Aula - kaikille avoimet alueet > Lounge

Avoin suhde, kuinka se saadaan toimimaan?

<< < (18/18)

piiskaanjapuren:
Monogamisesta ajattelusta ja kaikesta toisen omistamisesta luopuminen puolin ja toisin on avaintekijä tässä omasta mielestäni. Molemmilla on oltava vapaus kokea hienoja hetkiä ja myös suuria tunteita muiden kanssa.
Mikäli näin ei ole, tai jokin tässä triggeröi jompaakumpaa osapuolta, asia kannattaa hoitaa kuntoon keskustelemalla ja  tarvittaessa ammattiavun kautta.

Colestramus:
Rehellisyydellä, muuta keinoa ei ole. Jos tunnet mustasukkaisuutta tilanteessa X tai koet loukkaantumista kumppanin tavasta hoitaa asia Y, sano se. Mitä enemmän pimität ja mitä enemmän jätät ikäviä tunteita hautumaan, sitä enemmän se alkaa kalvamaan ja sitten lentää paskaa tuulettimeen ennemmin tai myöhemmin.

Ja pitää ymmärtää myös se, että mustasukkaisuus on terve tunne tietyissä määrin. Se on meille sisään rakennettu ominaisuus, osa tarvehierarkiaa. Älä edes yritä saada itseäsi siihen tilaan että "et enää koskaan tunne mustasukkaisuutta". Paskapuhetta on tuollainen, mieleltään terve ihminen kyllä tuntee edes pientä mustasukkaisuutta. Tunteena se ei tapa, eikä satuta, mutta tukahdutettuna itselleen valehdellen se kaivertaa reiän sydämeen.

Eli rehellisyys perii tässäkin asiassa maan.
"koen olevani mustasukkainen"
"miksi"
"koska asia X"
"jutellaan asia halki, varmistetaan asia A, tai kokeillaan tavalla B"
"profit...?"
Ja pitäkää maalaisjärki avoimessa suhteessa mukana. Vain koska on sovittu että voi käydä vieraissa välillä, ei tarkoita sitä että aina kannattaa tehdä niin.
"mummoni kuoli, olen surullinen"
"aa, ompa ikävää. Anyways, mäpä lähden tästä treffeille tinder panon kanssa"
*ihmettele myöhemmin miksi kumppaniasi vituttaa*
"no mutta mehän sovittiin että avoin suhde"
Ei, en liioittele. Ihmiset on oikeasti ihan vitun tyhmiä eläimiä välillä.
Terveisin Colestramus, avoimessa suhteessa mutta maalaisjärjellä.

isile:
Pientä hajatelmaa ja kelan häntää meikäläiseltä tähän. Oma mieleni on mennyt siihen suuntaan että (nyt kategorisoin mielivaltaisesti) on niitä oikeasti avointen suhteiden tai polysuhteiden ihmisiä jotka ovat avoimia ja rehellisiä asiasta eivätkä lähde veivaamaan pidemmin monojen kanssa saati sitten houkuttelemaan heitä avoimiin suuntiin. Korkeintaan voivat sinkun monon kanssa leikkiä, mutta oikeaoppisesti tekevät homman selväksi monolle että ko. mono ei ihastuessaan lähde uimaan liiveihin ja pue mustia sukkia joka päivä jalkaan.

Sitten on lisäksi ambiamorisia jotka voisi karrikoiden määrittää niin että sopivien tyyppien vastaantullessa voivat lähteä melkein mihin tahansa suhdemuotoon, mutta tämä alkaa olla jo vähän semmoista jännän äärellä touhuamista joka riippuu pitkälti siitä että kuinka rehellinen (myös itselleen) ja avoin ko. ihminen on todellisista tarpeistaan.

Sitten valitettavasti viimeisin päättynyt parisuhteeni oli sitten sitä kaasuvalotuksen ihmemaata että leikitään monogamiaa mutta oikeasti halutaan manipuloida toinen avointa kohti. Sama pätee myös toisin päin, eli lähdetään avoimeen tai polykuvioon ja sitten enemmän tai vähemmän tietoisesti yritetään sulkea sen toisen muut tapailut kaikenlaisella kieroilulla. Sitäkin olen kuullut/nähnyt tapahtuvan että painostetaan siihen suuntaan että toisella osapuolella saa olla muita leikkikavereita ja taas toisella ei.

Sanomattakin selvää että tämä viimeisin kategoria ei ole mitenkään päin luettavissa varsinaisiin todellisiin tai ainakaan terveisiin suhteisiin vaan on sekavaa ja vakavaa henkistä väkivaltaa ja manipulointia. Kauheaksi homman tekee, että tätä viimeisintä kategoriaa on tullut huomattavasti lisää, eli tavallaan perseilijät ovat löytäneet ja valjastaneet monisuhteisuuden oman sekoilunsa välineeksi. Silloin kun ihmettelin viimeksi Tinderissä yms niin pistin merkille että epämääräisten avointen määrä oli aika valtava.

Ei sillä etteikö monot (joihin itsekin kuulun) olisi myös aivan saatanan sekavaa sakkia  :)).  Mutuilen monojen varjopuolista sen että monoudessa liihottaa jonkun verran ajatus tosiaan tuosta monien mainitsemasta "mun partnerin pitää täyttää kaikki mun tarpeet" joka on aivan kamala ja tukahduttava paketti. Tietyllä tapaa nämä menevät monelta tutkan alla, eivätkä nämä tyypit hahmota siis omia hankalia odotuksiaan suhteeseen. Silloin kun kasailin päätäni tuon viimeisimmän päättyneen suhteeni jäljiltä niin lupasin kaksi asiaa itselleni: en lähde mitenkään avoimiin tansseihin vakavasti. Toki kunnioittavasti mutta sillä mentaliteetilla että tässä pannaan kaverin kanssa ja tälle tulee selkeä päätös hetken päästä. Toinen asia oli se toisen PITÄÄ osata kommunikoida avoimesti, lempeästi, johdonmukaisesti ja uskaltaa olla haavoittuvainen. Tämä viimeinen siksi etten lähtisi enää muurinmurtajaksi kolkuttelemaan jonkun sielun ympärille rakennetun linnakkeen portteja.

Suhdemuodosta riippumatta kaikkia niitä suhdedynamiikan ongelmia, kommunikaation puutteita ja salassa pidettyjä asioita ja tunteita voi olla aika lailla kaikissa suhdemuodoissa ja oikeastaan oma havainto muodostui semmoiseksi, että jos polyyden tai avoimen suhteen ajatus ei tunnu suoriltaan semmoiselta että sitä haluaa ja haluaa työstää mustasukkaisuuttaan jne, niin jättäisin väliin. Kaikkeen ei tarvitse oppia ja kasvaa. Oma käsitys on että suhdemuodosta riippumatta suhteiden pitäisi lisätä osapuoliensa hyvinvointia. Eli jos joku suhdemuoto lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä että siinä oltaisiin toistuvasti tilanteen sietämisen puolella, niin kysyisin että kenen ihanteeseen siinä ollaan itseään sovittamassa?

Lättäjalka:

--- Lainaus käyttäjältä: Colestramus - 07.05.2023, 03:26 ---
Ja pitäkää maalaisjärki avoimessa suhteessa mukana. Vain koska on sovittu että voi käydä vieraissa välillä, ei tarkoita sitä että aina kannattaa tehdä niin.
"mummoni kuoli, olen surullinen"
"aa, ompa ikävää. Anyways, mäpä lähden tästä treffeille tinder panon kanssa"
*ihmettele myöhemmin miksi kumppaniasi vituttaa*
"no mutta mehän sovittiin että avoin suhde"
Ei, en liioittele. Ihmiset on oikeasti ihan vitun tyhmiä eläimiä välillä.
Terveisin Colestramus, avoimessa suhteessa mutta maalaisjärjellä.

--- Lainaus päättyy ---

Tulipas tutusti, vaikka kyseessä oli omalla kohdalla hautajaiset jo ja ennakkoon kommunikoin mielestäni aika suoraan mahdollisen henkisentuen tarpeesta. Eli ihminen on itsensä pahin vihollinen ja tarvehierarkia on todella raaka. Tuostakin voi tosin palata takaisin kommunikoinnilla, puhumalla ja puimalla. En tosin voi väittää etteikö vielä 6 kk tapahtuman jälkeenkin asia jollain lailla kummittelisi taustalla tai että se koskaan "unohtuisi". Toisaalta kipeistä asioista pitää ottaa opikseen, oli suhdemuoto mikä tahansa. Ja yhtälailla tietyntyyppinen hylkääminen olisi voinut tapahtua ihan monosuhteessakin ja satuttaa ihan yhtäpaljon.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu