Kirjoittaja Aihe: Naiselle alistuvat miehet, onko suurin osa luusereita vai mitä? (pohdintoja)  (Luettu 7409 kertaa)

slavemoan43

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 54
  • Alistuva orja/cuckold
  • Galleria
Mä pidän alistuvia miehiä miehinä, en luusereina. Luuserit on luusereita, eikä ne välttämättä oo alistuvia miehiä. Itellä jos tippaakaan löytyis alistuvaa puolta, niin saisin heti pillua. Sitä nyt vaan ei vittu oo. Sananmukaisesti

Aika hyvä tilanne jos olisit alistuva.

belladonna

En aikonut osallistua tähän lankaan ollenkaan, koska aloitus haisee trolliprovolle. Kun tähän nyt kuitenkin on muutkin vaivaantuneet sanomaan järkeviään, niin jospa minäkin.

Olen itse switch-nainen. Mä en todellakaan koe alistuessani olevani luuseri, päin vastoin, alistuminen vaatii mielettömästi rohkeutta, heittäytymiskykyä ja luottamusta, sisäistä vahvuutta. Alistuessani olen herkimmilläni, mutta myös upeimmillani, jopa itsevarmimmillani. Kun kuola valuu pitkin naamaa, pyykkipojat heiluu nänneissä, kumppani nimittelee luntukaksi ja läpsiin naamaan ja silti koet olevasi seksijumalatar ja orgasmoit ihan omaa säteilevyyttäsi, itsetunto lienee pauttiarallaa kohdillaan.

Mä en myöskään voi kuvitella kiihottuvani luuseriudesta, sen paremmin alistuvassa miehessä kuin naisessa. Itse asiassa nimenomaan maskuliinisessa submissiossa mua kiihottaa se, että mies on mua vahvempi ja mielellään myös isompi, miehinen, komea, upea, arjessaan itsevarma kolli, joka nyt tuossa vaan kehrää mulle kuin kissanpentu, antautuu palvelemaan, leluksi ja satutettavaksi, koska minä olen sen arvoinen, koska minä nyt vaan teen sen niin hyvin ja olen kuuma kun sadistinen pieni piru minussa pääsee irti.

Kukapa nyt haluaisi orjakseen tai orjattarekseen luuserin? Hyvää palvelusväkeä on tunnetusti vaikea löytää, mutta siksi se onkin kultaa arvokkaampaa.

locked

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 30
  • Kuningattarensa lukitsemana 24/7
  • Galleria
Itse asiassa nimenomaan maskuliinisessa submissiossa mua kiihottaa se, että mies on mua vahvempi ja mielellään myös isompi, miehinen, komea, upea, arjessaan itsevarma kolli, joka nyt tuossa vaan kehrää mulle kuin kissanpentu, antautuu palvelemaan, leluksi ja satutettavaksi, koska minä olen sen arvoinen, koska minä nyt vaan teen sen niin hyvin ja olen kuuma kun sadistinen pieni piru minussa pääsee irti.

Kukapa nyt haluaisi orjakseen tai orjattarekseen luuserin? Hyvää palvelusväkeä on tunnetusti vaikea löytää, mutta siksi se onkin kultaa arvokkaampaa.

Olipa hienosti kiteytetty!

Itse koen olevani kaikkea muuta kuin luuseri palvellessani Kuningatartani. Olen Kuningattareni Ritari, esitaistelija, jonka tehtävänä on raivata esteet hänen polultaan. Saan palkkioni ja kicksini Kuningattareni tyydyttämisestä kaikin tavoin (erityisesti seksuaalisesti, mutta muutenkin). Tuo ylläoleva taas kuvaa Kuningattareni tuntoja.

Alistuminen vaatii syvää luottamusta enkä tiedä, pystyisinkö koskaan alistumaan kellekään muulle.

idänmusta

Itse olen todella vahva luonteinen arjessa ja muuten,mutta naiselle alistuessa esim sisäkkönä,palvelijattarena yms haluan näyttää et osaan,teen,tottelen asiassa.Harmi vaan,moni nainen ei itse näytä rooliaan sitten vasta vuoroisesti

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Harmi vaan,moni nainen ei itse näytä rooliaan sitten vasta vuoroisesti

Miten tämä käytännössä näkyisi?

idänmusta

No eivät osallistu itse tilanteessa juurikaan asiaan eikä ennen sitä panosta keskusteluun

IlonaSinulle

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1670
  • Welcome to the cute side. We NEED coocies.
  • Galleria
Olisiko mahdollista keskustella asioista ilman yleistyksiä. Kuten esim. kaikki (tai suurin osa) alistuvat, kaikki dominoivat, kaikki naiset, kaikki miehet jne.

En nyt millään jaksa uskoa, että jollain on kokemus suurimmasta osasta jotain ryhmää.


idänmusta

Nimenomaan.ainainen yleistäminen on mielestäni jopa säälittävää

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
No eivät osallistu itse tilanteessa juurikaan asiaan eikä ennen sitä panosta keskusteluun

Naisen tai D-naisen siis pitää ruokkia alistuvan miehen fantasiaa teoilla ja sanoilla?

Olen ajatellut, että alistuva mies on alistuva ja siksi haluaa alistua D:n tahtoon.
Siitä huolimatta moni on vuosien mittaan tullut lista kädessä tyyliin, alistun sulle jos teet nämä mulle.
Toki vaihtokauppa on ok jos molemmat siihen suostuvat.
Mutta tällaisia miehiä en näe varsinaisesti alistuvina vaan kokemuksen hakijoina.
Miten tämä liittyy ketjun aiheeseen?
Ovatko he vähemmän "luusereita" jotka haluavat myös itselleen jotain jotta suostuvat alistumaan.



idänmusta

Tarkoitan jos tapaa jossain netissä jonkun niin eikö puhuminen ole kummankin puoleista vai alistuva pitää koko ajan puhua saamatta vasta kaikua?asioista tulee puhua eikä ekan viestin jälkeen suunnata sessioimaan kauemmaksikin...nyt en puhu ammattilaisista itse

LehA

No eivät osallistu itse tilanteessa juurikaan asiaan eikä ennen sitä panosta keskusteluun
Harmi vaan,moni nainen ei itse näytä rooliaan sitten vasta vuoroisesti

Miten tämä käytännössä näkyisi?
Tarkoitan jos tapaa jossain netissä jonkun niin eikö puhuminen ole kummankin puoleista vai alistuva pitää koko ajan puhua saamatta vasta kaikua?asioista tulee puhua eikä ekan viestin jälkeen suunnata sessioimaan kauemmaksikin...nyt en puhu ammattilaisista itse

Tuo kuulostaa minusta siltä, että netissä on tavattu joku ennalta tuntematon, jonka kanssa sessioidaan liian aikaisessa vaiheessa.

Noin kuvattuna ensimmäisenä tuli mieleeni että s on innostunut liikaa, ja D yrittää vaieta asian kuoliaaksi jättämällä vastaamatta ("no message is a message"), mutta heltyy lopulta viestitulvaan ja ehkä yrittää hoitaa tilanteen pikaisesti pois alta. Samalla parempi tutustuminen ja rajojen käsittely jää myös - ainakin osin mielenkiinnon puutteesta - tekemättä.

Toivottavasti olen ymmärtänyt asian väärin.

idänmusta

Olet ymmärtänyt asian väärin

Viettelys

Ensimmäisen viestin vaihtoehdot kuulostaa molemmat huvittavan yliammutuilta.
Minulle mies on mies, vaikka haluaisi alistua. Itseäni ainakin kiihottaa alistaa miestä, joka on muuten elämässään itsevarma mutta nyt on omasta tahdostaan alistunut minulle. Ja minua taas suunnattomasti kiihottaa ottaa ohjat, koska muuten elämässä olen niin tasa-arvon ihminen että joskus on ihana vetää valtarooli (tai alistuvan rooli) päälle.

Luuseri on muutenkin hieman virheellinen adjektiivi oikein minkäänlaisesta ihmisestä.

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Oman kokemuksen mukaan luuserius ei kummemmin vaikuta siihen tai korreloi paljoakaan alistumisen tai alistamisen kanssa. Voin toki ymmärtää mielleyhtymän, koska nähdäänhän miehinen mies sellaisena jonka pitää olla vahva ja lihaksikas jne, ja sellainen kuva ei mene yksiin sen kanssa että on luuseri. Koska luuseri mielikuvana ja stereotypiana ei ole miltään noista, ei vahva, ei miehinen, ei lihaksikas. Ymmärrän stereotypiallisen mielleyhtymän.
Tämä aika mitä kuitenkin olen kinky polkuja kulkenut, on osoittanut tuon aika vääräksi. Olen tavannut heikkoja alistuvia miehiä siinä missä myös Bull Mentulan kokoluokkaa olevia järkäleitä jotka mielellään ovat nöyryytettävän asemassa.
Seksuaaliset mielihalut, fetissit yms eivät aina korreloi keho kuvan, sukupuolen ynnä muiden piirteiden kanssa. Jos näin olisi niin varmaan useimmilla truu Mastereilla olisi omat kartanot ja helikopterit, kaikki domit olisi mustapaitaisia tunnekylmiä julmureita jne, mitä näitä nyt on.

Aloitus haiskasti kyllä hyvin vahvasti provolle, mutta ei siinä, tylsyyttäni vastasin kuitenkin.

Karhuuuu

  • Vieras
Ajattelin tuoda tähän keskusteluun oman näkökulmani ilmi. On äärimmäisen helppoa piestä jonkun lukioikäisen animetytön pakarat mattopiiskalla truemasteria itsestään kuvitellen, kuin asettua jonkun todella ilkeän ja pahantahtoisen rouvan kahlitsemaksi ja raipattavaksi. Sama toistuu, kun graduoidaan kyokushin karatessa mustia vöitä, rystysillä kuvioitua mustelmaa löytyy tuolloin vartalosta runsaasti, se on varma. Se kumpi vaatii enemmän henkistä kanttia, jää jokaisen itsensä päätettäväksi. Minun mielestäni kivun vastaanottajalta. Ei silloin voi ihan luuseri olla vs. kaljamahainen pikkutytön pieksijä.