Muut luottavat siihen, että hyvä johtaja ylläpitää koko lauman sopua ja haluaa kaikille hyvää. Se, että "hoidetaan" pelkästään uhria, vääristää kokonaiskuvaa; rakentavampaa olisi hoitaa kaikki asianomaiset esim. ryhmäterapiassa, mun mielestäni. Väkivallantekijä usein unohtaa kokonaan väkivallanteon aivan kuten usein uhrikin -se on liian traumaattista muistettavaksi tietoisesti.
Pointti oli siis tiivistettynä se, että rakkaudellisuuteen sisältyy rakkaudellinen rehellisyys, mikä voi olla hyvin kivuliasta, mutta silti eheyttävää. Toki usein aluksi mielen komeroa siivotessa voi tulla enemmän sotkua -aivan kuin pimeää, sotkuista kaappia siivotessa täytyy ensin ottaa kamat ulos valoon, ennen kuin voi päättää, mitkä niistä säästää, mitkä heittää pois, ja miten ne voisi järjestää paremmin ja vähemmän tilaa vievästi, jotta mahtuu muutakin. Moni on avaamatta komeroa lainkaan ja antaa sen täyttyä äärimmilleen "heittää sinne roinaa silmät ummessa", koska komeron kasvava sotkuisuus ja edessä oleva työsarka ahdistaa liian paljon. Kiellossa ei voi kuitenkaan elää loputtomasti: joko siihen kuormitukseen kuolee (esim. sairastuu), tai lopulta kaikki rysähtää kerralla päälle. Kyllä, kaikki kuolevat aikanaan, mutta mun mielestä elämän tarkoitus on elää mielekästä elämää, tehdä paljon hyvää (tapoja on monia) itselleen ja muille elämänsä aikana. Jättää myönteinen jälki, olkoon se sitten konkreettinen (esim. viisautta ja pohdintaa herättävä kirja, tai hyvää tuottava eettinen ja ekologinen yritys) tai aineeton (esim. paljon halauksia ja rakkautta, mikä on mennyt eteenpäin, tai pohdinnan siemeniä, joita on levittänyt).
Rakkaudellisuuteen sisältyviä arvoja(ni):
-Rehellisyys (itseään ja muita kohtaan; toki kaikkea ei tarvitse kertoa, mutta pyrin välttämään myös valkoisia valheita. Voi sanoa niitä hyviä asioita, mitä toisessa on, ei tarvitse keksiä. Rehellisyyteen sisältyy omien traumojen käsittely; ettei piilottele tai kiellä mitään, vaan tutkii tuomaan valoon pimeitä kohtia psyykkeessään ja tarkastelemaan niitä, oppimaan kokemuksistaan ja kääntämään lopulta traumoja hyödyksi, esim. tekemällä työtä, jossa voi ennaltaehkäistä muita saamasta samoja traumoja tai auttamalla muita saman kokeneita. Rehellisyyteen sisältyy myös aitous; se, että kokee tunteensa ja kohtaa ne, eikä tukahduta ja salaa, kiellä ja pakene.)
-Uteliaisuus (tutkiva asenne; tutkii ennen kuin tuomitsee)
-Nautinto (sisältää monia eri nautintoja, kuitenkaan ne eivät saisi tuoda kurjuutta maailmaan, sitäpaitsi silloin nautintoa varjostaa syyllisyys eli se ei ole enää "puhdasta". Esim. seksuaalisuus ei ole keneltäkään pois, on ympäristöystävällistä ja eettistä).
-Myötätunto (en halua rajoittaa pelkästään ihmisiin, todella läsnäolevassa tilassa ymmärtää kaikkien olevaisten kärsimystä ja elonkamppailua ja kykenee tuntemaan myötätuntoa niin koko maailmankaikkeutta, ihmisiä, itseään kuin vaikkapa riutuvaa metsästä riistettyä joulukuusta kohtaankin. Toki vahvaan myötätunnon tilaan pääsee vain todella läsnäolevassa mielentilassa -esimerkiksi meditaatio auttaa siihen pääsemisessä).
-Luottamus (se oikeastaan muodostuu edellämainituista, mutta silti haluan nostaa sen erilliseksi. Luottamus elämään, tieto siitä ettei elämää voi hallita, voi korkeintaan ohjailla itseään elämän virrassa hieman laidasta toiseen. Luottamus syntyy ymmärryksen, mikä taas myötätunnon (halu ymmärtää) kautta. Jos ymmärtää jotakuta, voi luottaa. Toki johonkuhun luottaa jo intuitiivisesti, tuntuu kotoisalta ja hyvältä olla hänen seurassaan. Silti tarvitsee vielä kokemuksia vahvistamaan, pitääkö intuitio paikkansa, sillä aiemmat kokemukset voivat vääristää intuitiota suuntaan tai toiseen ehdollistumien kautta.
-Vapaus (Mitään ei voi omistaa: ei edes ajatuksiaan, vaikka meidät usein kasvatetaan nimenomaan omistamaan ja omimaan, kilpailemaan! Kaikki on yhteisesti syntynyttä, vuorovaikutusta, antamista ja vastaanottamista ja niiden loputonta vuorottelua, tanssia, virtaa. Vapauteen sisältyy vastuu, ja myös yksinäisyys: jokainen on samaan aikaan sekä äärimmäisen yksin (koska kukaan ei voi 100% ymmärtää), että äärimmäisen yhtä kaiken kanssa, samaa mössöä ja massaa, samoista alkulähteistä. Vapaus on siksi myöskin monille hyvin ahdistavaa. Vapaus rakkaudessa; tiedän ettei rakkautta voi hallita ja kahlita, se elää ikäänkuin omaa elämäänsä. Silti sitä voi ruokkia ja vaalia, pitää hyvänä, mutta ei voi olettaa, että rakkaus silti jäisi; se voi käydä vierailemassa, opettamassa, lähteä pois ja tulla takaisin. Ja silti rakkaus on koko ajan kaikkialla, kaikessa, vaikka kasvutuskissaan luulee olevansa yksin, aivan onneton, hylätty ja rakkaudeton. Ehkä voisi hippimäisesti sanoa, että silloinkin universumi rakastaa omaansa, omat solut rakastavat kotiaan, kehoaan jne. Sanoisin jopa, että tietynlaista rakkautta, elontanssia, on siinäkin, kun leijona saa kiinni seepran, seepra antautuu autuas ilme kasvoillaan eikä kamppaile enää, ja leijona saa siitä ravintonsa. Vapaus on sitä, ettei taistele elämänvirtaa vastaan, sitä että uskaltaa toteuttaa itseään ja löytää oman polkunsa ja sitä, että tiedostaa valtavan yksinäisyytensä, mutta silti haluaa olla yhteydessä ja toteuttaa laumaeläimyyttään. Jokainen on yhtäaikaa vapaa ja vanki. Vapaana ja vankina maapallolla, maailmassa, omassa kotonaan, omassa kehossaan.
Ei tule äkkiseltään muita laajoja arvoja mieleen, mutta voi olla että tuli vain bugi mieleen ja hetken päästä muistan kuin itsestäänselvyytenä "Tietysti vielä tämä!".
En usko, että kukaan ihminen saavuttaa tavoitteitaan ja arvojaan aivan täydellisesti, tuskin edes Jeesus saavutti, varmasti paljon jäi hyvää tekemättä ja kokematta jopa hänellä. Silti niitä kohti voi ja kannattaa pyrkiä, saa jonkin suunnan myrskyissäkin. Toki arvoja on ihan hyvä myös punnita ja pohtia välillä uudelleen. Arvojensa toteuttaminen on kuin viljelisi hehtaarin villipeltoa käsin ja työkaluja hyödyntäen. Ei voi koskaan saada sitä täysin puhtaaksi rikkaruohoista (tai jos voi, tuhoutuu paljon hyvääkin), työsarkaa riittää mutta siitä voi myös nauttia, mielenpeltonsa kyntämisestä. Pitää olla suurpiirteinen, mutta jos luovuttaa ja jää pellolleen makaamaan pitkäksi aikaa, luonto ottaa omansa ja hautautuu kasveihin. Voi päättää, mitä haluaa elämässä viljellä, mutta silti ei voi olettaa, että maailma ja oma psyyke muuttuisi aivan sellaiseksi, kuin haluaisi, ikuinen keskeneräisyys on hyväksyttävä jos aikoo säilyttää mielenterveytensä.
Seuraava aihe voisi olla: Miten konkreettisesti pyrimme toteuttamaan arvojamme? Mitä konkreettisia keinoja, toimintatapoja tai tapoja, sekä valintatilanteita on, miten toimia arvoristiriidoissa (esimerkit tervetulleita, keksityt tai todelliset).
-
Hyvä elämänohje on aina ollut, että ne jotka eniten jauhaa rehellisyydestä, reiluudesta, suvaitsevaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta harvemmin itse täyttää omia kriteerejään.
Tuolla pääsee tosi pitkälle miltei kaikissa yhteyksissä.
Kukaan ei täytä kaikkia ihanteitaan. Just kerkesinkin kirjoittaa aiheesta, mutta mun mielestä on silti hyvä olla arvoja, joita kohti pyrkiä, vaikka jokainen onkin keskeneräinen hamaan loppuun saakka. Voi silti yrittää levittää hyvää maailmaan sen verran mitä ehtii eläissään ja mihin voimavarat riittää.
Ja ainakaan ite en pyri "täyttämään kriteereitä", vaan arvot ovat pyrkimyksiä, tavoitteita, suunta mitä kohti pyrkiä, vaikka tiedostaa samalla vajavaisuutensa. Jos pyrkii olemaan täydellinen, ei koskaan ole tyytyväinen itseensä. Sen sijaan jos hyväksyy itsensä sellaisena mitä on, ja tiedostaa vahvuutensa ja heikkoutensa, voi päättää, mitä lähtee työstämään/kehittämään/mitä kohti pyrkimään. Moni "suuri ajattelija"kin on sanonut, että muutos lähtee itsestä, pitää itse olla se muutos, jonka haluaa maailmassa nähdä (joku muistaa varmaan kenen siteeraus, mulla se kävi sekunnin mielessä ja katosi sitten :D). Esim. vaikka joku on vegaani, se vähentää kyllä maapallon kuormitusta, vaikka hän sitten joskus ja jouluna söisikin lihaa. Toki rehellisintä hänen olisi sanoa, että on vegaani "paitsi joskus ja jouluna sekasyöjä" ;) Parempi edes yrittää, kuin heittää hanskat tiskiin. Minkä senkin moni on vaikuttanut tekevän, tuntuu että suurella osalla ihmisistä ei ole enää toivoa paremmasta huomisesta ihmiskunnalle (tai maapallolle) ja tuhlaavat, törsäävät ja "elävät kuin viimeistä päivää", mikä lopulta tekee vain entistä onnettomammaksi, koska tietää vähintään alitajuisesti vauhdittavansa tuhoa. Tästä virisikin kysymys: Uskotteko ihmiskunnan elävän vielä kauan voimissaan, uskotteko voivanne vaikuttaa mitenkään maailmaan? Uskotteko, että ihmiskunta on menemässä kokonaisuudessaan hyvään vai huonoon suuntaan?
Itse uskon, että toivoa on vielä, silti pyrin elämään täydesti ja nauttien; mutta nauttia voi monella tavalla (monet asiat ovat ristiriitaisia: onko esim. kuuma kylpy kokonaisuudessaan hyväksi vai haitaksi (tuo itselle voimavaroja, jolloin jaksaa auttaa paremmin). Voi vaikkapa nauttia seksuaalisuudestaan, luonnosta, tuulen henkäyksistä kasvoilla, syvään hengittämisestä paikoillaan maaten ja nauttien onnesta suurimmasta -olemassaolon onnesta- -mitkä eivät ole keneltäkään pois. Tai voi päättää alkaa polttaa taloja ja ihmisiä ja ampua kaikki. Sävyjä, ja tapoja on monia, jokainen tietysti on vapaa valitsemaan, mutta itelleni tärkeä arvo on rakkaudellisuus, ja mitä enemmän siihen pyrin, sitä kirkkaammaksi ja helpommaksi se on muodostunut noudattaa ja oppia virheistä, hetkistä kun ei ole toiminut rakkaudellisesti vaan esim. egosta käsin. Yhä enemmän tulee "takkiin" kun toimin egosta käsin, joten sen on oppinut myös tunnistamaan ja siten välttämään sitä enemmän. Aivan kuin maailmankaikkeus olisi äiti/isä, joka palkitsee/rankaisee nykyään aika nopeastikin sen mukaan, onko vaikuttimena ego vai aito rakkaus. Ei sillä, että koskaan saavuttaisin täyttä rakkaudellisuutta (paitsi tietyissä äärimielentiloissa, mikä sekin valaistumisen hetki kestää vain hetken (selvinpäin, selvennettäköön, vaikka moni ei tiedä, että äärimmäisiä kokemuksia voi kokea myös ihan selvänä esim. seksuaalisuuden avulla).
Tiedän, että moni pitää esim. mua pähkähulluna, mutta ei se mua haittaa, riittää kun läheiseni ja mä itse tiedän, että olen hyvinkin terveellä polulla. Häpeä on yksi suuri asia, mikä rajoittaa niin yksilöitä, kuin yhteisöjäkin. Erilaisuuden pelko, syrjinnän pelko, vihan pelko. Pahinta on, jos häpeää koko olemassaoloaan, se on musertava tunne. Häpeästä ja muista tunnetaakoista vapautuminen on yksi iso avain muistakin lukoista vapautumiseen. Mikä ei tarkoita, etteikö esim. häpeä olisi terve tunne joskus. Esim. jos on toiminut rakkaudettomasti, on syytäkin hävetä -mutta ei jäädä siihen vangiksi, vaan sen jälkeen kohdata tuska minkä on aiheuttanut ja kokenut, ja pyrkiä toimimaan toisin vastaavassa tilanteessa, kasvaa ja ottaa opiksi. Voi punnita, milloin mikäkin asia tai tunne on tarkoituksenmukainen ja hyödyksi, vai onko se jäänne, automaatio menneisyydestä, esim. jostain traumasta, joka ei enää palvele tarkoitustaan (mutta on voinut suojella jopa henkeä aikoinaan).
-
Se, mikä meidät erottaa eläimistä, on empatia. Sen takia empatian pitäisi olla paljon korostuneemmassa asemassa päätöksenteossa, niin pienessä kuin isossa mittakaavassa. Empatia ja sen huomioiminen on kuitenkin eri asia kuin helpolla päästäminen tai paapominen. On kuitenkin ymmärrettävä, että ihmisillä on elämässä eri lähtökohdat eivätkä kaikki toimi samalla kaavalla.
Uskon myös, että hyvät asiat tulevat harvoin helpolla. On nähtävä vaivaa, mentävä epämukavuusalueelle, kohdattava pelot ja haastettava itseään.
Myös kyseenalaistaminen on minulle erittäin tärkeää. Ennen kaikkea omien käsitysten kyseenalaistaminen.
Uskon myös, että pitäisi ajatella ennen kuin avaa suunsa, mutta tämän käytännön toteutuksessa olisi melkoisesti parantamisen varaa.
-
Se, mikä meidät erottaa eläimistä, on empatia. Sen takia empatian pitäisi olla paljon korostuneemmassa asemassa päätöksenteossa, niin pienessä kuin isossa mittakaavassa. Empatia ja sen huomioiminen on kuitenkin eri asia kuin helpolla päästäminen tai paapominen. On kuitenkin ymmärrettävä, että ihmisillä on elämässä eri lähtökohdat eivätkä kaikki toimi samalla kaavalla.
Uskon myös, että hyvät asiat tulevat harvoin helpolla. On nähtävä vaivaa, mentävä epämukavuusalueelle, kohdattava pelot ja haastettava itseään.
Myös kyseenalaistaminen on minulle erittäin tärkeää. Ennen kaikkea omien käsitysten kyseenalaistaminen.
Uskon myös, että pitäisi ajatella ennen kuin avaa suunsa, mutta tämän käytännön toteutuksessa olisi melkoisesti parantamisen varaa.
Mä väitän, että ainakin simpansseilla ja koirilla on empatiaksi luettavaa käytännön elämässä. Varmasti monella muullakin lajilla, mutta se on sivuseikka.
-
Totta kyllä. Ehkä ennemmin koneista kuin eläimistä.
-
Kyllä eläimet kokee jonkintasoista empatiaa. Vaikkapa susien kasvattamat (ihmis) lapset on mielestäni esimerkki tästä. Filosofia ja ideologiat erottaa mielestäni eläimet ja ihmiset paremmin. Ei voi tietty varmuudella sanoa, etteikö jonkun eläimen pään sisällä olisi jotain ontologista kelailua ???
-
Valitse aina se vaihtoehto josta voi kertoa paremman tarinan.
-
Elämä on liian vakava asia otettavaksi vakavasti.
Hulluksihan sitä tulee, jos ei pysty nauramaan oman elämän kömmähdyksille, vähintään jälkikäteen.
Mielipiteet ovat kuin persreiät, jokaisella on sellainen.
Mielipiteillä ei ole mitään väliä, faktoilla on.
Tämä. Omana lisäyksenä hyvin tylsä "elä ja anna elää".
-
Hyvä elämänohje on aina ollut, että ne jotka eniten jauhaa rehellisyydestä, reiluudesta, suvaitsevaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta harvemmin itse täyttää omia kriteerejään.
Eri mieltä.
Sellaisen on helppo puhua hyvistä arvoista kun itse elämällä niitä näkee sen missä ne puuttuvat.
Eri asia sitten jos muiden kriteerit ovat korkeammalla, eivätkä hyväksy sitä tasoa jolla joku näistä arvoista puhuu omikseen.
-
Edellisiin: kyllä ihminen on eläin, tässä ollaan vain nostettu itsemme sellaiseen asemaan, jossa saatetaan kuvitella muuta.
-
Edellisiin: kyllä ihminen on eläin, tässä ollaan vain nostettu itsemme sellaiseen asemaan, jossa saatetaan kuvitella muuta.
Näin on, se mitä kutsutaan ihmisyydeksi on vain ohuen ohut kerros sivistynyttä käytöstä eläimellisyyden päällä. Toisilla se on hiukan paksumpi, toisilla ohkasempi, osalla sitä ei edes huomaa.
-
Pyörittelin tätä kysymystä aikani, mutten päässyt puusta kovinkaan pitkälle. Päädyin kuitenkin siihen, että tärkeimpänä minulle listassa on integriteetti.
Koitin määritellä integriteetin lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta lopulta katsoin Wikipedian tekevän sen paremmin:
In ethics when discussing behavior and morality, an individual is said to possess the virtue of integrity if the individual's actions are based upon an internally consistent framework of principles. These principles should uniformly adhere to sound logical axioms or postulates. One can describe a person as having ethical integrity to the extent that the individual's actions, beliefs, methods, measures and principles all derive from a single core group of values. An individual must therefore be flexible and willing to adjust these values to maintain consistency when these values are challenged—such as when an expected test result is not congruent with all observed outcomes. Because such flexibility is a form of accountability, it is regarded as a moral responsibility as well as a virtue.
Pyrin siis siihen, että valintani ovat perusteltavissa järkevästi, tai vähintäänkin tunnistamaan tilanteet, joissa teen päätöksiä tunteen, ennakkoluulojen tai muiden vähemmän rationaalisten syiden perusteella. Olen myös valmis muuttamaan kantojani, mikäli se on perusteltua. En muuta mielipidettäni sen vuoksi, että miljoona muuta ihmistä on jotain mieltä, enkä koita mielistellä ketään puhumalla omia arvojani tai mielipiteitä vastaan. Moraalini on jäykkä, mutta muutoskykyinen.
Kannattaa huomata, että integriteetti ei tarkoita konemaista, kylmän loogista toimimista: voin ihan hyvin harrastaa vaikka hedonistista mässäilyä tai ajaa ylinopeutta tyhjällä moottoritiellä integriteettini niistä kärsimättä. Niissä tilanteissa on tärkeintä ottaa itse vastuu päätöksistään ja kantaa seuraukset, sen sijaan että valittaisin kumppanilleni kuinka olen lihonut tai suuttuisin poliisille joka sakottaa.
Minun elämäni, minun päätökseni, minun vastuuni. Olen täysivaltainen aikuinen ja vastuussa siitä mitä teen, hyvässä ja pahassa.
-
Vastavuoroisuus – ei velallisuus tai kiitollisuus. En koe olevani kenellekään tai millekään mitään velkaa, eikä kukaan tai mikään ole minulle mitään velkaa.
-
integriteetti +1. Mutta mitkä ovat ne arvot, joiden suhteen pyrkii noudattamaan integriteettiä?
Kukkanen, mie miellän totuuden ehkä hieman eri tavalla. Koen yksilöllisen totuuden olevan ainut totuus, joka on ihmisen saavutettavissa. Siten esim. sanat ja erilaiset näkemykset ovat osa tuota totuutta eivätkä siis niistä vääristyneitä.
-
Yksi periaatteeni, minkä järkevyyttä olen kyseenalaistanut lähiaikoina.
"Lupaukset on pidettävä aina. Aivan sama mitä lupaa, kenelle lupaa, niin ne on pidettävä vaikka itse kärsisi siitä."
Kiva ajatus, joo.
Mutta tästä seuraa: "jos en voi siltikään lupausta pitää, on se hyvitettävä lupauksen saajalle."
Kyseenalaistaminen lähti liikkeelle siitä, koska huomasin edellyttäväni toisilta tuota viimeistä kohtaa. Eli onko kyseinen periaate todellisuudessa suunnattu muita, ei itseäni kohtaan?
-
Ruumiini on temppelini.
Saa palvoa ;D
-
integriteetti +1. Mutta mitkä ovat ne arvot, joiden suhteen pyrkii noudattamaan integriteettiä?
Kukkanen, mie miellän totuuden ehkä hieman eri tavalla. Koen yksilöllisen totuuden olevan ainut totuus, joka on ihmisen saavutettavissa. Siten esim. sanat ja erilaiset näkemykset ovat osa tuota totuutta eivätkä siis niistä vääristyneitä.
Minäkin miellän arjessa totuuden noin, mutta absoluuttista totuutta sen sijaan ei mielestäni ole olemassakaan, vain joukko teorioita (enemmän ja vähemmän perusteltuja), oletuksia, kokemuksia. Jokaisella tietysti oma totuutensa, näkövinkkelinsä mistä maailmaa katsoo. Kunhan ei jumitu siihen liiaksi ja ymmärtää, että jokaisen eri ihmisen ja saman ihmisen eri vessakäyntikin on subjektiivinen, uniikki kokemus, vaikka toki vessakäynneissä noin yleensä voidaan havaita paljon yhtäläisyyksiä.
Sanallisessa ilmaisussa ongelmana on, että sen lähettäjä voi tahattomasti tai tahallaan vääristää totuutta (sanoin ei pysty kuvaamaan edes sitä omaa totuuttaan, omaa todellisuuttaan aivan sellaisena kuin se on, kauniisti ja hienosti kyllä, mutta se muuttuu aina vähintään hivenen) ja lisäksi sanallisen viestin vastaanottaja tulkitsee sanat omalla tavallaan, mm. mieliala, keskittymiskyky, oma historia, sanavarasto ym. asiat vaikuttavat tulkintaan. Joten ei kai ihme, että väärinkäsityksiä syntyy aika helposti? Toisaalta, usein viesti menee myös jotakuinkin perille ja kielestä on paljon hyötyäkin, kunhan muistaa että se on vain suurpiirteinen työkalu :) Saa olla toki eri mieltä, koetin selventää vielä omaa näkemystäni.
-
Yksi periaatteeni, minkä järkevyyttä olen kyseenalaistanut lähiaikoina.
"Lupaukset on pidettävä aina. Aivan sama mitä lupaa, kenelle lupaa, niin ne on pidettävä vaikka itse kärsisi siitä."
Kiva ajatus, joo.
Mutta tästä seuraa: "jos en voi siltikään lupausta pitää, on se hyvitettävä lupauksen saajalle."
Kyseenalaistaminen lähti liikkeelle siitä, koska huomasin edellyttäväni toisilta tuota viimeistä kohtaa. Eli onko kyseinen periaate todellisuudessa suunnattu muita, ei itseäni kohtaan?
Mulla on periaatteena, että pyrin lupaamaan vain sellaisia asioita, joita pystyn pitämään. Mutta todellisuudessa mitään lupausta ei voi täyttää 100% varmasti, joten on syytä olla armollinen itselleen jos joskus ei pystykään pitämään sanaansa (ja pyrkiä silti pitämään sanansa). Voihan jäädä vaikka auton alle tänään, tai jotain lievempää ja silti merkittävää muuttujaa tulla elämään, mikä sotkee suunnitelmat ja osan lupauksistakin Luotettavuuteen mun mielestä riittää, että ihminen pyrkii pitämään lupauksensa, inhimilliset virheet on ok.
-
Elämä on sarja kokemuksia - ei sen kummempaa.
-
Olisi mielenkiintoista lukea teidän muiden arvoista ja myös siitä, ovatko ne muuttuneet, miten ja miksi?
Myös hyvät neuvot, mitkä toimivat omassa elämässänne, ovat kiinnostavaa luettavaa. Ns. hyvän elämän resepti, mitä se kelläkin sisältää.
Mielestäni omia arvoja voi lähteä poimimaan vuorovaikutuksen kautta. Yhtenä vuorovaikutuksen alueena on ihmissuhteet. Ajatuksenani on, että ihmissuhteissa toisten lähellä pitämiseen tarvittavat rakennuspalikat kuvastavat arvojamme merkittävin määrin.
Pohdin joitakin vuosia sitten sitä, että miksi jotkut (kivoiltakin vaikuttavat) ihmiset lipuvat läpi elämäni, mutta jotkut jäävät. Sain hahmotettua vuorovaikutuksen iteraatioiksi. Jokaisen yksilön iteraatio voi muodostua ihan omista palikoista, mutta näiden järjestys iteraation sisällä on järjestäytynyt prioriteetin mukaan.
Tästä huolimatta myös vähiten tärkeän palikan on oltava käytetty, jotta uusi iteraatio pääsisi toistumaan, koska muuten suhdetta ei pääsisi syntymään. Iteraatioiden kasvavan luvun mukaan suhde syvenee.
Omat vuorovaikutukseni arvopalikat menevät näin: Luottamus > Moraali > Autenttisuus > Empatia > Ideoiden vaihto > Kahdenkeskeinen aika. Vuorovaikutus voi loppua missä vaiheessa tahansa, pääsemättä koskaan seuraavalle iteraatiolle.
Näiden lisäksi on vuorovaikutusta ruokkivat tai sammuttavat tekijät:
+ Arvostus
+ Kuuntelutaito
- Negatiivisuus
- Kateus
Oma mottoni on Tiedä mitä haluat ja tee työtä sen eteen. Tykkään siitä, koska se erottaa fantasiat tavoitteista.
Olen Kukkasen kanssa samaa mieltä siitä, että arvot ovat pikemminkin suuntia kuin päämääriä.
Seuraava aihe voisi olla: Miten konkreettisesti pyrimme toteuttamaan arvojamme?
Vuorovaikutuksen kautta. :)
-
Itsellä on kaksi asiaa aina mukana
Avoimuus ja huumori
Ja avoimuudella meinaan sitä kuinka on voitava sanoa asiat niinku ne on ja ihmiselle suoraan. Valehtelua kavahdan totaalisesti.
Ja huumorilla asennoidun pahoihin tilanteisiin koska uskon "regression to the mean" periaatteseen
Ja mottonani elämässä oikeastaan kolmekin mottoa jotka auttaa pysymään pystyssä.
Se voi näyttää ankalta, se voi kävellä kuin ankka ja äännellä kuin ankka, mutta se ei välttämättä silti ole ankka. Mut meteoriitit on aina meteoriittejä
Opettajan ja oppilaan ero on siinä, että opettaja on epäonnistunut useammin kuin oppilas on yrittänyt
Pelko ei oo pahasta, se kertoo kullekkin omat heikkoutensa ja kun tietää omat heikkoutensa, voi niiden voimin kasvaa vahvemmaksi ja mukavammaksi
:p
-
Ilahduttava käydä täällä lueskelemassa muuttorumban keskellä :))
D79Mies, mielenkiintoisia oivalluksia ja havaintoja, tosiaan laumaeläimyyteenhän tärkeimmät arvot taitaa perustua.
Tää on erityisen hyvä pointti: "Tiedä mitä haluat ja tee työtä sen eteen". Todellakin, maailmaa (omaansa ja myös muiden havaitsemaa) voi muuttaa vain ajatus & teko kerrallaan. Pienin, mutta merkittävin teoin. Mun mielestä myös seuranhaussa tärkeä pointsi. Kun tietää, mitkä ovat ehdottomia turn offeja ja mitkä taas hyvän suhteen edellytyksiä omalla kohdalla, mitkä neutraaleja asioita, voi ottaa tunteen & intuition ja "kemian" oleelliseksi avuksi järjen, ettei päädy ns. väärään seuraan jatkuvasti. Molempia tarvitaan, pelkällä järjellä ei löydä seuraa joka sytyttäisi kaikin aistein, pelkällä tunteella mennessä taas voi päätyä sellaiseen syvään suhteeseen, joka ei ole itselle sopiva. Ja se taas riippuu niin paljon ihmisestä, mikä kellekin sopiva. Jollekin esim. tupakointi on plussaa, jollekin täysi turn off (kuten mulle).
Mulla myös luotettavuus on yksi ihan oleellisimmista suhteen peruspalikoista ja arvoista. Jos ei synny luottamusta, on vaikea rakentaa mitään muutakaan. Se on pohja, ei toki sekään yksinään riitä. Mun mielestä suurin osa tyytyy aivan liian vähään. Elämässään, ihmissuhteissaan ja itsensä kehittämisessä. Onneksi voi valita seuransa ja hakeutua niiden pariin, joita kiinnostaa tehdä ja ajatella muutakin kuin katsella salkkareita :)
-
Lupaukset on iso juttu, joten omani:
En lupaa mitään, mutta voin sanoa ehkä mitään lupaamatta, koska silloin en voi rikkoa lupausta
-
Yks tärkeä, mikä tosin mennee siihen rakkaudellisuuden arvon alle, on Kiitollisuus ja myönteisyys. Se, että löytää ikävistäkin hetkistä (edes jälkeenpäin) jotain surkuhupaisaa, jonkin eri puolen, hyvän asian tai opittavaa. Ja että löytää arjesta niitä kuuluisia pieniä iloja. Oon kehittynyt siinä aika taitavaksi, kiitos rankan lapsuuden on ollut "pakko" oppia löytämään pieniä iloja, muuten ei ois selvinnyt elossa tai ainakaan tervejärkisenä. Välillä joutuu pakottamaan itsensä katselemaan vähän eri kanteilta, mutta se kannattaa. Osaan olla aidosti kiitollinen, jos en muusta, aina vähintään siitä, että saan olla elossa, vielä tämänkin hetken. Elossaolemisen onni on mun mielestä kaiken "pohjailo". Jos sitä ei ole, ei saa iloa aidosti mistään muustakaan. Ehkä hetkellisesti voi saada endorfiiniryöpyn esim. huvipuistolaitteessa, mutta "mikään ei tunnu miltään" kunnolla jos ei koe olevansa elossa. Siihen taas auttaa kokemukseni mukaan hiljentäminen, hidastaminen, meditointi. Oman sykkeen ja hengityksen kuuntelu, se kun tuntee pienenpienet ilmavirrat ihollaan sisällä ja alkaa aistia herkemmin ja tarkemmin. Sit muistaa olevansa elossa ja nauttia siitä. Ja muutkin asiat "tuntuu enemmän". Toinen elossaolemisen tunteen "resepti" mun mielestä, ja ainakin mulle on uskaltaa tuntea ja kohdata vaikeimmatkin tunteet. Jos pyrkii tukahduttamaan, laittaa muovikelmukerroksen kaiken hyvänkin päälle ja turruttaa itsensä maailmalta, menee kuin lukkoon lasikuvun sisään. Jos taas uskaltaa olla "auki", aistii herkemmin ja ajattelee syvemmin. Siihen mulla auttaa itku -säännöllisesti, pohjalta saakka. Sitäkin voi opetella, jopa vasta aikuisiällä, jos on vaikea itkeä. Se on todella puhdistavaa ja kehon tasapaino palautuu, flow lähtee liikkeelle, tukokset aukeaa. Onpa lähtenyt flunssakin joskus samantien kun oon itkenyt sydämeni pohjasta <3 Harmi, että suomalainen kulttuuri ei paljoa "tue" itkukulttuuria.. Se voisi tasapainottaa hyvin monien elämää, mut sen sijaan kasvatetaan tunteiden tukahduttamiseen, mikä myrkyttää, tukehduttaa sisältäpäin, sairastuttaa tutkitustikin.
-
Tässä varmaan tärkeimmät. Jos elämässä tulee ongelmia tai kriisejä, ratkaisen ne yleensä näiden pohjalta.
- Kaikki ihmiset syntyvät tasa-arvoisina. Kaikilla on omat uniikit kokemuksensa ja syyt uskoa mihin ikinä uskovatkaan.
- Ihmisen ulkomuodosta, kuluttamasta mediasta tai mistään ulkoisesta ei pysty päättelemään mitään henkilön sisäisestä maailmasta tai historiasta.
- Älä ikinä petä ketään tai huijaa itseäsi.
- Aikaa korjata virheitä tai muuttaa itseään ja elämäänsä on aina kuolemaan asti.
- Jos vaihtoehdoiksi annetaan a ja b, on oikea vastaus todennäköisesti c.
- Kaikkeen on vähintään kaksi puolta.
- Valtaa ei ole ellei sitä anneta.
- Tekemättömyyskin on tietoinen valinta ja aktiivinen teko.
- Annetut lupaukset ja valat ovat sitovia.
- Seksiä ei tarvita rakkauteen, eikä rakkautta tarvita seksiin.
- Kumppanisi tulisi myös olla paras ystäväsi.
- Ei ole tilannetta, missä itseä, läheisiä tai heikompiaan ei saisi puolustaa.
- Kuolemaa ei pidä pelätä. Jossain muussa pisteessä ajassa olen jo kuollut.
-
En ole halunnut tarttua tähän aiheeseen aiemmin sillä tämä on aika laaja, mutta jos jotain kirjoittaisi..
Minulle on tärkeää aitous, luotettavuus ja rehellisyys. Haluan olla ihminen joka tarkoittaa mitä sanoo, joka auttaa jos on tarve ja joka uskaltaa olla oma itsensä. Paljon on vielä kesken, mutta paljon olen saavuttanut. Olen melko ankara itseäni kohtaan ja ajan itseäni kohtaamaan omia pelkojani jatkuvasti. Haluan elää kuten opetan ja välillä tämä uuvuttaa minua. Olen kuitenkin saanut paljon enemmän kun uskalsin edes toivoa ja jokainen kerta kun uskallan vaikka pelottaa, koen että olen voittaja. En olisi täällä jos en olisi uskaltanut.
Minulla on elämänohjeena uskaltaa enemmän ja asettaa itseni etusijalle. Jos haluan jotain, teen parhaani jotta saan sen. En odota että minulle tarjotaan jotain kultalautasella, vaan uskallan pyytää. En halua juuttua elämään joka loppupeleissä katkeroittaa. Siksi uskallan asettaa itseni alttiiksi pettymyksille, mutta myös onnistumisille.
-
Ole rehellinen itsellesi. Siinä kai se oma ydin on.
-
Ole rehellinen itsellesi. Siinä kai se oma ydin on.
Vain sitä kautta voit olla rehellinen myös muille.
-
Muutama pieni elämän suuntaviitta on tässä vuosien varrella tarttunut matkaan.
" Matka on osa määränpäätä"
Jos vaikka laitan tavoitteeksi juosta yhtä soittoa 10 kilometriä
niin onnellisuus päämäärän saavuttamisesta tulee niistä harjoitus-
kilometreistä jonka sen eteen olen tehnyt.
"Älä etsi; löydä"
Tämä neuvo toimii huonojen päivien joukossa. Vaikka miten
asiat ovat huonosti ja tietää niitä hyviä asioitakin olevan niin
katse vain harhailee eikä etsivä löydä. Silloin on hyvä hieman
ruoskia itseään ja käskyttää selkeämmin sanalla löydä. Helpommin
ne hyvät asiat löytyy kun pakottamalla pakottaa.
"Happinaamari ensin itselle"
Tämä ohje on kuitenkin kaiken yläpuolella. Tämä ohje tavallaan
velvoittaa pitämään itseni mahdollisimman hyvässä henkisessä
ja fyysisessä kunnossa. Ihan itseni takia, mutta myös niitä varten
jotka mahdollisesti tukeani ja apuani tarvitsevat.
-
Olisi mahdotonta kuvailla kaikkea, mitä muistaa kerralla, joten pidättäydyn vain lyhyesti siinä minkä koen tarpeelliseksi.
"Haluan seksuaalisen yleissivistyksen", sanoin keskustelussa. Ja tämä ohjenuora on haluni apuri, mitään en suoraan tyrmää ajatuksellisella tasolla. Käytäntö rajoittaa halujani, mutta enimmäkseen kaipaan vain kokemusta ja seikkailuja, jotta ymmärrän mahdollisimman montaa eri ihmistä.
-
Kunnioita Isiäsi <3
-
jotta ymmärrän mahdollisimman montaa eri ihmistä.
Pidän tästä ajatuksesta.
Millä tavalla tahansa se ymmärrys hankitaankaan, loukkaamatta ketään.
Lisäisin vielä - ja ymmärrys elämää sekä itseään kohtaan.
Jatkoa.. mitä tapahtuu sen jälkeen kun ymmärtää.
-
Hakuna matata.
-
Älä usko mielikuvia vaan tosiasioita. Siksi olen linkolalainen. Toivon ihmisten joukkotuhoa ja olen kulutuskulttuuri- ja yhteiskuntavastainen.
Vain muutamissa vuosikymmenissä ihmiskunta on onnistunut luomaan helvetin, jonka ainoa tehtävä on kasvaa ja tuhota. 250 000 vuotta ennen tätä aikaa ihminen selvisi luontoa tuhoamatta, mutta silmänräpäyksessä kaikki muuttui. Tulevaisuudesta ei voi odottaa kuin surkeaa.
Jos pallo tahdotaan säästää tuleville sukupolville, tosiasioiden valossa se on mahdollista ainoastaan kapitalismi tuhoamalla. On siirryttävä pois demokratiasta kohti paikallista elämää, jossa tavarat tai ihmiset eivät liiku ja jossa ihmiset eivät pääse tavoittelemaan mielihyvää. Mielihyvän tavoittelun estämiseen voidaan käyttää väkivaltaa. Samalla on pidettävä huoli siitä, että maailman väkiluku kääntyy rajuun laskuun. Syanidilotto on pakollinen vaihtoehto.
Kulutuksen vastustaminen lienee siis tärkein arvoni.
-
Huomauttaisin kuitenkin, että esim. seksuaalinen nautinto ei vaadi välttämättä mitään muuta kuin 1 tai useamman ihmisen. Välineet eivät ole tarpeellisia välttämättä, vaan nautintoa voi saada jopa itseään paljoa rasittamatta -hengittämällä syvään ja nauttimalla tuntemuksista ja elossaolon tunteesta. Toki ei välttämättä kaikilta onnistu, mutta uskon että jos ihmiset keskittyisivät ei-materiaaliseen hyvään, voisi ihmiskunnalla olla vielä toivoa (kun samalla väestön määrää pudotettaisiin). Halailu, hyvä ruoka (jota voisi esim. viljellä yhteisöissä), seksuaalinen nautinto, luonnosta nauttiminen, kierrätystaiteen tekeminen, liikunta jne. ovat nautintoja, jotka eivät juurikaan lisää kulutusta. Toki siinä muodossa, että jo elossapysyminen vaatii ravintoa ja se taas resursseja. Mutta haluan vielä uskoa, että ihmiskunnalla voisi olla pieni toivonhiven..
Jos taas ei, voi pyrkiä ainakin oman elinikänsä ajan lisäämään itsensä ja muiden aitoa hyvinvointia -sitä ei-aineellista. Parhaat asiat eivät yleensä maksa mitään: läheisyys, seksi, halailu, luonnossa liikkuminen, kauneuden näkeminen arjen pienissä asioissa.. Toki raha helpottaa, mutta kulutusvalinnoillaankin voi vaikuttaa; mitä yrityksiä haluaa tukea jne.
-
Samalla on pidettävä huoli siitä, että maailman väkiluku kääntyy rajuun laskuun. Syanidilotto on pakollinen vaihtoehto.
Joskus angstisena teininä pidin tätä ajatusmallia hyvin kiehtovana, kunnes sitten myöhemmin tajusin että luonnovarojen kulutuksen kannalta ensimmäisenä tapettavaksi ansaisisivat tulla länsimaiden asukkaat, myös me suomalaiset. Maissa joissa syntyy eniten ihmisiä ihmiset elävät usein niin alkeellisissa oloissa, ettei sen ympäristövaikutukset ole lähelläkään sitä miten länsimaiden asukas tuhoaa luontoa pelkällä olemassaolollaan.
Paras ratkaisu olisi tehdä ehkäisystä ja aborteista ilmaista, turvallista ja helposti saatavilla olevaa kaikkialla maailmassa.
-
Oikeesti, nää linkolalaiset vois tehä ekoteon ja muuttaa jonneki korpeen missä ei ole pääsyä nettiin. Ymmärrän pointin kestämättömästä kehityksestä, mut sokea usko siihen et lahtaamalla tuhansittain jengiä ratkasee asiat on vaan surullista luettavaa. Etenki ku kirjottaja on etuoikeutettu länsimaalainen kuluttaja joka tottakai olettaa että se syanidilotto ei toki koske häntä, koska sillo ei o kukaan pitämässä jöötä näille väärin ajatteleville ja vähempiarvoisille tuhlaajille.
-
Annoin taannoin joululahjaksi Linkolan kirjan eräälle nuorelle pöytälaatikkofilosofille. Ei mennyt montaa kuukautta kun tappoi itsensä. Tietyllä tapaa ekoteko, mutta tuntuu vieläkin surulliselta, vaikka tuskinpa lahjani sai sitä aikaan - ainakin toivon niin.
-
Biologian opettajani sanoi joskus vuosia sitten, että kaikkivoipaisuudessaan ihminen luulee pystyvänsä tuhoamaan luonnon. Todellisuudessa ihminen pystyy kuitenkin vain häiritsemään luontoa, kunnes ihminen tuhoutuu.
-
Tuo on sinivalas hyvin sanottu, ihminen on todellakin ensimmäinen laji, mikä täältä tulee katoamaan ja äkkiä kasvusto valtaa kaupungit ihmisten mentyä.
submit, aika karua, tuskin kuitenkaan pelkkä kirja itsemurhaa voi aikaan saada, eiköhän se ollut korkeintaan viimeinen yllyke jos muutenkin jo asiaa suunnitellut.
-
Tuo on sinivalas hyvin sanottu, ihminen on todellakin ensimmäinen laji, mikä täältä tulee katoamaan
Eeeet voi olla tosissas. Ihminen on ainaki välillisesti vaikuttanu aika monen lajin lopulliseen katoamiseen. Vai takerruinko saivartelemaan huonosti muotoiltua lausetta nyt?
Peesi kumminkin sille mitä sinivalas sanoi.
-
Linkola on siinä mielessä kaikessa kahjoudessaankin erittäin vaarallinen henkilö, että on ihmisvihaaja. Tämän on itsekin myöntänyt useassa yhteydessä.
Hänen tavoitteensa lienee että ihmiset kuolis kaikki pois, ilmeisesti kuitenkin itseään lukuunottamatta.
-
Brak tuntuu olevan vielä teiniangstisen nihilistisessä pessimistisyydessä. Ei ihmisessä ole sen enempää vikaa kuin peurassa joka ylikansoituksellaan tuhoaa yhtälailla aluskasvillisuuden ja elinympäristönsä kuin ihminen. Ihmisen ero on siinä että me voidaan tehdä asialle jotain. Maailma on pikkuhiljaa ottanut askeleita kohti itsevaraisuutta ja puhtaampaa teknologiaa+energiaa. Koskaan ei ole puhuttu ja läinsäädetty kestävää kehitystä enemmän kuin nykyään (vaikka joskus otetaan askel taaksepäin) ja kyllä se on kaikilla takaraivossa ajatuksena että ei voida jatkaa samaan malliin loputtomasti. Muistaako kukaan 90-luvun alkupuolta miten paskasta kaikkialla oli ja ketään ei kiinnostanut? Olemme ihan yhtälailla luonnon oma testipupu kuin kaikki muutkin lajit täällä. Organismit jotka menestyy tekee sen aina muiden lajien kustannuksella ahmiessaan biomassaa itselleen jotta voi kopioitua enemmän.
Maailma on aina muutoksen keskellä, ei se koskaan seiso paikallaan eikä se mihinkään tuhoudu. Me tehdään maailmasta meidän näköinen ja kaikki tulee olemaan erilaista: sen ei tarvi olla kuitenkaan perseestä. Viekää lasit kierrätykseen, äänestäkää, tukekaa kestävää kehitystä ja ollaan ystävällisiä toisille.
-
Tuo on sinivalas hyvin sanottu, ihminen on todellakin ensimmäinen laji, mikä täältä tulee katoamaan
Eeeet voi olla tosissas. Ihminen on ainaki välillisesti vaikuttanu aika monen lajin lopulliseen katoamiseen. Vai takerruinko saivartelemaan huonosti muotoiltua lausetta nyt?
Peesi kumminkin sille mitä sinivalas sanoi.
Sori, siis totta kai ihminen on ajanut jo monia lajeja sukupuuttoon, toisaalta myös pelastanut ja suojellut joitain. Mutta ihminen itse on myös yks herkimpiä lajeja, ihan jo vaikkapa sen perusteella, missä lämpötilassa pystyy elämään. Eli ensimmäisten joukossa tulee kuolemaan sukupuuttoon, tarkoitin. Ellei tapahdu jotain kummallista ja käänteentekevää.
Kaikki elää ja muuttuu jokatapauksessa. Vaikka ihmislaji säilyisikin, ei se taatusti tule pysymään samanlaisena ja samannäköisenä kuin nykyään. On turha takertua mihinkään, kun elämä ja evoluutio on dynaamista muutosta koko ajan. Voi vain katsella uteliaana vaihtuvia maisemia, toki tehdä hyvää sen minkä pystyy, mutta koko maailmaa ei voi kuitenkaan yksi ihminen pelastaa.
-
Rehellisyys ja maalaisjärki. Näillä pääsee elämässä pitkälle.
-
Mutta ihminen itse on myös yks herkimpiä lajeja, ihan jo vaikkapa sen perusteella, missä lämpötilassa pystyy elämään. Eli ensimmäisten joukossa tulee kuolemaan sukupuuttoon, tarkoitin.
Eikä ole. Me ollaan hyvin sopeutuvainen laji, myös lämpötilojen suhteen. Eläinlajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä tahdilla, ja me vaan lisäännytään. http://wwf.panda.org/about_our_earth/biodiversity/biodiversity/
Tottakai meillekin se viimeinen banaaninkuori jostain löytyy, mutta suuri osa lajeista kaatuu ennen meitä.
-
"Joskus olemme itse oman hyvinvointimme suurin este".
En nyt tiedä onko niinkään tärkein arvo/periaate/elämänohje, mutta kyllä se monta kertaa pitää paikkansa. :)
-
Yritän etsiä itseäni lisää myös sellaisilta elämänalueilta, jotka aluksi saattavat tuntua vierailta, tai "ei omilta" , koska sekin voi opettaa jotakin. Tai ainakin muuttaa katsantaani avarammaksi, ja sitä kautta voi tutustua hyviin tyyppeihin.
Myös se, että minä olen millainen minä olen, ja se ei ole kaikkien kuppi teetä. Ja että seuransa saa aina valita.
-
Koskaan ei ole myöhäistä aloittaa onnellista lapsuutta. 8)
-
Nykyinen kestävän kehityksen painottaminen on pelkkä "liian vähän, liian myöhään" -reaktio sille, että ihmiskunta on vedellyt veistä kurkullaan riittävän pitkään ymmärtääkseen loppusuoran alkavan häämöttää. Huomiohuoraamisen, itsetarkoituksellisen kuluttamisen ja nyyhkyhumanismin kulttuuri ansaitseekin lopullisen tuhon, mutta huolenani on sen ohella saattavan mennä tuhkaksi paljon hyvääkin.
Erämaahan en ole muuttamassa enkä itseäni ottamassa hengiltä, toivottavasti tuotan jollekin pettymyksen.
Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, ajoittain on tullut otettua ylös itseeni erityisesti vetoavia sitaatteja:
"Taide ja uskonto ovat hyvin lähellä toisiaan. Ajattelen, että on ollut jonkinlainen korkea ajatus, mysteerio, joka on asunut ihmisten sielussa... jolle ei voinut antaa muotoa kuin taiteen kautta."
- Akseli Gallen-Kallela
"Kuolema kohtalos on, se ainiaaks mieleesi paina, noudattaen jumalten neuvoja toimissasi. Kuole et kuolemassa, jos elämän lakia seuraat, kahlees vain kirpoavat, jumaluus osasi on."
- Pythagoras
"Tätä maailmanjärjestystä, kaikille samaa, ei tehnyt kukaan jumalista eikä kukaan ihmisistä, vaan se on aina ollut ja on ja tulee olemaan ikuisesti elävä tuli, joka mittansa mukaisesti syttyy ja mittansa mukaisesti sammuu."
- Herakleitos
"Ikuisissa totuuksissa on jotakin rauhoittavaa. Ne ovat jotakin, jolle eivät mahda mitään demokraattiset enemmistöpäätökset, naisnäkökulma, mediamyllytys, markkinavoimat, puoluetoimistojen vehkeilyt eivätkä kirkolliskokousten julistukset."
- Albert S. Kivinen
"Should the subduing talisman, the cross, break, then will come roaring forth the wild madness of the old champions, that insane berserker rage, of which the northern poets sing. That talisman is brittle, and the day will come when it will pitifully break. The old stone gods will rise from the long-forgotten ruin and rub the dust of a thousand years from their eyes; and Thor, leaping to life with his giant hammer, will crush the Gothic cathedrals!"
- Heinrich Heine
"Vihavaisen ydinteesin mukaan kulttuuri – pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen – on korvattu kyltymättömällä kuluttamisella. Uusi ihminen, narsistinen öykkäri, on omaksunut nihilistisen opin, jossa kaikki määritellään mielihyvän kautta. Länsimainen kulttuuri on kaivanut oman hautansa hukkaamalla perusarvonsa."
- Helsingin Sanomien arvostelu Timo Vihavaisen kirjasta Länsimaiden tuho
"I'm for secession and identity and heritage and self-determination. I'm against globalism and universalism and monoculture, always and everywhere."
- Jack Donovan
"Brother Blackshirts, my comrades in struggle:
Our fight is for the soul, and in that battle we go forward together till victory be won. Our struggle is hard, because we are fighting for something great, and great things are not lightly or easily gained. We are fighting for nothing less than a revolution in the spirit of our people. We must be worthy of our mission, for Blackshirts are those who are summoned to lead the people to a new and a higher civilization.
The Blackshirt is a revolutionary dedicated to the service of our country. We must always possess the character of the true revolutionary. It is not the character that you observe in the little men of the old parties, blown hither and thither by every gust of convenience opinion, elated by a little success, downcast by a little failure, gossiping and chattering about the prospects of the next five minutes, jostling for place, but not so forward in service. Without loyalty, endurance, or staying power, such a character is the hallmark of financial democratic politics. It is the opposite of national socialism.
In the true revolutionary, the first quality is the power to endure. Constancy, loyalty to cause and comrades, manhood and stability of nature. These are the qualities of the true Briton and the true revolutionary. In our movement that great character of the British has been reborn. And for that reason we carry within us the destiny of Britain. We care not whether we win tomorrow morning or at the end of a lifetime of labour and of struggle. For to us the little calculations of the little men mean nothing. All we care is that win we will because Britain demands it and no power on earth can hold down the will within us.
Struggles we have had and will have. Blows we have taken and will again. Victories we have had and will have again, yes greater victories than even Britons have ever known. Through good and ill we march on, till victory be won, for this is the character of the true revolutionary. In the great moments of supreme struggle and decision it is easy to hold that character, even in supreme sacrifice. It is not so easy in the hard daily task. It is then even more that in the great fights we have together that I would like to be the companion of every one of you. I would like to be with every action team that carries the message of our new faith to new streets. I would like to be with every man or woman during the hard but vital job of giving leadership to the people in the block of houses for which they are responsible.
For these are the jobs that come, by the dedication of thousands to that mission of leading the people in their own homes and streets, revolution is won. In that task I cannot in body be with everyone of you every day. But in spirit I am with you always. Because this work of the dedicated Blackshirt will win the Britain to which my whole spirit is given. Together in Britain we have lit a flame that the atheists shall not extinguish. Guard that sacred flame my brother Blackshirts until it illumines Britain and lights again the path of mankind."
- Sir Oswald Mosley
"Kaikki muodot ovat turhuutta, yksin kylmä ydin pysyy ikuisesti."
- Johannes Nefastos
Ja vielä lopuksi:
"I have a cunning plan."
- Edmund Black Adder
-
Nykyinen kestävän kehityksen painottaminen on pelkkä "liian vähän, liian myöhään" -reaktio sille, että ihmiskunta on vedellyt veistä kurkullaan riittävän pitkään ymmärtääkseen loppusuoran alkavan häämöttää. Huomiohuoraamisen, itsetarkoituksellisen kuluttamisen ja nyyhkyhumanismin kulttuuri ansaitseekin lopullisen tuhon, mutta huolenani on sen ohella saattavan mennä tuhkaksi paljon hyvääkin.
Olipas mukavia lainauksia tuossa viestissäsi.
Mitä tulee viestisi alkuosaan, niin näinhän se on, kun katsoo tosiasioita eli esimerkiksi tilastoja. Ne osoittavat kiistatta kohti tuhoa, mutta silti ihmiset tahtovat naiivisti uskoa, että kaikki kyllä järjestyy. Ihmiset uskovat parempaan tulevaisuuteen riippumatta siitä, mitä asiantuntijat kertovat. He uskovat, vaikka vastikään 16 000 tieteen tekijää ympäri maailman varoitti, että nykymenolla ei ole tulevaisuutta. He uskovat, vaikka tilastot osoittavat, että aina kun talous kasvaa, myös luonnonvarojen kulutus ja päästöt kasvavat. Suomenkin kasvihuonepäästöt ovat kääntyneet taas nousuun talouden vähän elvyttyä. Mutta kukaan ei puhu päästöistä. Sen sijaan puhutaan työllisyydestä. Pitäisi saada lisää kuluttajia ja lisää tuhon luojia eli työllisiä.
Uskoa avittaa ihmisen kokemuksellisesti lyhyt perspektiivi. Suurin osa kansalaisista ei tajua, miten lyhyt silmänräpäys 100 vuotta ihmiskunnan historiassa on, ja silti siinä ajassa kulutuskulttuuri on luonut säälimättömän tuhokoneiston, joka kulkee kohti loppuaan. Loppu ei tule ehkä omana elinaikanamme, ei ehkä vielä edes sadan vuoden päästä, mutta tuhannen vuoden sisällä se tulee aivan varmasti. Ja tuhat vuotta on ihmiskunnan historiasta alle 0,5 %.
Sama tuhon ongelma vaivaa kansojen sekoittumista. Monikulttuurisuus ei toimi missään. Eri näköiset ihmiset voivat elää yhdessä, mutta kun kulttuuriset perusarvot ja moraalikäsitykset risteävät, seurauksena ei suinkaan ole vastavuoroista oppimista vaan päinvastoin eristäytymistä. Länsimaiset feministit eivät tahdo omaksua jyrkän linjan muslimien tasa-arvokäsitystä, vaikka jostain syystä muslimien oikeutta siihen puolustavatkin. Kaikkein vahvimmatkin tasa-arvon kannattajat tahtovat vain oman tasa-arvonsa eivätkä todellista tasa-arvoa, joka on aitoa ja vilpitöntä kohtaamista ja omaa vastaan käyvän sietämistä. Emme yksinkertaisesti biologisesti ole eläimiä, jotka sietäisivät oman laumansa ulkopuolisia. Täällä netissäkin heimoutuminen on vinhaa. Samanmieliset lyöttäytyvät yhteen ja vaalivat omaansa sen sijaan että yrittäisivät oikeasti elää todeksi muiden kokemaa todellisuutta.
-
Mutta ihminen itse on myös yks herkimpiä lajeja, ihan jo vaikkapa sen perusteella, missä lämpötilassa pystyy elämään. Eli ensimmäisten joukossa tulee kuolemaan sukupuuttoon, tarkoitin.
Eikä ole. Me ollaan hyvin sopeutuvainen laji, myös lämpötilojen suhteen. Eläinlajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä tahdilla, ja me vaan lisäännytään. http://wwf.panda.org/about_our_earth/biodiversity/biodiversity/
Tottakai meillekin se viimeinen banaaninkuori jostain löytyy, mutta suuri osa lajeista kaatuu ennen meitä.
No, mutta eiköhän esim. torakat, rotat, monet bakteerit sekä virukset ja alkueläimet sekä kasvillisuus tänne jää ihmiskunnan jälkeen. Vaikka ihmiskunta kuolisi/kuolee, aika todennäköisesti kasvillisuus ja jäljellä oleva eläimystö ottaa vallan aika nopeasti, ei ihmisiä jää mikään "kaipaamaan". Kaunis hetkemme täällä kuten vaikkapa dinosauruksillakin. Miksi ihmiskunnan tulisi edes säilyä ikuisesti? Vieraita täällä ollaan ja antaa maailman muuttua siten kuin se sitten muuttuukaan.
On mun mielestä ihminen lajina aika hauras moniin muihin verrattuna. Toisaalta myös lajina mielenkiintoinen, mutta siinäkin voi olla vähän "oma lehmä ojassa" ja tulee ihasteltua omaa lajiaan ihan oman lajin säilymisen vuoksi. Kuka ties, jos kärpäset ajattelisivat tietoisesti, kuvittelisivat olevansa lajina ylivertaisia ;D
Itse olen sitä mieltä, että lajien runsaus, evoluutio ja muutos itsessään on kaunista, ja lajien vuorovaikutus, ei mikään yksittäinen laji ylitse muiden. Tietyllä tapaa on kaunista ihmisyys, mutta myös ihmisessä pesivä flunssavirus tai syöpä. Avautuva nuppu, ja kuihtuva kukka, elämän kierto.
-
Mutta ihminen itse on myös yks herkimpiä lajeja, ihan jo vaikkapa sen perusteella, missä lämpötilassa pystyy elämään. Eli ensimmäisten joukossa tulee kuolemaan sukupuuttoon, tarkoitin.
Eikä ole. Me ollaan hyvin sopeutuvainen laji, myös lämpötilojen suhteen. Eläinlajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä tahdilla, ja me vaan lisäännytään. http://wwf.panda.org/about_our_earth/biodiversity/biodiversity/
Tottakai meillekin se viimeinen banaaninkuori jostain löytyy, mutta suuri osa lajeista kaatuu ennen meitä.
No, mutta eiköhän esim. torakat, rotat, monet bakteerit sekä virukset ja alkueläimet sekä kasvillisuus tänne jää ihmiskunnan jälkeen. Vaikka ihmiskunta kuolisi/kuolee, aika todennäköisesti kasvillisuus ja jäljellä oleva eläimystö ottaa vallan aika nopeasti, ei ihmisiä jää mikään "kaipaamaan". Kaunis hetkemme täällä kuten vaikkapa dinosauruksillakin. Miksi ihmiskunnan tulisi edes säilyä ikuisesti? Vieraita täällä ollaan ja antaa maailman muuttua siten kuin se sitten muuttuukaan.
On mun mielestä ihminen lajina aika hauras moniin muihin verrattuna. Toisaalta myös lajina mielenkiintoinen, mutta siinäkin voi olla vähän "oma lehmä ojassa" ja tulee ihasteltua omaa lajiaan ihan oman lajin säilymisen vuoksi. Kuka ties, jos kärpäset ajattelisivat tietoisesti, kuvittelisivat olevansa lajina ylivertaisia ;D
Itse olen sitä mieltä, että lajien runsaus, evoluutio ja muutos itsessään on kaunista, ja lajien vuorovaikutus, ei mikään yksittäinen laji ylitse muiden. Tietyllä tapaa on kaunista ihmisyys, mutta myös ihmisessä pesivä flunssavirus tai syöpä. Avautuva nuppu, ja kuihtuva kukka, elämän kierto.
Mä alan pikkuhiljaa tuohon linkolaisuuteen myöskin osoittamaan samanmielisyyttä.
-
En mä ainakaan myönnä olevani linkolalainen ;D En ole edes lukenut hänen kirjojaan. Mitä jonkun haastattelun joskus katsoin, vaikutti olevan mun makuun vähän turhan synkeämielinen tyyppi; sain mielikuvan että on aika yksinäinen ja katkera, mä taas en halua viettää lyhyttä elämääni katkeroituen. On paljon syitä olla onnellinen, tai onneton, riippuen mihin huomionsa haluaa keskittää. Onko mielenkiintoista ja omanlaisensa "ihme", että ihmiskunta on saanut maapallolla vierailla, kesti se sitten miten kauan kestikään? Vai onko se lohduttoman surullista, että ihmiskunta ei selviäkään loputtomiin ja on vielä aiheuttanut tuhoa mennessään? Tokihan molempia. Oommehan kaikki vapautemme vankeja, ja vankeja ja vapaita yhtäaikaa kehossamme, asunnossamme, kaupungissa, Suomessa, maapallolla. Universumin vankeja ja vapaita.
Enemmän on vaikuttanut luonnon arvostamiseen varmaan se, että vietin lapsena enemmän aikaa metsässä kuin ihmisten parissa, joten metsä on toinen kotini ja melkein kuin toinen (luotettavampi, heh) äiti. Sammalen syliin on aika mukava nukahtaa lämpimänä kesäpäivänä ja ylipäätään luonnossa tajuaa oman pienuutensa -mitätöimättä ja pienentämättä silti itseään. Luonnossa jotenkin tasapainottuu ja saa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa, katsoo laajemmasta perspektiivistä ja kokee olevansa osa kaikkeutta. Harmi vain, miten moni nykyihminen on vieraantunut luonnosta. Mulle metsä on hyvin tärkeä. Siellä libidokin herää, nesteet virtaa, on energinen ja samalla tyyni olo. Säännölliset metsäretket tekevät hyvää ainakin mun mielelle ja keholle ja onpa tutkittukin (Metla ainakin), että jo 15 minuutin oleilu metsässä laskee verenpainetta ja stressitasoja. Jopa jo metsäkuvien katselu rauhoittaa. Onhan se aivan luonnollistakin: rikas värimaailma, etenkin vihreän ja sinisen sävyt, kertovat siitä, että ympäristö on elinkelpoinen. Jo aika kauan aikaa sitten on ollut eloonjäämisen kannalta järkevämpää hakeutua vehreään, monipuoliseen ympäristöön jossa on myös suojia, kuin esim. aavikolle. Kumpaa sitten betoniviidakko enemmän muistuttaa, se on vähän tulkinnanvaraista. Itseäni harmaus ahdistaa, nautin enemmän kun värejä ympärilläni ja monimuotoisuutta, kaikilla elämän osa-alueilla.
-
Itselle ehkä tärkein elämänohje on että rakasta ja kunnioita itseäsi. :)
-
Itse olen sitä mieltä, että lajien runsaus, evoluutio ja muutos itsessään on kaunista, ja lajien vuorovaikutus, ei mikään yksittäinen laji ylitse muiden. Tietyllä tapaa on kaunista ihmisyys, mutta myös ihmisessä pesivä flunssavirus tai syöpä. Avautuva nuppu, ja kuihtuva kukka, elämän kierto.
Syöpä ei ole oma lajinsa, vaan sairaus jossa solut alkavat toimimaan väärin. Virukset toki ovat oma elämänmuotonsa ja ne voivat aiheuttaa syöpää. Ihailkaamme viruksia omana elämänmuotonaan, mutta syöpää ei tarvitse ihailla.
-
Miksi myös syöpää, mutaatioita ja kaikkea mitä elämässä esiintyy, ei saisi ihailla ja hämmästellä, tai ihan vain katsella ja kohdata?
Toki jos omalle kohdalle osuu, ei se välttämättä niin hehkeältä tunnu. Mutta mun mielestä lähtökohtaisesti kaikki elollinen on mielenkiintoista, myös kehon virheet ja "bugit".
Itämätön siemen, sirkkalehti, nuppu ja kuihtuva kukka; kaikessa oma kauneutensa. Vaikka nykymaailmassa korostetaankin nuoruutta ja kammoksutaan kuolemaa. Kuolema on kuitenkin osa elämää ja elämänkiertoa. Samoin mun mielestä äärimmäisessä tuskassakin on jotain kaunista, jos sen kohtaa rehellisesti.
Ymmärrän, että nuoruuden, helppouden ja elinvoimaisuuden ihannointi on ollut evolutiivisesti järkevää ja auttanut ihmisiä pyrkimään pysymään elossa ja hyvinvoivina. Ja siihen itsekin pyrin, mutta toivon myös, että kun kuolemani koittaa tai kohtaan jonkun muun kuolevan, osaan katsoa tilannetta lempeän uteliaasti.
Itse olen ollut hyvin kuolemanpelkoinen; voisi sanoa, että se jopa aikoinaan esti mua elämästä. Kun oon käsitellyt kuolemanpelkoa, kuolema tuntuu luonnolliselta osalta elämänkaarta. Elän innolla ja täysillä, en odota kuolemaa, mutta haluan nauttia niin kauan kuin täällä olla saan.