BDSM-baari
Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: Synti - 15.11.2015, 21:25
-
Ihan ensiksi tahdon mainita, että vaikka minä toiminkin kirjurina, on tämän viestiketjun ja toivottavasti tulevaisuudessa järjestettävien miittien ym. tapahtumien / kokoontumisien takana lisäkseni myös Hekate (http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=profile;u=9771), joten huoli pois, olette hyvissä käsissä armaat kanssakinkyt. >:D
Tarkoituksenamme olisi siis saada Hämeenlinnan ja lähialueiden kinkyjä innostumaan miittailusta, ehkäpä vaikka yhteismatkoista bileisiin tai jopa omalla alueellamme bileiden järjestämisestä. Olisi kiva tutustua eikä sitä koskaan tiedä mitä kukakin miiteistä löytää, ehkä jopa ystäviä tai muunkinlaista seuraa, jos hyvin käy. Paritusrinkiä emme kuitenkaan nyt ole askartelemassa, vaan pääpaino on nimenomaan Hämeenlinnan seudun kinkyjen bongailusta ja kokoontumisesta, että niin sanotusti löytäisimme toisemme. Olisi siis erittäin suotavaa, että kaikki laittaa sanan kiertämään ja vinkkaa tästä mahdollisille tutuille ja tovereille, ketkä täällä suunnilla vaikuttaa. Kiitos :-*
Jos et alle halua ilmoittautua, voit laittaa myös yksityisviestiä minulle tai Hekatelle, niin pidämme sinut ajantasalla suunnitelmista.
Aiempikin viestiketju tämän alueen miiteistä löytyy, muttei herättelystäni ollut apua. ::)
http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=4158.0
-
Huudellaan nyt tännekin, että olisin kiinnostunut :) ei meidän näköjään aikanaan ihan kahestaan tarvi miittailla ;D
-
Jos joskus tapaatte viikonloppuna, niin mä voisin änkee mukaan miittiin =D Vaikka en nyt siellä päin asukaan.
-
Ja saattaisin änkeä minäkin mukaan, Hesasta hujahtaa äkkiä sinne ja Riksusta vielä nopeammin.
-
Ainakin uskoisin, että kun ekaa tapaamista järkätään niin ajoitetaan se viikonlopulle, sillon ainakin todennäköisemmin useampi pääsee paikalle. Yleensä. ;D
Ja joo Riihimäkihän on ihan nurkilla, joten ehdottomasti :)
Ja ei toki ole kiellettyä osallistua vaikka asuisi Ivalossa tms, mutta tietty helpottaa miittailua, jos matka on suht kohtuullinen. ;D
-
Hepskukkuu mikäli vaan aikataulut osuu niin mukana
-
Tervehdys kaikille minultakin! :)
Viikonloppu hyvä idea , joku perjantai / lauantai .
Mites esim 11.12 tai 12.12... sitten alkaakin jouluhommelit lähestyy.
-
Perjantaisin oon aika huonosti kykeneväinen mihinkään, ellen ehdi heti alkuillasta salille. ;D
Mulla ei ole mtn suunnitelmia tuolloin, joten näillä näkymin pääsisin kyllä.
Paikaksi voisi miettiä jotain pubia tms, ruokapaikat on varmaan aika bookattu pikkujouluille tms noihin aikoihin, mutta joku missä ei soi kovalla musiikki ja missä mahtuu istuskelemaan sopivasti. Mä voin tarvittaessa hakea vaikka juna-/bussiasemalta. Tosin nainen ratissa on aina riskitekijä. ;D
-
En ole katsonut aikatauluja, mutta mitenköhän sieltä pääsee illalla takaisin? Noh, katson aikatauluja.
-
Mä pystyn kuskaan sit kyllä asemalle takas. Tai ehkä jopa Riihimäelle, jos mua ajelututtaa ja saan bensarahat. :P
-
Hienoa että meitä kinkkyjä huomioidaan :) Hekate ja synti haluaisi Hämeenlinnaan myös miitit/pileet,ja sehän on hieno asia. Viellä viikonloppuna,hieno idea:) Minä paikalla jossakin roolissa.
Nyt haloo Hämeenlinna ja lähiseutu.Rohkeasti mukaan ja viestiä Hekatelle tai SYNTI??EN tunne.
Hekaten kanssa juteltu asiasta.
Mukaan vaan normi ihmisiä ollaan ja mukaan mahtuu kaikenlaiset ihmiset,on sitten mitä on.
Rohkeutta ja kaiki ok.
Uskaltaa tulla.
Minä tulen.......
-
Hah! Katos ,katos sitä ollaan reipasta "poikaa" :))
Normaalisuudestakaan ei takeita ;)
Saat olla toki nöyrä juoksupoika/ jokapaikan höylä , jos semmosta tarvitsemme.
-
;D
-
Jep, mukaan ehdottomasti kaikki mieltymyksistä riippumatta, unohdin sen tuossa aloituksessa mainita :) Yhdistävänä tekijänä kinkyhenkisyys, kaikki muu on plussaa. 8)
-
Mä en ainakaan pääse tuolloin 12.12. Sen verran tuiterissa tuolloin ja väärässä maassakin kaiken lisäks ;D
-
Höh, miten sä ny johki muualle eksyt ku Hämeenlinnaan?! >:( >:D
-
No 12.12. Voisi ehkä Lahestakin eksyä Linnakylään...
-
Nii sehän ei oo matka eikä mikään. 8)
-
No kappaste! Mähän voisin punkea mukaan joku kerta kun ei se hämis nyt niin kaukana ole. ;)
-
Saatan harkita kun Tampereelta nyt ei ihmeellisiä ajele mutta toisaalta sitten pitäisi olla selvin päin, menee koko baarissa notkuminen hukkaan... hmm C:-)
-
Mä voin olla selvinpäin sun puolesta. ;D
-
Jos päivä on sopiva, niin saatan minäkin eksyä paikalle
-
11.12 eli perjantai olisi oikein sopiva päivä.
Minäkin saatan olla jopa autolla liikkeellä riippuen fiiliksistä :)
-
Mut jos ei autoilututa nii mä autoilen kyllä. :)
-
Päätimmekin, että vietetään pikkujouluhengessä ensimmäinen tapaamisemme Hekaten luona Hämeenlinnassa. Ajankohtana 12.12. kello 18-22 ja nyyttäriperiaatteella mennään. Ilmoittautumisen yhteydessä sovitaan mitä kukakin tuo. Laita siis viestiä Hekatelle ja ilmoittaudu mukaan!
Pikkulahjan tuoneet voivat vaihdella lahjat keskenään. Asu on vapaa, mutta pakollinen.
-
Joo viestiä vaan mulle päin niin koitan järjestää mukavat kekkerit pikku kodissani.
On ainakin sitten erittäin tiivis tunnelma!
-
Riippuu monta eksyy paikalle. ;D
Itse voin ainakin sanoa puolestamme, että ollaan helposti lähestyttäviä ja meidän kanssa tulee hyvin toimeen, joten kenenkään ei tarvi pelätä. :-*
-
Huomenna yhdelle Riksuun? :)
-
Joko tätä ei ole kukaan ehtinyt huomaamaan, tai sitten ketään ei kiinnosta... Joka tapauksessa sanoudun nyt itsekin irti omasta ehdotuksestani.
-
No kun täältä Hesasta on hiukan vaikeeta...
-
Mä oon ollut koko päivän sähkökatkon kourissa >:(
-
Taitaa joulukuu olla ihmisillä jo valmiiksi aika kiireistä?
Pitäiskö suosiolla miettiä tammikuuta?
-
Mulla on ainakin se, että ko. päivänä olen laivalla ja tulen vasta illalla Helsinkiin, joten siitä Hämeenlinnaan tulo olisi haasteellista. Joten ehkä tammikuu olisi parempi?
-
Tammikuun 16. osuis kuin nyrkki silmään.
-
Menasin pelata Magicia silloin mutta ehkä sitä vois.
-
Tammikuun 16. osuis kuin nyrkki silmään.
Saattaisin jopa päästä paikalle tuolloin :D
-
16.1 ok , koitan/ koitamme keksiä sopivan paikan :)
-
16.1. kuulostaa hyvältä. Sillon vois saada jostain bookattua paremmin jonkun loosin tms kuin nyt pikkujouluaikaan. :)
-
Tammikuu olisi minullekin parempi, tuo 12.12. on onnistuttu varaamaan jo lokakuun puolella.
-
Jeess.. Eli siihen päivään tähdätään:))
-
olen uusi ja haluisin tietää millaista menoa siellä on ,läheltä olen joten kiinnostaa
-
Pitkälti päästään ekassa miitissä juttelemaan mitä ihmiset olis vailla, joten ehdottomasti kannattaa tulla paikalle. Siitä päästään hyvin alkuun suunnitelmien kanssa :)
-
Jee
Kuulostaa hyvältä ajankohdalta :)
-
Ainakin 12.12. voisi hurahtaa paikalle.
Itse Linnalla on silloin päivällä myös myyjäiset, joten hyvin valittu päivä.
http://www.kansallismuseo.fi/fi/hameen-linna/tapahtumat (http://www.kansallismuseo.fi/fi/hameen-linna/tapahtumat)
-
Siis 12.12 vai 16.1.... vai molempina
C:-)
-
Ite oon tammikuun kannalla. Joulukuu on aika bookattu :(
-
Päätimmekin, että vietetään pikkujouluhengessä ensimmäinen tapaamisemme Hekaten luona Hämeenlinnassa. Ajankohtana 12.12. kello 18-22 ja nyyttäriperiaatteella mennään.
Ok, hämäännyin vaan kun ei yhtä selvää mainintaa, että kyseinen päätös on peruttu.
-
En mäkään oikein tiedä onko peruttu vai ei, mua ei kyllä henkkoht haittais jos vaikka vaan makaisin kotona ko. vkonlopun.
Mitä mieltä on Hekate?
-
Katos täällähän on ihan keskusteltu päivämääristä ihan urakalla! ;)
Sorry , mä en aina ihan ehdi olemaan ajantasalla!
Siirretään suosiolla tammikuulle.
-
Yksi Hämeenlinnalainen ilmoitaa olemassa olostaan. Mitäs te olisitte järjestämässä? Ja onko tilaisuus avoin?
-
Moikkelis vaan! 16.1 näyttäisi nyt olevan semmonen päivä joka voisi olla ok , paikka nyt hieman hakusessa.
Mä olen miettinyt Suistoa yhdeksi vaihtoehdoksi näistä julkisista paikoista.
Miltäs se kuulostaisi? Saa toki antaa vaihtoehtoja paikan suhteen... että tuleeko sulle mieleen tälleen paikkakuntalaisena?? :)
-
No niin ... :D
Kävin varaamassa Rosson kabinetti tilan .
lauantai 16.1
klo 18 tai klo 19 alkavaksi , kumpi kuulostaa paremmalta klo ajalta?
EI ruokailupakkoa , mutta toki suotavaa että osalle maistuisi ja uskompa että juomapuolta kumminkin menee ...
min 10 hlö / max 25 hlö
Jospa ystävällisesti infoatte lähempänä ajankohtaa niin tiedän kokoontuuko meitä tarpeeksi .
Tiedän vaan perua tilan jos niin surullisesti pääsee käymään :'( ettei oo tarpeeksi pervoja liikenteessä !! :)
-
16.1.15 kuulostaisi hyvältä. Onko paljonkin väkeä tulossa?
-
Riippumatta siitä kummasta suunnasta tuota päiväystä lukee niin tuskin paljon ulkopaikkakuntalaisia (tai ketään) ainakaan :)
-
Olisin hyvinkin saattanut tulla Espoosta käymään, kun motari menee lähes ovelta ovelle. Mutta tammikuun viikonloput on aika varattuja eikä ajankohta sovi. Ilmoitelkaa tulevista tapahtumista, niin saatan tulla joku toinen kerta. Kyytiin saattaa mahtua joku muukin.
-
Jees , eli 16.1.16 :))( melkein maaginen päiväys ... :)
Mulle saa edelleen laittaa myös henk. koht. postia jos joku nyt haluaa ilmoittautua sitä kautta... / keskustella asiasta.
-
Mielelläni tulen paikalle. Varsinkin jos joku ystävällinen paikallinen majoittaa minut yöksi johonkin sohvalle tai on niin hullu että on selvin päin ja haluaa ajaa tapahtuman jälkeen tampereelle ilman tietoa paluutavasta :D
-
Joo sohva löytyy! :D
-
Hekate, mut voit ainakin laskea ilmoittautuneeksi. ;D
-
Joo sohva löytyy! :D
Nice, saavun siis paikalle ihmettelemään Hämeenlinnan menoa :)
-
Ok ,suoritetaan sitten vielä lähempänä sitä yhteenlaskua... :)
-
No niin vuosi vaihtui ... nyt voidaan nostaa taas tapaamisemme esille uudelleen.
Eli moniko olisi tulossa Hämeenlinnaan la 16.1 klo 19 Rosson kabinettiin?
Jos Ihmisiä alta 10 kpl niin sitten mun luokse Jukolaan :)
Keksitään kyllä jotain kivaa puuhaa ja jutustelua .
Infotkaa mulle , please !!!!!!!!!!!!!!! 11.1 mennessä . Mä niiin haluan että nähtäisiin porukalla.
-
Loppi ilmoittautuu, tosin ei varmuudella tulemaan..
Yhtä pitkä matka täältä on HMLinnaan kuin PK-seudulle.
-
:D Hyvä juttu , on meitä jo muutama koossa! Lisää vaan...
-
Mahdollisesti tulossa, yritys on ainakin kova ;D
-
Tulkaa nyt toki, muuten joudutaan Hekaten kanssa keksimään tekemistä ihan kahdestaan :))
-
Niin ollaan ihan solmuissa molemmat!! :D
-
Yritän tulla aukomaan teidän solmut.
...tai sitten kiristämään ne paremmin... :))
-
Hello vaan kaikille , ketä asiamme kiinnostaa ;)
Elikkäs 16.1 lauantai tapaaminen on nyt kotonani klo 18 eteenpäin...
Peruin Rosson kabinetin , koska varmoja osallistujia ei niin kauheen monta!
Mutta mun luona pystyy puuhaa aiheesiin liityviä juttuja ja saan vapaammin olla semmonen kuin on ja pukeutua ihan miten tykkää.
Itsekin aioin pistää jotain kivaa... ja olla sitten paikan Madamena :)
Jees eli laitan yhteystietojani viestinä ken niitä kaipaa...
-
Täällä pidetään jo hauskaa!
http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=gallery;sa=search2;key=hämismiitti (http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=gallery;sa=search2;key=hämismiitti)
-
Koska oon paska miitin järjestäjä enkä ollu itse paikalla kun tovin loppuillasta, niin ehkä mun pitää ottaa vetovastuu seuraavasta?
Eiks ois kiva semmonen sidonta -aiheinen miitti? :P
Voin ilmoittautua sidottavaksi ja tarvittaessa voin myös itse sitoa, kunhan palauttelisin edes mieleeni alkeita kun en oo hetkeen sitonut :(
-
Jäi valitettavasti välistä, kun sai viimein vähän omaa aikaa niin ei vaan ollut enää jaksamista sosialisoida. Joskohan sitä seuraavaan sitten kumminkin pääsisi paikalle.
-
En itsekään päässyt force majeuren takia. Mutta kyllä teidät HML:n kinkytkin tekisi mieli tavata.
-
Olisihan se erittäin hienoa jos saataisiin isompi porukka koolle ja ARVON NAISET aktivoitukaa kanssamme :)
Miehet kyllä suorastaan sormet syyhyten odottelevat että pääsevät sitomaan :D
-
Please joku perjantai ilta seuraavaksi. Lauantait eivät käy ikinä.
-
Voisihan sitä joskus Hämeenlinnaan matkustaa! :)
-
Juu päiväkahville tai sitten jos saadaan aikaseksi järkätä täällä päässä jotain / saadaan ihmisiä paikalle ylipäätään!! :)
-
Oijoi kun olisin tajunnut paria kuukautta aiemmin kirjautua foorumille :o Ois hirveen kiva tavata tämän seudun kinky-ihmisiä.
-
Onkohan näitä miittejä vielä tarkoitus järjestellä...? ???
-
Tuota tuota , mulla on ollut nyt sen verran töitä etten ole ehtinyt miittejä miettimään.
Kiva olisi kyllä tavata ihmisiä ei siinä mitään... ja mun luoksekin voisi kokoontua.
Mitään erityisempää ohjelmaa ei ole tarjolla , mutta jos halukkaita olisi niin ehdotan 8.4 perjantai iltaa. :D
-
tai no joo , mä voin tehdä jostain muumion jos joku haluaa kunnolla kelmuihin ja teipatuksi. ;D se on niin nastaa puuhaa !
-
8.4. kuulostaa hyvältä :)
-
Ok , mä merkkaan sen kalenteriin.
Pistäkää juttua liikkeelle ja kokoonnutaan mun luona klo 19
Mä teen mielelläni kelmutussession jollekin halukkaalle hurjalle ja jotkut voi tehdä sidontoja / piiskatakin pystyy.
Nyyttärimeininkiä ja muutenkin lepposaa illanviettoa.
Naiset muistakaa aktivoitua , kiitos! :=)
hekatejumalatar@gmail.com , niin siihen vaan postia tulemaan...
-
Äääh, lauantaina on Subspacen miitti ja mun täytyy muutenkin olla taas stadissa.... miten nää onkin taas päällekkäin ;D
-
Se on niin tyypillistä! :)
-
Mullakin kävi nyt niin, ettei tuo 8.4. taida käydä yllättävien perhesyiden vuoksi. Ihanaa kun Hekate nappasi ajatuksesta noin nopeasti kopin :love:, harmi ettei nyt näytä onnistuvan.
-
Ok! Olisi kivaa jos joku pääsisi kyläilemään :) Meitä on jo huimat 2 kpl ;D
-
Mäkin vaan siirappivaniljailen kotona beiben kanssa. :-*
-
Oikein meidän kylän true kinkyilijä ;) käännytä se ukkos !! >:D kyl sä siihen kykenet , jos haluat!!
-
Pyh, ei sitä tarvi käännyttää. ;)
-
Perjantaille ei ollut nyt sen kummosemmin kysyntää , eli joku toinen kerta mahdollisesti sitten ! :)
-
Oisko nyt kesällä uusi yritys? :) Tietty kesällä kaikki liesuaa siellä sun täällä... Mä olen juhannukseen asti vähintään arki-iltaisin Hämeenlinnassa, ja useimpina viikonloppuinakin. Kuinkas muut?
-
Olisi todella mukavaa jos saisitte aikaan tapaamisen täällä hämeenlinnassa. Täällä olisi innokas orja mukaan tapaamiseen
-
Olisi todella mukavaa jos saisitte aikaan tapaamisen täällä hämeenlinnassa. Täällä olisi innokas orja mukaan tapaamiseen
En nyt sitten malta olla sekaantumatta, mutta kun tuo sanamuoto "jos saisitte aikaan"...
Miittien järjestäminen on niin harvinaisen helppoa, että siihen pystyy kuka vaan. Käytännössä vain valitsee ajan ja paikan ja kertoo siitä muillekin. Vaatii siis vain vähän viitseliäisyyttä. Tämä ketju on hyvä tiedotuskanava asiasta kertomiseen siitä kiinnostuneille ja se kannattaa laittaa myös foorumin tapahtumakakenteriin. Mutta jos kaikki vain odottaa valmista ja sitä että "joku" tekisi kaiken valmiiksi ja vielä houkuttelisi osallistumaan, niin siinähän kökötätte kaikki kämpissänne ja ihmettelette kun ei koskaan missään mitään kivaa... Ja tästä sisuuntuneena taidanpa rykäistä miitin pystyyn omillakin kotikulmilla...
-
Jos Ailouna vetäiset sellaisen pystyyn, ehkä pitää jopa osallistua :)
-
Jos Ailouna vetäiset sellaisen pystyyn, ehkä pitää jopa osallistua :)
Johan tää on nykäisty. :) Se on ensi lauantaina klo 15. Tarkemmin tuolla Porvoon omassa ketjussa.
-
Siinä ei Ailounalla kauan nokka tuhisut, kun näytti mallia noviiseille :)). Sääli vain, että osuu Hikisen kanssa päällekkäin. Hyvä kun miittejä järkätään laajemminkin. Jos vain tänne vakiseudulleni myös joku järjestäs. Täällä vaan taitaa olla tilanne, ettei porukkaa löydy 50km säteellä niin paljon, että kunnolla onnistus.
-
Sitähän et voi tietää ennekuin kokeilet.
Ota edellisestä mallia.
Valitset kirkonkylästä hyvien yhteyksien päässä oleva rauhallinen baari.
Käyt katselemassa sopivan rauhaallisen nurkkauksen.
Tiedotat siitä vaikka täällä.
Päivämäärän voin sinulle tarjota jos et parempaa keksi.
Lauantai 30.7 klo 19 eteenpäin.
Sinne on reilusti aikaa jotta jopa hämäläisetkin havahtuu :)
Nyt vain Ride päätät paikan.
-
Siinä ei Ailounalla kauan nokka tuhisut, kun näytti mallia noviiseille :)). Sääli vain, että osuu Hikisen kanssa päällekkäin. Hyvä kun miittejä järkätään laajemminkin. Jos vain tänne vakiseudulleni myös joku järjestäs. Täällä vaan taitaa olla tilanne, ettei porukkaa löydy 50km säteellä niin paljon, että kunnolla onnistus.
Autolla tuo 50km kestää 30min? Kai sielläkin noita autoja on? Jos ei niin sitten tietty fillarilla vie aikaa :D
-
Periaatteessa voisin hyvinkin järkätä. Siis periaatteessa. Täällä on kuitenkin ongelmat hieman eri painoarvolla, kuin isoimmilla paikkakunnilla. Uskoisin, että yllättäen kiinnostuneita sinänsä voisi nippa nappa riittävästi löytyä, vaikkei niitä taida täällä jäseninä pahemmin olla (jos kymmenen löytyy, niin olen positiivisesti yllättynyt). Mutta sitten se kynnys.
"Valitset kirkonkylästä hyvien yhteyksien päässä oleva rauhallinen baari."
Siis kumman? Ainoan kapakan vai pienehkön ABC:n baarin? Eli rauhallista nurkkausta ei löydy. Jos 6-8 henkeä saapuisi, niin 30 -40% muista asiakkaista olisi jonkun tuttu tai useamman.
Eli näillä seuduin muutenkin yksilösuoja on lähes nolla. Se taas rajoittaa tulijoiden määrää rajusti. Eli pitäis varmaankin yrittää kehittää pikkaisen tuota konseptia. Jos löytyisi jotenkin edes muutama, joilla jotain kiinnostusta ja aktiviteettia asiaa pohtia olisi, niin sitten ehkä jotain voisi syntyä.
Laitetaan mietintään ja hyviä ideoita otetaan vastaan. Laitetaan nyt sitteni pientä kyselyä tähän ihan alustavasti, vaikka meneekin offtopic, jos vaikkapa sattuisi tätäkin jotkut sopivasti lueskelemaan.
Alueet, missä voisin olla aktiivisemmin itse mukana, voisi haarukoida jotensakin näin. Haapajärvi lähinnä sekä itään, että länteen. Tai sitten Pihtiputaan - Viitasaaren seutu.
Voi laittaa ysäriä, jos kiinnostaa tai sitten ihan vain tähän ketjun perään.
-
Voisi tosiaan olla oman ketjun paikka, että kysely olisi näkyvämpi ja tavoittaisi paremmin.
-
Miksi tarvitsee ykityis suojaa baarimiittiin?
Kyse ei kuitenkaan ole dresscode kahvi/kaljaa.
Kukaan ympärillä oleva ei välttämättä tiedä mitä porukkaa pöydässä istuu jollei kuuntele tarinoita.
Kyllähän leimautumista porukka täälläkin pelkää. Siksi baarimiiteissä porukka on suunnilleen arki vaatteissaan.
Bileet on sitten asia erikseen.
Jos nuo onnistuu Lahdessa, Kouvolassa; Kokkolassa, Oulussa ja Porvoossa niin kyllä sama konsepti toimii Hämeenlinnassakin :)
Paikkavalintaan.
Eikö siellä muka ole pubia/baaria jossa on vähän liikaa tilaa?
Jos baarit on niin hyvin menestyviä että on täyttä lauantaina jo alkuillasta niin sit täytyy siirtää päivä arkeen niinkuin pk-seudulla.
Takaan että sielläkin on melkein kuolleita baareja silloin. :)
Tahtotilaa ystäväiseni.
Jos ei halua miittejä niin on sit eri juttu. Sit ei pidä pyytää muita järkkäämään jos ei itseä edes kiinnosta :)
-
Voisi tosiaan olla oman ketjun paikka, että kysely olisi näkyvämpi ja tavoittaisi paremmin.
Näinhän tuo on, mutta pieni aloite kuitenkin, jos vaikka joku jo tuohonkin tarttuisi. Oma luonteeni kun on sellainen, että ensin pitäis olla edes jonkin asteista idean poikasta, ennen kuin omaa ketjua alkaa rakentaa.
Patajätkä kirjoitti ihan asiaa ja samaa ajatusta huonosti luettavassa muodossa rivien välissä hainkin. Eka postaukseni oli hatun nosto Ailounalle siitä esimerkistä, kuinka helposti homman voi toteuttaa ja samalla kaihoisa huokaus, kunpa meilläkin päin edes joskus ja jotenkin. Eli ei olla Hämeenlinnassa ja nuo luetellut paikat eivät ole hämeenlinnan lähiöitä.
Täällä tuo yksityisyys saa hieman eri muodot. Tyhjäkäyttöä ei ole. Jos järkkäisin luonnollisemmassa vaitoehdossa, niin siellä olisi asiakkaissa todennäköisesti 5-10 tuttua, vaikka ei todellakaan ole kantapaikka. Kerran istunut siellä häissä.
Toinen vaihtoehtoisista alueista tarkottaisi, että jos paikalle saapuisi 20 ihmistä, niin hyvinkin 7-8 tunnistaisi minut ja ei olisi ihme, jos osallistujista pari kolme olisi ainakin "hyvän päivän tuttuja". Itselleni ei niinkään tuo olisi hirveä ongelma, mutta ymmärrän hyvin, että monelle se on ylipääsemätön kynnys. Siksi näen, että pitäisi kehitellä joku hyvä konsepti, joka voisi toimia sitten muuallakin, jossa on samanlaisia murheita.
Mutta kuten Patajätkä ja Ailouna totesivat, niin ihan noviisinakin voi Hämeenlinnassa miitin pistää alulle.
-
Kyllä kannattaa laittaa miitti pystyyn ja kutsua koolle, jos se itseään kiinostaa. Paikkakunnasta tai sen pienuudesta huolimatta. "Uranialussa" itse aloin kutsua porukkaa Joensuussa koolle ja siellä tulikin aika kivasti porukkaa paikalle yleensä. Toiminta siellä tosin nyt jo loppunut, kun muutin pois sieltä ja uutta koollekutsujaa ei ollut. Tampereella kutsumaani puistopicnikiin tuli taas tasan yksi persoona..Tampere on kuitenkin n. 3krt isompipaikka kuin Joensuu. Siinä on montatekijää tuleeko ketään vai ei..kelle käy, ketä huvittaa tai kiinostaa, joku ei vain pääse. Totta on kyllä sekin..kuka on koolle kutsuja, se vaikuttaa. Tuttu persoona houkuttaa enemmän..Se ei kuitenkaan estä yrittämästä :) Kuten Ailouna sanoi..koolle kutsuminen on harvinaisen helpoa. Tekee ketjun, laittaa ilmoituksen ja sitoutuu itse ainakin menemään paikalle..Vaatii ainoastaan rohkeuden laittaa itseään hiukan ns. likoon...Ei siinä muuta ole menettettävää kuin maineensa :D
-
Miitit on yleensä järjestetty jonkinlaisessa kuppilassa, koska ihmisten on niihin helppo löytää. Mutta paikalliset baarit, kahvilat ja ruokapaikat eivät tietenkään ole ainut vaihtoehto. Kesäinen piknik puistossa toimii myös mainiosti. Tosin koskaanhan ei tiedä milloin sen vuotinen räntäkausi päättää alkaa.
Jos niiden lisäksi pitäisi jotain muuta keksiä, täytyy olla paikallistuntemusta, jotta miittiin sopiva tapaamispaikka löytyisi. Jos paikkakunnalla on esim. kaikkien käytettävissä oleva makkaranpaistopaikka kuntoreitin varrella, mikä olisi sen mukavampaa. Tai hiihtoseuran mökki, jos sen saa edullisesti ellei jopa ilmaiseksi käyttöön.
Kenellekään en kuitenkaan suosita järjestämään ensimmäistä kokoontumista heti omassa kotonaan.
-
...Ja jos se tunnistetuksi tuleminen kovasti haittaa, sitten ei auta kuin matkata isommissa kaupungeissa järjestettäviin miitteihin.
-
...Ja jos se tunnistetuksi tuleminen kovasti haittaa, sitten ei auta kuin matkata isommissa kaupungeissa järjestettäviin miitteihin.
Näin se omalla kohdalla on mennyt. Porvootakin olisin varmaan harkinnut, kun taas etelään olen lähdössä. Mutta kun Hesan miitti on lyhyen kävelymatkan päässä, niin varmaan taas piipahdan. Olisihan se kuitenkin kiva tutustua myös tääläkin porukoihin ja sen verran sosiaalinen eläin olen, että pohdin sitä ajatusta muidenkin samassa tilanteessa olevien kannalta. Sen verran saitte Patajätkän kanssa mut ajettua nurkkaan, että pakkohan tuosta kyselystä on oma ketju tehdä >:( ; ;D
-
Ei tällä alueella onnistu yleensä mikään ellei halua nimenomaan järjestää muutaman ihmisen tapaamisia.. ::)
Oli sitten kyse kissa- tai koiramiiteistä tai jostain muusta. :))
-
Jaahas, onks kellään muulla sama fiilis kuin mulla että haluis miitin onnistuvan mutta samalla tuo Hämeenlinnan kyläkoko jänskättää ja sit ei uskallakaan? Mun tuurilla just joku tuttava/pomo/sukulaina istuu sit tietysti kuuloetäisyyden päässä, korvat elefantin kokoseksi kasvaavana... ;D että joo täytyy myöntää että aika korkea "paljastumiskammo" itselläni ja täten kynnys aika korkealla.
Vitsi mä oon niin BORED! Jos kello ei ois niin paljon niin oisin miltei valmis spontaanimiittiin nyt heti. Anyone??? Mutta kohta tää hetkellinen mielenhäiriötila on varmaan ohi. :o
-
Jaahas, onks kellään muulla sama fiilis kuin mulla että haluis miitin onnistuvan mutta samalla tuo Hämeenlinnan kyläkoko jänskättää ja sit ei uskallakaan? Mun tuurilla just joku tuttava/pomo/sukulaina istuu sit tietysti kuuloetäisyyden päässä, korvat elefantin kokoseksi kasvaavana... ;D että joo täytyy myöntää että aika korkea "paljastumiskammo" itselläni ja täten kynnys aika korkealla.
*nettitauon jälkeen taas täällä* Joo, tuo on kyllä varteenotettava pointti. Mietin itsekin, onnistuuko miittaaminen ylipäänsä kuinka hyvin jossain baarissa/kahvilassa? Uskaltaako jengi puhua muusta kuin säästä? Kesällä tuota onneksi voinee kiertää puistoilemalla.
No. Ettei nyt ainakaan voisi syyttää yrityksen puutteesta: ehdotan miittiä Hämeenlinnan Linnanpuistoon perjantaina 12.8. kello 19. Sateen sattuessa jossain keskustan baarissa, esim. Skogsterissa. Jos on ehdotuksia paremmasta paikasta tai haluaisit miitata mutta ajankohta ei onnistu, sana on vapaa :) Miitti järjestetään, jos siihen ilmoittautuu itseni lisäksi vähintään kaksi henkilöä. Anyone? ;)
-
Jaahas, onks kellään muulla sama fiilis kuin mulla että haluis miitin onnistuvan mutta samalla tuo Hämeenlinnan kyläkoko jänskättää ja sit ei uskallakaan? Mun tuurilla just joku tuttava/pomo/sukulaina istuu sit tietysti kuuloetäisyyden päässä, korvat elefantin kokoseksi kasvaavana... ;D että joo täytyy myöntää että aika korkea "paljastumiskammo" itselläni ja täten kynnys aika korkealla.
Vitsi mä oon niin BORED! Jos kello ei ois niin paljon niin oisin miltei valmis spontaanimiittiin nyt heti. Anyone??? Mutta kohta tää hetkellinen mielenhäiriötila on varmaan ohi. :o
Onko siellä niin tarkkaa että pomot ja tutut haukkuu jos tapaa teidät baarissa tuttujen kanssa?
Tiettävästi kukaan muu kuin te tiedätte mitä porukkaa olette.
Ei kannata kirjoittaa isolla pöytään neonvalokirjaimin. Tässä istuu pervoja :)
Vai kuvitteletteko että näytätte jotenkin erillaisilta muuhun väestöön nähden?
Bile ja drescode vaatteet kannattaa miiteissä pikkupaikoilla jättää suosiolla kotiin jolle haslua tulla niissä nähdyksi.
Minä en ainakaan erota vieraalla paikkakunnalla (jossa en tunnista muita kinkyjä näöltä) osaa sanoa kuka on pervo ja kuka ei vaikka olisi pöydällinen. :)
Turha noita on pelätä.
-
...ehdotan miittiä Hämeenlinnan Linnanpuistoon perjantaina 12.8. kello 19. Sateen sattuessa jossain keskustan baarissa, esim. Skogsterissa. Jos on ehdotuksia paremmasta paikasta tai haluaisit miitata mutta ajankohta ei onnistu, sana on vapaa :) Miitti järjestetään, jos siihen ilmoittautuu itseni lisäksi vähintään kaksi henkilöä. Anyone? ;)
Miitti kiinnostaa ilman muuta. Eräs force majeure kyllä saattaa totetua, mutta jos ei niin tulen paikalle. (Voin vaikka ilmoittaa täällä tai yv:nä miten asiainlaita on.)
-
Jaksaisko vai eikö jaksais :D Sen näkee viikon päästä!
-
Nostetaas tätä muistutukseksi: eli onko miitistä kiinnostuneita lisää? Ilmiantakaahan itsenne joko tähän lankaan tai yksityisviestinä mulle. ;)
-
Mielellään tulisin mutta olen matkoilla
-
Minäpa koitan tulla. :) Toivottavasti sää suosisi.
-
Äh. Tuli yllättävä force majeure -tilanne enkä pääsekään paikalle. Miitti siis ikävä kyllä peruuntuu, jollei joku muu ota sitä vetääkseen. Pahoittelen kovasti.
-
Noh, ei kai tässä nyt sentään sen kummommin vetovastuu tarvitsee ottaa, kun vaan ihmiset tulisi paikalle ja ilmoittautuisi tänne ennakkoon, kiitosch. Eihän ikinä kaikki pääse paikalle yhtä aikaa anyways, jos sitä oottaa niin ei miitit toteudu ikinä. Eli oisko joku muu tulossa? t. KinkoNautti
-
Vieläkö näitä on tulossa lisää? :) Kiinnostaisi kyllä osallistua tulevaisuudessa :-*
-
Samat sanat.
(Olin pari kolme viikkoa baarista poissa "muusta elämästä" johtuen, mutta nyt taas täällä.)
-
...ehdotan miittiä Hämeenlinnan Linnanpuistoon perjantaina 16.9. kello 19. Sateen sattuessa jossain keskustan baarissa, esim. Skogsterissa. Jos on ehdotuksia paremmasta paikasta tai haluaisit miitata mutta ajankohta ei onnistu, sana on vapaa :) Miitti järjestetään, jos siihen ilmoittautuu vähintään kaksi henkilöä. Anyone? ;)
Anteeksi Mustepullo, kopsaan ja muuttelen kutsuasi:
Itse en todennäköisesti pääse mutta voisin yrittää.
Jos puisto ei ole kiva tähän aikaan vuodesta voitte sopia suoraan sinne baariin. :)
Sorry sekaantuminen ulkopaikkakuntalaisena mutta viimeksi toissapäivänä olin tuolla teidän alueellanne :P :)
-
Ensi viikon perjantai sopisi minulle ainakin ihan hyvin, mutta toivoisin jotakin muuta tapaamispaikkaa kuin Skogsteria :-\ Kyseinen paikka sattuu olemaan opiskelijoiden suosiossa, ja vaikka tätä en mitenkään erityisesti häpeä tahi peittele, niin mitenkään vahingossa asian paljastuminen ei tunnu sopivalta :)) Muita epätoivottuja paikkoja ovat nämä Ale ja Voudin Kellari...
-
Noh, olisiko ehdotuksia sopivasta tapaamispaikasta? Mä en ihan osaa omalta kohdaltani sanoa ensi perjantaista.
-
Miten olisi Albertin kellari? Taikka joku muu enempi pubityyppinen paikka?
-
Onhan Hämeenlinnassa paikkoja ja suhteellisen tyhjiä ravintoloita pikkujoulusesongin ulkopuolella. Mahtaakohan Aulangon Katajiston Kievari olla jo mennyt kiinni. Ainakin saman yrittäjän lomakylään jouduin kerran töihin keskelle nudistileiriä, sitä ennen tai sen jälkeen siellä kuulemma oli parinvaihtobileet.
Sit esimerkiksi Tiiriön keilailupaikka- en muista mikä on nykyiseltä nimeltään. Sitä voi miettiä Hämeenlinnaa ympäri talsiessaan. Vankilamuseo tai Militaria tai joku Kaurialan Pizza-Kebab
-
Mä en vielä oikein osaa ehdottaa paikkaa, kun on niin vähän aikaa tullut asuttua täällä. Helpointa olisi (kai?) pysyä keskustan likellä, jos porukaka tulee eri suunnista. Joku pubi-tyylinen kuulostaa ihan sopivalta, sillä siellä pystyy yleensä keskustelemaan ihan hyvin vaikka yksityisestikin, jos jonkun loossin saa vallattua :)
-
Esimerkiksi Dragonissa on ainakin ollut kabinetti minkä voi ihan varata, keskellä kaupunkia, kellarikerros ja kiinalaista ruokaa kaiketi jonkin verran suomalaistettuna.
-
Fiftarissa (eli Tiiriön keilailupaikka) ei oikein oo semmosta hengailupaikkaa, siellä on keilailupuoli ja sitten se ravintola, jossa ei kovin isoja pöytiä ole. Muuten oisin voinu itekki sinne lähteä ku on melkein naapurissa ja ny "leskenä" aina viikot jonkun tovin :) Vaikka oon kyllä huono lähteen yhtään mihinkään. ::) >:(
Eihän tämmösen järjestäminen ny niin vaikeeta voi tavallaan olla, miten se muilla paikkakunnilla onnistuu :D Tietty jos on vaan vähän ihmisiä ketkä ois ees mahdollisesti tulossa, nii jos ajankohta ei sovikaan kaikille nii kyllähän se kuivuu kasaan ;o
-
Aikaisemmin on yleensä ollut joku yksi joka on vain päättänyt asiat, ja ehdotteleminen on jäänyt vähemmälle ;D Miten se Albertin kellari?
-
Olkaas ny joku henkinen johtaja, valitkaa paikka ja aika, niin päästään suunnittelemaan ehditäänkö paikalle käymään ohiajomatkalla 8)