KarkkikauppadeittailuaAjatus siitä, miten luolakaudella ihmiset tutustuivat toisiinsa, on huvittanut minua. Ovatko kallioista löydetyt ihmishahmot deitti-ilmoituksia, joissa piirros naisesta osoittaa muhkeita tissejä ja komeaa perää?
Pitikö luolakaudella tyytyä siihen seksiseuraan, joka oli kävelymatkan päässä? Koska en ole historiantutkija, minulla ei ole hajuakaan siitä. Mutta nykydeittailusta minulla saattaa olla joku pieni aavistus. Tälläkin foorumilla tunteita kuohuttanut termi karkkikauppasubi sopii mielestäni suureen osaan tämän päivän deittailijoista. Lukija päättäköön itse, pitääkö termiä positiivisena vai negatiivisena.
Nykyviestintävälineet mahdollistavat suurenkin massan ulottuvuuden uusia ihmissuhteita etsiessä. Se, miten deitti-ilmot sitten kuvastavat ilmon kirjoittajaa, jää vasta kasvotusten selvitettäväksi.
Jotkut jaksavat vaihtaa mailitse ajatuksia pitkästikin, ja ehkä rakentaa jopa pilvilinnoja, kunnes tapaaminen joko romahduttaa kaiken tai vahvistaa noita pilveen rakennettuja odotuksia. Se, onko toinen asiasta samaa mieltä, ei välttämättä olekaan aina itsestään selvää.
Silloin helposti katkeruus valtaa mielen ja itselleen sopivaa seuraa tarkkaan valitsevaa deittailijaa aletaan haukkua nirsoksi tai karkkikauppasubiksi/hamsteriksi/miksi-lie-olioksi.
Onko se sitten väärin olla kelpuuttamatta kompromisseja, jos hakee sitä oikeaa?
Toisaalta, deittimassaa kahlatessa tulee helposti ahneus. Se oikea saattaa seistä nenän alla tapaamisessa, mutta sähköpostissa odottavat sata lukematonta deittiprofiilia saavat deittailijan uskomaan, että aina jossain on vielä parempi.
Kinkypiireissä seuran saati sen oikean löytäminen tuntuu kuin etsisi heinää neulasuovasta vai miten se meni. Usein polttaa näppinsä, sillä pelkät samat tai siis yhteensopivat mieltymykset eivät takaa sitä kemiaa.
Tai toisinpäin, kemiat saattavat lyödä kipinää ensitapaamisesta lähtien, mutta mieltymykset eivät kohtaa. Silloin deittailija joutuu punnitsemaan tarkkaan, lähteekö leikkiin vai odottaako vielä sitä sopivampaa.
Joskus mieltymysten yhteensopimattomuus paljastuu vasta muutamien tapaamisten ja sessioiden jälkeen, jolloin jätetyksi tullut osapuoli helposti nimittää leikistä poistunutta karkkikauppadeittailijaksi.
On niin helppo syyttää toista omista puutteistaan. Joskus on niin vaikea hyväksyä omat puutteet tai mieltymysten yhteensopimattomuudet. Varsinkin, jos on ehtinyt kehittää jo jonkinlaista tunnesidettä.
Se, haluaako muuttaa itseään ja omia mieltymyksiä toisen haluihin sopiviksi, on jokaisesta itsestään kiinni. Eikä se aina riitä tai onnistu. Mielestäni on ihan turha yrittää esittää jotain muuta, kuin mitä on. Feikki paljastuu kyllä ajan myötä, jolloin haavat voivat olla jo paljon suuremmat.
Karkkikauppadeittailun laajeneminen maantieteellisesti suuremmaksi, ei välttämättä ole hyvä asia. Siis että netin kautta on mahdollisuus tutustua kaukanakin asuvaan ihmiseen. Välimatkat kun eivät ole mitään helppoja eikä halpoja ongelmia. Sen huomaa nykyisistäkin deitti-ilmoista, joissa etsittävän seuran ehdoton edellytys on sijaita ilmoittajan asuinpaikkakunnalla.
Tuleeko deittiseuran etsimisessä ähky vai jääkö pussin pohja tyhjäksi, riippuu varmasti paljon deitti-ilmosta. Hyvä kirjoittaja osaa luoda kiinnostavan ilmoituksen, johon varmasti sataa vastauksia. Toisaalta, hyvä ilmoituskaan ei takaa vastauksia, jos kohderyhmä ei viitsi vastailla. Eli joskus kohderyhmä on ilman ilmojakin seuransa löytävää sorttia. Ja niin itsetietoista, ettei viitsi moisiin ilmoihin vastailla, vaikka deitti-ilmo sykähdyttäisikin. Silloin ehkä pitää ottaa luolakaudenaikaiset keinot käyttöön, eli lähteä ihmisten ilmoille etsimään kinkyilyseuraa.
-Catzkiss-