Kirjoittaja Aihe: Iltalehti: Helsingin kinky-piireissä Me Too -kohu: BDSM-klubilta tuttua miestä..  (Luettu 25779 kertaa)

vila

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 382
  • Ghetto subi
  • Galleria
Miettinyt välillä syntyykö posttraumaattinen tunnereaktio vasta silloin kun joku kertoo miten sun pitää tuntea kun on tapahtunut tällaista. Joissakin tapauksissa kyllä.
Voiko ihminen itse oppia tajuamaan missä meni aikoinaan pieleen. Ellei kukaan kerro sitä hänelle.

Itse traumahan syntyy silloin kun traumaattinen tapahtuma tapahtuu, mutta eihän ihminen kykene käsittelemään sitä ennen kuin ymmärtää mitä on tapahtunut. Siihenhän perustuu sekin, että monet lapsuudessa ikäviä asioita kokeneet toipuvat vasta aikuisena - vasta silloin on sanoja ja ymmärrystä mitä oikeastaan on tapahtunut. Jos sen vie BDSM-konstekstiin niin: Ei ihminen voi ymmärtää, että hänet on raiskattu ennen kuin hän ymmärtää mitä raiskaus tarkoittaa. Sen sijaan hän kyllä tietää miltä raiskaus tuntuu ja elää sitten niiden tunteiden mahdollisesti vuosia tai vuosikymmeniä.

Tuolla aikaisemmin oli viitattu asioiden muistamiseen jälkikäteen. Siitähän on hyvin vähän tieteellistä näyttöä. Suurin osa traumojen kokijoista muistaa trauman ainakin osittain, mutta ei osaa/voi syystä tai toisesta käsitellä niitä. Olen joskus miettinyt sitä, että kuinkakohan moni näistä BDSM:n parissa saaduista traumoista on oikeasti vain sijaistrauma - peittämässä paljon syvempää traumaa, jonka käsittely on paljon vaikeampaa kuin BDSM-trauman.
---

Se mikä minua tuossa uutisoinnissa häiritsee on se tapa, jolla klubi on tiedotteissaan käsitellyt tilannetta. Minusta oli jotenkin tosi outoa, että asiasta otettiin puoli. Jotenkin ristiriitaista, että erikseen on myös otettu kantaa siihen että aiheesta olisi saanut puhua julkisesti vasta "viimeisenä keinona". Sitä väistämättä miettii, että mitä sitten tapahtuu jos se rikosilmoitus tehdään ja asiasta tulee ihan oikea tuomio.

Betonia

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 253
  • halullinen sielu
  • Galleria
    • Metsänhehku
Jos palauttaisin taas keskustelua stopabusers-tilillä kerrottuihin kokemuksiin, niin ei se niin kohtuuttoman vaikeaa ole: kuunnella kun toisella on sanottavaa, rohkaista puhumaan, ehkä jopa vähän houkutella tai nyhtää, mitä kuulemma joskus joutuu tekemään jos haluaa oikeasti tietää, mitä subissa on meneillään. Keskustelu tai puhelu parin päivän päästä sessiosta, kun jossain määrin palauduttu maanpinnalle.

Mutta joo, dom ei ole terapeutti ja kaikki ollaan ihmisiä vaan.

Lapit

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 45
  • Herkkä, arka, Raju ja hurja... switch
  • Galleria
Iltalehden juoru-uutisointi on paskaa, yllättyneitä olivat...

Kaikki jotka eivät tiedä skeneä.
Olihan tuolla Facebook kommenti osiossa ihan hauskoja kommentteja juttuun liittyen.

pikkusisko

Se mikä minua tuossa uutisoinnissa häiritsee on se tapa, jolla klubi on tiedotteissaan käsitellyt tilannetta. Minusta oli jotenkin tosi outoa, että asiasta otettiin puoli. Jotenkin ristiriitaista, että erikseen on myös otettu kantaa siihen että aiheesta olisi saanut puhua julkisesti vasta "viimeisenä keinona". Sitä väistämättä miettii, että mitä sitten tapahtuu jos se rikosilmoitus tehdään ja asiasta tulee ihan oikea tuomio.

Sama häiritsi minua, etenkin kun asian käsittely oli selvästi vielä kesken eikä ketään löytynyt tiedotusvälineille kommentoimaan. Mutta tiedettiin kuitenkin kertoa että panettelua on. Ja kun samalla myönnetään, että toistuvia epäselvyyksiä on saman ihmisen kanssa ollut, että "onko kyse leikistä vai ei" (sivumennen sanoen särähti taas korvaan kun klubin tiedotteessa korostettiin että pelkkää leikkiä valta-asetelmat vain ovat). Eikö se muka ole juuri se ongelma, joka tahdottiin tuoda esiin...? Että tällä ihmisellä on ollut toistuvia haasteita ja sitä myötä ylilyöntejä tässä rajanvedossa. Yksittäiset kommunikaatiokatkokset tuntuu nyt mitä suurimmassa määrin villalla painelulta ja uhrien osallistamiselta kokemaansa kaltoinkohteluun.

Ja miksi tosiaan asian julkituomisen pitäisi olla viimeinen keino? Harvalla huvittaa hyväksikäyttäjänsä kanssa ruveta rupattelemaan jos on todella sattunu, ja harvoin siitä hyötyä on kun ei toinen sen enempää piittaa kuin rikkoessaankaan. Ja muut sitten arpoo, onkohan Sinun sanaasi luottamista vai draamailetko vaan, ja mikäli toinen esiintyy tarpeeksi vakuuttavasti eikä todisteita ole (ahdistelusta tai hyväksikäytöstä ei sellaisia lähellekään aina jää), sinä olet sitten se hullu ja rikkojaa taputellaan selkään kun tällaiseen myllyyn joutui. Ymmärrän ettei riitä jaksaminen kun on jo alun alkaen kriisitilassa. Plus että tietysti asian vieminen viranomaisille edellyttää omaa kaapista tuloa, ja kun tiedetään millasia tuomioita Suomessa näistä parhaimmillaankaan saa, voi miettiä kuinka houkuttelevalta oikeusprosessiin lähteminen tuntuu.

Mietin myös, mikä helkkarin velvollisuus uhrilla olisi olla hienotunteinen vaikkapa raiskaajaansa kohtaan. Että pitäisi muka koittaa ensin hälle jutella ja sitten tapahtumajärjestäjälle sievästi, ettei hyväksikäyttäjällä vain menisi maine ikävästi. Kenenkään osoitetietoja tms. ei tietenkään missään tapauksessa saa jakaa, mutta jos joku sinut raiskaa tai pahoinpitelee niin eiköhän ole oikeus kertoa kuka sen teki.

MrA

  • Vieras
Tuskin Club X on miettinyt etukäteen kriisiviestintää tai käyttänyt apuna ammattilaisia kommentin muotoilussa. Siihen nähden 9/10.

toysnstuff

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 526
  • Sinä antaudut, minä pidän sinusta huolen
  • Galleria
Jos palauttaisin taas keskustelua stopabusers-tilillä kerrottuihin kokemuksiin, niin ei se niin kohtuuttoman vaikeaa ole: kuunnella kun toisella on sanottavaa, rohkaista puhumaan, ehkä jopa vähän houkutella tai nyhtää, mitä kuulemma joskus joutuu tekemään jos haluaa oikeasti tietää, mitä subissa on meneillään. Keskustelu tai puhelu parin päivän päästä sessiosta, kun jossain määrin palauduttu maanpinnalle.

Mitä ajattelet "Muumimamman" kertomuksesta?

Kenenkään osoitetietoja tms. ei tietenkään missään tapauksessa saa jakaa, mutta jos joku sinut raiskaa tai pahoinpitelee niin eiköhän ole oikeus kertoa kuka sen teki.

Ei näin. Suomessa menet kertomaan siitä poliisille, joka suorittaa tutkimuksen. Jos menet huutelemaan että tuo raiskasi ja tuo pahoinpiteli sinut, mutta tätä ei ole tapahtunut, syyllistyt itse rikokseen. Poliisi on se instanssi, joka yhteiskunnassamme suorittaa tutkimukset aiheesta ja esittää ne tarvittaessa oikeuslaitokselle. Siellä arvioidaan, onko rikos tapahtunut eli onko syyllisyys näytettävissä toteen.

Tämän tarkoitus on rangaistustoiminnan ohella estää ihmisiä valehtelemasta toisista ihmisistä sellaisella tavalla, josta on joko haittaa toisille ihmisille tai etua itselle. Tai molempia.

vila

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 382
  • Ghetto subi
  • Galleria
Mietin myös, mikä helkkarin velvollisuus uhrilla olisi olla hienotunteinen vaikkapa raiskaajaansa kohtaan. Että pitäisi muka koittaa ensin hälle jutella ja sitten tapahtumajärjestäjälle sievästi, ettei hyväksikäyttäjällä vain menisi maine ikävästi. Kenenkään osoitetietoja tms. ei tietenkään missään tapauksessa saa jakaa, mutta jos joku sinut raiskaa tai pahoinpitelee niin eiköhän ole oikeus kertoa kuka sen teki.

Tämä niin kertaa 10000! Club X:n tapauksen taustoja en tiedä ja voi hyvin ollakin, että mikään ei ole totta. Mutta se, että lähdetään tekemään kriisiviestintää tuollaisin sanamuodoin on kyllä aika valtava epäonnistuminen. Olisi ollut aikalailla ammattimaisempaa ja turvallisen tilan periaatteiden mukaisempaa vaan ilmoittaa, että toivotaan ihmisten ottavan yhteyttä viranomaisiin ja tarvittaessa tehdään viranomaisyhteistyötä. Nyt syntyi se kuva, että on tehty jotain "omaa tutkimusta" ja tultu siihen tulokseen että siellä vaan hysteeriset subbelit valittavat. Toivon todella, että uhriksi itsensä kokevat henkilöt menevät nyt tekemään ne rikosilmoitukset ja asia selviää sitä kautta.

marsu

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 65
  • Pyllyt on kivoja
  • Galleria
En tiedä tän alkuperäisen keissin osapuolista tai tapahtumista mutta yleisesti voin sanoa et monelle Domille ja domille suostumuksen käsite on liian hämärä. Tässäkin keskustelussa monen sanoissa haisee se, ettei ymmärretä sitä että suostumuksen saa ottaa pois ihan koska vain, mistä syystä vain. Ja että kaltoinkohtelun voi todellakin ymmärtää vasta jälkeenpäin. Näistä ei voi keskustella liikaa ja mun mielestä hyvään jälkihoitoon kuuluu se että jutellaan asioista jälkeenpäin moneen kertaan. Mielellään sekä kasvotusten että viestitellen koska eri asioita on helpompi sanoa eri kommunikointimuodoissa.

Ja kehittäkää kykyänne ottaa vastaan myös kriittistä palautetta. Jos ensimmäinen rektio on alkaa puolustella omaa tekemistä ja vähätellä toisen kokemusta tai miettiä omaa mainetta, vika on sinussa.


susa-anniina

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 696
  • Sekarotuinen subikoiranarttu tai jotakin muuta
  • Galleria
Minusta olisi hyvä ihmisten sopia sen kumppanin kanssa, kenen kanssa ollaan sessioimassa, että millä tasolla se suostumus on annettu. Onko se ehdollinen vai ehdoton. Joku kirjoitti, että s voi milloin hahansa muuttaa mielensä ja ottaa suostumuksen pois ja ollakin haluamatta. Itselleni moinen ajattelu on täysin vieras. Jos jossakin annan toiselle tietyt rajat missä toimia niin ne on sitten ne ja sillä hyvä. Huvitti sitten tosipaikan tullen tai ei.

Ylipäätään ongelma minusta on, että ihmiset kuvittelevat tiettyjen sanojen ja termien tarkoittavan samaa kaikille, mutta se mikä jollekin on kovaa kipua, on toiselle lämmittelyä ja rankka alistuminen jollekin vähän pintaraapaisu. Sitten vielä kun samallakin ihmisellä eri päivinä nämä vaihtelevat... Sitten kuvitellaan, että D näkee pään sisään huomaa tämän tai ollaan syystä tai toisesta jätetty muuten puhumatta nämä ääneen, niin pieleenhän se menee.

Ymmärrän, että asioista hyvä puhua ääneen ja vatuloida täällä, mutta toivoisin, ettei lähdettäusi siihen, että määritellään jotakin yleisiä sääntöjä ja totuuksia siitä, miten kuuluu alistuvan toimia ja missä vaiheessa saa kukakin muuttaa mieltään. Muistettaisiin, että sen alistumusen voi tehdä monella tasolla ja tavalla ja mikään niistä ei ole sen oikeampi tai väärempi ja puhuttaisiin sitten enemmän sen oman (sessio) kumppanin kanssa. Joillekin se kipu on kivaa just silloin kun se ei ole kivaa. Ja jos antaa toiselle luvan käyttää omaa kehoaan silloin kun häntä huvittaa, on se lain mukaan toki raiskaus jos ei nyt huvittanutkaan, mutta osalle juuri sitä mistä oikeastaan on sovittu ja mitä haluttu.

Index

  • Vieras
Mielenkiintoinen keskustelu. Ilmeisesti, jutun mukaan, joku domi on käyttäytynyt epäasiallisesti, mutta keskustelu on kääntynyt käsittelemään sitä voiko subin sanaan luottaa. Itsekin meinasin lähteä kommentoimaan siitä näkökulmasta.

Onko niin hankala uskoa, että joku dominoiva joskus käyttäytyisi asiattomasti? Kolkutteleeko mielessä epäilys siitä että on itse joskus ylittänyt dominoivan roolissa epäasiallisuuden rajan ja siksi mieluummin kiertää koko kysymyksen? Se kolkutteleva syyllisyydentunto on hyvä juttu. Se tarkoittaa että pystyy halutessaan toimimaan vastuullisesti ja oppimaan virheistä. Kunhan sitä kuuntelee.


Snadistisadisti

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1506
  • TrueMaster and proud of it!
  • Galleria
Ei todellakaan ole kaukaa haettu skenaario, että s törmää rajoja ylittävään ja/tai asiattomasti käyttäytyvään D ihmiseen. Sitä tapahtuu ja joka ainoa kerta se on väärin. Tämä on seikka jota en ole koskaan kiistänyt. Tämä on myös näkökulma, jota tuodaan esiin tämän tuosta, varsin yksipuolisesti.

Itse olen päätynyt siihen, että tuon keskusteluissa esiin vähemmän suositun ja paljon parjatun, mutta näkemykseni mukaan yhtälailla tärkeän D ihmisten näkökulman.

Index

  • Vieras
Ei todellakaan ole kaukaa haettu skenaario, että s törmää rajoja ylittävään ja/tai asiattomasti käyttäytyvään D ihmiseen. Sitä tapahtuu ja joka ainoa kerta se on väärin. Tämä on seikka jota en ole koskaan kiistänyt. Tämä on myös näkökulma, jota tuodaan esiin tämän tuosta, varsin yksipuolisesti.

Itse olen päätynyt siihen, että tuon keskusteluissa esiin vähemmän suositun ja paljon parjatun, mutta näkemykseni mukaan yhtälailla tärkeän D ihmisten näkökulman.

Ja sehän on myös hyvä asia. Mietin näitä lukiessa että tarvetta voisi olla "red flagit subissa" -ketjulle. Toisaalta taitaa puuttua myös "taisin olla väärällä tavalla kusipäinen dom, entä nyt?" -artikkeli.


Perhonen89

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1582
  • Kiltti tyttö
  • Galleria
En ota kantaa tähän keissiin tai viime päivinä vellonneeseen cnc-keskusteluun, mutta voisiko kinkyskene ja kinkyt vain myöntää sen, että väärinkäytöksiäkin ja oikeita raiskauksia/hyväksikäyttötapauksia tapahtuu myös bdsm:n alaisuudessa ja kinkypiireissä? Jos ottaa asenteen, että D-ihmiset ja toisaalta myös S-ihmiset eivät voi koskaan toimia väärin, niin pieleen menee.

susa-anniina

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 696
  • Sekarotuinen subikoiranarttu tai jotakin muuta
  • Galleria
Itse ainakin tiedostan, että väärinkäytöksiä tapahtuu mutta sitten myös tapahtuu sitä, että jälkikäteen ollaankin eri mieltä siitä mitä on sovittu tai pahoitetaan mieli koska nyt vaan herkästi pahoitetaan mieli ylipäätään. Ja ei, tämä ei ole kannanotto tähän kyseiseen tapahtumaan, sen yksityiskohdista en ole tietoinen. Olen vain väsynyt tähän mukatiedostavaan ilmapiiriin jossa paha mieli tulee välillä järkyttävän matalalla kynnyksellä.

Kinkykundi

En ota kantaa tähän keissiin tai viime päivinä vellonneeseen cnc-keskusteluun, mutta voisiko kinkyskene ja kinkyt vain myöntää sen, että väärinkäytöksiäkin ja oikeita raiskauksia/hyväksikäyttötapauksia tapahtuu myös bdsm:n alaisuudessa ja kinkypiireissä? Jos ottaa asenteen, että D-ihmiset ja toisaalta myös S-ihmiset eivät voi koskaan toimia väärin, niin pieleen menee.

Tapahtuuhan niitä, mutta se mistä.tässäkin on kyse, että joku on syyttänyt jotakuta jostain asiasta mistä kukaan ei tosiasiassa tiedä yhtään mitään. Iltalehti kuitenkin asiasta kirjoittaa ja kuulemma osapuolten henkilötietoja on jaettu julkisuuteen. Selvästi tässä tapauksessa nyt joko sub tai dom tai molemmat on toiminut väärin, kun kerran asia on jo lehteenkin päätynyt.