BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Misery - 01.05.2017, 16:09
-
Molemminpuolinen rakastuminen D/s-suhteessa -uhka vai mahdollisuus?
Kyselen mielipiteitä siksi, että mieltäni on jäänyt kaihertamaan vuosia, vuosia sitten ollut suhde, joka alistavan osapuolen mielestä meni pilalle sillä hetkellä, kun molemmat totesimme rakastuneemme toisiimme.
Onko mahdollista elää rakkaussuhteessa, joka on alun perin perustettu pelkälle D/s:lle?
-
Mun mielestä on, jos molemmilla on sellaiseen suhteeseen halua ja mahdollisuutta, mutta jos toinen tai kumpikaan ei ole hakemassa vakavaa rakkaussuhdetta niin todennäköisesti sotkee asiat.
Vaikka mistä minä mitään tiedän.
-
Kyllä se taitaa pilata, ainakin sen parhaan terän. Puhun tietenkin vain omista kokemuksista, varmaan löytyy pareja joilla se toimii.
Silloin kun nartusta tulee vaimo, on siinä kaiken arjen keskellä ainakin haastavaa pitää yllä D/s-suhdetta samalla. Ehkä jokin 24/7 toimisi paremmin. Itse olen lähinnä sadomasokismin ystävä enkä jaksa pomottaa niin kuin hyvät tavat vaatisivat. Henkistä laiskuutta osin tietenkin ja mukavuuden halua. Kukin tyylillään.
-
Mun mielestä taas ei. Varmaan tosiaan riippuu niin ihmisistä...Kai sitä on tullut niin vanhaksi ja tylsäksi, että nimenomaan se nätisti ja rakastavasti kohtelu kiskoo esiin vielä syvemmän alistuvuuden. Kun toisesta tykkää ihan tosissaan kynnysmattona kohtelu, torjuminen tms tuntuu väärältä ja epäreilulta ja saa äänestämään jaloillaan... Tuo sadomadokismi taitaa olla munkin kohdalla oikea termi, sen verran kerettiläisiä taas nämä minun ajatukseni ;D
-
En tiedä muista ihmisistä, mutta minusta onnistunut rakkaussuhde edellyttää sitä että pystyy hyväksymään itsensä sekä kokemaan tulevansa hyväksytyksi toisen ihmisen toimesta. En voisi rakastaa ihmistä, joka saisi minut tuntemaan itseni jollakin tavalla vääräksi tai vialliseksi. Sekin tappaa aika tehokkaasti rakkauden jos pitää pohtia "miksen voi nauttia seksistä tämän ihanan ihmisen kanssa" tai yrittääkö pakottaa toista olemaan toisenlainen.
-
En tiedä muista ihmisistä, mutta minusta onnistunut rakkaussuhde edellyttää sitä että pystyy hyväksymään itsensä sekä kokemaan tulevansa hyväksytyksi toisen ihmisen toimesta. En voisi rakastaa ihmistä, joka saisi minut tuntemaan itseni jollakin tavalla vääräksi tai vialliseksi. Sekin tappaa aika tehokkaasti rakkauden jos pitää pohtia "miksen voi nauttia seksistä tämän ihanan ihmisen kanssa" tai yrittääkö pakottaa toista olemaan toisenlainen.
Juuri tämä. Ja kun D/s- suhteen pitäisi kuitenkin perustua keskinäiseen luottamukseen, avoimuuteen ja nimenomaan mahdollisuuteen olla oma itsensä. Mitäpä muutakaan tuosta yhtälöstä voisi seurata kuin tunteita....Toki tunteita on monenlaisia ja tällä ikää koko käsite rakkaudesta on jo hiukan erilainen tai ainakin laajempi...Itse näen rakkauden syvänä hellyytenä, välittämisenä ja toisesta huolehtimisena enemmän kuin sinä palavana poltteena jota nuorempana tunsi :)
-
Toki tunteita on monenlaisia ja tällä ikää koko käsite rakkaudesta on jo hiukan erilainen tai ainakin laajempi...Itse näen rakkauden syvänä hellyytenä, välittämisenä ja toisesta huolehtimisena enemmän kuin sinä palavana poltteena jota nuorempana tunsi :)
Tuo on aikalailla se miten itsekin tunnen. Rakkaus on minulle enemmän sellaista syvää kumppanuutta kuin rakastumisen kiihkoa. Olen varmaan hullu, mutta minusta sadomasokismi vain syventää rakkautta. Meilläkin seksielämä on paljon enemmän sadomasokismia kuin D/s:ää. Siinä, että rakastamani ihminen uskaltaa paljastaa minulle pimeimmän puolensa on jotain äärimmäisen maagista. Tosin vielä maagisempaa on se, että minä uskallan paljastaa itseni hänelle.
-
Ei todellakaan pilaa, ainakaan omassa tilanteessani. Se tuo mun mielestä hirveästi uusia mahdollisuuksia ja myös sen, että yhdessä tehdyistä jutuista tulee merkityksellisempiä. Tulee muistoja, kokemuksia, onnistumisia ja virheitä, joista voi oppia ja iloita yhdessä.
Ja kun antaa tunteiden tulla niin on enemmän oma itsensä. Jos kumppanini sanoisi haluavansa pelkän leikkikaverin eikä tunteita saisi olla mukana, niin en mä pystyisi olemaan täysillä oma itseni. Sellaisessa tilanteessa olisi kokoajan varpaillaan eikä kenelläkään olisi kivaa. Pitäisi hillitä itseään kaikissa asioissa, ettei vaikuttaisi liian kiinnostuneelta. Sellainen ei varmasti olisi hyväksi minkäänlaisille d/s-suhteille.
-
En tiedä muista ihmisistä, mutta minusta onnistunut rakkaussuhde edellyttää sitä että pystyy hyväksymään itsensä sekä kokemaan tulevansa hyväksytyksi toisen ihmisen toimesta. En voisi rakastaa ihmistä, joka saisi minut tuntemaan itseni jollakin tavalla vääräksi tai vialliseksi. Sekin tappaa aika tehokkaasti rakkauden jos pitää pohtia "miksen voi nauttia seksistä tämän ihanan ihmisen kanssa" tai yrittääkö pakottaa toista olemaan toisenlainen.
Hyvin sanottu :)
-
Toisilla pilaa ja toisilla ei, ei tälläisiin ole yhtä oikeaa vastausta. Tosin sanana "pilaa" on melko vahva, ehkäpä suhde vaan muuttaa jonkin verran muotoaan.
D/s-suhteen mennessä lovestoryksi, tunteiden ja rakkauden tullessa aina vaan enemmän mukaan, on vanilja valloittanut enemmän tilaa suhteessa. Piiskat ja kahleet ovat vaan jääneet vähemmälle käytölle, eikä sekään ole huono juttu ollut tai pahalta tuntunut :)
-
Tuosta "vaniljasta" D/s-pohjaisessa ihmissuhteessa eräs vanha ystävä sanoi ettei se ole mahdollista. Kaikki mitä pervot yhdessä harrastavat on pervoa...Tarkoitti nimenomaan sitä, että D/s-asetelma on kuitenkin aina läsnä yhtenä suhteen kulmakivistä. Jopa siinä äärimmäisen hellässä rakastelussa :)
-
Rakastuminen ja rakastaminen D/s-suhteessa on mitä parhain asia. Me aikoinamme rakastuimme päätä pahkaa ja mitä syvemmiksi tunteet kävivät, sitä tiukemmaksi muuttui myös alistava suhde. Lopulta elimme yhden ajan verran 24/7 total power exchange -suhteessa.
Syykin oli ilmiselvä. Minä näin sen, kuinka paljon alistuva puolisoni nautti ja kuinka hän kukoisti suhteessa, jossa minä tein päätökset.
Sen jälkeen suhde on kestänyt läpi molempien burnoutin (kukin vuorollaan), parin lapsen syntymän ja vaikka välillä on sellainen olo, että mehän ollaan ihan hirveän vaniljoita, kun pintaa vähän rapsuttaa, keskinäisestä vuorovaikutuksestamme löytyy se D/s-suhde. Sen varaan on helppo rakentaa kivoja ja jänniä juttuja. Jos olisimme protokollaihmisiä, hyvin valitut protokollat varmasti auttaisivat ylläpitämään sopivaa vallan epätasaista jakoa arjen rutiineissa.
Vaikuttaako elämäntilanne seksiin? Totta kai vaikuttaa. Jos hakee alistavaa tai alistuvaa, jonka osallistuminen ei mitenkään riipu tämän elämäntilanteesta, ei ehkä kannata lähteä syvempään suhteeseen. Eikä tosin ehkä suhteeseen muutenkaan, sillä vain hyvin harva osaa sessiosuhteessakaan lokeroida kokonaan pois sen, mitä oven toisella puolella tapahtuu. Jos jollakulla on kokemusta siitä, miten rakentaa tuollainen ympäristö, johon tullessa on luontevaa jättää oven yli astuessa kaikki muu ulos, olisin kiitollinen kokemuksista.
-
Juuri noin. Ja kun kerran lähdin avaamaan näitä kerettiläisiä ajatuksiani, niin minun mielestäni kaikkia suhteita tulee hoitaa. Myös D/ s-suhdetta. Aivan samoin kuin vaniljasuhdetta. Haaste lieneekin siinä, miten huolehtia ettei suhde kaadu vain alistuvan osapuolen niskoille D/s:n nimissä...Tai ettei arki muutu valtataisteluksi...
-
Itse olen joiltakin alistavilta miehiltä kuullut, että oltuaan rakkaussuhteessa, ovat kaikenlaiset nöyryyttämiset yms jääneet vähemmälle tai ovat alunperinkin olleet vähemmässä asemassa ja bdsm-touhu on ehkä enemmän keskittynyt bondageen tai kivuntuottamiseen.
Mutta uskon, että tässäkin asiassa ihmiset ovat erilaisia. Joillakin d/s ja rakkauden yhdistäminen onnistuu hyvin, onhan scenessä paljonkin pariskuntia, jotka ovat d/s rakkaussuhteessa. Toisaalta jotkut haluavat pitää visusti erillään nämä kaksi asiaa.
-
Minulla nykyiset suhteet alkoivat yhteisestä köysittelystä. Sitten niistä pikkuhiljaa kehittyi jotain syvempää, myös rakkaus tuli kuvioihin. Rakkaus ei yhtään vähennä intoa tuottaa kipua, nöyryyttää, jne. Päinvastoin, nuo halut tehdä yhdessä kaikkea kivaa vain lisääntyivät. Ja kun on soolopoly, niin ei tarvitse kantaa huolta yhteisasumisesta tai lapsista, vaan voi keskittyä itse suhteisiin. Eli ei, minun kohdallani rakkaus ei pilaa D/s-suhdetta, pikemminkin parantaa sitä. :)
-
Omalla kohdallani bdsm on kehittynyt olennaiseksi osaksi omaa tunneilmaisua intiimissä kanssakäymisessä. Toistaiseksi kokemusta ei ole kinkyilyn jakamisesta molemminpuolisessa rakastumisen tilassa, joten näkemys sen autuudesta voi olla aika idealistinen. ::)
-
Kiitos ilahduttavan runsaista ja pohdiskelevista näkökulmista tähän asiaan :love:
Pari kommentoijaa ottikin jo puheeksi sen, mitä usein tapahtuu, kun D/s sessiointi- tms. suhde muuttuukin vakavammaksi. Kun arki tulee geimeihin, niin eipä siitä kumppanista löydykään enää sitä alistuvaa narttua, jonka kanssa olette hekumoineet silloin tällöin, vaan teistä tulee tasavertaiset kumppanit parisuhteessa. Ukko nalkkiin sormuksella ja panta parvekkeelta alas-tyyliin, näin kärjistetysti.
Mistä tämä johtuu? Puuttuuko suhteesta jonkinlainen aitous, vai eikö leikkiminen natsaa enää, kun ollaan jo ylitetty pierumuurit kaikin puolin, eikä enää tarvitse sheivatakaan kuin kerran keväässä?
Ja ei, itse en ole kokenut moista, mutta olen nähnyt muutaman vastaavanlaisen tapauksen.
Toki tunteet ovat omastani mielestäni varsin ok ja suositeltavia, niillähän me elämme oikeasti tätä elämää ja pimeämpääkin puolta. Ilman tunteita olisi vain tyhjää.
Rakastuminen on eri asia.
Pohdiskelee Misery
-
Mä olen rakkaudellisessa suhteessa parhaillaan jääkarhuntaljoista kuvia lähettävän miehen kanssa. Rakkaus tuli ensin ja sen jälkeen D/s elementti. Kyllä tuo yrittää parhaansa, että kuvio säilyy ja muuttuu elämän pyörteissä. Niin yritän minäkin, en ehdota ainakaan jatkuvasti esineiden työntämistä hänen ahteriinsa.
-
Eiköhän tuo ole aika tapauskohtaista johon vaikuttaa tosi moni liikkuva palanen. Onko pari polyja vai monoja? Mitä asioita yleensä edes suhteessa toteutaan leikkiessä ja mitä ollaan vailla. Uskon kyllä, että joillekin voi olla vaikeampaa nöyryyttää rakasta vaimoa ja lapsiensa äitiä kuin jotain 19v teinipillua joka suorastaan kerjää kaikkea ikävää ja uusia kokemuksia. Samalla taas näen, että se rakkaus, luottamus ja muu syvällisyys mikä tulee keston myötä yhä vahvemmin esille voi myös voimistaa sitä touhua. On helpompi antautua vielä enemmän, kokeilla jotain mitä ei millään uskaltaisi/haluaisi.
-
Samaa mieltä. Galesin kanssa. Luotto, luotto ja luotto...Täysin tapauskohtaista...Ehdottomasti jaksan uskoa rakkauteen, myös D/s-suhteessa ;D
-
Siksi olen edelleen sitä mieltä mitä joskus toiseen ketjuun kirjoitin, kaksi dominoivaa sopii paremmin yhteen kun dom ja sub (ellei kumpikin ole monoja).
Tai D ja täysin vanilja jossa D toteuttaa dominoivuuttaan kumppanin luvalla jonkun alistuvan kanssa ja vain sessioissa.
-
Jonkun mielestä voi pilata, minulle rakkaus on D/s-suhteen edellytys tai ainakin toivottu jatkumo. Hyvin vaikea kuvitella itselleni tilannetta että olisin pidempään missään vähänkään syvemmässä (parisuhdetyyppis-) suhteessa ilman rakkautta.
-
Rakkaus on pilannut montakin asiaa maailmassa, jopa useimmat avioliitot ;D
Mutta d/S-suhdetta se tuskin voi pilata, ellei se rakastuminen ole yksipuolista.
-
Hmmm... Itse tiedän kans näitä tapauksia, ettei haluta omaa puolisoa käyttää ja runnoa ihan täysillä. Sitä varten on sitten leikkikaverit. Yhdelle olen juurikin se runnomisen kohde, kun omaa puolisoa ei haluta niin kohdella. Oma parisuhde taas alkoi vaniljana ja kehittyi pikkuhiljaa kinkymmäksi. Vaikka runnomista on vähemmän kuin leikkikaverin kanssa, on valta-asetelma vahvemmin läsnä ihan arjessakin - ja sellaista alistumista ei kukaan muu minulta saa.
-
En olisi aloittajana huolissani rakastumisesta, siitä se varmaan useimmissa tapauksissa kunnolla lähtee. Leikki saa syvempiä ulottuvuuksia ja syntyy sitä kaikessa pervoilussa välttämätöntä luottamusta. Välillä siinä huumassa valitettavasti hiukan heppoisin perusteinkin.
Jos joku suhde rakastumiseen kaatuu, kannattaisi varmaan ajatella että niin sen kuuluikin kaatua.
Kenellä se suhde alku huuman jälkeen vielä syvenee joksikin pysyvämmäksi, joutuu sitten jossain vaiheessa miettimään joko tykönään tai kumppanin kanssa minkälaisena ja millä kokoonpanolla pervoilua jatketaan. Koska siinä tulee sitten arki ja kaikenlaiset kompromissit mukaan pakostakin.
Toisaalta paljon muuta hyvää parhaimmillaan.
Saa olla melkoinen truufakiiri joka pitää kymmenenkin vuotta suhteen dynamiikan siinä alkuperäisessä muodossaan. Jos se oli se hyvä. Kukin tyylillään.
-
Minulta tunteet (ei rakastuminen) ovat pilanneet D/s-suhteen. Tai se, että itse tunnen voimakkaasti ja myös osoitan sen. Ja reaktioni ovat sitten "vääriä".
En tosin ymmärrä, miten D/s:ää voi toteuttaa ilman tunteita.
Mutta no, mä olen aina ollut kova pala purtavaksi. Eikä kesyttäjää ole löytynyt. En ehkä tarvitsekaan kesyttäjää vaan jonkun, jonka kanssa olla villi.
-
Hmm..itse olen taas huomannut sellaisen piirteen itsessäni ettei noihin subeihin/masoihin oikein synny mitään kunnon tunnesidettä, en tiedä olenko sitten vain tunnevammainen mutta suhteet ei oikein koskaan ole olleet kehittyäkseen kovin syvälliselle tunteen tasolle...tosin voi olla että siihen on muitakin vaikuttimia. ???
-
Uskon kyllä, että joillekin voi olla vaikeampaa nöyryyttää rakasta vaimoa ja lapsiensa äitiä kuin jotain 19v teinipillua joka suorastaan kerjää kaikkea ikävää ja uusia kokemuksia.
Naurahdin. Kyllä me teinit ollaan niin käytännöllisiä! ;D ;D okei, jatkakaa :D :love:
-
Omakohtaisesti tunnen rakastumisen syventävän D / s -suhdetta, kunhan kumpikin on rakastunut tai ihastunut.
Ainakin minun on helpompi omia toisen, kun rakastan häntä. Kun rakastaminen on molemminpuolista, ei tarvitse kuluttaa itseä tarkailulle hyväksikäytön laadusta niin paljoa. Voi vain olla siinä sopassa onnellisesti silmät kiinni.
Koen saavani itsestäni enemmän irti julkisilla paikoilla, kun toiseen liittyy tunteita. Idealistina pyristelen ajatuksista trophy wifeista, siispä ainakin ulkona tunteita herättävä olento on aina parempi. Sisätiloissa merkitys on huomattavan pienempi. Luultavasti tuosta syystä kaikki sessiosuhteeni tuppaavat pysymään neljän seinän sisällä...
-
Mulla syvät tunteet tekee seksistä kuin seksistä parempaa yleensä. Jos ne ovat molemminpuolisia ja ei ole mitään kauheaa kriiseilyä kummankaan puolelta.
Oon kai aina ollut vähän kinky, joten kinkyys on ollut läsnä kaikissa suhteissani jollain tavalla ja siten luonnollinen osa elämääni. En koe, että rakastuminen, tai myöskään pierut ja röyhtäilyt pilaisivat suhdetta. Yhdessä nauraminen on tärkeää. Ja pieruille, jos mille voi nauraa :P Mun mielestä jotenkin kummallinen ajatus, että ollakseen viehättävä, pitäisi koko ajan olla meikattuna ja sheivattuna. Ainakin mä koen itseni viehättäväksi ihan säärikarvoista ja pieruista huolimatta ;D Ja sit taas niinä hetkinä, kun en koe, ei auta vaikka pistäisi minkä pakkelikerroksen päälle, kun siinä mielentilassa en koe itseäni viehättäväksi ja rakastettavaksi millään. Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on mun mielestä hyvä pohja. Siihen kun tietoisesti pyrkii, hehkuu tietyllä tavalla ja rakastaessaan itseään, on lempeä ja rakastava myös muille. Rakastaakseen itseään, on hyväksyttävä niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Jos koko ajan pyrkii olemaan oma ihanteensa, on stressaantunut eikä koe riittävänsä. Sen sijaan kun huomaa kaikesta huolimatta olevansa hyväksytty, tulee aitoa itsevarmuutta.
Joten niin, piereskelkää vapaasti, vaikka toistenne naamalle (siitä voi muuten kehkeytyä hyvä painimatsi ja leikkitappelu, mikä taas voi johtaa.. no, vaikka mihin, joten hei, ei dissata pieruja, ne käyvät joskus jopa esileikistä kun kummallakin on huumorintajua) ;D
Allekirjoitan muuten tuon, mitä joku sanoi, että 2 dommea sopii hyvin yhteen. Uskon, että yksi suhteeni laadun salaisuus on se, että olemme molemmat voimakastahtoisia, joten kumpikaan ei pääse päsmäröimään ja naruttamaan toista. 2 hyväntahtoista dommea on aika hyvä yhdistelmä :) Vaikka kummatkin tavallaan switchejä, mutta kyllä kumpikin enemmän dominoiva on. Mä alistun mielelläni silloin kun haluan, mutta vain omasta tahdostani ja saadakseni nautintoa, joten tavallaan dominoin toisen alistamaan mua haluamallani tavalla :D
Ja mun mielestä rakkaan ihmisen kanssa uskaltaa juurikin mennä syvemmälle, tehdä jännempiä juttuja, luottaa paremmin ja on kivempaa. Ei sillä, etteikö olisi välillä huikeita kokemuksia myös ihmisten kanssa, joihin ei ole juurikaan tunteita. Ylipäätään jonkinlaiset tunteet ovat mun mielestä tarpeen, ja väistämättömiä aina seksissä. Täysin tunteetonta seksiä, tai hetkeä, ei olekaan, aina jotain edes hiuksenhienoja tunteita ihmisellä on. Seksuaalinen halukin herää tunteista ja ajatuksista ja niiden toisiaan ruokkivasta vaikutuksesta. Jos leikkikaveri viehättää, todennäköisesti myös kiihottuu helpommin jne. Vaikka kaipa joku voi kiihottua ällötyksen tunteestakin.
-
Hmmm... Itse tiedän kans näitä tapauksia, ettei haluta omaa puolisoa käyttää ja runnoa ihan täysillä. Sitä varten on sitten leikkikaverit.
Minusta taas kunnon käyttö ja runnominen vaatii sellaista luottamusta, jota ei ihan heti saavuteta satunnaisen leikkikaverin kanssa. Ihminen, jonka kanssa on suhde, tunnetaan jo sen verran hyvin että voi runnomistakin harrastaa entistä rankempana. ;D
-
Juup, pitkissä suhteissa on haasteensa ja dynamiikan muuttumiseen/muuttamiseen tarvitaan paljon luottamusta, keskustelua jne. Rakastuminen ja rakastaminen eivät minun näkökulmastani suhdetta pilaa, päinvastoin, antaa eväät rakentaa jotain kaunista ja pysyvää. Ikuinen romantikko vaikka mitä tapahtuisi :D
-
Uskon kyllä, että joillekin voi olla vaikeampaa nöyryyttää rakasta vaimoa ja lapsiensa äitiä kuin jotain 19v teinipillua joka suorastaan kerjää kaikkea ikävää ja uusia kokemuksia.
Naurahdin. Kyllä me teinit ollaan niin käytännöllisiä! ;D ;D okei, jatkakaa :D :love:
Hyvä, kevennykseksi se oli tarkoitettukkin ;)
-
Sen dominoivan osapuolen puolelta se lässähdys tapahtui. Joillain se ikävä kyllä johtuu kaksinaismoralistisesta ajattelutavasta "arvottomia lutkia voi alistaa,nöyryyttää ja kohdella huonosti, omaa rakasta kumppania ei" olen kuullut tuon monta kertaa.
Siksi olen edelleen sitä mieltä mitä joskus toiseen ketjuun kirjoitin, kaksi dominoivaa sopii paremmin yhteen kun dom ja sub (ellei kumpikin ole monoja).
Olen joskus miettinyt, että miten nuo "alistan vain arvottomia lutkia, joihin ei tarvitse sitoutua"-ihmiset sitten pariutuvat. Kai suurin osa ihmisistä kuitenkin kaipaa rakkautta ja parisuhdetta? Otetaanko sitten se vaniljapuoliso ja polyillään? Eikai niitä D-puolisoitakaan kaikille riitä eivätkä kaikki D:t ole kiinnostuneista toisista D-ihmisistä. Voi olla hiljasta siellä vanilja-polypuolellakin.
Minä uskon, että D/s-parisuhteessa vaaditaan enemmän itsetuntoa kuin vaikka vaniljasuhteessa. Sessiot jää purkamatta ja riidat käsittelemättä jos niitä jää hautomaan tai kokee "ansainneensa" jotain. Sen takia ymmärrän oikein hyvin miksi usein D/D-parisuhteet vaikuttavat toimivan paremmin kuin D/s-parisuhteet. Minä ainakin jään välillä vellomaan johonkin "ihanaa kärsimystä, orjuus on ihanaa"-sontaan, vaikka oikeasti pitäisi sanoa "oot muuten itsekäs kusipää".
Saa olla melkoinen truufakiiri joka pitää kymmenenkin vuotta suhteen dynamiikan siinä alkuperäisessä muodossaan. Jos se oli se hyvä. Kukin tyylillään.
Haittaako se jos parisuhteen dynamiikka muuttuu? Eihän sen aina tarvitse tarkoittaa lässähtämistä. Tietysti jos ei pidä huolta siitä, että kasvetaan samaan suuntaan niin varmasti lässähtää. Kyllä ainakin omaltani kohdaltani koen, että meidän D/s-kuvio oli vuosia sitten on ihan vaniljaa verrattuna siihen mitä tämä suhde nykyään on. (Enkä nyt arvostele kenenkään muun suhdetta vaan puhun vaan omastani, jotkut jutut jotka olivat aikanaan "uuh" ovat nykyään ihan "meh").
-
Ei ole itselleni ongelmana rakastaa narttujani :love:
Se läheisyys,luottamus ja toiselle kaikkensa antaminen aiheuttaa tuollaisia sivuvaikutuksia mutta kun on järki päässä tiedetään että ei se olis kauaa kivaa saman katon alla :)
-
Saman katon alla nyt ei oo mikään rakkauden mittari tai tavoite ;) Oon asunut sekä kumppanin kanssa yhdessä aikoinaan, että nykyisen kumppanin kanssa erillään, ja en mä kyllä enää halua asua mitenkään muuten kuin yksinäni. Mikä sopii kellekin, mä kokeilin kommuuniasumisen, kämppikset, kumppanin kanssa asumisen.. ja yksin asumisen plussat voittaa omalla kohdallani. Mieluiten siten, kuin nyt onkin, että kumppani asuu mahdollisimman lähellä ja muutkin ihmiset sais asua mieluiten pienen matkan päässä.
"Tietysti jos ei pidä huolta siitä, että kasvetaan samaan suuntaan niin varmasti lässähtää." <- Tästä oon vähän eri mieltä. Mun mielestä ei ole edes mielekäs tavoite, että pitäisi kasvaa samaan suuntaan tai olla mahdollisimman samanlaisia. Tiedostan, että jokainen ihminen muuttuu joka hetki enemmän tai vähemmän, joten väistämättä myös "erilleenkasvua" tapahtuu jonkin verran. Mun mielestä oleellista on se, hyväksyykö ihmisten muuttumisen ja onko valmis tutustumaan itseensä ja toiseen aina uudelleen, avoimin ja lempein mielin. Jos pysyvyys on ihanne, se särkyy joka tapauksessa jossain vaiheessa: kaikki me rypistymme ja vanhenemme ja myös psyykkisiä muutoksia tulee väistämättä. Mun mielestä elämän matka on kaunis, vaikka onkin muutosta täynnä. Suhteita tulee toki hoitaa, mutta ei voi mun mielestä olettaa, että suhde pysyis samanlaisena. Mut kun on luottamus siihen, että kumpikin haluaa toiselle aidosti hyvää, ei tarvii ottaa itseensä, jos kasvua tapahtuu myös eri suuntiin, vaan voi nähdä sen mielenkiintoisena oppimisen ja avartumisen mahdollisuutena; yhdessä näkee enemmän, kun katselee välillä eri suuntiin, ja vaikka katsois samaankin suuntaan, kumpikin näkee omien linssiensä läpi..
-
Kukkasen kanssa samoilla linjoilla.
-
Saman katon alla nyt ei oo mikään rakkauden mittari tai tavoite ;)
Enhän mää nyt sellaista antanut ymmärtääkkään ;)
Ihan selkeesti koitin kirjottaa että vaikka mitä tunteita tahansa olisi niin ne ei johda mihinkään perinteisempänä pidettyyn parisuhteeseen ;)
-
"Tietysti jos ei pidä huolta siitä, että kasvetaan samaan suuntaan niin varmasti lässähtää." <- Tästä oon vähän eri mieltä. Mun mielestä ei ole edes mielekäs tavoite, että pitäisi kasvaa samaan suuntaan tai olla mahdollisimman samanlaisia. Tiedostan, että jokainen ihminen muuttuu joka hetki enemmän tai vähemmän, joten väistämättä myös "erilleenkasvua" tapahtuu jonkin verran. Mun mielestä oleellista on se, hyväksyykö ihmisten muuttumisen ja onko valmis tutustumaan itseensä ja toiseen aina uudelleen, avoimin ja lempein mielin. Jos pysyvyys on ihanne, se särkyy joka tapauksessa jossain vaiheessa: kaikki me rypistymme ja vanhenemme ja myös psyykkisiä muutoksia tulee väistämättä.
Tuo on mielipide varmaan riippuu siitä minkälaista parisuhdetta tavoittelee. Ihmisethän ovat yksilöitä. Minun kaltaiseni ihmisen kanssa erillään asuminen tarkoittaisi myös henkistä etäisyyttä, joka hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa tappaisi parisuhteen. Tässä parisuhteessa on kaksi sellaista ihmistä, joilla on tarve antaa parisuhteelle 100% - niin hyvässä kuin pahassakin. Kumpikaan ei kaipaa parisuhteessa "omaa tilaa", mutta ymmärrän kyllä että joku toinen ihminen tarvita. Kirjoitankin vain siitä mitä itse koen. Kokisin itse, että jos asuisimme erillään niin pitäisin osan itselläni enkä antaisi kaikkea. Olisi helppo piilottaa heikot hetket sinne omaan kotiin ja hymyillä vain iloisena yhdessä ollessa. Edelleen kirjoitan vain itsestäni ja omista heikkouksistani.
En itse usko siihen, että toinen ihminen muuttuisi tyhjiössä ja yhtäkkiä vaan muutos tulee pikku hiljaa. En ole koskaan kokenut, että minun olisi pitänyt tutustua kehenkään uudestaan. Jos toinen ihminen kertoo minulle itsestään jotain jota en ole tiennyt tai aavistanut aikaisemmin niin silloin muutos tapahtuu minussa. On minun asiani kykenenkö hyväksymään muutoksen itsessäni. Joissakin ihmissuhteissa (enkä tarkoita nyt parisuhdeita) muutoksen hyväksyminen olisi ollut niin voimakkaasti oman moraalini vastaista, että ihmissuhde on päättynyt. En koe, että toinen ihminen olisi muuttunut - vaan minun suhtautumiseni häneen on muuttunut. Tieto on muuttanut minua. Parisuhteessa toinen voi joko tukea sitä prosessia (eli huolehtia että kasvamme samaan suuntaan) tai sitten jättää minut selviämään yksikseni. Sama koskee toki itseänikin. Voi olla, että muille ihmisille ihmissuhteet ovat huomattavasti helpompia kuin minulle.
-
Se on totta, että mikä sopii kellekin, nyt kun perustelit, ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, yksittäisestä lauseesta sain hieman eri kuvan ja halusin kertoa oman näkökulmani.
Kyllä mä itse joudun/saan tutustua ihan itseenikin uudelleen. Ei siten, että koko persoona muuttuisi, mutta arvojen painotukset voivat muuttua, mielenkiinnonkohteet, harrastukset, seksuaaliset mieltymykset, se millaisista ihmisistä pitää ja millaisia ihmissuhteita arvostaa. Ihan jo biologisesti ajatellen joka päivä ihmiskehossa kuolee ja toisaalta syntyy uusia soluja ja aivoissa vahvistuu ja heikkenee uusia kytköksiä. Siks ois musta aika kohtuutonta vaatia itseltään tai keneltäkään muulta ehdotonta muuttumattomuutta, sillä täydellinen staattisuus luonteessa tai ulkonäössä ei ole edes mahdollista. Se taas, onko luotettava tai onko suhde vakaa, on eri asia. Siihen vaikuttaa mun mielestä paljon se, mitkä ihmisen perusperiaatteet on, pyrkiikö hän olemaan luottamuksen arvoinen ja arvostaako hän pitkiä, syviä suhteita. Esim. itse arvostan, ja pyrin pysymään ystävinä erottuakin. Tosin, jos jonkun ihmisen kanssa ei kertakaikkiaan ole enää mitään yhteyttä, opittavaa tai ihmissuhteesta rasittuu enemmän kuin siitä saa, kokonaan eri teille lähteminenkin voi olla hyvä vaihtoehto.
Vähän kuten kumppanin lihomistakaan ei yleensä huomaa, samoin myöskään muita luonteen, käytöksen muutoksia ei huomaa, jos näkee usein. Sen sijaan kun on pitkään erossa, havaitsee muutokset helpommin. Sen takia esim. ystävä voikin tuntua vieraalta ja siksi epämiellyttävältä pitkän tauon jälkeen. Tosin, ite jos en näe jotakuta pitkään aikaan, asennoidun jo valmiiksi: "Mielenkiintoista, mitähän hänelle on elämässä tapahtunut, ja minkälainen hän on nykyään?". Sit ei pety omiin odotuksiinsa, kun pyrkii kumoamaan odotukset pois. Toki, jos toinen on muuttunut tosi radikaalisesti huonoon suuntaan, voi tulla surulliseks toisen puolesta ja voi olla vaikea jatkaa ihmissuhdetta. Mut lähtökohtaisesti pyrin tutustumaan vanhoihinkin ihmisiin "uudelleen", ja samoin välillä käymäänm "treffeillä" itseni kanssa, kysyen ja pohtien: mitä mulle kuuluu, mitä mä nykyään haluan ja arvostan, mihin suuntaan haluaisin kasvaa? jne. Muutosta itsessään ei usein just siksi huomaa reaaliaikaisesti, kun itse on itseään "liian lähellä". Ystävät sun muut voivat sitten huomauttaa, jos on muuttunut jossain asiassa, ja toki tarkkailemalla oppii itsekin huomaamaan muutoksia itsessään ja arvioimaan, ovatko ne toivotunlaisia. Myös, ihmiset harvoin tahallaan muuttuvat ikävään suuntaan, joten musta on ihan reilua ilmaista, jos on jostakusta huolissaan ja joku on muuttunut omasta mielestä epäsuotuisaan suuntaan. Toki se on vain mielipide, ja henkilö itse punnitsee, onko samaa mieltä.
Itelläni yhdessä asuminen itsessään ei syventänyt suhdetta, jopa päinvastoin, sillä tuntui välillä, ettei ollut mitään keskusteltavaa kun koko ajan koettiin samaa todellisuutta. Puhun vain omasta puolestani, mut mulle omissa asunnoissa, eri rapuissa asuminen on ideaali, sillä kummallakin on lähtökohtaisesti oma tila (kätevää myös muiden kumppanien kannalta), mutta aina kun vain kumpikin haluaa, voidaan tavata. Me kyllä tavataan ihan kaikenlaisina hetkinä. Usein jopa huonona hetkenä enemmän kaipaa toisen lohtua ja läsnäoloa. Toki se vaatii sen, että uskaltaa sen sanoa, ja toinen uskaltaa sanoa myös tarvittaessa ei. Koen, että meille tämä on ideaalitilanne ja siten meidän tapauksessamme vain syventää suhdetta, kun kummallakin on omaa aikaa pohtia, prosessoida ja tavata muita ihmisiä, ja sitten on yhdessäoloa sopivasti, seksiä, syvällisiä keskusteluja, itkua ja naurua ja kaikenlaista olemista. Mut olishan tässä se riski, että näyttäis itsestään vain hyvät puolet, jos olisi muutenkin taipumusta siihen. Ja ei mulle ihmissuhteet aina oo helppoja. Nuorempana oli hyvinkin vaikeaa, nykyään menee kyllä aika mukavasti, mut se on karvaan kantapään kautta opittua :D Mut elinikäinen matka tämä on, enkä väitä olevani todellakaan "valmis". Mut paljon auttaa jo se, että a) luottaa toisen haluavan hyvää lähtökohtaisesti b) pyrkii myöntämään omat tunteensa ja ilmaisemaan ne rakentavasti, sekä asettumaan toisen asemaan ja ymmärtämään kummankin näkökulmat ja sovittamaan ne yhteen. Oon sanonutkin, et syvät suhteet (tai miksei kevyemmätkin) on mun mielestä vähän kuin jatkuvaa tanssia, jossa tehdään pieniä kompromisseja. Onni vs. epäonni, yhdessä oleminen vs. eroaminen. Koko ajan vähintään alitajuisesti punnitsee, onko ihmissuhde sen arvoinen, että siinä haluaa olla, ja jos vaakakupissa alkaa olemaan todella paljon negatiivista ja epämääräistä höttöä mistä ei saa selkoa, alkaa funtsia eroa tai sitten voimaan pahoin ja olla "väkisin yhdessä". Tässä suhteessa en oo rehellisesti kertaakaan miettinyt eroa, on hyvä olla käsitykseni mukaan kummallakin, mutta se ei tarkoita, että olis aina helppoa, vaan enemmänkin asennetta, että vaikeuksien kohdatessa myönnetään ne ja etsitään ratkaisuja yhteisvoimin. Ja et kumpikin tiedostaa et hyvän suhteen eteen täytyy tehdä töitä ja vaalia sitä. Kumpikaan ei oo elänyt ruusunpunaisissa kuvitelmissa, että kun kerran rakastuu, se pysyis hamaan tappiin yllä ihan vain maan vetovoimasta. Vaan välillä pitää pyöräyttää hyrrään vauhtia, niin se pyörii taas kivasti :)
-
En tiedä pilaako, mutta muuttaa kyllä. Rakastettua ei vaan tee mieli piiskata ja alistaa niin "vapaalla kädellä" kuin ihmistä, jota kohtaan ei ole syvempiä tunteita. En tiedä mistä se johtuu, mutta rakastettua kohtaan tulee mieleen enemmänkin hellyys ja nautiskelu kuin sessiointi ja rankaisu. En pidä tätä edes minään kaksinaismoralismina. Arvostan ja kunnioitan kaikkia naisia ja ne, jotka minulle alistuvat tietävät sen ja haluavat alistua minulle.
-
Ei pilaa. Miksi pilaisi? Jos toinen on tykännyt alistumisesta alusta lähtien ja toinen alistamisesta, niin miksi luopua siitä yhdestä varmasta asiasta, josta kummatkin nauttivat? Tai jos pilaa (eli näemmä suurimmassa osassa alistajaa alkaa kanittamaan), niin eikös silloin päästä siihen samaan tilanteeseen, mistä monet kinkytkin ovat itsensä löytäneet omien halujen roihahdettua? Ei saa omalta rakkaaltaan sitä mitä oikeasti haluaa - oli se sitten alistusta tai alistamista... Kyllä mä omaani rakastan ihan hulluna ku se on ihan ihana, kiltti ja umpipervo. Ja sillä on sikahyvä peppu. Ja rakastan myös kun pääsen tekemään hänelle kaikkea omasta mielestäni kivaa. Usein tän kivan tekeminen on myös hänelle kivaa, kun hän aika usein ilmottaa "Aii... vittusaatanaperkele". Tai "Etsä noin saa tehä!" - Ai en vai >:D
Alistavan muuttuminen rakastumisen myötä leperteleväksi teetä juovaksi ja runoja rustaavaksi puunhalaajaksi ei kuitenkaan välttämättä tarkoita suhteen loppua. Jos rakkaus on edelleen molemminpuolista, niin toivottavasti sitten sillä uushipillä on ymmärrystä toisen tarpeille ja päästää hänet niitä toteuttamaan. Sen takia kait on keksitty konsepti nimeltä avoin suhde.
-
Tarvii ottaa taas niin saatanan vakavasti.
-
Riippuu varmaan suhteen "käyttötarkoituksesta".
Yleisesti ei mielestäni pilaa. Yhtä hyvin voisi kysyä, pilaako ystävään rakastuminen ystävyyden.
24/7-suhteessa rakastuminen varmasti syventää suhdetta vielä enemmän.
Subin näkökulmasta sanoisin, että rakkaus ja syvä kiintymys vain lujittaa alistumisen halua. Toki ihmiset on yksilöitä.
-
Kohtuullisen kiintoisa keskustelu.
Itse aprikoisin ennen kaikkea esim. kysymyksiä "missä vaiheessa ihastuminen kenties muuttuu rakastumiseksi" ja "missä vaiheessa rakastuminen muuttuu arkistumiseksi".
Tähän päähän vaikuttaa siltä, että siinä missä täällä kirjoitetaan "rakastumisesta" saatettaisiin Vaniljalassa kirjoittaa "arkistumisesta".
* )
-
Hyvä keskustelunavaus.
Mä olin aiemmin vahvasti sitä mieltä, että pilaa. Siksipä pyysin päästä irti, kun tajusin rakastuneeni ja juoksin lujaa karkuun.
Palasin kuitenkin takaisin, koska yllättäen ilman liikoja tunteita sessiointi ei tuntunutkaan samalta sen jälkeen.
Rakastuminen ei välttämättä pilaa D/s -suhdetta. Se voi toimia päinvastoinkin. Mutta se muuttaa paljon. Yhtäkkiä suhde ei olekaan mitään, mitä jatketaan niin pitkään, kuin molemmilla on kivaa, vaan toiseen ihmiseen kasvaa oikeasti kiinni. Asioita joutuu usein käsittelemään kahta kaistaa pitkin. Kaikki tuntuu niin paljon voimakkaammalta. On mietittävä, miten osapuolet pystyvät käsittelemään rangaistuksia. Siinä toinen joutuu kuitenkin satuttamaan rakastamaansa ihmistä ja alistuva osapuoli voi ottaa aika raskaasti jo sen, että on tuottanut pettymyksen.
Dominoiva joutuu peilaamaan paljonkin omia tunteitaan. Miltä tuntuu katsella kyyneliä rakastamansa ihmisen kasvoilla. Mitkä niistä tuntuvat hyvältä, mitkä pahalta? Fyysinen satuttaminen voi olla edelleen luontevaa, mutta alistaessaan haluaa olla entistäkin varmempi, että subikin lopulta nauttii tilanteesta ja kokee tulleensa kohdelluksi oikein.
Subien kohdalla rakastumista on varmaan helpompi käsitellä. On entistä helpompi heittäytyä toisen käsiin, alistua toisen tahtoon ja ottaa vastaan ihan kaikki, kun saa tehdä sen rakastamalleen D:lle. Samalla kuitenkin asetelma muuttuu niin, että leikki on siitä kaukana. On varauduttava kipuun, jota pahinkaan hc-masokisti ei halua kohdata. Joutuu kysymään, miksi ihminen joka rakastaa minua, haluaa kohdella minua näin? Ainakin, jos rakkaus on tosiaan molemminpuolista. Joutuu miettimään, että osaako pitää omista rajoistaan tarpeeksi kiinni, ettei menettämisen pelossa tms toimi liikaakin vastoin omaa tahtoaan. Silti noina henkisen tuskan hetkinä voi ehkä todeta, että ei olisi valmis vaihtamaan sitä mihinkään.
Sen sijaan dominoivan ja etenkin sadistisen sellaisen kohdalla tämä voi olla vielä monimutkaisempaa. Näkisin, että tilannetta on helpompi käsitellä, jos suhde on alkanut D/s-kuviona ja rakastuminen on tullut ajankohtaiseksi, kun sitä on jo kestänyt hetken. Suhde, jonka molemmat kokevat hyväksi ja toimivaksi saa uusia, syvempiä ja lämpimämpiä sävyjä. Ei varmasti ole helppoa alistaa, satuttaa, pitää huolta, välittää, käyttää ja rakastaa yhtäaikaa. Jos alunperin on lähtenyt asetelmasta, jossa toisen on tarkoitus saada nautintonsa ja mielihyvänsä sen kautta, että miellyttää D:tään, yhtäkkiä subin onnellisuudella onkin iso merkitys. Vaikeita asioita pitää pystyä käsittelemään välillä niin, että nousee alistussuhteen yläpuolelle ja katsoo koko kuvaa yhden rikkeen sijaan. Subin pitää tuntea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi silloinkin, kun hänellä halutaan kirjaimellisesti pyyhkiä lattioita tai esineellistetään huolella. Jos kaikki tämä sekoitetaan vielä normaaliarkeen, ehkä perheen perustamiseen jne.. on kuvio entistä haastavampi.
Kun asioista keskustelee, peilaa niitä yksin ja yhdessä ja on valmis tekemään muutoksia tarpeen mukaan, suhde voi säilyä hyvänä ja toimivana. Sellaisena, joka tyydyttää kummankin osapuolen kaikki tarpeet. Se riippuu paljon tarpeistakin. Joskus alistumisen tai alistamisen tahto voi olla mitoissa, joita on vaikea toteuttaa ihmisen kanssa, joka on samalla se tärkein ihminen maailmassa.
Ei varmasti ole yhtä oikeaa ratkaisua. Toisten kohdalla tämän kaiken yhdistäminen käy luontevasti, toisilla se ei vain voi onnistua. Rakkaus on haastava laji yksinkin. D/s -suhteen pitkäaikainen pyörittäminen on haastavaa sekin. Kokeilemalla se selviää. Ja on yleensä yrittämisen arvoista.
Pohdiskelee lemmikki, joka ei aiemmin uskonut rakkauteen
-
Voi iso kiitos, lemmikki. Juuri noin minäkin ajattelen. Ja tämän näkökulman avaamasta maailmasta ei vain voi palata takaisin toimimaan tunteitta.
-
Kiitos, Lemmikki ajatuksia herättävästä tekstistäsi.
Tuohon rakastumissoppaan kun lisää vielä esimerkiksi molemminpuoliset, jo olemassa olevat vanilja-parisuhteet, salailun, kaksoiselämän ja sen sellaiset mukavat pikku mausteet, niin keitos on todellakin valmis.
Mikä on tärkeintä? Jossain sanotaan, että se on rakkaus. Olen eri mieltä. Miten paljosta ihminen on valmis luopumaan, jotta saa toteuttaa pimeintä sisintään ja olla itsekäs? Onko oikeutta olla onnellinen, jos omalla onnellaan aiheuttaa läheisilleen pysyviä vaurioita sieluun? Lähteäkö vai jäädä? Kauanko pystyy olemaan vaniljakuplassa, ennen kuin se taas puhkeaa?
Sinkkujen kesken tämä rakastumiskuvio olisi varmastikin paljon helpompaa.
Love hurts.
-
Ihana kirjoitus lemmikiltä ja niin ajatuksia herättävä :love: Paljon on samoja asioita tullut pohdittua yön pimeinä tunteina. Kinkymaailma on tuonut ennen niin mustavalkoiseen maailmankuvaan harmaita sävyjä ja kaiken sen fyysisyyden lisäksi on matkan aikana (joka profiilin mukaan käynnistyi tammikuussa -16) joutunut peilaamaan omia käsityksiä uusiksi. Niin rakkaudesta, seksistä, sessioinnista, monogamiasta, tasa-arvosta kuin omanarvontunteestakin. Ehkä avaan joskus enemmän omia fiiliksiä näistä, nyt ei löydy enemmän sanoja.
Miserylle haluan todeta ettei se rakkaus aina riitä. Rakkaus tuo mukanaan ihan hirvittävästi vastuuta, kipua ja riskejä kaiken sen voimaannuttavan ja järjen sumentavan hyvän olon lisäksi. Mitä enemmän rakastaa, sitä enemmän on riskinä satuttaa ja tulla satutetuksi. Vaniljakuplasta lähteminen ei ollut aikoinaan helppoa mutta oli se sen arvoista. Rakkautta tärkeämpää on olla uskollinen itselleen. Joku voisi myös kysyä onko se rakkautta jos ei voi paljastaa kaikkein pimeimpiä, salaisimpia sopukoita itsestään toiselle ja tulla hyväksytyksi virheineen, pahoine puoline kaikkineen...? :)
-
lemmikiltä fiksusti kirjoitettu.
Osalle tosiaan se rakastuminen hajottaa sen toimivan D/s -dynamiikan ja toisille tuo taas vain syventää sitä ja se miten tuo menee on täysin henkilöistä ja tilanteista kiinni. Vaikka enimmäkseen sujuisikin hyvin, niin väkisinkin varmasti tulee niitä hetkiä, kun joutuu jokainen miettimään sitä toisen satuttamista ja nöyryyttämistä ja niitä tunteita mitä ne herättävät itsessä ja toisessa.
Omalta kohdaltani pelissä on pakko olla mukana tunteita tai muuten leikistä jää vain pahamieli jälkikäteen. Oli se sitten dominoivana tai alistuvana, jos toista kohtaan ei oikein tunne mitään niin ei siitä myöskään saa mitään irti.
-
Huomasinpa juuri että jätin tyylikkäästi vastaamatta koko aiheeseen :D Vastauksena totean että riippuu ihan varmasti ihmisistä ja siitä onko mono vai poly, mutta ainakin se tekee asioista monimutkaisempia. Tunteet mukanatuo aikamoisen määrän erilaisia odotuksia, toiveita ja ihmisestä riippuen myös vaatimuksia. Onhan tuo nähtävästi toiminut osalla joten mikäpä jottei. Ei minkäänlaista kokemusta suuntaan tai toiseen itsellä joten luotan vain viisaampien sanoihin :D
Galea komppaan siinä notta leikkiminen vaatii edes jonkunlaisen tunneyhteyden että siitä saa muutakin irti kuin pöllähtäneen fiiliksen.
-
Tähän useita kertoja meinannut vastata, ja sitten todennut, että kaikki suorat mielipiteeni ovatkin jo muiden toimesta esillä..
Suorasti vastattuna vain tarkemmin kaivelematta kysymystä, vastaisin että Mielestäni ei, koska itselle henkilökohtaisesti tunteet ovat iso osa koko asiaa, ja sen toimivuutta.
Sadistinen puoli minussa pääsee valloilleen vasta kunnolla, jos tunteita on mukana.
Mielestäni Sadistiin rakastunut masokisti, sekä masokistiin rakastunut Sadisti, pystyvät antamaan toisilleen enemmän kuin satunnaiset sessiokumppanit, johtuen itselläni siitä että, itselläni satuttaminen on myös huolenpitoa ja hellimistä.
Mielestäni sama pätee D/s suhteessa, mitä enemmän tuntee subiaan, sen tarpeita, mielen koukeroita, tarpeita, haluja ja rajoja, sen varmemmin siinä on myös tunteita mukana, mutta sen myötä myös toiminta on luontevampaa ja toimivampaa.
Itselleni subi on aina lahja, ja se miten paljon itsensä mulle antaminen muhun vaikuttaa tunnepuolella, onkin jo itsessään avain toimivuuteen..
Isosta alustuksesta huolimatta, otankin kysymyksen kaltaisesti esille sen, että entäpä jos ketjun aloittaja tarkoittikin sitä että, jos D/s suhde kasvaakin irl suhteeksi, seurustelusuhteeksi, häviääkö silloin dynamiikka?
Se miksi päädyin vastaamaan vielä loistavien kommenttien jälkeenkin, oli tämä näkökanta..
Mielestäni jos tämä olisikin perimmäinen kysymyksen sisältö, niin siihenkin vastaisin että ei katoa tai häviä..
Niinkuin kaikenlaisissa suhteissa, myös tässäkin tapauksessa kaiken a ja ö on avoimuus, asioista keskustelu, tuntemuksista puhuminen, sekä varsinkin yhteisistä "pelisäännöistä" sopiminen..
toisille sopii parisuhteessa se että sovitusti sessiointi alkaa ja loppuu, ja sen ulkopuolinen aika on tasa arvoista aikaa, toisilla taas valta asetelma näkyy arjessakin..
Se miten se kenelläkin toimii ja mikä sopii ja molempia/kaikkia miellyttää, onkin sovittava juurikin siksi jokaisessa suhteessa ihan erikseen..
Olen myös kuullut erään henkilön sanovan että:" enhän mä nyt voi sanoa, mitä haluan itselleni tehtävän, tai mitä en halua, koska olen subi, ja subimaisesti mun on aina sanottava ei, vaikka toivoisinkin jonkun ehdotetun tapahtuvan".
Itse en allekirjoita moista, ehdottomasti vaadin ja kannustan subia kertomaan haluistaan, toiveistaan ym.
Se että toteutan subin haluja, ei vielä ole alentanut valta asetelmaa omassa elämässä.
Tulipahan nyt kirjoitettua aiheeseen oma vastine ainakin ;)
-
Kiitos lily, noin ajattelen minäkin, vaikka tosin alistujan näkökulmasta. Tunteiden ollessa olemassa nimenomaan haluaa tarjota rakkaalle D:lle enemmän, antaa itsestään kaiken. Minun näkökulmastani sessio ilman tunnetta ei juurikaan eroa vaniljaseksistä vaikka läsnä olisi miten paljon D/s-elementtejä.
-
Mä oon varmaan aikamoinen outolintu miespuoliseksi alistajaksi, koska mulle tunteilla on merkitystä. Mun mielestä se liittyy alistajan ja alistettavan dynamiikkaan siten, että se syventää sessiota entisestään.
Toki rakkaus on vahva sana. Ihastuminen vois olla osuvampi. Mun mielestä se ei riko mitään paitsi platonisessa tilanteessa, missä vain toinen kokee tunteita. Silloin se toinen voi alkaa tuntua ahdistavalta.
En ole siirappinen tai tunteita näyttävä mies, mutta tiedostan ja uskallan kokea ne. Omasta mielestä se tekee musta paremman alistajan. En ole sadistinen, joten sitä en ainakaan menetä. Kivun tuottaminen ei kuitenkaan ole mulle ongelma, koska mulla on selkeät rajat, mitä en ylitä. En suostu vahingoittamaan toista. Kipu ja vahingoittaminen ovat eri asioita.
Vaikka tunnen toista kohtaan, ei mulle ole myöskään ongelma nöyryyttää rajusti tai saada toinen itkemään.
Pelin henki on vaan mun mielestä siinä, että yhdessä sovitusti koetaan kaikkea, mitä huvittaa. Jos toinen on seksuaalisesti alistava ja toinen alistuva, kombohan on täydellinen. Tunneside vain vahvistaa avoimuutta ja yhdessä tekemistä.
Mutta meitä on erilaisia. Mä ajattelen seksiä ensisijaisesti asiana, jonka kuuluu olla hauskaa ja tuottaa iloa elämään. Antaa sille jopa merkitys tietyllä tavalla. Se ei tarkoita sitä, etteikö seksi voisi olla rajua tai väkivaltaista. Kaikki on kiinni siitä, mitä yhdessä sovitaan.
Tunnustan kuitenkin, että välillä vituttaa se, että en kykene aina olemaan kylmä ja tunteeton. Joskus pystyn. :D Ei auta kuin yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kun on.
-
Ja vielä lisäyksenä, että olen parempi alistaja, kun välitän. Tämä siksi, että tiedän ja ymmärrän paremmin, mistä toinen saa kiksit (vaikka oma tyydytys on luonnollisesti ensimmäinen prioriteetti). Osa tyydytyksestä tulee siitä, että koen alistettavan nauttivan alistuksestaan.
Tavallaan sillä ei ole mulle väliä, mutta kuitenkin on. Se kiihottaa mua, kun tunnen toisen vaikka kostuvan esimerkiksi rajusta kurkkupanosta. Se heittää vain lisää löylyä omalle kiukaalle, joka taas mahdollistaa paremman session.
Eli summa summarum: tunteet eivät pilaa mitään mun maailmassa. Ei edes rakastuminen. Sitä paitsi uusimmassa Tiede-lehdessä kerrotaan, kuinka rakastumisen huuma ei edes voi kestää liian kauan, koska se polttaisi ihmisen loppuun - sen verran näännyttävä kokemus se on kropalle. ;D kyllä se siitä tasaantuu!
Mutta kuten aina: kukin tyylillään!
-
Ihan ensin anteeksi, etten jaksa ihan koko ketjua lukea juuri nyt läpi, mutta aihe on niin henkilökohtainen, etten malta olla kirjoittamatta. Luultavasti ajatuksissa ei ole mitään uutta, mutta lusikka on tähänkin soppaan laitettava.
Mietin juttua toisin päin. Onko minun mahdollista alistua ilman rakkautta. Aidosti. Entä jos alistuminen onkin rakkauden osoitus. Nyt joku miettii että onpas tuossa naiivi romantikko. Niin taitaa olla.
Voi päättää alistua ja antaa itsensä vaikka session ajaksi. Mitä vain rooleja voi esittää tietyn leikin ajan. Ja tuo päätös voi herättää tunteen. Tuoda leikkikaverin paljon lähemmäs kuin ehkä osaa arvatakaan.
Mutta entä kun vastaan tulee sellainen ihminen jonka edessä vaistomaisesti alistuu. Silloin toisessa täytyy olla jotain erityistä.
Se on totta että rakkaus käsitteenä on täällä paljon laajempi kuin perinteinen romanttinen rakkaus.
En ole vuosiin uskaltanut edes kirjoittaa R- sanaa. Siksi tämä oli tärkeä kirjoittaa.
Voin silti ymmärtää että rakastuminen voi "pilata" suhteen jos on sovittu rajoista, jotka estävät suhteen kehittymisen. Mutta tunteilleen ihminen voi hyvin vähän. Ajatuksille ja toiminnalleen taas sitäkin enemmän.
-
Ninnin kanssa samoilla linjoilla. Tosin omalla kohdalla en käyttäisi sanaa rakkaus, ennemminkin ihastus, ihailu, arvostus, välittäminen. Kun on kokeillut sessiota iiman mitään tunteita, edes ystävyyttä niin metsään meni ja kunnolla. Ei toiminut tunneihmisen kohdalla ollenkaan, se ei vain ollut aitoa. Olen sitä mieltä että tunteet ylipäätään mahdollistavat sen toisen "ihon alle" pääsemisen ja suhteen kehittymisen. Ei varmastikaan toimi kaikilla, mutta omalla kohdalla selkeästi toimii ja tapahtuu juuri tuo Ninnin mainitsema vaistomainen alistuminen.
-
Molemminpuolinen rakastuminen D/s-suhteessa -uhka vai mahdollisuus?
Kyselen mielipiteitä siksi, että mieltäni on jäänyt kaihertamaan vuosia, vuosia sitten ollut suhde, joka alistavan osapuolen mielestä meni pilalle sillä hetkellä, kun molemmat totesimme rakastuneemme toisiimme.
Onko mahdollista elää rakkaussuhteessa, joka on alun perin perustettu pelkälle D/s:lle?
On mielestäni mahdollisuus. Itselleni on käynyt näin. Olen ollut alkuun ihastunut suuresti, saanut D/s-suhteen ja sen myötä olen rakastunut.
Itse en alistu ellen ihaile, kunnioita, arvosta tjs. toista. Jos aikaa viettää toisen kanssa paljon, hänen kanssaan on turvallista, rauhallista ja kaunista, mutta myös hauskaa ja rietasta, niin kyllä kai siinä yleisimmin alkaa tunteet lämpenemään vahvemman puoleiseksi. Uskoisin, että viimeistään silloin, kun ei ole aina pelkkää sessiointia, vaan näkee toista myös muutoin.
Vai kysytäänkö yhä aikuisiällä: "Alakko nää miun kans seurustelemaan?" Sinänsä varmaan pitäisi, kun on näitä poly- ja avoimia suhteita, joissa on vaan lupa leikkiä suhteen ulkopuolisen kanssa. Vaniljoiden kanssa ei ainakaan kysytä, vaan se vaan todetaan kuukauden parin jälkeen "onko tää se meidän merkkipäivä nyt sitten?" :D
Minulla on omat merkkipäivät minun rakkaalle, ihastuksille ja tärkeille. Mie oonkin semmonen polyhöperö :-*
Voin silti ymmärtää että rakastuminen voi "pilata" suhteen jos on sovittu rajoista, jotka estävät suhteen kehittymisen. Mutta tunteilleen ihminen voi hyvin vähän. Ajatuksille ja toiminnalleen taas sitäkin enemmän.
Ninnin kanssa olen tässä myös samaa mieltä. Jos on vain D/s-suhde, jolla ei ole mahdollisuutta kehittyä missään kohtaa isommaksi, mutta tunteet kasvaa niin mitä silloin tapahtuu? Itse olen tukahduttanut tunteita, tai ainakin yrittänyt, mutta aina kun sen toisen näkee niin kaikki kahleet häviää jonnekin. Loppuiko se suhde vai ei, en kerro :P
-
Pilaa, koska tunteet pilaa kaikki hyvät jutut. Kun siinä on mukana rakkaushöpötystä niin draama lisääntyy ja aikaa käytetään enemmän riitelyyn kuin leikkimiseen.
Toki se syventää suhdetta, mutta minulla on kokemusta vaan sen negatiivisista vaikutuksista.
-
Pilaa, koska tunteet pilaa kaikki hyvät jutut. Kun siinä on mukana rakkaushöpötystä niin draama lisääntyy ja aikaa käytetään enemmän riitelyyn kuin leikkimiseen.
Toki se syventää suhdetta, mutta minulla on kokemusta vaan sen negatiivisista vaikutuksista.
Asiat pitää osata hoitaa niin ettei draamaa synny ja tuo on yksi syistä minkä takia määräaikaisina pidän suhteeni ja valitsen sitoutumiskammoisia leluja :)
Tunteita tulee väkisinkin suhteessa jos on aina vaan kivaa ja yhteinen päämäärä. Se että sen saa kokea ihmisen seurassa joka/josta välittää on paljon palkitsevampaa kuin tunteeton meininki,ero ei tuolloinkaan ole helppoa mutta kun se on pakko joskus tehdä niin rakkaita ihmisiä on muutamia kertynyt :love:
-
Ei pilaa, vaan parantaa, jos tunne on molemminpuolinen.
Pilaa, jos tunne on vain yksipuolista.
-
Miten rakkaus määritellään? :o
Ketjussa on paljon hyviä ajatuksia ja varmaan tapoja on yhtä paljon kuin ihmisiä.
Kinkysuhde on minulle niin henkilökohtainen asia, etten halua siihen heittäytyä ilman luottamusta ja arvostusta. Vähimmillään pitää olla hyvä ystävä, mutta kokemuksen karttuessa on tullut sellainen fiilis, että haluan jotain ihanaa roihua, ennen kuin antaudun täysillä. Kyllä vaniljakin on parempaa tunteilla. Minulle tunteet ja toisesta "huolehtiminen" >:D tietyllä tasolla ovat niin tärkeitä, etten haluaisi kinky-suhdetta ilman niitä. Jos joskus jossain bileissä kertaluontoisesti leikkii, niin sitä ei lasketa suhteeksi.
Rakkaus on aina uhka ja mahdollisuus. Ja vielä enemmän suuri biologiskemiallinen kusetus. Mutta, mitä me olisimme tai tekisimme ilman sitä? Joten bring it on baby! ;D :P :love:
-
Sekä että. Pilaaminen on ehkä väärä termi. Yhteisen arjen myötä on joutunut olemaan tasa-arvoinen pariskunta joka neuvottelee ja tekee yhdessä päätöksiä, ja se on syönyt Ds-asetelmaa kausittain pahastikin. Harmittaa, kun Omistaja ei enää retuuta ja tee kamalia asioita ja alista, mutta toisaalta tilalle on kasvanut rakastava Isi, jonka kanssa pikkuistella ja joka pitää huolta, tarvittaessa jämäkästikin. Ja jos oikein nätisti pyytää ja houkuttelee, niin saa sieltä sadistinkin vielä heräteltyä. Nyt sain tosin otettua puheeksi että kaipaisin välillä julmempaakin menoa, joten tuo hullu laittoi yhteiseen kalenteriin merkinnän "kamaluuksia", enkä yhtään tiedä mitä sieltä on tulossa ja hui! Katsotaan, miten kamaluudet vielä sujuu ja saako sellaisia vähän palauteltua neuvottelujen myötä nyt kun pahin stressivaihe alkaa olla ohi. Nöyrää, orjatyyppistä ja kyseenalaistamatta tottelevaa subia musta tuskin enää saa, mutta kokonaisuudessaan viihdyn nykyisin paremmin Isin kilttinä pikkuisena.
Kisun kanssa puolestaan ei ole retuuttamista ja kamaluuksia ollutkaan, vaan Ds-puoli on ollut alusta asti sadismin lisäksi enemmän muun muassa lämminhenkistä palvelemista, ja niitä rakastuminen on vaan syventänyt. Tuntuu että mitä enemmän välitän, sitä syvemmälle haluan upottaa hampaani toisen ihoon, lyödä lujemmin, ajaa toisen intensiivisemmin lähemmäs rajoja. Satuttamisesta on tullut pelkän nautinnon sijaan rakkaudenosoitus, ja palveleminenkin on saanut uudenlaista syvyyttä ja merkityksellisyyttä. Luottamuksen ja välittämisen myötä koen että osaan jotenkin myös paremmin antaa tehtäviä ja ottaa palvelemista vastaan. Uskallan heittäytyä enemmän ja mennä syvemmälle niin kivun kuin muunkin alistamisen kanssa. Se jäänee nähtäväksi, millaisia muotoja suhde hakee vielä pidemmän ajan kanssa.
-
Tunteet ei pilaa mun mielestä mitään, jos järki on mukana. Mutta jos on ihminen, jonka tunteet eivät ole niin sanotusti kontrollissa, tilanne on eri. Silloin tulee sitä turhaa draamaa, joka vain haittaa. Välittäminen ja merkityksellisyyden tunne ei kuitenkaan mun kokemuksen mukaan ole negatiivisia juttuja, päin vastoin.
Olen harrastanut elämäni aikana paljon merkityksetöntä seksiä. Se on ihan ok eikä se ole outo juttu mulle. Parhaat kokemukset ovat tulleet niistä hetkistä, kun tunne on mukana.
Pilaa, koska tunteet pilaa kaikki hyvät jutut. Kun siinä on mukana rakkaushöpötystä niin draama lisääntyy ja aikaa käytetään enemmän riitelyyn kuin leikkimiseen.
Toki se syventää suhdetta, mutta minulla on kokemusta vaan sen negatiivisista vaikutuksista.
-
Niin mielenkiintoinen ja monitahoinen aihe, joka käy hyvin läheltä omia mietteitä juuri nyt.
Vaniljamiehen vaimona, kun tiedän että d/s-suhde oman miehen kanssa olisi mahdottomuus, sanoisin että pilaa. Koska mulle subina olo on sitä että lähden (luvan kanssa) muualle toteuttamaan mussa syvällä asuvaa kinkyä, jota kotona ei ruokita. Ja jos D sanoisikin rakastavansa mua, olisin ihan kusessa. Subina mun tehtävä ja halu on tietenkin tehdä kuten D haluaa, mutta jos tietäisin että D katsoo mua samalla tavalla kuin mun mies kotona niin mun alistuminen loppuisi siihen. Toisaalta jos itse huomaisin rakastuneeni Domiin, se olisi pelottavaa. Tuskin silloin haluaisin rakkaushuumassani lähteä D:n luota, mutta jatkuva syyllisyys kalvaisi varmasti koko ajan. Silloinhan pettäisin miestäni..
Toisaalta, en edes haluaisi löytää dominoivia puolia omasta miehestäni, varsinkaan enää. 6 vuoden yhdessäolon jälkeen se ei vain sopisi enää keskenäiseen dynamiikkaamme, sillä meidän suhteemme perustuu ihan muihin juttuihin. Joten d/s pilaisi meidän rakkauden. Ja olisihan se aikamoinen petos mieheltä piilottaa oma kinkyys 6 vuoden ajan kun itse olen koko ajan ollut sen suhteen hyvin avoin ja keskusteleva.
Toki se, mitä moni muukin on jo todennut pitää paikkansa, jonkinlaisia tunteita toista kohtaan on varmasti hyvä olla, ainakin suurimmalle osalle luulisin sen toimivan paremmin kuin yksittäiset tunnekylmät sessiot. Täytyyhän koko d/s-suhteen muutenkin perustua toisen rajojen ja yhteisten sääntöjen kunnioittamiseen, eikä kunnioitus ole aina itsestäänselvä asia joka ei toisi mukanaan myös muita tunteita. Pidemmässä suhteessa sitä ainakin melko luonnostaan jossain määrin kiintyy toiseen. Kunnioitus ja kiintymys taas liitetään usein parisuhteen hyviksi ominaisuuksiksi. Missä vaiheessa siitä taas tulee rakkautta, sen jokainen varmasti voi määritellä omalla kohdallaan.
Itse puhuisin ihailusta, kunnioituksesta ja kiintymisestä domia kohtaan. Jollekin se varmasti olisi jo rakkautta, mutta itse ajattelen rakkauden enemmän sielunkumppanuudeksi, jonka kohteena olevan ihmisen kanssa on valmis käymään läpi mitä tahansa. Ja jota ilman eläminen tuntuu mahdottomalta. Rakastuminen myös vaatii aikaa, eikä tapahdu ihan parissa päivässä, sanoisin jopa että pelkässä d/s-suhteessa, joka sisältää vain sessioita, ei edes voi rakastua kun ei näe sen ihmisen arkiminää. Ihastua toki voi, ja vaikka miten palavasti ja pakkomielteisesti, ja se ihastuminen voi siitä syventyä rakkaudeksi ajan ja tuntemisen myötä. Se toimiiko d/s-suhde silloin enää, on kuten sanottu, kiinni niistä kyseessä olevista ihmisistä.
Beata vaniljakuplan pimeältä reunalta
-
Miten rakkaus määritellään? :o
...suuri biologiskemiallinen kusetus.
Mä just rakastuin tähän määritelmään ;D
Joku aika sitten mua komennettiin laittamaan "serotoniinit ja dobamiinit" järjestykseen... Siinä on tekemistä: prosessi romantikosta realistiksi....
-
Ei missään nimessä pilaa .. D/s -suhde ei toimi ollenkaan pidempään ellei se täydenny rakastumisella.
-
Mielestäni pilaa. D/s -suhteessa pitää toki olla luottamus ja tunteita, mutta sen pitää olla mielestäni enemmän maksimissaan ihastumisen tasolla. Jos itse ajattelen Masterina rakastuvani subiin niin en sessiossa välttämättä pystyisi olemaan yhtä ankara ja ilkeä kuin ilman rakastumista. Tällä en tarkoita sitä ettenkö välittäisi subista ja hänen "hyvinvoinnistaan". Itse olen D/s -suhteiden alussa ilmoittanut heti rakastumiskiellosta. Jos jompi kumpi alkaa oireilla kyseisellä tavalla niin suhde lopetetaan heti. Ei draamaa vaan mielihyvän tuottamista.
-
Aiemmin kommentoin vain tiettyä osaa aiheesta, nyt ehkä pohdin laajemmin.
Rakkaus pilaa mielestäni jotain, mutta ei kaikkea. Rakastan domiani syvästi, ja valta-asetelmat ovat hieman mukana myös arjessa. Seksi on kinkyä tai vaniljaa. Koska olemme pariskunta ja perhe, en haluaisi domini nöyryyttävän minua tai nimittelevän vaikka huoraksi. Tokkopa tahtookaan. Näin ollen osa kinkyilyn tavoista (joista viehätyn) on pilalla. Toisaalta taas rakkauden vuoksi hän voi tehdä asioita, joita harvemmin muilta saan. Orgasmit ja jälkihoito nyt vaikka esimerkiksi.
Moni on pohtinut tunteita sessiosuhteissa. En rakasta masteriani/leikkikaveriani todellakaan, mutta kyllä siinä joku tunne on silti. Ehkä ihastuminen, ehkä luottamus, ehkä kiintymys, ehkä himo? En voisi alistua kovinkaan hyvin ilman tunnetta (todennäköisesti, en ole oikeastaan kokeillut), ja eiköhän hänelläkin joku fiilis minua kohtaan ole kun kerta toisensa jälkeen minut luokseen kutsuu. Mutta romanttista rakkautta se ei ole, sillä molemmilla on omat puolisot.
Ja kun mietin mistä voin luopua, valitsisin selkeästi rakkaudella höystetyn vähemmän kinkyn suhteen kuin kiihkeän sadomasokistisen leikkisuhteen.
-
Ei pilaa, parantaa vaan. Pelkästä sessioinnista jää ontto olo vaikka olisi kuinka tajunnan räjäyttävää muuten.
-
Ei pilaa, en lähtisi D/s -suhteeseen kenenkään sellaisen kanssa, jota en rakasta. Sen sijaan kokemusta on D/s -suhteen päättymisestä suhteen aikana. Lopulta siinä on kuollut muukin suhteesta, kun panta on riisuttu ja D/s:n rippeet sen myötä.
-
Olen samaa mieltä...turha on sitten enää puhua mistää. Olen tosin miettinyt että onkohan kinkyillä enemmän virtaa kuin muilla. Jos ite tykästyn johonkin niin kyllä on pitkä matka seuraavaan tykästymiseen...En ymmärrä
-
Ei rakkaus mitään pilaa, mutta arki ja laiskuus/kykenemättömyys hoitaa suhdetta, pilaa varmuudella. Totta puhuakseni en ymmärrä, kuinka D/s- suhde voisi toimiakaan ilman suuria tunteita, välittämistä ja sitoutumista.
-
Tätä mä vähän niin kuin yritin sanoa, mutta epäselvästi ja huonolla menestyksellä :D Hyvin muotoiltu!
Ei rakkaus mitään pilaa, mutta arki ja laiskuus/kykenemättömyys hoitaa suhdetta, pilaa varmuudella. Totta puhuakseni en ymmärrä, kuinka D/s- suhde voisi toimiakaan ilman suuria tunteita, välittämistä ja sitoutumista.
-
Olenkohan mä vastannu tähän?
Oh well, minulta romanttinen rakkaus on D/s:n pilannut, koska se on aina ollut yksipuolista, joko minä olen rakastunut tai sitten D. Mut koskaan ei molemmat, ainakaan yhtäaikaa.
D/s on kyllä sellainen laji, että tunteita tarvitaan. Mut ei romanttinen rakkaus ole mielestäni välttämättömyys D/s:n toimimiseen.
-
Pilaa, koska tunteet pilaa kaikki hyvät jutut. Kun siinä on mukana rakkaushöpötystä niin draama lisääntyy ja aikaa käytetään enemmän riitelyyn kuin leikkimiseen.
Toki se syventää suhdetta, mutta minulla on kokemusta vaan sen negatiivisista vaikutuksista.
Kyyninen vastaus noin nuorelta mutta tutulta tuntuva viesti sisältyy siihen. Rakastumisen sijaan tämä kovasti muodikaskin "enemmän kuin kavereita mutta ei ny mitään seurustelua mut semmone joku outo" toimii hyvin :)
Rakkaus on ruma sana ja pilaa parisuhteen.
-
Pilaa, koska tunteet pilaa kaikki hyvät jutut. Kun siinä on mukana rakkaushöpötystä niin draama lisääntyy ja aikaa käytetään enemmän riitelyyn kuin leikkimiseen.
Toki se syventää suhdetta, mutta minulla on kokemusta vaan sen negatiivisista vaikutuksista.
Kyyninen vastaus noin nuorelta mutta tutulta tuntuva viesti sisältyy siihen. Rakastumisen sijaan tämä kovasti muodikaskin "enemmän kuin kavereita mutta ei ny mitään seurustelua mut semmone joku outo" toimii hyvin :)
Rakkaus on ruma sana ja pilaa parisuhteen.
Rakkaus sinänsä ei suhdetta tai muutakaan pilaa. Mutta jos rakkaudella tarkoitetaan omistushalua, sillä saa pahimmillaan olon kaikilta kurjaksi.
-
Omistushalun voi tietty lopettaa kun suhde päättyy muttei se tarkoita ettei enään rakastais :love:
Ja suurinosa suhteista kuitenkin päättyy vaikka ois sovittu olla yhessa kunnes kuolema erottaa.
Tuota ei varmaan moni käsitä mutta asiat voi tehdä oikein ja erota niin että molemmille jää vain hyvät muistot :)
Romanttiseen rakkauspaskaan tuo ei välttämättä sovi mutta se ei oo mun juttu >:D
-
Rakkaus! Sen kokeneena, rakastuneena ja olleena rakastettu. Vaikka, sekin liitto päättyi. Siitäkin huolimatta ja juuri sen takia itse kyllä haluaisin tuntea sen tunteen uudestaan. On se vain niin mahtava tunne olla rakastettu ja rakastaa itse, että...jos, uusi tuleva mahdollinen rakastettuni on vielä vastakappale, edes jossainmäärin omalle seksuaalisuudelleni. Sen parempaa tuskin olisi..muutapa tästä elosta ei puutukaan :D sit ois kaikki! Eli kyllä se itsestäni tasanvarmasti parantaa myös D/s suhdetta. Rakkauspaskaa tai ei..siitäkin huolimatta :love: Rakkauden keitokseen kun lisätään kiima, kyyti on kivaa ;) Panemisella ja rakastelulla (myös kinkysessiolla) on iso ero..sen tekee tunne!
-
Omistushalun voi tietty lopettaa kun suhde päättyy muttei se tarkoita ettei enään rakastais :love:
Ja suurinosa suhteista kuitenkin päättyy vaikka ois sovittu olla yhessa kunnes kuolema erottaa.
Tuota ei varmaan moni käsitä mutta asiat voi tehdä oikein ja erota niin että molemmille jää vain hyvät muistot :)
Romanttiseen rakkauspaskaan tuo ei välttämättä sovi mutta se ei oo mun juttu >:D
Hyvä Tampereen Masteri, ootko koskaan ollut parisuhteessa?
-
D/s suhteista tiiä yhtään mitään.
Truu (TM) sadismista ja masokismista sit sen verran, että siinä touhussa tunteet/tunteminen vie ensin terän toiminnalta ja toisaalta voivat
muuttaa toiminnan jopa vaaralliseks. Sadistinen toiminta on puhtaimmillaan kun henkilöt ei välitä toisistaan pätkääkään vaan
ainoa toiminnan peruste on tarpeiden tyydytys. Vaarallisuus tulee sitten siinä jos jommalla kummalla on haluja jotka ei oo ihan terveitä
ja toinen olisi niitä halukas toteuttamaan mutta realismi voittaa, tunteiden mukaantulo voi hämäntää sen realismin ja juttuja saattaa tapahtua.
Se sadistinen toiminta (veitset, veri, kuristaminen yms) joka mulla on ns. vaniljaisempaa ja kuuluu "normaaliin" seksiin nekin vaatii osittain sellaisen
sadistisen mielentilan. Tän kanssa nyt lähiaikoina hieman joutunut painiskelemaan ja lopputulos lienee se, että ei, tunteet ei pilaa tätä toimintaa.
Tunteet tietty hieman monimutkaistaa asioita koska samassa päässä pitäisi haluta helliä toinen höperöks ja toisaalta kuristaa hänet siniseks.
Loppumetreillä se on kuitenkin niin, että tunnepuolen sekoittuminen sadistiseen toimintaan ei pilaa sitä sadistista toimintaan vaan se monipuolistaa
toimintaa kokonaisvaltaisesti koska hellyyttä voi osoittaa myös kuristamalla se toinen siniseks koska se on mitä hänkin haluaa.
My 2c.
-
Ehdin jo kommentoida tähän ketjuun jotakin...
Sen verran lisään, että sokea, roihuava rakkaus lienee pilannut ja tuhonnut enemmän asioita kuin on luonut. On asioita, joihin voi vaikuttaa ja tilanteita, jotka pitää vain todeta. Jos itse saisin valita, niin perustaisin D/s -suhteen platoniselle rakkaudelle, jonka sisällä palaisi hallinnassa oleva romanttinen kynttilä. Arkirealiteetit saattavat toki olla kaikkea muuta.
Mikä tulee suhteeseen itsessään, niin sessiosuhteen ja "lapsellisen" parisuhteen vertaaminen toisiinsa on hieman sama kuin vertailisi omenoita ja päärynöitä keskenään. Tuskin kukaan kuvittele ympärivuorokautista erektiota sen perusteella, että joskus on seissyt koko session aikana.
Itse haluan toteuttaa pitkäaikaisen unelmani subin koulutuksesta nollatasosta. Jonkinlaisen tabula rasan Herran Omaksi. Hyvästä nartusta paremmaksi subiksi. Siihen eivät muutamat sessiot riitä. Itselleni luontevin suhteen formaatti tähän on parisuhteeseen verrattavissa kumppanuus. Enkä osaa kuvitella sellaista kumppanuutta vailla romanttisia tunteita.
Käytän D/s -asioista tanssimisen analogiaa. Pelkät sessiot ovat kuin jatkuvaa alkeistasolla pyörimistä. Parhaimillaan siinä oppii viemään parin kuin parin, mutta taitojen syventäminen ja laajentaminen edellyttää siirtymistä alkeisjatkolle, jossa oma vakiopari on jo suotava.
-
Omistushalun voi tietty lopettaa kun suhde päättyy muttei se tarkoita ettei enään rakastais :love:
Ja suurinosa suhteista kuitenkin päättyy vaikka ois sovittu olla yhessa kunnes kuolema erottaa.
Tuota ei varmaan moni käsitä mutta asiat voi tehdä oikein ja erota niin että molemmille jää vain hyvät muistot :)
Romanttiseen rakkauspaskaan tuo ei välttämättä sovi mutta se ei oo mun juttu >:D
Hauska väittämä, että omistushalun voi muka lopettaa. Mut sitten rakkautta ei vissiin voi lopettaa? Tunteita kun ne molemmat.
Ehkä tämä Tampereen maasturi on robotti tai joku muu, joka pystyy napista painamalla lopettamaan tuntemisen?
Tunteet kun voi yrittää heittää pois/nurkkaan ja yrittää sivuttaa ne, mutta kyllä ne sieltä vielä pintaan tulee. Oli sitten rakkautta tai muuta. :)
Mut ai niin, tää taiskin olla provo niin kuin muutamat muutkin tekstit tässä ketjussa. ;D
-
Huikeita ajatelmia!
Mielipiteet ovat kuin persereikiä - jokaisella on omansa. Pohdiskelin tuossa, että tämä rakastuminen ja rakastaminen D/s- suhteessa on omalle kohdalleni tuonut järjettömän suuren muidenkin tunteiden runsaudensarven. Lähinnä riittämättömyyden ja kipuilun muodossa. Sellaisessa pinnallisessa suhteessa sitä vain "on", eikä toisesta tai sen tekemisistä tarvitse kauheasti olla huolissaan.
Rakkaus kun astuu kuvioon, aletaankin päästä mukavaan syy ja seuraus-leikkiin, jossa rakkaudesta aiheutuu niiden positiivisten lisäksi mustasukkaisuutta, omistamishalua, epäluuloisuutta, riittämättömyyyden tunnetta, itsetunto-ongelmia ja emotionaalista vuoristorataa kyllästymiseen saakka. Tällaisessa tapauksessa olisi hyvä, jos edes toisesta suhteen puoliskosta löytyisi vakautta.
Kumpi on siis parempi, rakastaa ja kärsiä, vai olla pinnallisessa suhteessa ja jotakuinkin huoleton? Toki siihen väliin mahtuu kaikki...50 sävyä harmaata :D
-
Rotikka: joo oon.
Sweet: omistushaluni loppuu kun suhde päättyy,rakkaus ei. Enkä tarkoita romanttista rakkautta. Ja omistushalu on enemmän ominaisuus kuin tunne,se mikä on mun on mun muttei ikuisesti :)
Kyseessä ei ole provo :)
Pitäskö mun suhteen loppumisen jälkee vielä kiduttaa itseeni ja kuvitella omakseni sellaista joka ei ole ? Jos pitäis niin teen kuitenkin omalla tavallani olkoon sitten väärin jonkun mielestä.
-
Pakko pistää nyt lusikkansa tähän ajatelmien soppaan, äityi niin filosooffiseksi pohdinnaksi tämä keskustelu, että jopa ehkä innostuin.
Kun mun mielestä rakkaus ei ole tunne. Vaan se on päätös ja tahtotila. Ihastuminen on tunne ja intohimo on tunne, mutta rakkaus sen sijaan on valinta sitoutua silloinkin kun on vaikeata, tahtomista olla läsnä, se on erilaisia hyviä tekoja toisen eteen, tahtomista antautua ja kannatella.
Eli rakkaus kyllä "pilaa" kaikenlaiset kevytsuhteet, koska kevyisiin ja pintapuolisiin virityksiin ei sovi tuo ylläkuvattu, vaan rakkaus muuttaa sen kevytsuhteen (esim. monen sessiosuhteen?) syvemmäksi, jos se tulee kuvaan mukaan. Ja tämähän ei ollenkaan sitten ole kaikkien toivoma asiantila, vaan suhde ehkä halutaan pitää kevyempänä eri syistä. Pilaaminen on tuossa lainausmerkeissä siksi, että mielestäni minkään asian syventyminen ei lopulta kuitenkaan ole paha asia, vaan ainoastaan antoisa asia. Mutta minähän en mitään kevytsuhteita ymmärräkään enkä harrasta, niin olen ehkä tähän väärä sanomaan. Mutta jos joku nyt jostain syystä haluaa D/s-suhteensa pitää jotenkin "kevytsuhteena", niin kyllähän rakkaus sen keveyden siitä väkisin poistaa, ja sitten ollaan valintojen edessä. Ihastumisen tunne ei varmastikaan mitään suhdetta pilaa, mutta rakkaus, joka siis on mielestäni tunteen sijasta tahtomista ja tekemistä, voi hyvinkin muuttaa suhdetta paljonkin.
Rakkaus kyllä tietenkin synnyttää paljon eri tunteita, kuten tuossa edellä joku kirjoittikin. Surua, iloa, epätoivoa, pelkoja, turvallisuuden tunnetta, yhteyden tunnetta jne. Ainakin minulle nuo kaikki tunteet on aikalailla D/s:n ytimessä, ja siksi mielestäni rakkaus vain parantaa D/s-suhdetta, koska se syventää sitä ja avaa ovia asioille, jotka eivät jossain kevytviritelmässä ole mahdollisia. Tämä mielipide koskee nyt siis D/s-suhteita, ei niinkään s/m-suhteita.
Tekisipä mieli jopa väittää, että suuri osa ihmisten pieleen menevistä parisuhteista (joo, jokainen D/s-suhde on mielestäni parisuhde, vaikka ei välttämättä sellainen perinteinen eksklusiivinen parisuhde olisikaan) menee pieleen osittain siksi, että rakkauden kuvitellaan olevan tunne, eikä ymmärretä, että se ei ole tunne vaan tahtotila ja valinta. Tunteet nimittäin tulee ja menee, ja jos elelee vain kulloinkin vallitsevan tunnetilan vallassa ja tekee päätökset sen vallitsevan tunnetilan sanelemina, niin aika monta ihmissuhdetta ehtii elämässään sillä mindsetilla rikkoa. Ei kukaan tunne samaa tunnetta päivästä ja vuodesta toiseen koko ajan.
-
Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä tuli foorumiviestiä lukiessa fiilis että tuo tietääkin jotain :)
Kiitos tästä kokemuksesta,toivottavasti osallistut jatkossakin keskusteluihin :)
-
Kiva viesti Tytyltä tosiaan, oon pitkälti samaa mieltä.
MasterTre+40v, mun mielestä ja omalla kohdallani omistushalua ei tarvitse esiintyä myöskään suhteessa ollessa. En koe sitä mitenkään positiivisena asiana. Ite näen syvät suhteet pikemminkin niin, että 2 itsenäistä, vahvaa ihmistä haluavat olla yhteydessä toisiinsa. Kumpikaan ei halua viedä toisen vapautta, toisaalta suhteet ovat jatkuvaa kompromissien tekemistä ja sen yhteisen tasapainon löytämistä. Mulla on jo lähtökohtana se, etten pyri tai edes halua "omistaa" ketään, rakastaa saan, riippumatta siitä, rakastaako toinen mua edes takaisin. Suhde voi olla silti todella syvä, intiimi ja kasvattava, pitkäaikainenkin. Omalla kohdallani koen, että rakkaus vain syvenee, kun saan olla vapaa, ja kun tiedän, että toinen on myös aivan vapaa ja silti haluaa palata luokseni ja nauttii seurastani. Tietysti ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ja elämäntilanteita, eikä mun elämäntapani sovi kaikille :)
-
Kiva viesti Tytyltä tosiaan, oon pitkälti samaa mieltä.
MasterTre+40v, mun mielestä ja omalla kohdallani omistushalua ei tarvitse esiintyä myöskään suhteessa ollessa. En koe sitä mitenkään positiivisena asiana. Ite näen syvät suhteet pikemminkin niin, että 2 itsenäistä, vahvaa ihmistä haluavat olla yhteydessä toisiinsa. Kumpikaan ei halua viedä toisen vapautta, toisaalta suhteet ovat jatkuvaa kompromissien tekemistä ja sen yhteisen tasapainon löytämistä. Mulla on jo lähtökohtana se, etten pyri tai edes halua "omistaa" ketään, rakastaa saan, riippumatta siitä, rakastaako toinen mua edes takaisin. Suhde voi olla silti todella syvä, intiimi ja kasvattava, pitkäaikainenkin. Omalla kohdallani koen, että rakkaus vain syvenee, kun saan olla vapaa, ja kun tiedän, että toinen on myös aivan vapaa ja silti haluaa palata luokseni ja nauttii seurastani. Tietysti ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ja elämäntilanteita, eikä mun elämäntapani sovi kaikille :)
Meinasin eka privana vastata mutten sit kuitenkaan :)
Jotkut tykkää omistaa ja jotkut tykkää olla omistettuja,se ei tarkoita esim. mun kohdalla ettei vapautta olisi. Esimerkkinä kaikki ovat saaneet hillua baareissa,miiteissä,bileissä,treffeillä ja jopa kaikki ovat harrastaneet seksiä toisen ihmisen kanssa suhteen aikana.
Mun lelut on kaikki olleet vahvoja naisia joita ei ihan helposti pompotella eikä heitä kannata kutsua leluksi ellei ole siihen saanut lupaa :)
Vaikka oonkin dominoiva niin se ei estä kompromissien tekoa mutta niitäkään ei juuri tartte tehdä kun tunnen leluni ja osaan perustella syyn mitä pitää milloinkin tehdä :)
Niin dominoinnin ei tartte myöskään nöyryyttävää tai edes alistavaa kun sen pystyy kohdistaan myös itseluottamuksen kasvuun ja menestykseen tulevaisuudessa.
Itse rakastan entisiä ja nykyisiä mutta olisin paljon mieluummin tilanteessa ettei yksikään heistä rakastais mua, romanttisesta ei edelleenkään ole kyse vaan sisar/vanhemmat/lapsi/lapsuudenkaveri tyylisestä joka ei lopu oikeestaan ikinä.
-
Uskon että on mahdollista jos molemmat tuntevat samoin.
-
Ketjussa on ollut mielenkiintoisia ajatuksia rakkaudesta ja siitä voiko se pilata D/s suhteen. Tytyn kirjoitus laittoi, oih, sydämen sykkimään. Sitä oli ihana lukea ja herätti paljon ajatuksia :love:
Itselleni rakkaus on tunne. Se on joka päivä vähän erilainen ja välillä voimakkaastikin vaihteleva tunne, mutta aina se on voimakkaasti riippuvuussuhteessa muihin tunteisiin. Kun rakkaus astuu mukaan ihmissuhteeseen niin minua alkaa pelottaa. Minussa aktivoituu pieniä kipupisteitä, joista kipeimpiä ovat jo lapsuudessa saatuja. Minua ohjaava tunne on useinmiten hylkäämisen pelko. Se ilmenee niin monissa ja hassuissa muodoissa etten edes aina tunnista tai ymmärrä sen vaikutuksia.
Kun tunnen vetovoimaa, ihastusta, hyvää oloa ja rakkautta toisen ihmisen läheisyydestä itselläni aktivoituu myös ajatukset siitä, miltä minusta tuntuu jos menetän tuon ihmisen. Miltä tuntuu tulla torjutuksi ihmisen toimesta, joka on nautinnon lähteeni? Miltä tuntuisi tulla hylätyksi ihmisen toimesta, jota pelkästään katsellessa tuntuu pakahduttavan hyvältä? Miltä tuo menetys tuntuisi?
Pahinta on se, että pelot eivät ole selkeitä ajatuksia vaan ne pyörivät jossain alitajunnan syövereissä. Ne vaikuttavat ajatuksiin epäsuorasti ja ilmenevät erilaisina oireina kuten tarpeena juosta karkuun suhteesta, mustasukkaisuutena, epävarmuutena, etäisyyden ottona, tarpeena manipuloida tai kontrolloida toista, ripustautua, passiivisuutena, välttelynä. Mieleni keksii lukemattomia keinoja voidakseen välttää kohdata pelkoja. Onneksi matkan varrella on ollut mahdollisuus opetella tunnistamaan noita oheistoimintoja, käsitellä asioita ja hankkia työkaluja monimutkaisten sekä kivuliaiden asioiden kohtaamiseen.
Rakastan niitä hetkiä kun koen olevani tietoinen ihminen, joka tekee valintoja joko tunteisiin perustuen tai tunteista huolimatta. Kun olen ihminen, joka toimii itseään kuunnellen ja arvostaen. Kun kykenen valitsemaan niin, että se kantaa suhteessa. Kun olen edes hetkellisesti niin vahva, että ojennan käteni toisen suuntaan vaikka kuinka pelottaisi.
Kyllä rakkaus voi pilata D/s-suhteen jos antaa alitajunnan ja pelkojen ohjailla itseään huonolla tavalla.
-
Pähkäsin tätä pitkään ennenkuin sain omasta ajatuksestani kiinni. Sillä tunteet on ihan pyllystä. Mutta ilman niitä minulla ei olisi mitään... Joten vastaukseni kysymykseen on:
Pilaa, jos rakkaus = "Tahdon kanssasi 2 lasta, farmari Volvon, kultaisennoutajan ja omakotitalon, etkä saa katsoa, ajatella tai edes hengittää ketään muuta päin, vaan minä olen maailmasi napa ja elämäsi tarkoitus. Et saa ikinä muuttua."
Mutta jos rakkaus onkin = "haluan ja tarvitsen sinua, että voin ajatella sinua silloin kun en ole lähelläsi ja tahdon tutustua sinuun joka päivä lisää. Välitän sinusta ja tahdon oppia avullasi enemmän itsestäni ja maailmasta. Tahdon nähdä sinun kehittyvän, sallithan minun olla apuna. Avataan toisillemme ovia erilaisiin tilanteisiin ja maalataan vaihtoehtoisia mielikuvia. Haastetaan toisiamme vuorovaikutukseen ja kasvuun, eikä oleteta että kaikki pysyy ennallaan vaan pysytään uteliaina toisiamme kohtaan."...niin ei, silloin rakastuminen ei pilaa d/s -suhdetta vaan luo sille edellytykset.
Eli riippuu siitä miten tuo pelottava sana - rakkaus - halutaan määritellä.
*****
Edit:hah, autuaasti unohtanut että joskus jo tähän ketjuun kirjoittanut... No selvästi prosessi on kesken, mutta edennyt :)
-
Ei, se vie sen ihan uudelle tasolle.
Kohtelen sua kuin prinsessaa muuten mutta ku leikitään oot mun oma kiimainen Pikku Narttu.
Itellä toi puoli ainakin vaan korostuu ku suhde syvenee.
No henkilökohtasuuksia.
Muutenkin haluan sitä paremman henkisen Yhteyden mitä rajummat leikit.
-
Itse nykyään ehkä jopa enemmän tavoittelen D/s-suhteita, joissa on jonkinlaisille tunteille sijaa. Sellaiset "moikka, nähdään taas joskus"-suhteet ovat alkaneet tuntua siltä, että ne eivät oikeastaan tarjoa mulle mitään. Kaipaan jotain syvällisempää.
-
Voiko täydellistä antautumista toiselle olla ilman vahvaa tunnetta? Mitä kukakin rakkaudeksi nimittää, on minulle hieman hämärää. Mutta jos vahvaa tunnetta ja tietoisen ajatuksen tasolla olevaa halua omistautua toiselle sanotaan rakkaudeksi, niin minulle se on oikeastaan edellytys jatkaa suhdetta. Sellainen haalea "ihan kiva" suhde ei kiinnosta. Vahvan tunteen puute pilaa D/s suhteen.
-
Ei pilaa, vaan vasta alkaa rakkaudessa.
-
Ei todellakaan pilaa. On ihmisiä jotka eivät halua rakastua tai pelkäävät rakastua. Luotettavan ihmisen kanssa kun on se tunne ja luottamus niin siihen voi rakentaa ihan mitä tahansa.
-
Rakastuminen on vahva tunne.
Se ei välttämättä tule helposti,
aina siihen ei edes voi vaikuttaa.
Minusta ihastumiset ja rakastumiset,
Ovat molemmat luonnollisia kaikissa suhteissa,
eikä niitä tule pelätä.
On hyvä ainakin kerran elämäsaään,
Tuntea aitoa rakkautta.
- Miksi ei useamminkin?
-
Rakkaus itsessään harvoin pilaa mitään. Ennemminkin päinvastoin. Mutta rakkauteen liitetyt negatiiviset lieveilmiöt saattavat pilatakin. Kuten liika omistushalu tai mustasukkaisuus. Tai pettymys siitä, että rakastamasi henkilö ei rakastakaan sinua takaisin. Tai suhde ei etene toivomallasi tavalla, tai toivomaasi pisteeseen. Tai pelko siitä että rakkaus loppuukin, tai vaihtaa kohdetta. Toiseen ketjuun taannoin kommentoinkin että rakkaudettomuus on pahin ihmisen kokema kipu.
Itselläni on joitain kokemuksia siitä että Dom pehmenee rakastuessaan, ja joskus jopa kadottaa kykynsä alistaa. Sitä en tiedä onko pehmeneminen Ds-suhteen "pilaantumista", vai sen normaalia kehittymistä? Kun tutustuu toiseen paremmin, ehkä tarve jatkuvaan alistamisensa pinnalliseen korostamiseen katoaa, ja Ds muuttaa muotoaan. Jos kumpikin tietää, että se on olemassa, niin ehkä se on olemassa ilman jatkuvaa täysillä räimimistäkin. Itse masokistina joskus turhauduin siitä, mutta en ehkä osannut katsoa asiaa Domin näkökulmasta. No, näin ei ole kaikkien kanssa tapahtunut, vaan jotkut ovat jopa satuttaneet mieluummin sellaista joita kohtaan tuntevat muitakin tunteita, kuin tarvetta tyydyttää sadistisia mielihalujaan. Seksi tai Ds-suhde ilman rakkaudellisia tunteita on ihan ok joskus tiettyihin tarpeisiin, kuten haluun tulla esineellistetyksi kunnolla. Aina ei jaksa runkatakaan. Tunteet kuitenkin tuovat seksiin ja sessioihin uusia sävyjä. Miksi tyytyä helppoon, halpaan ja nopeaan pikaruokaan, jos voi nauttia kunnolla valmistetun aterian. Toisaalta, ihminen on kokonaisuus tunteineen kaikkineen, eikä tunteita voi täysin irroittaa kehollisista toiminnoista vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Se ovatko ne tunteet rakkautta tai ihastumista, vai vain himoa ja kiimaa, onkin kysymys erikseen.
-
ei todellakaan pilaa,päinvastoin
-
Jos rakkaus pilaa jotakin, vaikkapa suhteen, niin ei se terveellä pohjalla ole ollut aiemminkaan, vaikka joku on niin saattanut ajatella.
IKRM
-
Kun aloitin näitä juttuja, niin koin etten voi ryhtyä siihen kuin ihmisen kanssa, jota rakastan ja joka tuntee minut läpikotaisin. Suhde kariutui muista syistä. Herrani kanssa minulla on pelkkä sessiosuhde ja se tuntuu hyvältä. Nyt olen kuitenkin ollut pienessä risteyksessä, koska olen tavannut ihmisen, jonka kanssa voisin sessioida, mutta ajatukset kohtaavat sen verran hyvin, että toiveena voisi olla parisuhdekin. Omalla kohdallani uskon, että romanttinen rakkaus ei siis välttämättä pilaisi hommaa vaan mahdollistaisi entistä enemmän. Saattaa silti olla, että ajan saatossa en voisikaan ottaa kipua vastaan rakkaaltani tai hän ei haluaisi minulle sellaista tuottaa. Jos kyseessä olisi rakkaus ja parisuhde, niin ehkä nautinnon tuottaminen näiden juttujen yhteydessä nousisi esiin enemmän kuin alistaminen.
-
Yhdyn näihin sanoihin täysin. Kokemusta on noista mainitsemiesi asioiden koko kirjosta. Intensiteetiltään voimakkaimmat leikit olen kokenut lähes tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta uskon, että niihin on vahvasti liittynyt se yllätysmomentti, kun ei oikeasti yhtään voi ennalta arvata mitä tuleman pitää. Toki ne ovat olleet upeita hetkiä, en sitä kiellä. Silti pitkässä juoksussa omalla kohdallani mikään ei ole ollut huikeampaa, kuin leikkiminen ihmisen kanssa, jota rakastaa kaikesta sydämestään. Vaikka tunteet tuovat omia kiemuroitaan lisäksi, on se silti loppumetreillä niin paljon monin kerroin merkityksellisempää ja sitä kautta täydempää.
Rakkaus itsessään harvoin pilaa mitään. Ennemminkin päinvastoin. Mutta rakkauteen liitetyt negatiiviset lieveilmiöt saattavat pilatakin. Kuten liika omistushalu tai mustasukkaisuus. Tai pettymys siitä, että rakastamasi henkilö ei rakastakaan sinua takaisin. Tai suhde ei etene toivomallasi tavalla, tai toivomaasi pisteeseen. Tai pelko siitä että rakkaus loppuukin, tai vaihtaa kohdetta. Toiseen ketjuun taannoin kommentoinkin että rakkaudettomuus on pahin ihmisen kokema kipu.
Itselläni on joitain kokemuksia siitä että Dom pehmenee rakastuessaan, ja joskus jopa kadottaa kykynsä alistaa. Sitä en tiedä onko pehmeneminen Ds-suhteen "pilaantumista", vai sen normaalia kehittymistä? Kun tutustuu toiseen paremmin, ehkä tarve jatkuvaan alistamisensa pinnalliseen korostamiseen katoaa, ja Ds muuttaa muotoaan. Jos kumpikin tietää, että se on olemassa, niin ehkä se on olemassa ilman jatkuvaa täysillä räimimistäkin. Itse masokistina joskus turhauduin siitä, mutta en ehkä osannut katsoa asiaa Domin näkökulmasta. No, näin ei ole kaikkien kanssa tapahtunut, vaan jotkut ovat jopa satuttaneet mieluummin sellaista joita kohtaan tuntevat muitakin tunteita, kuin tarvetta tyydyttää sadistisia mielihalujaan. Seksi tai Ds-suhde ilman rakkaudellisia tunteita on ihan ok joskus tiettyihin tarpeisiin, kuten haluun tulla esineellistetyksi kunnolla. Aina ei jaksa runkatakaan. Tunteet kuitenkin tuovat seksiin ja sessioihin uusia sävyjä. Miksi tyytyä helppoon, halpaan ja nopeaan pikaruokaan, jos voi nauttia kunnolla valmistetun aterian. Toisaalta, ihminen on kokonaisuus tunteineen kaikkineen, eikä tunteita voi täysin irroittaa kehollisista toiminnoista vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Se ovatko ne tunteet rakkautta tai ihastumista, vai vain himoa ja kiimaa, onkin kysymys erikseen.
-
Vastauksena otsikon kysymykseen: ei missään nimessä.
Tuolla toisessa ketjussa oli pohdintaa siitä, pelottaako alistuminen, ja henkilökohtaisesti rakkaus on yksi niitä isoimpia tekijöitä mulle, joka mahdollistaa niin syvän turvallisuuden tunteen D:n kanssa, ettei mun tarvitse pelätä (paitsi sellaisella oikeanlaisella, kutkuttavalla tavalla). Yhteisesti jaettu D/s-dynamiikka on vain syventynyt suhteen kehittymisen myötä ja ne käsi kädessä vahvistavat toisiaan.
-
Noviisin ajatuksena; ei pilaa vaan syventää. Mulla ei vielä käytännön tasolla kokemusta aiheesta, mutta pari voimallista rakkaussuhdetta kokeneena näkisin D/S-rakkaussuhteen meille kinkypervoille semmoisena elämän maalisuorana. Ainakin näin keski ikäisille.
On jäänyt aiemmasta syvällisestä rakkaussuhteesta mieleen kuinka yhdessä liikkuessa olisi kuin meitä olisi ollut yksi ja sama henkilö prätkän selässä.
Saman tunteen haluaisin vielä kokea tavalla jolloin sana "yhdyntä" merkitsisi nimenomaan yhdeksi tulemista henkiselläkin tasolla. Olen pikkuhiljaa tulemassa päätelmään, että omalta kohdaltani se ei tule toteutumaan vaniljasuhteessa.
Hyvää alkavaa kevättä porukalle☺
-
niin kertakäyttöihmisiä ja irtosessiosuhteita metsästäville voi kenties olla pienoinen yllätys miten syviä tunteita D/s suhteeseen voi syntyä molempien osapuolten rakastumisen myötä...
-
Riippuu mitkä on suhteen tavoitteet.
Jos on tarkoitus kevyellä pohjalla vain sessioida, niin uskoisin, että rakastuminen, etenkin yksipuolinen, tuo siihen ikävää painolastia.
Jos on ajatuksena edetä syvään suhteeseen, rakastuminen tuskin pilaa sitä. Subina itse koen, että on helpompi antautua ja uppoutua ja ylittää omia mukavuusrajoja, kun mukana on muitakin tunteita kuin kunnioitus ja luottamus ja arvostus toista kohtaan.
Mutta mä pyrinkin pitämään rakkauteni pyyteettömänä, en odota toiselta vastarakkautta vaan sitä, että se hyväksyy minun tunteeni eikä ahdistu niiden olemassaolosta.
Aikahan sen lopulta näyttää, mikä tämän suhteen pilaa..
-
Satunnaisissa sessioissa rakastuminen on voinut muuttaa dynamiikan sellaiseksi että homma ei toimi. Itse olen poly/avoimessa suhteessa subini kanssa ja tässsä suhteessa rakkaus ei ole tullut seksin ja suhteen dynamiikan eteen. Yksi iso syy on se että itselläni ja partnerillani on hyvin selkeä kyky erottaaa seksi rakkaudesta :)
-
Voi pilata. Ainakin jos se rakastumaan mennyt osapuoli ei saa pidettyä tunteitaan taskussa.
-
Voi pilata. Ainakin jos se rakastumaan mennyt osapuoli ei saa pidettyä tunteitaan taskussa.
Tämäpä. Voi hyvinkin pilata, jos tunne ei ole molemminpuolinen.
Noin muuten ajattelisin, että syvä tunneyhteys ja turvallinen tunneilmapiiri vain parantavat ihan kaikkea.
-
En usko, että pystyisin itse pitkällä tähtäimellä D/s-suhteeseen ilman romanttisia tunteita ja rakkautta. Enkä edes halua itseäni sellaiseen kuvioon laittaa, sillä tiedän ettei se minulle sopisi kuin vain hetkellisesti. Yksittäiset, harvoin tapahtuvat sessioinnit silloin tällöin ovat eri asioita, eivätkä ne vaadi sen kummempia tunteita välttämättä, mutta jos aikomuksena on rakentaa säännöllinen suhde jossa on aktiivista valtadynamiikkaa, niin tarvitsen ainakin itse silloin täysin eri asioita kuin jossakin kasuaalissa fwb-asetelmassa.
D/s-suhteessa koen olevani paljon haavoittuvaisempi ja herkemmässä asemassa alistuvana osapuolena. D-ihmisen toiminta vaikuttaa minuun suuresti ja tarvitsen paljon turvaa sekä välittämistä. Samalla olen itse valmis antamaan itsestäni paljon, laittamaan itseni likoon ja näyttämään herkimmät ja arimmat puolet itsestäni toiselle. En piilottele tai peittele, vaan olen hyvin raaka ja autenttinen versio itsestäni niin monipuolisella tavalla, että sitä vain harva ihminen pääsee koskaan näkemään. Alistuminen ei ole minulle vain fyysistä, vaan se on ennen kaikkea henkinen prosessi. D/s-asetelma vaikuttaa syvästi omaan psyykkeeseeni, ja se on mielestäni ehkä juurikin se paras osuus - niin kauan kun suhteessa omat tarpeet tulevat täytetyksi ja siinä on hyvä sekä turvallinen olla.
Koen että rakkaus vain syventää D/s-suhdetta, enkä itse ainakaan haluaisi rakkaudetonta valtasuhdetta. Vahva tunneyhteys maksimoi dynamiikasta irtisaadun nautinnon noin satakertaisesti. Mutta ymmärrän hyvin että jotkut haluavat pitää rakkauden ja valtasuhteet toisistaan erillään. Loppujen lopuksi kysehän on siitä, mikä kenellekin henkilökohtaisesti sopii ja tuntuu hyvältä.
-
Kiitos Nanolia kirjoituksestasi! Olen hyvin pitkälti samaa mieltä ja koen välillä olevani tässä joukossa outolintu, koska en voi kuvitella D/s-suhdetta ilman syvää välittämistä ja rakkautta. Alistuminen on nimenomaan psyykkisesti niin voimakas kokemus ja niin suuri luottavainen hyppäys D-henkilön varaan, että kaltaiseni naisen on vaikea puhua samassa yhteydessä leikistä ja harrastaa ns. kasuaalisti, mitä kuitenkin usein toivotaan. Kykenemättömyys siihen tekee oman seksuaalisuuden toteuttamisen välillä vaikeaksi ja saa tuntemaan ulkopuolisuutta. Toisaalta on upeaa saada tuntea itsensä jo niin hyvin, että tietää mitä tarvitsee ja uskaltaa elää sen mukaisesti. Meitä on moneen lähtöön, elämäntilanteet ovat moninaisia ja myös koetut kokemukset muovaavat sitä, mitä olemme tässä ja nyt.
-
Kiitos Nanolia kirjoituksestasi! Olen hyvin pitkälti samaa mieltä ja koen välillä olevani tässä joukossa outolintu, koska en voi kuvitella D/s-suhdetta ilman syvää välittämistä ja rakkautta. Alistuminen on nimenomaan psyykkisesti niin voimakas kokemus ja niin suuri luottavainen hyppäys D-henkilön varaan, että kaltaiseni naisen on vaikea puhua samassa yhteydessä leikistä ja harrastaa ns. kasuaalisti, mitä kuitenkin usein toivotaan. Kykenemättömyys siihen tekee oman seksuaalisuuden toteuttamisen välillä vaikeaksi ja saa tuntemaan ulkopuolisuutta. Toisaalta on upeaa saada tuntea itsensä jo niin hyvin, että tietää mitä tarvitsee ja uskaltaa elää sen mukaisesti. Meitä on moneen lähtöön, elämäntilanteet ovat moninaisia ja myös koetut kokemukset muovaavat sitä, mitä olemme tässä ja nyt.
Ymmärrän hyvin ja samaistun kirjoitukseesi monelta osin!
Mielestäni syvintä rikkautta on juurikin se, että tuntee itsensä, tietää mitä tarvitsee ja menee rohkeasti niitä asioita kohti, välittämättä siitä mitä muut tekevät. Ryhmäpaine on todellinen ilmiö, joten tärkeää onkin pystyä kuuntelemaan itseään eikä taipua vain muiden mukana "koska ne muutkin". Itseään varten täällä loppujen lopuksi eletään, elämän kuuluu olla mielekästä elämäsi tärkeimmälle ihmiselle: eli itsellesi. Haitallisempana näen sen, että väkisin pakottaisi itsensä johonkin muottiin, mikä ei yksinkertaisesti toimi tai tunnu hyvältä.
-
Molemmin puoleinen rakastuminen sekä D/S suhde voi olla mitä mahtavinta kaikissa eri muodoissa.
En kumminkaan tarkoita että sen roolin vetäminen tarttee olla 24/7 Suhde kun ottaa roolin päälle siitä muodostuu jotain hyvin herkkää sekä intiimiä eri muodoissa.Kaikillahan on kumminkin omat mieltymykset ja halut jos kummankin toiveita toteuttaa sehän on kaikkein upeinta mitä voi olla.
-
Rakastuminen pilaa D/s-suhteen, jos rakastuminen on yksipuolista. Siinä rakastunut todennäköisesti saa jossain vaiheessa siipeensä ja pahoittaa mielensä, kun intressit eivät kohtaa.
Rakastumisen ollessa molemminpuolista aiemmin luodut pelisäännöt päivittyvät uuteen muotoon ja suhde saa kasvupohjaa syvemmille sfääreille.
Kaikkinensa avoin ja rohkea itsereflektio on tärkeää, joskaan aina se ei ole helppoa.
-
Koen että rakkaus vain syventää D/s-suhdetta, enkä itse ainakaan haluaisi rakkaudetonta valtasuhdetta. Vahva tunneyhteys maksimoi dynamiikasta irtisaadun nautinnon noin satakertaisesti. Mutta ymmärrän hyvin että jotkut haluavat pitää rakkauden ja valtasuhteet toisistaan erillään. Loppujen lopuksi kysehän on siitä, mikä kenellekin henkilökohtaisesti sopii ja tuntuu hyvältä.
Erinomaisesti kirjoitettu Nanolialta!
Koen itse samoin. Kuinka voikaan heittäytyä täysillä toisen varaan, kun tietää olevansa turvassa ja rakastettu. Itse saan tästä asetelmasta valtavasti enemmän kuin pelkästä sessioinnista. Voin antaa itseni ihan kokonaan ja tiedän toisen saavan minusta muutakin kuin pelkän kivan session. Mukana on rakkauden ansiosta paljon epäitsekkyyttä, aitoa hyväksyntää ja yhdessätekemisen meininkiä :love: Eikä tarvitse jarrutella.
-
Ketjun aloitusviestissä pohdittiin nimenomaan molemminpuolisen rakastumisen haittavaikutuksia D/s-suhteelle ja myöhemmässä keskustelussa ollaan seilattu kaikenlaisilla vesillä.
Oon miettinyt tätä aihetta tosi paljon lähiaikoina ja todennut, että suhteen ja tunteiden molemminpuolinen syveneminen tekee D/s-suhteelle ainakin omasta näkökulmastani ja omien kokemusteni perusteella pelkkää hyvää. Vankka luottamus ja voimakkaat tunteet jollain tavalla kirkastavat rooleja ja ainakin toivon, ettei rakastuminen pilaa sitä. Vaikea uskoa, että pilaisi.
Voi toki olla, että jos D/s-suhteeseen aletaan rakentaa samojen ihmisten välille myös muita rooleja - seurustelukumppani, avopuoliso, aviopuoliso, yhteisvanhempi - saattaa se vaikuttaa D/s-dynamiikkaankin. Uskon syyn olevan sama, kuin arjen mahdollisilla vaikutuksilla pari- ja/tai seksisuhteisiin yleensäkin.
Mä en kuitenkaan näe, että esimerkiksi nykyisessä D/s-suhteessani (molemminpuolisella) rakastumisella olisi negatiivisia vaikutuksia meidän väliseen dynamiikkaan. Hankalana en ainakaan ajatuksen tasolla koe myöskään sitä, että subini rakastuisi muhun yksipuolisesti (hirvittävä huomionarkkari kun olen). Kieltämättä kiusalliselta tuntuisi kyllä ajatus siitä, että mä rakastuisin subiini yksipuolisesti. Sen voisin kuvitella pilaavan D/s-suhteen.
-
suhteen ja tunteiden molemminpuolinen syveneminen tekee D/s-suhteelle ainakin omasta näkökulmastani ja omien kokemusteni perusteella pelkkää hyvää.
Mä yhdyn tähän. Musta D/S suhde on ikäänkuin syvällinen ystävyyssuhde. Hyvä ja tiivis D/S suhde perustuu luottamukseen enkä itse näe, että molempien osapuolten (tai pelkästään toisen) välttämättä pilaa sitä. Dynamiikkaa se varmasti muuttaa jollain tasolla, mutta onko se välttämättä huonoa?