BDSM-baari

Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 20.03.2016, 15:53

Otsikko: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Kolumnisti - 20.03.2016, 15:53
Provosoidaan ja provosoidutaan

Aika aika ajoin täällä Baarissa saa seurata hyvinkin suuria tunteita, joita toisten kirjoitukset kannanottoineen nostattavat. Ei siinä paljoa kursailla, kun vinoillaan puolin ja toisin, kiihdytään ja napsitaan verenpainepillereitä. Kaivetaan kuvitteelliset nyrkkeilyhanskat käteen, kiivetään mielikuvituksen luomaan kehään ja sitten aloitetaan ja ihan kunnolla. Suoraan raskaansarjan taistoon. Kiihdytään ja kirjoitetaan ja ärsyynnytään lisää.  Kirjoitetaan vielä lisää tekstiä ja odotetaan, että mitäs sitten seuraavaksi. Vedetään omat johtopäätökset sen toisen kusipäisyydestä tai ominaisuuksista helvetin huonona Masterina, paskana subina, osaamattomana Dommena, typeränä orjana tai jopa huonona ihmisenä. Aina joskus joku joutuu Baarissa tarkkailtavaksi, kun ei ole käyttäytynyt sääntöjen mukaisesti. On kiehahtanut hiukan liikaa tai tarve ärsyttää on ylittänyt sen tietyn veteen piirretyn viivan. Siellä täällä lukee jonkun profiilissa, että tarkkaillaan 20% ... tarkkaillaan 10% .

Olen usein miettinyt, että miksi joillakin ihmisillä on tarve provosoida, jotkut provosoituvat ja miksi provosoivilla on se mieletön kyky manipuloida tuntemattomia ihmisiä hyvinkin voimakkaisiin tuntemuksiin. Työntää se toinen sinne kehän nurkkaan ja jatkaa takomista. Hyökkäystä ja puolustautumista. Itsekin usein ärsyynnyn ja turhaudun joistakin kommenteista, jotka mielestäni olisivat voineet jäädä kirjoittamattakin vaan sitten olen alkanut miettimään näitä asioita enemmän. On kovin helppoa provosoitua kun provosoidaan. On huomattavasti vaikeampaaa  jättää väliin, olla kommentoimatta, antaa vain olla. Miksi pitää osoittaa olevansa oikeassa, tietävänsä paremmin, tuntevansa sen tuntemattoman vain muutamien kirjoitusten perusteella. Mitä se toisen provosoituminen sitten ruokkii siinä provosoivassa? Joskus tilanne vain jatkuu ja jatkuu ja sitten joku muu viheltää erän tai joskus koko ottelun päättyneeksi. Ehkäpä kaikkivoipaisuuden illuusio on se homman nimi. En tiedä.

Sallittakoon tietenkin erilaiset mielipiteet ja näkemykset, yhdenmukainen hymistely asioissa on turhaa, koska onhan meitä aika monta erilaista ihmistä  täällä Baarissa. Yhdenmukaisuuden merkitys on mielestäni lähinnä turvallisuuteen liittyvissä asioissa tärkeä ja eipä noista täällä juuri kiistelläkään. Eipäs-juupas-kirjoittelu ei kuitenkaan rakenna mitään ja se, jos joku tieten tahtoen haluaa osoittaa sen tuntemattoman baarilaisen itseään huonommaksi mielipiteiltään, ominaisuuksiltaan tai persoonaltaan, niin silloin mennään metsään ja lujaa. Mielipiteet ovat mielipiteitä ja kukapa voi sanoa, että juuri se minun mielipiteeni, näkemykseni ja kokemukseni jostakin asiasta on ainoa oikea ja hyväksyttävissä oleva. Jokaiselle kuitenkin se oma kokemusmaailmansa on todellinen, on se sitten minkälainen tahansa.

(http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=14576;type=avatar)

Normandie, joka kyllä edelleenkin provosoituu vaan osaa myös jo antaa olla. Ainakin useimmiten.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Meeri - 20.03.2016, 16:09
Sanon vaan että Mauno koiviston vanha viisaus pitää edelleen paikkansa, ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: JustForMe - 20.03.2016, 16:47
Provosoituminenkin voi joskus olla ihan hauskaa. Ja oikeassa oleminen on aina.  >:D

Tosin jos oikeasti alkaa kiehua niin, että mennään asiattomuuksiin, on hauskuus todennäköisesti kadonnut kauan sitten, ja siitä tässä kai puhuttiin.

Sama ongelma on kaikilla keskustelupalstoilla. Aikoinaan hengailin eräällä homojen saitilla ja siellä oli jatkuvana kiistan aiheena uskonto. Ja on varmaan edelleen. Ongelma oli muutamat, samat, usein genren ulkopuoliset, jotka kävivät huutelemassa uskonnollisia mietteitään keskustelijoille, ja aina niihin tartuttiin, usein riidaksi asti. Niitä, joita juttu ärsytti, tietysti ärsytti se, että asia saa niin paljon huomiota, koska juuri silloinhan se jatkuu. Toisaalta oli niitä, joita aihe oikeasti kiinnostaa ja jotka tahtoivat vääntää siitä. Ja iso osa varmaan lähinnä provosoitumisen uhreja. Itse ajatelen lähinnä, että niin kauan kun keskustelu kuitenkin pysyi sille varatuissa ketjuissa uskonnot-osiossa, niin olkoon siellä. Ehkä tännekin pitäisi perustaa jokin oma alueensa jonne käännetään esim. kaikki viestit joissa mainitaan termi truu-jotain.  ??? Muu keskustelu pysyy siistinä ja kaikille on tilaa hengittää. Vai olisiko se syrjintää?
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: IKRM - 20.03.2016, 17:07
Olen usein miettinyt, että miksi joillakin ihmisillä on tarve provosoida,

Suurella osalla täällä provosoituvista ihmisistä on tarve tulla provosoiduiksi, tarve loukkaantua, tarve pöyristyä tai löytää jokin kirjoitus josta loukkaantua.

IKRM
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Alexios - 20.03.2016, 17:10
Jos täällä ei olisi väittelyä asiasta kuin asiasta, foorumi varmaan olisi kuollut jo aikoja sitten. :P

Heitänpä tähän vielä pari kysymystä ihan yleisesti. Millä perusteella kaikki mielipiteet olisivat yhtä arvokkaita? Millä perusteella kaikki mielipiteet pitää hyväksyä? Varsinkin tietyistä ryhmistä tulee aina välillä jotain tyyliin "suvakit eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä". Mutta millä perusteella pitäisi?
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Perhonen89 - 20.03.2016, 17:24
Uskon itse myös, että tähän vaikuttaa sama asia kuin internetissä yleisesti. Nimimerkin takaa anonyyminä on niin helppo provosoida ja jopa vittuilla, koska nimimerkin takaa kirjoittajaa ei voida välttämättä tunnistaa. Anonyyminä esiintyminen mahdollistaa yllättävän hyvin kaikenlaisen provosoivan keskustelun.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Loc - 20.03.2016, 17:38
Jos täällä ei olisi väittelyä asiasta kuin asiasta, foorumi varmaan olisi kuollut jo aikoja sitten. :P

Heitänpä tähän vielä pari kysymystä ihan yleisesti. Millä perusteella kaikki mielipiteet olisivat yhtä arvokkaita? Millä perusteella kaikki mielipiteet pitää hyväksyä? Varsinkin tietyistä ryhmistä tulee aina välillä jotain tyyliin "suvakit eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä". Mutta millä perusteella pitäisi?

Samalla logiikalla kuin kaikki uskonnot nähdään samanarvoisiksi. Kaikki ihmiset, jne. Rajanveto puuttuu. Ei ole yhteistä arvopohjaa mille voisi vetää kaikkien hyväksymiä rajoja. Kaikki mielipiteet eivät minusta ole yhtä arvokkaita, mutta kun puuttuu yhteinen arvopohja niin ei voida keskustella niistä koska ääritapauksessa kuten nyt yhteiskunnallisessa polarisoitumisessa ihmiset eivät yksinkertaisesti puhu samasta asiasta.

Keskusteluyhteyden katkaisu johonkin ryhmään tarkoittaa radikalisoitumista. Siksi niin natsit kuin anarkosuvakit pitäisi saada laihaankin sopuun. Molemmilla puolilla on asia-argumentteja mutta ne hukkuvat terapiakirjoitustulviin. Siksi kannattaisi suvaita mielipiteitä sen verran että kuuntelee toisen näkemyksiä ja korjaa omiaan jos niissä osoitetaan perustavanlaatuisia vikoja. Tietysti on ihmisiä jotka eivät pysty käymään normaalia keskustelua. Silti heidätkin on parempi pitää osana yhteiskuntaa kuin hylätä sen ulkopuolelle.

Tahtoa ymmärtää oikein. 10% toisen puheesta ymmärtävänkin kanssa voi tulla toimeen. Kohtelee häntä kuten muitakin ihmisiä.

Kun ei ole yhteisiä arvoja, jokainen määrittää ne itse ja siksi ne ovat jokaiselle yhtä hyvät ja oikeat kuin kenelle toiselle hyvänsä. Kuitenkinkin hyperindividualismi on yksinäisten yhteiskunta. Siksi parempi etsiä niitä kohtia missä arvot ovat yhteisiä. Turvallisuus, työ, vähäosaisten avustaminen, jne. Yhteisiä lähtökohtia löytyy jos löytyy halua keskusteluun kentän yli.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Kettu vinossa - 20.03.2016, 18:14
Osa provosoituu, koska ymmärtää viestin väärin. Kenellä tahansa voi olla vaikeuksia luetunymmärtämisessä, eivätkä kaikki osaa aina kirjoittaa tarpeeksi selkeästi.

Osa provosoituu, koska on social justice warrior. SJW kokee aina olevansa sorrettujen asialla, mutta menee siinä pahasti yli. SJW kokee esimerkiksi, ettei jostain sukupuolisuuden tai seksuaalisuuden osa-alueesta saa lainkaan keskustella foorumilla, ei edes asiallisesti, "koska se on loukkavaa". Tai että jos joku käyttää vahingossa tietämättömyytensä vuoksi loukkaavaa termiä, niin sehän on tottakai SJWn mielestä tahallinen teko aina, ja siitä pitää provosoitua ja haukkua toinen lyttyyn suvaitsemattomaksi paskiaiseksi.

Osa provosoituu, koska eivät ymmärrä, että keskustelufoorumit ovat keskustelua varten ja että niillä saa täysin vapaasti olla eri mieltä toisten kanssa eri asioista. Erilainen mielipide ei ole henkilökohtainen loukkaus. Erilainen mielipide ei tarkoita, että muiden pitäisi olla samaa mieltä. Jos kaikki olivat samaa mieltä kaikesta, ei keskustelufoorumeilla olisi keskustelua lainkaan.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Tkuisäntä - 20.03.2016, 21:08
En tiedä, että olenko liian laiska mutta en nyt vain jaksa provosoitua nettikeskusteluissa. Se on vähän sama kuin provosoituisi steissillä hilluvan hihhulin takia. Lopputuloksena on vain kaksi hilluvaa hihhulia. Siis kaikella kunnioituksella provosoituvia kohtaan.

Asiallinen ja kovakin väittely ovat eri asioita, kunhan vain pysytään asiassa ja edes yritetään kuunnella ja ymmärtää. Miksi sitä paitsi nähdä vaivaa jonkun mielipiteen muuttamiseksi? Varsinkaan jos ei tunne tätä ihmistä ns IRL, kuten muodikkaasti sanotaan. Ja jos tuntee, niin eiköhän ole muitakin vaihtoehtoja kuin tsättipalstalla kinastelu.

Jonkun omaksumaa käsitystä on vaikea muuttaa, koska ihminen välttelee tiedollista ristiriitaa. Siis tilannetta, jossa pitäisi laittaa omat näkemykset uusiksi, koska ne perustuvat virheelliseen käsitykseen ja sitä kautta päättelyyn. Pöh, tuuleen on turha huutaa. Kunnon kähinä on silti hyvää viihdettä, joten eipä siinä mitään:-)

J
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Amunet - 20.03.2016, 22:16
Sehän siinä on, että jossain vaiheessa keskustelu jumittuu ja muuttuu jankkaamiseksi. Viisaampaa sillon vaan todeta, että ei nyt olla samaa mieltä ja se siitä. Joskus pienikin tauko kinastelussa tekee hyvää. Vaikka yön yli nukkuminen. Rauno Repomiehen sanoin: "Aamu on iltaa viisaampi. Yö on iltaa pimeämpi. Ja viimeinen tippa tulee aina housuun".
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: IKRM - 20.03.2016, 22:29
"suvakit eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä". Mutta millä perusteella pitäisi?

Sillä perusteella että jos sanoo olevansa jotain, pitäis olla sitten sitä, eikä päinvastaista.

Vähän kuin, jos sanoo olevansa rehellinen, olis sitten oltava rehellinen, eikä valehdella kaikesta koko ajan.

IKRM
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: JustForMe - 20.03.2016, 23:37
Tahallista mielensäpahoittamista tuntuu tapahtuvan varsin paljon silloin, kun on jo valmiiksi ärsyyntynyt johonkin ihmiseen. Sitten vain uhriutumaan, jotta kaikki muutkin näkisivät, miten paha se on.  ::)

Mä oon itsekin saanut joskus hupia tietyllä trollaamisella, lähinnä haluttaa trollata trolleja. Siis niitä, jotka ei oo liian itsestäänselviä, vaan jotka on hauska "paljastaa" ja saada vaikka joku tahallaan hankala ihminen esim. heitetyksi ulos chatista (ei tällä palstalla) sillä, että tökkii sitä vähän niin, että se menettää sen muka-asiallisen roolinsa ja tulee paljastaneeksi itsensä kokonaan. Sadisti minussa.. Suhtaudun siihen harmittomana valtapelinä, joka voi olla oikeasti hauskaa. Sen sijaan en saa mitään tyydytystä siitä, että häiritsen niitä, jotka tahtovat olla rauhassa.

Alexios, niinpä. Eihän esim. suvaitsevaisuus tarkoita sitä, että on samaa mieltä kaikkien kanssa, vaan sitä että kannattaa suvaitsevaisuutta aatteena, ts. vastustaa suvaitsemattomuutta. Samalla logiikalla, jolla suvakkien pitäisi hyväksyä suvaitsemattomuus, voidaan koko suvaitsemattomuus kaataa omaan epäloogisuuteensa. Mitä epäsuvakkiutta se sellainen on, jossa kuitenkin kannatetaan jotain, kuten omia mielipiteitä?  C:-) Piilosuvakit, pahimmat kaikista..  :))
Ja eihän se nyt ihan niin mene.

Keskustelupalstojen idea on tuoda yhteen erilaisia näkemyksiä yhteisestä aiheesta, ja jos kaikki vain nyökyttelevät samalle asialle, harvoin syntyy mitään kiinnostavaa. Juuri ihmisten erilaiset näkemykset ovat kiinnostavia, silloinkin kun ne ärsyttävät.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: heinrich - 21.03.2016, 01:49
Boooooriiiingggg!
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Chmlnidae - 21.03.2016, 07:57
Provosointi voi olla myös positiivista, jopa aika huomaamatonta (parhaimmillaan) yllyttämistä johonkin haluttuun suuntaan. Joskus voi prvosoitua vain toisen iloksi ja mieliksi, katsoa minne mennään jos lähtee mukaan.
Välillä voi olla hankala erottaa mikä ero on keskustelulla ja provosoinnilla ja provosoitumisella...ehkä toisen keskustelu on toisen provo....Ylipäänsä kun on kyse mielipiteistä niin vaikka sanotaankin että jokaisella on omansa, niin kaikki on jo sanottu moneen kertaan, kovin suurta omistusoikeutta ei ole kenellekään mihinkään sanalliseen. Eli erityisen henkilökohtaisesti ei kannata suhtautua. Ja sanat ovat muutenkin niin kovin kykenemättömiä. Kiviä, kuolleina elämän virtaan uppoavia. Emme koskaan osaa emmekä pysty sanoittamaan kokemuksia. Ei ole edes tarkoitus. Siksi on turhaa suhtautua sanoihin kovin vakavasti. Mutta millä muullakaan me täällä leikkisimme?
Oleellisena, itse, pidän sitä mistä vastaa. Siis vastaako tietoisesti vai vain reagoiden kun joku tökkää - tahallaan tai tahattomasti, sillä ei niin ole väliä - johonkin herkkään kohtaan. Englanniksi termit react ja respond kuvaavat eroa hyvin. (http://zenhabits.net/respond//)
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Kettu vinossa - 21.03.2016, 15:12
Miksi sitä paitsi nähdä vaivaa jonkun mielipiteen muuttamiseksi?

Mikäli toisen ihmisen mielipide on perusteltu virheellisellä tiedolla, on se hyvä korjata.

Näin toimimalla ehkä torjutaan se, että joku toinenkin alkaa olemaan samaa mieltä, koska uskoo että virheellinen väite on totta.


Esimerkiksi vaihtoehtolääkinnästä, rokotteista, ydinvoimasta, geenimuuntelusta ja luomusta liikkuu netissä runsaasti väärää mutu-tietoa. Tekee ihan hyvää yleissivistykselle korjata pahimmat ihmisten harhaluulot.

(http://imgs.xkcd.com/comics/duty_calls.png)
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Nick - 21.03.2016, 16:01
Selitys ammattimaisista mielensäpahoittajista jotka etsivät mahdollisuutta tulkita asia väärin tai olla ymmärtämättä mihin kirjoittaja viestinnässään pyrkii saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Itse olen kuvitellun ymmärtämättömyyden aiheutuvan kyseisten mielensäpahoittajien alhaisesta älykkyysosamäärästä. Homma mielenkiintoisella tavalla korostuu mikäli mielensäpahoittajalla on jompikumpi tai molemmat ominaisuudet; akateeminen tutkinto ja hyvä kirjallinen ulosanti.

Uskon etten ole ainoa joka ajattelee älykkyyden ja kyvykkyyden kirjoittaa korreloivan. Näin se saattaa pääsääntöisesti ollakin mutta ainakin kielen ja kirjoittamisen parissa ammatikseen työskentelevien osalta tilanne saattaa hämärtyä. Ensinmainitun vaikutus mielensäpahoittajassa on vääristynyt mielikuva omista kyvyistä, loppututkinto mittaa pikemminkin perseen kestävyyttä kuin älyn lahjoja. Asia mitä pakan hitaimmat maisterit eivät kykene hahmottamaan, enhän minä ole hidasälyinen koska tutkinto.

Muutamien kirjoittajien osalta saattaa ammattimaiseen mielensäpahoittamiseen, matalaan ymmärryksen tasoon ja hyvään kirjoitustaitoon yhdistyä lisäksi trollaus. Sikäli omituiselta vaikuttaa tapa jossa kommentoitavan kirjoituksen ydinsanoma onnistutaan  olemaan kokonaan ymmärtämättä, tartutaan sivuseikkoihin joihin näppärin kirjallisin keinoin haudataan tahallaan tehtyjä argumentointivirheitä ja lopuksi ammutaan alas itse luotu red herring tai straw man ja siinä sivussa myös epäsuorasti kirjoittaja. Hämmenys kruunataan vastineen pituudella ja pahimmillaan toistamalla edellämainittu menettelytapa useaan kertaan jolloin jokainen oikaisuyritys vain vie asiaa kauemmas sivuraiteelle. Lopuksi mielensäpahoittaja voi summata olleensa oikeassa, eihän valtaosa lukijoista edes huomannut taikatemppua, eihän.

Itse olen ratkaissut tämän laittamalla ko. kirjoitustyylin kärkikolmikon estolistalle. Jostain syystä kynnys tuohon on korkea mutta on osoittatunut hyväksi ratkaisuksi.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Pulseproto - 21.03.2016, 16:09
Nicksetä - mielensäpahoittaja,  6-0  ;)
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Kettu vinossa - 21.03.2016, 16:24
Itse olen ratkaissut tämän laittamalla ko. kirjoitustyylin kärkikolmikon estolistalle.

Estolistaa käyttävät vain ammattimaiset mielensäpahoittajat.

Mutta ethän sinä tätä lue, koska olen estolistallasi.  8)
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Guide-Master - 21.03.2016, 20:05
Niin, mikä on provosointia ja mikä vain tabuja käsittelevää, joista kummatkin saavat herkenpien niskavillat pystyyn ja vievät nämä järjen vastaisesti tunteella kirjoittamaan. Monesti asioiden muodostuminen on kuin veteenpiirretty viiva, jolloin toisille asia on provosointia ja toisille asioiden pohtimista.

Itse kun silloin tällöin kirjoitan pikkasen herkemmistä asioista, niin ne kyllä paljastavat nämä provosoituvat helposti, joiden kanssa en viitsi juuri keskustelua jatkaa, eli valikon ne mitkä pitävät ketjun alkuperäisessä aiheessa. Seuraava aihe josta taidan kirjoittaa on miten prinsesasta kasvaa subi☺
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Ms. M - 21.03.2016, 20:16
Mä provosoidun. Ja provosoin. Silloin, kun asia on tärkeä minulle. Ja varmasti se hiertää kovastikin ainakin eräitä miespuolisia foorumilaisia. Ilmeisesti alistuvalla naisella ei saisi olla mielipiteitä heidän mielestään. I agree to disagree with them.  O:-)
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Alexios - 21.03.2016, 21:20
Seuraava aihe josta taidan kirjoittaa on miten prinsesasta kasvaa subi☺

Annas kun arvaan. Siten ettet välitä hänen toiveistaan ja pidät itseäsi viisaampana? :P

PS. Tää ei ollut provosoitumista, vaan vittuilua. >:D
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Nick - 21.03.2016, 21:29
Seuraava aihe josta taidan kirjoittaa on miten prinsesasta kasvaa subi☺

Annas kun arvaan. Siten ettet välitä hänen toiveistaan ja pidät itseäsi viisaampana? :P

PS. Tää ei ollut provosoitumista, vaan vittuilua. >:D

Todellisuutta on mahdotonta parodioida.......
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Loc - 21.03.2016, 21:31
Mutta vaihtoehtotodellisuuksia on hyvä parodioida niissä elämättömille.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: submit - 21.03.2016, 22:18
Osa provoisoi keskustelufoorumeilla ihan huvikseen ja aloittaa keskusteluja, joiden suunnan jo ehkä itsekin arvaa etukäteen. Ajanvietettä. Joskus niistäkin syntyy antoisaa mielipiteiden vaihtoa - ehkä vahingossa. Tai sen vuoksi, että muut keskustelijat eivät provosoidu, vaan poimivat sen ajatuksen kultajyvän siitä ilmeisen provosoivaksi tarkoitetusta aloituksesta. Arvostan.

Itse en enää provosoidu yhtä helposti kuin jokunen vuosi sitten (tosin osallistun muutenkin vähemmän keskusteluihin). Spontaanina henkilönä on joskus vaikeaa toteuttaa "yön yli nukkumista" kiihdyttävissä tilanteissa. Useimmiten siitä on hyötyä - ainakin omanlaisellani luonteella varustettuna henkilönä.

Toisistaan toistuvasti provosoituvien kiistakumppaneiden viestit lakkaavat melko pian olemasta viihdyttäviä, mutta en ole (muistaakseni) estänyt vielä kenenkään viestejä näkymästä. Tuskin tulen käyttämään estoa muutenkaan.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Tuomas - 21.03.2016, 23:09
Jaa, täällähän on joku kirjainyhdistelmä, joka ilmeisesti tietää, ja selittää kaiken :D
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Awkward - 22.03.2016, 01:53
Provosoituminen on alemmuudentunnetta jonkun siteownerin äälömäisiin kirjoituksiin. No maamme on vielä vapaa kirjoittaa mitä haluaa. Ja joka forumilla elämä on ihan samanlaista....säästäkää itseänne...
Öööööh mutta pervothan ovat niin suvaitsevaisia....elämätapademareita...

Se menee ohi viidessä minuutissa....

Rockn in the free world

https://www.youtube.com/watch?v=PdiCJUysIT0
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Kettu vinossa - 22.03.2016, 07:48
Provosoitumisesta hyvä kappale: We did't start the flame war
https://www.youtube.com/watch?v=_QyYaPWasos
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Chmlnidae - 23.03.2016, 09:47
Olemme ihmisiä, meillä on tunteita. Joskus voi suuttua ja olla vihainen, jos toinen tulee yli rajojen ilman lupaa, vaikka vain sanoilla. Aito suuttumus on hieno asia. Kaikki aidot tunteet ovat. Pinnistelty ystävällisyys kun on vihainen on rumaa. Kaikki teennäinen on rumaa. Jos teeskennellään toista mitä tunnetaan niin yhteys ei ole mahdollinen. Ja ilman yhteyttä ei ole mieltä kommunikoida, yhtään millään tavalla.
Kukaan toinen ei voi tietää mitä sanon tai ajattelen. Toinen voi ymmärtää ja tulkita sanomani jollakin tavalla. Se on hänen tulkintansa. Sama koskee itseäni, luonnollisesti. Ei pidä kuvitella tietävänsä jos ei voi tietää. Ja jos joku tulee sanomaan minulle että tietää mitä sanon tai ajattelen niin voin suuttua. Toki voin olla suuttumattakin ja vain sanoa rauhallisesti "et tiedä, luulet". Toki olen itsekin voinut tulkita toisin kuin on tarkoitettu. Toinen voi sanoa, et ymmärtänyt, tai ymmärsit väärin, toisin kuin tarkoitin.
Vastuu tulkinnasta on aina tulkitsijalla. Samoin vastuu myös tunteista on aina tuntijalla, ei sanojalla, saati maailmankaikkeudella. Mutta myös vastuu tekemisistä, valinnoista, on jokaisella itsellään.
Joskus, aika usein, kannattaa tarkistaa oliko tulkinta oikea, edes sinne päin, ennen kuin tekee lopullisia päätöksiä toiminnasta. Jos joku, kuka tahansa, pääsee sisällesi ja voi järkyttää rauhaasi niin syy ei ole hänen vaan sinun. Ja sinun on silloin aiheellista miettiä miksi järkytyit. Siksi on hyvä osata ottaa aikalisä, tunnustella missä, mitä ja miltä, tuntuu, ennen kuin vastaa ns samalla mitalla. Ja aina parempi jos vastaa vain omasta punnitusta mielestään. Ja joskus, on parempi vain ottaa muutama askel tai kilometri tai maanosa, toiseen suuntaan.

Äly on vielä tunteitakin heikompi väline keskustelussa. Logiikalla ei pääse kuin umpikujaan. Mutta ehkä siellä on turvallista, onhan seinät joka puolella. Ja varsinkin jos elämä on jo tappanut kyvyn tuntea aidosti niin voi nojailla egolla umpikujan seiniin ja osoitella älyn etusormella niitä onnettomia joita vielä tunteet, eikä katkeruus ja elämään pettyminen, vie elämän aroilla, laaksoissa ja kukkuloilla...heheh, raukat.

Olen joskus, aina hetkisen aikaa, käyttänyt estoja. Ihan omaa mukavuuden haluani, ja heikkouttani. Antanut vapaata joistakin tyypeistä toviksi itselleni. Vähän samaan tapaan kuin irl voi olla tapaamatta tyyppejä joita vain ei viitsi eikä jaksa. Täällä vain on hankalampaa estää kaiken moskan silmille hyppely.
Kenenkään akateeminen tutkinto ei kyllä ole päässyt häiritsemään. Ei ees oma kun sellaista ei ole. Voi tietenkin johtua siitä etten tiedä sellaisia asioita, tai tule kiinnittäneeksi huomiota. Saati että tietäisin ketään joka ammatikseen kirjoittaa. Siis täällä, muuten kyllä tiedän moniakin. Ja sellaisia jotka harrastavat kirjoittamista.

Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Guide-Master - 23.03.2016, 20:31
Seuraava aihe josta taidan kirjoittaa on miten prinsesasta kasvaa subi☺

Annas kun arvaan. Siten ettet välitä hänen toiveistaan ja pidät itseäsi viisaampana? :P

PS. Tää ei ollut provosoitumista, vaan vittuilua. >:D
Vittuilu on jalo taito, johon tarvitaan pikkasen järkevin,  eli taitaisi mieluummin käsittelyssä olevan mieluummin kasvamista tiedon varjolla, toisaalta teille joille subi on valmis kun hän ilmoittaa olevansa subi tämä on vaikea ymmärtää☺
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: flintstone876 - 23.03.2016, 22:18
Ihanne minun  mielestä, ei ole provosoituminen, vaan innostuminen. Hei, näinkin asian voi kokea / elää. Ja kenties / tarvittaessa, omatkin ajatukset saattaa muuttua. Miksi pitäisi olla taistelua, siitä mikä on "oikein". Tai muustakaan.
Otsikko: Vs: Provosoidaan ja provosoidutaan
Kirjoitti: Tkuisäntä - 23.03.2016, 22:53
Mutta kun suuri osa ihmisistä ei ole edes väärässä:-)

J