Kirjoittaja Aihe: Rakastatko itseäsi aidosti?  (Luettu 17227 kertaa)

Fia

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #75 : 17.05.2021, 16:03 »
Kyllä, rakastan itseäni aidosti.
Koen aina rakastaneeni. Arvelisin sen perustuvan ennen kaikkea kotitaustaan; olen ollut hyvin rakastettu ja kannustettu lapsi. Minulle on muodostunut hyvä perusluottamus itseeni ja siihen, että ympäristössäni ihmiset pääsääntöisesti pitävät minusta ja haluavat minulle hyvää - tai eivät nyt ainakaan erityisen pahaa. Tämä perusluottamus on myös säilynyt läpi elämän, vaikka erinäisiä kolhujakin on osunut kohdalleni suhteessa ihmisiin.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että jos joku ei pidä minusta ja arvosta minua, vika on enemmänkin hänessä kuin minussa.  Huomaan joskus jopa miettiväni, että ihmiset, jotka väitävät että eivät pidä minusta kyllä varmaan oikeasti pitävät minusta paljonkin, mutta eivät vain jostain syystä pysty sitä minulle tunnustamaan. Missä kulkikaan terveen itsetunnon ja narsismin raja? ::) Toisaalta myös hyväksyn sen, ettei kaikkia voi miellyttää, eikä se syö minun ihmisarvoani tai oikeuttani rakastaa itseäni.

Ajattelen, että minulla on myös velvollisuus rakastaa itseäni ja pitää itsestäni huolta voidakseni olla läsnä ja rakastava toisille. Koen myös, että jollen rakastaisi itseäni ja huolehtisi itsestäni, muodostuisin taakaksi jollekin tai joillekin muille, joku muu joutuisi tukemaan ja kannattelemaan minua enkä silti voisi tuntea oloani täysin hyväksi ollessani jonkun muun varassa. Minun on rakastettava itseäni. Jollen minä itseäni rakastaisi, kuka sitten?

Lisäksi olen äiti. Äitinä minun on velvollisuus rakastaa lapsiani jotta he kasvaisivat rakastamaan itseään. Ja siksi minun on myös rakastettava itseäni heidän äitinään.

Koen, että myös puolison kokonaisvaltainen rakastaminen edellyttää itseni rakastamista. Puolisonihan valitsi rakkautensa kohteeksi minut. Miten siis voisin kyseenalaistaa oman rakastettavuuteni? Koen, että minulla on velvollisuus puolisoani kohtaan pitää huoli siitä naisesta, jota puolisoni on valinnut rakastaa.

Jotkut piirteet persoonassani ärsyttävät minua toisinaan ja kun mokaan jossain koen hetkellisesti ärtymystä itseeni. Pian kuitenkin jo lohdutan ja tsemppaan itseäni; ensi kerralla paremmin. Ja uskon, että se toimiikin. Tai ainakaan harmittelukaan ei hyödytä mitään.

En pidä ulkonäköäni sen mittarina, saanko rakastaa itseäni. Toisaalta koen olevani kaunis ja ihana. Toki ulkonäköni ei ole täydellinen - mutta ei ole kenenkään muunkaan. Ajattelen, että on rakentavampaa keskittyä korostamaan omia hyviä puolia kuin voivottelemaan huonoja.  :) Olen myös huomannut, että kun pidän itseäni kauniina, muutkin pitävät. Kauneudessa kyse lienee lopultakin paljon siitä, miten itseään kantaa ja tuo esille.

Aloittaja pohti myös tyytyväisyyttä omiin tai kumppanin genitaaleihin. Täytyy sanoa, että mulle ei ole jotenkin ikinä tullut edes mieleen olla tyytymätön pimppiini. Miksi ìhmeessä olisin? Oikein hyvä pimppi.  :love:

Tästä itserakkauspostauksesta tuskin oli mitään hyötyä kenellekään mutta... niinä hetkinä kun mun on vaikeaa rakastaa itseäni, meditoin rakastavaa ystävällisyyttä itseäni kohtaan. Olen itselleni läsnä. Kuuntelen itseäni. Hellin itseäni jollain mistä pidän paljon.

Rakastakaa itseänne. Jokainen ihminen on rakkauden arvoinen ja siinä missä muiden rakkautta joskus on vaikea saada, oma rakkaus itseä kohtaan on vain itsestä kiinni.

TuhmaSeta

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #76 : 17.05.2021, 17:05 »
Kyllä näkisin että pidän itsestäni ja kaikista jotka tällä hetkellä on ympärillä!
Mutta kaikkihan me sankaria tarvitaan....

Serpent

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #77 : 18.05.2021, 10:59 »
Tällä hetkellä kyllä, rakastan itseäni aidosti.  :love: Mulla on kestänyt vuosia päästä päänsisällä nykyiseen ajattelumailmaan.

Mr Kinkerton

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 320
  • Utelias keski-ikäinen pervo
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #78 : 18.05.2021, 12:57 »
Erittäin hyvä kysymys, tätä onkin tullut pohdittua.

Itserakkaus ja itsensä rakastaminen ovat toki eri asioita. Olen perusluonteeltani hieman nöyrä ja ujo, ja mittaan kelpoisuuttani tosi usein muiden ihmisten kautta. Kieltämättä se on välillä jopa haitallista. En osaa ottaa kehuja esim. ulkonäöstäni vakavasti, koska itse näen kehoni niin eri tavalla.

Mulla on hienoiset traumat jo siitä, että olen alle 180 cm pitkä, joten en vaan tule kelpaamaan kaikille tapaamilleni naisille, vaikka olisin kuinka mukava muuten.

Pidän tällä hetkellä taukoa Tinderistä ja tuntuu että se on ihan hyvä, itsetunto on ainakin taas nousussa, ja myös täällä pyöriminen on mielenkiintoista myös itsensä tutkiskelun kannalta. On ihan okei olla pikkasen pervo.  :))

mirbe

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #79 : 19.05.2021, 09:36 »
Olen miettinyt aihetta ajoittain paljonkin. Olen vahvasti suorittaja, joten näen paremmuuteni ja onnistumiseni usein sen kautta, että miten onnistun työssä ja mihin elämässäni pystyn. Luulen, että jos pääsisin tästä niin voisin rakastaa itseäni varauksetta ja lempeästi.

paprikoosi

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #80 : 23.05.2021, 23:10 »
Tämä on itselleni hyvin vaikea kysymys, sillä tämä vaihtelee paljon elämän eri osa-alueilla. Olen esimerkiksi kroppaani hyvin tyytyväinen, minulla on paljon kavereita/ystäviä eri porukoista, minulla on useita mielekkäitä harrastuksia, mutta useimmiten tuntuu että en ole missään hyvä, enkä ole kenellekään arvokas, varsinkaan itselleni. Minulla oli suht normaali lapsuus, pieniä asioita tapahtui varhaislapsuudessa joita useimmat leimaisivat traumaattisiksi kokemuksiksi, mutta en koe niiden vaikuttaneen psyykkeeseeni. Mielestäni pahimmat kokemukseni tulivat teini-ikäisenä, kun ensimmäistä kertaa aloin kiinnostumaan muista ihmisistä.

Olin hyvin energinen, tunneherkkä ja utelias lapsi, mutta se alkoi kuihtua yläasteen aikoihin, kun kiusaaminen vakavoitui koko ajan. Suojauskeinokseni dissosioiduin vahvasti ympäristöstäni, aloin käyttäytymään 'normaalimmin', yritin keskittyä vakavemmin opiskeluun, joka olisi ollut normaalimpi kiinnostuksen kohde kuin monet lapsuuteni intressini. Sitten elämääni tuli kitara, joka vei huomioni 100-prosenttisesti. Numerot alkoivat tippumaan, sosiaalinen statukseni ja itsetuntoni alkoi kasvamaan, koska kitara oli 'cool'. Kyllä se varmaan jonkinasteinen pelastus oli, ja antoi elämälleni suuntaa.

Ei mennyt kauaa, kun ihastuin ensimmäistä kertaan toiseen ihmiseen, tämä oli valitettavasti hyvin sairas pakkomielle, jolla ei ollut mitään tekemistä rakkauden kanssa. Tämä ihminen oli juuri sellainen, kuin halusin itse olla, mutta en itse kehdannut olla hänenlaisensa, joten minulle jäi vahva fiksaatio häneen. Valitettavasti käytökseni ja kyvyttömyyteni kertoa tunteistani johti välimme rikkoutumiseen. Tämän tapahtuman takia aloin vihaamaan itseäni, ja siinä kesti ainakin 8 vuotta, että viimeisimmät tunnelukot liittyen aiheeseen alkoivat jotenkin edes rusahtelemaan. Tässä välissä minulla oli kuitenkin 2 parisuhdetta, joista molemmat kariutuivat kyvyttömyyteeni kertomaan tunteistani, haluistani ja tarpeistani.

Vaikka nämä ihmiset, sekä useat ystäväni, ovat hyvin suvaitsevia ja rakastavaisia ihmisiä, en silti ole pystynyt heidän kanssaan keskustelemaan haluistani ja tarpeistani. Niinä pieninä hetkinä, kun olen jonkin verran valottanut aihetta, minut on vallannut suuri häpeä, vaikka toinen osapuoli tukisikin minua ja hyväksyisi minut, silti minulta puuttui itseni hyväksyminen. Viime syksynä päätin alkaa yrittää toteuttamaan itseäni uudessa valossa ja hyväksyä näitä ominaisuuksia. Olen edennyt hyvää tahtia, silti minut valtaa usein ajatus, että valehtelen vain itselleni, enkä ole oikeasti sellainen kuin haluan olla. Vanhojen tuttujen ja sukulaisten kanssa on vaikeampi tuoda itseään 'uudella tavalla' esille, mutta uusiin ihmisiin on helpompi tutustua, kun heti kätellessä voi olla rehellinen. Edelleen tunnen itseni hyvin vähäpätöiseksi, vaikka moni sanookin että olen ylisuoriutuja. Mutta ainakin olen hyvännäköinen  :P

TL;DR: Tuskin.

Morgul

  • Turun Baletti
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 673
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #81 : 23.05.2021, 23:23 »
En.
Muihin ihmisiin kyllä koen kiintyväni muutamin eri tavoin.

tuhmatytär

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 248
  • 🦄🎀
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #82 : 23.05.2021, 23:55 »
Uskottelen itselleni ja muille että rakastan.
Todellisuudessa haaveilen lähes jatkuvasti olevani joku toinen tai toisen näköinen. Varsinkin ennen nukahtamista ajatukset menee tähän, ja toivon että unissani pääsen olemaan toisenlainen.
Tunnistan tän kyl ihan lapsuudesta asti jolloin ajattelin että jos toivoisin oikein kovasti voisin elää jonkun toisen elämää.

Onneksi välillä tulee hetkiä jolloin taas pystyn nauttimaan ja voimaantumaan itsestäni.  :)

emeritus

  • Vieras
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #83 : 24.05.2021, 01:40 »
Ainakaan en v i h a a! :)  Ehdottomasti en pätkääkään!

"Rakastamisen" käsite taas on aina ollut sillä tavoin vieras, että jos minun pitäisi
sitä - vieläpä jotenkin itse itseeni kohdistaen koettaa s u o r i t t a a ???  :o, niin se vaatisi hankalan,
       AIVOJEN, SELKÄYTIMEN ja ÄÄREISHERMOSTON vaihtoleikkaus-operaation, mikä ei, paha kyllä,
            Nykykirurgian(kaan) mahdollisuuksissa taida olla. :(   

       Eikä tämä ole mikään pimeä tsoukki!!    Kyllä se vaan, omalla kohdallani, on oikea vastaukseni, esitettyyn kysymykseen.  8)
                                                                                                                                         

Kouluttaja

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 358
  • Etsitään nuoria narttuja koulutettavaksi
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #84 : 24.05.2021, 08:39 »
Joo, KYLLÄ :love:

Aika paljon duunia ja ehdollistamisen ja traumojen käsittelyä kyl vaatinu tää.
Mut ihan tosi tosi tosi paljon enemmän tää on natanu ku mitä ottanu tää polku.

Meeri

  • tuhma hauva
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 4503
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #85 : 24.05.2021, 10:39 »
Pääosin kyllä.

Ulkoiseen olemukseen kohdistuva tyytymättömyys on helppo korjata. Vaikka on asioita joihin ei voi vaikuttaa, kuten pituus, luuston malli, tai kullin koko, niin aika paljon ulkonäköönsä pystyy vaikuttamaan treenillä, ruokavaliolla, tai viimeistään plastiikkakirurgialla. Ihmiskeho on plastisuudessaan ihmeellinen kapistus. Lähes rajattomasti muokattavissa. Rakastan sitä miltä näytän, ja sitä että olen voinut muokata itsestäni sen näköisen kuin haluan. Ja se tuo minulle iloa jokaiseen päivääni.

Sisäinen tyytymättömyys onkin sitten hankalampaa korjata. Siihen voi kokeilla eri keinoja, mutta käytti sitten korjausmetodina terapiaa, meditaatioita tai huumeita, tie voi olla pitkä, kivikkoinen ja ankara. Ihminen on itseään kohtaan aina julmin, ja itse itsensä pahin vihollinen ja kilpakumppani. Siksi mietinkin että rakkaudettomuus on pahinta mitä ihminen voi itselleen (tai muille) tehdä, eikä oikeastaan ole edes muuta vaihtoehtoa kuin rakastaa itseään, jos meinaa suht onnellisena elämästään selvitä.
Joinain päivinä tunnen suunnatonta rakkautta universumia kohtaan, ja joinain päivinä menee vähän heikommin kun vastoinkäymisiä tulee eteen, mutta aito rakkaudellisuus on pysyvää, eikä sitä noin vaan nujerreta  :love:.

Kouluttaja

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 358
  • Etsitään nuoria narttuja koulutettavaksi
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #86 : 24.05.2021, 11:38 »
 :love: :love: :love:

Jep noinhan se menee. Hyvin sanottu!

Kullin koosta sen verran et toi Saksalainen ukko joka pumppas monta litraa silikoonia kyrpänsä varteen on kyl aika pedon näkönen.
Ite en tohon tosin lähtis ;D

https://video.vice.com/en_us/topic/penis-enlargement

Irwikissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 568
  • Kiltti niin halutessaan
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #87 : 24.05.2021, 12:03 »
Hmmh itselläni on pääosin hyväksyvä ja välittävä suhde itseeni ja pyrin kääntämään heikot kohdat työstettäviksi asioiksi. Aika pitkälti peilaan tätäkin näkökulmaa muiden kautta. Itsestäni löytyy epävarmuutta, häpeää ja riittämättömyyttä ajoittain, mutta myös todella vahvasti se puoli että on paljon annettavaa. Pyrkii olemaan hyvä, välittävä, rakastava. Mitä voin kokea muiden kanssa ja heidän kauttaan, se jaettu rakkaus jolloin en voi rakastaa toista enempää kuin kykenen rakastamaan itseäni. Kun on kokenut suurta rakkautta, ollut rakastava toista kohtaan (eri muodoissa, eri ihmisten kanssa), niin koen että rakastan itseäni aidosti.

humanistifemme

Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #88 : 25.05.2021, 14:25 »
Nuorempana en mutta nykyään joo ❤️

Oma historia on sellainen, että jälkiviisaana ois ihme, jos se ei olisi näkynyt syömishäröilynä ja itsetuhoisuutena. Oon kumminkin siitä tosi onnekas, että oon saanut apua ja kyennyt kasvamaan sellaiseksi aikuiseksi joka pystyy soveltamaan myötätuntoa myös itseensä. Pyrin tavallaan olemaan itselleni ystävä ja äiti. Se ero on aika iso, kun nuorena on vihannut kaikkea ja kaikkia ja nykyään on kävelevä lempeysmeemikone.

99% ajasta mulla ja pillullani on hyvä meininki, mutta pari harvinaisempaa triggeriä ottaa jotenkin hämmentävästi yhteyden kehomuistoihin ja tulee sellainen olo että haluaisin asap jonkun macheten että voisin leikata genitaalit veke.

Mutta yritän ajatella että traumareaktiot on kommunikaatiokatkos mun ja kehoni muuten hyvässä suhteessa, ja sit kun pahin on ohi, otan uudelleen sen yhteyden vähän kuin sovittais riidan jälkeen.

irhe

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 154
  • Lumoava kirous
  • Galleria
Vs: Rakastatko itseäsi aidosti?
« Vastaus #89 : 25.05.2021, 15:55 »
Ihanan pohdiskelevia ja herkkiä vastauksia tässä ketjussa, aloituspostaus oli myös melkein liikuttava kauneudessaan.

Mä olen tainnut löytää elämässäni siihen vaiheeseen, jossa vilpittömästi voin sanoa rakastavani itseäni. Aina ei niin ole suinkaan ollut, vaan matkan varrella oon kipuillut ja ahdistunut syvästi, halunnut tuhota erinäisiä piirteitä tai osia kehostani, milloin mitäkin. En ollut kasvanut rakastamaan itseäni, sellainen ei oikein mahdollistunut identiteettikehityksen herkkinä aikoina. Nuorena aikuisena kipuilut olivat varmaan pahimmillaan, eikä niistä irtaantuminen mitenkään itsestään tai helposti tapahtuneet. Matkan varrella on tullut aika paljon opeteltua myötätuntoa itseä kohtaan ja sen myötä myös ihan reippaasti omia rajoja - niitäkään kun ei aikaisemmin ollut oppinut pitämään.

Tää alla oleva oli älyttömän hyvin sanottu  :love:

99% ajasta mulla ja pillullani on hyvä meininki, mutta pari harvinaisempaa triggeriä ottaa jotenkin hämmentävästi yhteyden kehomuistoihin ja tulee sellainen olo että haluaisin asap jonkun macheten että voisin leikata genitaalit veke.
Mutta yritän ajatella että traumareaktiot on kommunikaatiokatkos mun ja kehoni muuten hyvässä suhteessa, ja sit kun pahin on ohi, otan uudelleen sen yhteyden vähän kuin sovittais riidan jälkeen.