Kirjoittaja Aihe: Leffailta jynkky-teemalla + pornoon tottumaton kinky + pornoa katsova vanilja =?  (Luettu 2254 kertaa)

Beessi

Olipas vaikea keksiä kuvaava otsikko.

Eli en siis itse ole koskaan oikein katsonut pornoa. Mitään ei ole sitä vastaan ja muutaman videon katsellut joskus kokeeksi, mutta eivät tehneet mulle mitään niin ei ole jäänyt tavaksi. En edes tiedä mistä lähtisin etsimään, enkä koe tarpeelliseksi omiin hetkiin.

Nyt kuitenkin olen tuoreessa suhteessa ihmisen kanssa, joka on varsin vanilja. Ollaan puhuttu seksistä ja seksuaalisuudesta yleisesti ja myös omista mieltymyksistä, sekä seksuaalisuudesta jonkin verran. On ihan kinky-neutraali, eli häntä ei häiritse mun kinkytaipumukset eikä kauhistele BDSM teemoja yleisesti. Hänellä vain ei itsellään ole koskaan herännyt mielenkiinto oikein mihinkään kinkyksi laskettavaan.

Keksittiin kuitenkin, että voisi olla hauska yhdessä katsoa pornoa ja koittaa etsiä yhteneviä mielenkiinnon kohteita. Hän siis katsoo säännöllisesti pornoa, mutta ymmärtääkseni aika perus kamaa ja varmaan hänen onkin helppo löytää mulle näytettävää materiaalia. Itse en tosiaan tiedä mistä lähteä etsimään. Toki osaan nimetä teemoja jotka kiehtovat BDSMssä ja varmaan ihan samoilla avainsanoilla löytyy hakemalla, mutta mietin kuinka helposti löytyy laadukasta materiaalia ja mistä sivuilta, millä sanoilla, kenen näyttelijän nimellä voisi löytyä oikeasti kiihottavaa katsottavaa. Ja sellaista, joka mahdollisesti toimisi myös vaniljamaisemmallekin tyypille.

Ja joo, arvaan toki, että on mahdoton toisen puolesta sanoa mikä kiihottaa, mutta tosiaan en itselleni koskaan etsi pornoa ja ne vähät kokemukset, jotka olen tästä taiteen alasta saanut, ovat jääneet haaleiksi. Eli kuulisin mielelläni muiden kinkyjen kokemusta pornon katsomisesta ja mikä muille toimii. Ja varsinkin, jos jollain on kokemusta kinkypornon katsottamisesta vaniljaisella kumppanilla.

En siis yritä käännyttää ketään vaan ihan terveellä mielenkiinnolla tutustumme toisiimme ja tämä tuli molemmille mieleen yhtenä tapana syventää suhdetta.

MeMo

Bdsmstreak.com on hyvä kunhan sitten, esim hakiessa saa plokattua ensin pop-up ikkunat pois ja siltikin niitä voi tulla. Kohtuu neutraalia vois olla sieltä vaikka hakuun UpperFloor. Osa on hyvinkin hc päästä ja voi kaatua kaikki ajatus siihen. Osa taas sit muuten vaan shaibaa. Vähän sama kun vanilja pornossa, niin osassa pitää muistaa, et IRL asiat voi olla vähän erilaisia.

Flikk

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1746
  • It's playtime;)
  • Galleria
    • Novelleja
https://www.xvideos.com/
Toi on musta kiva, löytyy helposti hakusanoilla erilaisia, ite tykkään tällä hetkellä sellaista 2-5min pätkistä, joissa hakusanana "captions".

Unikeko

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 427
  • Syntynyt vuonna 1978.
  • Galleria
Ai se ollutkaan kutsu leffailtaan. On kokemusta katsottamisesta vaniljaisella kumppanilla. Se kannatti tehdä. Suosittelen

Nyt jo kauan sitten lopettaneen erotiikkaliikeen yrittäjä neuvoi poimimaan ns kirjakantisia VHS nauhoja niin paljon kuin vain löytyy. No kellä nyt sit enää on toimiva videonauhuri ja kyllä kait nekin pätkät ovat löytäneet tiensä nettiin. Vaikka kuvanlaatu ei nykymittapuulla ollut päätä huimaava niin aikoinaan laatuun on vaan täytynyt panostaa hieman enemmän. Toki kait hyvää vieläkin aikaan saadaan, mutta netin ja DVD:n aikakaudella videon myyvä elinkaari lienee vain murto-osa jostain kaitafilmistä tai kasetista. 

Valitettavasti vaan oli sit kannet mitä hyvänsä niin valitettavasti määrällä on liikaa yritetty korvata laatua ja naisille / pareille on yritetty tehdä ihan oma kategoriansa. Netissä niin kään tarjontaa on niin valtavasti että bdsm nimikkeen alta videohaulla löytyy tolkuttomasti luokatonta kuraa ja voi olla että mieluisan videon löytyminen ottaa aikaa.

Ihan nollasta lähtien kannattaa melkein valita vaan satunnainen video ja mennä sit tagien perusteella seuraavaan.
Millainen viruspesä mahtaa olla joku xhamster.

Harry S Morgan vois olla sit taas ohjaajavalinta hakuun. Entisen tyttöystävän mukaan "Raakel Liekki on niin ihana".

Outoja intohimoja ei nyt varsinaisesti mitään pornoa ole, mut semmoinen juonellinen sopivasti pikkutuhma.

Toki ihan pornokaupankin myyjiltä voi kysyä. Jos videot on lajitelti aihepiirien mukaan niin sit vaan BDSM hyllylle ja valinta kansikuvien perusteella.

Sit alkuperämaa Saksa, ehkä Hollanti ja USA, kenties Tsekki olivat ennen tuottoisia kuten Ruotsikin. Nykyään hyvä filmi voi tulla suunnileen mistä tahansa. Näiltä nurkilta itään ja etelään sijaitsevat maat lienevät hyvin edustettuina BDSM osastoilla ja taas USA puskee perusjyystöä. Toki paljon muutakin, mutta siellä lienee enemmän rajoittavia lakeja kuin kenties jossain köyhässa kaukoidässä. 
« Viimeksi muokattu: 20.12.2020, 10:53 kirjoittanut Unikeko »

Pera

Ei ole pornoa, mutta silti tosi kiva video, jossa näkyy mun mielestä jotain olennaista: tunnetta.

https://m.youtube.com/watch?v=rUfpoO1W_FE&t=324s

ametistiaurinko

Ei ole pornoa, mutta silti tosi kiva video, jossa näkyy mun mielestä jotain olennaista: tunnetta.

https://m.youtube.com/watch?v=rUfpoO1W_FE&t=324s

Aivan ihana! Kiitos, näihin täytyy perehtyä ajan kanssa (anteeksi kun tulin hääräämään tänne OT).

aikuisten.roolileikit

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 17
  • Valtiatar määrää tahdin
  • Galleria
Hyvä kysymys. Ja vaikea.
Pornoa kun on niin monenlaista ja eri ihmisille kolahtaa eri jutut. Ja mielialakin vaihtelee, joskus hitaasti etenevät amatöörifilmit on parasta, välillä (yli)näytellyt ja tarkkaan sanoitettua skriptiä seuraavat ihan ok.

Vaniljaisen kanssa kun katsoo, niin mielenkiintoista voisi olla kokeilla ihan koko pitkää elokuvaa. Näitä on rajallisesti, mutta kumminkin. Jossain oli ketjukin, johon oli joitain pätkiä linkitetty. Tietty nämä on luonteeltaa pehmopornoa tai erotiikkaa, mutta monesti voi olla jopa hurjempia kuin itse porno juuri siitä syystä, että on hemkilöhahmot ja jonkinasteinen juoni.

Fia

  • Vieras
Olen ollut vuosia, vuosia sitten oileastaan just vastaavassa tilanteessa. Meillä yhteinen pornon katselu oli aluksi vähän hankalaa ja jopa kiusaannuttavaa juurikin, koska molempia kiinnostavaa matskua oli hankala löytää, mutta olen iloinen, että emme luovuttaneet heti vaan jatkoimme kokeiluja. Vuosien saatossa vaniljaisesta pornofanista kuoriutui kinkympi ja "en nyt oo oikein koskaan kyllä katsonut pornoa" kinkystä kasvoi hieman pornosivistyneempi.

Meillä toimi mm. shibari- ja piiskaussessiot, joissa ei välttämättä ollu yhdyntäseksiä ollenkaan. Nämä oli alkuun vaniljammasta vähän tylsiä, tai sellainen ennakkoluulo hänellä niihen oli, mutta alkoivat sitten kiinnostaa enemmän, ehkä osin kun näki kuinka paljon ne kiihotti mua.

Toinen toimivaksi osoittautunut juttu olivat juuri pitkät, juonelliset, näytellyt pornoleffat, koska niissä nyt on yleensä jotain dynamiikkaa, jolla ne seksikohtaukset "pedataan". Vars. seksi kyllä sitten on näissä yleensä kohtuu vaniljaa. Mutta meillä nää siis toimi ehkä niin, että ite olin kiihottuneempi niistä näytellyistä asetelmista ja kumppani kiihottui siitä vars. pornosta. Lopputulemana molemmat kiihottuneita niin se kai on aika hyvä tilanne. 😂

balthazar

  • Vieras
Täähän on ihan hauska idea toteuttaa yhdessä, ihan sama millaista pornoa päädytte katsomaan niin sehän on vaan alkusoittoa seksille, joka on aina hauskempaa ja parempaa kuin mikään porno.

Mutta ihan itseisarvoisestikin pornon katsominen yhdessä on ihan hupaisaa puuhaa :)

Blondewolf

https://hitbdsm.com/

Tuolta ainakin löytyy ilmaista kamaa. Itse päädyin baariin kun tuli katsottu Wicked Fellow nimistä jannua pornhubista ja varsinkin sen sceneä koskevia pätkiä. On sillä samat youtube-kanavallakin muistaakseni.

Kannattaa ihmisten muistaa että mitään kunnon D/s kamaa on tosi vaikee tehdä kun ne bannitään heti pois siteiltä kun payment processorit ja luottokorttifirmat on sitä mieltä että ei kelpaa ja pakottavat tube saitit poistamaan kaiken tai muuten katkee laskutus. Mr Wickedilläkin on ollut suuria vaikeuksia saada oma kamansa pysymään sitellä. Ei toi oo kai kauheen hyvin tiedossa mutta noilla firmoilla on erittäin kattavat säännöt mitä porno saa sisältää ja mitä ei.

Tuntuu olevan säännöt suunnillee siten että niin kauan kun materiaalissa ei ole mitään dialogia ja se on vaan teknistä suorittamista niin se on hyväksyttävää. Siksi tuo BDSM kama on melkein pelkkää laitteistoo ja piiskausta ilman mitään tarinaa veikkaisin.

Vieteriakka71

  • Vieras
Infernal Pervers oli ikimuistoinen, kun kaveri lainas VHS-kasetin.

teme

Vaniljaisen Pr0n katselijan kanssa lähtisin kyllä liikenteeseen sellaisilla saiteilla joissa on perusjyystön seassa hieman BDSM teemalla olevia juttuja. Siinä lähtee kaveri karkuun jos yrittää ensimmäisenä näyttää "kidutus pornoa". Termi jota ainakin minun ystäväpiirissä vaniljat käyttävät juurikin kink, infernalrestraints ja insex tyyppisistä saiteista. Profiilin mukaan kysyjä on subi joten kokeiltavaa kyllä löytyy. Jos voimasuhteet olisi toisinpäin niin sitten menisi vaikeaksi!  :P

Minä lähtisin liikkeelle ihan vaikkapa:
- deeper.com
- puretaboo.com (täällä tosin lähes kaikki on nyt pornossa suosiossa olevaa stepsis/stepdad osastoa mutta kyllä joukosta löytyy muutakin kysyjän teemaan sopivaa)
- digitalsin (tällä lafkalla jonkin verran erittäin kevyttä sitomista mukana... vaikkapa Bound to Cum)
- newsensations (sama kuin edellinen ja esim. Hotwife Bound)
- roisimpaa menoa tarjoaa kink.com/sexandsubmission (meidän rouvan suosikki)

Ja ennen kuin puritistit tulee barrikaadeille; tässä yritetään nyt vaniljalle näyttää että on muutakin olemassa kuin sitä "kidutus pornoa". Ei sen tarvitse aina olla niin musta-valkoista ja joko-tai.