BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Guide-Master - 15.07.2016, 21:50
-
Eli monesti voidaan luulla että ihminen miellyttä toista helpommin, kuin alistuu hänen valtaansa. Tällöin juuri tulee kysymykseen näiden kahden sanan ero, sillä kovin monesti näkee sen että toinen tekee miellytääkseen asioita, eikä sen että asiat ovat hänelle annettu, jolloin hänellä on velvollisuus ne hoitaa.
Eli miten nämä kaksi merkitsevät D/s tai muuten skenessä?
-
Eikö ole ihan sama millä motivaatiolla tekee sen mitä täytyy tehdä kunhan tulee tehdyksi.
Enemmän minua häiritsisi tilanne jossa s valikoi itselleen sopivia tekemisiä tai jättää tekemättä tai viivyttää niitä koska ei tykkää tehdä jotain mitä pitäisi. Eli noukkii rusinat pullasta ja jättää taikinan D:n syötäväksi.
-
Miellyttäminen tulee siitä että on halu ja/tai tarve miellyttää ilman käskyä ja alistuminen tarkoittaa sitä, että miellyttää käskystä, vaikka jurppiikin?
-
Samoilla linjoilla Lady Whipin kanssa. Mitä väliä, kunhan homma tulee tehdyksi. Ellei sitten D:llä ole joku fiksaatio saada subi alistumaan. Ettei vahingossakaan menis miellyttämisen puolelle.
-
Tämäpä on Guide-Masterilta haastava aloitus, mielenkiintoinen kyllä ja oikein pysähdyin tätä miettimään. Tässä on tietenkin taas niin monta mielpidettä kuin on kirjoittajaakin, ja hyvä niin. Itse koen alistumisen henkisesti syvempänä piirteenä kuin miellyttämisen. Alistuminen on minulle kokonaisvaltaisempaa kuin miellyttäminen.
Jonkinlainen esimerkki (kyllä, liiankin helppo) on se, että jos Master haluaa iltapalaksi jauhelihapiirakan ja itse haluaisin lohipiirakkaa, niin teen sen jauhelihapiirakan häntä miellyttääkseni, en alistuakseni. Alistuminen taas (minulla) ilmenee kokonaisvaltaisena toista huomioivana käyttäytymisenä, jolloin monta "eri miellyttämistä" muodostaa alistumiseni. Eli minulle miellyttämisen eri variaatiot ovat alistumisen osasia. Hmmm.. saikohan tästä nyt mitään tolkkua ???
-
Miellyttämisessä on mukana oma tahto ja vapaaehtoisuus, kun taas alistumisessa oma mielipide ja tahto menettää merkityksensä.
-
Miellyttämisessä on pääpaino oman miellyttämisenhalun tyydyttämisessä, alistumisessa palvellaan sitä jolle alistutaan.
Eli erona on, että monesti miellyttäminen on itsekästä omien tarpeiden tyydyttämistä, ja silloin kohteelta edellytetään tiettyä käytöstä, ja tiettyjä vaatimuksia (vrt. karkkikauppasubit, jotka kuvittelee olevansa alistuvia koska palvelevat/miellyttävät mastereitaan), jotta miellyttämisenhaluinen saa itse omat tarpeensa tyydytettyä.
Eikö ole ihan sama millä motivaatiolla tekee sen mitä täytyy tehdä kunhan tulee tehdyksi.
Siinä mielessä se ei ole se ja sama millä motivaatiolla hommaansa hoitaa, koska miellyttämisenhaluinen jättää monesti uhrinsa tyhjäksi, sen sijaan että antais omastaan sitä mitä alistaja tarvitsee.
IKRM
-
Se oleellinen ero. Alistuminen puuttuu.
Hyvä avaus Guidelta. Ja tuossa yllä hyvä vastaus IKRM:ltä.
-
Vähän turhan karkeitä yleistyksiä tässä ketjussa mielestäni, kun asia on samaa tasoa kuin jos vertaisi omenoita ja banaaneja... Joo, molempia saa hedelmäosastolta kyllä ja molempia voi käyttää hedelmäsalaattiin, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin...
Alistuminen kertoo olemassa olevasta valta-asetelmasta, eli taustalla tulee olla jonkinlainen vallan perusta ja jokin motivaattori siihen miksi henkilö alistuu. Alistumiseen itsessään ei siis liity minkäänlaista tekemistä, se on vain kahden henkilön välinen valta-asetelma.
Miellyttäminen taas tarkoittaa pelkästään tekemistä. Tekemistä, jolla tekijä pyrkii tekemään jotain sellaista, jota olettaa toisen haluavan itselleen tehtävän, kumpikaan ei edellytä toista, mutta kumpikaan ei ole myöskään toisensa poissulkevaa. Alistuva voi miellyttää alistajaansa mutta se ei tarkoita sitä että alistettua voisi automaattisesti mitenkään saada miellyttämään, vaikka kuinka alistaisi.
Miellyttäminen ei edellytä alistumista, mutta alistujakin voi miellyttää. Alistajakin voi miellyttää alistujaa, eikä kysymys silloinkaan liity mitenkään valta-asetelmaan, vaan yksinkertaisesti siihen että alistujalla on jokin motivaattori miellyttää alistujaa, esimerkiksi palkita tämä hyvästä suorituksesta.
Omasta mielestäni olisi varsin typerää yrittää ontuvan semantiikan tulkinnan varjolla (taas kerran) jakaa alistujia tai alistajia "oikeisiin" ja "vääriin", mutta eihän täällä sellaista kukaan yritäkään. Eihän?
-Mr.Inathu
-
Aha. En jaksa runoilla mutta minusta miellyttjä uhraa itsensä, usein jopa peittää oikean itsensä (ei edes välttämättä tunne omaa itseään) saadakseen hyväksyntää ja rakkautta. Taustalla on usein heikko itsetunto, ja jäljet johtaa lapsuuteen (yleensä, sori psykoilu).
Minusta kyse ei ole semantiikasta. Mutta ehkä puhumme nyt eri asioista.
Alistuja taas on itsensä ytimessä, jolloin hän voi tosiaan myös luovuttaa itsensä, ja omat tarpeensa (saadakseen ne tarvitsemallaan tavalla täytetyksi). Miellyttäjä taa on itsensä ulkopuolella, toisessa/toisissa ihmisissä. Ei hänellä edes ole mitään itseä jota antaa.
-
Jos näitä kahta arvopohjaista sanaa viedään pikkasen pidemmälle, niin miellyttämisen johti usein mielistelijään, kun alistuminen johtaa arvostuksen antajaan. Eli toinen vain tekee jotain oman edun takia, toinen sen takia että osaa luottaa toiseen ihmiseen ☺
-
Aha. En jaksa runoilla mutta minusta miellyttjä uhraa itsensä, usein jopa peittää oikean itsensä (ei edes välttämättä tunne omaa itseään) saadakseen hyväksyntää ja rakkautta. Taustalla on usein heikko itsetunto, ja jäljet johtaa lapsuuteen (yleensä, sori psykoilu).
Minusta kyse ei ole semantiikasta. Mutta ehkä puhumme nyt eri asioista.
Alistuja taas on itsensä ytimessä, jolloin hän voi tosiaan myös luovuttaa itsensä, ja omat tarpeensa (saadakseen ne tarvitsemallaan tavalla täytetyksi). Miellyttäjä taa on itsensä ulkopuolella, toisessa/toisissa ihmisissä. Ei hänellä edes ole mitään itseä jota antaa.
Tähän nyt ei voi mitenkään pysty yhtymään, aika suoraviivaita sanailua ja nopeastipa tässä päästiin yhdestä toiminnasta/taipumuksesta huonoon itsetuntoon ja siitä lapsuuteen. :D
Miksi ihminen, joka haluaa miellyttää toista, uhraisi itsensä? Miksi lähtökohtaisesti se, mikä toista miellyttää, alunperinkään olisi ristiriidassa sen suhteen, mikä ITSEÄ miellyttää? Miksi tarve miellyttämiseen ei olisi OSA sitä itseä, jonka runollisesti tuossa kuvailtiin toiselle annettavan?
Mä olen kova miellyttäjä, alistujana ja parisuhteessa (muussa maailmassa ei kiinnosta hittojakaan mitä muut musta kelaavat, ja se näkyy). Musta nyt on yksinkertaisesti mukava tehdä asioita, joista toinen nauttii ja tulee iloiseksi, ja mä vaan yksinkertaisesti en ole kovin itsekeskeinen ihminen. Eri ihmiset saavat nautintonsa eri lähteistä, mä taas esim auttamisesta ja hoivaamisesta. Mä olen altruistinen, mä en esimerkiksi ole erityisen kiinnostunut ostamaan itselleni asioita, mutta taas rakastan ostaa lahjoja muille. En jaksa kokata itelleni, mutta rakastan kokata muille, jne. Rahankäyttö sama. Ei ole kyse mistään marttyyriydestä: ihan oikeasti en keksi ajalleni ja rahoilleni parempaa käyttöä kuin ilahduttaa läheisiäni. Ei se meinaa että olen mikään kynnysmatto - mä teen siitä mistä MÄ nautin, eli käänteisesti itsekkäästi - koska teen sitä mistä saan itse eniten nautintoa. Ei ollut Äiti Theresakaan epäitsekäs - ei se ollut silleen että "vitsi menisinpä mieluummin baariin mutta uhraudunpa tässä nyt tämänkin perjantai-illan". Kyllä se taisi vaan saada suurimmat kiksinsä siitä, mitä teki. ;)
On myös helppo olla miellyttämiseen taipuvainen, kun sattuu olemaan hyvin joustava ihminen. Mulla on varsin laaja skaala asioita ja toimintoja joista nautin, eikä tiettyjä tapoja miten asiat tulee tehdä. Joten se, että mennään enemmän toisen ehdoilla ei ole kovin hankalaa, koska mulla ei ole tietylle hetkelle yleensä vahvaa preferenssiä asioille, ja joustan aika hyvin sen suhteen mitä toinen, usein vähemmän joustava ja tarkempi, haluaa.
Ei mulla ole mitään ongelmia sanoa vastaan tai vaatia hyvää kohtelua kun sen koen tarpeelliseksi, ja kyllä kaikki mun kanssani olevat ovat siitä olleet hyvin tietoisia, että saavat paljon, ja vastineeksi sitten pitää antaakin. Jotkut ovat antaneet tarpeeksi, jotkut taas eivät. Pitkään epätasapaino ei missään nimessä jatku.
Kuten tuossa aiemmin kommentoitiin, niin alistumisella ja miellyttämisellä on aika vähän tekemistä toistensa kanssa ja alistuva voi miellyttää jne, mutta tää nyt ei oo erityisen kinnostava vertailu ylipäätään, koska ovat ihan eri asioita. Alistuva voi olla luonteeltaan miellyttämiseen taipuvainen tai sitten ei, kyllähän me kaikki tiedetään että alistuvia on kaikenlaisia kiukuttelevista pikkuisista taltutettaviin villieläimiin ja mun kaltaisiini luotaisesti säyseisiin ja miellyttämishaluisiin orjattariin. Ja ihan yhtä hienoja alistuvia ovat kaikki. ;)
Että oikeastaan voisi samalla vaivalla keskustella vaikka alistujista ja punatukkaisuudesta ja onko sillä ominaisuutena väliä.
Edit: ja vieläpä sekin, että sama ihminen voi olla ihana miellyttämishaluinen otus jonkun kanssa, ja jonkun toisen kanssa taas jotain ihan muuta. Mua ihmisestä riippuen kuvaillaan huonosti alistujaksi, prinsessamaiseksi ja itsekkääksi otukseksi, kiukuttelevaksi pikkutytöksi - tai mitä omistautuneimmaksi, syvimmäksi alistujaksi, joka tekee toisen edestä mitä vaan. Mikä on sitten se syvin ominaisuus? Jää nähtäväksi.
-
Jos näitä kahta arvopohjaista sanaa viedään pikkasen pidemmälle, niin miellyttämisen johti usein mielistelijään, kun alistuminen johtaa arvostuksen antajaan. Eli toinen vain tekee jotain oman edun takia, toinen sen takia että osaa luottaa toiseen ihmiseen ☺
Itsellä tuo alistuminen sanana ei missään nimessä assosioidu arvostuksen antamiseen, vaan esimerkiksi pelkoon tai pakkoon. Eli assosiaationsa kullakin. :)
Alistuminen tapahtuu monista syistä, reaalimaailmassa ja kinkyssä, eikä missään nimessä aina arvostuksesta. Minä olen alistunut arvostuksesta, rakkaudesta, jopa kiitollisuudesta - mutta myös alistunut ihmiselle, jota halveksun, mutta vähän pelkään. Ja kaikesta kimpoaa erilaiset fiilikset.
-
Vähän turhan karkeitä yleistyksiä tässä ketjussa mielestäni, kun asia on samaa tasoa kuin jos vertaisi omenoita ja banaaneja
Tässä(kään) ketjussa ei ole mitään yleistyksiä, vaan erittäin mielenkiintoista keskustelua ja ajatuksia liittyen miellyttämisenhalun ja alistumisen eroihin.
Niitten eroista keskusteleminen on tosiaankin sama kuin keskustelisi omenoitten ja banaanien eroista. Ne on nimittäin kaksi täysin eri hedelmää, kuten alistuminen ja miellyttämisenhalukin ovat kaksi täysin eri asiaa.
IKRM
-
Jos näitä kahta arvopohjaista sanaa viedään pikkasen pidemmälle, niin miellyttämisen johti usein mielistelijään, kun alistuminen johtaa arvostuksen antajaan. Eli toinen vain tekee jotain oman edun takia, toinen sen takia että osaa luottaa toiseen ihmiseen ☺
Itsellä tuo alistuminen sanana ei missään nimessä assosioidu arvostuksen antamiseen, vaan esimerkiksi pelkoon tai pakkoon. Eli assosiaationsa kullakin. :)
Alistuminen tapahtuu monista syistä, reaalimaailmassa ja kinkyssä, eikä missään nimessä aina arvostuksesta. Minä olen alistunut arvostuksesta, rakkaudesta, jopa kiitollisuudesta - mutta myös alistunut ihmiselle, jota halveksun, mutta vähän pelkään. Ja kaikesta kimpoaa erilaiset fiilikset.
Eikö juuri pakottamalla ja muutenkin väkivalloin juuri saada miellytyksen puolelta ihmisiä. Sillä alistaminen taas tapahtuu toisen omasta päätöksestä, joka myös tulee siitä että arvostaa toista, eli alistetulla on on itsellä päätösvalta olla siinä, johon myös lupa hänelle on toinen antanut.
Näistä kun varsinkin dominoivat miehet ovat kertoneet päästävän subinsa vapaalle, eli sen että eivät halua heihin enään valtaansa käyttää, on tälläkin foorumilla ollut useampia itku potku raivareita nähtyjä neitejä nähty. Eli eikö nämä jo todista sen että vallan alla alistuneena saa olla, mutta näiden jotka ei tiedä miten valta saadaan aikaseksi, luulevat sen tulevan pakottamalla ja uhkailemalla.
-
Minä en voisi kuvitellakaan alistuvani ihmiselle, jota en arvosta tai josta en pidä. Miellyttäjä haluaa tehdä asioita joista toinen nauttii. Alistuja tekee mitä käsketään. Kokemus itsellä subina olosta on pyöreä nolla joten tämä näkemys pohjautuu ihan muuhun elämään kuin dom-sub suhteisiin.
-
Jos näitä kahta arvopohjaista sanaa viedään pikkasen pidemmälle, niin miellyttämisen johti usein mielistelijään, kun alistuminen johtaa arvostuksen antajaan. Eli toinen vain tekee jotain oman edun takia, toinen sen takia että osaa luottaa toiseen ihmiseen ☺
Itsellä tuo alistuminen sanana ei missään nimessä assosioidu arvostuksen antamiseen, vaan esimerkiksi pelkoon tai pakkoon. Eli assosiaationsa kullakin. :)
Alistuminen tapahtuu monista syistä, reaalimaailmassa ja kinkyssä, eikä missään nimessä aina arvostuksesta. Minä olen alistunut arvostuksesta, rakkaudesta, jopa kiitollisuudesta - mutta myös alistunut ihmiselle, jota halveksun, mutta vähän pelkään. Ja kaikesta kimpoaa erilaiset fiilikset.
Eikö juuri pakottamalla ja muutenkin väkivalloin juuri saada miellytyksen puolelta ihmisiä. Sillä alistaminen taas tapahtuu toisen omasta päätöksestä, joka myös tulee siitä että arvostaa toista, eli alistetulla on on itsellä päätösvalta olla siinä, johon myös lupa hänelle on toinen antanut.
Näistä kun varsinkin dominoivat miehet ovat kertoneet päästävän subinsa vapaalle, eli sen että eivät halua heihin enään valtaansa käyttää, on tälläkin foorumilla ollut useampia itku potku raivareita nähtyjä neitejä nähty. Eli eikö nämä jo todista sen että vallan alla alistuneena saa olla, mutta näiden jotka ei tiedä miten valta saadaan aikaseksi, luulevat sen tulevan pakottamalla ja uhkailemalla.
En tajua yhtään. :) Miksi väkivalloin ja pakottamalla alistettu haluaisi miellyttää alistajaansa? Ja siis (tässä kontekstissa) meinaan ihan konsensuaalista väkivalloin ja pakottamalla alistamista. Ei jaksa edes lähteä siihen, että tämä on tietenkin maailmassa se yleisin tapa alistaa.
Ei en kyllä nyt ole tuostakaan samaa mieltä. Alistamista on monenlaista, ja ihmiset saavat kiksinsä eri tavoin. Jotkut haluavat tulla alistetuksi ja jotkut taas alistaa pakottamalla ja väkivallalla. Jotkut taas tykkäväät enemmän sellaisesta sisäisestä hitaasta vallan kerryttämisestä (esim. inner enslavement). Mulle maistuu molemmat, mutta tietenkään en voisi perustaa elämää alistavan kumppanin kanssa väkivallan ja pakottamisen kautta tapahtuvaan alistumiseen - VAIKKA se ehkä olisikin saanut alkunsa niin. Se sopii vähemmän tärkeisiin suhteisiin sitten korkeintaan.
Pitää muistaa, että kaikki alistuminen ei ole henkistä, vaan osa voi jäädä täysin fyysiselle tasolle. Joskus kahden ihmisen välissä ei tapahdu henkisesti yhtään mitään yhteyttä, tai sitten molemmat nauttivat siitä että alistuminen tapahtuu pakottamalla, ja henkinen yhteys voi olla suurikin.
Mua välillä oikeen harmittaa, kun mua on niin hankala pakottaa kun olen niin alistuvaluontoinen. Jää monet hyvät leikit leikkimättä. ;)
Varsin vanhanaikaista misogynistista puhetta viitata neiteihin ja itkupotkuraivareihin, kun alistuvia ja alistajia on molemmissa sukupuolissa, ja täällä on nähty kiukuttelua ainakin minun aktiiviaikanani molemmilta sukupuolilta ja suuntauksilta. Suhteiden päättyminen on vaikeaa molemmille, usein.
-
Auttaminen=palveleminen=miellyttäminen :-\ ei mun sanakirjassa.
Äiti Teresa sai käskynsä suoraan Kristukselta. Ehkä hän pyrki miellyttämään Jumalaa. Vaikka elämänsä pimeydessä ja ahdistuksessa lopulta sisäisesti elikin, eikä - jälkeen jääneiden kirjeidensä mukaan - kohdannut Jumalaansa.
-
Äiti Teresa sai käskynsä suoraan Kristukselta. Ehkä hän pyrki miellyttämään Jumalaa. Vaikka elämänsä pimeydessä ja ahdistuksessa lopulta sisäisesti elikin, eikä - jälkeen jääneiden kirjeidensä mukaan - kohdannut Jumalaansa.
Jos yrittää kohdata Jumalan uskontojen markkinoimalla tavalla, se jää kohtaamatta, koska uskonnot ei tähtää yksilön kokemukseen tai yksilön hyvään elämään, ne on luotu, nerokkaasti, hallitsemaan isoja ihmisjoukkoja. Pääasiassa kieltämällä kaikki luonnollinen, seksistä nauramiseen ja omaan ajatteluun sekä oman Jumalakokemuksen löytämiseen omista lähtökohdista.
IKRM
-
Äiti Teresa sai käskynsä suoraan Kristukselta. Ehkä hän pyrki miellyttämään Jumalaa. Vaikka elämänsä pimeydessä ja ahdistuksessa lopulta sisäisesti elikin, eikä - jälkeen jääneiden kirjeidensä mukaan - kohdannut Jumalaansa.
Jos yrittää kohdata Jumalan uskontojen markkinoimalla tavalla, se jää kohtaamatta, koska uskonnot ei tähtää yksilön kokemukseen tai yksilön hyvään elämään, ne on luotu, nerokkaasti, hallitsemaan isoja ihmisjoukkoja. Pääasiassa kieltämällä kaikki luonnollinen, seksistä nauramiseen ja omaan ajatteluun sekä oman Jumalakokemuksen löytämiseen omista lähtökohdista.
IKRM
Näinpä. En henkisyydestäni huolimatta koskaan olekaan ollut minkään uskontokunnan aktiivijäsen (juu, kasteltiin luterilaiseen kirkkoon josta erosin aikuisena, henkisen etsimisen aloitin jo varhaisteininä kyllä).
Mut kyl mä diggaan siit Äiti Teresan ajatuksesta että hän kohtasi jokaisessa ihmisessä kerrallaan Kristuksen. Mutta itse koko (media)ilmiö kyseisen ihmisen ja Rakkauden sisaretkohan se järjestö oli...on aika monelta osin kovin kovin kyseenalainen. Olkoonkin - vaiko juuri siksikin? - että katolinen kirkko on julistanut hänet pyhimykseksi. Jotenkin kuitenkin kamalaa että hänelle 'hymy oli naamio' joka oli kaiken sen sisällään kokemansa pimeyden ja ahdistuksen välissä. Aika rankkaa tilitystä teki rippi-isilleen. Hänestä on kirjoitettu hyviäkin kirjoja.
-
Miellyttämisessä on mukana oma tahto ja vapaaehtoisuus, kun taas alistumisessa oma mielipide ja tahto menettää merkityksensä.
Näin minäkin sen koen.
Miellyttäminen ja palveleminen tuottaa tekijälleen suurta mielihyvää silloin kun voi lisätä sen kohteena olevalle hyvää oloa. Se on sekä itsekästä ja epäitsekästä samaan aikaan. Miellytän ja palvelen siksi koska voin ja minulla on niin paljon annettavaa, en siksi että kärsisin lapsuuden traumoista ( plus lisäksi suunnattomat kiksit mitä siitä saan). Miellyttäminen on myös valikoivaa, ei kaikkia huvita miellyttää, siihenkin tarvitaan oikeanlainen kohde, muusa.
Alistua en voisi koskaan pakolla tai pelolla, ainoastaan kunnioituksesta ja rakkaudesta. En voisi luottaa pakkoa tai pelkoa käyttävään ihmiseen ikinä niin paljon että pystyisin päästämään irti vapaasta tahdostani ja itsestäni. Itse koen että alistuminenkin on itsekästä sillä alistuessa toisen tahtoon saa todellisen road tripin vapauteen, et ole enää vastuussa mistään eikä sinulla ole omaa tahtoa, kunhan vain olet ja leijut. Helppoa ja keveää mutta samalla niin vaikeaa!
Ehkäpä näkökulmani alistumiseen on tämä siksi etten ole tippaakaan masokistinen.
Varmasti löytyy parempiakin näkökulmia asiaan kuin minun enkä ottanut koko aihetta niin kovin vakavastikaan. Pääasia kai kuitenkin on että ihminen on tyytyväinen elämäänsä ja suhteisiinsa, teki sitten ihan mitä tahansa mielenkiemuroita päässää ja olkoot motiivitkin toimiinsa yksilöllisiä.
-
Olen myös samaa mieltä, itsellänikin näin, eikä kumpikaan pois sulje toistaan. Molemmat koen itsessäni luontaisina ominaisuuksina. Niin miellyttämisen, kuin alistumisen tarpeen.
Ride: "Miellyttämisessä on mukana oma tahto ja vapaaehtoisuus, kun taas alistumisessa oma mielipide ja tahto menettää merkityksensä."
Mun lähtökohtana on, että D tietää mihin suhteessamme pyritään ja luotan siihen, että Hän tietää, mitä haluaa ja niin on hyvä ;) Silloin tuota omaa tahtotilaa ei tarvita ja suhde on balancessa D/s. Rakastan mielyttää ja palvella omistajaani, kun tunnen/tiedän, mistä hän pitää ja saan hyvää oloa/kicksejä siitä, kun koen Hänen olevan minuun subina tyytyväinen. Samalla D näkee mihin tuloksiin on koulutuksella päästy ja saamme vahvistusta ja itsevarmuutta siitä, että yhteinen matka voi jatkua syvemmille vesille turvallisesti eteenpäin. Alistumisessa taas olen kuuliaisesti toisen armoilla ja toista varten ilman omaa tahtoani, toiveitani ja mieltymyksiäni suurella luottamuksella.
Miellyttämisen tarve kuuluu itselläni enemmän arkeen ja esileikkeihin, kun alistuminen taas niihin tosileikkeihin, eli yhteiseen seksiin ja sessioon.
-
alistumistahan tapahtuu vapaaehtoisesti ja vähemmän vapaaehtoisesti eikä siihen välttämättä liity mitään miellyttämisenhalua. miellyttäminen voi liittyä alistettuna olemiseen mutta on kuitenkin lähtöisin ihmisestä itsestään, kuka milläkin motiivilla haluaa sitten toista miellyttää ( kunnioitus, rakkaus, pelko mikä hyvänsä). yleensä ihmisten motiivit ovat melko itsekkäitä ja se on aivan normaali ilmiö, jotain hyötyä miellyttämiselläkin haetaan ( ihan vaikka jos saa miellyttämisestä hyvän mielen itselleen).
-
Miellyttäjä voi tehdä myös asioita, jotka "perinteisten sessioroolien" mukaan kuuluisivat alistajalle, kun taas alistuja vaan alistuu, olipa se miellyttävää tai ei.
Miellyttämistä voi olla myös tasa-arvoisissa (fetissi)sessioissa, eli kumpikaan ei alistu tai alista. Silloin toinen suostuu toista miellyttääkseen kokeilemaan uusia juttuja, joita todennäköisesti muuten ei koskaan sessiossa tekisi.
Esimerkki: sessiokumppani pyytää miellyttäjältä että hänen päälleen pissataan. Miellyttäjällä ei ole aiheeseen mitään fetissiä, eikä hän ole sessiossa missään alistavassa roolissa, mutta päättää silti pissata kumppaninsa päälle koska tietää että siitä tulee kumppanille hyvä mieli.
Miellyttäjä miellyttää, koska hän nauttii siitä että on saanut toisen nauttimaan.
-
Halu miellyttää ja miellyttäminen eivät minunkaan mielestäni ole erityisemmin ristiriidassa alistumisen kanssa tai sen vastakohta, vaan voivat ihan nätisti kietoutua yhteen. Joka tapauksessa ne menevät vähän eri tasoilla.
Vaikuttaa myös siltä, että tässä keskusteluketjussa miellyttäminen on ymmärretty ainakin kahdella eri tavalla:
1) henkilö haluaa miellyttää toista kokeakseen olevansa hyväksytty tai saadakseen toisen ihmisen hyväksynnän, vaikka hän ei välittäisi tai pitäisi jostain asiasta (tai asiaan ei liity erityisemmin suuntaan tai toiseen mielitekoja), tai
2) henkilö haluaa osoittaa rakkauttaan, välittämistään ja arvostustaan toista henkilöä kohtaan pyyteettömästi tekemällä (oma-aloitteisesti) asioita, joista ajattelee/tietää toisen pitävän ja haluaa tuottaa toiselle hyvää mieltä (ei välttämättä niinkään toisen ihmisen pyynnöstä).
Näiden kahden miellyttämisen välillä on hienoinen ero, vaikka toki samallakin ihmisellä voi esiintyä näitä molempia lähtökohtia miellyttämiseen. Ensimmäisessä on kuitenkin se vaara, että ihminen voi tehdä asioita itseään vastaan (jos pyydetty teko ei ole hänelle itselleen neutraali/täysin ok) vain koska ei halua tuottaa toiselle pettymystä (kärjistetty esimerkki: suostuu seksiin, vaikka itsellä olisi kurja olo). Hän voi tulla helposti hyväksikäytetyksi varsinkin jos hänellä on heikko itsetunto ja jos hänen tekojensa motiivit ovat hänelle itselleenkin hämärät, eli jos hän ei ihan oikeasti ehkä kuitenkaan halua tehdä jotain juttua, mutta suostuu miellyttääkseen toista. Nähdäkseni ensimmäinen on aika kinkkinen miellyttämisen lähtökohta niin kinkymaailmassa kuin sen ulkopuolellakin. Jälkimmäisessä taas teon motiivi lähtee henkilöstä itsestään, ja ilmenee vaikkapa juuri haluna ilahduttaa toista esim. laittamalla ruokaa, josta toinen pitää, antamalla hieronnan yms., eli kyse on voimakkaasta halusta osoittaa rakkautta itselle tärkeälle ja erityiselle ihmiselle. Suurin ero näiden kahden miellyttämistyypin välillä on käsittääkseni siis siinä, keneltä tulee aloite ja sisäinen motiivi tekoon.
Itse en ole normiarkielämässä kovinkaan miellyttämisenhaluinen, ja minulla tuo halu miellyttää yhdistyy D/s:ään. Se, että haluan miellyttää ja ilahduttaa D:täni, kertoo myös siitä, että kunnioitan, arvostan ja rakastan häntä paljon, ja että hän on minulle erityinen. Minulla on tarve ja halu miellyttää vain harvoja ja valittuja. Itse en myöskään halua, että minua pyrittäisiin miellyttämään ensimmäisen kohdan lähtökohdista, koska haluan, että toinen nauttii ja haluaa juttuja oikeasti, ja että molemmat saavat siitä kiksinsä. Jälkimmäinen miellyttämisen tapa taas ilahduttaa ja tuntuu hyvältä, niin tekijänä kuin vastaanottajanakin. En siis ymmärrä sitä, miksi miellyttäminen pitäisi nähdä jotenkin yksinomaan negatiivisena asiana, koska siihen liittyy parhaimmillaan paljon myös kauneutta ja lämpöisiä tunteita, kuten rakkautta ja kiitollisuutta toista kohtaan.
-
Niin. Minun mielestäni miellyttäminen on ongelma jos ihminen pysyy näkymättömänä sen takia.
Sillä ei ole väliä tekeekö hän asioita toisen toiveesta/pyynnöstä vai omasta halusta/uskosta/luulosta kun olettaa toisen pitävän niistä JA sitä kautta myös hänestä niiden tekijänä.
Se sitten että tekee jotakin siksi että toinen haluaa/tietää toisen haluavan ja tykkäävän ei sinällään yksinään ole mikään ongelma.
Ongelma asiasta tulee vain tuon näkymättömyyden kautta. Eli katson toisen ihmisen olevan LIIAN miellyttämishaluinen(-tarpeinen) jos hänen persoonansa ei piirry minulle, eli en tiedä mikä hän oikein on miehiään tai naisiaan.
Ja tämä liittyy taas alistumiseen sillä tavalla että tarvitsen sen tiedon toisesta jotta alistaminen onnistuu. Silloin jos epäilen ja tuntuu että toinen perustaa tekemisensä (olemisensa) miellyttämiselle, niin en oikein tunne maata jalkojeni alla ja alistaminen ei onnistu.
Siksi pidän hyvin tärkeänä juuri alistujalla sitä että hän osaa olla itsensä selkeästi. Tämä ei tarkoita sitä että pitää tietää tarkasti mistä tykkää ja mitkä on rajat. Ei. Mutta pitää osata purkaa omia fiiliksiään asioista. Ei niin että "minulle kaikki mistä sinä tykkäät on ok..." Koska silloin en saa kiinni alistuvasta. Minä en ole kovinkaan rankka sadisti, vaan nimenomaan dominoiva, minun täytyy saada ote toisen persoonasta tai muuten homma ei toimi, minulle jää luu käteen. En saa kiksejäni vain julmasta toisen räimimisestä. En edes silloin jos se alistuja saa kiksinsä minun julmuudestani.
Vasta kun toinen on piirtynyt minulle voin päästä alistamiseen. Silloin tiedän millä suunnalla on rajat ja voin lähteä hakemaan sitä taipumista. Jos toinen miellytää, ja miellyttää, ja kestää ja kestää, niin alistaminen on mahdotonta. Ja koska en ole se Suuri Sadisti vaan nautintoni tulee siitä toisen taipumisesta niin haluan nähdä selkeästi toisen ihmisen.
Subini ei ole erityisen miellyttämishaluinen. Ennemminkin tietää tarkasti mitä haluaa. On myös kokeilunhaluinen. Ja osaa purkaa tehtyjä asioita jälkikäteen sen suhteen pitikö vai ei, ja miltä tuntui. Minä alistajaan tarvitsen tuollaista purkamista joka piirtää subin rajoja. Sen myötä voin mennä syvemmälle. Voin myös mennä asioihin joista tiedän ettei hän pidä, kuin myös niihin joista tiedän että hän pitää. Aivan sen mukaan mitä itse haluan kulloinkin. Silloin tiedän että hän alistuu. Ja sillon myös tiedän että hän luottaa koska on antanut minulle avoimesti itsensä ja rajansa.
-
Miellyttää voi ilman, että alistuu pätkän vertaa. Myös tässä kontekstissa.
-
Miellyttää voi ilman, että alistuu pätkän vertaa. Myös tässä kontekstissa.
Juu, niin voi. Siksi itse haluan muuta(kin) kuin miellyttämistä. Ja toisaalta taas se miellyttäminen ei ole minulle niin olennaista. Se on sitten sellaista joka voi kuulua ihan tasa-arvoiseenkin suhteeseen. Periaatteella Mää rapsuttaa sun selkää ja sää mun, ihan miten ja mistä nyt kukakin tykkää, ja yleensä ihmiset tykkää tehdä tykkäämilleen ihmisille niitten tykkäämäämiä juttuja ihan vaan rakkauvvesta ja pyyteettömästi. Sellaisessa en näe mitään pahaa. Tietenkään.
Toinen asia minkä herkästi liitän vääränlaiseen ja liialliseen miellyttämiseen on manipulointi. Ja liiallinen kiltteys. Mutta ehkei tässä langassa nyt keskusteltu niistä.
-
Näin se on minullakin. Mellyttämisen tarpeeseeni liittyy myös D:n palveleminen ja asu- + muu fetisismi hänen toiveiden mukaan. Tulee myös tehtyä vilipittömästi ja oma-aloitteisesti asioita, jotka ei ole itselle niin mieleen, kun tietää, että ne on toiselle tärkeää.
Kiksit, tyydytys ja ilo tulee siitä, kun näkee toisen nauttivan. :-*
cassandra82;
"Minulla tuo halu miellyttää yhdistyy D/s:ään. Se, että haluan miellyttää ja ilahduttaa D:täni, kertoo myös siitä, että kunnioitan, arvostan ja rakastan häntä paljon, ja että hän on minulle erityinen. Minulla on tarve ja halu miellyttää vain harvoja ja valittuja."
-
Niin. En halua dissata tuollaisia materiaalisia tasoja miellyttämisessä ja palvelemisessa. Ihan fine että sub joko ajaa karvansa tai ei riippuen mitä haluan ja pukeutuu niin kuin haluan, tarjoilee ruokaa, juomaa, pukeutuu hemaisevasti, vie etlänlomalle, risteilylle, oma-aloitteisesti ja /tai toiveistani. Mutta materiaalisissa asioissa toisto turruttaa. Tulee tylsäksi ajan myötä, ilo katoaa.
Henki haluaa syvemmälle, enemmän, intensiivisempää, merkityksellisempää, laajempaa kokemista. Sieltä kautta löytyy se todellinen läheisyys, suurempi rakkaus (nimenomaan ihan konkreettisesti suurempi kun tuntee enemmän toista niin on enemmän mitä rakastaa), suhteen syveneminen. Se on ihmissuhteiden luonnollinen tarkoitus, mennä syvemmälle, niin itseen kuin toiseen. Ja paras paikkamme kasvaa on syvälliset ihmissuhteet. Simple as that.
Se sitten miten se kullakin tapahtuu on varmasti kovin yksilöllistä. Siis se miten vastaamme toistemme tarpeisiin käytännön tekemisen tasolla. Se taitaa olla aika paljon sitä kemia-juttua.
Minun käsitykseni on että juuri ihmiset joilla on tarve miellyttää toisia liikaa epäonnistuvat tässä. Kun haluaa olla niin kuin toinen haluaa (liikaa!!!!!) niin toinen ei opi tuntemaan todellista itseä. Ja kun ei opi tuntemaan toista, niin ei ole mistä tykätä. Tavallaan sellainen kehä: haluan ola sellainen kuin haluat minun olevan mutta kun olen sitä niin en ole mitään omaani jota voisit rakastaa.
-
Minun käsitykseni on että juuri ihmiset joilla on tarve miellyttää toisia liikaa epäonnistuvat tässä.
Hyvin usein erittäin miellyttämisenhaluisilla suurimmaksi ongelmaksi tulee ketä miellyttää ja ketä ei, jos kumartaa toiselle pyllistää toiselle toteutuu tässäkin asiassa.
Lopputuloksena onkin tilanne, jossa ei miellytä ketään, koska ne jotka nauttii miellytetyiksi tulemisesta on poikkeuksetta itsekkäitä ja haluaa kaiken itselleen.
IKRM
-
Minun käsitykseni on että juuri ihmiset joilla on tarve miellyttää toisia liikaa epäonnistuvat tässä.
Hyvin usein erittäin miellyttämisenhaluisilla suurimmaksi ongelmaksi tulee ketä miellyttää ja ketä ei, jos kumartaa toiselle pyllistää toiselle toteutuu tässäkin asiassa.
Lopputuloksena onkin tilanne, jossa ei miellytä ketään, koska ne jotka nauttii miellytetyiksi tulemisesta on poikkeuksetta itsekkäitä ja haluaa kaiken itselleen.
IKRM
Niin. Voihan se noin olla. Tavallaan kun antaa aina sitä mitä toinen näyttäisi haluavan eikä ole itse todellinen/näkyvä voi toinen myös tulla käyttäneeksi hyväkseen, jopa tahtomattaan. Kun kerran aina kaikki on ollut jees, niin on vaikea tietää että jokin ei sitten olekaan jees. Eli riski tulla hyväksikäytetyksi kasvaa roimasti. Jossain kun se raja tulee vastaan, aina. Ja ehkä taustalla voi olla juuri sitä hyväksynnän hakemista, ja kun sitten hakee sitä sellaisilta ihmisiltä jotka nauttivat miellytetyksi tulemisesta tai jonkinasteisesta alistumisesta/masokismista/sadismista (oikeastaan ei ole edes väliä rooleilla, mutta riski on suurempi saavalla puolella) niin sitten jossain kohtaa tulee turpaan ihan pieteetillä.
Minusta dominoivuus on juuri sitä että alistuva antaa itsensä näkyväksi, jotta dominoiva voi kantaa vastuun toisesta. Ei siksi etä minä saisin olla maailmankaikkeuden kovin julmitar vaan siksi että alistuja haluaa a l i s t u a ja minä taivuttaa, alistaa. It takes two to tango.
-
No, mut mitäs sit sellaiset joille se pelkkä miellyttäminen riittää ovat? Siis sen lisäksi että ovat itsekkäitä. Ovatko he dominoivia? Vai palvelumassuja ja -dommeja?
...taidetaan lähestyä heikkoja jäitä, ritisee jo....
Kun itse koen asian niin että jos suostun vain miellytettäväksi niin ensinnäkään en saa alistamisen tarvettani tyydytttyä plus lisäksi tunnen itseni hyväksikäytetyksi, ja se taas on nono. Tai siitä tulee sellainen epärehellinen olo. Siis että on epärehellinen itelleen.
Silti voin aivan hyvin toppeilla -siksi aika tarkka näistä termeistä olenkin - sillä silloin voidaan ottaa kevyemmin eikä minun tarvitse mennä ollenkaan alistavalle puolelleni. Mennään enemmän tasa-arvoisesti ja painopiste on tekemisessä.
Mutta erotan aika selvästi nämä.
Sama asia alistumispuolessa. Olen huono alistumaan - ehkä ennen kaikkea sen takia etten kovin helposti luota ihmisiin, plus että minusta alistuminen on se kaikkein vaikein osio paketissa jo ihan sen kannalta että vastakappaleen on oltava sopiva, ja juttu ei ole ihan hetkessä paikoilleen napsuteltavissa.
Mutta olen masokistinen, mikä taas on henkisesti hyvin itsenäinen tila minulle, ja lähinnä fyysinen. Ja bottommeillessa, jälleen, painopiste on tekemisessä ei missään kovinkaan henkisissä sfääreissä toisin sanoen.
Mä vähän luulen, tai mun tuntuma on, et miellyttäminen herkästi on molemminpuoleista. Silloin voidaan pysytellä tietyllä tavalla 'turvavyöhykkeellä'. Molemmat omissaan. Ei tarvitse ottaa ihmissuhderiskejä. Ku ihmissuhteet nyt on aina riskejä.
Ja sellaiset ihmiset jotka eivät arvosta/rakasta itseään herkemmin sortuvat tällaisiin suhteisiin.
Kun en jotenkin, kuitenkaan, voi enkä halua syyttää miellyttämistarpeisia ihmisiä ketkuiksi ja itsekkäiksi (paitsi jos tekevät juttua tietoisesti, sitten hyihyi, sietääkin hävetä), sillä kun (aivan kuten alunperin jo sanoin) siinä painopiste on toisissa/toisessa ihmisessä. Eli miellyttäjä (kun on pakottavasta miellyttämistarpeesta kyse) on oman itsensä ulkona. Eli ei kykene kohtaamaan -mitä ilmeisemmin - omaa haavoittuvuuttaan suhteessa toisiin ihmisiin. Kun vasta kun kohtaa sen niin voi olla rakastettu, ja voi rakastaa myös itseään kokonaisena ihmisenä jossa on aivan kaikenlaisia puolia ilman mitää hyvä paha jaotteluita (joihin sitten voi niissä valtaleikeissä mennä jos rohkeus riittää).
Mut et voisiko sellaisessa miellyttämistarpeeseen pohjautuvassa alistumisesta olla kyse siitä että haluaa säilyttää oman sisäisen statusquon. Eli se on tietyllä tavalla itseään ruokkiva juttu. Ensin on tarve miellyttää toista koska pohjimmiltaan ei hyväksy itseään. Ja nimenomaan alistua tällä mentaliteetilla. Sitten saa ikäänkuin hyväksynnän omalle kuviolleen jos toinen suostuu alistamaan vain itsekkäästi. Riskit on silloin itsellä, kuten on jollain tavalla myös ohjatkin. Eli kyse ei olekaan alistumisesta vaan enemmänkin henkisestä masokismista, jossa 'dominoivaa' käytetään välineenomaisesti...?
Juupa, en tiä. Meni, taas, psykoiluksi. En pyydä anteeksi. Jos luit niin vastuu on itselläsi.
-
En viitsi lähteä tekemään yleistyksiä muiden ihmisten ajatuksista, joten näin mietin asiaa omalta kohdaltani:
Olen hyvin miellyttämisenhaluinen ihminen ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Mietin todella paljon miten vaikutan muihin ihmisiin. Jos sanon rumasti, minulle jää siitä paha mieli viikoiksi (vaikka olisi ollut aihettakin sanoa rumasti). Omaltani kohdaltani tässä ei ole kyse heikosta itsetunnosta eikä siitä että hakisin hyväksyntää miellyttämällä muita, vaan olen yksinkertaisesti kiltti ja tykkään ihmisistä. Jos teen pienen palveluksen tai saan toisen ihmisen elämän pienellä vaivalla vähän helpommaksi niin miksi ihmeessä en tekisi sitä? Välillä olen saanut ihmisiltä varsin raivoisia reaktioitani "pyllynnuolennasta" tai siitä että kuulemma annan ihmisten hyväksikäyttää itseäni. Vaan enpä voi luonteelleni mitään. Ja kun on parisuhteessa "en miellytä ketään"-miehen kanssa niin parisuhteemme dynamiikka voi näyttää ulkopuolisille vähintäänkin erikoiselta. Olen aivan liian mimosa kyetäkseni osallistumaan koko kinkyskeneen, koska minun luonteellani kinkyskenessä selviäminen vaatisi "panssarin kehittämistä" ja se on uuvuttavaa.
Chmlnidae käytti käsitettä "näkymätön ihminen". Voisin käyttää sitä kai itsestänikin, koska monet ihmiset näkevät minusta vain sen miellyttämispuolen eivätkä oikein muuta. Itseäni se siis ei pätkääkään haittaa, mutta välillä loukkaa kun ensin tulee kohdelluksi kynnysmattona ja sitten yhtäkkiä ääni muuttuukin kun selviää että minussa on muitakin puolia. Kyllä ihmisen "kaikki" puolet näkee kun vaivautuu keskustelemaan ihmisten kanssa eikä vain elä omien ennakkoluulojensa varassa. Jossain vaiheessa suhdettamme miellyttämisenhaluni oli kinkyseksin suhteen varsin iso ongelma, koska en ole naimisissa persoonallisuushäiriöisen kanssa. Koska tietenkin mies näki, että miellyttelen ihmisiä muutenkin niin häntä häiritsi suunnattomasti se, että minulla ei ollut "omia juttuja". Noihin aikoihin omat fetissini eivät olleet vielä tulleet täysin omaan tietoisuuteeni. Ajattelin vain "harrastavani" natseja. Hän koki hyväksikäyttävänsä minua, etenkin koska hänen kinkysuhteensa ennen minua olivat olleet erilaisia.
Seksuaalinen alistuminen taas on eri juttu. Koska olen muutenkin niin miellyttämisenhaluinen, minun täytyy "muussa elämässä" olla äärimmäisen varovainen sen suhteen, etten joudu hyväksikäytetyksi. Se on todella uuvuttavaa ja ärsyttävää. Aina välillä tulee vastaan ihmisiä, jotka tahallaan tai tahattomasti yrittävät hyväksikäyttää kilttejä ihmisiä. Ihan vaikka lähtien esimiehestä, joka kokeili saisiko työruuhkaa valittelemalla sairaan ihmisen töihin. Seksuaalinen alistuminen antaa minulle mahdollisuuden vapautua tuosta varovaisuudesta. Heitän vallan itsestäni niin fyysisesti kuin henkisestikin toiselle ihmiselle ja voin olla luomatta "suoja-aitoja". Kyse ei ole vastuun siirtämisestä vaan henkisestä alastomuudesta. Tämän takia meidän suhteeseemme esimerkiksi turvasanan konsepti ei yksinkertaisesti sovi. Koska minulla nyt on jo valmiiksi tällainen luonne niin pelkkä "light play" ei ole minulle alistumista vaan miellyttämistä. Tosin 24/7-suhteessa sekin tuntuu alistumiselta, mutta alistumisen tunne tulee rankemmista sessioista. Kevyemmät sessiot tuntuvat palkinnoilta.
Minulle fyysinen vastustelu, vittuilu tai selkeiden vaatimusten esittäminen on kovin vierasta. Ensinnäkään minulla ei ole fyysistä voimaa vastustella oikeasti (joten se olisi lähinnä teatteria), en vittuile ihmisille muutenkaan ja jos vaadin tiettyjä juttuja niin silloin mitä asetan raamit. Tietysti siis minullakin on rajoja, mutta jos kuolleet, alaikäiset ja eläimet jätetään ulkopuolelle niin kyllä ne liittyvät enemmänkin esimerkiksi välineitä puhtauteen tai oikeaan käyttöön. Esim. tykkään kovasti kepeistä, mutta minua ei todellakaan kukaan tule lyömään bambukepillä. Alistumistapani rajoittaa myös joitakin asioita, mutta se on enemmänkin yhteensopivuuskysymys. Esim. olisin huono match sadistin kanssa, koska en ole bottom vaan sub/slave. Minulle se "ultimatejuttu" on olla kangas, jolle alistaja voi maalata omat rajansa. Esimerkiksi mieheni (tai Master miten ikinä) kiihottuu itkevistä naisista, mutta minä en itke kovinkaan helposti. Sen eteen saa nähdä vaivaa. Hän saa omistajan oikeudella itkettää minua niin kuin katsoo parhaaksi, mutta hän samalla tietää itkettäneensä vaimoaan ja lapsensa äitiä. Hänen täytyy itse määritellä miten pitkälle hän itse on valmis minun kanssani menemään. Kuitenkin hänen täytyy mennä riittävän pitkälle, jotta minä kokisin alistuvani (tai edes itkisin). En osaa itkeä käskystä, ja käskystä itkeminen olisi muutenkin näyttelemistä. Aina välillä kumpikin mokailee, mutta se on luonnollista. Minäkin siis olen mokannut kun en ole kommunikoinut riittävän selkeästi. Sitten niistä vain jutellaan session jälkeen ja siirrytään eteenpäin. Sen takia en oikein osaa suhtautua vakavasti alistajiin, jotka mainostavat etteivät ole koskaan mokanneet. Tajuan kyllä, että sessiosuhteissa ei ehkä voi itseään kauheasti haastella koska mokan sattuessa voi mennä maine skenessä.
Minulle siis miellyttämisen halu/tarve on jo ihan luonteessa, joten sen täytyy laukaista aivoissani jotakin jo tuottaa mielihyvää. Se on minun luonteeni, enkä voi sille mitään. En koe sitä itsekkääksi, koska en tee sitä jotta tulisin hyväksytyksi. Miellyttelen ihan kaikkia ihmisiä, mutta tosiaan ainakaan minun kohdallani kyse ei ole itsetunnosta. Pidän itsestäni. Sen sijaan seksuaalinen alistuminen on valinta. Valitsen ihmisen, jonka seurassa voin olla juuri niin mimosa kuin oikeasti olenkin.
-
Kiitos, jälleen, Radienille erittäin hyvästä avaamisesta.
Olen samaa mieltä tuosta että mokaamista on mahdotonta välttää. Vaikka toinen kykenisi siihen alastomuuteen. Silloin kun joku on alistuva, ja tehnyt sen päätöksen alistua jollekin, niin jo sessio/suhdedynamiikka vie siihen.
Mutta juuri siksi se subin alastomuus on niin tärkeätä dominoivalle. Koska siellä mokaamisen rajoilla on ne pahimmat kohdat itselle.
En ole - käsittääkseni- mokannut pahasti. Ja uskon että saan tiedon asioiden tilasta kyllä. Mutta ollut sellaisissa kohdissa joissa olen seisonut kuilun reunalla ja tajunnut että se on hyvin todellinen ja mahdollinen tilanne. Siis tajunnut j ä l k i k ä t e e n keskustellessa että olipas hiinähiinä. Subini on myös sanonut, ja todellakin uskon häntä, ettei voisi sessioida sadistin kanssa.
-
En viitsi lähteä tekemään yleistyksiä muiden ihmisten ajatuksista, joten näin mietin asiaa omalta kohdaltani:
Olen hyvin miellyttämisenhaluinen ihminen ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Mietin todella paljon miten vaikutan muihin ihmisiin. Jos sanon rumasti, minulle jää siitä paha mieli viikoiksi (vaikka olisi ollut aihettakin sanoa rumasti). Omaltani kohdaltani tässä ei ole kyse heikosta itsetunnosta eikä siitä että hakisin hyväksyntää miellyttämällä muita, vaan olen yksinkertaisesti kiltti ja tykkään ihmisistä. Jos teen pienen palveluksen tai saan toisen ihmisen elämän pienellä vaivalla vähän helpommaksi niin miksi ihmeessä en tekisi sitä? Välillä olen saanut ihmisiltä varsin raivoisia reaktioitani "pyllynnuolennasta" tai siitä että kuulemma annan ihmisten hyväksikäyttää itseäni. Vaan enpä voi luonteelleni mitään. Ja kun on parisuhteessa "en miellytä ketään"-miehen kanssa niin parisuhteemme dynamiikka voi näyttää ulkopuolisille vähintäänkin erikoiselta. Olen aivan liian mimosa kyetäkseni osallistumaan koko kinkyskeneen, koska minun luonteellani kinkyskenessä selviäminen vaatisi "panssarin kehittämistä" ja se on uuvuttavaa.
Chmlnidae käytti käsitettä "näkymätön ihminen". Voisin käyttää sitä kai itsestänikin, koska monet ihmiset näkevät minusta vain sen miellyttämispuolen eivätkä oikein muuta. Itseäni se siis ei pätkääkään haittaa, mutta välillä loukkaa kun ensin tulee kohdelluksi kynnysmattona ja sitten yhtäkkiä ääni muuttuukin kun selviää että minussa on muitakin puolia. Kyllä ihmisen "kaikki" puolet näkee kun vaivautuu keskustelemaan ihmisten kanssa eikä vain elä omien ennakkoluulojensa varassa. Jossain vaiheessa suhdettamme miellyttämisenhaluni oli kinkyseksin suhteen varsin iso ongelma, koska en ole naimisissa persoonallisuushäiriöisen kanssa. Koska tietenkin mies näki, että miellyttelen ihmisiä muutenkin niin häntä häiritsi suunnattomasti se, että minulla ei ollut "omia juttuja". Noihin aikoihin omat fetissini eivät olleet vielä tulleet täysin omaan tietoisuuteeni. Ajattelin vain "harrastavani" natseja. Hän koki hyväksikäyttävänsä minua, etenkin koska hänen kinkysuhteensa ennen minua olivat olleet erilaisia.
Seksuaalinen alistuminen taas on eri juttu. Koska olen muutenkin niin miellyttämisenhaluinen, minun täytyy "muussa elämässä" olla äärimmäisen varovainen sen suhteen, etten joudu hyväksikäytetyksi. Se on todella uuvuttavaa ja ärsyttävää. Aina välillä tulee vastaan ihmisiä, jotka tahallaan tai tahattomasti yrittävät hyväksikäyttää kilttejä ihmisiä. Ihan vaikka lähtien esimiehestä, joka kokeili saisiko työruuhkaa valittelemalla sairaan ihmisen töihin. Seksuaalinen alistuminen antaa minulle mahdollisuuden vapautua tuosta varovaisuudesta. Heitän vallan itsestäni niin fyysisesti kuin henkisestikin toiselle ihmiselle ja voin olla luomatta "suoja-aitoja". Kyse ei ole vastuun siirtämisestä vaan henkisestä alastomuudesta. Tämän takia meidän suhteeseemme esimerkiksi turvasanan konsepti ei yksinkertaisesti sovi. Koska minulla nyt on jo valmiiksi tällainen luonne niin pelkkä "light play" ei ole minulle alistumista vaan miellyttämistä. Tosin 24/7-suhteessa sekin tuntuu alistumiselta, mutta alistumisen tunne tulee rankemmista sessioista. Kevyemmät sessiot tuntuvat palkinnoilta.
Minulle fyysinen vastustelu, vittuilu tai selkeiden vaatimusten esittäminen on kovin vierasta. Ensinnäkään minulla ei ole fyysistä voimaa vastustella oikeasti (joten se olisi lähinnä teatteria), en vittuile ihmisille muutenkaan ja jos vaadin tiettyjä juttuja niin silloin mitä asetan raamit. Tietysti siis minullakin on rajoja, mutta jos kuolleet, alaikäiset ja eläimet jätetään ulkopuolelle niin kyllä ne liittyvät enemmänkin esimerkiksi välineitä puhtauteen tai oikeaan käyttöön. Esim. tykkään kovasti kepeistä, mutta minua ei todellakaan kukaan tule lyömään bambukepillä. Alistumistapani rajoittaa myös joitakin asioita, mutta se on enemmänkin yhteensopivuuskysymys. Esim. olisin huono match sadistin kanssa, koska en ole bottom vaan sub/slave. Minulle se "ultimatejuttu" on olla kangas, jolle alistaja voi maalata omat rajansa. Esimerkiksi mieheni (tai Master miten ikinä) kiihottuu itkevistä naisista, mutta minä en itke kovinkaan helposti. Sen eteen saa nähdä vaivaa. Hän saa omistajan oikeudella itkettää minua niin kuin katsoo parhaaksi, mutta hän samalla tietää itkettäneensä vaimoaan ja lapsensa äitiä. Hänen täytyy itse määritellä miten pitkälle hän itse on valmis minun kanssani menemään. Kuitenkin hänen täytyy mennä riittävän pitkälle, jotta minä kokisin alistuvani (tai edes itkisin). En osaa itkeä käskystä, ja käskystä itkeminen olisi muutenkin näyttelemistä. Aina välillä kumpikin mokailee, mutta se on luonnollista. Minäkin siis olen mokannut kun en ole kommunikoinut riittävän selkeästi. Sitten niistä vain jutellaan session jälkeen ja siirrytään eteenpäin. Sen takia en oikein osaa suhtautua vakavasti alistajiin, jotka mainostavat etteivät ole koskaan mokanneet. Tajuan kyllä, että sessiosuhteissa ei ehkä voi itseään kauheasti haastella koska mokan sattuessa voi mennä maine skenessä.
Minulle siis miellyttämisen halu/tarve on jo ihan luonteessa, joten sen täytyy laukaista aivoissani jotakin jo tuottaa mielihyvää. Se on minun luonteeni, enkä voi sille mitään. En koe sitä itsekkääksi, koska en tee sitä jotta tulisin hyväksytyksi. Miellyttelen ihan kaikkia ihmisiä, mutta tosiaan ainakaan minun kohdallani kyse ei ole itsetunnosta. Pidän itsestäni. Sen sijaan seksuaalinen alistuminen on valinta. Valitsen ihmisen, jonka seurassa voin olla juuri niin mimosa kuin oikeasti olenkin.
Monesti juuri kilttien ihmisten kohdalla se että heidän moninaisuuttaan ei nähdä vaatii silmää, juuri näille voi olla se että heitä kohdellaan kovasti paljon helpompaa, kuin pakottaa vaikka vain istumaan sylissä. Eli kiltit ihmiset usein juuri luulevat alistumisen olevan sitä että antavat jonkun käsitellä heitä huonosti, mutta heihin kumminkin kaikkein parhaiten juuri se heidän hyvänä pitäminen on monesti se rankempi juttu.
Eli se kun kiltin ihmisen ei anneta olla kiltti, vaan hänet itsensä nostetaan huomion keskipisteeseen ja keskitytään vain häneen on se paljon rankempi juttu, sillä eivät ole tottuneet olemaan huomion keskipisteenä. Siksi monesti juuri herkät alistuvan naiset ovat niitä hankalinpia, sillä he miellyttääkseen kestävät kovaa käsittelyä, mutta arvostus heihin tehdään hellimällä, joka voi olla myös todella alistavaa, sillä näitä tunteita nämä ihmiset pelkäävät enemmin kuin mitään muuta, sillä joutuvat itsensä avaamaan täysin, joka kun eivät pääse perääntymään, on heille täysin vierasta maaperää, sillä joutuvat olemaan sitä mitä oikeasti ovat.
Eli normaalisti juuri nämä kiltit ihmiset ovat niitä jotka ovat tunne puolella yliherkkiä, jotka myös suojelevat tunteitaan juuri miellyttävältä, mutta näiden seksuaalinen alistaminen on mielenkiintoista, sillä heille juuri se että heidät pidetään keskipisteenä, on se mitä moni ei ymmärrä, sillä heidän kanssa kaikki välineet ovat vain rekvisiitta ja he itse se keneen kohdistuu kaikki huomio. Tämän takia juuri nämä ihmiset myös reagoivat siihen todella voimakkaasti, että heille annetaan aikaa alistua.
-
Pakko kuitenkin ottaa kantaa sen verran, että hyvin harvat ymmärtävät tuota totuutta. Guide-Master puhuu asiaa.
-
Guide puhuu asiaa minunkin mielestäni. Mutta ei kiltteys ja tunneherkkyys ole vain joidenkin alistuvien naisten ominaisuus, vaan aivan yhtälailla on tunneherkkiä kilttejä alistuvia miehiä joiden herkkyys voi olla sen tunnetun lauseen "ei puhu eikä pussaa" takana.
-
Edelleen minua häiritsee sellainen asia kuin "on luonteessa". Mikä on se luonne?
Jos ihminen kokee "uuvuttavana ja ärsyttävänä" sen että esim esimies yrittää saada kiltin ihmisen töihin sairaana. Eli "hyväksikäyttää", niin mistä siinä on kyse? Siitäkö että esimies on ilkeä, itsekäs, manipuloiva, toisen rajojen yli menevä, ei näe toista ihmistä....? Miksi?
-
Vastaan ihan itse.
Minusta ihmisellä jolla on hankaluuksia toimia oman hyvinvointinsa mukaisesti on ongelmia nimenomaan omien rajojensa kanssa. Ja yleensä kyse on niin itsetuntemuksen heikkoudesta kuin itsetunnon heikkoudesta, taustalla itsearvostus (tai sen puute). Luonne on muuttuva juttu, ei mikään korvien väliin kirjoitettu kivitaulu.
Omien tarpeiden kuuntelu on osa tunnetaitoja. Jos ei kykene, tai tuntee uuvuttavana ja rasittavana, ulkoa tulevien 'vaatimusten' painon, on syytä pysähtyä miettimään kuinka ulkona itsestään on.
Sairas ihminen tarvitsee lepoa. Sen tajuaminen ilman syyllistymistä, uhriutumista ja uuvuttamista ja ärsyttämistä, on nimenomaan omien rajojen selvää näkemistä.
Tulee kyetä jämäkkään vastaamiseen jos jokin uhkaa omia rajoja, omaa hyvinvointia (fyysisesti tai psyykkisesti tai henkisesti), sillä myös kiltillä on vastuu omasta kiltteydestään. Se että haluaa sijoittaa ärsytyksen ja uuvutuksen kohteen itsensä ulkopuolelle toisiin ihmisiin, niihin 'hyväksikäyttäjiin' on osoitus siitä että paljon on vielä työmaata omassa mielessä. Tai siinä 'luonteessa'. Se ärsyttävyys ja uuvuttavuus on itsessä, ei muissa ihmisissä (vaikka kivampihan se sinne muihin on laittaa, helpottaa omaa oloa). Ylipäänsä kaikki mitä meillä on omassa mielessämme on jotakin sellaista jonka olemme ihan itse sinne laittaneet tai laskeneet. Kukaan muu ei ole siitä vastuussa mitä omien korviemme välissä on.
-
Ei kaikki kiltit ja mieölyttämisenhaluiset ihmiset ole mitään hyväksikäytettävissä olevia hönöjä. Itse miellän itseni kiltiksi ja tykkään miellyttää, mutta tunnen omat rajani ja osaan ilmaista mielipiteeni asioista. Kuka tahansa, oli kiltti tai ei, kokee varmasti syyllistämisen, manipuloinnin ja painostamisen rasittavana ja uuvuttavana. Totta toki se, että jokainen on itse vastuussa siitä, miten asioihin suhtautuu ja mitä niille mahdollisille tuntemuksille tekee.
-
"Luonne on muuttuva juttu, ei mikään korvien väliin kirjoitettu kivitaulu."
Kyllä se on kivitaulu, tosin kivikin voi hajota. Toimintamalleja ja reagointitapoja voi muuttaa, mutta se ei tarkoita, että luonne muuttuu. Tarvitaan jokin voimakas ulkopuolinen tekijä, joka vaikuttaa joko pitkällä aikavälillä tai jokin hyvin raju tässä ja nyt tekijä, ennen kuin voidaan edes puhua luonteen muuttumisesta. Itse sitä ei voi muuttaa.
Ihminen voi ottaa opikseen ja alkaa toimimaan niin, että se ulkopuolisista voi tuntua jonkinlaisena luonteen muutoksena. Se vaatii kuitenkin myös jo luonteen piirteissä tiettyjä vahvuuksia tai tekijöitä, minkä avulla tai seuruksena oma toiminta ulospäin muuttuu. Toisilta se onnistuu helpommin kuin toisilta. Kuitenkaan kyseessä ei ole luonteen muutos, vaan joko jo olemassa olevien tekijöiden painopisteen muutos tai puhdas rooli, jolla piilotetaan se todellimem minä. Pitkällä aikavälillä tuo rooli voi muuttua niin automaattiseksi, että se alkaa olemaan ikään kuin osa minuutta ja silti siellä takana on kuitenkin vain se pieni ihminen, joka tuntee ja reagoi sisimmässään aivan samoin kuin ennenkin. Se vain piilotetaan muilta ja yritetään työntää myös omassa pääkopassa sivuun.
-
Luonne on muuttuva juttu, ei mikään korvien väliin kirjoitettu kivitaulu.
Omien tarpeiden kuuntelu on osa tunnetaitoja. Jos ei kykene, tai tuntee uuvuttavana ja rasittavana, ulkoa tulevien 'vaatimusten' painon, on syytä pysähtyä miettimään kuinka ulkona itsestään on.
Sairas ihminen tarvitsee lepoa. Sen tajuaminen ilman syyllistymistä, uhriutumista ja uuvuttamista ja ärsyttämistä, on nimenomaan omien rajojen selvää näkemistä.
Tulee kyetä jämäkkään vastaamiseen jos jokin uhkaa omia rajoja, omaa hyvinvointia (fyysisesti tai psyykkisesti tai henkisesti), sillä myös kiltillä on vastuu omasta kiltteydestään. Se että haluaa sijoittaa ärsytyksen ja uuvutuksen kohteen itsensä ulkopuolelle toisiin ihmisiin, niihin 'hyväksikäyttäjiin' on osoitus siitä että paljon on vielä työmaata omassa mielessä. Tai siinä 'luonteessa'. Se ärsyttävyys ja uuvuttavuus on itsessä, ei muissa ihmisissä (vaikka kivampihan se sinne muihin on laittaa, helpottaa omaa oloa). Ylipäänsä kaikki mitä meillä on omassa mielessämme on jotakin sellaista jonka olemme ihan itse sinne laittaneet tai laskeneet. Kukaan muu ei ole siitä vastuussa mitä omien korviemme välissä on.
Samaa olin tulossa sanomaan kuin edellinenkin eli ns. luonne eli persoona ei kyllä muutu. Voihan sitä yrittää olla rohkeampi, avoimempi ja ystävällisempi mutta kyllä se enempi vähempi yritykseksi jää.
Tuo jälkimmäinen osuus taas kuulostaa al anon:n oppaalta, jossa alkoholistin omainen aivopestään ajattelemaan että kaikki älyttömyydet mitä sen elämässä tapahtuu, kiitos alkoholistin, ei kosketa alkkiksen läheistä lainkaan vaan se pystyy asettumaan kaiken sen ylä- tai ulkopuolelle. Yritys on varmaan al anon ryhmäläisillä hyvä 10+ mutta enpä ole nähnyt sen toimivan käytännössä. Yleensä kaikki tyytyväiset alkoholistin kumppanit on yhdessä EX alkoholistin kanssa. Ei sillä, kannatan kaikenlaisia mind itseopiskeluoppaita, kohti päänsisäistä harmoniaa. Tuli niitä itsekin nuorena luettua.
Vaikeuksiinhan onnistuu kaikenlaiset persoonat pääsemään, jos niikseen tulee. Kiltit, pahat, alistuvat, mielistelevät ja dominoivat.
-
En näemmä kuulu 'kuka tahansa' klubiin sitten, enää.
Ja olen tavannut, tai elän lähipiirissä, erään ihmisen, enoni, joka elää onnellisena itse ex-alkkiksena vaimonsa kanssa joka täytti juuri 60 ja tulee kuolemaan ennen 70-kymppisiään viinaan, sillä "minä juon niin kauan kuin haluan koska se on hauskaa". Ja tottahan tuo on. Ei aikuisia voi pakottaa, ja valinta on jokaisen oma.
Noh, poikansa tarjosi vanhemmilleen syntsälahjamatkan etelään. Just siks ku mamman elimistö tuskin enää montaa vuotta kestää (siskonsa kans vetää,veli kuollut, samoin isä viinaan).
Aikuiset tosiaan tekee ihan itse valintansa. Myös ne alkkisten läheiset sen suhteen kuinka paljon antavat asian vaikuttaa. Siinä voi elää onnellisena rinnalla jos on tehnyt asian selväksi itselleen. Sen olen nähnyt kyllä. Sen uskon että harva sellaiseen kykenee. Totta. Mutta niinhän se on muutenkin ihmisissä ja elämässä. Että sen suhteen ihan olen samalla linjalla kanssasi. Valinnan vapaus on kaikilla, voimaa ja kykyä harvoilla.
Ite en mitään selfhelppejä oo koskaan lukenu. En voi sietää niitä. Yksi poikkeus oli joskus parikymppisenä: Anthny de Mello(?) Herääminen. Se oli ihan fiksu kirja kyllä.
-
Guide-Master: Tuo on varmasti aika lailla yksilöllistä. Seksuaalisuuden rakentuminen on kuitenkin aika monimutkainen prosessi, ja minusta on vähän vaarallista lähteä yleistämään ihmisten seksuaalisuuksia edes luonteen perusteella. Tuohon hyvin/huonosti kohteluunkin varmaan vaikuttaa sekin millaisista parisuhteisesta ihmisellä on kokemusta. Itselläni ei ole huonoja parisuhdekokemuksia. Tunnen toki naisia joilla on samanlainen luonne kuin minulla, ja joillakin heistä on kokemuksia myös niistä pahoista suhteista. Eräs kiltti ystäväni (joka on kinky) aikanaan hylkäsi koko kinkyytensä raiskausfantasian muututtua oikeaksi raiskaukseksi, hän on mieluummin seksiongelmaisessa suhteessa vaniljamiehen kanssa kuin alistaisi itsensä taas kinkyilylle. Hän "juttunsa" ovat sen verran rankkoja, että kinkymiehen etsintä olisi aika pahaa arpapeliä. Siinä mielessä analyysisi kyllä pitää minunkin kohdallani paikkansa, että parisuhteessa (seksin ulkopuolella) tarvitsen aika paljon kiltteyttä. Ehkä käyttäisin mieluummin sanaa "kunnioitus". Tosin en kyllä näe sitä kilttien ihmisten tarpeena vaan kyllä ihan kaikki ihmiset tarvitsevat kunnioitusta. Kaikkien pitäisi kohdella toisiaan hellästi ja kunnioituksella :D
-
Juu, seksuaalisuuden rakentuminen on hyvin monimutkainen juttu.
Ja sen lisäksi että on kiltti, voi olla rankka masokisti, tai tarvita tosi reipasta nöyryytystä, tai häpeää, tai ei kestä kummoisestikaan kipua....Variaatioita on niin paljon kuin on ihmisiä. Ja minun kilttini on kyllä ihan pirun rankka sitten joiltain osin, ja minulla on vähän sellainen käsitys ja tuntuma että noilla asioilla voi olla jokin yhteys. Ja se ei aina tee siitä alistamisesta ihan helppoa, kun myös dominoivalla on ne omat juttunsa, ja sessiotilanteessa on itsekin toisenlaisessa sfääreissä. On pakko olla. Siksi siihen aina ne omat riskinsä liittyykin, ja stiplunsa. Kahden ihmisen kokemus on aina kahden ihmisen erillinen kokemus. Kukaan ei pääse toisen pään sisään, eikä kukaan pysty lukemaan toista ihmistä täysin. Ei vaikka rakastaisi kuinka (itse en ilman tunteita rankasti edes sessioi koska en voi antaa mennä ilman tunteen tuomaa turvavyötä niin itselleni kuin subille, en uskalla, ihan jo oman kuupan takia, muut tekee omat valintansa).
Mutta en kauheasti edes ole kiinnostunut repimään auki toisen identiteettiä, koska seksuaalisuus on kovin monimutkaisesti rakentuvaa, ihan niin kuin on ihmisen identiteetti muutenkin. Mutta siitä olen kiinnostunut että toinen avaa kokemuksensa ja tuntemuksensa sessioissa esiin tulevista fiilareista. Ne ovat oleellisia minulle alistaessa. Ja ainoa tie jolla voin edetä.
Toki sitten voidaan ihan muuten vain harrastaa keittiöpsykologisointia, vaikka molempiin suuntiin, tosi hubaa puuhaa kun oppii tuntemaan paremmin ;D, niin itsensä kuin toisen. Mutta muuten en ryhdy subia terapoimaan, katson että se terapeuttisuus tulee ihan sen tekemisen, ja sitä kautta pintaan pompsahtavien asioiden, kautta, ja siitä tai niistä jokaisella ihmisellä on vastuu sitten ihan itsellään miten niitä haluaa/voi/osaa käyttää ns. itseterapointiin tai luonteensa/mielensä kasvattamiseen. Sitä mieltä kyllä olen että vasta kun ihminen tajuaa että se mieli on se jossa on se voima vääntää mutta että se ei ole se ainoa ja lopullinen totuus, että emme ole se, mitens joku tuossa edellä sano...'pieni ihminen', juu sitä en allekirjoita ollenkaan enkä yhtään. Olemme jotain paljon enemmän. Mutta sekin on niitä asioita joka jokaisen on itse mietittävä ja päätettävä (kuten myös se uskooko jos joku sanoo niin ;) ).
-
Guide-Master: Tuo on varmasti aika lailla yksilöllistä. Seksuaalisuuden rakentuminen on kuitenkin aika monimutkainen prosessi, ja minusta on vähän vaarallista lähteä yleistämään ihmisten seksuaalisuuksia edes luonteen perusteella. Tuohon hyvin/huonosti kohteluunkin varmaan vaikuttaa sekin millaisista parisuhteisesta ihmisellä on kokemusta. Itselläni ei ole huonoja parisuhdekokemuksia. Tunnen toki naisia joilla on samanlainen luonne kuin minulla, ja joillakin heistä on kokemuksia myös niistä pahoista suhteista. Eräs kiltti ystäväni (joka on kinky) aikanaan hylkäsi koko kinkyytensä raiskausfantasian muututtua oikeaksi raiskaukseksi, hän on mieluummin seksiongelmaisessa suhteessa vaniljamiehen kanssa kuin alistaisi itsensä taas kinkyilylle. Hän "juttunsa" ovat sen verran rankkoja, että kinkymiehen etsintä olisi aika pahaa arpapeliä. Siinä mielessä analyysisi kyllä pitää minunkin kohdallani paikkansa, että parisuhteessa (seksin ulkopuolella) tarvitsen aika paljon kiltteyttä. Ehkä käyttäisin mieluummin sanaa "kunnioitus". Tosin en kyllä näe sitä kilttien ihmisten tarpeena vaan kyllä ihan kaikki ihmiset tarvitsevat kunnioitusta. Kaikkien pitäisi kohdella toisiaan hellästi ja kunnioituksella :D
Itse kun olen aistivat ihmisessä nimen omaan kilttejä, joka nimen omaan tulee esille siitä että ihminen on tottunut siihen että hänen tunteilla ei ole väliä. Niin, jos yleisesti olen hyvinkin suorasukainen, niin olen muuttanut kaikki päälaelleen, eli menny juuri herkkyyden, joka monesti heille on ollut hyvin vaikeata käsitellä.
Eli monesti ovat juuri nämä joutuneet näiden tapausten käsittelyyn, joilla on kauhea tarve päästä kokeilemaan kaikkea, jolloin nämä ovat vain suostuneet näihin. Sitten kun heidät on pistetty vain istumaan paikoillaan vieressä, niin heiltä alkaa kyyneleet virrata, kun se mitä he kaikkein eniten pelkäävät on se kun heille ei tehdä mitään muuta kuin selitetään heidän hiuksia kevyesti.
Tällöin he joutuvat avaamaan itseään, jolloin he myös joutuvat kokemaan niitä tunteita, joita eivät monesti ole käsitelleet pitkään aikaan tai ei koskaan. Heille myös on pelkän piispan näkeminen, joita tietää että niitä ei käytetä vasta kun he itse pyytävät sitä. Eli heitä on alistettu pahiten silloin, kun ovat joutuneet itse pyytämään ja haluamaan jotain, jolloin myös se tieto joka on mitä toinen voisi tehdä on se joka heitä kaikkein eniten vallassa pitää.
Eli kiltit ihmiset saadaan helposti miellyttävän, mutta se että heidät alistaa vaati juuri arvostuksen ansaitsemisen, joka taas ei ole se helpon juttu.
-
Guide-Master: Luulen, että tuo "tunteilla ei ole väliä" johtuu siitä, että kiltteys on aina pakko keittiöpsykologoida. Jotkut ihmiset haluavat aina selityksen sille miksi toiset ovat kilttejä. Eikä selitys voi olla biologinen prosessi aivoissa vaan se syy täytyy usein väenvängällä hakea "itsetunto-ongelmista". Kun ihminen on tarpeeksi kauan saanut kuulla, että pitäisi muuttua toisenlaiseksi ja kestää vähän enemmän niin kyllähän se jälkensä jättää. Kun ei kuitenkaan itselleen mitään voi niin ihminen menee sitten sellaiseen moodiin, että ihan turha sitä on kenelläkään mitään yrittää selittää. Ehkä luonteeltaan dominoivat ihmiset joutuvat kamppailemaan vähän samanlaisen asian kanssa jos saavat ympäristöltään palautetta "narsismista" tai "itsekkyydestä". Ei kenenkään psyyke kestä sitä, että täytyy koko ajan todistella ympäristölle olevansa "ihan normaali".
-
Edelleen minua häiritsee sellainen asia kuin "on luonteessa". Mikä on se luonne?
Luonne on osittain perintötekijöihin perustuva, jonka kehittykseen vaikuttaa hyvin vahvasti kaksi ensimmäistä elinvuotta ja joka vielä "jalostuu varhaislapsuuden aikana". Se seuraa mukana koko loppu elämän.
Kun totesin, että kuitenkin siellä takana on se pieni ihminen, niin tarkoitin juuri tuota. Vaikka kuinka omaa toimintaansa muuttaa tai hyödyntää sitä aivojen kapasiteettia, niin itse luonne ei muutu, vaan se lapsi, miksi se on kehittynyt ensimmäisten vuosien saatossa on kuitenkin edelleen siellä takana.
Leikitään nyt sitten lopuksi kauhean sivistynyttä ja lainataan amerikkalaista aivotutkijaa hieman soveltaen: " Tuon kieltäminen on samaa kuin viktoriaanisen ajan suhtautuminen seksiin. Paitsi että se on vielä pahempaa, sillä se vaikuttaa elämäämme paljon laajemmin. "
-
Tuli tuossa jo aiemmin mieleen, ja eilen illalla sitten kaivoin kirjahyllyäni. Löytyihän se; Stefan Einhorn, Aidosti kiltti.
Teos joka abaut kymmenen vuotta sitten puhutti kohtuullisen paljon. Varmaan monelle tuttu. Minustakin hyvä kirja aiheesta. Mutta ei tosiaan siitä miellyttämisestä (mielistelyä hän kyllä jossain kohtaa käsittelee).
https://m.youtube.com/watch?v=dWfSvtK-upo
-
Niin Ride. Se mitä minä tarkoitan sillä että sen pienen ihmisen taustalla on jotakin paljon enemmän on se että aina on ensin me ennen kuin on minä (we-ness/I-ness). Ja sitä kautta muotoutuu niin persoonallisuutemme kuin myös tietoisuutemme. Ilman sosiaalisuutta ei ole mitään tietoisuutta. Ei tietoisuus ole jotakin joka sijaitee aivoissamme. Me olemme ihmisinä läpeensä sosiaalisia, persoonallisuutemme on koostunut kaikesta sosiaalisesta jonka olemme elämässämme kohdanneet. Niillä geeneillä on häviävän vähän merkitystä verrattuna toiseen ihmiseen (lukemattomiin ja lukemattomiin toisiin).
-
Niin Ride. Se mitä minä tarkoitan sillä että sen pienen ihmisen taustalla on jotakin paljon enemmän on se että aina on ensin me ennen kuin on minä (we-ness/I-ness). Ja sitä kautta muotoutuu niin persoonallisuutemme kuin myös tietoisuutemme. Ilman sosiaalisuutta ei ole mitään tietoisuutta. Ei tietoisuus ole jotakin joka sijaitee aivoissamme. Me olemme ihmisinä läpeensä sosiaalisia, persoonallisuutemme on koostunut kaikesta sosiaalisesta jonka olemme elämässämme kohdanneet. Niillä geeneillä on häviävän vähän merkitystä verrattuna toiseen ihmiseen (lukemattomiin ja lukemattomiin toisiin).
Genetiikka määrittelee meidän aivot, jotka ovat yksilöllisiä, jolloin ympäristö vaikuttaa persoonaan, muokaten tästä jotain. Mutta ympäristö ei voi murtaa itse persoonaa lopullisesti, jolloin itse persoona johon vaikuttaa aivotoiminta määrittelee yksilön. Siitäkin voidaan olla erimieltä, että ihminen on aina sosiaalinen, josta monet erakot, as ja autistiset ihmiset ovat esimerkkejä siitä, kuinka ollaan vain tarkkailijoina yhteisössä, mutta ei olla osana sitä laisinkaan.
Eli itse aina kummastun sitä, jos tutkijat haluavat yksinkertaistaa aivot yksiin, eli kaikki aivot ovat samanlaisia, sillä monesti ihmistutkimuksessa on aina sana "yleisesti", joka mahdollistaa poikeuksien olemassa olon☺
-
Kuten sanoin: ilman ympäristöä - joka on jokin riittävän samankaltainen rakenne, eli ihmiselle toinen ihminen - ei ole olemassa tietoisuutta. Tietoisuus on täysin sosiaalisesti rakentunutta. Aivotoiminnalla on aika vähän merkitystä jos ihminen elää metsässä syntyessään ihan vain keskenään ainoana lajinsa edustajana (paitsi sille selviytymiselle). Ihmisyydestä on kuitenkaan aika turhaa silloin puhua.
Ja ilman ympäristöä ei taas eliötä (ihminenkin on eliö) ole olemassa. Kun poistamme ympäristön, poistamme ihmisen. Juuri siksi niin suurissa ongelmissa olemmekin kun emme oikein ole tajunneet asiaa, että ihminen(kin) on hyvin kiinteästi osa ympäristöä, emme voi tarkastella yksilöä erikseen.
Mutta eiköhän se psykologiakin ole sieltä kognitiivisesta yksilö- ja aivo- (ja hermo, ja ajatus ja tunne ja eriytyksestä) vähitellen sinne systeemiseen matkannut (aivan kuten fysiikka mekaniikasta, Newtonilaiseen ja edelleen Einsteinin suhteelisuuteen).
Ps. Olen sellainen as ihan itse. Ja silloinkin - tosi usein ja pitkiä aikoja - kun olen yksin erakkona, niin elän sosiaalisessa ympäristössä mielessäni. Se sosiaalisuus vain on juuri minun pillini mukaan järjestettyä (ehkä juuri siksi niin mukavaa ;D ).
Sitten jos joku on niin autistinen ettei kykene ollenkaan jakamaan todellisuutta ja kokemustaan siitä (ja omasta kokemis-, tunne- ja ajatusmaailmastaan) niin voimmeko edes sanoa että hänellä on sellainen asia kuin tietoisuus...? (Ja juu, tiedän että tietoisuus voidaan määritellä monella tavalla, siitä on väännetty kättä jo ajat, mutta itse määrittelee tässä nyt tietoisuuden joksikin sellaiseksi joka on systeemissä ei yksilössä olevaa, sellaista joka on nimenomaan useamman eliö-ympäristön yhdessä muodostamaa ja suuntautuu toiminnallisesti, ei siis mitään jossain aivoissa leijuvaa 'tajuntaa').
-
Kuten sanoin: ilman ympäristöä - joka on jokin riittävän samankaltainen rakenne, eli ihmiselle toinen ihminen - ei ole olemassa tietoisuutta. Tietoisuus on täysin sosiaalisesti rakentunutta. Aivotoiminnalla on aika vähän merkitystä jos ihminen elää metsässä syntyessään ihan vain keskenään ainoana lajinsa edustajana (paitsi sille selviytymiselle). Ihmisyydestä on kuitenkaan aika turhaa silloin puhua.
Ja ilman ympäristöä ei taas eliötä (ihminenkin on eliö) ole olemassa. Kun poistamme ympäristön, poistamme ihmisen. Juuri siksi niin suurissa ongelmissa olemmekin kun emme oikein ole tajunneet asiaa, että ihminen(kin) on hyvin kiinteästi osa ympäristöä, emme voi tarkastella yksilöä erikseen.
Mutta eiköhän se psykologiakin ole sieltä kognitiivisesta yksilö- ja aivo- (ja hermo, ja ajatus ja tunne ja eriytyksestä) vähitellen sinne systeemiseen matkannut (aivan kuten fysiikka mekaniikasta, Newtonilaiseen ja edelleen Einsteinin suhteelisuuteen).
Ps. Olen sellainen as ihan itse. Ja silloinkin - tosi usein ja pitkiä aikoja - kun olen yksin erakkona, niin elän sosiaalisessa ympäristössä mielessäni. Se sosiaalisuus vain on juuri minun pillini mukaan järjestettyä (ehkä juuri siksi niin mukavaa ;D ).
Sitten jos joku on niin autistinen ettei kykene ollenkaan jakamaan todellisuutta ja kokemustaan siitä (ja omasta kokemis-, tunne- ja ajatusmaailmastaan) niin voimmeko edes sanoa että hänellä on sellainen asia kuin tietoisuus...? (Ja juu, tiedän että tietoisuus voidaan määritellä monella tavalla, siitä on väännetty kättä jo ajat, mutta itse määrittelee tässä nyt tietoisuuden joksikin sellaiseksi joka on systeemissä ei yksilössä olevaa, sellaista joka on nimenomaan useamman eliö-ympäristön yhdessä muodostamaa ja suuntautuu toiminnallisesti, ei siis mitään jossain aivoissa leijuvaa 'tajuntaa').
Ihminen sopeutuu ympäristöön, jota kutsutaan oppimiseksi, mutta ihmisen oma luonne tulee hänestä itsestään, tätä ei voi väheksyä, sillä jopa kaksosilla on täysin omat luonteensa, jotka tulevat heidän aivotoiminnan, joka taas on peruja heidän geeneistä. Luonne taas määrittelee sen miten yksilö suhtautuu ympäristöönsä, eli alistuuko hän sen vaikutuksen alla, vai alkaako hän muuttamaan ympäristöä haluamakseen. Eli yksilöt luovat yhteisönsä, jonka monimuotoisuuden luostarin se kuinka moni luontaisia on sen jäsenet.
-
Niin Ride. Se mitä minä tarkoitan sillä että sen pienen ihmisen taustalla on jotakin paljon enemmän on se että aina on ensin me ennen kuin on minä (we-ness/I-ness). Ja sitä kautta muotoutuu niin persoonallisuutemme kuin myös tietoisuutemme. Ilman sosiaalisuutta ei ole mitään tietoisuutta. Ei tietoisuus ole jotakin joka sijaitee aivoissamme. Me olemme ihmisinä läpeensä sosiaalisia, persoonallisuutemme on koostunut kaikesta sosiaalisesta jonka olemme elämässämme kohdanneet. Niillä geeneillä on häviävän vähän merkitystä verrattuna toiseen ihmiseen (lukemattomiin ja lukemattomiin toisiin).
Samaa mieltä ja silti, ah niin ihanan eri mieltä :). Tarina Tarzanista ei ole todellisuudessa mahdollinen. Sosiaalinen ympäristö tarvitaan, että tietyillä perimän mukana tulleilla tekijöilllä on edes mahdollisuus tulla esiin. Tarvitaan erilaisia tekijöitä käynnistämään olemassa olevia resursseja. Tietyt synnynnäiset taidot ja vaistot menettävät merkityksensä, jos ne eivät saa riittäviä ärsykkeitä. Mutta kun ne ärsykkeet on saatu, niin persoonallisuuden puolella ne eivät hevin muutu.
On ainakin kaksi tapaa tulkita, mitä on persoonallisuus. Toinen, joka on ilmeisestikin lähinnä sinun määritelmääsi, jossa opittu katsotaan osaksi persoonaa. Toinen lähtee siitä, että opin kautta muuttunut toiminta ei ole osa persoonaa, vaan opittua käyttäytymistä. Eli se lähestymistapa, jota itse edustan. Eli osa meidän näkemys erosta johtunee tuosta erilaisesta tulkinnasta.
Mutta sitten tuo perimä. Perimä vaikuttaa myös siihen, miten tuo lukemattomat muut vaikuttavat edes tuohon opittuun. Kuten jo aikaisemmin toin esiin, niin ei tieteen tekijät kiistele vaikuttaako perimä vai ei. Ainoastaan siitä, kumpi vaikuttaa enemmän, perimä vai kokemus. Omat "empiiriset tutkimukset" niiden kohdalla, joista on saatavilla riittävästi tietoa, puoltavat kyllä hyvin vahvasti tuota perimän merkitystä.
Olisi tarjolla ihan merkittävä määrä konkreettisia esimerkkejä, miten vahvasti ja selkeästi tietyt luonteen piirteet ovat periytyneet. Niissä on järjestään pois suljettavissa ympäristön/lapsuuden vaikutus. Kuitenkaan en ihan julkisesti oikein voi kirjoittaa, koska aina on mahdollista, että lukijoista joku jopa saattaisi tunnistaa henkilöt, vaikka nimiä ei esille tule. Harmi toisaalta, mutta tekstistä kyllä tulisi niin pitkä, ettei sitä varmaan kukaan jaksais loppuun asti lukea.
-
Kuten sanoin: ilman ympäristöä - joka on jokin riittävän samankaltainen rakenne, eli ihmiselle toinen ihminen - ei ole olemassa tietoisuutta. Tietoisuus on täysin sosiaalisesti rakentunutta. Aivotoiminnalla on aika vähän merkitystä jos ihminen elää metsässä syntyessään ihan vain keskenään ainoana lajinsa edustajana (paitsi sille selviytymiselle). Ihmisyydestä on kuitenkaan aika turhaa silloin puhua.
Ja ilman ympäristöä ei taas eliötä (ihminenkin on eliö) ole olemassa. Kun poistamme ympäristön, poistamme ihmisen. Juuri siksi niin suurissa ongelmissa olemmekin kun emme oikein ole tajunneet asiaa, että ihminen(kin) on hyvin kiinteästi osa ympäristöä, emme voi tarkastella yksilöä erikseen.
Mutta eiköhän se psykologiakin ole sieltä kognitiivisesta yksilö- ja aivo- (ja hermo, ja ajatus ja tunne ja eriytyksestä) vähitellen sinne systeemiseen matkannut (aivan kuten fysiikka mekaniikasta, Newtonilaiseen ja edelleen Einsteinin suhteelisuuteen).
Ps. Olen sellainen as ihan itse. Ja silloinkin - tosi usein ja pitkiä aikoja - kun olen yksin erakkona, niin elän sosiaalisessa ympäristössä mielessäni. Se sosiaalisuus vain on juuri minun pillini mukaan järjestettyä (ehkä juuri siksi niin mukavaa ;D ).
Sitten jos joku on niin autistinen ettei kykene ollenkaan jakamaan todellisuutta ja kokemustaan siitä (ja omasta kokemis-, tunne- ja ajatusmaailmastaan) niin voimmeko edes sanoa että hänellä on sellainen asia kuin tietoisuus...? (Ja juu, tiedän että tietoisuus voidaan määritellä monella tavalla, siitä on väännetty kättä jo ajat, mutta itse määrittelee tässä nyt tietoisuuden joksikin sellaiseksi joka on systeemissä ei yksilössä olevaa, sellaista joka on nimenomaan useamman eliö-ympäristön yhdessä muodostamaa ja suuntautuu toiminnallisesti, ei siis mitään jossain aivoissa leijuvaa 'tajuntaa').
Ihminen sopeutuu ympäristöön, jota kutsutaan oppimiseksi, mutta ihmisen oma luonne tulee hänestä itsestään, tätä ei voi väheksyä, sillä jopa kaksosilla on täysin omat luonteensa, jotka tulevat heidän aivotoiminnan, joka taas on peruja heidän geeneistä. Luonne taas määrittelee sen miten yksilö suhtautuu ympäristöönsä, eli alistuuko hän sen vaikutuksen alla, vai alkaako hän muuttamaan ympäristöä haluamakseen. Eli yksilöt luovat yhteisönsä, jonka monimuotoisuuden luostarin se kuinka moni luontaisia on sen jäsenet.
Itse juuri ihmettelen sitä, miksi juuri ympäristölle annetaan niin merkittävä rooli, jossa vähätellään biologista puolta. Sillä monesti voidaan todeta että suuremmalla osalla ei ole kykyä mukautua ympäristön muutokseen, jossa vain tiettyjen luonteen piirteiden omaavat selviytyvät. Tämä sama todennut monissa muissa lajeissa, jossa ne ketkä mukautuvat ympäristöön parhaiten, yleensä myös menestyvät parhaiten.
-
Otsikko herätti minussa ajatuksen asetelmasta jossa esimerkiksi vaniljahenkilö yrittää miellyttää kinkytaipumuksia omaavaa henkilöä pervoilemalla tämän kanssa (vaikkei todellisuudessa pervoilusta mitään mielihyvää saakaan). Syynä voi olla vaikkapa tavoiteltu parisuhde kohdehenkilön kanssa, parisuhteen ylläpitäminen tai kaupallinen hyöty. Sitten taas se truu-alistuminen (kun ajatellaan kinkytoimintaa) on mun mielestä sitä että siitä itsekin nautitaan nimenomaan sen pervoilun tiimoilta, ei muitten "ulkoisten" hyötyjen takia.
Emmänyt tiedä haettiinko tässä tätä ollenkaan vai menikö multa jotai syvällisempää ohi... ;D
-
Kappas täälläkin oli jotakin kommentointia sanomisiini :) Käyn niin harvoin nykyään, ja lukaisen yleensä vain tuon seinän joten menee usein ohi.
En jaksa sen kummemmin kommentoida. Osittain siksi että joko olemme saman asian eri laidoilla tai lähes eri planeetoilla, riippuen kommentoijasta. Eli väitteleminen ei ole aiheellista, tai ei synny sitä keskustelun tuluskukkaroakaan.
Pinkeriä lainanneelle kuitenkin että minun katsomukseni on niin idealismin (eliö-keskeiset teoriat) kuin materialismin (ympäristö) ulkopuolella. Siis en edusta dualistista näkemystä elämästä ja sen kehityksestä. Linjani on siellä Laotsen, Buddhan, Jeesuksen, Spinozan, Nietzchen etc (ja Guidelle: Wittgensteinin :) ) suunnalla. Mitä psykologiaan tulee niin se on sellainen soppakokoelma että siitä jokainen voi valita ihan minkä vain keitoksen, tai vaikka sekoittaa omansa. Siksi se niin epätieteellinen on sen 150 n. vuotta ollutkin. En silti sano etteikö tutkimuskentällä tapahtuisi mielenkiintoistakin juttuja, ja psykkakin on kehittynyt ja kehittyy edelleen.
-
Onhan noihin tullut törmättyä. Subiin joka tahtoo alistua, toinen taas tahtoo miellyttää, on myös niitä jotka tahtoo vain seksiä kinkyleikkien varjolla.
Oma suosikkini on miellyttäjä, mikä sen mieleisempää kuin nainen joka oikeasti tahtoo lutkuttaa jos pyydän (käsken). Toisaalta en pistä pahakseni jos se käsky pitää toimittaa perille avarin tai piiskan avulla, mausteet tekee ruoastakin paremman. Turhanpäiväiset nymfot voivat taas omasta puolestani mennä E-kontaktiin tai Victoria Milaniin.
-
Kauhealla vaivalla pitkin päivää kahlasin tätä keskustelua läpi, sillä aihe herätti minussa monia ajatuksia.
Heti alusta asti aloin miettimään etteivät miellyttäminen ja alistuminen ole millään tapaa sidoksissa toisiinsa, mutta eivät kuitenkaan ole myöskään toisiaan poissulkevia. Olen pienen elämäni ollut tekemisissä miellyttämishaluisen ja kiltin ihmisen kanssa. Siten olen päässyt näkemään ja samaistumaan maailmaan joka on minulle parisuhteen ulkopuolella hyvin vieras.
Puolisoani haluan välillä miellyttää ja hyvin usein myös alistun hänelle. Minulla kuitenkin miellyttäminen ja alistaminen eivät liity toisiinsa, vaan miellyttämällä haluan osoittaa kiintymystäni ja tunteitani. Miellyttäessäni haluan tehdä jonkun asian osalta rakkaani elämästä helpompaa tai keventää hänen taakkaansa. Alistuessani taas olen täysin komenneltavissa ja jos teenkin jotain ilman käskyjä, niin taustalla on toive joko rangaistuksen loppumisesta tai palkinnon saamisesta.
Minulla on myös kokemusta epäterveestä miellyttämisen halusta, tai epäterveen miellyttämisen halun kohteena olosta. Oli kauhean rankkaa ja järjetön vastuu aina tarkistella ja kaivella esiin että asiat ovat hyvin, toiminta myös hänelle mieluisaa eikä vain myötäilyä myötäilyn ilosta. Minulla on kuitenkin nykyään jo hyvin kokemusta myös miellyttämisestä puolin ja toisin tasaveroisina puolisoina, jopa kokemusta dominoivan osapuolen halusta välillä miellyttää minua. Se oli aika jännä kokemus.
Kiltin ja miellyttämisalttinin persoonan ja ylipäänsä persoonan syntyyn vaikuttaa monet tekijät. Taustalla on sekä opittuja toimintatapoja ja rakenteita, että aivokemiaa. Myös asiat joista saa mielihyvää tai joista tulee itselle hankala olo vaikuttaa siihen millaisia ihmisiä meistä tulee. Siinä taustalla on tietenkin aika paljon tekemistä jokaisen omalla aivokemialla ja eri aivojen osa-alueiden aktiivisuudella sekä rakenteella. Kannattaa käydä vaikka avoimen yliopiston persoonallisuuspsykologian kursseja jos asia oikeasti kiinnostaa. Aihe on kuitenkin aika kaukana siitä mistä ketjussa alunperin puhuttiin ja jotain mistä voisi väitellä loputtomiin.
Fastidia
-
Hyvä aloitus.
Itse näen niin, että alistuminen tapahtuu aina suhteessa valtaan, miellyttäminen on enemmän miellyttämishaluisessa itsessään sisäsyntyisesti syttyvää toimintaa. Itsessäni on miellyttämishaluisia puolia, joskus voi tehdä paljonkin ihan vain ilahduttaakseen jota kuta. Se on kuitenkin aina omaehtoista.
Tietty miellyttämishaluisuus kuuluu musta normaaleihin sosiaalisiin taitoihin. Sisäsyntyisenä se ei millään tavalla vähennä auktoriteettia, sillä ilahduttamisen taustalla on mun oma tarpeeni saada toinen ilahtumaan, eli luoda vaikutus toiseen ihmiseen ja ohjata hänen tunnettaan. Sen taustalla on kyllä ihan aitoja kiintymyksen tunteita, ei niinkään halua manipuloida. Ihmisten manipuloimisen ns. kauniin kainoin huomasin joskus kauan sitten jo niin helpoksi, että se ei ole edes kiinnostavaa. En myöskään leiki tietoisesti toisten tunteilla silloinkaan, kun tiedän tarkastikin, miten ne syttyvät ja sammuvat. Paitsi tietysti jos siihen on lupa.
En juuri koe miellyttämishalua ihmisiä kohtaan, jotka ovat arvoasteikossa ylempänä, esim. työpaikan roolijaossa. Sen sijaan ilahdutan mielelläni niitä, jotka ovat mulle jollain tavalla alisteisia. Se on myös vastuuntuntoa.
Alistuvuutta mussa ei ole yhtään. Jos koitetaan taivuttaa, taivutan takaisin tai katselen päältä, kun toinen tekee kaikki temppunsa. Se että taipuisin ihan vaan, koska joku keksii haluta jotain, olkoon kuka tahansa, on mulle täysin vieras ajatus. Se tuntuu väkivaltaiselle jo ajatuksenkin tasolla.
Niinpä en ole subi. Jos BDSM-genreä ajattelee, niin voisin kenties ajatella joskus kokeilevani bottom-roolia tilanteessa, jonka sisällöt oon itse käsikirjoittanut itselleni riittävällä tarkkuudella. Palvelus sekin. Sen sijaan mä tunnen aika herkästi negatiivisia tunteita kaikkia kohtaan, jotka koskaan missään käyttäytyy alistavasti. Toisaalta tajuan sen psykologian, joka tuo alistumiseen turvallisuuden tunteen, mutta se on täysin vastakohtaista sille, mitä itse kokisin alistamistilanteessa.
-
Ihan koko ketjua ei tullut luettua sanasta sanaan..
On se aika erikoista,että ihminen tosiaan muuttuu aikojen saatossa ja kokemusten myötä.
Itse arvostan varsin tavallisia asioita, kuten ystävällisyyttä,huumoria,siinä hetkessä olemista,missä ollaan..En kestä että kukaan matelee,minä matelisin,nöyristelisin,joku imelästi yrittäisi miellyttää jonkun yhden panon takia,kertoilisi jotain satuja panetuksissaan.
Miellyttämisessä jää lopulta luu käteen,nöyristelyssä sua käytetään hyväksi vain. Parempi olla ihan normi itsensä,tasavertainen kaikkien ihmisten kanssa.
Jos tasavertaisuus ei miellytä, ei kyllä ole mielenkiintoa olla missään tekemisissä.
Deal with it.
-
Vaikka oon dominoiva niin oon myös miellyttämisenhaluinen leluilleni >:D
Alistuvuutta ei löydy niin miellytän sillon kun siltä tuntuu ja kun lelu on sen ansainnut.
En omakseni ottais jos ei tutustumisen jälkeen haluais mua miellyttää :love:
-
Kyllä kai valtaosa ihmisistä jokapäiväisessä elämässään haluaa miellyttää ja ilahduttaa läheisiään, voi kai sitä miellyttämishaluksikin kutsua. Subin näkövinkkelistä kinkyjutuissa miellyttämishaluun liittyy vahvasti se, että saan omat kicksini siitä kun miellyttämällä Domia saan hänet käymään kierroksilla. Tällöin miellyttäminen on kahden kauppa, eikä siihen liity alistumista sanan varsinaisessa merkityksessa. Se on olemista roolissa joka on etukäteen sovittu ja josta molemmat saavat nautinnon.
D/s-suhteessa alistuminen ei ole miellyttämishalua vaan oma fetissi. Sen eteen joutuu tekemään töitä, ei tule itsestään. Voisi ajatella niinkin että Dom tekee palveluksen subille alistamalla häntä, jos subilla on siihen fyysinen ja henkinen tarve ja kaipuu.
-
Itse huomaan toistuvasti olevani paskadom, joka täyttää toiveita ja jopa kysyy niitä. :D
-
Mitä enemmän yritän tätä miettiä, sitä enemmän pääni menee pyörälle. :)) Itselleni miellyttäminen on olennainen osa alistumistani. Jos Daddy käskee mua tekemään kupin kahvia, niin teen Daddylle kupin kahvia, ensinnäkin siksi että paikkani on totella, ja siinä tilanteessa Daddyn halu määrittää toimiani. Mutta pyrin myös tekemään hyvää kahvia, koska haluan miellyttää, jolloin oma haluni vaikuttaa toimintaani.
Hmm, tai ehkä miellyttäminen liittyy mulla tarkemmin palvelemiseen... näiden termien suhde toisiinsa on melko kontekstiriippuvainen. ???
-
Miellyttämiseen liittyy oma agenda.
-
Miellytän alistuessani.
-
Mä olen hyvin miellyttämisenhaluinen, mutta ei se pelkkä miellyttämisenhalu loputtomiin riitä.
Tarvitsee jossain vaiheessa myös sitä keppiä tai porkkanaa, jonkun syyn alistua.
Että pääsee oman mukavuusalueen ulkopuolellekin , syvemmälle.
Ylittää itsensä, tekee jotain mistä ei niin pidä.
-
Tätä kysymystä olen pyöritellyt ahdistukseen saakka. Haluanko alistua koska saan siitä itse jotain itse alistumisen takia, vai haluanko miellyttää koska toisen nauttiessa saan iloa kun voin olla se kiltti tyttö joka saa kehuja hyvin tehdystä työstä.
Ehkä eniten närästää se että pitäisi olla niin omanarvontuntoinen ja itsevarma ettei tarvitse toisilta kiitosta tai kehuja. Toki jos koko identiteetti nojaa siihen mitä palautetta muut antaa, ollaan menossa metsään.
Kissa kiitoksella elää, olen osittain kissa.
-
Rupesin tätä ketjua lueskelemaan ja jäin kanssa tätä vähän pohdiskelemaan (myönnän, ihan kaikkia viestejä en lukenut, eli sori jos toistoa). Jos vaikka vähän hämmentäisin tätä vielä lisää, lisätäänpä kolmas asia joka minusta on vähän niinkuin tuossa välissä, huomioiminen.
Jos mä yritän myös vähän availla mitä näistä ajattelen.
1. Miellyttäminen. Tätä voisi miettiä myös niin, että se on lähtökohtaisesti itsekästä. Ajattelen, että henkilö ei halua lähtökohtaisesti miellyttää toista ellei suorasti tai epäsuorasti halua tältä jotain tai vastaavasti saa siitä jotain mielihyvää itselleen. Näin joulun aikaan usein puhutaan antamisen ilosta. Tuleehan siitä hyvä mieli kun näkee lapsen naaman ja kuulee hihkaisut kun paketista paljastuu mieleinen lahja. Sen, että toinenkin saa asiasta jotain hyvää voi nähdä jopa vain sivutuotteena oman mielihyvän hakemisen johdosta kun oikein kärjistää ja kaivaa verta nenästään :D Voiko olla edes olemassa täysin pyyteetöntä miellyttämistä? Oliko tarpeeksi provosoivasti ilmaistu? *vetää kypärän päähän syvemmälle* :D :D
2. Huomioiminen. Tämä on oikeastaan minusta tasapainoilua omien ja toisen tarpeiden sekä mieltymysten välillä. Sanoisin, että ainakin jonkinlainen toisen huomioiminen on oikeastaan miltei minkä tahansa kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen edellytys. Ainakaan yhtään pidemmässä juoksussa. Täydellisellä huomioimattomuudella tarkoitan jopa perustarpeiden laiminlyömistä, ei ruokaa, juomaa, vessaa, jne. täydellinen huomioimattomuus on mielestäni alistamisen rankin muoto. Tällaista henkilöä ei kiinnosta edes se, onko toisella pulssi vai ei. Väitän, että tällainen suhtautuminen äärimuodossaan on ERITTÄIN harvinainen ja yleensä jonkun perustavaa laatua olevan mielenterveyshäiriön aiheuttamaa. Sadistisinkin D on yleensä kiinnostunut ainakin toiminnan jatkuvuuden edellytyksistä ja potentiaalisista muista negatiivisista seurauksista (esim. oikeudelliset seuraamukset).
Fiksusti tehtynä puolin ja toisin taas näkisin, että juuri tämä toisen tarpeiden ja halujen huomioiminen, niin että myös omat toiveet ja halut tyydyttävällä tavalla toteutuvat ovat monessa mielessä "avain onneen". Molemmille osapuolille. Win - Win tilanne.
3. Alistuminen. Tämä taas voi syntyä kahdella tavalla. Joko henkilö haluaa jotain ja näkee alistumisen keinona saavuttaa se, tai sitten pelosta/pakosta. Hoidetaan nämä kaksi jälkimmäistä ensin pois tässä ajatusleikissä, että päästään sitten itse asiaan. Pelon tai pakon aiheuttama alistuminen ei sisällä mielestäni ainakaan alistujan kannalta minkäänlaista mielihyvää, ainakaan tapahtumana itsenään. Pelon aiheuttama alistuminen on sinänsä jännä juttu, kun henkilö kokee, että häntä uhkaava tilanne ylittää hänen resurssinsa (tai tarkkaan ottaen hänen käsityksensä resursseistaan selvitä siitä) selvitä siitä syntyy pelkoa joka monesti johtaa lamaantumisen ja luovuttamiseen. Alistuminen uhan edessä nähdään tilanteessa pienimpänä pahana monesti lukuisista huonoista vaihtoehdoista. Mutta ei missään nimessä alistujan kannalta hyvänä vaihtoehtona, esim. ryöstö, raiskaus, muu vahingoittaminen.
Pakko alistua taas syntyy tilanteessa jossa henkilö ei kykene vastustamaan toista, mistä tämä sitten johtuukin. Näkisin kuitenkin, että tähän pakkoon liittyy olennaisesti nimenomaan vaihtoehtoisten mallien fyysinen mahdottomuus. Vastustaja on täysin ylivoimainen ja aggressiivinen, henkilön liikkuminen on rajoittunut esim. kahleilla, tilanteesta poistuminen ei onnistu ja taistelu on hyödytöntä. Sanoisin, että pakkoon ei liity alistujaa miellyttäviä tekijöitä ainakaan sellaisenaan. Alistuja ei ole tilanteessa vapaaehtoisesti ja hänellä ei ole keinoa paeta tai taistella jolla pääsisi haluamaansa lopputulokseen. Alistuminen nähdään pienimpänä pahana.
Sitten mennään sille vaikeammalle alueelle, alistumiseen keinona saavuttaa jotakin jota alistuja haluaa. Yksinkertaisimmillaan se voi olla minusta jopa sitä miellyttämisenhalua. Nautin kun toinen nauttii. Mulle on jäänyt kuva, että asia on kuitenkaan harvoin näin yksinkertainen. Minusta ehkä olennaisin ero miellyttämisenhalun ja alistumisen välillä on se, että alistumisessa on mukana elementtejä joista alistuja ei nauti, jopa henkisesti tai fyysisesti hyvinkin rankkoja elementtejä, mutta hän silti näihin alistuu. Miellyttämisenhalussa yleensä raja jossa miellyttäminen muuttuu epämiellyttäväksi voisi olla yksi rajaviiva jonka jälkeen se muuttuu alistumiseksi.
Toisaalta, olen subeilta kuullut ajatuksia myös siitä, että he saavat itseasiassa kaikkein voimakkaimmat mielihyvän kokemukset vasta session jälkeen. Tuon jos ottaa huomioon niin asia meneekin jo tosi vaikeaksi.
Eli jos nyt jätetään nuo ylimääräiset diibadaabat pois ja keskitytään foorumin kannalta olennaisimpaan tiivistykseen niin, onko siis näin, että alistuja alistuu koska hänen alistumisensa miellyttää alistajaa ja siten aiheuttaa hänelle miellyttämisen aiheuttamaa mielihyvää. Tämä tosin voi tulla vasta jälkeenpäin hänen alistumisensa aiheuttaman miellyttämisen aiheuttamana miellyttämisenhalun täyttymyksenä vaikkei itse tilanteessa kokisikaan mielihyvää?
Ei hitto, mä olen nyt jo erimieltä itsenikin kanssa... ei pysty, ei kykene enempään nyt. Lähden syömään. Ehkä ajatus kirkastuu. ;D ;D ;D
Jatkakaa joku tästä ja avatkaa tää mullekin. Mielellään ihan vaan parilla virkkeellä jossa olisi vielä tavuviivat. alan kallistua siihen mitä tuosta alusta luin. Mitä väliä, kunhan toivottu tapahtuu ;D ;D ;D
-
Ketjun alussa varmaan minun mietteisiini sopivimpia vastauksia. Monessa asiassa ihmisten motivaation ymmärtäminen ja sen arvostelu herkästi menee ohi itse tarkoituksesta. Jos asiat tulee tehdyksi oikein ja molemmat siitä nauttivat niin silloin on asiat hyvin.
Toiseen aiheeseen liittyvällä esimerkillä: olin tutkiskelemassa CO2 päästöjen offset sijoitus juttuja (koska ilmastonmuutos on tärkeetä ja muita syitä). Kun luin keskustelua ja arvioita erillaisista tällaisista palveluista tuli vastaan erityisesti kommenteissa ajatus, että on jotenkin vastenmielistä, kun ihmiset hyötyy ilmastonmuutoksesta. Tämä huvitti kovasti, kun ihmiset ajattelee, ettei saisi palkkaa saada samalla, kun yrittää maailmaa pelastaa :o.
Enpä usko että kovin moni alistuu tai miellyttää, ilman että siitä jotain itsekkin saa. Itselle ainakin on täysin outo ajatusmalli, että jos joku minua haluaisi miellyttää tai minulle alistua niin kokisin negatiivisena, että he siitä jotain myös haluaisivat. Minä kyllä haluaisinkin että he saavat siitä jotain irti.
En ole koko ketjua lukenut läpi, mutta myös miellyttämisestä, ettei se ole millään tavalla vain alistuvien tekemä asia. Kyllä olen muilta kuullut ja itseni kohdalla varmaksi tiedän (kun olen D:nä ollut), että D saattaa myös haluta subiaan miellyttää, eikä se minusta ole huono asia.
Ihmisten motivaation ymmärtäminen on tärkeää ja auttaa kehittämään suhteita. Mutta olisin varovainen tuon motivaation arvostelemisesta. Niin kauan kun molemmat on onnellisia ja saa tarvitsemansa asiat niin eikö silloin ole kaikki hyvin?
Myöskin voisiko kyseessä olla Suomen kielessä oleva negatiivinen konnotaatio sanaan "miellyttää". Kun ajattelen asiaa Englanniksi niin se tuntuu kovin erillaiselta.
Suomi: Haluatko subisi miellyttävän sinua vai alistuvan sinulle?
Englanti: Do you want your sub to please you or to submit to you?
Tässä esimerkissä minusta tuntuu, että "miellyttää" on suomeksi negatiivisempi sana, mutta englannissa taas tuo submit... Mutta tuntemukset voi erota ihmisten välillä, mutta ainakin minulle on paljon väliä sillä miten ja millä sanoin asiat ilmaisee.
Itselle sekä toisen miellyttäminen, että toiselle alistuminen on tärkeä asia :love:
-
En jaksa ankkuroida mielipidettäni sen enempää lukemalla edellisiä kommentteja. Toisen ihmisen miellyttämisen tulkitsen persoonallisuuden piirteeksi (luonteenpiirre) välttää konfliktien syntymistä. Esim. kun en uhkaa omalla toiminnallani toisen etuja, niin vältän tulevan konfliktin, mikä muuten seuraisi, jos vaikka esittäisin eriävän mielipiteeni keskustelussa tai kieltäytyisin antamasta palvelusta toisen pyynnöstä "voisitko hakea mullekin kahvikupposen, kiitos". Kärjistän vielä: Näin konfliktin välttämisen taipumus ajaa tällaisen luonteenpiirteen vahvasti omaavan ihmisen helposti tilanteisiin, missä hän altruistisesti jopa uhraa omaa hyvinvointiaan muiden hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja näkee tällaisen toiminnan hyveellisenä sekä on luonut ihmiskäsityksen, että kaikki haluavat vain toistensa hyvinvointia ja esim. kaikki kiusaaminen on moraalisesti hyväksymätöntä toimintaa. Flegmaatikko voi tulla hatarana esimerkkinä myös mieleen tästä kuvailusta.
Näin ollen, jos ihminen on kallistuvainen miellyttämään muita, niin se siis tulee konfliktin välttämisen tarpeesta ja suostuvaisuudesta toteuttaa muiden tahtoa oman tahdon sijasta. Tällä tavoin mielestäni ihminen kykenee omalla tavallaan luomaan turvallisen ympäristön itselleen ja miellyttäminen tuntuu... miellyttävältä. Meissä jokaisessa on jonkin verran taipumusta tämän piirteen toteuttamisessa, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Niillä, joilla on vähemmän taipumusta, niin muiden miellyttäminen voi tuntua jopa epämiellyttävältä vaihtoehdolta, jolloin mielummin turvaudutaan sanomaan mielummin "ei" ja ajautumaan konflikteihinkin asti oman edun nimissä. Päätyykö tämä oman edun tavoittelu tyrannimaisuuteen vaiko neuvottelevaan kompromissin hakemiseen, niin riippuu sitten muista asioista, mutta se olisi jo aasinsilta :)
On sitten erikseen olemassa toisen miellyttäminen ihan miellyttämistarkoituksessa itsessään. Esimerkiksi kun voit miellyttää rakastasi, oli se sitten kumppani, lapsi, ystävä, vanhempasi jne. antamalla vaikka joululahjan. Silloin "teen meidät molemmat onnelliseksi tekemällä sinut onnelliseksi" kuvastaa hyvää ja onnistunutta vastavuoroista suhdetta. Toisinpäin, kun suhde ei toimi vastavuoroisesti, niin kaikki varmaan tietävät ne klassisset esimerkit, missä toisen miellyttäminen on jäänyt välilliseksi arvoksi vain keinona manipuloida: "annan lahjan sinulle vain, koska odotan sinun tekevän minulle jotain, mitä haluan sinulta". Tällöin kyse ei ole enää miellyttämisestä, vaan sen ontosta kuoresta ja julkisivusta, mikä vain näyttää miellyttämiseltä sitä kuitenkaan olematta.
Näkisin alistumisen subina liittyvän näihin edellämainittuihin puoliin ihan luonnollisestikin. Alistuvainen kokee mielihyvää siitä, että hänen puolesta päätetään (jonkinlaista turvallisuuden tuntemusta kenties vastakohtana omaa sisäistä kaaoottisuutta vastaan, mikä tarvitsee D:stä sen kesyttäjän, hallitsijan ja/tai huolehtijan) ja tietenkin se tarkoittaa myös vastuun siirtämistä D:lle, mikä helpottaa subia tekemästä itse vaikeita päätöksiä, vaikka se tarkoittaisikin omasta autonomiasta luopumista. Ja yllätys yllätys, tällöin melkeinpä ultimaattisimmin subi voi välttää konflikteja ja joillain subeillahan tämä luonteenpiirre voi tulla esiin jopa fantasiana, että "voi kuinka jos kaikki vain olisivat yhtä Dominoivia esim. utopistinen mielikuva siitä, että kaikki miehet jopa työpaikoillaan dominoisivat naisia tai naiset dominoisivat miehiä jne. jne. jne.)
Alistuva kokee mielihyvää myös siitä, että voi olla "lahja" D:lleen, ja hakee siksi D:n tulkintaa hänestä sopiakseen D:lle miellyttävään malliin. Ja siis vastavuoroisesti toisinpäin D pyrkii tulkitsemaan subinsa toiveita, millaisen D:n tämä haluaisi itselleen. Vastavuoroisesti silloin luodaan se kompromissi D/s suhteissa, mikä loppupeleissä (ja toivon mukaan) ylittäisi kokonaisuudessaan sen, mitä D tai subi olisivat yksinään. Vaikka kompromissi aina tarkoittaakin, että "minä luovun tästä mahdollisuudestani, jos sinä luovut omastasi", niin sillä on siis toisinsanottuna mahdollisuus luoda positiivisemman kokonaisuuden yhdessä.
Ja... unohtamatta vastavuoroisuuden poissaoloa, niin oman esilletuominen joko subina tai D:nä miellyttämismielessä voi tulla ilmi manipulaationakin. Se ei välttämättä ole tahdonalaista pahaa, vaan voi helposti olla ihmisillä enemmänkin hyvin yksinkertaistettu vaihtoehto epävarmassa tilanteessa. Ehkä johdan tämän ajatuksen väkisin heuristiikasta (ja saatan osua harhaankin). Lähdetään liikkeelle ensin, millaista tuo manipulaatio voisi olla sanan negatiivisesta konnotaatiosta huolimatta D/s suhteessa. Epävarmalla tilanteella tarkoitan sitä, että kun subi ja D kohtaavat ensimmäisen kerran, niin molemmille on vielä hyvin epäselvää, mitä kumpikin hakevat toisiltaan suhteen luomiseksi - onhan päämäärä jo selvillä muttei keinoa sen saavuttamiseksi.
Ymmärrettävästi on olemassa erilaisia keinoja manipuloida ihmisiä esimerkiksi luulemaan itsestään yhtä ja toista, jotta saisi kumppanin itselleen, mitä voidaan nähdä esimerkiksi seuranhakupalveluissa, missä kuvaa onkin fotoshopattu jne. Mutta tätä manipulaatiota en kuitenkaan tarkoita, mikä liittyisi miellyttämiseen. Sen sijaan, mainitsemassani epävarmassa tilanteessa, missä suhdetta pyritään vasta luomaan, niin jokaisella meistä saattaa olla taipumusta jopa vahingossa vääristää omaa esille tuomistaan, mikä kuitenkin miellyttäisi toista. Tällöin voi tulla niitä lipsahduksia ja itselleen epärehellisiä kommentteja, mitä ehkä klassisimmin voidaan nähdä aloittelevissa subeissa: "Turvasana on nössöjä varten", "Suostun ihan mihin vain" jne. Näistähän on varoiteltukin aloittelevia subeja, mutta esimerkit toimivat hyvin kuvaamaan sitä miellyttämistä, mitä subi saattaa tehdä. Tai D:kin omalla tavallaan. Miksi näin tapahtuu, niin voisin väittää sen perustuvan tahdolle löytää helppo oikoreitti vaikean päätöksen edessä, missä sitä omaa esilletuomistaan pitäisi pystyä tuomaan rehellisesti esille. Ja koska rehellisyys vaatii voimia, niin pyristelylle löytyy usein oikoreittejä (siksi tämä jossain mielessä kuvaa myös heuristiikkaakin). Oikoreitti on näin ollen epärehellinen versio/kuvaus itsestään, millä voidaan miellyttää toista, keinona auttaa luomaan D/s suhde. Mutta, kuten mainitsin, niin tämä ei ole niinkään tahallista manipulaatiota, vaan tällaisia virheitä voi tahtomattaankin ajautua tekemään.
Itse koen, jos alistun tai mut saadaan alistumaan, niin miellyttävänä asiana, kun voin esimerkiksi "pyöriä toisen jaloissa". Hyvässä suhteessa molemmat vastavuoroisesti miellyttävät toisiaan tuoden vastapainon omalla roolillaan toiselle. Alistuva tykkää alistajasta ja alistaja tykkää alistuvasta :)
-
Miellyttäminen ei mielestäni ole luonteenpiirre vaan toiminta. Itse en konflikteja välttele, mutta on ihminen jota miellytän omasta tahdostani. Silloin alistun tekemään asioita vaikka ei huvittaisi tai itseä kiinnosta. Mutta se on miellyttämistä.
-
Miellyttäminen ei mielestäni ole luonteenpiirre vaan toiminta. Itse en konflikteja välttele, mutta on ihminen jota miellytän omasta tahdostani. Silloin alistun tekemään asioita vaikka ei huvittaisi tai itseä kiinnosta. Mutta se on miellyttämistä.
Sama. En miellytä konfliktien vuoksi vaan siksi, että haluan että itselleni tärkeällä ihmisellä on hyvä olla. Joskus se menee yli, ja on väärin kaikkia osapuolia kohtaan. Alistuminen on sen sijaan sitä, että alistun tekemään asioita joista en pidä. Alistuminen tapahtuu vain tietyllä ihmiselle, miellyttää voin kaikkia joista pidän.
-
Tämä on kyllä mielenkiintoinen sekä hankalakin aihe...vaikea välillä itsekään erotella mikä nyt sitten onkaan lopulta miellyttämistä ja mikä alistumista ;D Kyllähän ne sinänsä läheltä liippaa toisiaan ja kulkee jopa myös tavallaan "käsi kädessä". Ja sitten taas ei todellakaan.
D/s-suhteessa tietysti subi miellyttää Dommeaan (siis itse ainakin näen sen halun miellyttää olevan tärkeä osa kuvioo). Mutta kyllä myös D voi miellyttää subiaan, eikä se nyt mitenkään päin alistumista sentään ole!
Joten...näillä käsitteillä on toki isoja eroja, eikä se nyt pohjimmiltaan ihan se ja sama ole mitä on mikäkin...riippuen aina vähän motiivista ja tavasta miten mitäkin toteuttaa. Äh...ompa muuten ristiriitaista ;D
Ajattelisin asian (ehkä ;D) jotenkin näin:
Miellyttäminen on "toimintaa" jolla haetaan aina kuitenkin lopulta itselleen(kin) jotain tyydytystä, hyväksyntää, huomioo tms. Se on sellaista omasta tarpeesta lähtevää tekemistä, itsestä lähtevää. Ehkä myös joillain ihmisillä eräänlainen tapa toimia, millä on tottunut välttämään konflikteja ja "selviytymään" erilaisista tilanteista eteenpäin. Miellyttämistä en kuitenkaan tuomitsisi täysin itsekkääksikään niinkuin tässä ketjussa on osa asiaa ajatellut...
Alistuminen taas menee mielestäni jo paaaaaaljon syvemmälle ihmisessä. En sanoisi sen olevan varsinaisesti tekemistä, vaan taustalla on valta-asetelma. Alistuva antaa itsestään/itsensä toiselle. Ei ole enään merkittävää se oma halu/kiinnostus tehdä jotain...halusi sitten oikeasti itse tai ei, niin asiat toteutetaan siitä huolimatta, koska valta on toisella eikä kyse ole enään niistä omista haluista.
-
D/s-kontekstissa näen miellyttämisen alistumisen alakäsitteenä, mikä ei sulje pois sitä etteikö Dominoivakin voisi halutesaan tehdä tekoja, joilla haluaa miellyttää subiaan.
Alistumisen tarpeen toteuttaminen VOI pohjimmillaan olla itsekästä - jos on tavoitteena elää siten, mikä tuottaa elämässä tyydytystä (itsellekin).
Varaan itselleni oikeuden muuttaa mielipidettäni - yleensä ymmärrys kasvaa ajan mittaan eli vielä on toivoa :D
-
Varaan itselleni oikeuden muuttaa mielipidettäni - yleensä ymmärrys kasvaa ajan mittaan eli vielä on toivoa :D
Yhdyn tähän! ;D
-
Konfliktin välttäminen- sanan negatiivisesta sävystä ja yksinkertaisesta kuvailusta saattoi tulla väärinymmärrystä. Tein tässä virheen ja yritän nyt selventää lisää. Suostuvainen luonteenpiirre, mistä johdan yhteyden alistumiselle, voidaan kuvailla esimerkiksi konfliktin välttämisenä. Tämän lisäksi sitä voidaan kuvailla myös esimerkiksi empaattisuutena, altruismina, yhteistyöhalukkuutena ja tottelevaisuutena. Ymmärrän nyt, että kun käytin pelkästään konfliktin välttämistä kuvailemaan sitä luonteenpiirrettä, mistä mielestäni kumpuaa taipumus ja motivaatio muiden miellyttämiselle (ja kenties myös jossain määrin alistumisellekin), niin se johti väärintulkintaan, että miellyttäminen olisi seurausta vain konfliktin välttämisestä. Tätä en tarkoittanut sanoa.
Miellyttämisen ja alistumisen ero on oleellinen kysymys juuri siksi, että näennäisesti niissä ei ole eroa keskenään. Teesini voisi olla tiivistettynä, että alistuminen näyttäisi osaksi olevan lähtöisin ihmisen luonteenpiirteestä olla suostuvainen, mihin kuuluu taipumus miellyttää muita. Alistumisella on kuitenkin omia muotojaan,kuten seksuaalinen motiivi, eikä ole täysin selitettävissä tai palautettavissa yksinomaan miellyttämiselle, vaikka yhtymäkohtia löytyykin.
Olisin myös voinut lisää erotella esimerkkejä alistumisesta vastakohtana miellyttämiselle, mutta löysin mielenkiintoisempana pointtina pohtia mielummin näiden kahden yhtäläisyyksiä.