Ⓐ

[vctr]

Tällöin voimma anarkiaa pitää sinä aikan jolloin tälläine alakaa muodostuman, sillä yksilötä tässä muodostavat vain uuden yhteiskunta mallin. Joka saa varmasi oppositionm itsensä sisälläkin. Tällöin pitäi mielummin keskustella, miillä on mahdollista saada kaikkia ihmisiä oikeudenmukasesti kohteleva yhteiskunta malli. Sillä anarkiassa on yksi negatiivine puoli, se on yhteiskunnan varantojen epätasarvoine jakautuminen.

Nimenomaan. Anarkia on yhteiskunnallisen järjestäytymisen (tai sen puutteen;) ) muoto, mutta vain yleiskäsite, kuten demokratia. Siitä voidaan ottaa alempia tasoja, kuten libertaarisosialismi, anarkokapitalismi, anarkoprimitivismi, mutualismi ja niin edespäin, jotka kuvaavat taas tarkemmin mitä oikeastaan tarkoitettiin sanottaessa anarkismi. Nämä eri suuntaukset puuttuvat katsomassaan määrin sitten siihen, miten yhteiskunta anarkian lisäksi pitäisi järjestää. Joku suuntaus on kiinnostuneempi täydestä vapaudesta ja riippumattomuudesta ja toinen on taas huomattavan yhteisöllinen. Anarkokapitalismi esimerkiksi ei yleensä ole kiinnostunut resurssien jakamisesta tasaisesti. Pakko myös huomauttaa, että ei tämä nykyinenkään järjestelmä jaa kovin tasaisesti resursseja.

Tuolta voi aikansa ratoksi tutustua pintapuolisesti erilaisiin anarkismin tyyppeihin http://en.wikipedia.org/wiki/Anarchist_schools_of_thought

[Köysimestari]

Välikevennykseksi laitetaan anarkistista musiikkia:

https://www.youtube.com/watch?v=6Ix1Vc-rRAU

Kyllä, tekijä oli anarkisti.

[vctr]

Mikäli vaaditaan vain, että jokaiselle turvataan perustoimeentulo, ollaan itse asiassa hyvin uusliberaalisilla linjoilla. Pohjaajan esimerkiksi ajatus perustulostakin pitkälti uusliberalismin isäksi kutsun Milton Friedmanin ajatukseen negatiivisesta tuloverosta.

No tuo oli yksi merkki yhteiskunnan säätelystä, joka ei mielestäni kovin paljon rajoita ihmisten vapautta. Riippuu tietenkin kaikenlaisesta sekin toki... Friedmannin kanssa olen hyvinkin samaa mieltä siitä, että valtion tulisi keskittyä ihan muuhun kuin ihmisten elämäntapojen valvomiseen.

Jos lähdetään valtion roolin korostamisesta hyvinvointipalvelujen järjestäjänä, niin eikö tämä kuitenkin tarkoita sitä, että koulutus, terveydenhuolto yms. on järjestettävä kuten valtio ja sen takana oleva yleinen mielipide katsoo parhaaksi?

Anarkistinen yhteiskunta voisi myös antaa jäseniensä tai osiensa hoitaa nuo asiat haluamallaan tavalla. Ehkä korttelimme haluaa itse järjestää terveydenhoitonsa? Ehkä anarkokapitalistin utopiassa muut järjestävät tervendenhoitonsa ihan miten haluavat tai ovat ilman, mikäli eivät kykene maksamaan. Primitivistinen yhteiskunta toimisi omalla tavallaan... Varmaan kasvattaisivat antibiootteja ja luonnonlääkitsisivät... emt. 

Olen aika lailla samoilla linjoilla IKRM:n kanssa, että tuo tässä ketjussa hahmottuva anarkistien Suomi näyttää joltain, joka ainakin piakkoin jälkeen alkaisi muistuttaa nyky-Suomea, ehkä suoran demokratian rooli vain on vahvistunut.

Se on mahdollista, mutta jos se on anarkia niin eikö se ole anarkia? Jos se lakkaa olemasta anarkia niin se ei ole anarkiaa enää.

Näköjään valtiota ei haluta lakkauttaa eikä yksityistä omistusta eikä kai kaikkia lakejakaan, mutta mikä minkäkin tahon rooli olisi ja mistä asioista pitäisi säädellä, niin siitä kiistellään, ihan niin kuin nytkin.

Siis(!) kuten yritän selittää parhaani mukaan: anarkia kuvaa vain yhtä yhteiskunnan ominaisuutta. Anarkokapitalisti ei varmasti halua lakkauttaa yksityistä omistusta, kun taas anarkokommunistin varmasti haluaisi.

[vctr]

Välikevennykseksi laitetaan anarkistista musiikkia:

https://www.youtube.com/watch?v=6Ix1Vc-rRAU

Kyllä, tekijä oli anarkisti.

Pistetään vielä toinen kevennys. Tämä varmaan aukeaa ainakin anarkisteille, jotka ovat oleet toisten anarkistien kanssa tekemisissä

David Rovics - I'm a better anarchist than you
https://www.youtube.com/watch?v=zvlWSnLxrrc

[Guide-Master]

Tällöin voimma anarkiaa pitää sinä aikan jolloin tälläine alakaa muodostuman, sillä yksilötä tässä muodostavat vain uuden yhteiskunta mallin. Joka saa varmasi oppositionm itsensä sisälläkin. Tällöin pitäi mielummin keskustella, miillä on mahdollista saada kaikkia ihmisiä oikeudenmukasesti kohteleva yhteiskunta malli. Sillä anarkiassa on yksi negatiivine puoli, se on yhteiskunnan varantojen epätasarvoine jakautuminen.

Nimenomaan. Anarkia on yhteiskunnallisen järjestäytymisen (tai sen puutteen;) ) muoto, mutta vain yleiskäsite, kuten demokratia. Siitä voidaan ottaa alempia tasoja, kuten libertaarisosialismi, anarkokapitalismi, anarkoprimitivismi, mutualismi ja niin edespäin, jotka kuvaavat taas tarkemmin mitä oikeastaan tarkoitettiin sanottaessa anarkismi. Nämä eri suuntaukset puuttuvat katsomassaan määrin sitten siihen, miten yhteiskunta anarkian lisäksi pitäisi järjestää. Joku suuntaus on kiinnostuneempi täydestä vapaudesta ja riippumattomuudesta ja toinen on taas huomattavan yhteisöllinen. Anarkokapitalismi esimerkiksi ei yleensä ole kiinnostunut resurssien jakamisesta tasaisesti. Pakko myös huomauttaa, että ei tämä nykyinenkään järjestelmä jaa kovin tasaisesti resursseja.

Tuolta voi aikansa ratoksi tutustua pintapuolisesti erilaisiin anarkismin tyyppeihin http://en.wikipedia.org/wiki/Anarchist_schools_of_thought

Tästä Voimme yhteen vedon tehdä. On sama millaine on hallinto järjestelmä, ihmine osaa aina sen jollain tavalla tehdä epäoikeudenmukaiseksi. Jolloin kiinassa käytännössä ollut keisarimalli, jossa keisari itse oli päällään vastuussa päätöksistään, johtaa yhteison positiiviseen kehitykseen. sillä tällöin ihmine ei voi valita mieleistään, vaan joutuu valitsemaan pätevimmän, joka ei norammlisti ole miellyttävä laisinkaan:)

[kide]

Oli pakko.

Anarchy in the UK

Kuva: Hugleikur Dagsson
http://hugleikurdagsson.tumblr.com/

[Hasse.W]

Tänään ei onnistu, meni väärään ketjuun.

Lisäksi luin tuolla muualla ”lapsia juhannuksena”.
Vaikka luki ”Lapissa juhannuksena ”.

[Aino]

Tämä keskustelu jäi nyt kumminkin niin paljon mieleen pyörimään, että täytyy tulla vielä joku rivi kirjaamaan omia mietteitä aiheesta : "Miksi anarkismi on minulle rakas?" Ja kun joitakuita ilmeisesti ihan oikeasti kiinnostaa erilaiset mielipiteet ja näkökulmat aiheeseen.

Täällä on paljon puhuttukin jo anarkistisesta yhteiskunnasta ja anarkistisesta politiikasta. Minulle anarkismi on ennemmin lähtökohta moraalifilosofialle kuin poliittinen aate. Oma anarkismini lähtee yksinkertaisesti yksilön vapaudesta, jonka perusedellytys on yksilön vastuu. Siis jokaisen henkilön oma, kaikenkattava vastuu omista teoistaan, niin pienistä kuin suurista.

Yleisestihän ajatellaan, että ilman lakeja ja rangaistuksia seuraa kaaos. Minusta taas auktoriteettien ja seurausten pelko ei ole kovin hyvä lähtökohta moraalille. Ajattelen, että jokaisen teon kohdalla on itse punnittava, mitä seurauksia sillä on itselle, kanssaeläjille, luonnolle, jne, riippumatta yhteiskunnan asettamista normeista "oikea" ja "väärä". Saatikka riippumatta siitä, voiko jostain teosta saada rangaistuksen, tai ei.

Esimerkki: En ole koskaan ladannut tietokoneelleni mitään laitonta materiaalia. Yksinkertaisesti minusta varastaminen on väärin, se on toisen työn käyttöä ilman korvausta, se on jonkun toisen tekemän asian riistoa. Ihan sama, vaikka riski jäädä kiinni teosta on minimaalinen, jopa olematon, jos yhtään osaa netin ihmemaailmaa hyödyntää. Sen sijaan surutta poltan ostamani cd:t kopioiksi levyille, jos aion kuunnella niitä vaikka autossa, ihan sama, kuinka laitonta se on. Olen maksanut artistille cd:n ostaessani, ja olen maksanut teostomaksu-korvauksen tyhjiä levyjä hankkiessani. Tämän teon moraalini kestää siis mennen tullen.

Kömpelön esimerkkini turvin yritän demonstroida sitä, että anarkismi on minulle kyseenalaistamista, aina, kaikkialla. Kyseenalaistaminen ei kuitenkaan aina automaattisesti tarkoita vastustamista, vaan yksinkertaisesti omilla aivoilla ajattelemista, pohtimista, eri näkökulmien tutkimista. Sitä, ettei uskota valmiiksi pureskeltuihin malleihin.

Noh, vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen kyseenalaistaminen voi tuntua typerältä Suomessa, mutta jossain toisessa maailmankolkassa tälläkin hetkellä kyseenalaistajat, jotka taistelevat oikeudestaan ihmisarvoiseen elämään, tapetaan tai suljetaan keskitysleireille. Kyseenalaistaminen ei automaattisesti tarkoita kritisoimista, mutta kriittinen ajattelu on mielestäni paikallaan, aina, kaikkialla. Meillä länsimaissakin on viime vuosikymmeninä viety läpi erinäinen joukko lakeja, joilla "turvataan yhteiskuntarauhaa" rajoittamalla yksilönvapautta. Minusta on ihan paikallaan miettiä, kuinka paljon olemme valmiit uhraamaan "turvallisuuden" nimissä. Sen kummemmin natsi- tai kommari-, saati sitten Kiina-, Pohjois-Korea-, tai Amerikka-kortteja heittelemättä totean, että on tilanteita, joissa soisi ja olisi suonut ihan tavallisen kaduntallaajan nousevan auktoriteettaja vastaan.

Vapaus ja vastuu ovat erottamattomat. Ihmisen vapaus syntyy hänen kyvystään ottaa vastuu itsestään, huolimatta siitä, mikä kanta hänen tekoihinsa kulloinkin vallalla olevalla yhteiskuntajärjestelmällä on.

Kuvittelen, että tässäkohdassa joku huokaa: Jos tuo on anarkismia, niin silloinhan me kaikki olisimme anarkisteja. Kaikkihan me ajattelemme omilla aivoillamme. Minä kysyn: Todellako?

Milgramin tottelevaisuuskoe 1960-luvulla osoitti, että yli 60% tavallisista kaduntallaajista on valmis anatamaan kuolettavan sähköiskun ventovieraalle, jos auktoriteetti käskee (pakollinen linkki Wikipediaan TÄSSÄ http://fi.wikipedia.org/wiki/Milgramin_tottelevaisuuskoe !). Kiistelty koe uusittiin 2000-luvulla, eikä auktoriteettiusko ollut karissut juuri nimeksikään (http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/milgramin-koe-toistettiin-tulos-sama-kuin-50-vuotta-sitten-ihmiset-jat).

Siispä toistan: moraali, joka perustuu auktoriteettiin ja rangaistuksen pelkoon, ei ole oikein minkään arvoinen.

Niinpä minä turvaudun anarkismiin, yritän pitää itseni hereillä, kyseenalaistaa, miettiä, pohtia, katsoa toisestakin näkökulmasta. Yritän opettaa lapseni kunnioittamaan elämää: ihmisiä, eläimiä, luontoa sen kaikissa muodoissa, ja samalla kyseenalaistamaan auktoriteetit, minutkin. Toivoisin, että ihan yleisimminkin ihmisiä kasvatettaisiin ajattelemaan itse, kyseenalaistamaan, myös sen, mikä lukee Hesarissa tai mitä poliisi sanoo, ja mikä on järkevää politiikkaa, ja mikä elämässä nyt oikeastaan on tärkeää.

Varmasti moni tosianarkisti on sitä mieltä, ettei yllä oleva lässytys ole käynyt anarkismia kyydissäkään, ja vastaavasti moni on edelleen sitä mieltä, että joku onneton utopisti siellä taas viherpiipertelee. Asia vain jäi pyörimään päähän tämän edeltäneen keskustelun tiimoilta, siksi tämä ylipitkä kirjoitus.

[Herra_Jack]

Anarkistista sekä terroristien ajattelutapaa avaa erittäin hyvin tämä elokuva , hauskaa leffailtaa:
http://www.youtube.com/watch?v=yGk2TojOd-4
Eräs hauskimpia leffoja aikoihin. 

[Köysimestari]

 

[oddartist]

Tämä keskustelu jäi nyt kumminkin niin paljon mieleen pyörimään, että täytyy tulla vielä joku rivi kirjaamaan omia mietteitä aiheesta : "Miksi anarkismi on minulle rakas?" Ja kun joitakuita ilmeisesti ihan oikeasti kiinnostaa erilaiset mielipiteet ja näkökulmat aiheeseen.

Täällä on paljon puhuttukin jo anarkistisesta yhteiskunnasta ja anarkistisesta politiikasta. Minulle anarkismi on ennemmin lähtökohta moraalifilosofialle kuin poliittinen aate. Oma anarkismini lähtee yksinkertaisesti yksilön vapaudesta, jonka perusedellytys on yksilön vastuu. Siis jokaisen henkilön oma, kaikenkattava vastuu omista teoistaan, niin pienistä kuin suurista.

Yleisestihän ajatellaan, että ilman lakeja ja rangaistuksia seuraa kaaos. Minusta taas auktoriteettien ja seurausten pelko ei ole kovin hyvä lähtökohta moraalille. Ajattelen, että jokaisen teon kohdalla on itse punnittava, mitä seurauksia sillä on itselle, kanssaeläjille, luonnolle, jne, riippumatta yhteiskunnan asettamista normeista "oikea" ja "väärä". Saatikka riippumatta siitä, voiko jostain teosta saada rangaistuksen, tai ei.

Esimerkki: En ole koskaan ladannut tietokoneelleni mitään laitonta materiaalia. Yksinkertaisesti minusta varastaminen on väärin, se on toisen työn käyttöä ilman korvausta, se on jonkun toisen tekemän asian riistoa. Ihan sama, vaikka riski jäädä kiinni teosta on minimaalinen, jopa olematon, jos yhtään osaa netin ihmemaailmaa hyödyntää. Sen sijaan surutta poltan ostamani cd:t kopioiksi levyille, jos aion kuunnella niitä vaikka autossa, ihan sama, kuinka laitonta se on. Olen maksanut artistille cd:n ostaessani, ja olen maksanut teostomaksu-korvauksen tyhjiä levyjä hankkiessani. Tämän teon moraalini kestää siis mennen tullen.

Kömpelön esimerkkini turvin yritän demonstroida sitä, että anarkismi on minulle kyseenalaistamista, aina, kaikkialla. Kyseenalaistaminen ei kuitenkaan aina automaattisesti tarkoita vastustamista, vaan yksinkertaisesti omilla aivoilla ajattelemista, pohtimista, eri näkökulmien tutkimista. Sitä, ettei uskota valmiiksi pureskeltuihin malleihin.

Noh, vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen kyseenalaistaminen voi tuntua typerältä Suomessa, mutta jossain toisessa maailmankolkassa tälläkin hetkellä kyseenalaistajat, jotka taistelevat oikeudestaan ihmisarvoiseen elämään, tapetaan tai suljetaan keskitysleireille. Kyseenalaistaminen ei automaattisesti tarkoita kritisoimista, mutta kriittinen ajattelu on mielestäni paikallaan, aina, kaikkialla. Meillä länsimaissakin on viime vuosikymmeninä viety läpi erinäinen joukko lakeja, joilla "turvataan yhteiskuntarauhaa" rajoittamalla yksilönvapautta. Minusta on ihan paikallaan miettiä, kuinka paljon olemme valmiit uhraamaan "turvallisuuden" nimissä. Sen kummemmin natsi- tai kommari-, saati sitten Kiina-, Pohjois-Korea-, tai Amerikka-kortteja heittelemättä totean, että on tilanteita, joissa soisi ja olisi suonut ihan tavallisen kaduntallaajan nousevan auktoriteettaja vastaan.

Vapaus ja vastuu ovat erottamattomat. Ihmisen vapaus syntyy hänen kyvystään ottaa vastuu itsestään, huolimatta siitä, mikä kanta hänen tekoihinsa kulloinkin vallalla olevalla yhteiskuntajärjestelmällä on.

Kuvittelen, että tässäkohdassa joku huokaa: Jos tuo on anarkismia, niin silloinhan me kaikki olisimme anarkisteja. Kaikkihan me ajattelemme omilla aivoillamme. Minä kysyn: Todellako?

Milgramin tottelevaisuuskoe 1960-luvulla osoitti, että yli 60% tavallisista kaduntallaajista on valmis anatamaan kuolettavan sähköiskun ventovieraalle, jos auktoriteetti käskee (pakollinen linkki Wikipediaan TÄSSÄ http://fi.wikipedia.org/wiki/Milgramin_tottelevaisuuskoe !). Kiistelty koe uusittiin 2000-luvulla, eikä auktoriteettiusko ollut karissut juuri nimeksikään (http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/milgramin-koe-toistettiin-tulos-sama-kuin-50-vuotta-sitten-ihmiset-jat).

Siispä toistan: moraali, joka perustuu auktoriteettiin ja rangaistuksen pelkoon, ei ole oikein minkään arvoinen.

Niinpä minä turvaudun anarkismiin, yritän pitää itseni hereillä, kyseenalaistaa, miettiä, pohtia, katsoa toisestakin näkökulmasta. Yritän opettaa lapseni kunnioittamaan elämää: ihmisiä, eläimiä, luontoa sen kaikissa muodoissa, ja samalla kyseenalaistamaan auktoriteetit, minutkin. Toivoisin, että ihan yleisimminkin ihmisiä kasvatettaisiin ajattelemaan itse, kyseenalaistamaan, myös sen, mikä lukee Hesarissa tai mitä poliisi sanoo, ja mikä on järkevää politiikkaa, ja mikä elämässä nyt oikeastaan on tärkeää.

Varmasti moni tosianarkisti on sitä mieltä, ettei yllä oleva lässytys ole käynyt anarkismia kyydissäkään, ja vastaavasti moni on edelleen sitä mieltä, että joku onneton utopisti siellä taas viherpiipertelee. Asia vain jäi pyörimään päähän tämän edeltäneen keskustelun tiimoilta, siksi tämä ylipitkä kirjoitus.

Komppaan. Pohjimmiltaan sitä ei varmaan istu mihinkään ideologiaan sen puhtaimmassa muodossaan, koska on paha tapa kysellä, kyseenalaistaa ja epäillä kaikkea, myös itseään. Juuri siitä syystä ehkä anarkismi leikkaa lähimmäksi, mutta tuskin siihenkään seurakuntaan ihan noin vain istun.

[kide]

En ole yhteiskunnallisesti anarkisti. Äänestän aina, vaikka valinta ei olekaan helppoa, koska mikään puolue ei ole mieleiseni. Joku ekofasismia liippaava puolue ehkä olisi valintani, vaikka en usko sellaisenkaan pystyvän mihinkään tarpeellisen radikaaliin. Tosin olen sen verran pehmo, etten voi hyväksyä esim. sodankäyntiä tarkoituksellisena keinona maapallon väkimäärän rajoittamiseksi, joten en siihenkään lokeroon sovi. Olen varmaankin valunut jonkinasteiseen nihilismiin.

Nuoruuden idealistisuus on hävinnyt jonnekin. Silloin tärkeitä olivat mm. Greenpeace ja Sadankomitea, DIY, punkhenkisyys ja auktoriteettien sokean myötäilyn vastustaminen. Kyynistymisen myötä tärkeää on enää oma lähipiiri ja omat itsekkäät valinnat. Nykyään olen jopa tyytyväinen, että oma poika valitsi intin ja johtajakoulutuksen, tää yhteiskunta on kova "hippejä ja sivareita" kohtaan.

No siis, vaikka en lukeudukaan anarkistiksi, vois mua kiinnostaa vapaamuotoinen yhteistyö vaikka just bileiden ja muun yhdessä tekemisen merkeissä.

[Horisontintörmäyttäjä]

Aiemmin kommenteissa mainittu "ajattelee omilla aivoillaan" on aika kulunut latteus, jota käytetään hyvin monen eri elämänkatsomuksen määritelmänä. Se on tavattoman helppo määritelmä, koska kaikki ovat samaa mieltä: kaikkihan me ajattelemme juuri niillä aivoilla, jotka löytyvät oman päämme sisältä! Ihmiset ovat myös pohjimmiltaan laiskoja - harva viitsii tutustua saman ilmiön kaikkiin eri näkökulmiin ja todella päättää itse (ajatella omilla aivoillaan), mikä näkökulma vaikuttaa kaikista järkevimmältä. Monelle "omilla aivoilla ajatteluun" kuuluu vain se, että on tutustunut vain yhteen tietolähteeseen (Wikipediakin riittää) ja nielee sen tiedon sellaisenaan.

Niinpä. Ja jos "omilla aivoilla" ajatteluun liittää vielä sen, että olisi tuotettava omaperäisiä ajatuksia, puhumattakaan uusista ajatuksista, niin harvassa taitavat olla omilla aivoillaan ajattelijat. Mitä ylipäätään on oma ajattelu? Ympäristöstä suodatettujen vaikutteiden käsittelemistä ja yhdistelemistä? Jännää on sekin, miten ilmeisesti monesti oletetaan, että "omilla aivoilla" ajatellut ajatukset ovat aina parempia kuin joltain auktoriteetilta suoraan omaksutut ajatukset. Mutta entä jos kyseessä on viisas ja asiantunteva auktoriteetti? Ja omissa aivoissa ei ole kehumista?

Minulle tulee anarkisteista yleensä ensimmäisenä mieleen kiljupunkkarit, joista monet kernaasti nostavat pahaksi kiroamansa valtion heille jakamia tukia. Nuorisokulttuurianarkismissa lienee kyse enemmän sukupolvikapinasta, muodista ja sopivaisuussääntöjen vastustamisesta kuin yksityiskohtiin menevästä poliittisesta ajattelusta. Kuunnellaan punkia ja vastustetaan "systeemiä". Mutta onko punk muka jotenkin "systeemin" ulkopuolella? Tämä mielikuvani voi toki olla hyvinkin vääristynyt.

Luulen, että suurin osa ihmisistä ei erityisemmin halua hierarkioiden ja valtasuhteiden tuhoutumista, kunhan ne on oikeudenmukaisin perustein järjestetty. Sen sijaan, että odottavat päätavoitteidensa realisoitumista yhteiskunnallisella tasolla, on anarkisteilla myös mahdollisuus toimia. He voivat muuttaa korpeen tai viidakkoon elämään pienyhteisössä mahdollisimman itsenäistä ja ihanteidensa mukaista elämää, tällaisia kokeilujahan on ennen tehtykin.

Onko anarkistien ajama yksilön rajoittamaton vapaus suurin mahdollinen onni? Vapauden kääntöpuolena on kuitenkin aina ahdistus ja vastuullisuus. Anarkistinen ajattelu tuntuu siinä mielessä egoistiselta, että siinä ei tunnusteta, että olisimme yhteisölle mitään velkaa. Koetaan, että minkään ei pitäisi kahlita yksilön rajoittamattomia haluja. Ilman yhteisöä meitä ei kuitenkaan olisi olemassa.

Törmäsin tänään uutiseen Ukrainan anarkistien liiton johtajasta Vadim Tšernyistä. Tšernyi on Odessan kaupunginjohtajaksikin pyrkinyt bisnesmies, joka joutui pahoinpitelyn kohteeksi ja uutisen mukaan hän on tarjonnut rahaa hyökkäyksen toteuttajan ja tilaajan kuolemasta (tässäkö on anarkistista moraalia?). Aiemmin Tšernyi oli vaatinut hyökkääjää itse ottamaan yhteyttä ja kertomaan tilaajasta. Käväisin mielenkiinnosta Ukrainan anarkistien liiton kotisivuilla, ja sieltä selvisi, että liitto on virallisesti rekisteröity puolue, oman ilmoituksensa mukaan maailman ensimmäinen virallisesti rekisteröity anarkistipuolue. Puolueeksi järjestäytyneet anarkistit tuntuu aika ristiriitaiselta ajatukselta, mutta puolueen sivuilla muistutetaan, että anarkistit ovat aiemminkin historiassaan organisoineet puolueita ja anarkistiteoreetikot Proudhon ja Bakunin osallistuivat myös politiikkaan. Puolueen mukaan politiikkaan on astuttava, koska anarkistien epäpoliittiset antiorganisoituneet yhteisöt eivät ole kykeneviä tulemaan laajojen sosiaalisten uudistusten lähteeksi. Alakulttuuri on irrallaan todellisuudesta, eivätkä yhteisöt ole pystyneet myöskään ylittämään ikämuuria ja ehdottamaan jotain arkipäiväisen yhteiskunnan "aikuiseen" elämään. Puolueen mukaan välttämätön ehto anarkian leviämiselle reaalimaailmassa on avoimessa kilpailullisessa kamppailussa valtiollisia organisaation ja omaisuuden muotoja vastaan.

[IKRM]

Luulen, että suurin osa ihmisistä ei erityisemmin halua hierarkioiden ja valtasuhteiden tuhoutumista,

Täällä Suomessa eletään tällä hetkellä niin hyvissä oloissa, että on naurettavaa edes nuoruudentyperyyttään huutaa yhteiskunnan rakenteiden epäoikeudenmukaisuudesta ja vaatia niitten perusteellista tuhoamista. En usko, että missään muualla maailmassa voi olla tämän paremmin.

Kannattaa aina muistaa, että tasa-arvoisuus on typerä harha, jota jostain käsittämättömästä syystä ruokitaan joka puolella. Toiset vaan on älykkäämpiä, toiset kauniimpia ja toiset vahvempia. Ja jos kuvittelee, että anarkistisessa tilanteessa heikot pärjäis paremmin, niin voi olla aika iso yllätys edessä. Ne, jotka pärjää tässä nykyisessä järjestelmässä pärjää myös silloin paremmin. Silloin ei pysähdytä odottelemaan heikompia niinkuin nyt tuntuu olevan tapana.


IKRM

[vctr]

Kannattaa aina muistaa, että tasa-arvoisuus on typerä harha, jota jostain käsittämättömästä syystä ruokitaan joka puolella. Toiset vaan on älykkäämpiä, toiset kauniimpia ja toiset vahvempia.

Ei noilla asioilla on ei ole juurikaan tekemistä tasa-arvon kanssa.