BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Paalukytky - 31.12.2022, 04:10
-
Kalenteri jossa voi ilmoittaa menevänsä johonkin esim. kapakkaan määrättynä aikana ja haluis treffaa saman henkistä porukkaa tai ihan treffejä.
Laitoin ylläpidolle kyselyn olisiko tällainen mahdollinen. Mitä mieltä olette, vai onko täällä jo sellainen mutta en vaan oo löytänyt sitä.
-
Jokainen palstan jäsen voi halutessaan kutsua miitin paikalle. Näin yleensä on toimittu, jos on menossa jonnekin baariin esimerkiksi ja täälläpäin ainakin niissä on aiemmin ollut osallistujiakin.
-
Lähinnä ajatuksenani oli että jos on vapaata aikaa tavata porukkaa niin olen määrätyllä alueella kiinnostunut tapaamaan jossain.
-
Lähinnä ajatuksenani oli että jos on vapaata aikaa tavata porukkaa niin olen määrätyllä alueella kiinnostunut tapaamaan jossain.
Tuohan on nimenomaan miittikutsun paikka.
-
Lähinnä niin että olen täällä. Esim. jos tulee käymään jonnekin. Ja voisi hakee saman henkistä seuraa. Muut voi sitten kertoa mitä tehdä tai sitten sopia treffit.
-
Lähinnä ajatuksenani oli että jos on vapaata aikaa tavata porukkaa niin olen määrätyllä alueella kiinnostunut tapaamaan jossain.
Tuohan on nimenomaan miittikutsun paikka.
Tässä oon hieman eri mieltä. Koska tapaamisen tarkoitus voisi olla myös henkilökohtaisempi tai muutenkin rajatumpi. Esim. Tulen Mikkelistä Helsinkiin käymään 7.1.2023 ja olis kiva tavata sub miehiä. Ideana olisi että voisi katsoa jos sattuu 7.1 olee vapaata niin mitä ihmiset on silloin tekemässä ja etsimässä.
-
Mä oon nimenomaan miittipalstalle laittanut ilmon, suurinpiirtein seuraavin sanoin: "Mulle tuli mieleen, että tänään perjantaina taidan käydä ottamassa olusen, tai pari. Paikaksi valitsin Montun, jossa oon klo 18 lähtien." Tällä ilmolla sinne saapui viitisentoista tyyppiä.
edit: Ton voi myös laittaa spesifisempään muotoon, kuten esimerkiksi: "Sub miehiä kutsuisin miittiin Ravintola Zetoriin 7.1.2023 klo 18."
-
Deittipalstalla, muu seuranhaku on ollut sellane ketju, ku kinkyt kierroksella, ni siihen oon ite laittanut jos luppoaikaa eri kaupungissa ja tavannutkin mukavia ihmisiä sitä kautta.
https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=17369.0
Jos spesifimpi baari, ni laittaisin ihan miitti-ilmon.
Muokattu, ku löysin tuon ketjun.

Iso kiitos vinkistä :)