Komppaan ylempää myös!
Ihmisiä on monenlaisia, toiset avoimempia tutustumaan ja ymmärtämään uusia asioita. Ehkäpä tällaiset päätyvät useammin yhteen toistensa kanssa kuin tavanomaisempiin muotteihin istuvat. Tietysti asiat muuttuu aina ja kinkyys voi herätä vasta vuosien yhteiselon jälkeenkin. Näistä on tosi vaikea alkaa puhumaan, onneksi nykypäivänä kinkyys tulee useammin esille pop-kulttuurissa auttaen asiaa.
Oma kokemukseni entisen kumppanin kanssa meni siten mukavasti että hän oli heti ymmärtäväinen ja hyväksyväinen. Aiheen pöydälle nostaminen ja keskustelun aloittaminen n. puoli vuotta yhteen muuttamisemme jälkeen vaati minulta todella kovaa ponnistelua mutta vihdoin onnistuin siinä niin että möläytin "Mun pitäis kertoo sulle jotain" etten voi perääntyä avautumisesta enää niin helposti, sitten painoin naaman tyynyyn ja vaikeroin ja mongersin kunnes sain jotain sanottua. Hän otti asian hyvin ja pikkuhiljaa alettiin kokeilla pientä sidontaa ja kevyitä femdom leikkejä. Koitin olla myös painostamatta ja antaa hänen tutustua omaa tahtia mutta hän ei kuitenkaan koskaan varsinaisesti innostunut niin paljon kuin minä. Ei ihan osannut painaa salaista nappiani ja jouduin yleensä vonkaamaan sekä pyytämään että "voisitko tehdä mulle noin". Kai se lievä seksuaalisuuksiemme epätasapaino oli osasyynä miksi päädyimme lopulta eroamaan. Hyväksyntä ja ymmärtäväisyys on hyvä alku, muttei se kuitenkaan takaa että toinen aidosti innostuu.