BDSM-baari

Newbie-nurkka => Kysy ja vastaa => Aiheen aloitti: RuoskaMikko - 08.04.2020, 00:31

Otsikko: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: RuoskaMikko - 08.04.2020, 00:31
Huomaa että muistisi pyyhittäisiin pois, joten et tajuaisi millaisia säväreitä voisi saada etkä muitakaan etuja, vaan voisit elää onnellisen tajuamattomana siitä mistä jäät paitsi. Tämän voi nähdä edut vs haitat kysymyksenä jossa punnitaan kinkyyden kokonaisarvo, ja onko kinkyys jotain mikä on hyvä itsessään. Voi myös nähdä kysymyksen miten haluaa, vaikka sitten vittuiluna kinkyille, mutta se ei ollut tarkoitus. Tykkään vain ajatusmasturboinnista ja haluan harrastaa sitä ryhmässä.

En osaa ihan suoralta kädeltä vastata tuohon. Voin kuitenkin kertoa omat pääkriteerini ja mitkä ei ole olennaisia tekijöitä. En piittaa paljoa siitä mitä ulkopuoliset asiasta ajattelee kunhan ei käy päälle, sillä he ovat ulkopuolisia. Moni toki on elänyt sen verta suojattua elämää ettei ole voinut tulla ajatelleeksi että ainakaan tietynlaiset kinkyydet voisi olla terveellä pohjalla suurella osalla. Se on mulle hyvin pieni syy, mitätön.
Olen itsekäs, ja seuranhaun takia olisi kiva olla seksuaalisesti yhteensopiva useamman ihmisen kanssa, tai vaikka kulttuurista pitävä mies tai jääkiekosta ja autoista pitävä nainen. Jos nuo asiat ei olisi sidoksissa luonteeseen niin joo... mutta toisaalta... mun suurin kinkki jos sitä ny siksi voi kutsua, on kuivat orkut, ja ne sen verta kivoja etten haluaisi maksaa sitä hintaa että seksi laimenisi niin paljon vaikka olisikin sitten se kumppani. Punnitsen asian kokonaisuutena ja se ei olisi mulle sen arvoista, olisin mielummin kinky jos kuivat orkut tekee ihmisestä kinkyn. Ja vaikkei tekisi, niin silti olisin varmaan mielummin kinky, kun se kuitenkin rikastaa seksielämää. Jos ei-seksuaaliselle puolelle mentäisiin niin olisin vieläkin mielummin kinky ja nauttisin kivusta ja fyysisesti satutetuksi tulemisesta, koska se on kivaa hihii ;D

Tulipahan taas lässytettyä päivän tarpeisiin.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Chennai - 08.04.2020, 01:06
Vähän väsynyttä aivorunkkausta:

Kinky - vanilja jako on vähän vaikeaa koska asia ei ole ainakaan minulle mustavalkoinen. Kaikki ovat harmaalla alueella ja sen voimakkuus vain vaihtelee. Yritin lähteä miettimään mitä elämä olisi puhtaasti vaniljana mutta en hoksaa miten se voisi antaa yhtään enempää. Ei vaniljat ole sen onnellisempia koska heilläkin on huonot päivänsä ja välillä orgasmit hukassa. Puuro palo pohjaan ja naapurin kissa naarmutti auton. Kaikilla on ongelmansa ja jos yksi menee niin viisi uutta tulee jostain kulman takaa. Oma seksuaalinen nautinto ja omat jutut on etsittävä vaikka hommaan ei liittyisikään mitään ns. kinkyä.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Mooky - 08.04.2020, 08:00
Väsyttää, ei jaksa miettiä, joten lyhyt vastaus: parin hakuun olisi reilusti laajempi tarjonta. Vielä jos olisi monogaaminen, niin kuin oikeasti, niin vain taivas olisi rajana...
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: balthazar - 08.04.2020, 09:11
En mä näe näitä mitenkään vastakkainasettelussa, jos oisin ihan pelkkä vanilja niin sitten nauttisin siitä, eri tavalla kuin pervona. Kyse on mun mielestä erilaisuudesta enemmän  kuin parempi-huonompi akselin jutuista.

Sama pätee tuohon laatuasiaan; ei enemmän oo mitenkään parempi, erilaisuutta sekin on. Olitpa vanilja tai kinky niin itsensä kanssa pitää olla sujut ensin, mahdollisia kumppaneita ei siihen soppaan tarvi väkisin sotkea vaan se ihminen tai ihmiset jotka sitä elämää rikastuttaa on se juttu, olipa niitä sitten yksi tai kymmenentoista.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Lady Whip - 08.04.2020, 10:03
Kinkiys on muutakin kuin seksuaalisuus ja jatkuva hedonistinen nautinnonhaku.
Se on osa persoonaa. Samoin kuin vaniljana oleminen.
Aina voi leikkiä miettien olisiko ollut parempi olla sitä tai tätä tai tuollainen.
Jos nykyisyys on liian vaikeaa sen persoonan ja halujen kanssa mikä on sillä hetkellä, luonnollista haluta olla jotain muuta.
Tuskin elämä paremmaksi muuttuisi mutta saahan siitä haaveilla.

Kehitys vaatii sen, ettei ihminen ole koskaan tyytyväinen siihen mitä on ja mikä on.
Jos olisi, mikään ei koskaan muuttuisi.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Pörri - 08.04.2020, 10:07
Rehellisesti. Olisi luultavasti tosi paljon helpompaa olla vanilja. Luultavasti tiettyjä juttuja ei olisi koskaan tapahtunu ja monet riidat olisi jääny riitelemättä. Et kyllä, voin sanoa et tietyllä lailla mie toivoisin olevani vanilja ja luultavasti muuttaisin sen seikan, jos voisin valita.
Kuitenkin nyt kun oon millainen oon ja elelen tämän kinkyyteni kanssa, niin miulla on parempi olla itseni kanssa, kuin koskaan aikaisemmin. Et toisaalta oon ehkä paras mie just näin. Kaikella on aina kaksi puolta loppujen lopuksi
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Rakentaja - 08.04.2020, 10:35
Jos saa kiksinsä vain siitä yhdestä tietystä jutusta niin asiat hankaloituu, sillä ei niin suurta merkitystä onko se jutska kinky tai vanilja laatikossa.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: misternorthwind - 08.04.2020, 10:57
Helpottaisi elämää kyllä kummasti, mutta näillä korteilla pelin loppuun saakka vaikkei täyskättä noukittukaan 8)
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Mooky - 08.04.2020, 11:03
Yksilön kannalta se on varmaan juuri niin ja näin että mistä tykkää ja mistä ei. Homma ei juuri siitä eroa. Mutta yleisellä tasolla on aina helpompaa sulautua massaan, seurata konsensusta ja tehdä sitä, mitä muutkin tekee.
K-homma on alkanut viimeisen 10-15 vuoden aikana saamaan enempi ja enempi positiivista julkisuutta, eikä kaikki ole aina haahaa-hauskaa täti-läpsii-setää tai hassu-ihmiset-hassuissa-asuissa tyylistä juttua, vaan asia nähdään oikeasti vakavasti otettavana, ja siihen osataan suhtautua paljon paremmin, kuin ennen.
Aikana ennen internettiä yksilöille oli valtavan paljon hankalampaa saada vertaistukea, löytää seuraa tai ylipäänsä tuntea itseään hyväksytyksi millään tapaa, ja samaan aikaan asenteet tätä kohtaan olivat myös paljon negatiivisemmat, ja K-ihmiset esitettiin valtamediassa hulluina tai koomisina kevennyksinä.

Nyt on netti, samanhenkistä seuraa ja avoimemmin suhtautuva media. On tapahtumia, järjestöjä ja jopa ruohonjuuritason miittejä, joissa voi tavata toisia kaltaisiaan.

Mitään itseisarvoisen hyvää tai pahaa en perwoudessa näe, ja haittana lähinnä on marginaalinen väkimäärä, joka hankaloittaa seuranhakua.

Se, olisiko yksilö onnellisempi "streittari-vanilijana"... en usko. Tietty kipuilu, itsensä etsiminen ja henkisen kasvun vaihe (joka on aina kivulias) jäisi kokematta, mutta tämä ei takaa onnellisuutta.

Onnellisuutta on hyväksyä itsensä sellaisena, kuin on, ja tyytyä siihen, mitä omistaa. Hieman karrikoiden, mutta about noin.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Kahlitsija - 08.04.2020, 12:02
Kysymyksen asettelu vaatii toimiakseen sen, että on toisistaan eroteltavissa olevat kaksi tapaa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Kaksi erilaista ryhmää, jotka eroavat toisistaan. Minun kokemukseni mukaan tällaista eroa ei ole.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Jägermies - 08.04.2020, 13:12
Kysymyksen asettelu vaatii toimiakseen sen, että on toisistaan eroteltavissa olevat kaksi tapaa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Kaksi erilaista ryhmää, jotka eroavat toisistaan. Minun kokemukseni mukaan tällaista eroa ei ole.
Näkisin että nämä ovat toisistaan eroteltavissa olevia mutta eivät toisiaan pois sulkevia.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Laura - 08.04.2020, 13:58
Vastaan kanada!  ;D

Kinkyys on tuonut niin paljon kaikkea ihanaa (esim. huuto-orgasmeja) elämääni, että tällä tiellä pysyn. En halua muuttua. Seksuaalisuus on iso osa elämää.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: middleagedman - 08.04.2020, 14:22
Elämä olis paljon helpompaa vaniljana.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Metsänneito - 08.04.2020, 15:10
Ehkä just seuranhaun kannalta vaniljana ois helpompaa.
Toisaalta missä menee vaniljan ja kinkyn raja? Ja onko sitä rajaa pakko vetää?
Ja vaikka mullekin tää kinky maailma on tuonut aivan hullut nauruorkut ja muitakin mukavia juttuja enkä niistä kyllä aio luopua, mutta niin, eihän sitä tiedä mitä maailma vielä eteen paiskaa. Että jos tapaakin jonkun hurmaavan ihmisen jonka kanssa on hyvä olla ja seksi toimii ilman mitään kovin Perwoa niin kyllä se miulle käy.
Huh. Olipas siinä ihanan sekavia lauseita.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: D79Mies - 08.04.2020, 19:30
Itselleni kinkyys tai vaniljana oleminen eivät ole mitenkään itseisarvoja. Ja sitten... Kuinka kaivata jotakin sellaista, mikä ei kiinnosta?

Itse olisin rohkeasti vanilja, mikäli olisin syntynyt uudestaan. Syyt ovat toki tylsän matemaattiset, sillä upeita naisia ei olisi ollut tarvetta sivuuttaa ihan vain siksi, että sattuivat olemaan (liian) vaniljat.

Niin kuin tuossa aiemmin joku on jo kirjoittanut, rikkautta on kuitenkin tulla toimeen itsensä kanssa.

Sinänsä, minulle hämärtyy kinkyyden ja vaniljan välinen ero vuosi vuodelta enemmän. Kai se on siinä tilanteessa, kun rekisteröit muiden katsovan sinua kieroon!  ;D
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Saeroe - 08.04.2020, 21:13
Ei, en haluaisi olla vanilja. En ole kokenut kinkyyteni aiheuttavan minulle ongelmia, ja näen siinä oikeastaan vain positiivisia puolia. (Tietysti vähän subjektiivinen arvio, mutta...) Miksi siis en haluaisi olla / edustaa jotakin, mikä tuottaa iloa ja on niin suuri osa koko persoonaa ja identiteettiä?
Vaniljana voisi ollakin ehkä helpompaa siinä mielessä, että osaisi nauttia vähemmällä vaivalla ja yksinkertaisemmista asioista. Silloin toisaalta jäisi paitsi monista hienoista jutuista, mitä kinkyys tuo mukanaan, kuten ystävät, tapahtumat ja yhteisöllisyys. Koska olette muka kuulleet vanilja-ihmisten viikkomiiteistä?

Kinkyys itsessään ei ole hyvää tai pahaa, se vain on. Pääsääntöisesti kuitenkin siihen liittyvät asiat ja sen tarkoitus on tuottaa maailmaan hyvää. Nautinto, tyydytys, mielekäs tekeminen, itsensä toteuttaminen, mistä syystä kukakin nyt kinkyilee. Hyvinä asioina näitä kai pääasiassa voidaan pitää?

Lady Whip heitti mielestäni ajatuksia herättävän kommentin: kinkyys on osa persoonaa, samoin kuin vaniljana oleminen. Onko todella näin? Onko vaniljoille se (heidän vaniljuutensa) osa heidän persoonaansa, vai oikeastaan vaan ominaisuus? Miten se näkyy heissä? Miten näet vaniljasta, että hän on vanilja?

Miten oikeastaan minkä tahansa lainen seksuaalisuus voi olla osa persoonaa?
Seksuaalisuus on yksi ihmisen identieetin osa-alue, eikä sitä voi varsinaisesti erottaa irralliseksi ihmisen kokonaisesta identiteetistä, mutta mielenkiintoisempaa tässä onkin sen ilmaiseminen ja esille tuominen, tai kinkyyden tapauksessa ehkäpä sen ilmaisematta jättäminen.
Ihan samalla tavalla johonkin muuhun ihmisen ominaisuuteen perustuva seikka voisi muodostaa osan persoonaa, kuten vaikkapa kansallisuus. Olen suomalainen, mutta miten voin sanoa sen olevan osa persoonaani?
Saako kukaan kiinni ajatuksesta? Vai hetkinen, vastasinko juuri omaan kysymykseeni...?
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Rakentaja - 08.04.2020, 21:46
Koska olette muka kuulleet vanilja-ihmisten viikkomiiteistä?
Vasta joskus 15-20 vuotta sitten nuoret alkoivat puhua miiteistä, ennen sitä vaan järkättiin tapaamisia. Näissä sitten juteltiin seksistä, elämästä, vaihdettiin kuulumisia tms.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: vecina_buena - 10.04.2020, 02:38
Vaniljana olisi helpompaa, seuraa löytyisi. Siksi olen täällä foorumillakin, ettei ole löytynyt sopivaa ja kinkyä seuraa ellei etsimällä etsi. Ei sitä vaan sattumalta löydä, ja epämukavalta tuntuu myöskin laittaa Tinderiin tms sovelluksiin viittaus kinkyyteen.

Ja jos olisi oikeasti vanilja niin eihän sitä muuta osaisi kaivata.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Ladynuna - 10.04.2020, 02:43
Kyllä, koska ihastukseni kohde voisi ehkä pitää minua vähemmän outona enkä olisi munannut mahdollisuuksiani häneen kertomalla kinkydestäni. Ja keskinkertainenkin seksi olisi ihan hyvää, kun ei tietäisi paremmasta. Ja olisi hyväksytympi yhteiskunnan jäsen.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: mauje - 10.04.2020, 07:38
Jos nyt ei sitten muistaisi kinkyyden tuomia asioita ja ongelmia niin miten vertaisit sitä uutta ja ihanaa vaniljaisuutta aikaisempaan paarustamiseen elämässä? Väitänpä vain että tasan tarkkaan olisi nippu uusia ongelmia joista saisi nurista ymmärtämättä ja muistamatta ollenkaan että muuan asia jo pyyhittiin pois olemasta edes teoreettinen ongelma. Joko johonkin tinteriin ei saa kunnollista kuvaa tai naama on vinossa jos ei mieli enää jne.

"Hyvä ei oo millonkaan, jos m****u seisoo nii sitte pa***ttaa."
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Pinus - 16.06.2020, 22:09
En kyllä haluaisi olla vanilja 🤔 Mutta jos voisi käyttää tilaisuutta hyödyksi ja muokata sitä millaisista kinkyistä asioista pitää, niin voisin parit muutokset tehdä 😂

Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: subitar89 - 16.06.2020, 23:23
En haluaisi. Kinkyys on tuonut mun elämään tosi paljon hyvää ja seksielämä on ehkä vähintään sata kertaa parempaa. Toki nuo asiat liittyy suurelta osin mun rakkaaseen ja mun kanssa yhteen sopivaan Omistajaani/Isooni/avopuolisooni. Hitto, et mä haluisin taas vaan kehua häntä, mut koitan pysyä aiheessa.
Vaikka vaniljasuhteiden aikana en saanut mitä tarvitsin kun kinkyys oli minussa silloinkin, niin kyllä ne ajat on ollu tän nykysen tilanteen arvoisia. Kinkyilyn kautta oon kasvanu ihmisenä paljon ja voin paremmin. En tiedä olisinko vaniljana kokenut samaa ja etenkään tunnepuolella näin paljon. Kinkyys tuo myös monipuolisuutta seksiin ja omistussuhteen sekä DD/lg- dynamiikkaa mukailevan toiminnan kautta saan apua elämän hallintaan, ilman että se on toiselle rasite (kun asioista on sovittu ja molemmat saa dynamiikasta jotain).
Eli en mä haluisi vaniljana aloittaa. Vaikeaa edes ajatella enää sellaista elämää, vaikka muistot pyyhittäisiin pois.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Irwikissa - 17.06.2020, 12:43

Todennäköisesti pääsisi helpommalla jos olisi puhtaasti vain vanilja. Kuitenkin, tällä kokemuksella ja tiedolla, sulkisinko toisen puolen itsestäni täysin pois jos olisi mahdollisuus valita? - En

Monipuolisuus, mahdollisuudet ovat mielestäni rikkaus. Kun on kyky ja halu tutkia, kehittää, haastaa itseään niin olen vain varsin tyytyväinen ettei omat intressini ole nykyistä huomattavasti rajallisemmat. Tällä tietoa olisi mielestäni sääli jäädä niin paljosta täysin paitsi.

Ainoa miinus on ollut sopivien kumppaneiden löytyminen. Vaniljaa on helpompi toteuttaa ja ilmentää kuin kinkyyttä, se on hyvin ilmeinen omakohtainen kokemus.
Mutta
Itselle kinkyys ei poissulje vaniljaa. Se on vain itsestä löytyvä toinen puoli, josta en ole myöskään lainkaan pahoillani. Koen että molemmat puolet täydentävät toisiaan. Varjo tasapainottaa valoa. Onnellisimmillani olen, kun saan ilmentää itseäni mahdollisimman moninaisesti. Kinkyyteen liittyy vahvasti persoonallisuutta ja seksuaalisuutta. On vaikea ajatella ettei se olisi yhtä vahvasti osa minua kuin vaikka seksuaalinen suuntautuminen.

Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Hirvaz - 17.06.2020, 13:21
Ihan hupaisaa reflektoitavaa.. .

Mikäli ennen seuraavaa elämää saisin vapaasti valita, niin itse todennäköisesti ihan mielelläni syntyisin vaniljaksi. Ei pervoudesta mitään varsinaista haittaa ole itselleni ollut - joskin kuten taannoin kirjoitin olisin lopulta ehkä mieluummin säilynyt vähemmän tietoisena siitä koko inhimillisen julmuuden kulttuurihistorian kaameasta kirjosta, josta sadistiset taipumukset ovat ajaneet ottamaan selvää -, mutta oletan että pois jäisi se hohkaava nälkä eikä mitään sen tyydyttymisen kaltaista osaisi suuremmin kaivata.

Kaipa yhden tarpeiden sfäärin jääminen pois kuvioista tekisi elämästä ja olemisesta yksinkertaisempaa ja helpompaa, etenkin vielä kun stigman sun kaiken muun mahdollisen harmillisen laskisi pois kuvioista. Ehkä me nautimme enemmän, mutta todellakin: Ellei sitä osaisi kaivata, niin miksi ehdoin tahdoin haluaisi kaivata? Ellet ole päihderiippuvainen, haluaisitko olla, vain siksi että elämä opiaattien, stimulanttien, psykedeelien ja kenties kaikkien muidenkin kanssa pelaten olisi jotenkin rikkaampaa ja täyteläisempää kuin ilman niitä? Ellet koe vastustamatonta vetoa alamaailmaan, haluaisitko kokea - siellä sitä vasta täysillä eletään? Ellei stimulaationtarpeesi aja sinua jatkuvasti hurjastelemaan moottorikelkalla öiseen metsään ja base-hyppäämään maailman jokaisesta pilvenpiirtäjästä, miksi olla valmis jättämään nuo miälettömät kokemukset sikseen, jos voisi valita syntyvänsä adrenaliininarkkariksi?

Kaikki eivät tietysti ilmaise arvostavansa elämän helppoutta ja yksinkertaisuutta sen nautinnollisuuden ylitse, mutta luulen ettemme silloin lopulta keskustele aivan samasta asiasta.

.. , eikä tästä tule loppua, ellen laita pistettä, nyt.



  * )
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Meeri - 17.06.2020, 13:32
Minulle kinkyys on hyvin suurelta osin vaikuttanut koko identiteettiini ja elämäni valintoihin. Joten vaniljana elämäni olisi todennäköisesti aivan erilaista.
Todennäköisesti kävisin tylsässä klo 8-16 matalapalkatussa liukuhihnatyössä, jota inhoaisin. Ottaisin usein saikkua, koska en vaan jaksaisi sitä paskaa. Töistä palattuani menisin kotiin missä odottaa beesseihin kangashousuihin ja ruutupaitaan pukeutunut kotimies, ja liuta huonosti käyttäytyviä penskoja. Farmarivolvollani ajelisin harrastuksiin, salille ja zumbaamaan. Joskus kun pääsisin mieheltä pakoon, menisin tyttöjen kanssa "sidukalle" Kouvolan ykkösmenomestaan. Katselisin ihaillen lehdistä kuvia näyttävistä naisista jotka ovat uskaltaneet toteuttaa unelmiaan, ja miettisin että ei minusta vaan olisi siihen.
45-vuotiaana eroaisin kotimiehestä, ja elämääni kyllästyneenä ottaisin nuoren toyboyn.

Onneksi elämä päätti toisin.
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Pulse - 19.06.2020, 00:51
Seksuaalisuus on ollut käsittämättömän helppoa... Ensisuhteesta tiesin miten sitä toteutan, enkä koskaan ole joutunut kärsimään tai epäilemään kulkemaani polkua! Ikinä kukaan ei ole purnannut saamastaan, asettanut kyseenalaiseksi toimiani seksin saralla  :love:
En edes tajua, ymmärrä miksi joku harrastaa vaniljaseksiä, kuinka ihmeessä siitä voi saada jotain nautintoa..kun minulla on "hieman enemmän kuin näillä taviksilla" !?
 Olen onnekas
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: nette - 19.06.2020, 08:04
Enpä tiedä olenko kinky vai vanilja liioilla mausteilla. Vanilja elämää tässä kumminkin eletään suurimmaksi osaksi koska aviopuoliso on sellainen. Mutta on minulla D joka on täysin päinvastainen kuin muut tuntemani/tietämäni D mikään totuttu opittu ns normaali sääntö ei päde häneen. Vanilja elämä voi olla antoisaa yms. Jos sen oikein käsittää. Lisäksi en minä tiedä onko tästä kinkyydestä hyötyä vai haittaa vai molempia. Tosin kun minuakaan ei voida lokeroida juurikaan mihinkään. Mä olen mä sille ei ole varmaa mitään sellaista että olen just tämä. Oikean kumppanin löytymiseen voi mennä aikaa joten onhan jotkut yksin loppuelämänsä. Miksi ajatella myöskään sellaista mikä on mahdotonta. Voisin siis aivan hyvin olla myös vanilja tai mikä ikinä tämänhetkinen olotila onkaan, kun en itseäni juuri miellä kinkyksikään. Oon tälläinen sekametelisoppa
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Normandie - 20.06.2020, 20:03
Olen suuren osan elämästäni elänyt vaniljaisena ja pitkään vaniljaisessa avioliitossa. Liittoni päätyttyä "hyppäsin kinkyihin kuvioihin", koska jotakin seksuaalisuudestani puuttui ja lähdin etsimään itseäni. Mikään ei ole kuitenkaan olennaisesti muuttunut. Edelleenkin minulle on tärkeää läheiset ihmiset, mielenkiintoinen työ, harrastukset, mahdollisuus matkustella maailman eri mantereilla, taloudellinen tasapaino, terveys. Prioriteetit siis samat, elämän mittaiset. Ykkösenä nykyään tietenkin rakas kumileluni, puolisoni. Seksuaalisuus on osa minua, ei kokonaan minä. En ole aikoinani valinnut olla vanilja enkä ole nyt valinnut olla kinky. Elämä on vienyt, vie edelleen ja hyvä matkahan tämä on ollut :)
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: telle - 21.06.2020, 10:38
En missään tapauksessa haluaisi. Kinkyys on niin iso osa omaa persoonaani eikä siis rajoitu pelkästään seksuaaliseen toimintaan. Sinänsä harmi että nuorena piti elää vaniljaa liiankin kauan  ;D
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: kuunlilja74 - 21.06.2020, 10:53
Olisi niin paljon helpompaa.
Eikä tarviis etsiä mitään ja kaikki olis hyvin.
Kyllä, haluaisin olla vanilja!
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: Auringonkukka - 21.06.2020, 12:37
Tuntuu hyvin vaikealta ajatella syntymistään uudestaan täysin eri ihmisenä, kun oma kinkyys on muovaantunut niin vahvaksi osaksi minua vuosikaudet, enkä toivoisi mitään muutettavaksi.  :D
En kiellä etteikö niihin vuosiin olisi liittynyt tilanteita tai haastavia ajanjaksoja, kun olisin toivonut vain kaiken sen "tavallisen" riittävän, mutta aina päästyään uudestaan jaloilleen on elämä ollut vain niiiin rikasta ja rakasta just näin. :love:
Otsikko: Vs: Mitä jos saisit ollakin vanilja?
Kirjoitti: elanor - 05.07.2020, 23:18
Vaniljana en olisi minä.

Lisäks tästä elämästä katsoen tuntuu, että puuttuis yks ulottuvuus itsestä, johon tutustua (ja johon tutustuminen on pääosin tosi kivaa, toisin kuin joihinkin muihin puoliin). Tietysti voi olla, että sitten olis joku toinen ulottuvuus tilalla, tai että vaniljuudesta löytyis jänniä juttuja ja omaa itseä.

Kumppanien löytämisessä varsinaisen hankaluuden mulle tuottaa muut asiat, vaikka onhan tää yks rajoittava ulottuvuus. Joskus se on häirinnyt tosi paljon, mutta enimmäkseen ei.