BDSM-baari
Newbie-nurkka => Kysy ja vastaa => Aiheen aloitti: Heippis - 02.05.2019, 14:53
-
Kohtuu uutena tässä maailmassa aloin pohtia omistajuutta/omistettuna olemista. Missä kohtaa voi sanoa että on omistettu? Tuleeko se mielestänne siitä että itse kokee olevansa omistettu/omistautunut vain yhdelle ihmiselle tai D:lle? Tuleeko D:n erikseen asia sanoa tai ilmaista? Entä pannoitus? Tarvitaanko omistamiseen ulkoista merkkiä kuten pantaa vai voiko olla omistettu ilman sitä?
-
Eiköhän tässäkin ole monenmoista näkemystä, mutta syvimmillään omistaminen ja pannoitus on vakava sitoutuminen toisiinsa. Voisi verrata kihloihin tai naimisiin menoon ja panta siis ulkoisena symbolina sormuksien sijasta.
-
Luulen, että tähän on niin monta näkemystä kuin on omistajaa ja omistettuakin.
Me ei keretty olla kauaakaan tapailtu, kun pannassa jo roikkui tagi. Itse pantaa kai käytettiin jo aiemmin :D Mulle nämä asiat ei siis ole niin merkityksellisiä, vaikka sydäntä lämmittää, kun mieheni lähtee ihan arkisesti ruokakauppaan panta kaulassa. Minun mielestä siis voi olla omistettu ilman pantaa tai muuta ulkoista merkkiä. Omallani on arjessa hopeinen kaulakoru pannan sijasta, koska työ ja muut kuviot ei oo niin avoimia, että sekotettais meidän suhteen valtarooleja sinne.
Enemmän kai se omistaminen on sitä, että tietää toisen olevan mun oma. Tietää, että toiselle mun tahto on laki.
Ajasta en mene sanomaan koska semmonen kelläkin tapahtuu, mutta siitä kannattaa kyllä sopia kaikkien osapuolien kesken eikä vain olettaa.
-
Viimekädessä kyse on vain ja ainoastaan omistajan ja omistetun yhteisestä sopimuksesta. Sen verran on hyvä olla julkilausuttuna, että kumpikin ovat kartalla siinä, millainen suhde ja sitoumus on kyseessä. Siihen palautuu lopulta kaikki, myös että halutaanko ulkoista symboliikkaa ja voiko omistajia olla useampia (tällaisiakin tapauksia on), onko mitään virallista pannoitusta jne. Uskoisin, että varsin harvalla "pannoitus" samaistuu avioliiton solmimiseen ellei avio/avoliitossa olla muutenkin tai sellaista solmimassa.
-
Tuleeko se mielestänne siitä että itse kokee olevansa omistettu/omistautunut vain yhdelle ihmiselle tai D:lle? Tuleeko D:n erikseen asia sanoa tai ilmaista?
D:nä pitäisin aika törkeänä, jos subini vain hiljaa itsekseen mielipiteestäni välittämättä päättäisi, että nyt hän on mun omaisuuttani. Yhtä creepyä kuin se, että joku alkaisi keskenään leikkiä mun seurustelukumppania tiedustelematta ensin mun seurusteluhaluja. Sama pätee tietty toiseenkin suuntaan. Mun mielestä omistussuhde on oma suhdemuotonsa, jonka pitäisi perustua molemminpuoliseen innokkaaseen suostumukseen ja merkitysten auki neuvottelemiseen, kuten kaikkien muidenkin suhdeasioiden.
Se, mitä tarkalleen ottaen omistussuhde pitää sisällään, riippuukin sitten yksilöiden uniikeista haluista, ja siksi asioista pitää puhua ääneen. Joillekuille pannoitus on olennainen osa omistussuhteen solmimista, kun taas esimerkiksi mulle henkilökohtaisesti ulkoiset merkit eivät ole tärkeitä.
-
Tuleeko se mielestänne siitä että itse kokee olevansa omistettu/omistautunut vain yhdelle ihmiselle tai D:lle? Tuleeko D:n erikseen asia sanoa tai ilmaista?
D:nä pitäisin aika törkeänä, jos subini vain hiljaa itsekseen mielipiteestäni välittämättä päättäisi, että nyt hän on mun omaisuuttani. Yhtä creepyä kuin se, että joku alkaisi keskenään leikkiä mun seurustelukumppania tiedustelematta ensin mun seurusteluhaluja. Sama pätee tietty toiseenkin suuntaan. Mun mielestä omistussuhde on oma suhdemuotonsa, jonka pitäisi perustua molemminpuoliseen innokkaaseen suostumukseen ja merkitysten auki neuvottelemiseen, kuten kaikkien muidenkin suhdeasioiden.
Se, mitä tarkalleen ottaen omistussuhde pitää sisällään, riippuukin sitten yksilöiden uniikeista haluista, ja siksi asioista pitää puhua ääneen. Joillekuille pannoitus on olennainen osa omistussuhteen solmimista, kun taas esimerkiksi mulle henkilökohtaisesti ulkoiset merkit eivät ole tärkeitä.
Erittäin hyviä pointteja. Miten tällaiset asiat voi ottaa esille, jos kokee omalta kohdaltaan että haluaisi "siirtyä" omistussuhteeseen? Kai siinä piilee samat riskit kuin missä tahansa suhteessa, kun intressit eivät lopulta kohtaa ihmisten välillä.
-
Tuleeko se mielestänne siitä että itse kokee olevansa omistettu/omistautunut vain yhdelle ihmiselle tai D:lle? Tuleeko D:n erikseen asia sanoa tai ilmaista?
D:nä pitäisin aika törkeänä, jos subini vain hiljaa itsekseen mielipiteestäni välittämättä päättäisi, että nyt hän on mun omaisuuttani. Yhtä creepyä kuin se, että joku alkaisi keskenään leikkiä mun seurustelukumppania tiedustelematta ensin mun seurusteluhaluja. Sama pätee tietty toiseenkin suuntaan. Mun mielestä omistussuhde on oma suhdemuotonsa, jonka pitäisi perustua molemminpuoliseen innokkaaseen suostumukseen ja merkitysten auki neuvottelemiseen, kuten kaikkien muidenkin suhdeasioiden.
Se, mitä tarkalleen ottaen omistussuhde pitää sisällään, riippuukin sitten yksilöiden uniikeista haluista, ja siksi asioista pitää puhua ääneen. Joillekuille pannoitus on olennainen osa omistussuhteen solmimista, kun taas esimerkiksi mulle henkilökohtaisesti ulkoiset merkit eivät ole tärkeitä.
Erittäin hyviä pointteja. Miten tällaiset asiat voi ottaa esille, jos kokee omalta kohdaltaan että haluaisi "siirtyä" omistussuhteeseen? Kai siinä piilee samat riskit kuin missä tahansa suhteessa, kun intressit eivät lopulta kohtaa ihmisten välillä.
Jos ei ole rohkeutta puhua asiasta ääneen niin tuskin on rohkeutta elää omistettunakaan. Eli ihan avoimesti asiasta keskustellen nämäkin asiat selkenevät.
-
Kellä mitenkin, sopimusasia. Itse koen luontevana, että siinä kohtaa kun luottamus ja vuorovaikutus ovat sillä tasolla, että on turvallinen, huoleton ja järjenvastaisesti "vapaa" olo, voisi alkaa nostaa omistamiskeskustelua pöydälle. Kumman/kenen tahansa toimesta. Silloin on itsellä ollut jo se olo, että ei tämä valta minulle kuulu, en tee sillä mitään, luotan sen mieluummin hyviin käsiin.
On eri asia kokea olevansa omistettu, eri asia kokea olevansa omistautunut ja eri asia OLLA omistettu. Konsensuaalisuus siis tässäkin. Esim. itse kiellän pannan käyttämisen minulla sessioidessa, koska minulle se TUNTUU omistamiselta. Jos kaulassani on panta, se ilmaisee omistusta sillä pannanpitohetkellä. (Tai jos brat-panta, niin se ilmaisee vähän FU-asennetta ja itse itselleen kuulumista.) Minulle se tarkoittaa, että olen luovuttanut määräysvallan siksi aikaa. Pantaa en riisu itse pois. En halua enkä kykene.
Kaikkien mielestä osa-aikaista omistamista ei ole olemassakaan ja kaikkien mielestä omistamista ei ole olemassakaan, ja ihan v*tun sama hei - ite asianomaisen kanssa kirjoitetut säännöt on parhaita. Yleisesti ajattelen, että kukin päättäköön tykönään miten on hyvä. Tehdäänkö kirjallisia sopimuksia, onko mitään symboleja esim. tatuointeina, onko pantaa tai sormusta tai mitä ikinä. Omistautunut voi varmaan olla ilman asian ääneen sanomistakin / paperille laittamista tms., mutta tuskinpa ihan omistettu... kai sen omistajankin pitäisi tietää asiasta ;D
-
Siinä vaiheessa kun antautuu toisen omistukseen henkisesti.
IKRM
-
Tuleeko se mielestänne siitä että itse kokee olevansa omistettu/omistautunut vain yhdelle ihmiselle tai D:lle? Tuleeko D:n erikseen asia sanoa tai ilmaista?
D:nä pitäisin aika törkeänä, jos subini vain hiljaa itsekseen mielipiteestäni välittämättä päättäisi, että nyt hän on mun omaisuuttani. Yhtä creepyä kuin se, että joku alkaisi keskenään leikkiä mun seurustelukumppania tiedustelematta ensin mun seurusteluhaluja. Sama pätee tietty toiseenkin suuntaan. Mun mielestä omistussuhde on oma suhdemuotonsa, jonka pitäisi perustua molemminpuoliseen innokkaaseen suostumukseen ja merkitysten auki neuvottelemiseen, kuten kaikkien muidenkin suhdeasioiden.
Se, mitä tarkalleen ottaen omistussuhde pitää sisällään, riippuukin sitten yksilöiden uniikeista haluista, ja siksi asioista pitää puhua ääneen. Joillekuille pannoitus on olennainen osa omistussuhteen solmimista, kun taas esimerkiksi mulle henkilökohtaisesti ulkoiset merkit eivät ole tärkeitä.
Erittäin hyviä pointteja. Miten tällaiset asiat voi ottaa esille, jos kokee omalta kohdaltaan että haluaisi "siirtyä" omistussuhteeseen? Kai siinä piilee samat riskit kuin missä tahansa suhteessa, kun intressit eivät lopulta kohtaa ihmisten välillä.
Itselle tulee käytännön esimerkkinä mieleen:
"Oon fiilistellyt että omistussuhde on viehättävä konsepti, mulle se merkkaisi sitä että [???] ja se viehättää mua koska [???]. Mitä fiiliksiä sulla on omistamisesta? Miten sä käsität asian? Ootko ajatellut sitä aiemmin?"
Jos vastaus on selkeästi positiivisempi kuin "mnääh", niin kannattaa kertoa suoraan, että haluaisi kokeilla joskus. Mutta jos saan olla asiasta jotain mieltä, niin painottaisin sanaa joskus - nimittäin sitten kun on harjoitellut avointa kommunikointia, ja sekä erikseen että yhdessä ottanut selvää ja maalaillut visioita siitä, mitä omistussuhde voisi olla.
Mun mielipiteitä ei toki tarvitse kuunnella, mietin vain omalle kohdalle; jos mun subi ei osaisi/kehtaisi/uskaltaisi empimättä ilmaista sitä, että haluaa olla omistettu, niin en kykenisi luottamaan siihen, että hän osaisi ajoissa ilmaista halunsa lopettaa omistussuhteen jos se olisi tarpeen. Tai ilmaista kokevansa, että esimerkiksi jostain käskystä on psyykkistä tai fyysistä haittaa. Vaikka subi olisi omapäinen ja suorapuheinen ja keskusteluyhteys hyväksi todettu, omistussuhde saattaa tehdä mielelle jänniä asioita ja vaikeuttaa omien tarpeiden kuuntelemista/ilmaisemista, enkä siksi itse uskaltaisi ruveta jo lähtökohtaisesti kommunikaatiossa harjaantumattoman subin omistajaksi. Toki on varmasti olemassa ihmisiä, joiden rahkeet riittäisivät kommunikaation opettamiseen valtasuhteen sisälläkin, mutta sellaisessa tilanteessa subin olisi hyvä tietää (huom. ei vain uskoa) että D on turvallinen ja luotettava. Eli vaikka olisi rohkeutta ryhtyä omistetuksi ilman rohkeutta puhua asioista, niin se saattaa olla uhkarohkeutta.
Mun mielestä omistussuhdetta voi toteuttaa vaikka niinkin, että D ottaa haltuunsa yhden tai pari osa-aluetta subin elämästä, ja jos niitä koskeva dynamiikka lähtee rullaamaan molempia tyydyttävästi niin osa-alueita voi lisätä. Tai olla lisäämättä. Voi myös etukäteen sopia jonkun tietyn ajan (viikonloppu? viikko? kuukausi?), jolloin omistussuhde on voimassa ja tunnustella, jääkö sen loputtua himoitsemaan lisää. Näissä puitteissa voi sitten opetella jyrkkää ja jatkuvaa valtasuhdetta koskevien mielipiteiden ilmaisua ja tunnustella sitä, mikä oikeasti toimii itselle käytännössä ja mikä toimii loppujenlopuksi paremmin vain ajatuksen tasolla. Suurpiirteistenkin fantasioiden siirtäminen todellisuuteen kun tuo melko varmasti eteen ylläreitä.
Kannattaa muutenkin pitää aina välillä fiilistentsekkauskeskusteluja ja varmistaa, että molemmat osapuolet ovat omasta halustaan messissä ilman paineita. Itseltään ja toiselta voi kysyä: Innostuttaako? Epäröitkö? Tuntuuko jokin väärällä tavalla raskaalta? Onko paineita? Onko helppoa vai vaikeaa kieltäytyä tuntiessaan siihen tarvetta? Mikä on ollut ikävää? Mikä on ollut yksiselitteisen mahtavaa? Mitä muuttaisit? Mitä et muuttaisi?
Tuo kysymysluettelo on tosiaan pätevä sekä subin että D:n kohdalla. D voi yhtä lailla kokea paineita ja vaikeutta kieltäytyä, joten musta on tärkeää että subi ei yritä jotenkin epäsuorasti muiluttaa D:lle enempää vastuuta kuin mitä tämä haluaa innokkaasti ottaa vastaan. Epätoivotun vallan, vastuun ja jopa palveluinnon vastaanottajaksi joutuminen voi olla raskasta, minkä takia subin on tärkeää kertoa toiveistaan tikkusuoraan mutta painostamatta sen sijaan, että alkaisi keskustelematta toteuttaa henkilökohtaista visiotaan omistettuna olemisesta. :)
-
Kiitos mieltä avartavista vastauksista. Hyvä kuulla erilaisia näkemyksiä ja etenkin sitä D:n näkökantaa omistajuuteen.
Koen että tämä kuten kaikki ihmissuhde asiat ei ole helppo tai yksiselitteinen ja vaatii kommunikaatiota.
-
Toisaalta... mielestäni yksi hyvän ihmissuhteen merkki on se, että se pääasiassa tuntuu niin kovin helpolta ja luontevalta.
-
Toisaalta... mielestäni yksi hyvän ihmissuhteen merkki on se, että se pääasiassa tuntuu niin kovin helpolta ja luontevalta.
Parhaat ihmissuhteet nimenomaan ovat helppoja ja luontevia. Silti koen että ei voi hyvässäkään ihmissuhteessa esim olettaa toisesta mitään kysymättä. Muutoin sitä tekee väärin toista kohtaan kun laittaa hänen päähänsä ajatuksia.
Tullaan osittain myös siihen että jollekin ihmiselle alistuu suoraan ja luontevasti, mutta ei voi olettaa miten toinen osapuoli asiat kokee.
-
Toisaalta... mielestäni yksi hyvän ihmissuhteen merkki on se, että se pääasiassa tuntuu niin kovin helpolta ja luontevalta.
Parhaat ihmissuhteet nimenomaan ovat helppoja ja luontevia. Silti koen että ei voi hyvässäkään ihmissuhteessa esim olettaa toisesta mitään kysymättä. Muutoin sitä tekee väärin toista kohtaan kun laittaa hänen päähänsä ajatuksia.
Joo, tämä!
Kun ei ole luonnonlahjakkuus telepatiassa, niin helpon ja luontevan ihmissuhteesta tekee mulle nimenomaan se että kommunikaatio on vuolasta ja rehellistä. Suoran puheen seurauksena sitä sitten ehkä oppiikin vuosien karttuessa vähitellen lukemaan ajatuksia... ;D
-
Aiemmin suhtautumiseni omistamiseen oli, että minuahan ei kukaan omista, pidin ajatusta täysin absurdina. Ehkä se, että tutustuimme ilman tarkoitusta ryhtyä mihinkään suhteeseen, loi luonnollisen ja turvallisen pohjan nykyiselle tilanteelle, siinä oltiin ehditty puhua monenmoista ilman sitä sellaista vaaleanpunaista suodatinta, joka kytkeytyy päälle kun varsinaisia soidinmenoja toimitetaan. Eikä suhteen alku ollut ulkopuolisesta huutelusta ja painostuksesta johtuen todellakaan mitenkään kevyesti solmittu. Omistussuhteeksi suhde muuttui tasan siinä, kun siitä sovittiin. Tilanne oli minulle uusi ja varmistelin niin moneen otteeseen sen merkitystä ja vaikutusta, että ihme ettei D:llä mennyt hermo siinä vaiheessa, päinvastoin, kärsivällisesti hän jaksoi asiasta keskustella.
Se, mikä tämän nykyisen suhteen, joka siis on omistussuhde, erottaa kaikista aiemmista suhteista on se, että siinä vaiheessa kun D kysyi, haluanko olla omistettu, se tuntui täysin luontevalta ja oikealta, pohja sille oli jo olemassa, olinhan jo valmiiksi hänelle täysin omistautunut ja sulkenut siihen asti avoinna olleet ovet perässäni ja tehnyt kipeitäkin ratkaisuja (omasta vakaasta harkinnastani) suhteen puolesta, ja siitä hetkestä se tietty varautuneisuus, mikä minulla aina on kummitellut mukana, oli poissa. Tiedän, että D:lle omistaminen ei ole pelkkä sana tai panta kaulassa, vaan merkitsee enemmän, hän ei olisi kysynyt, jos ei olisi halunnut omistamisen vastuuta ottaa. Luotan häneen, tiedän hänen tuntevan tarpeeni ja tiedostavan rajani ja pitävän minusta aina hyvää huolta, vaikka kävisimme miten syvällä tahansa. Ja sinne syvyyksiin uskallan ja haluan hänen kanssaan mennä, koska siellä pimeydessä on vain me kaksi ja ykseys meidän välillä, eikä minun tarvitse ikinä pelätä, etteikö hän toisi minua sieltä myös takaisin. Välillä pelottaa, mutta hänen kanssaan tiedän olevani turvassa. Hyväksyn sen, että hänen tahtonsa ei aina ole sitä, mikä minun tahtoni on, koska haluan olla kaiken hänen antamansa huomion ja rakkauden arvoinen ja nähdä hänet onnellisena ja tyytyväisenä, mikä taas tekee minut onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Vaikka välillä äksyilen kun en saa sanotuksi mikä vaivaa, hän ei vihastu vaan saa minut päästämään ulos sen, mitä on vaikea sanoa ja selvittää asian lempeästi kanssani. Kunnioitan ja arvostan häntä niin paljon, että olen antanut itseni ja määräysvallan hänelle, pystyen täysin luottamaan siihen, että hän käyttää sitä valtaa oikein ja viisaasti. Minulle panta on ulkoinen merkki ja symboli tuosta kaikesta.
-
Toisaalta... mielestäni yksi hyvän ihmissuhteen merkki on se, että se pääasiassa tuntuu niin kovin helpolta ja luontevalta.
Parhaat ihmissuhteet nimenomaan ovat helppoja ja luontevia. Silti koen että ei voi hyvässäkään ihmissuhteessa esim olettaa toisesta mitään kysymättä. Muutoin sitä tekee väärin toista kohtaan kun laittaa hänen päähänsä ajatuksia.
Tullaan osittain myös siihen että jollekin ihmiselle alistuu suoraan ja luontevasti, mutta ei voi olettaa miten toinen osapuoli asiat kokee.
Joo, sitä meinasinkin, että todennäköisesti siinä on hyvä pohja alkaa jutella omistamisesta, jos toiselle alistuminen tapahtuu vähän kuin itsestään. Ehkä olen optimisti, kun ajattelen, että tuskin se toinen osapuoli kauhean päinvastaisilla ajatuksilla on... muutenhan siinä tuskin olisi luonteva olla alistuneena.
-
Me ollaan aina noudatettu suhteessamme täydellistä avoimuutta ja rehellisyyttä, joten omistussuhde alkoi avoimesti keskustellen. Punnitsin Daddyni asettaman ehdotuksen ja päätin lähteä mukaan astetta vakavampaan leikkiin. :) Omistettuna oleminen on itselleni pitkälti henkistä, asia on sovittu, me molemmat tiedämme paikkamme, ja käyttäydymme valtarakenteemme mukaisesti. Konkreettisuus tulee meillä pitkälti säännöistä ja rutiineista.
Mielestäni voi ihan hyvin olla omistettu ilman pantaa. Toisille se luo todellisuuden tuntua kun on jotain näkyvää joka symboloi suhdetta (meilläkin siis valitsemamme symbolit käytössä), mutta loppujen lopuksi omistaminen/ omistettuna oleminen on näkymätön kokemus- ja sopimusasia.
Tässä ketjussa on jo paljon hyviä pointteja joita komppaan, siksi vähän lyhyempi vastaus. :)
-
Mielestäni voi ihan hyvin olla omistettu ilman pantaa. Toisille se luo todellisuuden tuntua kun on jotain näkyvää joka symboloi suhdetta (meilläkin siis valitsemamme symbolit käytössä), mutta loppujen lopuksi omistaminen/ omistettuna oleminen on näkymätön kokemus- ja sopimusasia.
Samaa mitä mieltä. Pannan ei tarvitse olla koko aikaa käytössä, vaikka se onkin mulle tärkeä asia liittyen omistamiseen.
Mä en itse pantaa laita kaulaan, enkä ota pois, vaan se on Domin tehtävä.
Meilläkin on käytössä muu symboli, jonka merkitys on vain meidän tiedossa... Muistuttaa mukavasti omistajasta, kun ei olla yhdessä :)
Enemmän minäkin koen omistamisen merkityksen henkisellä puolella, siihen liittyy aina ne yhteiset sopimukset siitä mitä omistamiseen liittyy. Avoimen keskustelun kautta siihen, mitä haluaa omistussuhteen pitävän sisällään.
-
Ihmiset määrittelevät omistussuhteen tarkoittamaan niin monenlaisia asioita, että varmaan paras vastaus tulee siltä taholta jonka omistukseen haluaa. Osahan ei edes usko, että toisen ihmisen voi omistaa (koska toista ihmistä ei taida voida juridisesti omistaa).
Omistussuhde voi tarkoittaa toiselle osa-aikaista satunnaiseen tapaamiseen perustuvaa sessiosuhdetta ja toisille sitten koko elämän mittaiseen sitoutumukseen perustuvaa yhteiselämää. Ja siitä kohtaa sitten itse kukin määrittelee missä on omistettu. Minusta omistettuna oleminen on ensisijassa tunne, samalla tavalla kuin ihmisen omistaminen on tunne. Kuinka voimakas ja määräävä kyseinen tunne on, riippuu täysin tuntijasta. Se on tietysti sitten vähän nihkeää jos ihmissuhteen toinen osapuoli vaatii tunteelleen erilaisia panoksia kuin toinen.
Jäin miettimään sitä, että voiko toinen vain alkaa toisen omaisuudeksi vastoin tämän tahtoa tai tietoa. Minä olen oikeastaan kaikissa parisuhteissani (joista kaikki yhtä lukuunottamatta ovat olleet vaniljoiden kanssa) jollakin tavalla käsittänyt olevani toisen omaisuutta - tavallaan kuuluvani toiselle. Ja käyttäytynyt sen mukaisesti. Antanut toiselle hyvin laajat vapaudet määritellä minun elämääni - toinen osapuoli ei ole välttämättä edes tajunnut asiaa, jossain vaiheessa ehkä ärsyyntynyt/huolestunut kun "kaikki käy". Vaan eipä minulla ollut silloin sanoja millekään BDSM:lle. Nykyään sitten kun ihan "virallisesti" minulla on vapautta vähemmän niin suusta kuuluu huomattavasti useammin "emmä haluu" tai "mitään tuollaista ei ole ikinä tapahtumaan, loppu" - ja nautin siitä ettei vastustelulla ole merkitystä. On hyvin raskasta yrittää olla omistettu silloin jos "omistaja" ei edes tiedä asiasta tai ei syystä tai toisesta koe aitoa halua toisen ihmisen omistamiseen. Vapaus tulee vasta sitten kun tietää, että Omistaja tarvittaessa kykenee määrittämään rajat. En tarkoita fyysistä pakottamista vaan tietynlaista henkistä yliotetta. Ilman, että Omistaja on aktiivinen toimija kuviossa niin koko omistushomma on vähän sellaisesta kummitusten jahtaamista.
Meillä omistussuhde tarkoittaa sitä, että eletään niin kuin Masterin haluaa ja meidän yhteistä elämäämme viedään siihen suuntaan jonne Master sen haluaa menevän. Ei ole mitään "kaksi itsenäistä aikuista ihmistä omine tavoitteineen" ja on hyvin vähän neuvotteluja. Tämä on hyvin äärimmäinen näkökulma omistussuhteeseen. Tästä näkökulmasta olisi aivan mahdotonta, että joku voisi olla toisen omaisuutta ilman Omistajan nimenomaista halua omistaa kyseisestä ihmistä. Alistuva voi olla loistava palvelija ja ajatella kaikki asiat D:n puolesta etukäteen (ja perustella omaa omaisuutenaan oloaan tällä), mutta niin kauan kuin Omistaja ei ole selvästi indikoinut mitä haluaa omaisuudeltaan niin suhde ei voi mennä sinne mihin D haluaa sen menevän.
Minulle omistettuna olon tuo se, että minua käytetään johonkin. En pystyisi itse tätä saavuttamaan sessiosuhteella, mutta ymmärrän kyllä että joku toinen kykenisi. Käyttämisellä en tarkoita sitä, että tehdään asioita jotka ovat minusta kivoja - vaan sitä että minut laitetaan kokemaan asioita jotka eivät aina tunnu kivoilta koska se palvelee tavalla tai toisella Masterin tarpeita. Seksuaalisessa mielessä tämä tarkoittaa esim. fetissiautomaattina toimimista - toki automaattia pitää välillä huoltaa. Mutta nämä ovat tosiaan vain minun tunteitani - joku toinen voi kokea toisin.
Minusta pannat ovat fetissiesineitä ja ehkä keino "tunnustaa väriä". Meillä ei käytetä pantoja kuin sessiossa hyvin satunnaisesti, koska Masterini ei pidä niistä. Itse pidän valtavasti niistä perinteisistä slavecollareista (metallirinkuloita, joita pidetään 24/7) ja pidän niitä tietynlaisina "ansaintamerkkeinä". Ne eivät sellaisia tietenkään kaikille ole, mutta olenkin vähän tämmönen BDSM:n uuskonservatiivi :D
-
Mulle tää on aina ollut asia, joka päätetään yhdessä keskustelemalla. Henkilökohtaisesti tykkään vielä finalisoida asian lahjoittamalla toiselle korun (kaulakoru, sormus, rannekoru), jonka käyttö on sosiaalisesti hyväksyttävää tilanteesta huolimatta. "omistajuus" ei ole termi jota käytän näistä omista suhteistani välttämättä, vaikka keskusteluun on kuulunutkin nämä kliseiset "sä oot vain mun" - lauseet esimerkiksi parisuhteessa.
Subille voisin kotipidettäväksi hankkia kaulapannan, muuten minulle käy korut ja satunnaiset fritsut ajankohdasta ja yhteisistä mieltymyksistä riippuen.
Kuinka tiukasti omistamaansa ihmistä pidetään hihnassa?
-
Halu tulla omistetuksi ja halu omistaa on tietysti asian lähtökohta. Tästä halusta on ensin keskusteltava ja katsottava, että kumpikin haluaa sitä.
Itse omistajuus alkaa suhteen siinä vaiheessa, kun alistuva päättää omasta tahdostaan luovuttaa valinnan vapauden alistajalleen.
Päätöstä ei voi tehdä hetken mielijohteesta vaan sen on kasvettava ajan kanssa. Ja kun luottamus itseensä ja alistajaansa on kasvanut niihin mittoihin, että asia tuntuu luontevalle jatkeelle suhteessa, ollaan valmiita vallan siirtoon.
Vallan siirto voi olla pelkkä suulinen lupaus tai sitten siihen voi rakentaa juhlavan rituaalin. Esim. pannoitus seremonian, sopimuksen laatimis ja allekirjoitus tilaisuuden järjestämisen, tatuoinnin hankkimisen ymv. oman maun mukaan.
-
Ihminen tykkää määritellä ja sanoittaa asioita jotta tulisi ymmärretyksi ja ymmärtäisi. Silti asiat on jokaisessa keskustelussa hyvä avata ja määritellä uudestaan koska ymmärrämme niin eri tavalla sanoja ja käsitteitä.
Itse ajattelen että siinä vaiheessa suhdetta kun lopetan ihmissuhdehäröilyn ja fokusoidun yhteen ihmiseen olen omistautunut. Riippumatta siitä mitä vastakappale asiasta ajattelee. Olen omistettu siinä vaiheessa kun se ääneen lausutaan ja keskustellaan asia halkipuhki. Siihen liittyy myös ulkoinen merkki (tatointi/panta tai vast.). Minulle se tila on syvyydeltään ja merkityksellisyydeltään enemmän kuin avioliitto.