Kirjoittaja Aihe: Mitä jos masterisi sidotaan?  (Luettu 23733 kertaa)

swan

  • Vieras
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #15 : 02.06.2011, 23:03 »
Nämä ovat aika monimutkaisia juttuja. Minähän olen niin arkkisubi (ja vielä niin alkutaipaleella, että jaksaa olla ehdoton ;)), että en haluaisi alistua switchille, enkä periaatteessa myöskään nähdä herraani sidottuna, tai ainakaan mitenkään alennettuna. Toki olisi eri juttu, jos kyse olisi hänelle puhtaasti oppimiskokemuksesta, johon ei varsinaisesti liittyisi mitään tunteita, se nyt ei minua haittaisi. Mutta en haluaisi nähdä alistajaani alistumassa.

Molemmat ovat henkilökohtaisia preferenssejä, joille en vain yksinkertaisesti voi mitään, enkä ole sanomassa, että switchit eivät ole oikeita mastereita jne jne. Olen myös ollut huomaavinani asenteissani pientä lientymistä, joten tämä voi olla subielämänvaihe-kysymyskin.

Hyvin samanlaiset mietteet itselläni. Emmekö sitten voi olla erilaisia ja kokea asiat "omalla" tavalla, ilman että tulisi jokin kilpailutilanne tai mietintä, että kuka on enemmän oikeassa tai siis esim, että tämä minun omani on ainoa oikea tapa ajatella ja elää ja kokea.
Joskus olisi toisaalta kivaa kun voisi nuo määritelmät unohtaa ja ajatella kaikkia yksilöinä, mutta kai ne sitten helpottavat elämää enemmän kuin vaikeuttavat.

Sekin olisi mukavaa kun riittäisi itsenään, muttei itsestäänselvää sekään.

Ensimmäinen ajatus oli muuten sellainen, että yrittäisin vissiin vapauttaa Herran köysistä.Mistähän sekin kimposi, kun en edes suhteessa ole ollut. Ihmeellisiä ajatuksia kerrassaan eikä mistään kai voi lukea selitystä tuommoiselle tuntemukselle.

Milla

  • Vieras
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #16 : 03.06.2011, 02:24 »
Jos D:lla, switchillä tai ilman, on aukoton auktoriteetti subiinsa, arvovaltaa ei horjuta mikään.

subula

  • Vieras
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #17 : 03.06.2011, 13:29 »
Olen sellainen että ihmisten "arvovalta" ja aukotoriteetti horjuu aika helposti. Pitää olla tiukka. En haluaisi nähdä Masteriani sidottuna, avuttomana utms. Tosin, niinkuin edelle on mainittu, ei haittaa jos alistajani sidotaan oppimismielessä. Avartaahan se alistajan katsomusta ja siitä hyötyvät sekä alistaja että alistuva (alistettu). Tämä vain omalta kohdaltani siis, minua ei haittaa yhtään miten muut asiat tekevät.

Koo

  • Vieras
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #18 : 03.06.2011, 16:31 »
Minä kun en ole arkkisubi laisinkaan olen myös sitonut masterini ja meillä oli kovinkin hauskaa. Oli kuulemma mukavaa mutta ei nautinnollista.

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #19 : 03.06.2011, 22:02 »
Herra todennäköisesti kuolisi ennemmin kuin täydellisesti alistuisi. Tosin on kokeillut myös tuon puolen oppimistarkoituksessa, parhaitten D-ihmisten tapaan :) Arvovaltaa koettelevaksi en moista tilannetta kokisi, auktoriteetti on vallan muusta kiinni...

Dominantti

Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #20 : 04.06.2011, 00:27 »
Minusta D/s kuviossa valtaa ei voida koskaan ottaa, vaan ainoastaan antaa. Subi päättää itse luopia omasta päätösvallasta, ja antaa sen omalle Topille. Pointtini on, että tällaisessa kuviossa on kyse lähinnä subin preferensseistä. Jos subi voidakseen luovuttaa omaa päätösvaltaa kokee tarpeelliseksi ylläpitää kuvaa Topistaan johon tällainen kuvio ei kuulu niin silloin ei leikkiin kannattaisi ryhtyä. Muuten ei minusta ole esteitä.

Tosin arvovalta on minulle hyvin vieras käsite. Aika pöljiä apinoita ollaan loppujen lopuksi kaikki. ;)

KalvinK

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 639
  • Tykkää sitoa nättejä nakuja naisia.
  • Galleria
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #21 : 04.06.2011, 00:41 »
Kaiken kaikkiaanhan kyse on siitä, millaisen merkityksen asioille antaa. Joku köysistä nauttiva sun saattaa leijailla vaikka minne sfääreihin, kun saa hieman köysiä ympärilleen ja alistuu ehdoitta. Joku D taas saattaa tunnustella että miltä ne köydet tuntuu, ja painaako joku paikka pahasti. Jne.

Mr.Inathu

Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #22 : 04.06.2011, 08:23 »
Minulla on "ikuisuusprojektien" loppumattomassa listassa pyörinyt jo pitkään hieman kuvatun kaltainen visio. Tilanne, jossa voimakastahtoinen D olisi valmis tutkimaan omia rajojaan ja tunteitaan voimakkaasti D:tä alistavassa tilanteessa. Kuvio, jossa yhteisymmärryksessä lähdettäisiin alistamaan (ehkä hyvin rankastikin) synnynnäistä D-persoonaa. Visiossani äärimmäisyyttä haettaisiin vielä sillä, että alistettava D olisi joko ideologiassaan hyvin vahva umpi feministilesbo tai konservatiivisella tavalla hetero mies. Tilaisuudessa olisi meidän kahden D:n lisäksi läsnä vähintään D:n oma s (mieluiten pantasub tms vakiintunut kaveri), mutta ehkä myös avustavassa roolissa yksi tai kaksi minun omaa subiani lisäämässä alistumisen "julkisuutta".

Itse olen hyvin vahvasti tunnereaktioista nauttiva ja uskon, että jos vain kemiat pelaisivat yhteen ja alistettavan pää pysyisi mukana, voisi kuviosta irrota käsittämättömät fiilikset kaikille osallistujille ;)

Tuollaisessa tilaisuudessa pitäisi huomioida kaikkien osallistujien fiilikset sekä reaaliajassa että pidemmällä aikavälillä. Helppoahan se on näin ajatellessa ,mutta oikeasti soppa olisi todennäköisesti sitä vaikeampaa, mitä enemmän olisi osallistujia.

Helpointa olisi todennäköisesti omalla s:llä, joka vain todistasi D:sä "kykyjä".
Vaikeinta todennäköisesti olisi alistettavalla D:llä, joka kohtaisi mahdollisesti useita suuria ja uusia rajoja ja ehkä aivan uudenlaisia tuntemuksia.

Alistettavan D:n subeilla tilannetta olisi vaikeaa arvioida. Näkisin, että osa saattaisi tämänkin keskustelun mukaisesti vain todeta, että D on "oikeutettu" etsimään/kokemaan uusia asioita (vaikka vain oppimismielessä). Ja osa sitten saattaisi menettää kunnioituksensa D:tään kohtaan. Se mitä siitä seuraisi, olisi mielestäni hyvin paljon kiinni alistettavan D:n ja tämän s:n suhteesta. Arjessa vahva ja ehkä vakiintunutkin suhde todennäköisesti kestäisi helposti, kun taas lyhytaikaisempi tai satunnaisempi suhde saattaisi edellyyttä D:ltä oman auktoriteettinsä "takaisinvoittamista".

Kun mietin, miten itse toimisin vastaavassa tilanteessa alistettavana D:nä, niin ensimmäinen sessio s:n kanssa alistumisen jälkeen olisi todennäköisesti tärkein. Se olisi tilanne, jossa minun tulisi (ei itseni vaan myös s:n vuoksi) palauttaa mahdollisesti kolhiintunut arvovaltani ja asemani sekä poistaa epäilykset vakuuttaen s siitä, ettei sillä mitä minä teen muiden kanssa, ole mitään merkitystä sille, mitä olen hänelle ja mitä meidän välillämme tapahtuu...
Tuollainen "auktoriteetin palauttamissessio" saattaisi itsessäänkin olla hyvin mielenkiintoinen ja palkitseva kokonaisuus... :D

Todellisuudessa kuvatun kaltaiset tilaisuudet tuskin menisivät niin kuin kuvitelmissa ja vaikeinta olisi luoda samanaikaisesti riittävän luottamuksellinen ja avoin ilmapiiri sekä toimivat kemiat kaikkien osallistujien välille. Tilanteessa, jossa osallistujat tietäisivät, mitä tekevät ja asioista ja tavoitteista olisi sovittu etukäteen, suurimpana todennäköisenä "epäonnistumisena" näkisin tilanteen pinnallistumisen ts. sen että asioita kyllä tapahtuisi, mutta siten, että ne vain "tapahtuisivat", ilman pintaa syvempiä todellisia tunteita ja tuntemuksia.

Vaan mitä mieltä olette, kuinka paljon olisi merkitystä D-persoonoiden sukupuolilla? mD->fD? fD->mD? fD->fD? tai mD->mD? Entä kuinka paljon mielestänne vaikuttaisivat s:ien sukupuolet?

Ja joo, tiedän ettei tuohon ole mitään "oikeita" vastauksia, ajatuksia vain :)

Btw, mikä asetelma olisi mielestänne "hyväksyttävin" ja mikä "paheksuttavin"?
Ja siis ei ole tarkoitus nyt provosoida keskustelua siitä mitä pitäisi hyväksyä tai paheksua, vaan lähinnä mikä kenestäkin henkilökohtaisesti tuntuisi helpoimmalta ja vaikeimmalta vaihtoehdolta  C:-)

-Mr.Inathu

misuli_n

  • Vieras
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #23 : 04.06.2011, 08:27 »
,
« Viimeksi muokattu: 19.07.2011, 21:09 kirjoittanut misuli_n »

Piiskazion

  • Turun Baletti
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 417
  • Galleria
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #24 : 04.06.2011, 08:42 »
Mitä väliä jos kaikki on leikkiä ?
Eihän kunnioitusta sillä voi ansaita.

Leikki on monelle kuolemanvakavaa.

roosa

  • Vieras
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #25 : 04.06.2011, 09:02 »
Minua sidotaan. Ja samalla olen jollekulle Domina. Mä en osaa sen nähdä laskevan arvovaltaani. Miten se siis voisi laskea sitä toiseltakaan?

misuli_n

  • Vieras
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #26 : 04.06.2011, 09:07 »
[
,


« Viimeksi muokattu: 19.07.2011, 21:07 kirjoittanut misuli_n »

Koo

  • Vieras
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #27 : 04.06.2011, 11:35 »
Mitä väliä jos kaikki on leikkiä ?
Eihän kunnioitusta sillä voi ansaita.

Leikki on monelle kuolemanvakavaa.

En ymmärrä miten voisin leikkiä jos en kunnioittaisi toista ja jos toinen ei kunnioittaisi minua?

Tosin minulle ei ole kuolemanvakavaa muu kuin kuolema, mutta kaikenlainen toiminta tällä saralla on silti ihan totta - vaikkakaan ei totista...

hiz

  • Vieras
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #28 : 04.06.2011, 12:16 »
Master voi olla switch, ja saada vielä lisätyydytystä siitä, että häntä alistetaan oman subinsa nähden.
Kysynkin arvon subeilta: Olisko sellainen kiihottava, ei-kiihottavaa vai veisikö se peräti masterisi arvovallan?

Minusta kiihottavaa siinä mielessä että D osoittaisi luottavansa minuun päästämällä minut todistamaan tilanteen. Sen enempää on vaikea sanoa koska tunteeni varmaan riippuisi siitä mitä ja miten he leikkisivät, siitä että kiihottaisiko tuon alistavan osapuolen alistamistyyli minua, ja siitä että olisinko jotenkin osallisena leikkeihin (joskin ihan vaan satunnaisten katseiden kautta).

Mutta yleensä nautin kun D:ni nauttii ja toteuttaa mielihalujaan, niin miksei tässäkin tilanteessa? Eri asia jos D pakotettaisiin tähän, se olisi molemmille ei-kiihottavalla tavalla nöyryyttävää. Sellainen riskihän myös on olemassa, jos kivasti alkanut kaikkien osapuolten kesken yhteisymmärryksessä sovittu sessio riistäytyykin jollain tavoin käsistä.

Tavallaanhan minuakin alistettaisiin tällaisessa asetelmassa koska olisin automaattisesti arvo-asteikolla sekä D:n että hänen alistajansa alapuolella. Ja minua voisi kiihottaa se että D:n silmistä näkyisi alistuessaan jossain kohtaa vilaus ajatuksesta tyyliin "katso miten alhainen olento olet kun alistut Herralle joka itse alistuu".  ::) Vaikka siis oikeasti mielestäni D:n alistuminen sellaisessa tilanteessa vaatii sen verran kovaa itsetuntoa että ei todellakaan mistään alhaisesta olennosta ole siinä ainakaan minun silmissäni kyse.

Arvovalta tuskin muuttuisi siitä mihinkään, mutta jos en olisi sitä aikaisemmin pohtinut niin voisi herätä ajatuksia tyyliin: osaanko arvostaa tätä ihmistä eri rooleissa vai kunnioitanko häntä ainoastaan yhdessä roolissa, vahvana Masterina? Ja jos on näin, rakastanko todellakin sitä roolissaan elävää (mutta ajoittain myös ehkä hivenen heikompaa) todellista ihmistä, vaiko enemmänkin sitä roolia itseään & niihin liittyviä fantasioitani?  Toisaalta niin voihan jotakuta rakastaa/arvostaa syvästikin ja kuitenkin mieluummin olla näkemättä häntä toisen alistamana.

Nämä ovat vaan ajatuksia - en ikinä ole joutunut tämän ketjun aiheen kaltaiseen tilanteeseen joten en tiedä miten todellisuudessa reagoisin.

mitä mieltä olette, kuinka paljon olisi merkitystä D-persoonoiden sukupuolilla? mD->fD? fD->mD? fD->fD? tai mD->mD? Entä kuinka paljon mielestänne vaikuttaisivat s:ien sukupuolet?
Minä olen s-nainen ja alistun D-miehelle. Minulle ei ole väliä jos tämänlaisessa skenariossa D:täni alistaisi mies tai nainen, mutta koska en ikinä ole ollut live-tilanteessa jossa mies olisi bi, niin kahden miehen näkeminen yhdessä saattaisi minulle kyllä olla koko tätä alistamisasetelmaa ihmeellisempi ekakerta. No, en ole toisaalta ikinä myöskään ollut live-tilanteessa missä nainen alistaisi miestä. :)


telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Mitä jos masterisi sidotaan?
« Vastaus #29 : 05.06.2011, 07:50 »
Tilanne, jossa rakas D-ihminen alistettaisiin pakolla olisi täysin mahdoton. Todennäköisesti kävisin alistajan kimppuun kynsin ja hampain :) (Edelleen raivostuttavan lojaali subikoira)