BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: -katy- - 22.04.2015, 02:27
-
On aika viimein päättää tähän,koska mullekin tarjottiin eilen masennuslääkettä. Kohta ei enää tarvitse miettiä eikä jankuttaa-pian kaikki on täynnä rauhaa ja seesteistä mieltä. Vaikka työssä ei mikään muutu ja kotona rojahdan yksinäni sohvalle sen tuhannetta kertaa,niin mulla on pilleripurkki- se tekee musta oikean ja aidon,jaksavan, kenties jopa ylitän kaikkien odotukset ja teen *itunmoista tulosta missä vain liikunkin. Pian en enää tarvitse mitään-mutta olen ainakin hyödyllinen ja tuottava yksilöntapainen ..
Miksi ei kukaan sano sitä, että kaikille ,varsinkin vaativissa olosuhteissa oleville, "nappi huuleen",olisi paras ratkaisu.?
Ei mennä siihen "nappi otsaan"-hommaan, vaan ollaan aikuisia ja asiallisia (=
-
Hyvä jos toimii ja auttaa ns. pahimman yli. Mielestäni koskaan ei saisi määrätä vain lääkehoitoa, olisi tarjottava edes jonkinlaisia säännöllisiä keskusteluja.
Lyhyesti vielä: jos esim. työpaikan olosuhteet on kaoottiset, ei siinä mikään lääke auta.
-
Mä oon sitä mieltä, että masennuslääkkeitä voi verrata kyynärsauvoihin. Kun jalka on murtunut, kyynärsauvat ei paranna sitä jalkaa, mutta niiden avulla ihminen pääsee edesauttamaan sitä paranemista. Pääsee fysioterapiaan, pääsee pöydän ääreen syömään monipuolista ruokaa, ulos aurinkoon tankkaamaan d-vitamiinia jne. Masennuslääkkeet ei paranna, mutta saavat ihmisen sen verran toimintakykyiseksi, että ihminen kykenee ottamaan apua vastaan, hyötyy terapiasta ja keskusteluista, saa nukuttua, pystyy hommaamaan itselleen monipuolista ruokaa ja sitä d-vitamiinia sieltä auringosta. Lääkkeet on hyvä asia, eikä kannata antaa periksi, vaikka oikean lääkityksen löytymiseen voi mennä vähän aikaa.
-
Mä oon sitä mieltä, että masennuslääkkeitä voi verrata kyynärsauvoihin. Kun jalka on murtunut, kyynärsauvat ei paranna sitä jalkaa, mutta niiden avulla ihminen pääsee edesauttamaan sitä paranemista. Pääsee fysioterapiaan, pääsee pöydän ääreen syömään monipuolista ruokaa, ulos aurinkoon tankkaamaan d-vitamiinia jne. Masennuslääkkeet ei paranna, mutta saavat ihmisen sen verran toimintakykyiseksi, että ihminen kykenee ottamaan apua vastaan, hyötyy terapiasta ja keskusteluista, saa nukuttua, pystyy hommaamaan itselleen monipuolista ruokaa ja sitä d-vitamiinia sieltä auringosta. Lääkkeet on hyvä asia, eikä kannata antaa periksi, vaikka oikean lääkityksen löytymiseen voi mennä vähän aikaa.
Mielestäni tämä on erinomaisesti sanottu :peukku:
Itsekin koen, että masennuslääkkeiden pääasiallinen idea on saada se ihminen "pystyyn", jotta se saadaan taas liikkumaan ja elämään. Ne eivät ole mikään maaginen onnellisuuspilleri, jota annetaan vain masentuneille.
-
Hyvä jos toimii ja auttaa ns. pahimman yli. Mielestäni koskaan ei saisi määrätä vain lääkehoitoa, olisi tarjottava edes jonkinlaisia säännöllisiä keskusteluja.
Lyhyesti vielä: jos esim. työpaikan olosuhteet on kaoottiset, ei siinä mikään lääke auta.
Totta ja kissalta myös hyvä vertaus. Tuossa pohdiskelin jo aiemmin,että totta tosiaan,nyt ei ole mahdollista väsyä työstä,kuten sain infoa kuukausi sitten. Työstä väsyminen on mielialahäiriö,mikä tuntuu aika hurjalta ja jopa julmalta.
-
Elämä on. Terapiaakin on, mutta omavastuu on Kela-tuen jälkeenkin monta kymppiä 1-2 kertaa viikossa. Esim. kolmivuotinen terapia (Kelan tyypillisesti tukema terapian pituus) voi olla ylitsepääsemätön kustannus pienituloiselle ihmiselle, jos vielä työteho ja tulot on pitkään olleet alentuneet mielialan mukana. Sossu korvaisi Kelan tukemien terapioiden omavastuuosuudet, mutta sosiaalitoimiston ristikuulustelu siinä mielentilassa on jotain aika kauheaa.
Toisaalta on myös ihmisiä, joilla mielialahormonit ovat syystä tai toisesta pysyvästi matalalla tasolla. Kuten kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivien on syötävä lääkkeitään lopun ikäänsä ja ykköstyypin diabeetikkojen jaksettava piikittää, samalla lailla mielialahormonien puutostaudista kärsivillä on oltava oikeus syödä lääkkeitään. Jos moraalista paniikkia tai lääketieteellistä kauhua tahtoo tuntea, kannattaa suunnata paniikit ja kauhut osoitteisiin, joissa niistä on edes jotain hyötyä.
En näe lääkkeiden syömisessä pahaa. Big pharma lässynlää.
-
Voi kai niistä aivopillereistä jotain hyötyä olla. Varsinkin pahaan masennukseen kuntoutuksen käynnistäjänä, kuten yllä jo mainittiin. Oikean lääkkeen löytäminen onkin sitten ihan arpa peliä. Ja ties mitä sivuoireita niistä voi tulla. Pitkäaikaista käyttöä ei varmaan kannata harkita. Ne pillerifirmatkaan ei voi tietää pitkäaikaisen käytön vaikutuksia kun ne on vielä suht uusia lääkkeitä.
Itsellä on kokemusta kahdesta SSRI-lääkkeestä. Toisesta tuli ärsyttävä tekohymy. Toinen heikenti näköä ja sen vieroitusoireet kesti melkeen 5kk, alkaen kivoilla 24/7 kestävillä paniikkikohtaus kierteillä. Sen jälkeen on mennyt lääkärien reseptit suoraan roskiin. Liikunta oli mulle loistavasti toimiva lääke. Tärkeitä on myös ravintoaineet ja vitamiinit jotka tukee kehon positiivista hormonitoimintaa. Ajattelutavoilla on myös iso merkitys... esim, jos keskittyy vaan negatiivisiin asioihin, joutuu elämään negatiivisessa maailmassa, mikä on aika masentavaa.
Työ uupumukseen ei taida olla muuta lääkettä kun työtaakan keventäminen. Sitten tietysti se oma fyysinen hyvinvointi (eli liikunta ja ravinto) että virkeystaso ja jaksaminen pysyy korkealla.
*edit*
... lisätään tähän vielä että herkuttelu on myös erittäin tärkeää. Ankea työviikko muuttuu kummasti jos viikonloppuna on tiedossa jotain hyvää herkkua mitä odottaa. Hyvää ruokaa, juomaa, seksiä, sessiontia... mistä ikinä kiksinsä saakin. Toki kohtuudella näitäkin ettei syö itseään lihavaksi, juo itseään hunningolle, nai itseään...?.. noh, mikä sananparsi tohon nyt sopiikaan. Kontrasteista se suuri nautinto syntyy.
-
Joitakin vuosia sitten söin mielialalääkettä uniongelmiin - heräilyä aamuyöstä - janeljäsosapillerit aiheutti hullun raivon syödä. Painoa tuli viikossa 1-2 kg joten lopetin parin viikon jälkeen. Onneksi myös unihäiriöt poistuivat.
Mainittakoon että tuo annostus oli todella pieni verrattuna siihen mitä mielialaongelmiin määrätään.
-
Viralliset ssri lääkkeet on murhaa. Eräs lentäjä joka niitä käytti vei mukanaan 160 ihmistä ja psykiatrian mukaan tää tyyppi oli terve kun söi lääkettä.
Jos noi lääkkeet oikeesti auttaisi niin ei olisi mitään ongelmia. Mutta lääketeollisuuden etu ei ole että ihmiset parantuvat vaan parantuvat tarpeeksi hyvällä ja kalliilla ylläpitoannoksella ollakseen tarpeeksi sairaita syödäkseen parantavia lääkkeitä loputtomiin.
-
Noi on foliohattujuttuja, mutta kieltämättä näiden lääkkeiden pitkäaikaisten vaikutusten tutkimista mutkistaa lääketieteellisen tutkimuksen etiikka. Mielialalääkkeet kun tehoavat sitä paremmin, mitä pahemmin masentunut potilas on, mutta mitenkäs järjestät itsemurhakandidaateille kaksoissokkotutkimuksen, jossa puolet koehenkilöistä saa lääkettä ja puolet pelkästään sokeritabletteja? Liian moni saattaisi päättää päivänsä ennen kuin tutkimusaika lopussa.
Vakava depressio kuuluu hengenvaarallisten sairauksien sarjaan, jossa lääkkeitä ei ehdi tutkia hienoimmissa tieteellisissä tutkimusasetelmissa, kun potilaat on vakavassa hengenvaarassa. Lisäksi mikä lääke sopii yhdelle ei sovi toiselle, mutta se asia on sama hyvin monessa vaivassa.
-
Jos moraalista paniikkia tai lääketieteellistä kauhua tahtoo tuntea, kannattaa suunnata paniikit ja kauhut osoitteisiin, joissa niistä on edes jotain hyötyä.
Aloitusviesti kera otsikon on taas vaihteeksi hieman provosoiva-siten syntyy joskus keskustelua ja joskus taas ei-joskus voi syntyä riitoja ja joka taas ei ole omaan mieleeni-varsinkaan jos riidellään henkilökohtaisuuksiin mennen.
Nyt kun Suomen väitetään pelastuvan työnteolla ja työpaikkojen luomisella tästä jättimäisestä velkaantumisesta,niin mietin, että siksikö työuupumuksestakin on tullut mielialahäiriö. Ne ketkä luhistuvat työn henkisen ja fyysisen kuormittavuuden alla, ovat sairaita ja tarvitsevat mielialahäiriöönsä lääkkeet..
Mutta kyllä minä ymmärrän näiden lääkkeiden vaikutuksia ja tarkoituksen hyvinkin läheltä ja kun työni on terveyden ja sairauden parissa,vai pitäisikö sanoa jo SOTE:n piirissä. Yksinäisyyteen vanhuksella ei usein ole paljoa vaihtoehtoja, jos hän ei kykene lähteä vaikkapa vanhusten päiväkerhoon eikä poistua asunnosta. Masennuslääke auttaa jaksamaan ja kestämään usein sietämätöntä tilannetta.
Yms. :)
-
...heh, Nick on vetänyt Mirtatsapiineja ilmeisesti (määrätään unettomuuteen, järkyttävä lääke "sillä mitään vaikutusta painonnousun kanssa ole", tiedän monta järkyttynyttä, itseni mukaan lukien, sain myös unettomuuteen joskus).
Hangala homma. SSRI:t puree kaiketi vasta, tutkimusten mukaan, jos masennus on vakavampi. Lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa tulisi käyttää terapiaa, (aina lisäksi myös lääkkeiden kanssa terapiaa). Ongelma on siinä ettei terapian saanti olekaan aina/yleensä/usein mahdollista. Se on resepti vain, ja vartin lekuriaika terveyskeskuksessa siihen alla. Mielialalääkkeillä usein vielä on, harvoin kai muiden murhaamista, mutta itsemurhan todennäköisyyttä nostava vaikutus.
Kaiketi ei ole näyttöä että kumpi aivokemian puolella on ensin; jonkin puutos vai masennus ja sen aiheuttama puutos. Masennus johtuen jostain muusta ensin. Onko sitten oireen hoito, eli kemian korjaus teknisesti, oikea ratkaisu ylipäänsä.
On myös olemassa avokemiallisia juttuja joihin lääkkeillä voidaan vaikuttaa. Tästä on omaakin kokemusta, en dissaa kaikkea korvienvälin kemiallistamista. Niiden määräämiseen onnistuneesti turvauduin specialistiin (hoitosuhde ja oikeasti aikaa ja halua keskittyä asioihin riittävällä vakavuudella).
Minun käsitykseni on että ei ne ole vain mielialalääkkeet joita määrätään liiallisesta stressistä johtuviin oireisiin. Sama koskee esmes rytmihäiriöitä ("nää on eteisperäisiä, ei vaarallista"). Usein syynä stressi ja reseptinä betasalpaaja (been there too, vaihdoin hommia, en avannut pilleripurkkia).
Lopulta hyvin moni sairaus reagoi liialliseen stressiin. Se mistä kohtaa reunat kenelläkin rupee repsottaan on sitten yksilöllistä. Ja, kuten oma työterveyslekurini juuri toissa viikolla sanoi itsellenikin; niin stressihän se olisi tässäkin se ensimmäinen ja pahin vaikuttaja ja vältettävä, mutta sanopas nyt tänä päivänä potilaalle että vältä stressiä niin ei tule vaivoja....ota siis pillerisi ja käy...
-
Niitäpä hyvinkin ja taisi olla vain neljäsosa siitä pienimmästä napista. Kylläisyyden tunnetta ei saavuttanut koskaan, aina nälkä. Positiivisena asiana erittäin vauhdikkaat ja värikkäät unet. Mulle riitti vajaan kahden viikon ja 3+kg:n kokeilu.
Eräiden väittämien mukaan Germanwingsin perämies olisi syönyt SSRI lääkkeitä, onko näin ja mikä merkitys sillä on tapahtumien kulun kannalta.....
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus;jsessionid=EE214499A179EBEFB89D88F110BC6C86?id=nak06956 (http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus;jsessionid=EE214499A179EBEFB89D88F110BC6C86?id=nak06956)
-
Suurinosa kouluampujista on käyttänyt mielialalääkkeitä... mm, Kauhajoen ammuskelija - http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/koulusurmaajan-laakitysta-ei-suositella-nuorille-yhdysvalloissa/1046937
Vaikea tietysti mitenkään varmuudella osoittaa että niillä lääkkeillä on ollut osuutta ampumisiin. Mutta itsetuhoisten ja väkivaltaisten ajatusten lisääntyminen on kai aika tiedetty sivuoire noissa lääkkeissä.
Itsellä se jälkimmäinen SSRI vei huonot fiilikset, mutta se vei myös hyvät fiilikset. Mikään ei tuntunut enää miltään. Se teki aika toivottoman ja turhalta tuntuvan elämän. Voin hyvin ymmärtää miten tarpeeksi rikki oleva ihminen voi päätyä ties millaisiin tekoihin sellaisessa mielentilassa kun millään ei ole enää mitään väliä.
Mutta tosiaan, varmaan isolla osalla niistä lääkkeistä on positiivisia hyötyjä... tai en tiedä onko, ei ole tullut mitään tutkimuksia niistä luettua.
-
SSRI-lääkitys ollut minulla jo ties kuinka monetta vuotta. Ahdistuksen ja paniikin takia. Ilman en voisi olla. Ainakaan vielä, tarkoituksena on kyllä joskus vieroittaa itseni pois noista. Muttei juuri nyt.
SSRI-lääkitys on kuin toppatakki talvella. Auttaa pahimman yli, on talvi sitten miten pitkä tahansa.
SSRI- lääkitys pelkästään ei ole avain ongelman/ongelmien ratkaisuun. Tarvitaan AINA terapia rinnalle.
En tiedä miten SSRI:t tehoaa masennukseen, itse kun en ole masentunut ollut koskaan. Ahdistuksessa ja paniikissa SSRI- lääkitys on auttanut minua ajattelemaan järkevämmin ja selkeyttänyt ajatuksenjuoksua. En tiedä, millainen tuuliviiri olisin ilman, sillä lääkityksen kanssakin välillä joudun vaikeuksiin omien ailahtelujeni takia (kuten esim. juuri tällä hetkellä... *huokaus*).
Lopulta mielenterveysongelmissa kysymys on aina näkökulmista. Asioihin voi ottaa uudenlaisen näkökulman. Itseään voi opettaa ajattelemaan uudella tavalla. Se on ihan helvetin vaikeaa, mutta se on täysin mahdollista. Kun romahdin, luulin että tulisin aina pelkäämään itseäni. Nyt, viisi ja puolivuotta myöhemmin en enää pelkää itseäni vaan lähinnä nauran ahdistukselleni.
-
Lopulta mielenterveysongelmissa kysymys on aina näkökulmista. Asioihin voi ottaa uudenlaisen näkökulman. Itseään voi opettaa ajattelemaan uudella tavalla. Se on ihan helvetin vaikeaa, mutta se on täysin mahdollista.
Tän mä niiiin allekirjoitan. Asioiden katsominen hieman laajemmasta vinkkelistä on terveellistä. Ajatusten siirtäminen ongelmasta siihen, miten haluaisi asioiden olevan ja ratkaisujen etsiminen siihen, miten siihen parempaan pääsisi, se on tärkeintä. Eikä ratkaisujen tarvitse olla isoja, pienetkin vie eteenpäin ja kohti parempaa oloa.
-
Tuo ihmisen mieli on kummallinen, kun se horjuu niin miten sitä parantaa. Tänä päivänä kyllä työmmetään ihmisille lääkärissä pilleriä liian herkästi niin fyysisiin kuin psyykkisinkiin vaivoihin. Joskus niistä lääkkeistä on apuakin mutta tarvitaan siinä muutakin apua.
-
Mä en ole lääkespesialisti, mutta jossain dokumentissa väitetään näiden lääkkeiden tehon olevan vailla minkäänlaista patologista pohjaa. Lisäksi kun näissä tutkimuksissa käytetyillä tilastollisilla menetelmillä saadaan aina 'oikea' tulema todistetuksi. Tätä kutsutaan yleisesti data miningiksi.
LSD, kokaiini ja ties mitä muuta on käytetty psyykelääkkeenä, ja aina nämä kemikaalit ovat hyvin positiivisen alun jälkeen poistettu myynnistä merkittävien haittojen vuoksi. Tämän valossa, miksi nykyiset lääkkeet olisivat sen parempia? Itse kieltäydyn myös särkylääkkeistä, joten ehkä mielipiteeni on lääkekielteisyydellä väritetty.
Mutta tiedoksi...big pharmalla menee huonosti. Katsoin niiden (LLY, GSK, MRK, ASZ, PFE etc ) tulos, kassavirta etc kehitystä viime vuosina. Olin yllättynyt.
-
Homeopaattinen kossu käy sitä paremmin päähän mitä enemmän blandaa ja hitaimmat uskovat luomiinsa jumaliin :-X
-
Jos jätetään kaikki henkistelyt ja katsotaan tiukkoja tilastoja,niin sielläpä" top10" parahimmistossa Suomikin porskuttaa. Ihmeteltävää on kyllä,että miksi se top10 on niin masentunutta ja lääkkeitä tarvitsevaa kaiken hyvinvointinsa keskellä. Laivalasteittain ei kai rontata mielialalääkkeitä esim. Afrikkaan. Kenties pitäisi..ei kun miten tää nyt menee >:D
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruttokansantuote#/media/File:GDP_%28nominal%29_per_capita_map.png
-
Vastoin yleistä luuloa mielialalääkkeet ei valitettavasti ole mitään maagisia hymynaamanappeja, joilla elämä heittää kirpasemasta ja työkyky saadaan palautetuksi. Mistään täsmälääkkeistä ei todellakaan voi puhua - pitää olla pirun hyvä tuuri, jos yhellä reseptillä löytyy se troppi, joka oikeasti auttaa pahimman yli.
Kyllä, suhtautumiseni mielialalääkkeisiin on häpeilemättömän asenteellinen :D Ei niin, että todellakaan katsoisin kieroon lääkkeiden käyttämistä itsessään, jos sopiva apu löytyy niin totta kai sitä kannattaa käyttää. Itse asiassa minusta on ihme perseilyä tuomita mielialalääkkeidenkäyttäjät geneerisesti, vallankin jos se liittyy sellaiseen "otat vaan itteäsi niskasta kiinni" -diskurssiin. Silti, kenellekään masentuneelle ja/tai ahdistuneelle en voi suositella lääkeruljanssiin lähtemistä, jos suinkin selviää ilman.
Se on oikeasti aika karsea tilanne, kun ei voi tietää, mitkä mielialat on omia ja mitkä kemiallisesti aiheutettuja, ja pitää koittaa arpoa onko nyt parempi vai huonompi olla. Lähes poikkeuksetta lääke kuin lääke tekee olon kahta kauheammaksi ainakin pariksi viikoksi ellei kuukaudeksi ennen kuin varsinaiset vaikutukset alkavat näkyä ja voidaan edes arvioida, kannattaako jatkaa samalla valmisteella vai vaihtaa johonkin toiseen. Minä olen yhden vuoden viettäny sellasena koekaniinina enkä ole koskaan ollu henkisesti niin huonossa jamassa, olin monta kuukautta saikullakin mihin ei koskaan itse sairauden takia ole ollut tarvetta. Siinä vaiheessa, kun psykiatri lämpimästi suositteli viidentenä vai kuudentena vaihtoehtona lääkettä, jonka yhteydessä koki kuitenkin tarpeen varoittaa mahdollisista kouristuskohtauksista, minä totesin että tämä "hoitosuhde" on nyt tässä. Monta kuukauttahan niistä käytetyistä lääkkeistä oli mentaalinen krapula, mutta kun se hellitti, alko minun toipuminen, ja nykysten voin ilman lääkkeitä paremmin ko koskaan.
Lopulta mielenterveysongelmissa kysymys on aina näkökulmista. Asioihin voi ottaa uudenlaisen näkökulman. Itseään voi opettaa ajattelemaan uudella tavalla. Se on ihan helvetin vaikeaa, mutta se on täysin mahdollista.
Nimenomaan näin, ainakin mielialahäiriöiden suhteen. On yllättävän monia tapoja ajatella itseään vastaan, aivan huomaamatta, ja sellainen tekee ennen pitkää sairaaksi. Tiedostamalla ne virheelliset ajattelumallit ja pyrkimällä niistä vähä vähältä pois, voi aidosti toipua. Mutta siihen tarvitsee apua, eikä sellaista apua tule purkista.
-
Se on oikeasti aika karsea tilanne, kun ei voi tietää, mitkä mielialat on omia ja mitkä kemiallisesti aiheutettuja, ja pitää koittaa arpoa onko nyt parempi vai huonompi olla.
Tämän muistan vielä n. 10 vuodenkin takaa,kun kuukauden päivät kokeilin sitalopraamia. Alkuun tuli hiukan vieraita olotiloja,vähän huimaili,ja väsytti,pikkuisen oli pää kipeä jms.
Omasta mielestäni ja mitä työssäni asiaa seurannut, niin aika valtavasti kaikenlaisia lääkkeitä määrätään ja syödään. Ehkä huikein esimerkki on eräästä vaille satavuotiaasta, joka itse viimein kieltäytyi Marevan-lääkityksestä ja niihin liittyvistä jatkuvista verikokeista. Marevan siis estää mm. verisuonitukoksia,ohentaa verta. Tämä liki satavuotias on nyt vuoden ollut ilman ko. lääkettä, eikä vointi ole mennyt suuntaan tahi toiseen. Eräs lääkäri totesikin vuosia sitten, että lopettaisi mielellään yli 90 vuotiaiden Marevan-ruljanssin, mutta kun ei se ole hänen kädessään. Olemme kai ajatuneet lääkkeiden kanssa tielle, jolta on vaikea palautua järkevyyteen takaisin.
Korostan, etten ole hihhuli,joka kieltää ihmisiä ottamasta lääkkeitään ja että "herra parantaa",mutta että onko aina pakko mennä äärilaidasta toiseen.
Sekin on aika vaikea kysymys,että korvaako lääkkeet ihmisiä-ainakin yksinäisyyden kestämiseen mielialalääkkeiden katsotaan olevan kaikkein paras ratkaisu ja nopein tietenkin. Yksinäisyys ei poistu, mutta sitä kestää hieman paremmin-
-
Onneksi minun ollessani nuori ei keskittymishäiriöitä ja masennusta ollut olemassa. Tämän päivän touhuilla minutkin olisi varmaan lääkitty kuoliaaksi. Toteutui se minkä kaikki tietää: Se ei tappanu vaan vahvisti?
-
Oli niitä mutta niitä ei vain tunnistettu.
Masentunut saattoi olla se kylän juoppo joka hukkui, hän lääkitsi pahaa oloa viinalla ja hukuttautui kun viina ei lopulta auttanutkaan.
Olihan homouskin ja bdsm touhukin mielisairautta, nyt ne tunnistetaan ja hyväksytään.
Eikä tarjota vaikka lobotomiaa parannuskeinona homouteen.
Melko moni kuolee ilman lääkkeitä ennen kuin vahvistuu, mutta se on ok ??? Vai?
-
Mä oon sen kakskytäjotain vuotta syöny enemmän ja vähemmän vapaaehtoisesti erilaisia lanttulääkkeitä sekä
keskustellut satojen samanlaisten tapausten kanssa jotka popsii ryynejä syistä X.
Loppuyhteenvetona vois sanoa että joo, lääkkeet auttaa ja antaa mahdollisuuden muutokseen, jos sitä haluaa.
Toki on 'lääkityksiä' jotka pistää kaalin niin tilttiin että on lähempänä punajuurta kun ihmistä mutta ne on sitten
enemmän akuutilla puolella.
Lääkkeet eivät ole ratkaisu vaan apukeino ja ne myös muuttaa ihmistä.
Mikä sitten on oikein eli syöttää ryynejä vaivoihin vai antaa luonnon hoitaa hommansa, se on sitten eri juttu.
:o
-
Melko moni kuolee ilman lääkkeitä ennen kuin vahvistuu, mutta se on ok ??? Vai?
Mun toinen vanhempani kuoli alle 50 vuotiaana sekakäyttöön, eli alkon ja psyykelääkkeiden yhteisvaikutukseen. Nämä on oikeasti vaikeita asioita,mutta onneksi ei tarvitse olla minkään absoluuttisen totuuden torvi ja julistaa/opettaa/käskyttää ketään täällä mihinkään. Mielestäni hyvä kun jokainen voi kertoa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan aiheeseen liittyen,ilman että ketään käännytettäisiin mihinkään ajatuksiin. Jokainen on kuitenkin yksilö ja lääkkeidenkin vaikutukset myös yksilöllisiä.
Minusta tuntuu ja arvelen, että aika vähän pystytään järjestämään terapiaa tai muuta keskusteluapua kaikkien ihmisten kohdalla, jotka tarvitsevat mielialalääkkeitä ja se henkinen tuki kuitenkin katsotaan siinä tärkeäksi.
Jospa näitä mielen vaikeuksia voisi jotenkin ennaltaehkäistä paremmin eli että mm. sankkaan masennukseenkin olisi aiemmin jotain keinoja. Joskus yksi ystävä voi olla jo suurta ja valtavaa- No, mulla on semmoinen teoria,että ihmisten erakoituminen ja eristäytyminen aiheuttaa myös paljon vaikeuksia-jopa jo se, että jos kaikki sosiaalinen elämä ja "ystävyys" tapahtuu verkossa tai muilla viestimillä, pelkästään.
Lisäys: >Enpä ole koskaan törmännyt näin kielteiseen suhtautumiseen tai siis ,että asiantuntija korostaa masennuslääkkeiden kielteisiä vaikutuksia. Lisäksi tuo puoli miljoonaa on aika valtava määrä:
http://yle.fi/uutiset/psykiatri_masennuslaakkeilla_voi_olla_vaarallisia_sivuvaikutuksia/6173100
-
Melko moni kuolee ilman lääkkeitä ennen kuin vahvistuu, mutta se on ok ??? Vai?
En usko et se on parempi vaihtoehto.
Usein vaan mietin yhteiskunnanmuutosta. Ennen ei ollu mahdollista masennuksesta ja pienestä sekopäisyydestä huolimatta lopettaa elannon hankintaa ... vaihtoehto oli se kuolema. Ja ei, en usko senkään olevan parempi ratkaisu.
Onneton loppupäätelmäni on se, että murheiden summa on vakio. Jos ei ole murhetta hengissä säilymisestä, tulee se muusta. Jopa upporikkaat julkkikset saa aikaiseksi omaan kuolemaansa johtavan murheen. Kummallista.
-
Kuinkahan moni masentuneeksi itsensä tunteva sairastaakin kilpirauhasen toimintahäiriötä.
Tai elämän vastoinkäymisten aikaansaamaan alakuloon haetaan masennuslääkkeitä.
-
Kuinkahan moni masentuneeksi itsensä tunteva sairastaakin kilpirauhasen toimintahäiriötä.
Tai elämän vastoinkäymisten aikaansaamaan alakuloon haetaan masennuslääkkeitä.
Nyt puhuit vähän mutta asiaa.
-
Mut pitää muistaa sekin, että oikea, vakava masennus on kuolemaan johtava sairaus. Se ei ole alakuloa tai joku muoti-ilmiö. Se on tappava tauti. Ja silloin on hyvä, että on olemassa lääkkeitä ja muita hoitoja.
-
Mut pitää muistaa sekin, että oikea, vakava masennus on kuolemaan johtava sairaus. Se ei ole alakuloa tai joku muoti-ilmiö.
Se on tappava tauti. Ja silloin on hyvä, että on olemassa lääkkeitä ja muita hoitoja.
Tämän voisi kai naulata johonkin seinälle,ettei jää kenellekkään epäselväksi. Itse en koe, että asiaa oltais vähätelty,erilaisia näkökulmia ja omia kokemusia aiheesta ennemminkin.
- - - - -
Olen häpeämätön ja ilkeä varmaan,mutta kyseenalaistan sen, että lääkkeitä tarvittaisiin ihan joka vaivaan,esimerkiksi jos on karmean väsynyt tai surullinen,ykinäinen,hermostuu tavallista herkemmin, itkettää enemmän,tekee mieli syöpötellä, juopotella,olla syömättä jne. yms.
Mielestäni ensimmäinen asia on kartoittaa se syy ja tilanne, että mistä asiat johtuvat, eikä se, että heti määrätään mielialalääkkeitä. Olosuhteillekin voi ja saattaa olla mahdollista tehdä jotakin-eikä se välttämättä kustanna hirveästi yhteiskunnalle.
Toisaalta tietenkin, mitä enemmän asioita on laitettu yhteiskunnan vastuulle,sitä enemmän se kai vaatii siltä-ajassa ja rahassa sekä ihmisissä..ja mikä se sana olikaan, ihmistyötunneissa..en nyt muista
-
Täällä on taisteltu samojen tai ainakin samankaltaisten ongelmien kanssa jo pitkään. Vaikea masennus, dissosiaatiohäiriö ja lopulta vielä burn out. Niin ja kyllä vaan, tuo kilpirauhanenkin prakaa! Liian kauan kuitenkin yritin sinnitellä itsekseni, ja monesti sieltä pohjalta sain itseni vedettyä joko yksin tai ystävien avulla.
Streittinä ja tuolla lääketieteen tantereella työskentelevänä taistelin aika pitkään koko lääkeajatusta vastaan. Ensin oli antauduttava kilpirauhasen takia, koska yksinkertaisesti väsymys vei toimintakyvyn, paino nousi nousemistaan ilman näkyvää syytä ja muutenkin mieli oli maassa. Mutta eihän se valkoinen nappula jolla joka aamun aloitin, poistanut muita pääongelmia vaikka muuten oloa helpottikin. Se kyllä laski kynnystä ottaa myöhemmin vastaan mielialalääkkeet. Lopulta tuli totaalinen loppuunpalaminen ja sitä kautta vyyhti alkoi purkautumaan. Tarjottiin niin terapiaa kuin lääkkeitäkin, joista molemmat otin lopulta vastaan, koska tuntui että ei ole enää voimia nousta ylös siitä ahdistavasta tunteesta jossa elin. Pohjimmiltani en halunnut kuollakkaan, vaikka nekin ajatukset välillä mielessä risteilivät, joten vaihtoehdot oli aika vähissä.
Itselläkin SSRI oli se ensimmäinen ratkaisuyritys, mutta en kokenut siitä olevan juurikaan hyötyä - melkein päinvastoin. Terävimmät kärjet toki leikkaantuivat pahasta olosta, mutta myös hyvästä. Lisäksi halut tuntuivat katoavan kokonaan. Onneksi lanttulääkäri otti tosissaan, kun sanoin että ko lääke ei taida sopia ja sain uudet lääkkeet. Tämä toinen kokeilukierros onneks tuotti jotain tulosta ja sain energiaa senverran että jaksoin huolehtia itsestäni sekä ympäristöstäni paremmin. Eihän tässäkään tapauksessa lääke ihmeellisesti parantanut, mutta energian turvin oli helpompi lähteä normalisoimaan tilannetta. Vaikea toki sanoa että oliko se vaikutus juurikin lääkkeen ansiota, vai omaa tilanteen elämistä ja prosessointia.
Tämä nyt jonkinlaisena alustuksena. Vaikka lääkkeet on auttaneet, niin ei ne ole se pohjimmainen ja aina oikea ratkaisu.
Omasta mielestäni kaikkein tärkeintä on oma asenne. Aluksikin se, että lähtee hakemaan apua vaikka se voi olla raskasta ja lannistavaa eikä sitä apua edes ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla välttämättä saa. Tässä maassa kun nämä mt asiat ei ole kaikkein mallikkaimmin hoidettu. Itsellä meni pitkään jo siinä, että löysin sellaisen lääkärin jolle oikeasti uskalsin sanoa ääneen miltä minusta oikeasti tuntuu. Mutta sitten asiat alkoivat onneksi rullaamaan eteenpäin kun oikea valkotakki istui siellä vastaanoton pöydän toisella puolella.
Toisekseen pitää olla valmis tutkiskelemaan itseään ja ympäristöäänkin avoimesti. Esimerkiksi kusipäiset ihmiset ei lakkaa olemasta kusipäitä vaikka sitä kuinka toivoisi, helpompaa (en sano että helppoa, mutta helpompaa) on kun itse pyrkii muuttamaan suhtautumista heihin. Napit voi auttaa siinä suhtautumisessa, mutta ne sinun syömät napit ei muuta niitä ihmisiä. Ei ne napit myöskään muuta vaikka työn kuormittavuutta, poista maagisesti maailman tuottamaa ahdistusta, poista yksinäisyyttä jne. Ne vaan mahdollistaa sen että saa voimia niiden ongelmia aiheuttavien asioiden työstämiseen.
Aivan sama mitä pillereitä vetelee naamariinsa, niin ilman omaa osallistumista tilanteet harvoin muuttuvat ainakaan pysyvästi. Toki osa mielenterveysongelmista on enemmän fysiologisia entä vaikka ympäristöstä tai persoonasta johtuvia, mutta väitän että näissäkin tapauksissa jonkinlaista itsensätutkiskelua olisi sopivaa tehdä. Mutta en usko että sellaista lääkettä tulee löytymään joka ottaa kaiken vastuun pois siltä joka kyseistä lääkettä syö.
Täytyy myös yhtyä näihin liikunnan ja ulkoilun kannattajiin. Taas, lääkitys luultavati mahdollisti sen että jaksoin lähteä ulos neljän seinän sisältä muutenkin kuin niinä päivinä kun tuntui siltä että en pysty edes hengittämään sisällä, omassa kodissa. Mutta pelkällä lääkkeellä ei saa sitä vaikutusta kun vaikka kunnon lenkin jälkeen.
Toki valitettavaa on se että lääketeollisuus on iso bisnes eikä se voi olla vaikuttamatta näihin asioihin, vaikka näissä korruptioasioissa on otettukkin käännös parempaan. Ainakin kuluttajan kannalta. Joten varauksellinen suhtautuminen on jo tämänkin puolesta vain tervettä järkeä.
Elämä on. Terapiaakin on, mutta omavastuu on Kela-tuen jälkeenkin monta kymppiä 1-2 kertaa viikossa. Esim. kolmivuotinen terapia (Kelan tyypillisesti tukema terapian pituus) voi olla ylitsepääsemätön kustannus pienituloiselle ihmiselle, jos vielä työteho ja tulot on pitkään olleet alentuneet mielialan mukana. Sossu korvaisi Kelan tukemien terapioiden omavastuuosuudet, mutta sosiaalitoimiston ristikuulustelu siinä mielentilassa on jotain aika kauheaa.
Tähän on vielä pakko sanoa, että omavastuuseenhan voi hakea vielä 16 vuotta täyttäneen vammaistukea. Itse olen saanut tuon ongelmitta ja se kattaa koko omavastuun, vaikka olenkin työssä käyvä/osasairauslomalla. Valitettavasti Kela on sellainen pulju että sieltä ei vahingossakaan kerrota mitä kaikkia etuuksia heidän asiakkaat voisi saada.
-
Tunnen yhden johtavan lääketutkijan siis psyykelääkkeisiin erikoustuneen.
Hän sanoi että jos 3 ensimmäistä SRRS lääkettä ei toimi niin on turha kokeilla neljättä.
-
Voi helvetin perkele, onpa todella surullista luettavaa tässä täsmälääke-viestiketjussa.
Aivan kuin eri asteinen masennus olisi se kinkypervojen varsinainen yleisin kansantauti.
Käväisi väkisinkin mielessä että mitenköhän se masennus liittyy suoranaisesti kinkyilyyn, vai liittyykö mitenkään.
Onko siis masentuneissa ihmisissä enemmän kinkyjä kuin muissa, henkisesti paremmin voivissa henkilöissä?
Jos näin on, eikö asialle pitäisi todella tehdä jotain syväluotaavan terapeuttista kinkymielisten parissa?
Onko kinkyilystä sinänsä mitään apua masennukseen, vai pahentaako se vain masennusta?
Tekeekö kinkyily ketään ihmistä oikeasti onnelliseksi, siis pitkällä aikavälillä katseltuna?
Luulenpa että myös kinkyilyyn niin helposti mukaan tulevat ikävät ihmissuhde-lieveilmiöt
eivät useinkaan ole asialle eduksi. Lääkkeillähän pyritään vain turruttamaan oireita,
joiden varsinaiset syyt ovat paljon syvemmällä.
-
Käväisi väkisinkin mielessä että mitenköhän se masennus liittyy suoranaisesti kinkyilyyn, vai liittyykö mitenkään.
Onko siis masentuneissa ihmisissä enemmän kinkyjä kuin muissa, henkisesti paremmin voivissa henkilöissä?
Jos näin on, eikö asialle pitäisi todella tehdä jotain syväluotaavan terapeuttista kinkymielisten parissa?
Onko kinkyilystä sinänsä mitään apua masennukseen, vai pahentaako se vain masennusta?
Minusta tuntuu,että sadomasokismin ja fetisismin melko tuore poistuminen sairausluokituksista tekee sen, että halutaan korostaa olevansa terve ihminen, Toisaalta itse ajatelmoin joskus,että kinkyys on terveintä maailmassa,koska ajattelu,harkinta ja mietiskely,mutta sittemmin tajuillut,ettei kinkyys(mitä se sitten onkin kenellekin) tarkoita,että olisi kaiken muun yläpuolella ja haavoittumaton tai jopa niin, ettei kinky ole sen kummempi ihminen kuin muutkaan vinkyt(vinky voisi tarkoittaa vanilijakinkyä? :-[ )
Linkki aiheeseen täällä baarissa. Kai se on uskottva tutkittua tietoa http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=5528.msg93622#msg93622
-
Onhan lääkkeistä hyötyäkin tottakai, enkä itse usko että olisin omasta masennuksesta selvinnyt ilman lääkkeitä, kun oli sen verran pahana aikoinaan, ja nykyäänkin se pinnalla pysyminen on välillä taistelua, koska kun siinä tilassa on kerran käynyt, siihen on helppo vajota takaisin, vaikka sitä ei haluakaan (ainakin minulla, henkilökohtaistahan tämä on). Kokemuksen kautta sitten tietää että mitkä tilanteet ja asiat aiheuttavat sitä että vaarana vajota takaisin siihen harmaaseen, yllättävän helppon tuntuiseen toivottomuuteen jota kuitenkin vihaa. (kuulostaa vähän oudolle, mutta itselläni masennus oli aika paljon sitä että mikään ei tuntunut miltään, joten siihen välillä halusikin vajota koska se antoi tekosyyn olla välittämättä). Itselläni oli lääkkeitä käytössä pari-kolme vuotta, unilääkkeitä oli 4 vuotta ja Keteihin (Ketipinor) jäin tavallaan "koukkuun". En saanut unta, joten tarvitsin unilääkettä, ja lopulta ilmiö oli se että en saanut unta, jos en ottanut ketiä. Opamox oli toinen, jota söin säännöllisesti, ja tein sen virheen että jätin sen kertaheitolla pois. Vieroitusoireet oli kyllä...mielenkiintoiset. :o
Vajaa vuosi sitten lopetin kokonaan lääkkeiden käytön ja onnistun hyvin pysymään pinnalla, se tosin minun kohdallani edellytti sitä että kävi siellä alimmalla pohjalla missä oli vaihtoehtoja ne tasan kaksi. Jäät sinne pohjalle, tai nouset ylös, ja nyt kun tässä tätä kirjoitan niin ilmiselvästi nousin ylös, enkä toivoisi samaa kokemusta pahimmalle vihamiehellenikään.
Terapia auttoi todella paljon joka tapauksessa. Pelkästään se tieto että oli joku neutraali jolle käydä puhumassa ahdistuksesta, auttoi osaltaan, ja olin sinänsä onnekas että minulle sattui sellainen terapeutti jolta sain hyviä neuvoja siihen miten parantaa oman mielen laatua, mm. meditaatio/mielikuva harjoituksia kun alkoi ahdistamaan ja se että yksinkertaisesti hymyilee itselleen peilin edessä joka aamu. Mitä tässä tapahtuu, on se että sun mieli tottuu siihen, koska vaikka olisi tekohymy, aivot silti tulkitsee sen niin että alkavat erittämään mielihyvä hormonia, ja kun sitä toisti joka aamu, se alkoi oikeasti tehota.
Mutta se masentelusta. Miten liittyisi kinkyilyyn...sanoisin että ihan samalla tavoin kuin vaniljaankin. Ihmisiä ollaan kaikki. Voisin tosin uskoa että lievä yhteys on, siinä tapauksessa jos joutuu elämään salassa, tai lähipiiri hyljeksii kinky puolen takia, näiden asioiden voisin kuvitella aiheuttavan mielipahaa. Onhan näitä kertomuksia ihmisistä jotka on tullut kaapista ulos seksuaalisuutensa kanssa ja jotkut ovat jopa päätyneet itsemurhaan, koska hyljeksintä on ollut niin paha. Huomaan itsekin ajattelevani että entä jos ei olisi ketään jolle puhua kinky puolesta, niin voisin kokea sen ahdistavana, koska koen sen niin suureksi osaksi minua jota en voi vain ohittaa olankohautuksella.
-
...hmmm; eikös juuri nykyään vallalla olevissa kognitiivisissa psykoterapioissa pyritä pureutumaan esim. masennuksen (varsinkin toivottomuuden) ja siihen liittyvän mahd. itsetuhoisuuden taustalla oleviin perusoletuksiin ja -uskomuksiin. Sitten niitä analysoidaan ja kyseenalaistetaan terapiassa. Eli ei pelkästään pyritä vaikuttamaan välittömään ajatteluun itsestä, muista ja suhtautumisesta tulevaan.
Jolloin uusiutumisriski selvästi vähenee ihmisen oppiessa uudenlaisia merkityksenantoja tunnereaktioilleen tietyissä tilanteissa. Siis oma tulkinta muuttuu -> käyttäytyminen muuttuu.
Kun eikös juurikin esmes ihmissuhdeongelmissa usein ole kyse toistuvista skeemoista jotka ovat vahingollisia sitten jossain määrin kaikissa ihmissuhteissa. Eli ongelma on, usein, jo kaukaisista kehityksellisistä opituista vuorovaikutusvääristymistä jotka pyritään korjaamaan, ja samalla opetetaan ihminen itse analysoimaan ja hoitamaan itseään jatkossa.
Ja juuri tuo on se miksi terapia on se oleellisempi apu kuin lääkitys ainakin niin kauan kun ihminen on jotensakin tolpillaan ja kykenevä.
Kaitpa tuo oli jo aiemmissa puheenvuoroissa sanottu, en vain sitä aivan saa niistä luettua. Sillä kun vain alleviivataan sitä omaa asennetta niin herkästi tulee mieleen että pitäisi vain olla positiivinen. Ja siitähän ei siis ole kyse.
Vaan siitä että ymmärretään että ihminen on tunneohjautuva mutta tunteisiin voidaan vaikuttaa ajattelumalleja muuttamalla (suom.huom.)
-
Voi helvetin perkele, onpa todella surullista luettavaa tässä täsmälääke-viestiketjussa.
Aivan kuin eri asteinen masennus olisi se kinkypervojen varsinainen yleisin kansantauti.
Käväisi väkisinkin mielessä että mitenköhän se masennus liittyy suoranaisesti kinkyilyyn, vai liittyykö mitenkään.
Onko siis masentuneissa ihmisissä enemmän kinkyjä kuin muissa, henkisesti paremmin voivissa henkilöissä?
Jos näin on, eikö asialle pitäisi todella tehdä jotain syväluotaavan terapeuttista kinkymielisten parissa?
Onko kinkyilystä sinänsä mitään apua masennukseen, vai pahentaako se vain masennusta?
Tekeekö kinkyily ketään ihmistä oikeasti onnelliseksi, siis pitkällä aikavälillä katseltuna?
Luulenpa että myös kinkyilyyn niin helposti mukaan tulevat ikävät ihmissuhde-lieveilmiöt
eivät useinkaan ole asialle eduksi. Lääkkeillähän pyritään vain turruttamaan oireita,
joiden varsinaiset syyt ovat paljon syvemmällä.
Ihan nopea suhteutus. Tällä foorumilla on n. 4400 jäsentä. Kuhunkin ketjuun kirjoittaa ne jäsenet, joilla on mielestään asiaan jotain sanottavaa. Esimerkiksi ne, joilla on kokemusta em. lääkkeistä. Muut eivät välttämättä kirjoita, paitsi minä juuri nyt. Pointtina siis se, että yksittäisissä ketjuissa ei saada mitään kansanterveydellisiä tilastoja aikaiseksi, korkeintaan hiukan vertaistukea niille ketä asia koskee.
Ja tuohon onnellisuuteen. Itse en usko, että ketään tekee onnelliseksi tai onnettomaksi se, onko kinky. Onnellisuus on ehkä enemmän asennekysymys, ja riippuu satunnaisemmista olosuhteista. Miten asiat loksahtelee elämässä, miten pääsee tavoitteisiin, mitä tavoittelee, keneen tutustuu, onko rakkautta, onhan näitä...
Mutta joo, väistän tästä taas, kun toistaiseksi ei ole kokemusta em. lääkkeistä. Silloin kun itsellä maailma potki pahiten teräskärkimaiharilla naamaan, silloin auttoi vertaistuki, ja toissijaisesti oma kokemus siitä, että olen tarpeellinen ja hyödyllinen yhteisölleni. Niin ja aika.
Vir
-
Kuinkahan moni masentuneeksi itsensä tunteva sairastaakin kilpirauhasen toimintahäiriötä.
Tai elämän vastoinkäymisten aikaansaamaan alakuloon haetaan masennuslääkkeitä.
Oli vähän kiire päivä...selvittyäni velvollisuuksistani ryhdyin ottamaan asiasta selvää...
Olin nimittäin aamulla verikokeissa juurikin kilpirauhasen vajaatoimintaepäilyn vuoksi. Asia on aina silloin tällöin pilkahtanut mielessäni. Palanen sieltä, toinen täältä...ettei vain...tänään sitten oli aika oikeasti miettiä tovi (=kahlata tuntitolkulla nettiä).
OLEN JÄRKYTTYNYT. Voi luoja. Eletäänkö me todellakin sivistysvaltiossa. Huhhuhuh.
Ja totisesti toivon ettei tarvitse itse tilata lentoja Norjaan että saa asianmukaista lääkitystä jos sellaiselle ilmenee tarvetta.
-
Niinpä. Suomessa vain muutama lääkäri osaa hoitaa kilpparipotilaita. Yleensä tarjotaan diagnoosiksi uniapneaa tai masennusta ja syytetään laiskaksi ja selkärangattomaksi. Mielialalääkitys päälle, ja syöksykierre on valmis :( . Onneksi omalle kohdalle sattui fiksu funktionaalinen työterveyslääkäri :love: .
-
Olet, ilmeisesti, harvojen onnellisten joukossa Zina.
Netti vyörytti niin hirveän määrän inhimillistä kärsimystä eilen niskaani että menetin lähes jopa uneni, vaikka lapset ovat vuoden alusta saakka huomautelleet "äiti yritä valvoa edes ysiin, jooko, sä nukut liikaa".
Sain talvella käsittämättömän "unitautikohtauksen" joka kesti viikkoja tosi pahana (ei, en mennyt lääkärille, kunhan ihmettelin). Ja ei, minä en ole masentunut. Todellakaan. Kaikkea muuta kummallista on kyllä ilmaantunut , vähitellen. Olen ajatellut että johtuu iästä mutta kun ei sekään nyt ihan kaikkea selitä. Siksi aika laajat verikokeet.
No, katsotaan tulokset. Ja katsotaan minkälainen työterveyslekuri minulla on.
Mutta katsotaan varsinkin oireet ja vointi. Mä voin kyllä tilaa ne lentoliput jos siltä rupee näyttään. Toivon kuitenkin että tämä on rankan talven, ja varsinkin syksyn, jälkeinen dippaus vain.
-
" Insomnia - no sleep Voices are with me And they scream unbearably "
(Torture Killer - Voices)
Annan nyt intiimin esimerkin.
Lopetin lääkityksen joka mulla on ollu 16 vuotta kun seinään.
Kaks viikkoa kulunu.
Eilen menin nukkumaan, suljin silmät ja kuuntelin sellasia sähkösen teräksen ääniä kun ne viiltelee seinää.
Heräsin tyyliin 15 kertaa painajaisiin, normisti en näe unia niin että muistasin.
Kuulen asioita mitä ei ole.
Että sellasta.
Tänään kävin apteekissa.
Syödään niitä nappeja, ne joskus jopa auttaa.
Ylläoleva ei siis ole mikään vitsi tai provokaatio vaan ihan totta.
-Stoge
*edit*
Kyse kevyestä psyykelääkityksestä eikä mistään rajummista ryyneistä.
En mä nyt sentään mikään hullu ole, mulla on paperit. Onks sulla ? ???
;D
-
Mulla on kaapissa n 4-5 eri lääkettä mitä en syö.
Yhtä niistä pitäis syödä päivittäin.
Syönkö? En.
En koe tarvitsevani sitä.
Hyvä että se on siellä silti,jos sitä tarvin.
-
Mulla on kaapissa n 4-5 eri lääkettä mitä en syö.
Yhtä niistä pitäis syödä päivittäin.
Syönkö? En.
En koe tarvitsevani sitä.
Hyvä että se on siellä silti,jos sitä tarvin.
Sama se, kuhan et ala tuntee et haluut jakaa 9mm buranaa tai saada sitä.
Muuten, vitut.
Mutta, on olemassa totuus että kaikki lääkkeet on tehty jonkin vaivan hoitoon.
Ja osa jopa jeesaa sen hoidossa.
-
Ei,ei mulla sellasia ajatuksia oo.
Unet jossa eritavalla tapan ihmisiä,on alkanu. Mut ne on vaan unia,ja niin kauan ku ne pysyy unina,ni ihasama.
Ja mä osaan tunnistaa jos mun käytös muuttuu.
Mutta joo,kyllä ne lääkkeet on ihan hyvästä. Joskus.
-
"Always keep one bullet left"
Sulle kukaa tuo tupakkia ja kotikaljaa.
;D
*joo, se tän ketjun raiskauksesta*
-
Lopetin lääkityksen joka mulla on ollu 16 vuotta kun seinään.
Kaks viikkoa kulunu.
Eilen menin nukkumaan, suljin silmät ja kuuntelin sellasia sähkösen teräksen ääniä kun ne viiltelee seinää.
Heräsin tyyliin 15 kertaa painajaisiin, normisti en näe unia niin että muistasin.
Kuulen asioita mitä ei ole.
Että sellasta.
Tänään kävin apteekissa.
Kyse kevyestä psyykelääkityksestä eikä mistään rajummista ryyneistä.
En mä nyt sentään mikään hullu ole, mulla on paperit. Onks sulla ? ???
Ehkä ei voi mitään lopettaa seinään, mitä vuosikymmenet olet käyttänyt- luulisin ja ehkä vähän tiedänkin.
Hullun ja terveen papereita, missäs niitä kirjoitellaan?
Kyky käyttäytyä ei- tuhoavasti on kai viimeisin "laki",mitä ei ole tarkasti kirjoitettu minkään maan tai planeetan pöytäkirjoihin-
Aina viimekädessä on itse mietittävä nämä, imho
-
Hullun ja terveen papereita, missäs niitä kirjoitellaan?
Mielisairaalassa! ;D
-
Hullun ja terveen papereita, missäs niitä kirjoitellaan?
Mielisairaalassa! ;D
Vielä jonain päivänä järjestän itteni edes putkaan-ennen kiikkustuolia koettava ehdottomasti :D
No niin,täytyy lopettaa tämä hupsuttelu tähän .
-
"Heidi, 28, ei pysty 10 vuoden jälkeen lopettamaan masennus-lääkkeiden käyttöä."
http://iltalehti.fi/mieli/2015050819312111_md.shtml
Lopettamisoireista ei ole kai kovin paljoa puhuttu yleisesti. Mahtaako lääkäritkään olla kovin tietoisia niistä. Itsekin koin ton saman ongelman kun Heidi ja monet muut. Lääkkeen käyttö jatkui pari vuotta lisää ihan sen takia kun ne vieroitusoireet oli niin pahat. Lopulta päätin sinnitellä niiden yli, 5kk kesti kaiken kaikkiaan.
-
Elämä on. Terapiaakin on, mutta omavastuu on Kela-tuen jälkeenkin monta kymppiä 1-2 kertaa viikossa. Esim. kolmivuotinen terapia (Kelan tyypillisesti tukema terapian pituus) voi olla ylitsepääsemätön kustannus pienituloiselle ihmiselle, jos vielä työteho ja tulot on pitkään olleet alentuneet mielialan mukana. Sossu korvaisi Kelan tukemien terapioiden omavastuuosuudet, mutta sosiaalitoimiston ristikuulustelu siinä mielentilassa on jotain aika kauheaa.
Tähän on vielä pakko sanoa, että omavastuuseenhan voi hakea vielä 16 vuotta täyttäneen vammaistukea. Itse olen saanut tuon ongelmitta ja se kattaa koko omavastuun, vaikka olenkin työssä käyvä/osasairauslomalla. Valitettavasti Kela on sellainen pulju että sieltä ei vahingossakaan kerrota mitä kaikkia etuuksia heidän asiakkaat voisi saada.
Nonnih jotta! ;D Minä ylemmän korkeakoulutukinnon suorittanut luomakunnan kruunuko vammaistuen tarpeessa? Ei kai voi muuta todeta kuin että elävän elämän seura lie tehnyt kaltaisekseen? Tai etten täydellinen ole mäkään, mulla vaan vakavimmat krempat on toistaiseksi olleet korvien välissä.
Tämän seuraavan kirjoitin jo viikko sitten, mutta lähetä-nappia painettuani internetz nieli kommentin. Uusinnan paikka.
Itse olen sitä porukkaa, jonka tarvitsee varmaankin syödä lääkkeitä loppuikä. Sen verran toistuvasti olen nähnyt, mitä mulle käy kun lopetan lääkkeet, ja aikaakin on joka kerta kulunut täsmälleen sama määrä viikkoja, olen jälkikäteen huomannut. stogen kuvailemia painajaisia tai erityisiä fyysisiä oireita mulla ei lopettamista yritettyäni kertaakaan ollut, joitakin sormenpäiden sähkösäväreitä vain, mutta ei stoge kertonukaan söikö SSRI:tä vai jotain muuta. Mä söin SSRI:tä, koska ihmisen aivot kasvavat ja kehittyvät 25-v. asti, mutta siinä iässä mulla oli liikaa vääränlaisia kokemuksia takana. Jos kohta myös lukeneisuutta, hauskanpitoa, matkailua ja etuoikeutettuakin elämää, mutta ei tarpeeksi.
Keskitytään depression aivokemiallisiin mekanismeihin. Niihin vaikuttaa kolme eri hormonia: serotoniini, dopamiini ja noradrenaliini [EDIT: ja varmasti myös Chlmin & kumpp. mainitsemat kilpirauhashormonit, mutta ne vaikuttavat niin paljon muuhunkin kuin mielialaan, etteivät ole kuten em. kolme "täsmähormonia".] SSRI-lääke = selective serotonine reuptake inhibitor (menikse ny oikein), suomeksi joka tapauksessa serotoniinin takaisinoton estäjä. Suomessa tyypillisin vaikuttava aine on tässä lääkeluokassa sitalopraami, kauppanimi Cipralex. Toinen on essitalopraami, kauppanimi Escitalopram. SSRI-lääkkeissä on monia vaihtoehtoja, joten hinnat kohtuulliset. Dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjissä valikoima taitaa olla tasan bupropioni, kauppanimi Voxra, joka onkin jonkin verran kalliimpaa. Kahta viimeksi mainittua minä syön, niin on kaikki kolme depressiolle altistavaa hormonituotannon vajavaisuutta korjattuna. Toiseksi viimeistä syön pienimmän saatavilla olevan annoksen puolikasta, josta voidaan kysyä onko vaikutus enää lumevaikutus eli plasebo. Voi olla, enkä mä näitä kumpaakaan jaksa joka päivä edes ottaa, mutta kun on nähnyt mitä käy jos ei jaksa muutamaan viikkoon niitä syödä - niin kyllähän mä jaksan.
-
Mulla on antipsykoottisia lääkkeitä sekä SSRI lääkitys.
Diagnooseissa mulla on niin paljon kysymysmerkkejä että annostukset
on haettu yritys ja erehdys -tekniikalla, oon kato aika spesiaali! :love: :love: :love:
;D
-
Mulla on antipsykoottisia lääkkeitä sekä SSRI lääkitys.
Diagnooseissa mulla on niin paljon kysymysmerkkejä että annostukset
on haettu yritys ja erehdys -tekniikalla, oon kato aika spesiaali! :love: :love: :love:
;D
Psyykenlääkitys on kuin kommunikaatio, osuu kohdalleen vain poikkeustapauksissa ;D eli useimmilla homma on hakuammuntaa ja sit olen mä, jonka kohdalla aine -> vaikutus.
-
Tänäänhän oli juttu naisesta joka kait eli, mutta kuoli kokajan näistä paskoista
-
Voisiko sanoa,että "lääkärini" viimeksi tavattuani,sitkeästi suositteli edelleen sitalopraamia. Olin etukäteen aika ahistunut,mutta en kyennyt miettiä vuorosanoja: sitten vaan töksäytin, että olen mielialalääkevastainen, omalta kohdaltani ja että faija kuoli sekakäyttöön. No siihen sitten jäi toistaiseksi aihe.
Jossain määrin mua jopa nolottaa, että olen päässyt perusteellisten tutkimusten piiriin, eilen viimeksi EKG ja spirometria,kuukauden sisään ollut lukemattomia tapahtumia liittyen siihen, että totesin olevani aika lähellä lopahtamista.
Ja todella tajunnut, että Suomessa on aika mukava asua- tarpeen tullen kaikki se mikä tietämys ja tekniikka on käytössä,käytetään. Vaikka lojuisin spurguna ostarilla ja iskisi kohtaus päälle, niin mut tutkittaisiin-muualla joku saattaisi heittää bensaa päälle ja moi-
-
http://www.hs.fi/m/sunnuntai/a1355546346268
Minä olen vahvasti samaa mieltä, että mielenterveysongelmat ovat vuorovaikutusongelmia. Ne ovat enemmän ihmisten välissä kuin ihmisten sisällä (Keroputaan mallia suunnitellut psykologi Markku Sutela)
Linkitetty artikkeli kertoo Keroputaan mallista hoitaa mielenterveyden ongelmia ja sairauksia. Artikkelista napattua - Tornion seudulla 35% psykoosipotilaista söi neuroleptilääkettä, kun muualla Suomessa lääkettä söi 100 %.
-
Tässä linkki tuohon Kerooputaanmalliin.
Kohtaamisia Keroputaan malliin
Jaakko Seikkula on dialogin uranuurtaja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Hän on ollut
kehittämässä avointen dialogien hoitomallia, jota sovelletaan vaikeissa psyykkisissä kriiseissä.
Jaakko Seikkula toimii Jyväskylän yliopistossa psykoterapian professorina. Hänellä on myös pitkä
kokemus perheterapiakouluttajana. Hän on kuvannut työtään ja dialogiajatteluaan muun muassa
Tom Arnkilin kanssa kirjoittamassaan kirjassa Dialoginen verkostotyö (2005). Seikkula on ollut
kehittämässä paljon mainetta niittänyttä Keroputaan mallia, jota pidetään vallankumouksellisena
psykiatrisen hoidon alueella.
http://www.aretai.org/cms-assets/documents/169026-990177.download.pdf
-
Fiksuja ihmisiä siellä Keroputaalla, kiva lukea välillä tollaisista tapauksista.
"Me ajattelemme, että ihmiset ovat itse oman olemisensa asiantuntijoita", Markku Sutela sanoo.
Ton kun tajuais useampikin lääkäri.. potilaat myös.
-
Mielen sairauksiin on varmasti yhtä monta parannusmetodia, kuin on ihmisiä. Yksilöllisiähän ne tuppaa olemaan. Jotkut on kovasti mielialalääkevastaisia, mutta unohtavat, että joskus se mielen sairaus on täysin aivokemiallinen juttu. Aivot reagoivat tietyllä tavalla, joka on opittu pitkän ajan kuluessa. On kehittynyt tietynlainen "kierre", josta ilman mielialalääkitystä ei ehkä pääse pois.
Itsellä tuo kierre oli pahimpina aikoina sitä, että kun minulla oli vatsa kipeä ja jouduin oksentamaan, sain samalla paniikkikohtauksen, koska aivot olivat oppineet siihen ja käskivät sitten kroppaa erittämään oikein kunnolla adrenaliinia. Lääkityksen aloittamisen jälkeen sain hieman peliaikaa tuohon, koska käyttämäni essitalopraami tavallaan "pehmentää iskuja", eli kun paniikki alkoi tulla, se ei tullut yhtä voimalla päälle.
Lääkityksen vierellä on koko ajan ollut terapia, yhtä puolentoistavuoden taukoa lukuunottamatta, ja nykyisin ei oksentelu tai vatsakipu enää aiheuta paniikkikohtausta.
Että niin, toki varmasti on hyviä ja tehokkaita keinoja hoitaa etenkin masennusta ilman lääkitystä. Itse kuitenkin edelleen ajattelen niin, että mielialalääkitys on se "toppatakki talvella".
-
Tällä hetkellä lukemisena Linus Jonkmanin kirja Introvertit, työpaikan hiljainen vallankumous.
Sieltä löytyy joitakin hyviä ajatuksia tähän mielenterveyskeskusteluun ja ihmisen jaksamiseen.
Suora lainaus kyseisestä kirjasta sivuilta 206 ja 207:
"Jos introvertti joutuu ammattiroolissaan jatkuvasti sosiaalisten tilanteidensa keskiöön, hän vääristää persoonaansa. Benzigerin mukaan niin kutsuttu loppuunpalaminen johtuu ennenkaikkea persoonallisuustyypin ja ammattiroolin ristiriidasta."......."Benziger* löysi hämmästyttäviä oireita tutkiessaan ihmisiä, jotka toimivat persoonaansa vääristävällä tavalla: usen heidän immuunipuolustuksensa oli heikentynyt, ja he vaikuttivat kärsivän toistuvista vilustumisista. Heidän muistinsa oli huono, ja heillä oli unihäiriöitä. Moni kertoi stressin vaikeuttaneen nukahtamista. Benziger suosittelikin, että tällaisillä henkilöillä pitäisi olla todelliselle luonteenlaadulle sopiva rooli vähintään puolet ajasta.
Introversio ja ekstroversio ovat osa identiteettiä. Ammatinvalintaa ajatellessa merkitystä ei ole sillä, että kaikki suvussa ovat olleet vaikka tilintarkastajia. Merkitystä on sillä, millaiseksi biologia on kunkin luonteen määrännyt. Siksi ammattirooli kannattaa valita vain todellisen minän mukaisesti."
* Psykologi Katherine Benziger
-
Tässä iltalehden artikkeli kahden uuden kirjan tiimoilta jotka käsittelevät mielialalääkitystä ja lääkityksen hyötyjä ja haittoja:
http://www.iltalehti.fi/mieli/2015051719710238_md.shtml
-
Pnko tää joku kisa, jossa kilpaillaan, kenellä on parhaat pimpomit?
-
Niin, pelastuuko maailma täsmälääkkeillä, vai onko maailma vain sairas ja lääkkeet kohdennetaan väärin?
http://www.filmsforaction.org/articles/mutiny-of-the-soul/
-
Pnko tää joku kisa, jossa kilpaillaan, kenellä on parhaat pimpomit?
Tietenkin-hieman verkkaisesti vaan toi kisa etenee :D
Täytyypä sanakirjan kanssa lukea paritkin linkit tästä ketjusta ^^
Aku Kopakkala,( joka ei mulle ole tuttu tätä kuuta ennen),sai potkut Mehiläisestä,koska uskaltaa kyseenalaistaa mm. SSRI- lääkkeet ja niiden vaikutusmekanismin aivoissa. Jopa Hannu Lauerma on rohahtanut ja ihmetellyt,että onko Kopakkala jokin wannabe kallonkutistaja..niin tai näin, ihan mielenkiintoinen haastattelu ja joissa monissa kohden olen samaa mieltä:
http://www.radiorock.fi/#!/post/55685a0cadbcd40300c2ac39