Kirjoittaja Aihe: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi  (Luettu 13226 kertaa)

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #15 : 29.11.2017, 05:57 »
-Synkimmälläkin pilvellä on kultareunat
-Mikä ei tapa, se vahvistaa
-Kysy aina "miksi", älä oleta, älä unelmoi
-Kohtaa pelkosi
-Tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita muita

...Riittäähän noita arvomaailmallisia elämän ohjeita itselle, tuntuvat vain jotenkin lisääntyvän mitä vanhemmaksi tulee  ;D

Nneri

  • Vieras
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #16 : 29.11.2017, 07:46 »
Selkä suoraksi ja pää pystyyn

Ninni

  • Vieras
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #17 : 29.11.2017, 08:32 »
Totuus sattuu aina vähiten.

Tämä. Hyvin sanoitettu. Kiitos.

KingDom

  • Vieras
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #18 : 29.11.2017, 09:12 »
Hyvä elämänohje on aina ollut, että ne jotka eniten jauhaa rehellisyydestä, reiluudesta, suvaitsevaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta harvemmin itse täyttää omia kriteerejään.

Tuolla pääsee tosi pitkälle miltei kaikissa yhteyksissä.

Kukkanen

  • Vieras
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #19 : 29.11.2017, 10:37 »
Mielenkiintoisia ja paljon (osin) samastuttavia vastauksia, mukava kun tämä aihe herätti keskustelua ja toivottavasti viriää syvempääkin pohdintaa.

Mä en ole toistaiseksi keksinyt mitään tärkeimmistä arvoistani, joka ei menisi pääarvoni rakkaudellisuuden alle. Enkä vaikuta olevan suinkaan ainoa, jolle rakkaus on pääarvo; samantapaista on tainnut sanoa tai toimia rakkaudellisuudesta käsin niin Buddha, Jeesus, Yrjö Kallinen, Äiti Teresa kuin Einsteinkin. Useimmille tulee myös "rakkaus on kaiken perusta" -oivallus esim. psykedeelisissä kokemuksissa (sisältäen meditaation, voimakkaat seksuaaliset kokemukset ymym., eli ei pelkästään päihdyttävin ainein aikaansaadut) muodossa tai toisessa ja se on yksi syy, miksi joillekin kokemukset ovat hyvin voimauttavia ja "avartavia". Voi olla, että rakkaudellisuus on vain looginen arvo laumaeläimelle; halu rakastaa ja olla rakastettu on se perimmäinen tarve, joten on ihan luonnollista, että sitä haluaa myös edistää "laumassaan" eli ihmiskunnassa. Mutta itse uskon, että rakkaus on kaikkialla, valona ja soluissamme "sisäänrakennettuna" maailman syntyajoista lähtien, se on tietysti vähän hippimäinen näkemys, mutta niin mä koen.

Rakkaudellisuus on toki hyvin ympäripyöreä ja kattava kattotermi, jonka ihmiset käsittävät helposti myös väärin (huoh, koko termi "rakkaus" pitäisi varmaan määritellä uudelleen, kun sitä on käytetty väärin niin monta kertaa..), mutta on pääasia että itse olen oivaltanut ja tiedän sen merkityksen. Rakkaudellisuuteen sisältyy niin itseni, muiden ihmisten, eläinten kuin maailmankaikkeudenkin rakastaminen, ja siihen taas omia pienenpieniäkin osasiaan, kuten esim. nautinnon antaminen ja salliminen itselle ja muille. Rakkaudellisuus on olemista osa jotain suurempaa, pieni palanen kokonaisuutta, ei itsensä pienentämistä tai suurentamista. Haluamista hyvää itselleen ja muille. Se on myös suunnannäyttäjänä aika selkeä: kysyn itseltäni, miten voisin toimia mahdollisimman rakkaudellisesti tässä tilanteessa?

Rehellisyyskin menee oikeastaan rakkaudellisuuden alle, koska rehellisyys ja pyrkimys nähdä maailma sellaisena kuin se on, auttaa ihmisiä kasvamaan. En usko, että kuitenkaan kukaan näkee maailmaa aivan sellaisena kuin se on, vaikka miten haluaisi. Jokainen katsoo omasta vinkkelistään, kuin enemmän tai vähemmän vääristävän linssin läpi, ja sen takia lopullista "totuutta" tuskin saadaan koskaan tietääkään, saati sanoiksi puettua, koska sanat itsessään jo vääristävät todellisuutta ja aistit ovat rajalliset (oivallukset tulevat ainakin itselläni ensin kuvina, kuin "videoina" eli nopeina kuvasarjoina, ja vasta sitten niitä voi alkaa pukea sanoiksi, eivätkä kuvat ja sanat ole "samaa kieltä", joten vääristymistä tulee väistämättä matkan varrella, helposti myös väärinkäsityksiä vastaanottajan taholta, ja jokaiseen sanaan liittyy erilaisia assosiaatioita jokaisella ihmisellä, mikä vääristää osaltaan. Silti sanat ovat tärkeä työkalu, eräänlaiset silmälasit oman linssin päälle). Myös suurin osa riidoista tulee väärinkäsityksistä, tavalla tai toisella. Luulosta, ettei toinen rakastakaan, vaikka oikeasti kumpikin haluaisi toiselle hyvää. Siksi sanaton läsnäolo aika ajoin tekisi hyvää mille tahansa ihmissuhteelle.. siinä voi vain olla läsnä, aistia toisen lämmön (monella tasolla) ja rakastaa. Rakkauteen ei tarvita sanoja, se vain on. Sanat ovat pelkkä työkalu kokonaisuuksien hahmottamiseen ja maailman jäsentämiseen, mutta samalla ne pelkistävät tai vääristävät todellisuutta, joten niihin ei voi liikaa tukeutua.

Joskus rehellisyys satuttaa, mutta silti vielä piinaavampaa on epätietoisuus ja kiellossa eläminen, rehellisyyden satuttavuus on kuitenkin tietyllä tavalla puhdistavaa. Ja rehellinenkin voi olla monella tavalla; rakkaudellisesti tai satuttavasti, vihaisesti/välinpitämättömästi. Esim. vanhempani olivat aidosti kiitollisia ja helpottuneita, kun kerroin heille, mitä traumoja he ovat minulle aiheuttaneet, monen tunnin keskusteluissa. Siitä (ja jo sitä ennen) lähti prosessi, jossa lähennyimme ja perheen ongelmat alkoivat myös hiljalleen helpottaa -ei toki itsestään, vaan tietoisella työstämisellä. Merkittävää oli, että joku uskalsi vihdoin rikkoa vaikenemisen ja pelon muurin ja puhua asioista suoraan, silti lempeästi. Se joku olisi toki voinut olla kuka tahansa muukin, kuin minä, mutta muiden elämä oli niin hektistä ja jatkuvaa "kamppailua", että en tiedä olisiko kukaan muu perheestämme sitä tehnyt. Olin kyllä odottanut aikani, kunnes totesin että itse se täytyy tehdä, eikä jäädä odottamaan, muuten saattaa joutua venailemaan hautaan saakka. Tärkeää on, miten ja milloin asiat ottaa puheeksi. Vanhempieni kanssa traumoista keskustelussa tärkeää oli, että olin jo itse pitkällä prosessissa, ymmärtänyt syy-yhteydet ja antanut aidosti anteeksi -siten pystyin kertomaan kipeimmätkin asiat rakkaudella ja ilmaisemaan rakkauteni siten, että he sen todella uskoivat ja se tuki heitä. Jos olisin katkeruuden sävyisenä tai syyllistävänä ottanut asiat puheeksi, olisi tullut todennäköisesti puolustusreaktio, marttyyriys-reaktio, kieltäminen tai valtava riita, jopa välien katkeaminen täysin. Koska puhuin rakkaudellisesti, he pystyivät ottamaan vastaan hyvinkin vaikeat asiat rakentavasti ja voitiin yhdessä surra ja pohtia, miten voisi jatkossa toimia paremmin. Alettiin luoda korjaavia kokemuksia traumaattisten tilalle; elää traumaattisia tilanteita uudelleen siten, miten ne olisivat olleet eheyttäviä. Korjaavat kokemukset ovat olleet korjaavia kaikille osapuolille, ei pelkästään "uhrille", uskon että myös kollektiivisten traumojen tilalle voi saada korjaavia kokemuksia, siksi suuri kaipuu isompaankin yhteisöllisyyteen. Korjaavat kokemukset ovat opettavaisia, koska samalla oivaltaa, miten jatkossa vastaavassa tilanteessa olisi hyvä toimia, miten kukin osapuoli voi vaikuttaa omalta osaltaan.

Rehellisyyteen kuului tiedostaa myös, mitä traumoja vanhemmille on aiheutunut omista virheistään. Sillä esim. väkivaltatilanne aiheuttaa nähdäkseni aina trauman paitsi uhrille, myös "sivullisille", jotka eivät ole kyenneet, uskaltaneet tai osanneet puuttua, sekä väkivallantekijälle. Sillä jokainen haluaisi pohjimmiltaan kyetä ratkaisemaan tilanteet jollain muulla tavalla, kuin väkivallalla. Vaikka kyse olisi dominanssista (mistä ei aina väkivallassa ole kyse, vaan usein väkivaltaan ajautuu kun tuntee olevansa "kuin keihäillä nurkkaan ajettu susi"), siinäkin tapauksessa "hyvä johtaja" (sekä ihmis, että eläinlaumoissa) on niin arvovaltainen ja kunnioitettava, luotettava, ettei hänen tarvitse käyttää väkivaltaa. Joten väkivalta tuntuu aina musertavalta, epäonnistumiselta vuorovaikutuksessa kaikista osapuolista, viimeinen keino kun muut keinot eivät riitä tai niitä ei osaa. Esim. koiralaumassakin huomaa, ettei yleensä todellinen hyvä johtaja ole se, joka haukkuu ja rähinöi, vaan se aidosti itsevarma, joka seisoo vankasti omilla jaloillaan, mahtailematta mutta silti ylväänä ja kokemuksistaan viisastuneena, opiksi ottaneena. Hyvä johtajuus on sekä synnynnäistä, että opittua, mielestäni; kumpikaan ei yksinään riitä. Ja kun tulee kahakka, hyvän luottamuksen ja kunnioituksen ansainneen johtajan ei tarvitse yleensä kuin mennä ja laittaa kuononsa väliin rähinöimättä itse, niin muut rauhoittuvat. Muut luottavat siihen, että hyvä johtaja ylläpitää koko lauman sopua ja haluaa kaikille hyvää. Se, että "hoidetaan" pelkästään uhria, vääristää kokonaiskuvaa; rakentavampaa olisi hoitaa kaikki asianomaiset esim. ryhmäterapiassa, mun mielestäni. Väkivallantekijä usein unohtaa kokonaan väkivallanteon aivan kuten usein uhrikin -se on liian traumaattista muistettavaksi tietoisesti.

Pointti oli siis tiivistettynä se, että rakkaudellisuuteen sisältyy rakkaudellinen rehellisyys, mikä voi olla hyvin kivuliasta, mutta silti eheyttävää. Toki usein aluksi mielen komeroa siivotessa voi tulla enemmän sotkua -aivan kuin pimeää, sotkuista kaappia siivotessa täytyy ensin ottaa kamat ulos valoon, ennen kuin voi päättää, mitkä niistä säästää, mitkä heittää pois, ja miten ne voisi järjestää paremmin ja vähemmän tilaa vievästi, jotta mahtuu muutakin. Moni on avaamatta komeroa lainkaan ja antaa sen täyttyä äärimmilleen "heittää sinne roinaa silmät ummessa", koska komeron kasvava sotkuisuus ja edessä oleva työsarka ahdistaa liian paljon. Kiellossa ei voi kuitenkaan elää loputtomasti: joko siihen kuormitukseen kuolee (esim. sairastuu), tai lopulta kaikki rysähtää kerralla päälle. Kyllä, kaikki kuolevat aikanaan, mutta mun mielestä elämän tarkoitus on elää mielekästä elämää, tehdä paljon hyvää (tapoja on monia) itselleen ja muille elämänsä aikana. Jättää myönteinen jälki, olkoon se sitten konkreettinen (esim. viisautta ja pohdintaa herättävä kirja, tai hyvää tuottava eettinen ja ekologinen yritys) tai aineeton (esim. paljon halauksia ja rakkautta, mikä on mennyt eteenpäin, tai pohdinnan siemeniä, joita on levittänyt).

Rakkaudellisuuteen sisältyviä arvoja(ni):
-Rehellisyys (itseään ja muita kohtaan; toki kaikkea ei tarvitse kertoa, mutta pyrin välttämään myös valkoisia valheita. Voi sanoa niitä hyviä asioita, mitä toisessa on, ei tarvitse keksiä. Rehellisyyteen sisältyy omien traumojen käsittely; ettei piilottele tai kiellä mitään, vaan tutkii tuomaan valoon pimeitä kohtia psyykkeessään ja tarkastelemaan niitä, oppimaan kokemuksistaan ja kääntämään lopulta traumoja hyödyksi, esim. tekemällä työtä, jossa voi ennaltaehkäistä muita saamasta samoja traumoja tai auttamalla muita saman kokeneita. Rehellisyyteen sisältyy myös aitous; se, että kokee tunteensa ja kohtaa ne, eikä tukahduta ja salaa, kiellä ja pakene.)
-Uteliaisuus (tutkiva asenne; tutkii ennen kuin tuomitsee)
-Nautinto (sisältää monia eri nautintoja, kuitenkaan ne eivät saisi tuoda kurjuutta maailmaan, sitäpaitsi silloin nautintoa varjostaa syyllisyys eli se ei ole enää "puhdasta". Esim. seksuaalisuus ei ole keneltäkään pois, on ympäristöystävällistä ja eettistä).
-Myötätunto (en halua rajoittaa pelkästään ihmisiin, todella läsnäolevassa tilassa ymmärtää kaikkien olevaisten kärsimystä ja elonkamppailua ja kykenee tuntemaan myötätuntoa niin koko maailmankaikkeutta, ihmisiä, itseään kuin vaikkapa riutuvaa metsästä riistettyä joulukuusta kohtaankin. Toki vahvaan myötätunnon tilaan pääsee vain todella läsnäolevassa mielentilassa -esimerkiksi meditaatio auttaa siihen pääsemisessä).
-Luottamus (se oikeastaan muodostuu edellämainituista, mutta silti haluan nostaa sen erilliseksi. Luottamus elämään, tieto siitä ettei elämää voi hallita, voi korkeintaan ohjailla itseään elämän virrassa hieman laidasta toiseen. Luottamus syntyy ymmärryksen, mikä taas myötätunnon (halu ymmärtää) kautta. Jos ymmärtää jotakuta, voi luottaa. Toki johonkuhun luottaa jo intuitiivisesti, tuntuu kotoisalta ja hyvältä olla hänen seurassaan. Silti tarvitsee vielä kokemuksia vahvistamaan, pitääkö intuitio paikkansa, sillä aiemmat kokemukset voivat vääristää intuitiota suuntaan tai toiseen ehdollistumien kautta.
-Vapaus (Mitään ei voi omistaa: ei edes ajatuksiaan, vaikka meidät usein kasvatetaan nimenomaan omistamaan ja omimaan, kilpailemaan! Kaikki on yhteisesti syntynyttä, vuorovaikutusta, antamista ja vastaanottamista ja niiden loputonta vuorottelua, tanssia, virtaa. Vapauteen sisältyy vastuu, ja myös yksinäisyys: jokainen on samaan aikaan sekä äärimmäisen yksin (koska kukaan ei voi 100% ymmärtää), että äärimmäisen yhtä kaiken kanssa, samaa mössöä ja massaa, samoista alkulähteistä. Vapaus on siksi myöskin monille hyvin ahdistavaa. Vapaus rakkaudessa; tiedän ettei rakkautta voi hallita ja kahlita, se elää ikäänkuin omaa elämäänsä. Silti sitä voi ruokkia ja vaalia, pitää hyvänä, mutta ei voi olettaa, että rakkaus silti jäisi; se voi käydä vierailemassa, opettamassa, lähteä pois ja tulla takaisin. Ja silti rakkaus on koko ajan kaikkialla, kaikessa, vaikka kasvutuskissaan luulee olevansa yksin, aivan onneton, hylätty ja rakkaudeton. Ehkä voisi hippimäisesti sanoa, että silloinkin universumi rakastaa omaansa, omat solut rakastavat kotiaan, kehoaan jne. Sanoisin jopa, että tietynlaista rakkautta, elontanssia, on siinäkin, kun leijona saa kiinni seepran, seepra antautuu autuas ilme kasvoillaan eikä kamppaile enää, ja leijona saa siitä ravintonsa. Vapaus on sitä, ettei taistele elämänvirtaa vastaan, sitä että uskaltaa toteuttaa itseään ja löytää oman polkunsa ja sitä, että tiedostaa valtavan yksinäisyytensä, mutta silti haluaa olla yhteydessä ja toteuttaa laumaeläimyyttään. Jokainen on yhtäaikaa vapaa ja vanki. Vapaana ja vankina maapallolla, maailmassa, omassa kotonaan, omassa kehossaan.

Ei tule äkkiseltään muita laajoja arvoja mieleen, mutta voi olla että tuli vain bugi mieleen ja hetken päästä muistan kuin itsestäänselvyytenä "Tietysti vielä tämä!".

En usko, että kukaan ihminen saavuttaa tavoitteitaan ja arvojaan aivan täydellisesti, tuskin edes Jeesus saavutti, varmasti paljon jäi hyvää tekemättä ja kokematta jopa hänellä. Silti niitä kohti voi ja kannattaa pyrkiä, saa jonkin suunnan myrskyissäkin. Toki arvoja on ihan hyvä myös punnita ja pohtia välillä uudelleen. Arvojensa toteuttaminen on kuin viljelisi hehtaarin villipeltoa käsin ja työkaluja hyödyntäen. Ei voi koskaan saada sitä täysin puhtaaksi rikkaruohoista (tai jos voi, tuhoutuu paljon hyvääkin), työsarkaa riittää mutta siitä voi myös nauttia, mielenpeltonsa kyntämisestä. Pitää olla suurpiirteinen, mutta jos luovuttaa ja jää pellolleen makaamaan pitkäksi aikaa, luonto ottaa omansa ja hautautuu kasveihin.  Voi päättää, mitä haluaa elämässä viljellä, mutta silti ei voi olettaa, että maailma ja oma psyyke muuttuisi aivan sellaiseksi, kuin haluaisi, ikuinen keskeneräisyys on hyväksyttävä jos aikoo säilyttää mielenterveytensä.

Seuraava aihe voisi olla: Miten konkreettisesti pyrimme toteuttamaan arvojamme? Mitä konkreettisia keinoja, toimintatapoja tai tapoja, sekä valintatilanteita on, miten toimia arvoristiriidoissa (esimerkit tervetulleita, keksityt tai todelliset).

Kukkanen

  • Vieras
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #20 : 29.11.2017, 10:57 »
Hyvä elämänohje on aina ollut, että ne jotka eniten jauhaa rehellisyydestä, reiluudesta, suvaitsevaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta harvemmin itse täyttää omia kriteerejään.

Tuolla pääsee tosi pitkälle miltei kaikissa yhteyksissä.

Kukaan ei täytä kaikkia ihanteitaan. Just kerkesinkin kirjoittaa aiheesta, mutta mun mielestä on silti hyvä olla arvoja, joita kohti pyrkiä, vaikka jokainen onkin keskeneräinen hamaan loppuun saakka. Voi silti yrittää levittää hyvää maailmaan sen verran mitä ehtii eläissään ja mihin voimavarat riittää.
Ja ainakaan ite en pyri "täyttämään kriteereitä", vaan arvot ovat pyrkimyksiä, tavoitteita, suunta mitä kohti pyrkiä, vaikka tiedostaa samalla vajavaisuutensa. Jos pyrkii olemaan täydellinen, ei koskaan ole tyytyväinen itseensä. Sen sijaan jos hyväksyy itsensä sellaisena mitä on, ja tiedostaa vahvuutensa ja heikkoutensa, voi päättää, mitä lähtee työstämään/kehittämään/mitä kohti pyrkimään. Moni "suuri ajattelija"kin on sanonut, että muutos lähtee itsestä, pitää itse olla se muutos, jonka haluaa maailmassa nähdä (joku muistaa varmaan kenen siteeraus, mulla se kävi sekunnin mielessä ja katosi sitten :D). Esim. vaikka joku on vegaani, se vähentää kyllä maapallon kuormitusta, vaikka hän sitten joskus ja jouluna söisikin lihaa. Toki rehellisintä hänen olisi sanoa, että on vegaani "paitsi joskus ja jouluna sekasyöjä" ;) Parempi edes yrittää, kuin heittää hanskat tiskiin. Minkä senkin moni on vaikuttanut tekevän, tuntuu että suurella osalla ihmisistä ei ole enää toivoa paremmasta huomisesta ihmiskunnalle (tai maapallolle) ja tuhlaavat, törsäävät ja "elävät kuin viimeistä päivää", mikä lopulta tekee vain entistä onnettomammaksi, koska tietää vähintään alitajuisesti vauhdittavansa tuhoa. Tästä virisikin kysymys: Uskotteko ihmiskunnan elävän vielä kauan voimissaan, uskotteko voivanne vaikuttaa mitenkään maailmaan? Uskotteko, että ihmiskunta on menemässä kokonaisuudessaan hyvään vai huonoon suuntaan?

Itse uskon, että toivoa on vielä, silti pyrin elämään täydesti ja nauttien; mutta nauttia voi monella tavalla (monet asiat ovat ristiriitaisia: onko esim. kuuma kylpy kokonaisuudessaan hyväksi vai haitaksi (tuo itselle voimavaroja, jolloin jaksaa auttaa paremmin). Voi vaikkapa nauttia seksuaalisuudestaan, luonnosta, tuulen henkäyksistä kasvoilla, syvään hengittämisestä paikoillaan maaten ja nauttien onnesta suurimmasta -olemassaolon onnesta-  -mitkä eivät ole keneltäkään pois. Tai voi päättää alkaa polttaa taloja ja ihmisiä ja ampua kaikki. Sävyjä, ja tapoja on monia, jokainen tietysti on vapaa valitsemaan, mutta itelleni tärkeä arvo on rakkaudellisuus, ja mitä enemmän siihen pyrin, sitä kirkkaammaksi ja helpommaksi se on muodostunut noudattaa ja oppia virheistä, hetkistä kun ei ole toiminut rakkaudellisesti vaan esim. egosta käsin. Yhä enemmän tulee "takkiin" kun toimin egosta käsin, joten sen on oppinut myös tunnistamaan ja siten välttämään sitä enemmän. Aivan kuin maailmankaikkeus olisi äiti/isä, joka palkitsee/rankaisee nykyään aika nopeastikin sen mukaan, onko vaikuttimena ego vai aito rakkaus. Ei sillä, että koskaan saavuttaisin täyttä rakkaudellisuutta (paitsi tietyissä äärimielentiloissa, mikä sekin valaistumisen hetki kestää vain hetken (selvinpäin, selvennettäköön, vaikka moni ei tiedä, että äärimmäisiä kokemuksia voi kokea myös ihan selvänä esim. seksuaalisuuden avulla).

Tiedän, että moni pitää esim. mua pähkähulluna, mutta ei se mua haittaa, riittää kun läheiseni ja mä itse tiedän, että olen hyvinkin terveellä polulla. Häpeä on yksi suuri asia, mikä rajoittaa niin yksilöitä, kuin yhteisöjäkin. Erilaisuuden pelko, syrjinnän pelko, vihan pelko. Pahinta on, jos häpeää koko olemassaoloaan, se on musertava tunne. Häpeästä ja muista tunnetaakoista vapautuminen on yksi iso avain muistakin lukoista vapautumiseen. Mikä ei tarkoita, etteikö esim. häpeä olisi terve tunne joskus. Esim. jos on toiminut rakkaudettomasti, on syytäkin hävetä -mutta ei jäädä siihen vangiksi, vaan sen jälkeen kohdata tuska minkä on aiheuttanut ja kokenut, ja pyrkiä toimimaan toisin vastaavassa tilanteessa, kasvaa ja ottaa opiksi. Voi punnita, milloin mikäkin asia tai tunne on tarkoituksenmukainen ja hyödyksi, vai onko se jäänne, automaatio menneisyydestä, esim. jostain traumasta, joka ei enää palvele tarkoitustaan (mutta on voinut suojella jopa henkeä aikoinaan).

Toy

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 218
  • Masokismi lähtee subista hakkaamalla
  • Galleria
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #21 : 29.11.2017, 11:53 »
Se, mikä meidät erottaa eläimistä, on empatia. Sen takia empatian pitäisi olla paljon korostuneemmassa asemassa päätöksenteossa, niin pienessä kuin isossa mittakaavassa. Empatia ja sen huomioiminen on kuitenkin eri asia kuin helpolla päästäminen tai paapominen. On kuitenkin ymmärrettävä, että ihmisillä on elämässä eri lähtökohdat eivätkä kaikki toimi samalla kaavalla.

Uskon myös, että hyvät asiat tulevat harvoin helpolla. On nähtävä vaivaa, mentävä epämukavuusalueelle, kohdattava pelot ja haastettava itseään.

Myös kyseenalaistaminen on minulle erittäin tärkeää. Ennen kaikkea omien käsitysten kyseenalaistaminen.

Uskon myös, että pitäisi ajatella ennen kuin avaa suunsa, mutta tämän käytännön toteutuksessa olisi melkoisesti parantamisen varaa.

Pip

Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #22 : 29.11.2017, 11:56 »
Se, mikä meidät erottaa eläimistä, on empatia. Sen takia empatian pitäisi olla paljon korostuneemmassa asemassa päätöksenteossa, niin pienessä kuin isossa mittakaavassa. Empatia ja sen huomioiminen on kuitenkin eri asia kuin helpolla päästäminen tai paapominen. On kuitenkin ymmärrettävä, että ihmisillä on elämässä eri lähtökohdat eivätkä kaikki toimi samalla kaavalla.

Uskon myös, että hyvät asiat tulevat harvoin helpolla. On nähtävä vaivaa, mentävä epämukavuusalueelle, kohdattava pelot ja haastettava itseään.

Myös kyseenalaistaminen on minulle erittäin tärkeää. Ennen kaikkea omien käsitysten kyseenalaistaminen.

Uskon myös, että pitäisi ajatella ennen kuin avaa suunsa, mutta tämän käytännön toteutuksessa olisi melkoisesti parantamisen varaa.
Mä väitän, että ainakin simpansseilla ja koirilla on empatiaksi luettavaa käytännön elämässä. Varmasti monella muullakin lajilla, mutta se on sivuseikka.

Toy

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 218
  • Masokismi lähtee subista hakkaamalla
  • Galleria
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #23 : 29.11.2017, 11:57 »
Totta kyllä. Ehkä ennemmin koneista kuin eläimistä.

UW

  • Vieras
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #24 : 29.11.2017, 12:02 »
Kyllä eläimet kokee jonkintasoista empatiaa. Vaikkapa susien kasvattamat (ihmis) lapset on mielestäni esimerkki tästä. Filosofia ja ideologiat erottaa mielestäni eläimet ja ihmiset paremmin. Ei voi tietty varmuudella sanoa, etteikö jonkun eläimen pään sisällä olisi jotain ontologista kelailua  ???

Debonair

Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #25 : 29.11.2017, 12:26 »
Valitse aina se vaihtoehto josta voi kertoa paremman tarinan.

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #26 : 29.11.2017, 13:11 »
Elämä on liian vakava asia otettavaksi vakavasti.

Hulluksihan sitä tulee, jos ei pysty nauramaan oman elämän kömmähdyksille, vähintään jälkikäteen.

Mielipiteet ovat kuin persreiät, jokaisella on sellainen.

Mielipiteillä ei ole mitään väliä, faktoilla on.

Tämä. Omana lisäyksenä hyvin tylsä "elä ja anna elää".

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #27 : 29.11.2017, 13:36 »
Hyvä elämänohje on aina ollut, että ne jotka eniten jauhaa rehellisyydestä, reiluudesta, suvaitsevaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta harvemmin itse täyttää omia kriteerejään.

Eri mieltä.
Sellaisen on helppo puhua hyvistä arvoista kun itse elämällä niitä näkee sen missä ne puuttuvat.
Eri asia sitten jos muiden kriteerit ovat korkeammalla, eivätkä hyväksy sitä tasoa jolla joku näistä arvoista puhuu omikseen.

latexbun

  • Vieras
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #28 : 29.11.2017, 13:54 »
Edellisiin: kyllä ihminen on eläin, tässä ollaan vain nostettu itsemme sellaiseen asemaan, jossa saatetaan kuvitella muuta.

KingDom

  • Vieras
Vs: Tärkeimmät arvosi, periaatteesi, elämänohjeesi
« Vastaus #29 : 29.11.2017, 14:07 »
Edellisiin: kyllä ihminen on eläin, tässä ollaan vain nostettu itsemme sellaiseen asemaan, jossa saatetaan kuvitella muuta.

Näin on, se mitä kutsutaan ihmisyydeksi on vain ohuen ohut kerros sivistynyttä käytöstä eläimellisyyden päällä. Toisilla se on hiukan paksumpi, toisilla ohkasempi, osalla sitä ei edes huomaa.