BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: kissa - 14.10.2015, 20:53
-
Tiedätkö kuvion?
Mielenkiintoisen oloinen ihminen lähettää sinulle yksärin, tai lähetät itse sen yksärin sun mielestä mielenkiintoiselle ihmiselle. Viestittelette hetken, vaihdatte sähköposteja, ehkä jopa puhelinnumeroita. Jompikumpi ehdottaa tapaamista. Tapaatte. Käytte kahvilla, istutte kupposen ääressä, juttelette. Fiilis on ihan ok. Lähtiessä sovitte, että pidetään yhteyttä, katsotaan tuleeko tästä mitään.
Sitten. Täydellinen hiljaisuus. Ei mitään. Hiljaisuus on sitä luokkaa, että hiiren hännän huiskaisu kuulostaa härkäpiiskalta. Sitten oot vaan, että okei, mitähän tässä tapahtui.
No joo, voisithan itsekin laittaa vaikka tekstarin ja kysyä. Mutta et jotenkin kehtaa. Ajattelet ehkä, että olet tulkinnut toista ihan väärin ja vaikutat epätoivoiselta ripustautujalta, jos kysyt että mihin toinen hävisi. Tai olet niin kuin minä, jotenkin vanhanaikainen, ajattelet, että se olisi sen miehen ”tehtävä”. Laittaa viesti, vaikka sitten sellainen, jossa ilmotettaisiin, että ei nyt kuitenkaan oikein napannu, mutta kivaa syksyn jatkoa sinulle.
Tai sitten jo kahvitellessa tulee sellainen olo, että ei tää. Mutta kohteliaana sanotaan ne fraasit: ”Katellaan nyt ja kirjotellaan..” Vaikka molemmat tietää, ettei tästä mitään tuu. Mutta silti, sitä ”vapauttavaa” viestiä ei tule, etkä kyllä sitä itsekään lähetä.
Mun mielestä edellämainittu ei ole mitään muuta kuin huonoa käytöstä. Sivistymätöntä ja jotenkin naurettavaa. Myönnän tehneeni näin itsekin. Odotin ja odotin, että toinen sanoisi jotain ja sitten aikaa kului, enkä enää kehdannut palata asiaan. Ja juttu jäi roikkumaan ja vähän harmittaa. Tein itsestäni kusipään.
Mutta miksi näin tapahtuu? Oman selitykseni käytökselleni annoin tuossa edellä. Mutta miksi sinä et laita sitä ”kahvi oli hyvää, keskustelu ok, mutta ei nyt silleen kiinnosta”-viestiä?
(Ja hei, pyydän anteeksi nyt ihan julkisesti omaa kusipäisyyttäni teiltä, joille en laittanut ”ei kiinnosta”-viestiä. Lupaan parantaa tapani!)
-
Juu, tiedän.
Ihan liiankin hyvin.
Oli niin suoraan mun ajatuksista ja kokemuksista tuo teksti.
Ja samaan syyllistyn myös itsekkin.
Sori siitä.
-
Varmaankin luulevat että luet nonverbaliikasta ettei? Tai sitten vain laiskuus/piittaamattomuus. Enpä tiedä. En jää roikkumaan yhteen keskusteluun. Jos ei kuulu mitään niin oletan ettei kiinnosta ja se siitä. Maailmassa edelleen loputon määrä kiinnostavia ihmisiä jos jotakuta ei kiinnosta.
-
Unohtui sanoa että vielä useammin olen törmännyt siihen että esim illan tai pari viestittelee jonkin kanssa mukavia,kertoilee itsestään ja ajatuksistaan ja kaikki tuntuu lähes täydelliseltä.
Ja sitten se suuri hiljaisuus..
Ehkä se olikin unta..
Jotenkin ei vaan itse kehtaa kysellä perään. :-\
-
Unohtui sanoa että vielä useammin olen törmännyt siihen että esim illan tai pari viestittelee jonkin kanssa mukavia ja kaikki tuntuu lähes täydelliseltä.
Ja sitten se suuri hiljaisuus..
Jotenkin ei vaan itse kehtaa kysellä perään. :-\
Kyllä yksi viesti kannattaa uhrata kyselyyn, mutta jos toista ei tosiaan kiinnosta niin se yksi riittää sen varmistamiseen.
-
Tuo kissan aloitus tuntuu niin tutulta, liiankin tutulta. Useammankin kerran törmännyt tuohon samaan. En oikein osaa ymmärtää, enkä edes halua ymmärtää sellaisia miehiä, jotka käyttäytyvät tuolla tavalla. Kusipäisyyttä, ajattelemattomuutta, kaikkivoipaisuutta, typeryyttä vaiko noita kaikkia? Se ei voi olla niin vaikeaa lähettää toiselle viestiä, jossa lukee, että ... oli kiva tavata, mutta tässä pari pv ajateltuani olen kuitenkin sitä mieltä, ettei ole syytä jatkaa... Kuinka iso vaiva on tuollainen viesti lähettää toiselle? Ei tarvitse edes kasvotusten sanoa, vaan laittaa viestinä. Jokaisella on oikeus muuttaa mielensä, eihän ketään ole pakko toista kertaa tavata, mutta kyllä peruskäytöstavat edellyttävät, että huomioi sen toisen osapuolen edes tuolla kiitos, mutta ei kiitos viestillä >:(
-
Itsellä vastaavia kokemuksia yllättävästi juurikin naisista, eli ei tuo ole mitenkään sukupuolivapaa ilmiö. Se sitten että onko se oikeasti niin iso asia? Antaa olla jos ei kiinnosta.
-
Itsellä vastaavia kokemuksia yllättävästi juurikin naisista, eli ei tuo ole mitenkään sukupuolivapaa ilmiö. Se sitten että onko se oikeasti niin iso asia? Antaa olla jos ei kiinnosta.
Kyllä se on iso asia. Jos aikuinen ihminen ei osaa käyttäytyä, niin kyllä se omituista ja tympeää on. Ei se varmaankaan sukupuolivapaa ilmiö ole, se on enemmänkin luonne- ja käyttäytymiskysymys.
-
Jos ihmetyttää radiohiljaisuus, niin miksi ei itse voi kysyä kuulumisia? Oli ihmettelijä sitten mies tai nainen, niin onko pakko tehdä kaikesta aina niin monimutkaista?
-
Jos ihmetyttää radiohiljaisuus, niin miksi ei itse voi kysyä kuulumisia? Oli ihmettelijä sitten mies tai nainen, niin onko pakko tehdä kaikesta aina niin monimutkaista?
Jos toinen osapuoli sanoo ottavansa yhteyttä, niin silloin fiksuna ihmisenä ottaa. Asiassa ei ole mitään monimutkaista.
-
Jos ihmetyttää radiohiljaisuus, niin miksi ei itse voi kysyä kuulumisia? Oli ihmettelijä sitten mies tai nainen, niin onko pakko tehdä kaikesta aina niin monimutkaista?
Jos toinen osapuoli sanoo ottavansa yhteyttä, niin silloin fiksuna ihmisenä ottaa. Asiassa ei ole mitään monimutkaista.
Jos toinen sanoo ottavansa yhteyttä, eikä ota, niin tilanne on eri. Ymmärsin vain tuosta ketjusta, että kyseessä olisi tilanne, jossa yhteistuumin todetaan palailtavan asiaan. Jostain syystä silti ajattelen, että harvoin "Moi. Mitä kuuluu?" on kenenkään toimesta kovin tungetteleva kertaalleen jälkikäteen kyseltynä.
Oma henk.koht. kokemus on, että jos joku sanoo yksipuolisesti olevansa yhteyksissä, niin se juttu oli sit siinä. Mut tää nyt oli ihan pikkasen subjektiivinen näkemys :)
-
Harmillastahan tuo on. Omat deitti-kokemukset enemmän vaniljapuolelta. Vaikka en ole super-suorasukainen luonne, asiat yleensä/aina kyllä selkiytyneet nopeasti, ei ole ollut suurempaa epäselvyyttä. Joko oltu puuhaamassa pian ekan teekupin jälkeen, tai jompikumpi tehnyt selväksi, että kiinnostaa tai ei kiinnosta. Jossain vaiheessa reissasin aika paljon ja yövyin eri osoitteissa, muutamat pettymykset tulee mieleen kun myönteiset vastaukset hottisten soffilla nukkumiseen tulkittiin liian optimistisesti :D
Niin en tiedä, ehkä vedän puoleeni suorasukaisia ihmisiä vaikka en ajattele itseäni sellaisena. Montaa tekijää tietysti, jos haluaa pidemmän kaavan tutustumista yms niin ehkä eri asia, mutta ehkä voi vain yrittää olla astetta suorempi ja kohtaa myös suorempia ihmisiä? :)
-
Jospa kinkyillä on omat kinkyt käytössäännöt. Vai onko se niin, että kinkyt ovat erilaisempia kuin muut ihmiset?
(Multa ei ole yksikään henkilö, joka mua on haukkunut ja nimitellyt julkisesti, pyytänyt koskaan anteeksi, esimerkkinä. Mä olisin antanut anteeksi, btw.)
-
Hei,
olen samaa mieltä asiasta. Jonkinlainen verbaalinen selvennys omista tuntemuksista on suotavaa, eihän toisen tunteista voi usein tietää mitään ennen kuin kysyy: kasvonilmeet eivät paljasta kaikkea. Itsestäni puhuessa vastaamatta jättäminen yleisimmin pomppaa kiusallisuuteen tai loukkaamisen pelkoon, en halua loukata ketään, näköjään edes totuudella. Ihmistunteet ovat herkästi horjuvia. Tottakai kerron jos satutaan kysymään, mutta tietämättömyys on autuutta?
Takaisin asiaan: kaikilla on omat syynsä, omasta mielestäni kuitenkin useimmiten vastaamatta jätetään välinpitämättömyyden tai torjumisen pelon takia. Mutta kuka minä olen kommentoimaan - sivumerkityksiä löytyy jokaisesta kommentista.
-
En ymmärrä miksi miehen pitäisi olla se, joka ottaa yhteyttä ja kertoo nappasiko vaiko eikö. Näen tässä todella absurdien tilanteiden mahdollisuuden, jos molemmat itkee tahoillaan kun toisesta ei kuulu. Hei kamoon nyt naiset, me ei eletä 1800-luvulla! Vähän reippautta kehiin nyt itse kullekin.
-
Turha sitä on itkeä että ihmisiin tutustuminen lopahtaa, jos ei tapaamisen jälkeen oo ite valmis sitä viestiä laittamaan. Siinähän sit molemmat kurjaillaan omissa nurkissaan et "noku ei se toinenkaan..!" ;D
Lisäks sukupuolella ei pitäis olla mitään merkitystä siihen kuka sen ensimmäisen viestin laittaa. Oma aloitteellisuus on monessa asiassa aika palkitsevaa, ei kannata vaan jäädä oottelemaan että onni kolkuttaa ovelle vaan ottaa se kännykkä kauniiseen kätöseen ja tekstata Onnille. Ehheh.
Se on tosin kurjaa, kun mielenkiintoinen tuttavuus ja molemminpuoleiselta vaikuttanut kiinnostus muutaman päivän jälkeen yhtäkkiä vaan lopahtaakin. Toisaalta tilanteen molemmilla puolilla olleena senkin ymmärtää hyvin. Jos ei sytytä, ei sytytä. Ihkauudet ihmiset saattaa myös ikävä kyllä jäädä vähän taka-alalle jos elämä on kovin kiireistä - myöhemmin mahollisesti yhteyttä ottaessa joko synkkaa edelleen tai sit ei. Itsekin oon kyllä aika huono selkeitä pakkeja antamaan, en tykkää tuottaa pettymyksiä. Tosin en oo myöskään jättäny tapaamisen jälkeen viestiä laittamatta tai sellaiseen vastaamatta. Usein kans kiinnostaa tutustua ihmiseen edelleen vaikken ois romanttisesti lämmennykään, ja yleensä silloin riittää pari "on kyl ollu jees tutustuu, uuet kaverit on aina kivoja!" tyyppistä kommenttia, kyllä se vastapuoli yleensä ymmärtää. Jos ei ymmärrä, ni sit väännellään sitä kuuluisaa rautalankaa.
-
LÄHETÄÄ PANEE!
-
Samaa pyöritellyt päässä itsekin tässä jokusen hetken. Mikä siitä tekee niin vaikean sanoa suoraan, että oli ihan kivaa muttei nyt nappaa kuitenkaan. Saati sitten ne, jotka tapaamisen aikana ja jälkeen kertovat olevansa kiinnostuneita ja niin edespäin, mutta sitten, hiljaisuus. Ei oo yks eikä kaks tyyppiä jotka tekee ton.
Ihmissuhteet osaa kyllä olla ärsyttäviä. Olisipa ihmiset suorempia, jos kiinnostaa niin kertoo sen, jos ei niin kertoo senkin. Eikä niin, että teot ja sanat poikkeaa toisistaan kovasti.
Äh, ärsyttävää. Parempi unohtaa kaikki ihmissuhteet ja alkaa erakoksi. >:D
-
Samaa pyöritellyt päässä itsekin tässä jokusen hetken. Mikä siitä tekee niin vaikean sanoa suoraan, että oli ihan kivaa muttei nyt nappaa kuitenkaan. Saati sitten ne, jotka tapaamisen aikana ja jälkeen kertovat olevansa kiinnostuneita ja niin edespäin, mutta sitten, hiljaisuus. Ei oo yks eikä kaks tyyppiä jotka tekee ton.
Ihmissuhteet osaa kyllä olla ärsyttäviä. Olisipa ihmiset suorempia, jos kiinnostaa niin kertoo sen, jos ei niin kertoo senkin. Eikä niin, että teot ja sanat poikkeaa toisistaan kovasti.
Äh, ärsyttävää. Parempi unohtaa kaikki ihmissuhteet ja alkaa erakoksi. >:D
Joo, sul o tissit. Kiinnostaa. Lähetää panee! :o
-
Samaa pyöritellyt päässä itsekin tässä jokusen hetken. Mikä siitä tekee niin vaikean sanoa suoraan, että oli ihan kivaa muttei nyt nappaa kuitenkaan. Saati sitten ne, jotka tapaamisen aikana ja jälkeen kertovat olevansa kiinnostuneita ja niin edespäin, mutta sitten, hiljaisuus. Ei oo yks eikä kaks tyyppiä jotka tekee ton.
Ihmissuhteet osaa kyllä olla ärsyttäviä. Olisipa ihmiset suorempia, jos kiinnostaa niin kertoo sen, jos ei niin kertoo senkin. Eikä niin, että teot ja sanat poikkeaa toisistaan kovasti.
Äh, ärsyttävää. Parempi unohtaa kaikki ihmissuhteet ja alkaa erakoksi. >:D
Joo, sul o tissit. Kiinnostaa. Lähetää panee! :o
Mä sulle tissit ja panemiset näytän! >:D
-
Samaa pyöritellyt päässä itsekin tässä jokusen hetken. Mikä siitä tekee niin vaikean sanoa suoraan, että oli ihan kivaa muttei nyt nappaa kuitenkaan. Saati sitten ne, jotka tapaamisen aikana ja jälkeen kertovat olevansa kiinnostuneita ja niin edespäin, mutta sitten, hiljaisuus. Ei oo yks eikä kaks tyyppiä jotka tekee ton.
Ihmissuhteet osaa kyllä olla ärsyttäviä. Olisipa ihmiset suorempia, jos kiinnostaa niin kertoo sen, jos ei niin kertoo senkin. Eikä niin, että teot ja sanat poikkeaa toisistaan kovasti.
Äh, ärsyttävää. Parempi unohtaa kaikki ihmissuhteet ja alkaa erakoksi. >:D
Joo, sul o tissit. Kiinnostaa. Lähetää panee! :o
Mä sulle tissit ja panemiset näytän! >:D
Sopii.
Aika ?
Paikka ?
Aseet ?
:o
-
Tiedätkö kuvion?
Tai sitten jo kahvitellessa tulee sellainen olo, että ei tää. Mutta kohteliaana sanotaan ne fraasit: ”Katellaan nyt ja kirjotellaan..” Vaikka molemmat tietää, ettei tästä mitään tuu. Mutta silti, sitä ”vapauttavaa” viestiä ei tule, etkä kyllä sitä itsekään lähetä.
Mun mielestä edellämainittu ei ole mitään muuta kuin huonoa käytöstä. Sivistymätöntä ja jotenkin naurettavaa. Myönnän tehneeni näin itsekin. Odotin ja odotin, että toinen sanoisi jotain ja sitten aikaa kului, enkä enää kehdannut palata asiaan. Ja juttu jäi roikkumaan ja vähän harmittaa. Tein itsestäni kusipään.
Ennenkuin Stoge kaappaa taas tänkin threadin panoillaan (se teki sen kuitenkin jo ku mä tätä kirjotin... ttu), niin... Eikö kannata olla rehellinen? Kivat viestit ja sähköpostit jne ja kun näkee toisen... Jos ei sytytä, niin ei sytytä. Kannattaa kertoa se rehellisesti, mutta samalla odottaa toiselta rehellisyyttä - se onkin kovempi juttu. Oikean parin voit löytää baarista (siis IRL), ShiWAN kassalla, tai ihan tästä baarista. Jos sytyt toiseta - kerro se. Jos toinen syttyy susta - näe se tai vielä parempaa - kuule se.
Ongelma tässä Interwebhärbelissä on että kuka tahansa voi olla kuka tahansa. Stogekin voisi olla joku 150cm nörtti-insinööri Kauniaisista, joka asuu vanhempiensa nurkassa, mutku ei o... ehkä? Bittien takana voit olla kuka tahansa, joten mistä voit tietää? Vasta kasvokkain kertoo siitä kenen kanssa olet tekemisissä, ja voitko oikeasti harkita mitään hänen kanssaan. Olkaa rehellisiä. Kertokaa heti jos ei kiinnosta.
Oma villi veikkaus on, että 25 shades of brown sai isot joukot ihmisiä liikkeelle, jotka ei oikeastaan tiedä mitä he haluavat. Silloin kun pitäisi tavata oikeasti toinen ihminen - pupuuuuuuuuuuuuu pöksyyyyyyyn.
-
Mulla on mennyt viime aikoina niin pahasti hermot näihin ihmissuhdepeleihin ja siihen ettei uskalleta sanoa suoraan - mitä olen siis itsekin tehnyt - että olen alkanut nyt tekemään kokeiluja että sanon asiat niin kuin ne on. Eli jos ei kiinnosta niin kertoo sen, eikä jätä toista epätietoisuuteen tai roikuta toiveikkaana beesaamassa perässä.
En tiedä, toivon et tässäkin pätee se, että sitä vetää puoleensa sellaista mitä itse(ssä) on. Eli ehkä karma ei olekaan niin bitch, tässäkään asiassa, jos itse ryhdistäytyy ja hankkii selkärangan itselleen.
Olen myös alkanut kysymään suoraan, jos jokin ihmetyttää. Laittamaan ihmisiä tilille, (henkisesti) rinnuksista seinää vasten, puhumaan suunsa puhtaaksi.
Ihan uutta tämä vielä on, mutta tuntuu jotenkin virkistävälle. Suosittelen kokeilemaan.
-
Miljoona Thumbs Uppia!!!
-
... Silloin kun pitäisi tavata oikeasti toinen ihminen - pupuuuuuuuuuuuuu pöksyyyyyyyn.
Arvelen itse tavanneeni niin paljon ihmisiä,vakavassa deittausmielessä ja vähemmän vakavissa, ynnä duunin puolesta sekä seurakunta-ajoilta, että hieman vähemmän sosiaalinen ihminen kauhistuisi moisia. (Kolmella foorumilla on tullut järkkäiltyä miittejä)
Mitä voisi vanha kääpä todeta vaikka 20 vuoden kokemuksista tai kolmenkymmenen tai 46 vuoden iän perusteella:
Ystävyys on todella halveksittua-yksinäisyys todella kasvava "ilmiö" Suomessa. (Vaikea uskoa, että jos ei pääse nussimaan, niin sen takia suuttuu ja elää yksin lopun elämää,kun aina voi runkata, edes jaloilla tai millä tahansa, jos kädet on amputoitu esimerkiksi)
-
Oma kokemukseni on, että jos jotain ensitapaamisella syttyy molempien mielissä, molemmat sen näyttävät/kertovat jo tapaamisen aikana ja erotessa on seuraava tapaaminen jo sovittu tai ainakin tapa, miten se sovitaan. Eli jos asia jää roikkumaan, ei suurempaa kiinnostusta ole. Ainakin itse olen toiminut niin. Yleensä olen kyllä sanonut jo ekan tapaamisen aikana, että ei natsaa. Joskus ei jostain syystä ole siihen kyennyt, silloin olen asiasta myöhemmin ilmoittanut. Omalla kohdallani siis tässä tapauksessa "mietin yön yli" saattaa tarkoittaa sitä, että ei kiitos. Syynä voi toki olla sekin, että vastapuoli on muuten tosi jees, mutta esim. liian hc itselle, tms. Ei aina ole kyse siitä, että ei pitäisi treffikumppanista, vaikka ei ensitapaamisen jälkeen haluaisikaan jatkaa.
-
Yleensä ne jotka on eniten itse huolissaan tapaamiensa kumppanien käytöksestä parinetsinnässä, heti alusta asti painottavat rehellisyyttä ja suoraa kommunikointia, osoittautuvat itse molempiin täysin kykenemättömiksi. Se on jaksanut hämmästyttää aina, ehkä ne epäilee toisia siitä miten tietävät itse toimivansa.
IKRM
-
Kuten lili tuolla totosi EMME elä enää 1800 lukua vaan 2000 lukua hei Naiset polttamaan rintaliivejä !
Voi olla vaikka että pekka perusmies on hukannut numerosi ehkä ei muista edes nikiäsi että voisi laittaa viestiä
siellä se odottaa kalu kovana =) soittoasi ottaa jopa vessaan kännyn mukaan sanottiinhan tapaamisen lopussa
ollaan yhteydessä eli hei missä kielletään naista ottamasta yhteyttä ? ai niin äiti kielsi no ajat oli silloin toiset.
eli varmistaaksesi mahdollisuuden tapaamisen kysyt onko sulla mun numero, maili, nicki muistissa
ja sanotaan näin sinua kiinnostaa mitään ei kuulu soita viikon kulutta sano vaikka että lähetäänkö baariin =)
-
Yleensä ne jotka on eniten itse huolissaan tapaamiensa kumppanien käytöksestä parinetsinnässä, heti alusta asti painottavat rehellisyyttä ja suoraa kommunikointia, osoittautuvat itse molempiin täysin kykenemättömiksi. Se on jaksanut hämmästyttää aina, ehkä ne epäilee toisia siitä miten tietävät itse toimivansa.
IKRM
Toi on mielenkiintoinen ilmiö, siihen törmää usein muissakin olosuhteissa. Esimerkiksi ihminen, jolla on tapana juoruilla kaikkien kanssa kaikkien asioista odottaa (tai pelkää) usein myös muiden olevan perillä tekemisistään, vaikkei olisi heille suoraan sitä kertonutkaan (tottahan muut syyllistyvät samaan kuin hän). Sitten on aina tapauksia, jotka eivät tunne itseään tarpeeksi hyvin myöntääkseen, etteivät kestä suoraa palautetta ja vaativat sitä silti -> ihminen suoraa palautetta saadessaan ottaa itseensä ja loukkaantuu pitkäksikin ajaksi. Ehkä nyky-yhteiskunnassa se ihannoitava ominaisuus on kyetä antamaan ja vastaanottamaan suoraa palautetta. Miksi? Tosiasiassa hommaa voi pehmitelläkin, jos se toimii antajalle ja vastaanottajalle paremmin niin, ihan sama, kunhan palaute menee perille ymmärretysti.
Ihmissuhteet ovat ikuisesti päänvaivaa aiheuttavia ja monimutkaisia, ja näin ollen omiaan pitämään elämän mielenkiintoisena. Reilu peli puolin ja toisin on sellaista, jota arvostan. Pyrin itse pelaamaan reilusti, vaikka kävisikin ilmi, ettei toinen sitä tekisi. Oma aiempi saamattomuus sen follow-up -viestin lähettämisen suhteen ketuttaa. Joitain kertoja on jäänyt vastaamatta kiinnostaviin viesteihin vaan, koska sillä hetkellä ei ole ollut inspiraatiota ja haluaa tehdä sen kunnolla, vastata siihen samalla mitalla ja rakentaa sen taitavasti - ja hups, pari viikkoa kuluu ja asia on unohtunut. Sen jälkeen hävettää laittaa viestiä, on ärsyttävää joutua kirjoittamaan toiselle, että unohti vastata. Siinä vasta hyvän kuvan antaakin itsestään. Never again. Pistäis edes lyhyen viestin, kuten että "kirjoitan myöhemmin vähän pidemmin" tai jotain, mut ei mitään radiohiljaisuuksia - se on tökeröä.
Voi vaan syyttää itseään, jos jättää ottamatta yhteyttä mielenkiintoisen tapaamisen jälkeen. Jos koko elämänsä odottaa, että toinen sen tekisi tai pitäisi tehdä, on aika vähäiset mahdollisuudet mihinkään kivaan. Se ei vaadi kuin sen yhden viestin, sen jälkeen kyllä selviää, onko toinen osapuoli vielä kiinnostunut (joko ottaa yhteyttä tai ei ota - molemmat kertovat aika paljon).
-
Mitä tänään saisi olla? Korjaavaa palautetta vai parjaavaa kolautetta?
Suora puhe vs. kohtelias käytös
-
Tuo on kyllä ihan totta, itselle on tosi vaikea sanoa toiselle, että kiitos, mutta ei kiitos, koska en halua ketään loukata. "Helpompaa" on antaa asian olla. Aivan kamala tapa, ja kovasti siitä opettelen eroon.
Nykyisin tapana kysyä suoraan, ainakin viestillä, että mikä on fiilis. Silloin joko se toinen joutuu sanomaan ensin, ettei nappaa, tai sitten itse voi laittaa nätisti, että ei nyt sytyttäny. Tosin sit jos toinen vastaa, että hyvä fiilis ja tahtoo tavata uudestaan, niin taas oon saman ongelman edessä. :-\
-
Miks ihmeessä me tehdään yksinkertaisista asioista niin pirun vaikeita :) Skulaa jos skulaa ja jos skulaa, ni sit :love:
-
Nykyisin tapana kysyä suoraan, ainakin viestillä, että mikä on fiilis. Silloin joko se toinen joutuu sanomaan ensin, ettei nappaa, tai sitten itse voi laittaa nätisti, että ei nyt sytyttäny. Tosin sit jos toinen vastaa, että hyvä fiilis ja tahtoo tavata uudestaan, niin taas oon saman ongelman edessä. :-\
Sehän tossa just on, että jos toinen vastaa siihen tohon tyyliin, että kiinnostaa ja kiinnostaa tavata uusiksi ja mitään ei kuitenkaan tapahdu, niin ollaan juurikin taas siinä alkupisteessä. Ota noista selvää.
-
Nykyisin tapana kysyä suoraan, ainakin viestillä, että mikä on fiilis. Silloin joko se toinen joutuu sanomaan ensin, ettei nappaa, tai sitten itse voi laittaa nätisti, että ei nyt sytyttäny. Tosin sit jos toinen vastaa, että hyvä fiilis ja tahtoo tavata uudestaan, niin taas oon saman ongelman edessä. :-\
Sehän tossa just on, että jos toinen vastaa siihen tohon tyyliin, että kiinnostaa ja kiinnostaa tavata uusiksi ja mitään ei kuitenkaan tapahdu, niin ollaan juurikin taas siinä alkupisteessä. Ota noista selvää.
No tää just. Esimerkki: tapasin maanantaina ihan kivan miehen. Käytiin kahvilla ja juteltiin. Erotessa sovittiin, että pidetään yhteyttä. Laitoin sit illalla viestin, että oli kivaa ja olis kiva touhuta jotain. Mies vastas että ehdottomasti tavataan ja touhutaan. Sitten ei kuulunu mitään. Laitoin seuraavana iltana viestin, jossa kerroin omista aikatauluista. Miehestä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään.
Että miksi?!?!
-
Sitä ei siis selvästi nappaa. Mutta MIKSI sitten piti sanoa, että joo tavataan uusiksi jne. Ja miksei voi sanoa, että ei nappaa. Ei se ole kun yksi pieni viesti jossa asian ilmoittaa, luulisi nyt sen verran olevan miestä tyypissä. ::)
-
Tai sitten voi ihan oikeesti olla kiire, tai sattunut jotain isompaa lähipiirissä. Miulla ainakin unohtui viestittelyt kun läheinen menehtyi. Eli ehkä kysyisin vielä kerran.
-
Internet-deittailuhan on maailman eniten perseestä. Vitut koko kommunikaatiomuodolle.
-
Kyllä mä ainaki kysyn suoraan jos joku asia ihmetyttää, ja vastaan myös jos multa kysytään suoraan. Joskus on käynyt tietysti niinkin että eka tapaamisella ei ihan täysin napannut ja elämäntilanteessa kiirettä tai useampaa säätöä niin ei ehdi joka päivä viestittää, mutta myöhemmin voi palata asiaan jos homma on jäänyt vähän roikkumaan kummankin puolelta.
-
Se on ihan perseestä, että toinen sanoo, että kiinnostaa - mutta koskaan teot eivät kohtaa niiden sanojen kanssa. Putoaa sanoilta pohja hyvinkin äkkiä.. Voisi sitten ainakin tarkentaa, että kiinnostaisi, JOS ei olisi niin kiire / olisi sitä tätä tai tota.
-
Ainakin yksi syy minkä olen kuullut moiseen toimintaan on se jos tapailee useampia, joku muu kiintoisampi tulee ja sitten tavallan ei halua katkaista välejä toiseen samalla kun koittaa katsoa saisiko "paremmasta" kunnon seuraa vai ei.. Näitä monoamorian ongelmia.
-
Oletteko jo kuulleet sadismista?
-
No tää just. Esimerkki: tapasin maanantaina ihan kivan miehen. Käytiin kahvilla ja juteltiin. Erotessa sovittiin, että pidetään yhteyttä. Laitoin sit illalla viestin, että oli kivaa ja olis kiva touhuta jotain. Mies vastas että ehdottomasti tavataan ja touhutaan. Sitten ei kuulunu mitään. Laitoin seuraavana iltana viestin, jossa kerroin omista aikatauluista. Miehestä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään.
Että miksi?!?!
Itse sanoisin kyllä tähän tuon kertoman perusteella, että viikolla vastaamattomuuteen ei tarvita muuta selittäjää kuin kiireinen työ ja ehkä iltaharrastukset. Kalenteri epävarmuudetkin voi haluta ehkä selvittää. En olisi huolissani ennen ensi viikkoa.
-
No tää just. Esimerkki: tapasin maanantaina ihan kivan miehen. Käytiin kahvilla ja juteltiin. Erotessa sovittiin, että pidetään yhteyttä. Laitoin sit illalla viestin, että oli kivaa ja olis kiva touhuta jotain. Mies vastas että ehdottomasti tavataan ja touhutaan. Sitten ei kuulunu mitään. Laitoin seuraavana iltana viestin, jossa kerroin omista aikatauluista. Miehestä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään.
Että miksi?!?!
Stylos ehtikin juuri kirjoittaa samaa mitä itsekin olin sepustamassa:
Sillä on ehkä elämä. Tai työ, perhe, lapsia, työmatka, kiireitä, muita naisia/miehiä, flunssa, jotain draamaa lähipiirissä jonka takia ei juuri nyt uusi tuttavuus siihen nähden ole ykkösprioriteetti. Hän ehkä testaa oletko purukumi joka liimautuu kiinni heti. Parasta on ehkä tuossa odottaa, hän kyllä ottaa taas yhteyttä viimeistään joku yö klo 04 kun panettaa. Jos haluat jo viestintätavoille koulutetun miehen täytyy ottaa joku naimisissa oleva.
Kaksi vaihtoehtoa: odota tai hyökkää. Odota toimii jos hänellä oikeasti nyt on joku este tai tarvitsee hieman aikaa. Hyökkää yleensä ei toimi, mutta sillä voi purkaa omaa vitutusta :) ei siitä olisi mitään tullut kuitenkaan ellei hän ikinä vastaa. Kerro sitten miten tarina päättyi! Toivottavasti hyvin :)
-
Hyökkää yleensä ei toimi, mutta sillä voi purkaa omaa vitutusta :) ei siitä olisi mitään tullut kuitenkaan ellei hän ikinä vastaa. Kerro sitten miten tarina päättyi! Toivottavasti hyvin :)
Tää onkin hyvä, täytynee pitää mielessä. >:D
-
Kaksi vaihtoehtoa: odota tai hyökkää. Odota toimii jos hänellä oikeasti nyt on joku este tai tarvitsee hieman aikaa. Hyökkää yleensä ei toimi, mutta sillä voi purkaa omaa vitutusta :) ei siitä olisi mitään tullut kuitenkaan ellei hän ikinä vastaa. Kerro sitten miten tarina päättyi! Toivottavasti hyvin :)
No, tota, taisin eilen valita ton kakkosvaihtoehdon.. O:-)
Laitoin kohteliaan viestin, jossa kerroin, että tulkitsen hiljaisuuden siten, ettei kiinnostakaan. Toivottelin kivat syksyn jatkot. Viesti kuittaantu luetuks heti, eikä mitään vastausta kuulunut. Asia on minun osaltani nyt loppuunkäsitelty.
Täytyy vastasuudessa olla itse rehellisempi ja suorempi ja vähemmän kusipää. Ehkä se tarttuu sit muihinkin! ;D
-
Niin.. tuossahan on nyt sellainenkin mahdollisuus että hosuit kun hän vielä vasta oli järjestämässä kalenteriaan sopimaan sinun ehdottamiin aikoihin. Toisaalta niin ei kyllä lupaa kovin hyvää pidempää suhdetta ajatellen, jos toinen haluaa tiheätä viestintää ja toinen on vaan hiljaa. Toivon että löydät puheliaamman miehen seuraavaksi! :) Hyvää syksyn jatkoa sinullekin, kissa!
-
En ole juuri koskaan käynyt treffeillä, joiden jälkeen olisin ollut ihan täpinöissäni tapaamassa heti uudestaan: en ole sillä tavalla innostuvaista ihmistyyppiä. En toisaalta ole koskaan ollut sellaisillakaan treffeillä, joiden jälkeen heti osaisin sanoa, että "never again": ihmiset ovat minusta pääsääntöisesti mielenkiintoisia ja mukavia. Tähän deittailuhistoriaan kun liittää vielä kiivaan elämänrytmin ja ailahtelevaisen luonnon, ovat varmasti ihan huippuhenkilötkin jääneet viestittä.
En siis osaa loukkaantua, jos viesti jää tulematta, enkä varmasti jätä lähettämättä viestiä, jos sellaisen haluan lähettää. Minä en koe olevani yhden tai kahden tapaamisen perusteella tilivelvollinen kenellekään, eikä kukaan ole edellämainituin edellytyksin mielestäni tilivelvollinen minulle. Tähän ei liity mitään "deittailen Helsinkiä, löysin paremman" -kikkailua, ei mitään "jotain yllättävää tapahtui" -draamaa, eikä mitään "en tahdo sinua enää" -tuumailua, ilmeisesti en vain ymmärrä normaaleja sosiaalisia normeja niin, että tajuaisin sellaisten mukaan toimia. Kurjaa, jos olen mieliä pahoittanut.
-
En ole juuri koskaan käynyt treffeillä, joiden jälkeen olisin ollut ihan täpinöissäni tapaamassa heti uudestaan: en ole sillä tavalla innostuvaista ihmistyyppiä. En toisaalta ole koskaan ollut sellaisillakaan treffeillä, joiden jälkeen heti osaisin sanoa, että "never again": ihmiset ovat minusta pääsääntöisesti mielenkiintoisia ja mukavia. Tähän deittailuhistoriaan kun liittää vielä kiivaan elämänrytmin ja ailahtelevaisen luonnon, ovat varmasti ihan huippuhenkilötkin jääneet viestittä.
Allekirjoitan mielelläni tuon, että ihmiset ovat pääasiassa ihan mielenkiintoista porukkaa, erityisesti jos osaa suhtautua erilaisiin ihmisiin avoimesti. Oma asenteeni voi tietysti johtua myös siitä, että minulla ei ole varaa olla sosiaalisesti nirso, koska en ole se viihdyttäjäpersoona. Pahoin pelkään, että minuun ei vain välttämättä ole helppo tutustua vaikka olenkin eritäin avoin itseni suhteen... kysyttäessä... ainakin omasta mielestäni... enkä vissiin ihan tuppisuukaan... tai... tuota...
-
Esimerkki: tapasin maanantaina ihan kivan miehen. Käytiin kahvilla ja juteltiin. Erotessa sovittiin, että pidetään yhteyttä. Laitoin sit illalla viestin, että oli kivaa ja olis kiva touhuta jotain. Mies vastas että ehdottomasti tavataan ja touhutaan. Sitten ei kuulunu mitään. Laitoin seuraavana iltana viestin, jossa kerroin omista aikatauluista. Miehestä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään.
Että miksi?!?!
Sillä meni pupu pöksyyn, kun olit niin aktiivinen.
Ei kellään voi olla niin kiire, ettei ehdi yhtä viestiä päivässä kirjoittaa vastaukseksi toisen viestiin. Ei vaikka olis mitä harrastuksia ja työtä ja tekemistä.
Jos sen viestin kirjoittamiseen menee niin paljon aikaa, ettei sitä kerta kaikkiaan ole, niin mitä sen tekemisistä tulee jos sinne asti pääsee, ei mitään.
IKRM
-
Jos tyyppi ei vastaa viesteihin eikä muutenkaan kuulu mitään, niin hän ei ole kiinnostunut. Mun mielestä ihan selkee homma.
-
Kissa: tuollainen hiljaisuus on ala-arvoista toimintaa! Kyllä olisi voinut suoraan kirjoittaa ja kertoa jos ei nappaa.
Sulle kissa :love: ja uutta matoa koukkuun eli kalastuskauppaan mars :D
-
Niin.. tuossahan on nyt sellainenkin mahdollisuus että hosuit kun hän vielä vasta oli järjestämässä kalenteriaan sopimaan sinun ehdottamiin aikoihin. Toisaalta niin ei kyllä lupaa kovin hyvää pidempää suhdetta ajatellen, jos toinen haluaa tiheätä viestintää ja toinen on vaan hiljaa. Toivon että löydät puheliaamman miehen seuraavaksi! :)
Komppaan. Itse olisin hyvinkin voinut kuvitella tuollaisen tilanteen. Toisilla on enemmän kiirettä ja mahdollisuuksia viestitellä kuin toisilla, toiset kirjoittelevat heti, toiset miettivät mieluummin, mitä kirjoittaa. Jos kumminkin tästä syntyy kommunikaatiovaikeuksien, saattaa olla molemmilla parempi vain mennä eri teitä.
-
Jos tyyppi ei vastaa viesteihin eikä muutenkaan kuulu mitään, niin hän ei ole kiinnostunut. Mun mielestä ihan selkee homma.
Noinhan se just menee. Vuorovaikutuksen taso kertoo paljon.
-
Minusta tuntuu, että vastailuintoon voi vaikuttaa sekin, ollaanko hakemassa esim. vähän vähemmän sitoutunutta sessiosuhdetta vai jotakin enemmän perinteisemmän seurustelusuhteen puolelle kallistuvaa. Jos helmen tapaa, sen kai jokainen haluaa itselleen saman tien "varata", vai mitä?
Voi tietty olla, että mä olen omassa lokerossani suht konservatiivisen näkökantani kanssa verrattuna niihin, joille kinkyily on ennemminkin seikkailua sessiosta toiseen mahdollisesti useammankin henkilön kanssa (ei välttämättä samassa sessiossa kuitenkaan ;) ), kuin pyrkimys toteuttaa kinkyyttään ensisijaisesti sitoutuneessa parisuhteessa.
Ja vielä tämä näkökanta: sellaistestakin olen kuullut, että saatetaan testata (subin) kärsivällisyyttä ja kiinnostuksen astetta, pistämällä toinen odottamaan yhteydenottoa. Se saattaa kyllä toimia odotuttajaa vastaankin, saattaahan olla muitakin kiinnostuneita yhtä aikaa.
-
Minusta tuntuu, että vastailuintoon voi vaikuttaa sekin, ollaanko hakemassa esim. vähän vähemmän sitoutunutta sessiosuhdetta vai jotakin enemmän perinteisemmän seurustelusuhteen puolelle kallistuvaa. Jos helmen tapaa, sen kai jokainen haluaa itselleen saman tien "varata", vai mitä?
Voi tietty olla, että mä olen omassa lokerossani suht konservatiivisen näkökantani kanssa verrattuna niihin, joille kinkyily on ennemminkin seikkailua sessiosta toiseen mahdollisesti useammankin henkilön kanssa (ei välttämättä samassa sessiossa kuitenkaan ;) ), kuin pyrkimys toteuttaa kinkyyttään ensisijaisesti sitoutuneessa parisuhteessa.
Tässä nyt vähän särähti korvaan tai silmään tuo vastakkainasettelu pysyvän parisuhteen ja sessiosuhteiden välillä. En usko, että kovinkaan moni seikkaillee sessiosta sessioon kenen kanssa vain vaikkei olekaan "oikeassa parisuhteessa". Itsellä ainakin sessioseurakin joutuu läpi kauhean syynin ennen hyväksymistä, keskustelua, kemiaa ja testailua. Ja sitten on ihanne sitoutua siihen sessiokumppaniin vaikkei hänen kanssaan ollakaan arkea jakamassa ja perhettä perustamassa ( ollaanko aina parisuhteessakaan?).
Että niin, ei nämä aina niin yksinkertaisia yleistyksiä ole nämä sessiosuhteetkaan.
Itse aiheeseen..jos ei ole tarpeeksi kiinnostusta niin ei ole myöskään yhteyttä. Sanon minä.
Yleistäen.
-
Keskustelu on hyvästä ja toisaalta itsestäänselvyyksien jauhaminen ei niin hyödyllistä, eiku...ei pitänyt taas sekaantua
-
Keskustelua on hyvästä ja toisaalta itseestäänselvyyksien jauhaminen ei niin hyödyllistä, eiku...ei pitänyt taas sekaantua
Itsestäänselvyydet ovat keskustelun tasoja jotka sinulle liian helppoja käsitellä. Kun taas yli hilseen menevät sellaisia jotka kyvyillesi liian vaikeita. Aivan liian harva puhuu monessa tasossa tarkoituksellisesti. Usein käy niin että yksinkertaisien keskustelusta voi poimia totuuksia joita puhuja ei käsitä mutta jonka useammat tasot fiksu tajuaa. Kun kaikki suuret asiat ovat lopulta yksinkertaisia. Vaikeita asioita tai vaikeita tasoja asioista tajuavat vain harvat. Mitä yksinkertaisempi totuus, sitä suuremman joukon se tavoittaa. Tai jopa leimaa.
Eli puhukoon jos aiheesta on uutta sanottavaa tai muotoiltavaa. Sillä se valmiimmaksi tulee.
-
Minusta tuntuu, että vastailuintoon voi vaikuttaa sekin, ollaanko hakemassa esim. vähän vähemmän sitoutunutta sessiosuhdetta vai jotakin enemmän perinteisemmän seurustelusuhteen puolelle kallistuvaa. Jos helmen tapaa, sen kai jokainen haluaa itselleen saman tien "varata", vai mitä?
Voi tietty olla, että mä olen omassa lokerossani suht konservatiivisen näkökantani kanssa verrattuna niihin, joille kinkyily on ennemminkin seikkailua sessiosta toiseen mahdollisesti useammankin henkilön kanssa (ei välttämättä samassa sessiossa kuitenkaan ;) ), kuin pyrkimys toteuttaa kinkyyttään ensisijaisesti sitoutuneessa parisuhteessa.
Tässä nyt vähän särähti korvaan tai silmään tuo vastakkainasettelu pysyvän parisuhteen ja sessiosuhteiden välillä. En usko, että kovinkaan moni seikkaillee sessiosta sessioon kenen kanssa vain vaikkei olekaan "oikeassa parisuhteessa". Itsellä ainakin sessioseurakin joutuu läpi kauhean syynin ennen hyväksymistä, keskustelua, kemiaa ja testailua. Ja sitten on ihanne sitoutua siihen sessiokumppaniin vaikkei hänen kanssaan ollakaan arkea jakamassa ja perhettä perustamassa ( ollaanko aina parisuhteessakaan?).
Että niin, ei nämä aina niin yksinkertaisia yleistyksiä ole nämä sessiosuhteetkaan.
Eipä niin kannata liikaa yleistää, siksipä laitoinkin tuonne tuon "voi vaikuttaa sekin" - yhtenä mahdollisena asiana. Mm. Oranssilyhdyn viesti:
"Ainakin yksi syy minkä olen kuullut moiseen toimintaan on se jos tapailee useampia, joku muu kiintoisampi tulee ja sitten tavallan ei halua katkaista välejä toiseen samalla kun koittaa katsoa saisiko "paremmasta" kunnon seuraa vai ei.. Näitä monoamorian ongelmia."
oli mielessä kun kirjoitin. Mutta joo, tuskinpa tähänkään asiaan mitään yhtä totuutta löytyy. En tarkoittanut arvottaa tässä erilaisia suhteita, kunhan pähkäilin omasta näkövinkkelistä.
-
Jos tyyppi ei vastaa viesteihin eikä muutenkaan kuulu mitään, niin hän ei ole kiinnostunut. Mun mielestä ihan selkee homma.
Yritän kanssa nykyisin järkeistää asioita noin suoraviivaisiksi.
Silloin se tosin on aika helppoakin, kun ei enää etsi seuraa.
Eilen entinen kollega, joka tuli keikalle, kysyi että vieläkö edelleen olen sinkkuna ja kuvaili, miksi mun elämäni on kurjaa, havahdutti siihen tosiasiaan, etten enää jaksa hakea seuraa. Kenties jonkinlainen seuranhaku-burnout aiheutunut monista vuosista. Mietin että jaksaisinko sitten edes mitään seuraa ja totesin etten taida jaksaa. En jaksa alkaa vääntämään ja tappelemaan, näkemään alituisesti vaivaa, ottamaan huomioon, luovimaan, ymmärtämään, sietämään, palvelemaan, pettymään, aiheuttamaan pettymyksiä.. ;D
-
Mä taas olen varmaan ehkä liiankin suora ja rehellinen, olen jopa saanut toisen ihmisen suututettua sillä kun olet kesken treffien sanonut että ei meillä taida niin hyvin napata että kannattaa osoitteita rueta vaihtelemaan. :D, en tiedä, kait se on näitä rehelliseksi kasvatetun ihmisen kiroja.
Chattaillessa olen kyllä sen huomannut että moni tekee niin että ei välttämättä vastaa laisinkaan, vaan se viestittely yhtäkkiä loppuu. En ymmärrä sitä että miksi ei voi sitä viestiä laittaa, että "ei nyt napannut" vaan pitää jättää arvailujen varaan. Enemmän se vahingoittaa toista ihmistä, kun ei kerro asioiden oikeaa luontoa.
-
Njuu.. nettideittailussa yleensä tuo on mennyt silleen että jos vähänkin nappaa niin ensin on sitä viestittelyä päivittäin, sitten viikon tauko ja sitten kuukauden tauko. Loppua kohden viestit alkaa aina: sori kun en muistanut vastata. Ja sitten vaan loppuu. Tai loppuu yhtäkkiä jossaan kohtaa. Ihmiset vaan ovat sellaisia. Tuntuu että parhaat tsäänssit suhteille on reaalimaailmasta koittaa bongata joku jota muutenkin näkee päivittäin tai edes jotenkin säännöllisesti, koulukaveri, työkaveri tai harrastuksesta tms. Suurin osa ihmisistä kaiketi on vaan liian adhd-henkisiä nykyjään että jaksaisi panostaa yhteydenpitoon nettituttujen kanssa... :D
Muutenkin yleensä parempi lähtökohta kun on nähnyt toista ihmistä reaalimaailmassa olemassa oma itsensä ensin. Että on jonkinlainen konkreettisempi mutu ihmisestä. Jos on vaan netissä jutellut nimimerkin ja photoshopatun kuvan kanssa ja menee siitä suoraan treffeille niin se on välillä liian outo tilanne kokea mitään selkeitä fiiliksiä... :D En tiiä... Riippuu kai ihmisistäkin..
-
Menee jenkkikielen sekaiseksi tää kommentti, mutta jos 1-2 ensimmäisten treffien jälkeen tyyppi menee hiljaiseksi, syy on varmaankin se vanha kunnon "he's just not that into you", suomeksi suunnilleen "se ajattelee että periaatteessa joo, mutta ei sit ehkä kuitenkaan".
Sitten jos jonkinlainen suhde onkin saatu käyntiin mutta tyypin käytöksessä on toivomisen varaa, vasta sitten kannattaa nähdä vähän vaivaa ongelman selvittämiseen. Jos selvittely ei auta, jättää sen ja muistaa, että "if he comes back, he's yours. If he doesn't come back, he was never yours to begin with."
-
Menee jenkkikielen sekaiseksi tää kommentti, mutta jos 1-2 ensimmäisten treffien jälkeen tyyppi menee hiljaiseksi, syy on varmaankin se vanha kunnon "he's just not that into you", suomeksi suunnilleen "se ajattelee että periaatteessa joo, mutta ei sit ehkä kuitenkaan".
Sitten jos jonkinlainen suhde onkin saatu käyntiin mutta tyypin käytöksessä on toivomisen varaa, vasta sitten kannattaa nähdä vähän vaivaa ongelman selvittämiseen. Jos selvittely ei auta, jättää sen ja muistaa, että "if he comes back, he's yours. If he doesn't come back, he was never yours to begin with."
En tiedä voiko asiaa enää paremmin ilmaista. Yleensäkin ekat tai tokat treffit ei ole ihan vielä lupaus avioliitosta.
-
No, niin tai näin. Jos tyyppi katoaa, eikä ota mitään yhteyttä enää, vaikka on niin luvannut, niin eihän se ole kiinnostunut. Jokainenhan sen tietää. Niin hassua sattumaa ei myöskään voi mielestäni olla, että jokaiselle miehelle tulisi jotakin vallan ja kovasti tärkeää ja kiireellistä asiaa juuri tuossa, ettei olisi sitä paria minuuttia aikaa laittaa jotakin viestiä. Jos sitä kiinnostusta on, eikä halua tapaamaansa ihmistä "menettää" jollekin toiselle, niin sitä kyllä toimii eri tavalla. Tuo on se syy, miksi en itse lähde noiden perään huutelemaan (en enää). Nähty on ja koettu ja jotakin opittukin.
-
Omalle kohdallenikin näitä hiljentyjiä on muutama sattunut, ja olen samantien vetänyt johtopäätöksen ettei kiinnosta. Ei ole nähtävästi pieleen menneet arviot, kun vieläkään vastauksia ei ole kuulunut. ;D
Itse kerron samantien jos ei nappaa. Joko naamatusten tai viestillä. Vastauksena on tullut sekä ymmärtävää suhtautumista ja hyvien jatkojen toivotteluja, että myös kyyneliä, vihaa ja rasittavuuteen menevää syiden vonkaamista ja vaatimuksia asian uudelleen harkitsemisesta.
Paskaltahan se oma suoruus välillä tuntuu, varsinkin kun huomaa että toinen oli täpöllä kiinnostunut ja sitten satuttaakin sitä. Siltikin, se on toista kohtaan vain reilua ja kunnioittavaa. Aina ei voi olla kiva ihminen, saati toivoa että hiljentymällä ja silmänsä sulkemalla asia ratkeaa itsestään. Sellainen on vain kypsymättömyyttä ja helvetin epäkunnioittavaa toista kohtaan.
-
Omalle kohdallenikin näitä hiljentyjiä on muutama sattunut, ja olen samantien vetänyt johtopäätöksen ettei kiinnosta. Ei ole nähtävästi pieleen menneet arviot, kun vieläkään vastauksia ei ole kuulunut. ;D
Itse kerron samantien jos ei nappaa. Joko naamatusten tai viestillä. Vastauksena on tullut sekä ymmärtävää suhtautumista ja hyvien jatkojen toivotteluja, että myös kyyneliä, vihaa ja rasittavuuteen menevää syiden vonkaamista ja vaatimuksia asian uudelleen harkitsemisesta.
Paskaltahan se oma suoruus välillä tuntuu, varsinkin kun huomaa että toinen oli täpöllä kiinnostunut ja sitten satuttaakin sitä. Siltikin, se on toista kohtaan vain reilua ja kunnioittavaa. Aina ei voi olla kiva ihminen, saati toivoa että hiljentymällä ja silmänsä sulkemalla asia ratkeaa itsestään. Sellainen on vain kypsymättömyyttä ja helvetin epäkunnioittavaa toista kohtaan.
Juurikin ja justiinsa näin :)
-
Täällä myös yksi Neiti Suorasuu. Rehellisyyttä toivon myös kumppanilta. Kommunikointi on suhteen a ja o. Jos ei kasvotusten kehtaa, niin vaikka tekstarilla sitten.
-
Paskaltahan se oma suoruus välillä tuntuu, varsinkin kun huomaa että toinen oli täpöllä kiinnostunut ja sitten satuttaakin sitä. Siltikin, se on toista kohtaan vain reilua ja kunnioittavaa. Aina ei voi olla kiva ihminen, saati toivoa että hiljentymällä ja silmänsä sulkemalla asia ratkeaa itsestään. Sellainen on vain kypsymättömyyttä ja helvetin epäkunnioittavaa toista kohtaan.
Aamen! Kyllähän se aika selkeästi kertoo, ettei kiinnostusta ole jos ei kuulu mitään tai kommunikointi on hyvin niukkaa. Mutta silloin pitäisi olla pokkaa sanoa suoraan ettei kiinnosta. Voi kun kaikki tekisi niin, se olisi niiiin ihanaa!
-
Voisko olla suora olematta töksähtävä?
-
Vois, toiset osaa sen paremmin kun toiset. :D Mutta mieluummin sitten töksähtäen suora kun jättää sanomatta mitään.
-
Todellakin! Mielummin sanoo sitten töksähtäen ihan suoraan, että sori, ei kiinnosta, kun että väittää olevansa kiinnostunut ja teoillaan ei osoita sinne suuntaankaan.
-
Järjellä, ei tunteella...
-
Järjellä, ei tunteella...
Miten sen oppii..? ;D
-
No......Järkeilemällä???
-
.....ja sitten otetaan voima avuksi kun järki loppuu....
-
Mä odotan voimia avuksi, että saisin järkeä.. 8)
-
Jos jotain tässä 26 vuoden aikana oon ihmissuhteista oppinu niin sen, että vaistoihin kannattaa luottaa. Jos vähänkään mahanpohjassa on sellanen tunne, ettei toinen ehkä olekkaan kiinnostunu samalla tavalla ku itte, niin yleensä se pitää paikkansa. Itekkin tässä ennen nykyisen Herran löytämistä hakkasin päätäni seinään erään kikkelieläimen suhteen, ku vaistot huus että ei se ole kiinnostunu, mutta oma kiinnostus oli jostain syystä suuri, enkä osannu antaa asian heti olla. Me päästiin sentään sille tasolle, että oli tärskyt sovittuna, moneen kertaan, mutta poitsu peru ne aina viime tipassa...
-
Jos jotain tässä 26 vuoden aikana oon ihmisstuhteista oppinu niin sen, että vaistoihin kannattaa luottaa. Jos vähänkään mahanpohjassa on sellanen tunne, ettei toinen ehkä olekkaan kiinnostunu samalla tavalla ku itte, niin yleensä se pitää paikkansa.
Tästä olen samaa mieltä. Sitä omaa fiilistä pitää kuunnella herkällä korvalla ja muistaa, että sopivan kumppanin löytäminen vaatii paljon enemmän yritystä ja erehdystä kuin luulisi. Sitten, kun iskee, sen ainakin omalla kohdalla on huomannut helposti. Jos se tunne jää tulematta, olisi hyvä osata siirtyä eteenpäin.
-
Sitten, kun iskee, sen ainakin omalla kohdalla on huomannut helposti. Jos se tunne jää tulematta, olisi hyvä osata siirtyä eteenpäin.
Allekirjoitan täysin! Oon aina ollu kauhea heittäytyjä ihmissuhteissa ja meen perse eellä puuhun ja silmät kiinni syvään päähän. Herrakin iski kerralla ku metrinen halko (ei onneksi tai valitettavasti kirjaimellisesti kuitenkaan), enkä vain saanu sitä mielestäni vaikka kuinka yritin omia tunteita kieltää. Onneksi Herran reaktiot tais eeehkä olla ihan yhtä vahvoja...
-
En tiedä onko tämä nettimaailma ja rajattomat kumppanin etsimismahdollisuudet vaikuttaneet ihmisten käytökseen ja ajatuksiin siitä miten on ok kohdella toista. Maailmasta kun löytyy aina mielenkiintoisia ihmisiä ja onko sitä ihan täydellistä välttämättä olemassakaan? Itse haluaisin ajatella, että jos on muutamia kertoja tavattu ja paljon on oltu muutoin yhteydessä, niin olisi ihan toisen kunnioittamista sanoa suoraan kun kiinnostus loppuu, eikä esimerkiksi vaan kadota maan pinnalta täysin yllättäen.
Pelkän viestittelyn laantumisen voin ymmärtää jotenkin paremmin.. Olisi ihana sanoa, että itse olen aina rehellinen, enkä jätä vastaamatta, mutta jotenkin tarkoittamatta sen ihmeempiä viestittely voi lakata. Ehkä pitäisin periaatteenani sitä, että jos tyypin nro löytyy mun luurista niin silloin on oikein toista kohtaan kertoa, jos tilanne muuttuu. Tilanne, jossa jää itse tyhjän päälle, eikä ymmärrä yhtään mitä tapahtui ja missä meni vikaan, on maailman kamalin. Nykyään on kun niin helppoa vaikka painella sitä "estä"-nappia..
Tämän sekavan kirjoitukseni pointti on se, että vaikkei enää kiinnostaisikaan, niin toista tulisi kohdella kunnioittavasti, vaikka se olisikin ikävää. Selitys on kuitenkin aina parempi kuin ei selitystä.
-
Edelleen tämä keskustelu painottuu minusta liikaa sille oletukselle, että ihmiset toisiaan kohdatessaan yleisesti tietäisivät, mitä haluavat. Kenties kysymys siitä, mitä ei haluta on helpompi, joten ehkäpä sen suhteen voisi odottaa sitä "Kiitti kaikesta, mut YÖK" -viestiä, mutta harvemmin periaatteessa hyvät tyypit ovat selkeästi "Ei onnistu, ei ikinä!" -tyyppejä, jolloin yhteydenpito saattaa jäädä roikkumaan ilman selkeitä eroonpääsemistoiveita. Kutsun sitä yhteydenpidon epätilaksi: ei pidetä yhteyttä, mutta ei olla nimenomaisesti pitämättäkään yhteyttä. Pitäisikö sellaisetkin tilanteet katkaista jollakin yhteydenpidon epätilaa kuvaavalla viestillä?
-
Sitten, kun iskee, sen ainakin omalla kohdalla on huomannut helposti. Jos se tunne jää tulematta, olisi hyvä osata siirtyä eteenpäin.
Allekirjoitan täysin! Oon aina ollu kauhea heittäytyjä ihmissuhteissa ja meen perse eellä puuhun ja silmät kiinni syvään päähän. Herrakin iski kerralla ku metrinen halko (ei onneksi tai valitettavasti kirjaimellisesti kuitenkaan), enkä vain saanu sitä mielestäni vaikka kuinka yritin omia tunteita kieltää. Onneksi Herran reaktiot tais eeehkä olla ihan yhtä vahvoja...
Toi kuulostaa ihan multa. Kaikki "potentiaaliset" iskee silleen halolla päähän ja oon ihan että yhyy en oo koskaan ennen tavannu mitään tämmöstä (ja siltä se sillä hetkellä tuntuukin) ja aina kaikki osoittautuu vaan samanlaisiks urpoiks ja homma ei toimi. Jos seuraavaks antaisin mahdollisuuden IHAN erilaisille miehille, jos semmosen kanssa homma toimis? ;D
-
Toi kuulostaa ihan multa. Kaikki "potentiaaliset" iskee silleen halolla päähän ja oon ihan että yhyy en oo koskaan ennen tavannu mitään tämmöstä (ja siltä se sillä hetkellä tuntuukin) ja aina kaikki osoittautuu vaan samanlaisiks urpoiks ja homma ei toimi. Jos seuraavaks antaisin mahdollisuuden IHAN erilaisille miehille, jos semmosen kanssa homma toimis? ;D
No ei nyt vielä! Kyllä se kannattaa tehdä samat virheet tarpeeksi monta kertaa että muistaa sitten vanhempana! >:D
Perse edellä puuhun kyllä kuulostaa tutulta allekirjoittaneellakin.
-
Toi kuulostaa ihan multa. Kaikki "potentiaaliset" iskee silleen halolla päähän ja oon ihan että yhyy en oo koskaan ennen tavannu mitään tämmöstä (ja siltä se sillä hetkellä tuntuukin) ja aina kaikki osoittautuu vaan samanlaisiks urpoiks ja homma ei toimi. Jos seuraavaks antaisin mahdollisuuden IHAN erilaisille miehille, jos semmosen kanssa homma toimis? ;D
No ei nyt vielä! Kyllä se kannattaa tehdä samat virheet tarpeeksi monta kertaa että muistaa sitten vanhempana! >:D
Perse edellä puuhun kyllä kuulostaa tutulta allekirjoittaneellakin.
Mä kyllä kuvittelen jo muistavani aika hyvin... ::)
Pakko kokeilla ääripäätä miehistä, naisiin siirtymistä ei hermot kestäis... >:D
-
harvemmin periaatteessa hyvät tyypit ovat selkeästi "Ei onnistu, ei ikinä!" -tyyppejä, jolloin yhteydenpito saattaa jäädä roikkumaan ilman selkeitä eroonpääsemistoiveita. Kutsun sitä yhteydenpidon epätilaksi: ei pidetä yhteyttä, mutta ei olla nimenomaisesti pitämättäkään yhteyttä.
Onpa hyvin mietitty, kun mietiskelin samansuuntaisia osaamatta pukea ajatusta sanoiksi :)
Kai on niinkin, että treffeille tai sessioon valmistautuessa ihminen vähän tsemppaa ja tsemppi tekee ihmisestä ehkä innostuvaisemman kuin mitä hän useimpina muina aikoina olisi. Joskus treffeillä syttyy hädin tuskin havaittava kipinä ja sitten tulee tunne että tahtoo tavata uudestaankin, koska kipinää ei pidä heittää hukkaan. Tapaamisen ja siihen liittyyvän tsempin sammuttua sammuu kipinäkin ja sitten fiilis on "I'm slightly into you, but not that into you".
-
Mä en ymmärrä tyyliin sanaakaa mitä tässä koko vitun ketjussa puhutaan. :o
;D
-
Et vaan oo kattonu tarpeeks Sinkkuelämää.
-
Mä en ymmärrä tyyliin sanaakaa mitä tässä koko vitun ketjussa puhutaan. :o
;D
Sä nyt oot muutenki tollanen poikkeava. ;D
-
Tuolla aiemmin viisastelin ystävyydestä ja moni muu on siitä. maininnut. Jatkan siihen, että välillä tullut tunne, kuin olisi vain on/Off tila olemassa. Jos ei kipinöitä ja seksuaalista vetoa tunnukaan, niin sitten se oli siinä. Eikö ihmisiin voi tutustua ystäväpohjilta tai että olisikin mahdollista jäädä hyviksi ystäviksi. Että jos ei seksiä, niin sitten ei yhtään mitään, antaa olla. No kaikilla on varmaan noi kaverikiintiöt jo täynnä, jos vaikka on viisisataa kaveria feisbuukissa, ymmärtäähän sen silloin (-:
-
Jos itse olen kirjoitellut jonkun miehen kanssa ja olen sitten tapaamassa häntä ja ajatellut hänestä Domia itselleni, niin jos se ei sitten oikein ota tuulta alleen, niin en minä oikein osaa ystävyyttä/kaveruutta siinä tilanteessa ajatella. Kaipa siinä päällimmäisenä on turhautunut olo. Ymmärrän tuon Kammiovärinän pointin kyllä :)
-
Kyllä jotenkin turhauttaa, fwb seuraa löytyy, sessioseuraa löytyy, vanilijaa löytyy mut vaan ei tunnu löytyvän sitä "oikeaa".
Yhtenä ilmeisenä syynä on tietysti elämäntilanne joka rajaa vapaa-ajan määrää ja näin ollen tapaa liian vähän ja harvoin potentiaalisia naisia.
Toisena tietysti se että omat toiveet kumppanin suhteen iän myötä kasvavat ja oma markkina-arvo alenee, niiden koskaan enää kohtaamatta :)
Silti uskon että elämäni blondi joka saattaa olla brunetti, löytyy vielä.
-
Nick, tuo viestisi voisi olla minun kirjoittamani, vain toisinpäin. Minä kun niistä miehistä enemmän kumminkin tykkään :)
Toivokaamme, että jonakin päivänä.... ;)
-
Selvennys:
Haluan ihan näin julkisesti ilmoittaa, etten ole tässä topikissa vatvonut mitään kuviota kenenkään baarilaisen kanssa. Ihan muualta järjestyi esim. nuo maitsemani treffit. Vaikka oonkin vähän kusipää, niin en ihan niin kusipää! ;D
Mutta jatkakaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää! ;D
-
Nyt pitää heti alkuun tunnustaa, että mä olen niitä, jotka ei aina tajua, että toista ei kiinnosta. Kun itse olen kovin hidas tutustumaan ja syttymään ja ryntäämään asioihin, niin oletan, että muitakin hitaita on. Mulle on ihan normaalia nähdä ja sit kun sattuu olemaan taas muutenkin kulkua jonnekin, kysäistä henkilöltä josko ehtis toisille kahveille tai mitä nyt sitten oliskaan mielessä. Vaikka välissä ois mennyt kuukausia.
Niin voi olla, että multa sitten menee ohi se, että a) joku luulee, että minä en ole kiinnostunut, koska en muista pitää yhteyttä, tai sitten b) joku ihmettelee miten mä en millään tajua, että se ei ole yhtään kiinnostunut, vaan sitkeesti pakotan juomaan aina uusia kahvilitroja vaikka kaveri kaikenlisäksi juokin oikeasti teetä ja vaan kohteliaisuuttaan suostuu tapaamaan.
Mutta kaiken tämän lisäksi on vielä yksi kumma ilmiö, joka sotkee pakkaa. Nimittäin monen vanhemman subin herttainen tapa antaa Dommen soittaa, kun tarvitsee orjaa, ja välttää itse aktiivista yhteydenottamista. Että ei ahdistelisi/vonkaisi vaan Domme saisi aina päättää itse, koska haluaa tavata. Näin siis ellei ole viestiteltävänä jokin välttämätön informaatio tyyliin: "Rutto iski enkä ehkä kykene tulemaan imuroimaan hellasi taustaa huomenna, voisitko antaa uuden mahdollisen ajan siltä varalta, että jään henkiin". Yritä siinä sitten pähkäillä, haluaako henkilö oikeasti olla tekemisissä, kun ainut keino saada yhteys on olla aina itse se, joka viheltää koirapilliin. Tosin tähän olen tehnyt itselleni säännön, että jos henkilö on sitä ikäluokkaa, joka muistaa KC:n bileet, ja kuulostaa ilahtuneelta aina kun sitten muistaa hänelle soittaa, niin luotan hänen kykyynsä alkaa tappaa isoäitejään läjäpäin jos ei kehtaakaan sanoa, että kyyti ei miellytä.
Niin ja se kemia jota joko oli tai ei ollut. Ei sitä vaan aina tiedä. Sessiokemiaa ei tiedä ellei tuttuus ole sillä tasolla, että sessio tehdään edes puoliksi tosissaan, ja tuttuuteen ei pääse kuin tutustumalla... jostain se sitkeys tutustella on revittävä vaikkei voi olla varma lähteekö asiat lentoon vai ei. Eikä sitä aina tiedä sessioistakaan ennenkuin ajan kanssa... Nimimerkillä pelkään antaa mennä, ellen ole varma, että toinen sekä kestää, että haluaa kestää minua silloin, kun olen niin truu kuin osaan. Siksi kai alussa kaikki on aina säätämistä ja tuntua siitä, ettei saa oikeaa otetta henkilöön tai siihen mitä haluaisi toisen kokevan tai ymmärtävän itsestään tai minusta. Ja eipä ihme, siinä kohtaa se toinen voi sit hiippailla takavasemmalle pettyneenä. Tai väliin iskee se maailman ihmeellisin olento jonka kanssa kortit on katsottava, ja joka on aina perin monogaaminen.
Mutta kaikesta huolimatta. Olen onnistunut löytämään ihania ihmisiä, jotka suostuvat mun kanssa sessioimaan, alussa yhdessä harjoitellen ja myöhemmin ehkä jopa molemmille jonkinlaista tyydytystä tuottaen. Suhteista ja sessioinneista on monenlaista huvia, yhden kanssa yhdenlaista, toisen kanssa toisenlaista, aina huimaa tai hurjaa tai leppoisaa tai planeettoja siirtävää. Kun lopputuloksena on mahdollisuus moiseen, onko mikään seuranhaun vaiva tai rasite oikeasti liikaa?
Vir, kömpelö epäpeluri
-
En tiedä onko tämä nettimaailma ja rajattomat kumppanin etsimismahdollisuudet vaikuttaneet ihmisten käytökseen ja ajatuksiin siitä miten on ok kohdella toista. Maailmasta kun löytyy aina mielenkiintoisia ihmisiä ja onko sitä ihan täydellistä välttämättä olemassakaan? Itse haluaisin ajatella, että jos on muutamia kertoja tavattu ja paljon on oltu muutoin yhteydessä, niin olisi ihan toisen kunnioittamista sanoa suoraan kun kiinnostus loppuu, eikä esimerkiksi vaan kadota maan pinnalta täysin yllättäen.
Pelkän viestittelyn laantumisen voin ymmärtää jotenkin paremmin.. Olisi ihana sanoa, että itse olen aina rehellinen, enkä jätä vastaamatta, mutta jotenkin tarkoittamatta sen ihmeempiä viestittely voi lakata. Ehkä pitäisin periaatteenani sitä, että jos tyypin nro löytyy mun luurista niin silloin on oikein toista kohtaan kertoa, jos tilanne muuttuu. Tilanne, jossa jää itse tyhjän päälle, eikä ymmärrä yhtään mitä tapahtui ja missä meni vikaan, on maailman kamalin. Nykyään on kun niin helppoa vaikka painella sitä "estä"-nappia..
Tämän sekavan kirjoitukseni pointti on se, että vaikkei enää kiinnostaisikaan, niin toista tulisi kohdella kunnioittavasti, vaikka se olisikin ikävää. Selitys on kuitenkin aina parempi kuin ei selitystä.
On tuosta netin vaikutuksesta varmaan jo tehty vähän tutkimustakin,johon en tosin ole perehtynyt- voinut omien havaintojen ja kokemusten perusteella kuitenkin jotain hahmotella ja arvella.
Nykyään puhutaan mm. hahmoista ja täälläkin me olemme nimimerkkejä ja hahmoja- kasa mielikuvia,varsinkin jos ei olla tavattu naamatusten koskaan.
Vieläkin tuntuu olevan muodikkaita ohjelmat ja ,mikä se sana olikaan..ööö,äää,formaatit,joissa hahmot laitetaan kilpailemaan ja sitten on ihanaa aina lempata joku pois-sitä ennen on syytä olla mahdollisimman vittumainen ja yleisö saa kommentoida,buuata,taputtaa tai mitä ikinä keksiikään. Olisko nää niitä nykyajan gladiaattoritaisteluja,mutta kyseessä onkin ihmisuhdetaistelut ja sitten voi 7 päivää lehdestä lukea loput aina joka viikko. Kuka kelpasi, kuka ei kelvannut,kuka hässi ketä, kuka jäi lehdelle soittelemaan.
Rinnakkain kulkee jokin kummallinen toiseusmaailma, jolla ei ole taviksen kanssa mitään tekemistä-paitsi ellei tavis ala elämään sitä fantasiamaailmaa,vaikka edes yleisönä.
Hahmoilla ei ole tunteita,eikä omia ajatuksia,mutta hahmoilla on se Markkina-arvo, herramunjee. Joutaisiko tässä ihan itsekin kasvamaan uudelleen kansakoulun penkille,tilanteeseen missä ei ole enää mitään hahmoja eikä fantasiointeja,vaan ihan vaikka ankara kansakoulun opettaja karttakepin kanssa. Eihän tää netti ynnä some ole auttanut ihmisiä yhtään vaan päinvastoin tehnyt asioista tuhat kertaa vaikeampia. Jopa jonkinlaisen vankilan josta ei pääse pois. Nytkin miljoonat ihmiset paukuttavat yksin näppäimistöä ja me täällä ja ihmetellään, että missä vika kun ei suksi luista :D
Mutta että: Viihdettä pittää olla ihmisellä
-
Jepjepp määrittele termi "kunnioittava". Aika laaja taitaa olla käsite vaikka rajattaisiin ihan suomenkieliseen kulttuuriinkin.
Noin yleisesti ottaen ei ehkä voida ruveta - tai voidaan, tietty, mutta onnistumismahdollisuudet only heaven knows - laatimaan sääntöjä "kuinka kuuluu toimia seuranhaussa".
Elämä on kärsimystä, myös. Totuus ei pala tulessakaan ja niin kauan kuin on yksilöllisiä haluja on kärsimystä ja tuskaa. Se on hyvä niin. Osoite jossa sille kannattaa jotakin tehdä on siellä totuudellisessa oman mielen tutkiskelussa.
Ja olen myös näitä "hitaita", tosin sillä varauksella että yritän pitää väylän sinne omaan gut instinctiin avoinna ja joskus sieltä tuleva viesti on hyvin nopea ja tarkka.
Joskus, aika usein, kun seuraa ihmisiä ja heidän suhteilujaan, niin tulee vaikutelma että jokainen kulkee kuin se kuuluisa sika säkissä kuljettaen sitä oman elämänsä tarkoitusta ja haluaa ojentaa sen jollekin toiselle heppoisten omien mielikuviensa pohjalta ja olettaa ja odottaa että toinen hyväksyy tarjouksen noin vain niiden myös omien heppoisten mielikuviensa pohjalta.
Kannattaa kuitenkin ehkä poltella ne olkinaiset ja -miehet ja -ihmiset, vaikka olki kerrallaan. Kärsimys on hyvä bensa niille liekeille.
Ja ei kukaan aikuinen ole velvollinen perustelemaan ei:tään toiselle aikuiselle. Ja se ei voi tulla missä vaiheessa suhdetta vain. Ja myös monella eri tavalla. Kommunikointi on vaikea laji.
-
Jepjepp määrittele termi "kunnioittava". Aika laaja taitaa olla käsite vaikka rajattaisiin ihan suomenkieliseen kulttuuriinkin.
Noin yleisesti ottaen ei ehkä voida ruveta - tai voidaan, tietty, mutta onnistumismahdollisuudet only heaven knows - laatimaan sääntöjä "kuinka kuuluu toimia seuranhaussa".
Elämä on kärsimystä, myös. Totuus ei pala tulessakaan ja niin kauan kuin on yksilöllisiä haluja on kärsimystä ja tuskaa. Se on hyvä niin. Osoite jossa sille kannattaa jotakin tehdä on siellä totuudellisessa oman mielen tutkiskelussa.
Ja olen myös näitä "hitaita", tosin sillä varauksella että yritän pitää väylän sinne omaan gut instinctiin avoinna ja joskus sieltä tuleva viesti on hyvin nopea ja tarkka.
Joskus, aika usein, kun seuraa ihmisiä ja heidän suhteilujaan, niin tulee vaikutelma että jokainen kulkee kuin se kuuluisa sika säkissä kuljettaen sitä oman elämänsä tarkoitusta ja haluaa ojentaa sen jollekin toiselle heppoisten omien mielikuviensa pohjalta ja olettaa ja odottaa että toinen hyväksyy tarjouksen noin vain niiden myös omien heppoisten mielikuviensa pohjalta.
Kannattaa kuitenkin ehkä poltella ne olkinaiset ja -miehet ja -ihmiset, vaikka olki kerrallaan. Kärsimys on hyvä bensa niille liekeille.
Ja ei kukaan aikuinen ole velvollinen perustelemaan ei:tään toiselle aikuiselle. Ja se ei voi tulla missä vaiheessa suhdetta vain. Ja myös monella eri tavalla. Kommunikointi on vaikea laji.
Okei, mä oon kyllä eri mieltä tuosta, että kukaan ei ole velvollinen perustelemaan toiselle. Tässä tullaan taas siihen eroon onko kysymys vaikka kirjoittelusta vai tapailusta, joka on jatkunut pidempään ja loppuu kuin seinään. Tämmösessä tapailussa mun mielestä kyllä toinen olisi "velvollinen" kertomaan toiselle, jos kiinnostus loppuu. Ei siinä tarvitse mitään syvä-analyysia antaa, mutta ihan vaikka viesti, että kiitos, mutta ei kiitos, riittää. Se, että vaan katoaa mystisesti on edelleen musta hirvein tapa. Useinhan näissä on kyllä merkit nähtävissä, että kiinnostus on hiipumassa, mutta joskus se voi tulla myös täysin puskista. En tiiä.. hankalia juttuja, joissa itsekin voisi usein toimia fiksummin.
Kunnioittavan määrittelisin siten, että kaikilla on arvo, ketään ei voi kohdella miten sattuu ja ikävissä tilanteissa ei tarvitse tieten tahtoen toimia tavalla, jonka tietää toista vielä enemmän satuttavan (olettaen, että tietää).
-
Jepjepp määrittele termi "kunnioittava". Aika laaja taitaa olla käsite vaikka rajattaisiin ihan suomenkieliseen kulttuuriinkin.
Noin yleisesti ottaen ei ehkä voida ruveta - tai voidaan, tietty, mutta onnistumismahdollisuudet only heaven knows - laatimaan sääntöjä "kuinka kuuluu toimia seuranhaussa".
Elämä on kärsimystä, myös. Totuus ei pala tulessakaan ja niin kauan kuin on yksilöllisiä haluja on kärsimystä ja tuskaa. Se on hyvä niin. Osoite jossa sille kannattaa jotakin tehdä on siellä totuudellisessa oman mielen tutkiskelussa.
Ja olen myös näitä "hitaita", tosin sillä varauksella että yritän pitää väylän sinne omaan gut instinctiin avoinna ja joskus sieltä tuleva viesti on hyvin nopea ja tarkka.
Joskus, aika usein, kun seuraa ihmisiä ja heidän suhteilujaan, niin tulee vaikutelma että jokainen kulkee kuin se kuuluisa sika säkissä kuljettaen sitä oman elämänsä tarkoitusta ja haluaa ojentaa sen jollekin toiselle heppoisten omien mielikuviensa pohjalta ja olettaa ja odottaa että toinen hyväksyy tarjouksen noin vain niiden myös omien heppoisten mielikuviensa pohjalta.
Kannattaa kuitenkin ehkä poltella ne olkinaiset ja -miehet ja -ihmiset, vaikka olki kerrallaan. Kärsimys on hyvä bensa niille liekeille.
Ja ei kukaan aikuinen ole velvollinen perustelemaan ei:tään toiselle aikuiselle. Ja se ei voi tulla missä vaiheessa suhdetta vain. Ja myös monella eri tavalla. Kommunikointi on vaikea laji.
Okei, mä oon kyllä eri mieltä tuosta, että kukaan ei ole velvollinen perustelemaan toiselle. Tässä tullaan taas siihen eroon onko kysymys vaikka kirjoittelusta vai tapailusta, joka on jatkunut pidempään ja loppuu kuin seinään. Tämmösessä tapailussa mun mielestä kyllä toinen olisi "velvollinen" kertomaan toiselle, jos kiinnostus loppuu. Ei siinä tarvitse mitään syvä-analyysia antaa, mutta ihan vaikka viesti, että kiitos, mutta ei kiitos, riittää. Se, että vaan katoaa mystisesti on edelleen musta hirvein tapa. Useinhan näissä on kyllä merkit nähtävissä, että kiinnostus on hiipumassa, mutta joskus se voi tulla myös täysin puskista. En tiiä.. hankalia juttuja, joissa itsekin voisi usein toimia fiksummin.
Kunnioittavan määrittelisin siten, että kaikilla on arvo, ketään ei voi kohdella miten sattuu ja ikävissä tilanteissa ei tarvitse tieten tahtoen toimia tavalla, jonka tietää toista vielä enemmän satuttavan (olettaen, että tietää).
-
Hyviin tapoihin se kuitenkin kuuluu. Ja itseni harrastamissa suhdesyvyyksissä hyvät tavat ohitetaan niin monta kertaa syvemmältä että ne pitää olla hallussa ennen kuin astutaan eteenpäin. Muuten töykeään sattuu. Ja sattumisesta saa syyttää vain itseään kun on aloittanut toisen satuttamisen. Lähinnä suosittelen. Ei toki ole kellekään mikään pakko.
-
Hyvää keskustelua :D
Oma fiilis on että nää nettideittailun ja deittailun tapakulttuurit muodostuu lähinnä orgaanisesti sen mukaan miten itseä on kohdeltu ja sitä kautta oppii miten muut olettaa että heitä kohdeltaisiin. Oma kokemus on että katoamisten takia loukkaantumisilta säästyy parhaiten kun vaan säätää odotuksensa matalammalle ja ottaa lähtökohdaksi sen että se vaan on normi nykyjään.
Loukkaantumisten sijaan pessimistinä voi aina silloin tällöin yllättyä iloisesti kun joku onkin kohtelias. :)
-
Meneekö nyt sitten osa aiheen vierestä, mutta kun pitkästä aikaa tuli palo kirjoittaa jotain tänne foorumille, niin tässä sitä nyt tulee:
Kun vähän aikaa sitten tuli harrastettua deitti-ilmoittelua ja ilmoitusten lukemista netissä, tuli myös paljon ajatuksia aiheeseen liittyen. Tein kattavat ja asialliset ilmoitukset pariin eri paikkaan, mm tähän foorumiin. Vastauksia sain pitkällä aikavälillä muistaakseni pari. Muistaakseni yksi vastaus johti viestittelyyn ja lyhyeen tutustumiseen, muut vastaukset olivat lähinnä kannustavia sanoja. BDSM-baarin ulkopuolella yhteydenottoja oli nolla. Olisin kokenut deitti-ilmoitukseni melko samantekeväksi, jos en olisi ollut itse aktiivinen ja selannut muiden ilmoituksia ja profiileja.
Kirjoitin täällä ja muilla foorumeilla suht paljon muille deittailijoille ja heille, joilla suhdestatus näytti sitä, että he voisivat etsiä seuraa. Kirjoitin asiallisesti ja osin heidän ilmoituksensa kohtiin liittyen. Viestien kirjoittelu kesti yleensä 20-30 min/kpl, koska tiesin, että copy-paste -viestit ja yhden rivin kyselyt olisivat todella turhia. Vastauksia tuli vaihtelevasti. Sanoisin, että noin 25% viesteistäni sai vastauksen. Vähintään sellaisen, että kiitos, mutta ei kiitos. Sekin oli hyvä. Sekin oli vastaus. BDSM-baarissa vastausprosentti taisi kuitenkin olla isoin.
Itse "deittaamiseen" johti muut tekijät, kuin deitti-ilmoitus. Pari kertaa tapasin jonkun sillä pohjalla, että olin jutellut viesteillä niitä näitä sillä ajatuksella, että hienoa on, jos vaikka löytyisi uusi ystävä. Tapasin muutaman ihmisen ihan muuten vaan. Useimmiten tapaaminen meni ihan hyvin juttelemalla niitä näitä ja homma ei mennyt koskaan deittailuiksi. Sain pari uutta ystävää / hyvänpäiväntuttua. Hienoja uusia tuttavuuksia, vaikka kyllä tunnustankin, että luokattoman vähän olen pitänyt kaverisuhteita yllä.
Se, mikä sitten johti itse deittaamiseen, oli kärsivällisyys ja kirjoittamiseen panostaminen. Deittailu vei aikaa. Piti osoittaa olevansa kiinnostunut ja piti käyttää aikaa koneella näpyttelyyn. Tavatessa piti olla ilman paineita. Sopivasti kiinnostusta, mutta ei tavoitetta. Ei sillä ajatuksella, että tässä olisi tuleva kumppani tai tässä olisi uusi kaveri. Piti vaan mennä sillä fiiliksellä, että ehkä siinä tavataan vain yksi ilta. Asenne noin about "ei mitään hävittävää, mutta jos jollain tavalla ajatukset kohtaa, kaikki on plussaa".
Minullakin on omat luuloni, miksi hiljaisia ihmisiä ja feidaajia on niin paljon. Ainakin naisten osalta tiedän, että roskapostia tulee. Vaikka profiilissa lukisi varattua tai mitä vaan, joku kyselee niitä näitä, heittää härskiä läppää tai pyytää heti potkimaan palleille. Jos noita viestejä pukkaa 20-50kpl päivässä, niin morjens. Ei välttämättä jaksa lukea sitä yhtä asiallista viestiä sieltä välistä. Sinne se hukkuu. Toisaalta nettideittailussa, josko koko maailmassa, vaatimustaso on nykyään kova. Deittiseuralta vaaditaan paljon. Raketti-insinöörin paperit tai jalkapallon kokoinen haba eivät riitä naisille (joo, sorry traditionaalinen heteroesimerkki). Riittääkö sitten miehille, jos naisen kroppa ei ole missin mittojen suositusluvuissa (sorry taas, ks edelliset sulkeet)? Seuralaisen pitäisi olla juuri siihen muottiin sopiva, jonka hakija on valanut. Poikkeuksia voi tehdä vain vähän. Jos paljastuu yksi ei-mieleinen asia, homma voi kariutua jo siihen ja hiljaisuus laskeutuu. Useassa paikassa homma tuntui pintaliidolta. Etsitään täydellisyyttä, ja kun sitä ei ole, jäädään sitä odottamaan.
Haluavatko nykyään ihmiset loppujen lopuksi tutustua uusiin ihmisiin? Vai pelätäänkö, että uusi tuttavuus voi olla erilainen, kuin itse on?
Viesteihin vastaaminen edes yhdellä lauseella on peruskohteliaisuus ainakin, jos viesti on asiallinen. Vastaamatta jättäminen voi olla merkki kiinnostuksen puutteesta, unohduksesta, epäaktiivisuudesta foorumilla tms. Mutta useimmiten lähestyjä turhautuu, kun ei saa vastausta. Ymmärrän sen hyvin. Deittailussa ollaan mukana siksi, että deittailtaisiin. Ei passiivisena kuvajaisena. Voi toki olla, että kaikkiin kymmeniin viesteihin ei jaksa vastata päivittäin. Mutta siitäkin voi mainita profiilissaan.
Jos tapaamiseen asti mennään, niin rohkeus on hyve. Menee sitten vaikka tapaamaan vain sen yhden kerran, jos niin on luvannut. Mutta toisen odottamaan jättäminen on törkeää. Minkäs teet moiselle, tai viesteihin vastaamattomuudelle. Ei kukaan vaadi vastaamaan mitään. Kannattaa vaan itse jättää moiset omaan rauhaansa ja keskittyä positiivisesti uuteen yritykseen.
Loppujen lopuksi sen verran on hyvä olla pokkaa, että jos deittailuun lähtee, voi sanoa myös kohteliaasti ei. Ja sama homma toisin päin, eli jos joku sanoo ei, pitää olla pokkaa todeta, että homma ok, jatketaan etsintää.
Olipa tämä aiheesta tai sen vierestä, toivon deittailijoille onnea etsintöihin :)
-
Aina on ok keskustella siitä mikä kuuluu hyviin käytöstapoihin mikä ei. Mutta usein vain on niin että ihmiset tulkitsevat tilanteita ja toisiaan väärin. Tai en tiedä onko oikein sanoa että "väärin", sillä kaikelle käyttäytymiselle on olemassa selityksensä ne vain eivät aina ole nähtävissä tulkitsijalle (ehkä ei edes tietoisia tulkittavalle), eivätkä ymmärrettävissä näin ollen.
Siksi olisi mielestäni terveellistä olla asettamatta omasta näkökulmasta tiukkoja kriteereitä mikä on "oikein" ja "kuuluu", saati että mennään tekemään nopeita johtopäätöksiä että joku on "kusipää" tai "urpo" tai "sosiaalisesti vammainen". Ainakaan jos ei ole edes sen vertaa tehnyt että on ystävällisesti tiedustellut että kuinka on asioiden laita. Ihmiset kun hahmottavat niin oman kuin toistensa käyttäytymisen aina subjektiivisesti värittyen.
Itselleni aina särähtää korvaan jos ruvetaan laatimaan listoja ja säädöksiä huutoäänestyksillä kun on omaan nahkaan tullut joku naarmu eikä ole kuin se toinen (tai yksi) puolisko tilanteesta selvityksessä.
Jotenkin haluaisin ajatella mieluummin että aika harva ihminen haluaa tieten tahtoan satuttaa toista ei-konsensuaalisesti, ja sitten jos sellaiseen törmää niin terveemmällä mielellä varustettu henkilö osaa ottaa askeleen sivummalle ja antaa olla. Siksi suosittelen armollisuutta lähtökohdaksi muihin ihmisiin, varsinkin sellaisiin joita ei edes ole kovin kauaa tuntenut.
Samoin toisen "asiallinen" voi olla toisen "törkeä", tai toisen "kiinnostunut" toisen "tylsä". Niin että jos kohtaa hiljaisuutta niin ei kannata ottaa niin kovin henkilökohtaisesti; ehkä lähestytty vain teki toisenlaisen päätelmän saamastaan viestistä.
Eli sen lisäksi että tulisi voida ilmaista itseään omasta mielestä sopivalla tavalla on osattava antaa myös toisille mahdollisuus samaan. Ei voi lähteä määräämään että juuri minun näkemykseni asiasta on se tismalleen oikea ja korrekti. Aina tulee erimielisyyksiä kun ihmiset ovat vuorovaikutuksessa. Eikä se tarkoitus ole aina nimenomaisesti satuttaa vaikka sattuisikin.
Niin ja sellainen lisäys vielä tuonne jo aiempaan: että "kunnioittava" on erittäin kulttuurisidonnainen käsite. Kaikenlainen siihen liittyvä ympäripyöreä ihmisarvomäärittely samoin. Usein ihmiset käyttävät kovin laajoja termejä ja käytännön merkitys on jopa vastakkainen eri konteksteissa. Siksi on aika turhaa pyöritellä kyseisenlaista terminologiaa eri normitusten ja sääntöjen laadinnan puitteissa. Parempi pysyä konkreettisessa sanastossa (eli se "kusipää" on minun mielestäni sellaista ihmisarvoa kunnioittamatonta terminologiaa lähes itselle tuntemattomista lajitovereista käytettäessä).
Sit vielä toinen lisäys. Olen aika usein tullut törmänneeksi, varsinkin joskus muinoin, ihmisiin joilla on kova halua muokata ympäristöstään itselleen sopivaa "niin että kaikkien olisi mukavampi olla". Tässä kohdin tähtisateet ja hoosianna rupeavat välkkymään ja kaikumaan pääkopassani sillä valmistaudun kohtaamaan taas yhden tämän maapallon varajeesuksista ja äititeresoista. Sellaisen jolle omien tunteiden käsittely on jotenkin jäänyt alle teini-ikäisenkin asteelle ja tarvitaan pumpulia ja vaahtokarkkia ettei todellisuus vain olisi liian todellinen ja traumatisoiva. Eli juuri sellaisia läheisriippuvaisia (usein) jotka haluavat toiset ihmiset omien kehittymättömien tunteittensa ja vauvanpyllyisten egojensa turvatyynyiksi. Pidän tuon tyyppisiä ihmisiä suurimpana haittana oikeasti vapaalle ja kunnioittavalle ihmisyydelle.
-
Aina on ok keskustella siitä mikä kuuluu hyviin käytöstapoihin mikä ei. Mutta usein vain on niin että ihmiset tulkitsevat tilanteita ja toisiaan väärin. Tai en tiedä onko oikein sanoa että "väärin", sillä kaikelle käyttäytymiselle on olemassa selityksensä ne vain eivät aina ole nähtävissä tulkitsijalle (ehkä ei edes tietoisia tulkittavalle), eivätkä ymmärrettävissä näin ollen.
Siksi olisi mielestäni terveellistä olla asettamatta omasta näkökulmasta tiukkoja kriteereitä mikä on "oikein" ja "kuuluu", saati että mennään tekemään nopeita johtopäätöksiä että joku on "kusipää" tai "urpo" tai "sosiaalisesti vammainen". Ainakaan jos ei ole edes sen vertaa tehnyt että on ystävällisesti tiedustellut että kuinka on asioiden laita. Ihmiset kun hahmottavat niin oman kuin toistensa käyttäytymisen aina subjektiivisesti värittyen.
Itselleni aina särähtää korvaan jos ruvetaan laatimaan listoja ja säädöksiä huutoäänestyksillä kun on omaan nahkaan tullut joku naarmu eikä ole kuin se toinen (tai yksi) puolisko tilanteesta selvityksessä.
Hyviä huomioita, eikä pelkästään siksi, että minä arvatenkin lukeudun sellaisiin "sosiaalisesti vammaisiin" tapauksiin! On jokseenkin arveluttavaa, ehkä vähän itseriittoistakin, pitää omaa toimintatapaansa siinä määrin yleispätevänä ja objektiivisesti arvioiden oikeana, että uskaltaa sen pohjalta tuomita kaikki muut käytösmallit huonoina, epäkohteliaina tai väärinä. Vielä en ole lakannut hämmästelemästä sitä, mistä sellainen itsevarmuus lausua asioiden ainoa oikea laita oikein kumpuaa?
Ei sillä, ettenkö itsekin pitäisi joitakin sosiaalisia normeja tavallaan itsestäänselvästi pätevinä, mutta tällaisten useiden mielestä tulkinnanvaraisten kysymysten (sillä tavalla tulkinnanvaraisten, ettei tämäkään keskustelu sopivasta tavasta toimia ole mitenkään yksimielinen) osalta kannattaisi itse kunkin (myös/etenkin meidän sosiaalisesti vammaisten) pohtia, millä tavalla se joku toinen ehkä haluaisi tulla kohdatuksi, tai jotain. Esimerkiksi kun tässä keskustelussa on jaettu näitä suoraa puhetta ylistäviä kokemuksia, niin todettakoon, että minusta ja minuun kohdistettuna hidas feidaaminen on paljon suoraa puhetta kivempi tapa tulla torjutuksi. Siis paljon kivempi, mutta en mä siltikään ole leimaamassa kaikkia "Ei kiitos" -viestien lähettäjiä törkimyksiksi.
-
se on se itseluottamus. Jos päättää ja uskoo saavansa mitä haluaa, se tapahtuu, jos toive murehtia epäonnistumista on vahvempi, se voittaa.
"Do or do not, there's no try." -Yoda
-
Kari Kuula on tiennyt kertoa tästäkin totuuden- http://www.karikuula.com/30
Tiukasti luonnontieteellisen maailmankuvan sisällä kärsimyksen ongelmaa ei synny. Luonnontieteiden näkökulmasta katsottuna maailmassa ei ole hyvyyden, kauneuden tai päämäärähakuisuuden periaatetta, jotka kyseenalaistuisivat, kun yksittäinen ihminen kärsii.
Luonnolla ei ole arvoja tai päämäärää. Yksilöiden kärsimys on sille yhdentekevää. Monet eläimet jauhetaan ravintoketjun hampaissa toisten ruoaksi. Luonto ei sure tai iloitse kun yksilöt ja lajit tuhoutuvat ja uusia syntyy. Jos ihmiskunnan lyhyt historia päättyisi muutaman sadan vuoden kuluttua vaikkapa ekokatastrofiin, luonnontieteen näkökulmasta ei ole aihetta suureen maailmankatsomukselliseen ihmettelyyn. Eliölajeja on aina kuollut sukupuuttoon ja uusia on kehittynyt tilalle.
Eli yksilön kärsimys on Kuulan mielestä yhdentekevää-koska ei osaa kertoa tuolle vasta-argumenttia- Jännää että yliopistoissa ko. henkilöt saavat vaikkapa tohtorin tai professorin paperit
"Yritä typerys,epäonnistut kuitenkin"-voisi olla suuren kristityn tiedemiehen kommentti
Itseäni siis lähinnä vituttaa ns. suuret elämänviisaudet- jos nyt jumalauta koittaisi itse ymmärtää objektiivisesti jostain jotain- aika heikkoa on edelleen-
-
Kyllähän olisi kohteliasta,jos aina vastaisi toiselle osapuolelle edes jotakin, mutta...
-joskus ei ole mahdollisuutta ladata lisää nettiaikaa tai puheaikaa, sillä kaikki ihmiset eivät vaan ole hyvätuloisia ja rahat voi ihan oikeasti olla ihan finito
-joskus ei ole mahdollisuutta vastata mitään vaikka haluaisikin, sillä ihan kaikki ihmiset eivät elä yksinään ja voi tehdä mitä haluaisivat silloin kun haluaisivat
-joskus se vastaaminen ihan oikeasti unohtuu, sillä tämä somettaminen on tositositosi työlästä ja aikaavievää ja muutakin touhua varmaan kuuluu ihan kaikkien elämään
-joskus ei vaan tiedä mitä sille toiselle vastaisi. Hän voisi tuntua tosi kiinnostavalta ja mukavalta,mutta kun et silti haluaisi esim.sessioida hänen haluamallaan tavalla etkä kehtaa sitä sanoa.Hän ei ehkä olisikaan kiinnostunut vain juttukaverista ja sinä taas olisit kiinnostunut alkuun vaihtamaan hänen kanssaan vain ja ainoastaan ajatuksia. Siinä kun pohtii useampia päiviä,mitä hänelle sanoisi...niin sitten onkin jo liian myöhäistä sanoa enää mitään.
Ja kyllä se vaan on niinkin, että välillä halua vastata ja sopia vaikka sessiokin olisi roppakaupalla, mutta sitä pelkää ihan liikaa.
Pelkää sitä ettei olekaan tarpeeksi kiinnostava ja pelkää sitä, että tuleekin nokakkain tavatessa torjutuksi.
Ei kannata siis suoraapäätä loukkaantua aina siitä, että joku jättää vastaamatta viestiisi.
Ei se ihminen sillä aina mitään pahaa tarkoita.
-
Kammiovärinä yhdisti näppärästi kärsimyksen ja epäonnistumisen samaan nippuun.
Oma logiikkani ontuu tässä kohtaa pahasti. En mitenkään löydä siltaa niiden kahden sanan välille.
Näkisin melkeinpä niin, että jos ihminen kokee kärsivänsä ja huokailee sen johdosta mikä onkaan kaiken sen kärsimyksen tarkoitus. Vastaus siihen on: ei ole tarkoitusta.
Suuressa mittakaavassa sairaus ja kuolema voi aiheuttaa kärsimystä. Pienempää on vaikka se, että ei löydä kinkyseuraa itselleen. Tai parempi olla laittamatta yksilön kärsimykselle mittaa. Jollekin sairaus voi olla pienempi huoli kuin seuranhaun löytymättömyys.
Eivät nuo ole epäonnstumisen merkkejä vaikka ihminen kärsii enemmän tai vähemmän.
Se on vain niin, ei mitään sen enempää. It happens.
Jospa sen elämän tarkoituksen jokainen loisi itse itselleen odottamatta että se kannetaan eteen tarjottimella. Samalla hyväksyisi itsensä osana luonnon kiertokulkua. On alku ja on loppu ja sillä välillä tapahtuu kaikenlaista, sellaistakin mikä ei ole kivaa. Se on vain niin.
-
Kammiovärinä yhdisti näppärästi kärsimyksen ja epäonnistumisen samaan nippuun.
Oma logiikkani ontuu tässä kohtaa pahasti. En mitenkään löydä siltaa niiden kahden sanan välille.
Näkisin melkeinpä niin, että jos ihminen kokee kärsivänsä ja huokailee sen johdosta mikä onkaan kaiken sen kärsimyksen tarkoitus. Vastaus siihen on: ei ole tarkoitusta.Suuressa mittakaavassa sairaus ja kuolema voi aiheuttaa kärsimystä. Pienempää on vaikka se, että ei löydä kinkyseuraa itselleen. Tai parempi olla laittamatta yksilön kärsimykselle mittaa. Jollekin sairaus voi olla pienempi huoli kuin seuranhaun löytymättömyys.
Eivät nuo ole epäonnstumisen merkkejä vaikka ihminen kärsii enemmän tai vähemmän.
Se on vain niin, ei mitään sen enempää. It happens.
Jospa sen elämän tarkoituksen jokainen loisi itse itselleen odottamatta että se kannetaan eteen tarjottimella. Samalla hyväksyisi itsensä osana luonnon kiertokulkua. On alku ja on loppu ja sillä välillä tapahtuu kaikenlaista, sellaistakin mikä ei ole kivaa. Se on vain niin.
Itse pidän kärsimystä hyvin olennaisena osana ihmisyyttä. Juuri siksi olen humanisti maailmankatsomukseltani, luonnontieteellinen maailmankuva kun ei riitä.
Ja juuri siksi yksilön kärsimys on se kaikista tärkein asia eettisessä inhimillisessä olemassaolossa.
Yhteisötasolla se tarkoittaa demokratian ja vapauden oleellisuutta, yksilötasolla kykyä rakastaa itseään jotta osaisi rakastaa muitakin (kuinka voi antaa toiselle jotakin sellaista jota ei ole tai ei osaa antaa itselleen?).
Kärsimyksen oleellisuuden ja tarkoituksen näen sen kyvyssä näyttää meille tie juuri rakastamiseen, niin itsen kuin sitten sitä kautta kaiken muun.
-
Mä kyllä surutta oletan kaikkien voivan sanoa toiselle jos ei kiinnosta, oli sitten suoraan päin naamaa kerrottu tai vaikka viestillä. Musta tuo nyt on vaan ihan peruskohteliaisuutta kertoa sille vastapuolelle jos ei sittenkään oikeen tunnu olevan hyvä idea tavata tai mitään. Itse kyllä sanon jos joku henkilö ei mua nappaa. Joskus ehkä jopa turhan suorasti, mutta parempi sekin kun jättää toinen ihmettelemään tuleeko treffejä vai ei. Ja kahvien päätteeksi sanon että toistekin voisi tavata jos tosiaan olen sitä mieltä. En siis anna ns. "tyhjiä lupauksia". Mun ajatusmaailmassa tuollainen "tyhjä lupaus" on toisen epäkunnioittamista ja jopa tavallaan valehtelua. Ei oikeen nosta pinnoja mun silmissä...
Mä ymmärrän myös pidemmänkin ajan hiljaisuuden. Itse harrastan sitä kanssa, tosin pakon sanelemana koska mun työ nyt vaan on aika hektistä välillä ja tuntuu ettei kerkee edes kotona käydä kääntymässä. Tosin sitten kun on enemmän aikaa niin olen kyllä "iilimato". Solloinkin tosin mua ei haittaa toisen osapuolen pitkäkin hiljaisuus, oletan myös että vastapuolella on muutakin elämää. Mutta jos on yhdessä sovittu jotain esimerkiksi tapaaminen niin oletan kyllä sen vastapuolen kertovan jos peruuntuu tai jostain muusta syystä ei sitten haluakkaan tavata.
Tosin tämä on vain mun ajatusmaailma, ja kukin tyylillään. Must aon oiekasti vain hyvä että maailma on pullollaan erilaisuutta ja erilaisia ajatusmaailmoja ja erilaisia käyttäytymisiä. Se mikä on mulle peruskohteliaisuutta voi jollekulle toiselle olla jotain ihan muuta. Ja saa olla niin. Tosin mä harvemmin tuollaisten henkilöiden kanssa kommunikoin. Ja olen jopa sen verran kettumainen yksilö, että jos mulle tekee oharit niin on ihan turha jälkikäteen enää vinkua.
Mietin että olisiko ihan hyvä aloittaa se tutustuminen toiseen siten että kysyy suoraan minkälainen kommunikoija toinen on ja kertoa minkälainen itse on. Silloin se toinenkin tietää että pitkä hiljaisuus voi johtua jostain muusta kuin odottajasta ja silloin se on helpompi ymmärtää ja hyväksyä. JA jos taas on sellainen roikkuja niin toinen osaa ainakin varautua saamaan useita viestejä vähän väliä ja osaa jollain tasolla ymmärtää jos toinen jopa ärsyyntyy...
-
Kammiovärinä yhdisti näppärästi kärsimyksen ja epäonnistumisen samaan nippuun.
Oma logiikkani ontuu tässä kohtaa pahasti. En mitenkään löydä siltaa niiden kahden sanan välille.
Näkisin melkeinpä niin, että jos ihminen kokee kärsivänsä ja huokailee sen johdosta mikä onkaan kaiken sen kärsimyksen tarkoitus. Vastaus siihen on: ei ole tarkoitusta.
Suuressa mittakaavassa sairaus ja kuolema voi aiheuttaa kärsimystä. Pienempää on vaikka se, että ei löydä kinkyseuraa itselleen. Tai parempi olla laittamatta yksilön kärsimykselle mittaa. Jollekin sairaus voi olla pienempi huoli kuin seuranhaun löytymättömyys.
Eivät nuo ole epäonnstumisen merkkejä vaikka ihminen kärsii enemmän tai vähemmän.
Se on vain niin, ei mitään sen enempää. It happens.
Jospa sen elämän tarkoituksen jokainen loisi itse itselleen odottamatta että se kannetaan eteen tarjottimella. Samalla hyväksyisi itsensä osana luonnon kiertokulkua. On alku ja on loppu ja sillä välillä tapahtuu kaikenlaista, sellaistakin mikä ei ole kivaa. Se on vain niin.
Tämän aiheen varmaan voisi jakaa oikeastaan, jos ja kun jatkuva epäonnistuminen ja kärsimys ei liity millään tavalla toisiinsa- eikunsiis voisi aloittaa aiheen kärsimyksen todellisesta luonnosta tai luonnottomuudesta-kun se ei kai sovi tähän seuranhaku vol 5000 aiheeseen.
Kuulan "tiukasti luonnontieteellinen" olsi ollut kanssa hyvä tietty jakaa osiin, mutta kun multa meni päreet täällä omassa luolassani, myrsky omassa kaakaokupissa ja viinilasissa siis
Mutta toisaalta, mikään ei liity mihinkään, kun on kinkystä kyse, vai miten se meni.. (=
-
Mä kyllä surutta oletan kaikkien voivan sanoa toiselle jos ei kiinnosta, oli sitten suoraan päin naamaa kerrottu tai vaikka viestillä. Musta tuo nyt on vaan ihan peruskohteliaisuutta kertoa sille vastapuolelle jos ei sittenkään oikeen tunnu olevan hyvä idea tavata tai mitään. Itse kyllä sanon jos joku henkilö ei mua nappaa. Joskus ehkä jopa turhan suorasti, mutta parempi sekin kun jättää toinen ihmettelemään tuleeko treffejä vai ei. Ja kahvien päätteeksi sanon että toistekin voisi tavata jos tosiaan olen sitä mieltä. En siis anna ns. "tyhjiä lupauksia". Mun ajatusmaailmassa tuollainen "tyhjä lupaus" on toisen epäkunnioittamista ja jopa tavallaan valehtelua. Ei oikeen nosta pinnoja mun silmissä...
Mun kohdalla tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että toisen osapuolen kohdalla se rehellisyys katoaa jossain vaiheessa. Tulee niitä "työkiireitä" tai muita menoja, joiden takia ei ehditä tavata/pitää yhteyttä ja jotka järjellä ajateltuna tajuan kyllä valheiksi mutta tunnepuolella en vaan haluaisi valheiksi uskoa. Kun itsellä on taustalla vielä suht vakavan (tai niin luulin) suhteen päättyminen valheisiin, toisen vihdoin saatua aikansa "työkiireiltyä" kakistettua suustaan että onkin mennyt kihloihin toisen henkilön kanssa, nousevat nämä muistot vieläkin aika voimakkaina pintaan kun jotain vastaavaa tapahtuu. Rehellisesti ilmoittamalla, ettei seura kiinnosta tai ettei halua enää nähdä satuttaa kyllä paljon vähemmän kuin se löysässä hirressä roikuttaminen.
-
Onhan se nyt ihan oikeasti niin, että jos on toisesta ihmisestä yhtään kiinnostunut, niin kyllä sitä aikaa jostakin tuolle ihmiselle löytää. Jos ei muuta, niin lyhyt viesti, että ... juuri nyt maailma kuormittaa kovasti, mutta heti kun hiukan hellittää, otan yhteyttä.
Täydellinen hiljaisuus - ei kiitos, en ole kiinnostunut sinusta.
-
Tuohon hiljaisuuteenkin törmännyt hyvin monta kertaa. Mä itse olen aina pyrkinyt kyllä siihen et jos jostain syystä toinen menettää mielenkiintonsa mun silmissä niin ainakin sitten se viesti toiselle et sori mut nyt ei oikeen natsaa yms. Mulle kyllä totakin veemäisemmin on käyny nuorempana et kun ollaan päästy kuvien vaihdon pisteelle nii ohoh toisesta ei olekaan kuulunut enää mitään. On vaan hävitty kuin pieru saharaan. Et mitä helv! >:( :o En tiedä onko vaan kantti hävinnyt näiltä ihmisilt, pelko rypistänyt miehisen olemuksen ja egon lyttyyn kuin paperitollon, pelkkää hienoa kusipäisyyttään ollu hiljaa vai ovatko vetäneet kiksinsä tällasesta toiminnasta. Vai kaikkea tätä! Never know eikä sen puoleen kyllä kiinnosta. Mut itse arvostan suoraa puhetta ja odotan sitä myös toiselta. Sen olen vaan huomannut et seuraa ei todellakaan ole helppoa löytää mutta ei pidä toivoa menettää sen takia. Mä jatkan etsimistä ja luotan et teen oman kaatoni jossain vaiheessa. :))
-
kun ollaan päästy kuvien vaihdon pisteelle nii ohoh toisesta ei olekaan kuulunut enää mitään. On vaan hävitty kuin pieru saharaan.
Tämä on tuttua-huttua nettiympyröissä ikäväkseen. Olisihan siihen paljon kivempi saada vastauksena jotain "Sori, nyt ei napannut, mutta hyvää jatkoa sinulle" tms tarinaa.
-
Monella ihmisellä varmasti on se itsevarmuuden puute ja pelko, ja sitten jättää vastaamatta tai tulematta paikalle. Seksitreffien (siis ei se sivusto, vaan ihan treffit seksin merkeissä) kautta on pari-kolme kertaa käynyt se että ollut tarkoitus tutustua, on sovittu paikka ja aika ja sitten ei ole ilmaantunut paikalle. Kyllähän se sitten tuppaa vituttamaan, mutta samalla myös mietityttämään että onko kaikki, jotka näin tekee ihan vaan trollaajia vai onko sitten mennyt pupu pöksyyn.
Muistan hyvin ensimmäisen kerran kun tällaista kokeilin, niin olihan siinä perhosia vatsassa ja kauhukuvia kävi mielessä niin että toisaalta teki mieli jättää menemättä. Nyt kun tietää suurinpiirtein omasta kokemuksesta miten kannattaa toimia, niin ei niitä perhosia sitten vatsassa pyöri niin paljoa.
-
Tää tais tapahtua taas.
Kauhean innokasta viestittelyä pari viikkoa ja oli jo sovittu tapaaminenkin, mutta nyt sitten täysi hiljaisuus. Eikä siis edes ehditty tavata!
Joskus nuorena me naureskeltiin kaverin kanssa, että me ollaan mölökkimangeetteja. Eli kun me ilmestytään johonkin juottolaan, paikan typerimmät miehet löytää kyllä tiensä meidän pöytään, alta aikayksikön.
Voisiko joku kiltti palauttaa mun uskon ihmiskuntaan ja herrasmiehiin? Että ihan viestiteltäs hetki ja sitten sä laittasit se kohteliaan viestin, että "ei mua nyt oikeastaan kiinnostakaan, mutta kivaa syksyn jatkoa." Jotenkin mä en usko, että maailma on pelkkiä käyttäytymisrajoitteisia täynnä?!?!? ;D ;D ;D
-
Tää tais tapahtua taas.
Kauhean innokasta viestittelyä pari viikkoa ja oli jo sovittu tapaaminenkin, mutta nyt sitten täysi hiljaisuus. Eikä siis edes ehditty tavata!
Joskus nuorena me naureskeltiin kaverin kanssa, että me ollaan mölökkimangeetteja. Eli kun me ilmestytään johonkin juottolaan, paikan typerimmät miehet löytää kyllä tiensä meidän pöytään, alta aikayksikön.
Voisiko joku kiltti palauttaa mun uskon ihmiskuntaan ja herrasmiehiin? Että ihan viestiteltäs hetki ja sitten sä laittasit se kohteliaan viestin, että "ei mua nyt oikeastaan kiinnostakaan, mutta kivaa syksyn jatkoa." Jotenkin mä en usko, että maailma on pelkkiä käyttäytymisrajoitteisia täynnä?!?!? ;D ;D ;D
Ens viikon tiistai.
Omppu, saat valita kumpi.
Laitan ovikoodin 16:15.
Diili ?
:o
;D
-
stoge ja herrasmies ei ehkä oikein sovi samaan asiayhteyteen.. >:D
Tai no, naiset eka vaikka heikoille jäille. ;D
-
No maailmassa on kaksi asiaa joita en ymmärrä.
-Naisten käsilaukut... oikeesti, miten sinne VOI mahtuu niin paljon kaikenlaista ?
-Miehet jotka lopettaa hyvin alkaneen vonkauksen naisen kaa tai jotka ei ilmaannu 'treffeille'.
Täysin luonnotonta toimintaa.
:o
-
Totta, se ei pane joka valkkaa! Ja kyntömies ei vakoa valitse.. Vai mitä näitä ny oli. ;D
-
Tiedätkö kuvion?
Mielenkiintoisen oloinen ihminen lähettää sinulle yksärin, tai lähetät itse sen yksärin sun mielestä mielenkiintoiselle ihmiselle. Viestittelette hetken, vaihdatte sähköposteja, ehkä jopa puhelinnumeroita. Jompikumpi ehdottaa tapaamista. Tapaatte. Käytte kahvilla, istutte kupposen ääressä, juttelette. Fiilis on ihan ok. Lähtiessä sovitte, että pidetään yhteyttä, katsotaan tuleeko tästä mitään.
Sitten. Täydellinen hiljaisuus. Ei mitään. Hiljaisuus on sitä luokkaa, että hiiren hännän huiskaisu kuulostaa härkäpiiskalta. Sitten oot vaan, että okei, mitähän tässä tapahtui.
No joo, voisithan itsekin laittaa vaikka tekstarin ja kysyä. Mutta et jotenkin kehtaa. Ajattelet ehkä, että olet tulkinnut toista ihan väärin ja vaikutat epätoivoiselta ripustautujalta, jos kysyt että mihin toinen hävisi. Tai olet niin kuin minä, jotenkin vanhanaikainen, ajattelet, että se olisi sen miehen ”tehtävä”. Laittaa viesti, vaikka sitten sellainen, jossa ilmotettaisiin, että ei nyt kuitenkaan oikein napannu, mutta kivaa syksyn jatkoa sinulle.
Tai sitten jo kahvitellessa tulee sellainen olo, että ei tää. Mutta kohteliaana sanotaan ne fraasit: ”Katellaan nyt ja kirjotellaan..” Vaikka molemmat tietää, ettei tästä mitään tuu. Mutta silti, sitä ”vapauttavaa” viestiä ei tule, etkä kyllä sitä itsekään lähetä.
Mun mielestä edellämainittu ei ole mitään muuta kuin huonoa käytöstä. Sivistymätöntä ja jotenkin naurettavaa. Myönnän tehneeni näin itsekin. Odotin ja odotin, että toinen sanoisi jotain ja sitten aikaa kului, enkä enää kehdannut palata asiaan. Ja juttu jäi roikkumaan ja vähän harmittaa. Tein itsestäni kusipään.
Mutta miksi näin tapahtuu? Oman selitykseni käytökselleni annoin tuossa edellä. Mutta miksi sinä et laita sitä ”kahvi oli hyvää, keskustelu ok, mutta ei nyt silleen kiinnosta”-viestiä?
(Ja hei, pyydän anteeksi nyt ihan julkisesti omaa kusipäisyyttäni teiltä, joille en laittanut ”ei kiinnosta”-viestiä. Lupaan parantaa tapani!)
Lainaan tän kissan aloitustekstin tähän, niin muistan mihin viittaan...
Nuo tapaamiset ovat aina testi sille, että kohtaavatko sellaiset ihmiset, että onko sillä minkäänlaista tulevaisuutte. Oli se sitten mitä vaan.
Kyllä tuohon voisi riittää, että oli oli kiva tavata. Piste. Näin ainakin itse teen, eli lopetan siihen jos en halua tavata uudelleen.
Mutta juuri nuo loppu-lätinät ”Katellaan nyt ja kirjotellaan..” ovat sitä kohteliasta etikettiä. Ehkä niiden avulla on vaan helpompi ja kohteliaampi (sillä hetkellä) irrottautua tapaamisesta.
Ei sen kummempaa.
Itse en niitä lätisisi, jos en ole kiinnostunut jatkosta.
K: Mutta miksi näin tapahtuu? Oman selitykseni käytökselleni annoin tuossa edellä. Mutta miksi sinä et laita sitä ”kahvi oli hyvää, keskustelu ok, mutta ei nyt silleen kiinnosta”-viestiä?
Ehkä sillä suoralla viestillä toinen ei halua loukata sua.
On ehkä "kevyempää" vaan jättää vieti lähettämättä.
Sinä ymmärrät kyllä siitäkin, ettei toinen ollut kiinnostunut.
Jos asia vaivaa, laita itse viesti ja kerro omia tuntojasi. Kysy.
Kerro tapaamisestanne ja kysy mitä mieltä toinen on, Ei se sen kummempaa.
Sillä osoitat, että seura oli kiinnostavaa (jos oli).
Ja mistä tiedät vaikka se toinen osapuoli ajattelisi, vaikka omassa päässään että sinä oletkin niin uhkea ja seuraakin on, että et tarvitse häntä tms..
Kysymällä, puhumalla (eli sitten vaikka kirjoittelemalla (ite)) kaikki selviää.
Minusta tässä on vaan ihan sitä peruselämää, mitä elämä on.
Ei sen enempää tai vähempää moukkamaista. Peruskuvioo, jota ladellaan kohteliaisuuttaan ...
Hyvällä itsetunnolla varustautumalla nämä sujuvat kuin olan kohautus.
Seuranhakua ja löytäminen on erilaista netin kautta. Se on sitä.
-
Tiedätkö kuvion?
Mielenkiintoisen oloinen ihminen lähettää sinulle yksärin, tai lähetät itse sen yksärin sun mielestä mielenkiintoiselle ihmiselle. Viestittelette hetken, vaihdatte sähköposteja, ehkä jopa puhelinnumeroita. Jompikumpi ehdottaa tapaamista. Tapaatte. Käytte kahvilla, istutte kupposen ääressä, juttelette. Fiilis on ihan ok. Lähtiessä sovitte, että pidetään yhteyttä, katsotaan tuleeko tästä mitään.
Sitten. Täydellinen hiljaisuus. Ei mitään. Hiljaisuus on sitä luokkaa, että hiiren hännän huiskaisu kuulostaa härkäpiiskalta. Sitten oot vaan, että okei, mitähän tässä tapahtui.
No joo, voisithan itsekin laittaa vaikka tekstarin ja kysyä. Mutta et jotenkin kehtaa. Ajattelet ehkä, että olet tulkinnut toista ihan väärin ja vaikutat epätoivoiselta ripustautujalta, jos kysyt että mihin toinen hävisi. Tai olet niin kuin minä, jotenkin vanhanaikainen, ajattelet, että se olisi sen miehen ”tehtävä”. Laittaa viesti, vaikka sitten sellainen, jossa ilmotettaisiin, että ei nyt kuitenkaan oikein napannu, mutta kivaa syksyn jatkoa sinulle.
Tai sitten jo kahvitellessa tulee sellainen olo, että ei tää. Mutta kohteliaana sanotaan ne fraasit: ”Katellaan nyt ja kirjotellaan..” Vaikka molemmat tietää, ettei tästä mitään tuu. Mutta silti, sitä ”vapauttavaa” viestiä ei tule, etkä kyllä sitä itsekään lähetä.
Mun mielestä edellämainittu ei ole mitään muuta kuin huonoa käytöstä. Sivistymätöntä ja jotenkin naurettavaa. Myönnän tehneeni näin itsekin. Odotin ja odotin, että toinen sanoisi jotain ja sitten aikaa kului, enkä enää kehdannut palata asiaan. Ja juttu jäi roikkumaan ja vähän harmittaa. Tein itsestäni kusipään.
Mutta miksi näin tapahtuu? Oman selitykseni käytökselleni annoin tuossa edellä. Mutta miksi sinä et laita sitä ”kahvi oli hyvää, keskustelu ok, mutta ei nyt silleen kiinnosta”-viestiä?
(Ja hei, pyydän anteeksi nyt ihan julkisesti omaa kusipäisyyttäni teiltä, joille en laittanut ”ei kiinnosta”-viestiä. Lupaan parantaa tapani!)
Lainaan tän kissan aloitustekstin tähän, niin muistan mihin viittaan...
Nuo tapaamiset ovat aina testi sille, että kohtaavatko sellaiset ihmiset, että onko sillä minkäänlaista tulevaisuutte. Oli se sitten mitä vaan.
Kyllä tuohon voisi riittää, että oli oli kiva tavata. Piste. Näin ainakin itse teen, eli lopetan siihen jos en halua tavata uudelleen.
Mutta juuri nuo loppu-lätinät ”Katellaan nyt ja kirjotellaan..” ovat sitä kohteliasta etikettiä. Ehkä niiden avulla on vaan helpompi ja kohteliaampi (sillä hetkellä) irrottautua tapaamisesta.
Ei sen kummempaa.
Itse en niitä lätisisi, jos en ole kiinnostunut jatkosta.
K: Mutta miksi näin tapahtuu? Oman selitykseni käytökselleni annoin tuossa edellä. Mutta miksi sinä et laita sitä ”kahvi oli hyvää, keskustelu ok, mutta ei nyt silleen kiinnosta”-viestiä?
Ehkä sillä suoralla viestillä toinen ei halua loukata sua.
On ehkä "kevyempää" vaan jättää vieti lähettämättä.
Sinä ymmärrät kyllä siitäkin, ettei toinen ollut kiinnostunut.
Jos asia vaivaa, laita itse viesti ja kerro omia tuntojasi. Kysy.
Kerro tapaamisestanne ja kysy mitä mieltä toinen on, Ei se sen kummempaa.
Sillä osoitat, että seura oli kiinnostavaa (jos oli).
Ja mistä tiedät vaikka se toinen osapuoli ajattelisi, vaikka omassa päässään että sinä oletkin niin uhkea ja seuraakin on, että et tarvitse häntä tms..
Kysymällä, puhumalla (eli sitten vaikka kirjoittelemalla (ite)) kaikki selviää.
Minusta tässä on vaan ihan sitä peruselämää, mitä elämä on.
Ei sen enempää tai vähempää moukkamaista. Peruskuvioo, jota ladellaan kohteliaisuuttaan ...
Hyvällä itsetunnolla varustautumalla nämä sujuvat kuin olan kohautus.
Seuranhakua ja löytäminen on erilaista netin kautta. Se on sitä.
Nyt kyllä windiksen kirjoitukselle :love: ja +1
-
..?! Eipä ole koskaan edellä kuvatunlaista tilannetta kokenut..
Helpottaa kai sekin etten ikinä ole käynyt kaffella tms. "treffeillä" kenenkään kanssa, ikinä -katsastamassa; tuliskos tästä jotain, kohtaisko kemiat, kiinnostaisko...
:-[
-
..?! Eipä ole koskaan edellä kuvatunlaista tilannetta kokenut..
Helpottaa kai sekin etten ikinä ole käynyt kaffella tms. "treffeillä" kenenkään kanssa, ikinä -katsastamassa; tuliskos tästä jotain, kohtaisko kemiat, kiinnostaisko...
:-[
Heiiiii miten musta taas tuntuu että pitää laittaa +1 ;D
-
Kysyvä ei kaapeleita katko...
Eikun kuoppaa kaiva...
No jollakinhan sitä on ihmiseen / ihmisiin tutustuttava...
Windis pisti pöydän aika tyhjäksi :love:
+2
-
Tuo hiljaisuus on kyllä viimesen päälle munatonta touhua. Harvan itsetunto tuskin luhistuu siitä, että ensitapaamisen jälkeen ei kaikki natsaakaan, kun sitä lähinnä tunnustelee silloni millainen ihminen on. Jotkut on ihan mukavia tyyppejä, mutta ei vain sytytä. Tai sitten mie en sytytä. Ite ainakin mielellään pitäisin yhden tapaamisen tuttavuudet kuitenkin moikkatuttuina. Eihän sitä baarissakaan kaikki hyppää avoreisin syliin eka avauksen jälkeen, ainakaan mulle.
Aika useasti tullut suoraan kysyttyä eka tapaamisen jälkeen, että miten on jatketaanko. Kaikille tämäkään ei kyllä toimi ja yön yli nukuttua mieli muuttuu, mutta ei siinäkään mitään jos sanoo sen. Ja myös tullut hiljaisuuden jälkeen kysyttyä myös suoraan, että kiinnostaako enää. Joitakin tapauksia tainnut olla, että tämäkään viesti ei mennyt perille. Ainakin yksi tällainen ja sitä oli tullut useampikin kerta tavattua.
-
Kun monet viestit viittaa tuohon kommunikaation katkeamiseen, tuli mieleen 1-2 esimerkkiä joissa tutustuttiin deitti-palstan kautta, enemmän "no en kauheasti hae, mutta vois tutustua". Käytiin parit kerrat leffoissa ja pidettiin yhteyttä, ehkä kumpaankin suuntaan ajatukset:" no ihan Ok tapaus, mutta ei sekään niin innokas niin en mäkään." :D
ihmiset ja tilanteet on erilaisia, joskus asiat ei välttämättä etene, mutta voi olla silti yhteydenpitoa kaverillisella tasolla, oli se sitten kohteliaisuudesta tai jonkuntasoisesta kiinnostuksesta toisen persoonaan yms. Ei pidä olla liian kiintynyt nääs, sitten ei petykkään vaikkei aina natsaisi