BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: scar - 19.09.2018, 00:30
-
Aihe on tässä pyörinyt päässä jonkin aikaa.
Sain pontta aloittaa topikin,kun katsoin tämäniltaisen Docventures dokkarin ja sitten kuuntelin panelistien tunnelmia ja ajatuksia. Tänään oli ns. miesten ilta ja dokkari oli vankilasta,jossa toteutettiin tiettyä metodia,jolla saatiin esiin vankien sisimpiä tunteita. Hirveä keissi oli itkeä,se koettiin pelottavana mm.
(Ylen Areenasta on katsottavissa varmaankin aika kauan tämäniltainen jakso)
Oli rankkaa katsottavaa ja itkin myös muiden mukana (tv:n kera).
Olen kokenut hieman vastaavaa helluntaiyhteisöissä,mutta sillä erotuksella,että olin yksin tuskan kanssa ja kukaan ei ottanut mitään raivoa vastaan..tuska kävi lopulta niin suureksi- niiden rankimpien tuntemuksien ja ajatusten kohtaamisessa,että oli pakko luovuttaa ja antaa olla.
No niin,"Missä olet Isä"..
Oli pakko alustaa hieman pidemmin,että varsinaiseen hajatelmaan pääsee:
BDSM on ennen kaikkea kuulemma seksiä,mutta onko siinä muutakin?
Oletteko kokeneet sen kautta pystyneenne tuoda esiin jotain,mitä "normaalisti" kauppareissulla ei ehkä tule esiin?
Esim.piiskaa saadessa jotain aukeaa tai piiskatessa koet jotain mikä avaa tunne-elämää paremmin. Kun mennään vaikka kyyneliin saakka- Tullaan siihen kuuluisaan jälkihoitoon esimerkiksi...
Niin vaikuttava kuin tuo dokkari olikin,en päässyt ajatuksesta ihmisyys,ei niinkään sukupuolet. Ihan alku jäi näkemättä,niin en tiedä oliko taustalla kristillinen metodi. Juutalaisia,intiaaneja(luonnon uskonnot),muslimeja ja kristittyjä ainakin oli mukana. Täytyy katsoa alusta,mielenkiinnosta.
Voihan olla,ettei tästä kukaan saa tolkkua,mutta ainakin yritys :)
-
Ihana aloitus! Katsoin myös kyseisen dokumentin ja keskustelun ja se kosketti kyllä. Olen itse joutunut aika paljon näin aikuisiällä availemaan omia tunnelukkoja ja purkamaan sitä käyttäytymismallia missä ei saa näyttää “negatiivisia” tunteita.
Koen itse erityisesti juuri piiskauksen/muun kivun tuottamisen, fyysisen alistamisen, tietyn taistelun ja muut tämän tyyppiset kinkyilyn muodot valtavan vapauttavina. Voin huutaa ja itkeä ja antaa tunteiden tulla todella voimakkainakin ja fyysisinä ja tiedän että se toinen ihminen pystyy ne ottamaan vastaan. Siis silloin kun olen itse alistuvana tai vastaanotan kipua. Usein itselläni sadomasokismiin ei välttämättä liity valta-asetelmaa vaan se on enemmän sellaista erilaisten tuntemuksien ja tunnetilojen yhteistä tutkiskelua. Tämä tunteiden purkautuminen ei usein ole millään tavalla seksuaalista, mutta muuten todella tärkeää, voimaannuttavaa ja ihanaa. Kun sen saa käydä läpi turvallisessa tilanteessa, luotetun ihmisen kanssa ja myöhemmin session jälkeen pääsee syliin :love:
-
Ihmisyys, kyllä. Itselleni bdsm on nimenomaan yksi keino käsitellä tunteita ja valtavan tyydyttävää ja helpottavaa nimenomaan emotionaalisesti. Seksuaalisella nautinnolla on osansa, mutta tunnepuolen yhteys toiseen/toisiin on se tärkein.
Kinkyporukoissa tapaa valtavan tiedostavia tyyppejä: tosi moni tunnistaa tunteensa todella hyvin ja tietää, miten lähteä nimenomaan session kautta purkamaan sen hetkisiä pään jumituksia.
Olen joskus pyöritellyt ajatusta domina-palveluista nimenomaan mielenterveyskuntoutujille. Rahoitusta voisi tosin olla melko haastavaa hankkia. Maksulliset dominat (ehkä domitkin, en tiedä, ehkä tässä dokumenttia mukaillen nimenomaan mies saa paitsi luvan, jopa käskyn olla heikko) hoitavat jo nyt huomattavan paljon asiakkaidensa/subiensa psyykeä - osa varmasti tietämättään.
-
Minusta tuntuu,että kun sadomasokismi poistu tautiluokituksista,niin on ollut aika tarkkaa toisaalta siinä,että kinkyllä esim vois olla edes jotain tunnelukkoja tai masisoireita- vähän niinku esittääkkin,että nyt on kaikki aina ja ikuisesti reilassa,"hei me lennetään ikuisessa flow'ssa" koska BDSM
-
Minusta tuntuu,että kun sadomasokismi poistu tautiluokituksista,niin on ollut aika tarkkaa toisaalta siinä,että kinkyllä esim vois olla edes jotain tunnelukkoja tai masisoireita- vähän niinku esittääkkin,että nyt on kaikki aina ja ikuisesti reilassa,"hei me lennetään ikuisessa flow'ssa" koska BDSM
Kaikilla ihmisillä on tunnelukkoja. Minä itse ajattelen, että BDSM voi myös tarjota epäterveen tavan avata näitä tunnelukkoja. BDSMn ympärillä pyörii jos jonkinlaista keittiöpsykologia, joka voi olla myös vahingollista. Esim. masentuneen ei kannattaisi hoitaa tilannettaan endorfiinilla vaan ammattilaisten kanssa.
-
Kaikilla ihmisillä on juttunsa, ne voidaan nimetä tunnelukoiksi tai ajatusjumeiksi tai vaikka miksi. Useimmat pärjäävät niiden kanssa ja pystyvät tunnistamaan niitä itsessään. Silloin on helppo välttää omia haitallisia toimintamalleja. Ihmiset käyttävät monenlaista toimintaa ja toimintamalleja voidakseen paremmin ja tunteakseen olonsa hyväksi. Toiminta itsessään voi olla mitä vain, esim. lenkillä käynti. Voi päästää höyryjä ja kasvattaa kuntoa, mutta voi muuttua pakkomielteiseksi ja vahingoittavaksi. Se voi olla hyvää tai huonoa, riippuen siitä miten se tehdään. BDSM voi olla hyväksi tai huonoksi. Se että tautiluokituksessa ei olla, on ihan hyvä asia mutta ei kai tarkoita että kinkyiltä poistui kaikki huolet samalla? Jännittävästi yhdistetty asiat.
-
Tämä on omalta osaltani semmoista pohdintaa ja hajatelmointia. Ei mitään ehdottomia ja ainoita oikeita totuuksia.
Itsehän olen aseksuaalisuuden osalta vielä "tautinen",masennusta ja työuupumusta on ollut jne.
Mutta otetaan lungisti,kerranhan täällä vain eletään. ^-^
-
Ihana aihe!
Itse koen BDSM:n nykyisin omalla kohdallani nimenomaan sitä kautta että saan toteuttaa ennen "kiellettyjä" asioita itsessäni ja tuoda niitä pintaan. On lupa tuntea ja toteuttaa asioita jotka "normaalissa" yhteiskunnassa ei ole sallittua ja joita sen vuoksi itse pidin sisälläni kätköissä vuosikymmeniä. Ja se että siinä on kumppani kenen kanssa niitä saa toteuttaa on iso osa sitä, jälkihoitoa tietysti unohtamatta kun se on tämän aihepiirin kannalta ehkä se tärkein vaihe. Mulla itsellä oli seksuaalisesti sadistisia ajatuksia pikkupoikana joissa varmasti kyse oli omista patoutumista äiti- tai sisarsuhteisiin liittyen ja kun ei ollut keinoja niitä pienen pojan mielessä ymmärtää tai purkaa tai voinut niitä ulos puhua niin sitten meni ahdistukseksi ja sadistisiksi kuvitelmiksi pään sisällä kuinka "kostan" asioita. Jostain syystä seksuaaliset jutut liitty siihen vaikka olin tyyliin 7 vuotias.
Omalla kohdalla vertaan BDSM sessiota samanlaiseksi kokemukseksi kuin Tantrassa tehdään tunteiden vapauttamiseksi (samanlaisia harjoituksia kuin tuossa vankiladokkarissa, ei ehkä niin fyysistä mutta huutamista, karjumista, itkemistä, kaikenmaailman paskan ulos päästämistä pari- tai ryhmä harjoituksin). BDSM tilanteessa sallin itseni olla raadollinen oma itseni ja henkisesti (ja tietty fyysisestikki :))) alastomampi kuin normi elämässä.
Sellasen oon omalla kohdallani myös huomannut että kun tästä näkövinkkelistä BDSM:ää tarkastelen niin sisältäni on jotain vapautunut ja pois lähtenyt enkä koe enää niin paljon tarvetta sessioinnille. Uskon että olen purkanut BDSMn avulla vuosikymmenien tunnelukkoja ja häpeään liittyviä asioita itsestäni. Eli BDSM on toiminut terapeuttisena asiana mun kohdalla (varsinaista BDSM sessiointia takana vain vuosi, rajua seksiä sitä ennen mutta ei tietoista harjoittamista).
Mikäli sua tunnekäsittely ja -ilmaisu kiinnostaa niin suositteleen tsekkaan Tantran alla meneviä asioita ja workshoppeja kun siellä sitä harjoitellaan tuntemista, sen ilmaisemista, läheisyyttä jne kontrolloidussa ja turvallisessa ympäristössä hyvien metodien ja vetäjien avustuksella. Tantraohjaajien koulutuksessa on ainakin joissain itseasiassa lyhyt BDSM:ään liittyvä koulutuksen osio mutta yleisesti ehkä nuo Tantra piirit ei BDSM asioihin lämpene, voin olla toki väärässä.. mutta halailu, välittäminen ja rakkaus siellä on läsnä harjoituksienkin ulkopuolella.
Loppuun sellanen huomio vielä että jos mua ahdistaa niin silloin BDSM asiat nousevat mieleen ja niitä haluaisi toteuttaa mutta jos olo on levollinen, rauhallinen ja rakkaudellinen niin silloin nämä asiat ei minussa nouse esiin. Eli tämänkin perusteella voisin sanoa että BDSM on mun osalta tieynlaisten syvien ahdistukseen tai turhautumiseen liittyvien tunteiden purkamista.
Tämä Dom näkövinkkelistä, Sub puolella taitaa olla enemmän sitä vapauden tunteen saamista siitä että on toisen kontrollissa eikä tartte itse miettiä tai välittää tai kelata vaan olla vaan hetkessä kun muuta mahdollisuutta ei ole -> ajatus hiljenee ja keholliset aistimukset tulee tietoisuuteen siinä hetkessä eikä ole tilaa millekkään muulle niin se vapauttaa mielen hiljenemään ja olo vapautuu. Tietyllä tapaa hyvin meditatiivinen tai henkinen kokemus vaikka se haetaan BDSM:ssä jälleen rajuilla keinoin (samoin kuin minun ahdistuksen purku Dom roolissa)
-
Oli kyl hyvä dokkari, suosittelen kaikille.. varsinkin miehille... https://areena.yle.fi/1-4353896
Jälkikeskustelu oli myös hyvä :love:... https://areena.yle.fi/1-4360911
Henk.koht olen kokenut sessioissa paljon saman tyyppisiä yhteyden luonteja omaan itseen mitä dokkarissa näkyi. Yrttisessioilla yksin on voinut purkaa monia menneisyyden patoumia kun löytyy se yhteys johonkin ikävuoteen ja voi nähdä asiat eri näkökulmasta kun mitä silloin niitä katseli. Samalla on vapautunut paljon pidätettyä itkua ja surua.. ja myös löytynyt rakkautta ja hyväksyntää.
BDSM sessioissa on myös löytynyt samanlaisia yhteyksiä välillä. Esimerkkinä yllättävä raipanisku mikä nosti pintaan 5 vuotiaan lapsen.. joka tietysti purskahti heti itkuun kun se ei oikein ymmärtänyt mitä tapahtuu :-[ :D. Se tapaus ei itsessään purkanut juuri mitään, mutta se herätti tietoisuuden siitä sisäisestä lapsesta, mikä taas on auttanut avaamaan monia solmuja myöhemmin.
-
Onez,hienoa kuulla ♡
Itsellä samankaltainen kokemus,että reaktio yllätti kovasti-en osannut odottaa että itku tuli siinä tilanteessa. Se taisi olla kyllä toisellekin hämmentävää. Ymmärsin että itselle ainakin tärkeää että tuntee toisen hyvin tai ainakin riittävän hyvin ettei tulisi vaivaantumisia puolin ja toisin
-
Mun mielestä tunnelukkoja avataan terapiassa tai vaikka vertaistuessa. Jotenkin ajattelen, että bdsm ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä hoitavaa. Kuten jo aikaisemmissa kommenteissa kirjoitettiin. Vai pitäisikö ajatella, että kaikki voimaistava edesauttaa tunnelukkojen selvittämisessä? Kyllähän bdsm voi olla voimauttavaa. Itellä lähinnä tunnelukko on tarkoittanut jotain niin vakavaa asiaa, että ei ole kyennyt esimerkiksi ihmisten kanssa tekemisiin jossain mielessä ollenkaan aika ajoin.
Toki nyt olen lukenut ja kuunnellut joitain bdsm-tyyppien tarinoita, niin usealla on ollut esimerkiksi turvaton lapsuus tai vastaavasti lapsuuden kodissa on voinut olla liian tarkatkin säännöt. Sillä voi selittää tarvetta bdsm-juttuihin, kuten esimerkiksi rajojen rikkomiseen, kontrollointiin ja rooleihin seksissä. Kuitenkaan kaikki, joilla on ollut vaikea lapsuus, eivät tarvitse bdsm:ää nauttiakseen seksistä. Hmm...voiko tästä sittenkään vetää johtopäätöksiä. Oon just tätä miettinyt.
Lisäksi tuli mieleen, että siinä Taorminon The ultimate guide to bdsm -oppaassa joku niistä kirjoittajista kertoi auttaneensa ihmisiä. Se oli siinä "mindfuck" -luvussa, jossa trauman läpikäyminen toteutetun seksileikin tms. kautta vapautti uhrin painajaisista. Mielenkiintoista.
-
Mulle kinky-matkani on ollut kasvun ja kehityksen tie. Ja kyllä sielä on varsin monia tunnelukkoja purettu matkan varrella. Onneksi on oppaana ihminen joka toetää mitä tekee ja ei pelästy sitä että esim orgasmin hetkellä aukesikin joku pato ja sitä itkua vain tuli. Kun sain vain soperrettua vastaukseksi ”ei” kysymykseen sattuiko fyysisesti, niin sitten oli vain tiukkaan puristava syli jossa itkun sai antaa tulla. Tuolla jossain ketjussa mainitsin aikaisemmasta vaikeudesta saada orgasmi. Sekin oli jokusen tunnelukon takana. Mutta nyt kun on lukot auki, ei tarvita kuin lupa niin laukean. :D
-
Tiian ja Jounin BDSM- aapista lainaten: “BDSM-polulla kulkeminen on parhaimmillaan kiehtova, loputon matka itseen”.
Olin omasta mielestäni käsitellyt kaikki mahdolliset mielen möykyt, niin yksin kuin ammattilaisen kanssa, ennen kuin tutustuin BDSM:ään. Täällä sitä pääsikin takaisin sorvin ääreen käsittelemään niin vanhoja kuin uusia asioita.
Koen ettei tunnelukkoja pääse karkuun BDSM:n parissa - ainakaan jos haluaa nauttia. Varmasti voi olla käsittelemättäkin, mutta kasvaako sitten riski satuttaa itseään tai muita.
On aika eri asia käyttää BDSM:ää terapiana kuin käsitellä asioita, jotka nousevat pinnalle, koska tekee BDSM-juttuja. Se, että käsittelee asioita ei tarkoita, että BDSM olisi terapiaa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kun taas siirrytään masennuksen tai muiden mielenterveysongelmien pariin niin viimeistään silloin ammattilaisten apu on suotavaa.
LoDia myötäillen... Kun ymmärtää itseään paremmin ja käsittelee kaikenlaisia hassuja, kipeitä, mustan puhuvia tai kutkuttavan ihania juttuja, niin kummasti kyky nauttia omasta kehostaan kasvaa. Silleen vaikka käskemällä :love:
-
Mulla on vaikeuksia tuossa 'matkalla itseen" ja että olisin kaiken keskiössä-"minä,minulle,minun,minusta,minun ajatukseni,minun tunteeni,minun haluni,minä sitä,mulle tätä-"
Ehkä se kun on näin kauan elänyt,omaan sisimpäänsä nähnyt,tehnyt itseanalyysejä,kääntänyt ja vääntänyt,pohtinut,pohtinut,kamppaillut,taistellut,
tasapainoillut,sekoillut yms. Ei enää niin ole kiinnostusta alkaa tuota kaikkea alusta..
Matka itseen,oi kunpa se olisi kaksisuuntainen tie-
Mutta ehkä ihmisen keskustelee ennenkaikkea itsen kanssa,vaikka olisi kumppanin/kumppaneiden kanssa.
Oppii itsestään aina uutta,jos siis se ITSE on se pointti kaikessa-
Tiian ja Jounin BDSM- aapista lainaten: “BDSM-polulla kulkeminen on parhaimmillaan kiehtova, loputon matka itseen”.
-
Mulla on vaikeuksia tuossa 'matkalla itseen" ja että olisin kaiken keskiössä-"minä,minulle,minun,minusta,minun ajatukseni,minun tunteeni,minun haluni,minä sitä,mulle tätä-"
Niin tai sitten sen voisi ajatella niin, että kun ihminen on sinut itsensä kanssa niin hänestä (minusta) on enemmän muille, varsinkin läheisille :)
-
Niinpä Najwa-
Toivottavasti olet päässyt antamaan yli ja enemmän,antamaan enivei- sekä takaisin saanut.
Tarkoitin tosiaan vuorovaikutusta suhteissa, ts.kaksisuuntaista polkua: annamme ja saamme :)
-
Näin miehen näkökulmasta:
en tuota dokumenttia katsonut ja en ehkä uskallakaan, kun pääsi itku jo jälkikeskustelussa :)). Mutta tunnelukot on selkeä ongelma monille miehille. Minulla itselläni oli pitkään ongelma se että painoin vain kaiken huonon olon lukkojen taakse, sitten se lopulta purkautui agressiivisesti masennuksena ja siitä muistona muutamat naarmut kädessä ja helkatin pelottava selostus terapeutilta jota en aio näyttää kenellekään . Ei näin. Joten mieheltä kaikille miehille viesti täällä (samoiten myös naisille, mutta puhun nyt tässä ensisijaisesti miehiä koskettavasti puolesta): käsitelkää ne huonot fiilikset! Itkeä ei ole pakko, mutta jos se vain tulee niin se on normaalia ihmisyyttä, ei heikkoutta.
Kinky näkökulmasta:
Siinä mielessä vapaa suhde/polyamoria ja bdsm on minua auttanut muuttumaan avoimemmaksi mieheksi, koska nämä asiat yksinkertaisesti vaatii sitä. Jos puuttuu totaalisesti se että osaa reagoida ja käsitellä tunteita, miten helvetissä subin kanssa, jolta yhtäkkiä pääseekin itku voi pitemmän päälle harrastaa mitään rajumpaa. Ei mitenkään.
En lähtökohtaisesti käytä bdsm leikkejä tunteiden käsittelyyn, mutta monesti sessiot nostattaa erilaisia tunteita pintaan. Siinä mielessä se voi oikeasti auttaa ja olla jopa hyvästä sessioida välillä. Ehkä suurin rakkaus mitä olen tähän mennessä kokenut, on se kun kumppanini Rusty tuntee olevansa turvassa kanssani ja haluaa että sidon hänet pakettiin, ei vain seksuaalisesti vaan muutoinkin. Se on tajuttoman iso asia minulle ja selkeästi hänelle. (Äläkä nyt subini mene rollimaan tästä ettei ihan kivenkovan Domin maine mene multa ;D, )
Sessiointia ei tulisi kuitenkaan käyttää terapian ja lääkityksen korvikkeena, mutta olen huomannut että joskus se ajaa saman asian kuin kuntoilu tai nyrkkeily. Paineet pääsee ulos ja seuraava päivä meneekin jo hymyillen.
Hyvä esimerkki on eräs keskustelu jota kävin eilen kun minulla oli sessio toisen miehen kanssa. Häntä suuresti huolletti se että hänen sessionti pysyy vain meidän välisenä asiana. Tietenkin sitten kuulostelin sitä (en kaivamalla kaivanut) että miksi niin suuri huoli siitä on. Onko kenties häpeä? Se että vielä niin uutta oli tämä hänelle ja ei oikein itsekään vielä kokonaan hyväksy?
Jatkossa osaan ottaa nämä huolet huomioon ja reagoida oikein tietyissä tilanteissa. Ehkä jopa hänen kanssaan yhdessä avata näitä huolia
-
Colestramus,katso vain tuo dokkari- mitä siinä,jos alkaa itkeäkin rajusti,sehän tekee vain "terää" :))
-
Tulen tänne nyt kiittämään sinua scar :) Tämän ketjun ansiosta menin tutkimaan mitä se käsite tunnelukko oikeastaan tarkoittaa ja löysin vastauksia. Löysin myös sen, että olen vahingossa BDSM:n avulla avannut yhden tunnelukon. Voin jopa määrittää sen yhteen tiettyyn sessioon, jonka jälkeen elämä vaan yhtäkkiä tuntui erilaiselta. Tämä ei ole oikea paikka puhua CNC-sessioista, joten ette saa yksityiskohtia - mutta se oli vain sellainen hetki, että päätin luottaa vaikka pelotti aivan helvetisti. Sen jälkeen elämästä poistui asiaa x vastaan taisteleminen ja tilalle sen asian osalta jonkinlainen rauha.
-
No johan vila,kiitos kiitoksista. Niitä harvemmin tulee missään. ♡
Mulla on semmoinen ajatus,että ihmiset tekee nämä aiheet,joku laittaa aiheen esille..jokainen laittaa jonkin korren kekoon- tai jotain sen suuntaista.
Mutta tottakai sitä on iloinen,jos joku saa jostain elämäänsä..rakennusainetta tai jotain millä jaksaa etiäpäin tai vain jotain uutta näkökulmaa ^-^
-
Jäin pohtimaan tätä vielä vähän lisää :D
Luulen, että joillekin ihmisille BDSM:n harjoittamisen syynä voi olla tunnelukko. Esimerkiksi alistumisen tunnelukkoa saattaa olla kätevää vältellä tai sille voi antautua BDSM:n kautta. Henk. koht. uskoisin, että tuollainen henkilö saattaa tunnelukon avauduttua muuttaa alkuperäistä suuntautumistaan. Ei ole mitenkään harvinaista, että subina aloittanut nainen muuttuukin switchin kautta Dommeksi. Omalta osaltani luulen, että minullakin on ollut tuo tunnelukko ja kun se on iän, itsetuntemuksen ja alistumiskokemuksen myötä hälvennyt niin olen siirtynyt kauemmaksi ja kauemmaksi perinteiseltä D/s-akselilta. Ehkä minulla on alunperin jopa ollut väärät motiivit, ja nykyään todelliset motiivit (eli omistettuna oleminen ja kipunarkkaus) ovat tulleet selkeämmäksi.
Tuo oma lukkoni joka poistui oli suojattomuuden tunnelukko, jonka syntyminen on minun taustallani vain luonnollista. Fetisistinen suhde pelkoon on myös varrmaan tuota perua. Fearplay on yhä olemassa, mutta siitä on tullut ns. kovempaa koska pelkoa on pitänyt hakea kauempaa. Se ei ole enää niin pinnassa ja helposti esiin manattavissa.
-
Oi, tämä on hyvä aihe!
Itsekin kyseisen dokumentin jälkeen olin hyvin liikuttunut. Minulla on vieläkin ongelmia tunteideni kanssa, kun en niitä osaa kunnolla ilmaista. Dokumentti antoi voimaa ja toivoa siitä, ettei asian tarvitse aina olla niin. Se on aiheuttanut ja aiheuttaa vieläkin tiettyjä komplikaatioita.
Minusta on myös kiehtovaa lukea, kuinka olette käyttäneet BDSM:ää työkaluna tähän. Olen itse vielä aivan noviisi, parissa miitissä käynyt ja niissä päässyt vähän kokeilemaan erilaisia juttuja. Nyt minua kiehtoo tutustua asiaan vielä enemmän, olisiko tässä yksi keino käsitellä omia lukkoja ja sitä kautta kasvaa ihmisenä?
Seksuaalisuus on kyllä jännä ja voimakas asia.
Täytyykin tehdä tunnelukko-testi uudestaan ja katsoa, mikä lukko piinaa nykyään eniten.
-
Enemmän omasta mielestä sadomasokismi on terapiaa, kuin seksiä tai jotain muuta. Tosin oon ite jo jonkin aikaa erotellut seksin ja sadomasokismin toisistaan eli en muutoinkaan koe niitä samaksi. Mut ite oon hirveesti saanut apua sadomasokismista just noiden tunnelukkojen avaamiseen. Tosin tähän liittyy se oikea rooli. Kun olin nuorempana dominoivassa roolissa, niin en kokenut samaa millään tavalla vaan se myös ruokki omalla kohdallani pitämään arat asiat sopivan etäällä, kun tässä toisessa roolissa ne on ollut pieni pakko kohdata ja se on vain sopinut itselleni enemmän. Uskon myös siihen, että hyvä Valtiatar voi olla myös erittäin hyvä mentori, joka oikeasti saa ihmisestä ne parhaat puolet esiin. Väärän hallinnassa taas voi käydä aivan toisin. Eli, kun osaa vahvistaa oikeita osa-alueita, niin tästä on muutakin hyötyä, kuin vain makuuhuoneen puolella. Lisäksi oon saanut tästä aivan valtavasti apua mm. erilaisten ahdistustilojen hoitamiseen yms...
Se on kyllä huono juttu, kun nuo lääkärit ei suostu piiskaamaan potilaitaan. Tosin en ole ikinä kyllä kysynytkään. Itse asiassa mulla on tässä kuusa lekurille aika, niin taidankin kysyä siltä, että mites tällainen onnistuisi, pitääpä laittaa ylös :)
-
Toivottavasti tuo tunnelukkotesti ei pidä täysin paikkaansa koska sen mukaan meikäläinen on ihan umpilukossa ja solmussa. Ajatuksia herättävää.
-
Tunnellukkoja ei mulla terapeutin testin perusteella ollut, tunteita tuntuu kyllä olevan ihan liikaakin mitä olen tässä nyt elellyt :|
-
Olihan noita lukkoja ja solmuja ihan hemmetisti. :o
-
Minulla on se tunnelukkokirjakin, mutta jotenkin en tuntenut itseäni mukavaksi sen kanssa. Yritin kahdesti antaa sille tilaisuuden ja yritin ruveta viihtymään sen parissa mutta en pystynyt. En tiedä miksi mutta minun kohdallani ne harjoitukset tekivät mulle ihan helvetin epämukavan olon enkä halunnut enää jatkaa niitä koska ne ahdistivat niin jumalattomasti että tuntui että sekoan ihan kunnolla. (Seriously, se fiilis on niin voimakas että mulla nousee nytkin yhtä tajuton vastareaktio kuin viisivuotialla hammaslääkärin ovella kun vain puhun siitä. Tästä huolimatta päätin jostain syystä tarttua aiheeseen.)
Löysin enemmän apua Alice Millerin teoksista. Toki niiden kanssa pitää muistaa että ne ovat oman aikansa tuotoksia ja siksi niissä suhtaudutaan melko vanhanaikaisesti esim. homoseksuaalisuuteen parafiliana. Mutta jos tällaiset saattaa sivuuttaa, oli siellä asioita joista löysin itseni.
Jos se tunnelukkokirja jotakin tarjosi, niin ylivoimaisesti vahvin "lukko" meikällä oli alistuminen, mutta siihen ei ehkä tarvitse kovin kummoista ennustajaa :D
Edit: Joka tapauksessa sadomasojutut ovat tähän mennessä olleet ylivoimaisesti toimivin terapian muoto itselleni.
-
Hyvää keskustelua. Komppaan tässä monilta osin Colestramusta miesnäkökulman suhteen. Usein miehet eivät vaan missään välissä opi puhumaan tunteistaan tai kertomaan mitä he todella tuntevat tai haluavat. Erityisesti monien negatiivisten ja vaikeiden tunteiden myöntäminen on vastoin vahvan machomiehen kuvaa ja osoitus heikkoudesta. Sanomattakin selvää että ne tunteet saattaa purkautua myös aggressiona ja muuna epäsosiaalisena käytöksenä josta hyvänä osoituksen tuon dokkarin osoitukset. Pitää kattoa myös tuo jälkikeskustelu.
Itse olen ollut todella lukkiutunut tunteideni ilmaisemisen suhteen joskus nuorempana ja erityisesti teini-ikäisenä. Suurimpana syynä lienee se, ettei perheessämme juurikaan puhuttu tunteista eikä kavereiden kesken ollut tapana puhua tai puida näitä asioita kovin syvällisesti. Onneksi kirjoittaminen auttoi alkuun omalla omalla kohdalla. Yleisesti tunteiden sanallistaminen on varsin hyvä keino käsitellä niitä paremmin. Tästä löytyy paljon materiaalia googlella, vaikka tämä alkuun: https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-couch/201501/putting-feelings-words-3-ways-explain-what-you-feel (https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-couch/201501/putting-feelings-words-3-ways-explain-what-you-feel)
Muistan ihan melkein tärisseeni kun puhuin ensimmäistä kertaa jollekulle (ensimmäiselle tapailukumppanilleni) jostain ulkonäkööni liittyneestä epävarmuudesta jota olin kuumotellut jo vuosia. Tätä nykyä tuollainen reaktio etenkin noinkin yhdentekevästä asiasta tuntuu jopa huvittavalta, mutta sitä se ei silloin tosiaan ollut.
Mulla on lukulistalla seuraava teos josta olen kuullut uskottavia suosituksia: https://www.goodreads.com/book/show/18693771-the-body-keeps-the-score
Kinkyilyn suhteen mulla on jonkinlainen lukko kontrollin luovuttamisessa, jonka kanssa haluan ehdottomasti haastaa itseäni. Tottakai koen myös että kinkyily on kehittänyt mua kommunikaatiossa ja tunneilmaisussa ihan pakostakin. Nämä ovat kuitenkin minimivaatimuksia yhtään sen syvempään sessiointiin.