BDSM-baari
Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: windmillsw - 27.05.2015, 12:25
-
Heippanen,
Avaan tänne nyt tämän talven aikana syntyneen idean.
Kävin testaamassa (talvella) klassisen jalkahierontakaavan toteuttamisen ajankäytön ns. ei jalkahierontaa tuntevalle ihmiselle.
Kaavan omaksuminen ja läpivienti (niin että tarkistan otteen voimakkuuden ja painopisteet) vie (noin 1,5 tuntia), ryhmänä 2 h.
Alustavasti nyt kyselen, että olisiko kiinnostuneita Klassiseen jalkahierontakoulutukseen puistotapahtumana?
Opastajana Sisar Windmill ;-). Paikkana Kaisaniemen puisto.
Ja pukeutua saa (hassusti tai muuten....toivottavaa voisi vaikkapa olla niille, jotka pitävät siitä)
Klassista jalkahierontaa tekevät mm. kosmetologit.
Omaan siis ammattitutkinnon mm. kosmetologina.
Klassinen jalkahieronta on lähinnä rentouttavaa, verenkiertoa ja nestekiertoa elvyttävää. Ei niinkään lihaskipuun tarkoitettua hierontaa.
Mutta kaavaa voi sitten omassa hieronnassaan myöhemmin alkaa soveltamaan. Se on toimiva ja perusteet on varmasti hyvä opetella ensin.
Omaan paljon erilaista ammattipätevyyttä hoito-ja hieronnoista ( klassinenhieronta, aromahieronta, marmahieronta, akupainanta, vyöhyketerapia, vauva koliikkivyöhyke, meridiaanihieronta, kasvojen lymfahieronta, intialainen päänhieronta...), eli terveysvaikutukset, hierontasuunnat ja painopisteet ovat hallussa.
Tämän voisi toteuttaa niin, että tähän voivat osallsitua kaikki hieronnasta pitävät, jalkoja palvovat yms, mutta myös ei baarilaiset, eli omat ystävät ja kotisivujani lukevat.
Laitan varmaankin ilmon sinne, mikäli tämä saa tuulta alleen täällä.
Tekisin hierontakaavasta Dropboxiin ladattavan oman piirros-ohje version. Sen saa ladattua (osallistuja) sitten linkin alta itselleen ja tulostaa mukaan tapahtumaan.
Kohdat käydään vaihe vaiheelta perusteellisesti läpi. Siihen kuluu ryhmänä aikaa n. 2 h ja jos halutaan toteuttaa sitten myös parille, niin toinen 2 h ja piknik...eli Ulkoilupäivänä menisi.
Tässä tarvitaan jokaiselle oma hierottava malli. Ajattelin päivän kulun niin, että ulkosalla voisi viettää päivän, eli tämän vois sitten tehdä vaikka päittäin ( eli kaksi opastusta) ja evästellä.
Tämä ei maksa mitään, mutta toivoisin, että piknik-eväitä tuotaisiin yhteisöllisesti kaikille nautittavaksi. Se olisi (minun) palkkani.
* Päivän kulku ja toteutus:
- Piknik ja seurustelua
- Parin hankinta jos ei ole mukana
- Koulutus/opastus: Osa I ( 2 h)
-piknk, eli tauko ja
"parinvaihto" (oma tai joku muu, että saa itse kokea miltä se tuntuu, sekin on tärkeää)
- Koulutus/opastus: Osa II ( 2 h)
...elikäs noin kuuden tunnin ulkoilupäivä...
Mikä olisi kiva sopiva päivä?
Windis
-
Ihana idea ja toteutus - olen mielelläni mukana.
Päivämäärällä ei minulle ole väliä, kunhan ei mene miittien eikä bileiden kanssa samalle päivämäärälle.
-
Mä voin ilmoittautua malliksi, jos joltain puuttuu. O:-)
-
Minä voin toimia mallina myös.
-
Mielenkiintoa tällaiseen tapahtumaan olisi. Hauska idea! Voisin napata Ailounan mallikseni jos vain hän suostunee.
-
Kiinnostaa. *varaa itselleen mallin paikan ja aikoo ilmoittaa Snoochille hierojana toimimisesta* >:D
-
Mielenkiintoa tällaiseen tapahtumaan olisi. Hauska idea! Voisin napata Ailounan mallikseni jos vain hän suostunee.
Suostun... *kuiskaa kainosti* :-*
Mutta windis... voisiko tuota ohjelmaa hieman tiivistää? 6h ulkoilua kuulostaa happimyrkytykseltä ja sateen todennäköisyys kasvaa... Tai siis parhaassa tapauksessa Suomen kesässä ehtii noin monessa tunnissa kylmettyä villapaidassa mutta jalat paljaana aika pahasti...
-
Kuullostaa upealta!
Mutta milloin olisi tällaista tarjolla...???
-
Hieno tarjous, kiitos. Minäkin ehdotan jonkinlaista tiivistämistä kokonaisohjelmaan - olisi ihanaa olla sekä antavana/oppivana osapuolena että saavana/nauttivana jalkaparina! Paria ei vielä ole, saa ilmoittautua jaloiksi ja käsiksi minulle :) Ajankohta melkoisen vapaasti valittavissa....
-
Mielelläni toisin subini tänne hierontaoppiin jos vaan aikataulullisesti järjestyy :)
-
Ohjelman voi tehdä vain myös yhteen suuntaan.
Silloin tiivistyisi seurusteluun opastukseen ja seurausteluun... 3-4 tuntia.
Opin ja sisäistämisen kannalta kaksi-suuntainen olisi hyödyllisintä, mutta todellakin aivan sama.
Jos on hieno ilma minä en saa happimyrkytystä...
Voimme toteuttaa vaikkapa vain tuon ekan kierroksen.
Päiviä kyselen täällä teiltä. Säätilasta olisi kiva saada vähän myös osviittaa, koska tapahtuma on varmaan säävarauksen alla.
-
Ilmoitan kiinnostukseni...
Edellyttäen, että oon ees lähellä Kaisaniemeä sillon... ;)
Ja joku armollisesti suo jalkansa opettelumateriaaliksi...
-
PikkuHerrMann osallistuu tänne oppiin!
Toivottavasti joku ihaNaisista suostuu hänelle harjoittelupariksi? >:D
-
Käteni ovat valmiina oppimaan.
-
Jos päivämäärä sopii muuhun kalenteriin, lähden mielellään harjoituskohteeksi. :)
-
Kai sinne viiniä saa tuoda???
Tuun tottakai jos vaan päivämäärä natsaa, otan vaikka 2 jalkaa kerralla!
-
Jos Isäntä ei halua/pääse esim. työesteen takia kohteeksi, tarvitsen harjoituskappaleen. Ilmoitan heti kun tiedän.
-
Tämähän tuntuu hauskalta ajatukselta, toivottavasti pääsen paikalle.
Seurailen päivämääriä ja ilmoittelen jos pääsen tulemaan, olen kyllä jotensakin harjaantunut harrastaja jo, joten saisin varmasti olennaisen irti myös mallina olemisesta; rohkeasti yksäriä tulemaan jos siltä tuntuu :)
En kyllä kavahda hieromistakaan ;D
-
Kai sinne viiniä saa tuoda???
Täytyyhän opettaja lahjoa jotenkin :love:
-
Mikäli päivämäärä sopii niin miksei. Minulla onkin hieman kokemusta jalkahieronnasta...
-
Jos päivämäärä /-t natsaa niin mielellään uhraisin pikku jalkani hyvään tarkoitukseen :)
-
Aivan loistoidea!
Kannatan vastavuoroisuutta eli jos pari löytyy, ja päivä sopii, niin oon paikalla.
-
Olen kiinnostunut.
-
Tää tarjoutuu Nallulle käsipariksi ja ilmoittautuu kiinnostuneiden joukkoon, jos vaan päivämäärä sopii.
-
Päivämäärästä riippuen voisin tullakin. Ja tämä herrasmies ottaa myös mielellään vastaan jalkahierontaa. :)
-
Sopiskos ennen kesäkuun 18. päivää? Mä kun lähden silloin maakuntaturneelle, ja notkeet varpaat on tarpeen siinä hommassa.
-
Mäkin saattaisin olla kiinnostunut,jos pari vain löytyy ja aikataulut natsaa.
Kumpikin sopisi,lainaan mielelläni käsiäni tai jalkojani.
-
Olisko 13.6. yksi vaihtoehto?
-
Kyllä :) Ei äkkiseltään tule päällekkäisiä kinkyjuttuja mieleen.
-
Tää tarjoutuu Nallulle käsipariksi ja ilmoittautuu kiinnostuneiden joukkoon, jos vaan päivämäärä sopii.
No mutta :love:
-
...eipä käykään tuo kesäkuun 13. (tuli muuta menoa)
Seuraava vapaa oleva on lauantai 11.7. tai sunnuntai 12.7.
Onko ehdottaa näistä sopivaa päivää
-
Eipä taida olla mitään esteitä noina päivinä, ellei luonto keksi järjestää kaatosadetta.
-
Molemmat käy!
-
Sunnuntai 12.7 kävis mullekin.
-
Mulle kävisi molemmat.
Pari tosin vain puuttuu vielä joten osallistumiseni vielä epävarmaa.
-
Sunnuntai 12.7 olisi parempi
-
12.7. sopii.
-
Pistän korvan taakse! 12.7. ois mullekki ok.
-
Selvä. Kalenteriin varattu sunnuntai 12.7.
Katsotaan hiukan sääoloja (ja sitten lyödään tarkempi kellonaika... mutta säänoidilta voisi toivoa joku klo 14 vaikkapa)
Palaan asiaan lähempänä...
Hieronta-aineesta voisin suositella ihan luonnoöljyjä. Siihen käyvät hyvin kotikeittiön antimet.
Toinen hyvä on kookosöljy.
Se on ehkä vähän raskaanpaa kuin rypsi-rapsi ja oliiviöljy (on aika kellertävä...eli sekoita vaikka vain vähän sekaan)
Jos haluaa pientä tuoksu, voinee joukkoo ripauttaa hitusen eteeristä öljyä ( ei ole vaarallista syötynäkään laimennettuna)
...Näin voi sitten vaikkapa "syödä" varpaita...
Palaan myöhemmin aisaan ja tykötarpeisiin yms
-
Jos joku kaipaa tuolloin harjoituskappaletta, voi ottaa allekirjoittaneeseen yhteyttä. Ajattelin tulla hengaamaan kuitenkin vaikkei harjoituskappaleeksi pääsekään :)
-
12.7. käy, mieluiten klo 16.30 tai 17, mutta jos aikaisempi ajankohta valitaan niin yritän soveltaa.
-
12.7 sopii minullekin
-
Aika on mikä on :)
Mutta aihe kiinnostaa eli seurailen tätä...
Ja jos nyt niin onnellisesti sattuisi, että hengaan siellä tsadissa ko. päivämäärän kohdalla niin miksipä ei.
Pervo seurakin kun tuntuu kelpaavan...
-
Kiva idis! Koetan päästä messii:-) Vieläku pari löytys... :P
-
joko kellonaikaa uskaltaa lyödä lukkoon?
-
Kuulostaa mielenkiintoiselle jopa hyödylliselle. Pistetäänpä päivämäärä muistiin, voisin siirtää tomumajani Helsinkiin.
-
...Tämä lähestyy... eli sunnuntaina 12.7.2015 klo 14-17
Subit, orjat ja muut tekemistä kaipaavat hommiin
Rentoutujat rentoutumaan ja ihanainen päivä käyntiin
Paikaksi ajattelin Kaisaniemen puiston tenniskenttien lähellä olevaa aluetta (koska on laakea alue).
En ole päivitellyt kun säät ovat olelet "hanurista", mutta ehkä tämä tosiaan toteutuukin.
Laitan tarkempaa tietoa tällä viikolla.
-w-
-
Niin käy, etten ole maisemissa tuolloin. Erittäin harmillista :(
Kivaa opastuspäivää sinne, toivottavasti joskus syksymmällä uudelleen vaikkapa sisätiloissa?
-z
-
TARKENNUSTA hieman AIKATAULUUN ja TOTEUTUKSEEN
Tapahtumapaikka: Kaisaniemen puisto klo 14-17 ja jos haluaa 17--->, tenniskenttien lähettyvillä
Hieronta ja opastus toteutetaan vain yhteen suuntaan, eli 2-3 h. Tähän tarvitset mallin.
Omat eväät
Vapaavalintainen osallistumismaksu Sisar Windmillin sondikassaan ( ei siis velvollisuutta)
(Mahdollisesti ostettavissa jalkakylpy ja hohkakivi-setti kangaspainetulla pussilla ( 8-10 jlakakylpyä) ja ehkä hierontaöljyä. En ole vielä päättänyt tätä asiaa. Se selviää tämän viikon aikana).
Opastajana Sisar Windmill ;-). Paikkana Kaisaniemen puisto.
Ja pukeutua saa (hassusti tai muuten....toivottavaa voisi vaikkapa olla niille, jotka pitävät siitä)
Klassista jalkahierontaa tekevät mm. kosmetologit.
Omaan siis ammattitutkinnon mm. kosmetologina.
Klassinen jalkahieronta on lähinnä rentouttavaa, verenkiertoa ja nestekiertoa elvyttävää. Ei niinkään lihaskipuun tarkoitettua hierontaa.
Mutta kaavaa voi sitten omassa hieronnassaan myöhemmin alkaa soveltamaan. Se on toimiva ja perusteet on varmasti hyvä opetella ensin.
HIERONTAKAAVA (tämän viikon aikana) tulee ladattavissa olevaksi Dropboxista ilmoittamassani linkissä. Se kannattaa TULOSTAA MUKAAN tapahtumaan.
Kohdat käydään vaihe vaiheelta perusteellisesti läpi.
Tähän tarvitset parin.
Ps. Säävaraus
"Sisar Windmill"
-
Olisin tulossa ja jalkani olisivat vapaana harjoittelua varten...
-
Hienoa! Tulemme Isännän kanssa.
Toivotaan hyvää säätä!
-
Hienoa, tulossa subin kanssa. Nyt vaan tilataan hyvä sää ;)
-
Oli kyllä tarkoitus osallistua mutta pari on vielä hommaamatta,joten saas nähdä.
-
Sisar Windmill ehdottaa... Jalat / Kädet Deitti- palsta klassiseen jalkahieronaan
He keillä ei vielä paria, voisivat ilmoittautua tähän ketjuun vaikkapa järjestyksessä...sopisiko se?!
Silloin ei tarvitse käydä (henkilökohtasta valintaa)...
Ne kenelle ajatus tuntuu mukavalle, voivat lisätä nimensä ketjuun:
Kenellä hierontaa haluavat jalat hihkaiskoot ja kenellä hieromista haluavat kädet hihkaiskoot:
Systeemi menee niin, että halukkaat laittavat nimensä listaan jota tekevät = malli tai hieroja. Vastaavan numeron omaava hieroja tai malli on parisi.
Esim.
Jalat = malli
Kädet = hieroja
malli...
1. veera
2. outo
hieroja
1. kondis
2. lempi
... pareina olisivat veera ja kondis sekä outo ja lempi...jne
(sory väsynyt/väsyneenä tehty huumori...nyt nukkumaan...)
------------------
Ilmoittautumiset tähän ketjuun:
Jalat = malli
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Kädet = hieroja
1.
2.
3.
4.
5.
6.
-
Jospa minä aloitan
Hieroja
1. kuunlilja
-
:) kuunlilja passaako sleivi kamuksi?
Eli malli 1.
-
:) kuunlilja passaako sleivi kamuksi?
Eli malli 1.
Joo :)
-
:) kuunlilja passaako sleivi kamuksi?
Eli malli 1.
Joo :)
8) upeeta. Kurkkasin alustavan säätiedon.. 23+ ei paha jos pitää paikkansa.
-
Klassisen jalkahieronnan kaava
https://www.dropbox.com/s/x9h7l4lp5mshwer/Sisar%20Windmillin%20hieronta-%20opastusOK.jpg?dl=0
... (tulkinta tähän varmasti tarvitaan ;-)...
-
Mä voisin olla
Malli 2.
Dominatrix
-
Hieroja 2
-
Hieroja 3
-
Puistotapahtuma klo 14--->
Teen teistä vähän listaa, jos sopii...
Parittomat voisivat vähän ilmotella pääsystään mukaan, niin osaan ennakoida hieronnan järjestämisen ryhmittelyä paremmin
Tiedän samalla vähän minkä verran väkeä olisi tulossa...
Ilmoittakaa mikäli tämä "paritus ei tunnu mukaavalle ajatukselle tai saatte parin itse.
Tämä vaan saattaa madaltaa kynnystä kun tietää, että on seuralainen homaan jo tiedossa
Hierojat:
1. kuunlilja74
2. Myssy
3. pikkuHerrMann
4. kimble
5.
6.
Mallit:
1. slaveJL
2. Dominatrix
3. Sindex
4. hellävetoketju
5.
-
:) Listaus ei haittaa lain. Mihin aikaan pitää olla paikalla?
-
:) Listaus ei haittaa lain. Mihin aikaan pitää olla paikalla?
alkaen klo 14--->
-
Mie voisin tuoda mun jalat käyttöön
-
Hieroja 4.
-
Olisin tulossa myös parin kanssa.
-
Kivaa, että väkeä löytyy. Poistin valmiit parit listalta, ettei sotke...
-
Minäkin koetan sitten löytää sunnuntaina paikalle. Parina henkilö, joka jo ilmoittautunut.
-
Mä tulossa, parinikin (hieroja) on tässä ketjussa jo ilmoittautunut tulevaksi paikalle :)
-
Jalkani kaipaavat hierontaa :)
-
Edelleen tulossa, parikin on, hyvät kelit toiveena...
-
Mie kuitenkin skippaan tän, vaikka opeille oliskin käyttöä. Oma pari on hukassa ja miun sokeripitoisuus on niin suuri, että saataisin sulaa sateessa.
-
Edelleen tulossa...
-
Täältä ilmoittautuu vielä yhdet kädet (hieroja 5), jos hierontaa kaipaavia jalkoja löytyisi.
Hieman hirvittää, ettei vaan pikku varpulit jäädy kylmässä ja sateessa, mutta jospa se vaikka vaihtuisi kuitenkin vielä helteeksi ;D
-
No esim minun jaloilleen saa esitellä. Taitojaan niillä ei ny oo hierojaa mukanaan nähdään siellä tulossa on..
-
Sää ei näytä suosivan hierontapäivää. Tänään jo sataa ja pohjoisesta virtaa kylmää.
Luvattu 15c astetta ja sadetta klo 16...
Tällä erää jalkahieronta opastus on peruutettu.
Kylmällä ilmalla ei ole mukava palelluttaa itseään.
-
Luonto äiti teki tehtävänsä. Harmi. Mihin päivään siirretään?
-
Luonto äiti teki tehtävänsä. Harmi. Mihin päivään siirretään?
Joo, ehdottomasti vain siirron, ei lopullisen peruutuksen kannalla - jos vain Windikseltä löytyy joku vapaa ajankohta joskus :)
-
Siirron kannalla minäkin, mutta tuskin olen enää tilaisuudessa osallistua toiste. Siirsin tämänkertaisen takia lasteni tapaamista vuorokaudella, jotta olisi ollut mahdollista tulla. Mutta Suomen kesä kun on mitä on, niin kai tällaiset ulkoilmatapahtumat pitää mun osalta vaan unohtaa.
-
Voihan vihvilä, nyt harmittaa >:( Mutta ei kyllä itseäkään kauheasti innosta lähteä kaatosateeseen jalkojani hierottamaan, siitä on rentoutuminen kaukana :)
Ilman muuta kannatan siirtoa uudelle päivälle. Mutta pitäisikö sillä kertaa olla jokin plan B eli sisätila mihin voisi mennä jos sataa? Kuten Ailouna sanoi, Suomen kesä kun on mitä on.
-
Joo. Kyllä harmittaa.
Tämä kesä ei vedä läheskään vertoja viime kesälle, ei.
Siksi pitkitin ilmoituksen virallistamista kun säät vihdoin näyttivätkin lämpenevän, mutta ei niin sitten käynytkään. Itse palelavaa sorttia ja hieronnoissa asiakkaan lämpimänä pysyminen on todellakin tärkeää.
En halua viedä sitä nautintoa keneltäkään, eli ei palelua.
Katsoin kuukauden sääennusteen ja huonolta näyttää ulkona hemmottelut.
Sisätilaa en varannut ihan käytännön syistä:
- tapahtuma pysyy rentona ja sinne helppo tulla (myös introverteille ja ujoille) kun se tapahtuu ulkona ("ei kenenkään maalla") ja hyvien kulkuyhteyksien päässä
- mallien ja hierojien määrä elää, joten sisätilana hankala järjestää suurelle määrälle (nyt olisi ollut jo reilut kaksikymmentä osallistujaa + muutamat epävarmat tulijat)
Olen pahoillani kaikkien puolesta, jotka olisivat olleet tulossa ja tehneet järjestelyjä sen suhteen.
Ilmossa oli, että säävaraus.
Mutta en myöskään aio kantaa syyllisyyttä tämän peruuntumisesta. Apea fiilis on itsellänikin.
-
Harmi et peruuntu tää. Toivottavasti järjestettäis myöhemmin uudestaa:)
-
Jään seuraamaan, mikäli vaikka sää sattuisi lämpenemään.